2005

Joulukuun viimeisenä tuntuu lähes velvollisuudelta tarkastella taakse jäävää vuotta ja esittää yleisarvio. Ei paskempi, sanoisin. Plussasarakkeeseen merkittäköön mahdottomana pidetty homokommari Nichi Vendolan vaalivoitto Puglian maakunnan kuvernöörinvaaleissa, Italiattaren kivuton koulunalku, Sulttaanin olankohautus huomatessaan kondomikätkömme ehtyneeksi, blogi. Miinuksia Tuppukylän sosiaalinen elämä sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti, kunnallispolitiikka joka aktivoituu vain vaalien alla, edelleen pystyssä oleva hallitus, studiolla työn määrän, siitä saatavan rahallisen korvauksen ja juoksevien menojen suhde, saapuvan postini tähtäimeensä ottanut epärehellinen postivirkailija. TV:ssä muistellaan kulunutta vuotta, paavin kuolemaa ja Lontoon pommi-iskuja. Ajankohtaisotsikoihin kirjataan laittomien ilotulitusvälineiden takavarikot sekä isojen ja pienten poikien pommileikkien tapaturmasaldo. Italialaiseen uuteenvuoteen sonnustaudutaan onnea tuottavilla punaisilla alushousuilla ja mieluusti niihin koordinoiduilla rintaliiveillä. Punaiset kalsarit sujahtavat valkopyykin joukkoon seuraavalla viikolla, ja tammikuu aloitetaan vaaleanpunaisissa. Näyteikkunoiden mallinuket on puettu kimmeltäviin vaatteisiin uudenvuoden illallista varten. Illallisella rikkautta, hedelmällisyyttä ja kaiken hyvän lukuisuutta takaavat linssit, granaattiomenat ja viinirypäleet. Vanha vuosi lähtee metelillä, kuohuviinipullot poksahtavat, vanhat astiat (ja Napolissa jopa kokonaiset keittiönkalustot - jos otan kansanperinteestä vaarin, katson tarkkaan että osuu oma auto alle ;) lentävät parvekkeelta kadulle. Minäkin säästän vuoden varrella korvansa menettäneet kahvikupit, jotka tuhoan pois tuottamasta huonoa feng shuita.

Heinillä härkien

Ensimmäisen jouluseimen tekijänä pidetään Pyhää Franciscusta, joka järjesti seimikuvaelman vuonna 1223 Grecciossa Umbriassa, kuvittaakseen evankeliumia latinaa hallitsemattomalle kansalle. Varhaiset seimet olivat kirkkojen tai ylhäisperheiden omaisuutta, 1800-luvulle tultaessa seimi oli yleistynyt jokaisessa kodissa. Henkilöhahmot on itse kunkin paikkakunnan käsityöperinteiden mukaan tehty puusta, paperimassasta, posliinista tai terrakotasta… ja nykyään tietysti muovista! Roomassa seimen tykötarpeita myydään Piazza Navonalla, Napolissa San Biagio dei librain ja San Gregorio Armenon kadut täyttävillä myyntikojuilla. Television uutislähetyksissä huomioidaan vuoden ajankohtaisia julkkiksia esittävät koomiset terrakottahahmot. Jouluseimen henkilöt voi ostaa yhdessä tai erikseen: pakollisiin kuuluvat ainakin Maria, Joosef ja Jeesuslapsi. Aasia ja härkää ei mainita evankeliumeissa, vaan ne perustuvat Jesajan tekstiin: "Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen" (Jes. 1:3). Yleensä seimessä on myös tähti majan tai luolan yllä, paimenille ilmestyvä enkeli sekä tietysti paimenet lammaskatraineen: napolilaisessa seimessä yksi paimenista nukkuu eikä kuule ilosanomaa, katalonialainen erikoisuus on el caganer, tarpeilleen kyykistynyt paimen. Loppiaiseksi Jeesuslasta kumartamaan saapuvat Itämaan tietäjät – tai kuninkaat. Itäisen kirkon syntymäikoneissa Jeesuksen syntymäpaikkana esitetään luola, samoin Italian keskiaikaisessa taiteessa. Monissa seimissä syntymän näyttämö on talli tai kompromissi luolan ja tallin väliltä: luolansuuta edeltää rikkinäinen tallikatos, joka kontrastillaan osoittaa, kuinka jumalainen lapsi syntyi maailman köyhyyteen. Maalaustaiteessa Pyhän perheen taustana esiintyy toisinaan pakanallisen temppelin raunio, jonka taidehistorioitsijat ovat tulkinneet viittaavan Daavidin palatsiin. Aihe yleistyy 1700-luvun napolilaisseimessä ajankohtaisten arkeologisten löytöjen innoittamana. Napolilainen jouluseimi voi saavuttaa kokonaisen kylän mittasuhteet. Syntymäluola katoaa toissijaisten näyttämöiden joukkoon; tärkeimpiin sivunäytelmiin kuuluvat paimenille ilmestyvä enkeli ja tavernassa ruokaileva väki – arvatenkin ne onnekkaat, joille oli sijaa majatalossa! Seimi kuvaa kansanelämää: tyypillisimpiä hahmoja ovat pyykkäri, kaivolta vettä hakeva neito, kalakauppias ja polttopuiden kerääjä. Kylää ympäröivään maisemaan kuuluvat lampi ja hanhia, kaivo ja silta. Seimikylästä voi myös löytyä kalatori, katusoittajia, lihakauppias, veitsenterottaja, hedelmäkauppias, sokea ja rampa. Loistokkaimmat seimet rakennettiin 1700-luvulla. Pyhä Birgitta (1303-1373) näki ilmestyksessään Neitsyt Marian synnyttävän ekstaasissa Jeesuksen – jos pyhimys olisi joku neitsytmarttyyri, hymähtäisin, mutta ruotsalaisen aatelisnaisen yhdeksän lapsen otantaan saattaa hyvinkin mahtua myös yksi ekstaattinen synnytys :) Myös pyhän Birgitan näyssä esiintyy syntymäluola. Vanhojen latinankielisten tekstien kääntäjää, maisteri Päivi Salmesvuorta lainaten: Valkoiseen viittaan pukeutuneen Marian seurassa oli arvokkaan näköinen vanha mies. Saavuttuaan luolaan he sitoivat sinne mukanaan tuomansa härän ja aasin. Lopuksi vanha mies asetti seinälle sytytetyn kynttilän, minkä jälkeen hän jätti Neitsyen yksin luolaan.
Synnytykseen valmistautuva Maria riisui kenkänsä, viittansa ja päähuivinsa. Tämän jälkeen tuleva äiti otti esille pienokaiselle varatut vaatteet: kaksi pientä pellavaista ja villaista kangasta sekä kaksi pientä liinaa vauvan pään peitoksi.
Valmistauduttuaan Maria polvistui rukoilemaan. Sitten hän nojautui seimeen sekä kohotti kätensä ja kasvonsa taivasta kohti.
Birgitta näki lapsen liikkuvan kohdussa ja samalla Maria synnytti silmänräpäyksessä.
Pojasta lähti suuri ja kirkas valo, joka peitti alleen kynttilän valon. Lapsen maatessa puhtaana kuului suloista enkelten laulua.
Neitsyt Maria tervehti vastasyntynyttään sanoen: "Tervetuloa Jumalani, Herrani ja Poikani!"
Poika ojenteli käsiään jäseniään itkien, ja äiti otti lapsensa käsivarsilleen sekä lämmitti tätä poskellaan ja rinnallaan. Riemuitseva äiti oli täynnä hellyyttä.
Näppärästi Maria katkaisi napanuoran ja kietoi lapsen varovasti kapaloihin: ensin pellavaisiin ja sitten villaisiin. Kankaat hän sitoi naruilla jotka oli ommeltu villavaatteen reunoihin. Lopuksi tuore äiti kietoi pojan päähän pienet pellavaliinat. Birgitan näystä ajan maalaustaiteeseen siirtyivät Marian kultatukkaisuus ja valoa hohtava lapsi maassa polvistuvan tai matalalla jakkaralla istuvan äitinsä palvomana. Valkoisen viitan asemesta Marialla on kuitenkin useimmiten sininen viitta ja punainen tunika.

Äidin joululahja

Rakas puoliso, rakas minäitte-lapsikulta-älä, häipykää silmistäni kolmeksi tunniksi. Muuta lahjaa en pyydä ;)

Joulukuva

Nukketaivasta edelleen

Lelumainoksien taivastelusta muistui mieleeni pari vuotta sitten telkkarissa useampaan otteeseen vilahtanut Barbie Happy Family, johon kuuluivat Barbie, miesystävä (onko pari aviossa vai ei, siihen kannattaa tiedustella Vatikaanin kantaa) ja erottamaton perheenjäsen, pediatri! Kyllähän sellainen voi olla perheessä - sattuu niissä paremmissakin ;) - mutta silti! Jos Barbie imettäisi niin aina läsnäoleva lääkäri voisi määrätä syöttöpunnituksen vaikka joka syötölle, tuttipullopatteri lisämaidoille ja kamomilloille pakkauksessa ainakin nyt oli. Kävin vilkaisemassa Ecomamman vinkkaamaa Mariana-nukkea, jonka olinkin tavannut jo aiemmin La Leche Leaguen verkkokaupassa. Brasilialaisella sivustolla osa kuvista ei latautunut. Ilokseni kiinnitin huomiota siihen että Mariana paitsi imettää, myös synnyttää alateitse!* Pennuilla on vielä tänään koulupäivä. Eilisiltainen joulukuvaelma sujui mallikkaasti: vanhemmat oli aidattu jumppasaliin katselemaan valkokankaalle suorana heijastettua näytelmää koulun pihalta. Viisas valinta, tähdet pistivät parastaan kun kukaan ei huudellut väliin Giacomino, hai visto che la mamma sta qui, saimme lähikuvissa nauttia enkeleiden ja Joosefin välille yltyneestä olkisodasta. *Onnellisen perheen Barbielta avataan maha; tämä ei ole mikään huonommuussyyte niille äideille jotka ovat joutuneet sektioitaviksi syystä tai toisesta. Syyttävä sormi kohdistuu niihin lääkäreihin jotka ratkovat äitien mahoja auki omista mukavuus- tai aikataulullisista syistään: regione Puglia 44,6%!

Lahjoja, lahjoja

Italialaisten jouluostostelun määrää ja sen mahdollista vähenemistä uutisoidaan päivittäin, muutama kuukausi taaksepäin ykkösuutisena olleen lintuinfluenssapandemian uhka on jäänyt outletteja ja Milanon galleriaa tönkivien shoppaajien jalkoihin. Nerokkaat toimittajat tietävät kertoa meille että neljänsadan euron kännykän hinnalla saisi 56 kiloa makkaraa: olen kiitollinen tiedosta, mutta en kuitenkaan jaksa uskoa että kukaan joulunpyhinä nälkään kuoleva ostaisi niin kallista puhelinta. Kaupallisuuden paheksunta kuuluu joulun rituaalisiin lausahduksiin, jopa Natzinger on käyttänyt pakollisen puheenvuoronsa. Uutisten lisäksi televisio tarjoaa mainoksia, loputtomiin, kuluttajalehti Altroconsumo tietää kertoa että vain yksi TV-kanava lukuisista yksityisistä ja julkisista noudattaa lakia mainosten määrästä ja laadusta lastenohjemien välissä. Naisen äänellä spiikatut prinsessa-barbie-meikki-minihame-silitysraudat ja miehen äänellä möristyt hirviö-action man-laserpyssyt ovat aina käyneet hermoon (vaikka en väitäkään tietäväni lopullista totuutta siitä miten pienistä nyyteistä tulee miehiä ja naisia, mikä on genetiikan ja mikä ympäristön panos, ja onko sillä loppupelissä niin väliä?). Olen melko kylmäverisesti sensuroinut mainostulvaa asettamalla videot etusijalle, mutta jonkun verran informaatiota vuotaa silti sensuurin ohi. Neljäntenä joulunaan Italiatar on jo esittänyt täsmällisiä toivomuksia, ja lopulta päädyimme useimmin höpinätulvassa mainittuun kalliiseen merkkinukkeen. Yhteen. Tänäkin vuonna aasialaiset lapset hikipajoissa ovat koonneet miljoonia sinisilmäisiä vauvanukkeja, joista kuten Ecomamma toteaa, jokaisella on pakollisena varusteena tuttipullo. Pah. Parasta lahjoissa on niiden paketointi; kirjahyllyssäni on jokunen hieno teos japanilaisesta pakkaustaiteesta, mutta yritän silti pitää jalat tukevasti maassa ja edetä rahkitteni mukaan. Jo useamman vuoden olen paketoinut kaiken asialliseen ruskeaan käärepaperiin, jota en toki malta olla koristelematta. Myös aikaisempien vuosien talteenotetut paperit kierrätetään loputtomiin, ne muuttuvatkin vuosi vuodelta kauniimmaksi. Käyttökelpoisimmiksi paperinkoristelutekniikoiksi ovat osoittautuneet paperista leikatulla kaaviolla käpytyömaalta jääneellä spraylla maalatut kaksikieliset buon natale – hyvää joulua -tekstit. Sabluunan kadottua olen yksinkertaistanut koristelua: rypistetty paperi suihkutetaan maalilla ja avataan (mustaa silkkipaperia ja hopeasprayta käyttämällä saa myös hienoa paperia). Kaikkein helpoimmalla pääsee suihkuttamalla aavistuksen verran kultamaalia jo valmiin paketin pintaan, eilisessä kokeilussa siirsin pakettinarua maalausoperaation jälkeen hieman jättämänsä jäljen viereen. Seuraavaksi kokeilen paketin kietomista ristiin rastiin naruihin ennen maalaamista ja narujen poistamista operaation jälkeen: saan samalla kullanväristä pakettinarua jota voi aina tarvita tulevaisuudessa. Nimilaput voi kiinnittää puisella pyykkipojalla, nimen voi kirjoittaa pyykkipoikaan tai maalata suoraan lahjapaketin päälle. Vaan missä kaikki tämä suttaaminen tapahtuu? Terassilla asustaa kasaantaitettava puinen pöydänraato, joka toimittaa maalausalustan virkaa. Spraymaalia kannattaakin suihkutella hyvin ilmastoidussa tilassa, vaikka tuskin se tähti- tai geenikarttaani kirjoitetun astman puhkeamiseen vaikuttaa, yksi vuosi ennemmin tai myöhemmin, sillä nyt niin väliä.

Joulumieltä

Tilasin sitten kinkunkin, vaikkei juuri nyt hotsita. Aina se on tullut syötyä, eikä imelletyn perunalaatikon ja jo perinteeksi juurtuneen bataattilaatikonkaan valmistaminen nyt niin ylivoimainen ponnistus ole... rosollista en mene takuuseen! Hämärästi muistan että viime vuonna jäähtyneiden vihannesten kuutiointi jäi viime tinkaan, anoppi odotti jo aattoillallisen kanssa, ja vähältä piti ettei Italiatar saanut puukauhasta. Vaikka olisi minulla tällä erää saksalaisia etikkapunajuuria, saisi nähdä onko niistä mihinkään... Tavallinen virsi: meille vai teille jouluna? Olemme ratkaisseet sen niin että vietämme aattoa anoppilassa, joulupäivänä meillä kotona. Voisin sälyttää molemmat juhlapäivät mammalle, mutta kokin kaksi päivää kestävää taukoamatonta omakehua ei kestäisi Erkkikään. Hampaat irvessä, siis.

Junailua

Sunnuntai oli kiireinen, ja eilen velvollisuudet kutsuivat meitä maakunnan pääkaupunkiin. Lämpötila on kiristynyt talviseksi, avoimella maaseudulla yösydännä ehkä jopa hallan puolelle, vaikkei lämpömittari ikkunalaudallamme laskekaan plussakuuden alapuolelle. Suljen silmäni; kuuntelen nuorten miesten wolofinkielistä jutustelua takanani olevalta penkkiriviltä, pistelevä villapaita estää minua kuvittelemasta itseäni junamatkalle Dakarista Bamakoon. Kun avaan silmäni uudelleen näen oliivipuita, satunnaisten taajamien katkaisemaa oliivitarhaa koko noin sadankahdeksankymmenen kilometrin matkan ajan. Joissakin taajamissa oliivikko jatkuu ratapihan aitaan saakka: ihmettelen missä kaupunki, ehkä entisen muulitien päässä mäellä. Rata on rakennettu käytännön syistä Adrianmeren rantatasangolle. Paikoitellen pilkahtaa meri, viinitarhaa, trulli. Junaradalle selkänsä kääntävien talojen pitkillä parvekkeilla roikkuu pyykkiä, kiinalaiset ovat myyneet tänä vuonna ennätysmäärän parvekkeille kiipeäviä joulupukkeja. Tasoristeykset, autoromuttamot, aaltopellistä rakennetut hökkelit ja pömpelit jotka toimittavat työkaluvajan, halkoliiterin, kanalan virkaa, jättikaisloja ja valkoakaasioita. Ratapihamaisemaa. Päivän matka ilman matkalaukkuja ja lapsia (masuvauvaa ei lasketa, se on toistaiseksi melko sopuisaa matkaseuraa) tarjoaa yllättäviä ylellisyyselämyksiä. Vapauduttuamme velvollisuuksistamme tarkistamme katedraalin, ja viivymme Akateemisen mittoja lähentelevän Feltrinellin kirjakaupan jouluruuhkassa pahoinvointiin saakka.

Enkelinsiipien havinaa

Eiliset enkelinsiipi- ja kaaputalkoot tarjosivat viimeinkin tilaisuuden pelastavalle enkelille, avuliaalle tuntemattomalle, kun opettajattaren sivubisneksenään pyörittämän kerhokeskuksen eteen parkkeeratessani sytytin ajovalot sammuttamisen asemesta (en varta vasten ollut sytyttänyt niitä, koska se ei Italiassa taajamassa ole välttämätöntä), arvattavin seurauksin. Useamman tunnin neula- ja lankasulkeisten jälkeen peltoon päättyvää pimeää laitakaupungin katua hiipuvilla lyhdyillään valaiseva pulunkakkima Fiesta ei ollut mieltä ylentävä näky; olimme toki aika säälittäviä naapurin albaanirouvan, jälkikasvun ja mahani kanssa, ja rotevahko enkelikin lehahti paikalle. Mikäli en ole seonnut laskuissa, olen taivutellut kuluneella viikolla kahden millin rautalangasta 23 paria enkelinsiiven raameja. Kuvia luvassa.

Kuusenkoristeita 2

Käpyihin tarvitaan:

käpyjä maalia (kultaa, hopeaa, punaista) koukkuja ja rautalangasta taivutettuja lenkkejä ripustusta varten

Olen tehnyt käpykoristeemme aleppomännyn kävyistä, suomalaiset männynkävyt ovat somia ja kuusenkävyt - joulukuuselle ah niin lajityypillisiä! Meillä on vain kultakäpyjä, ensi vuodeksi toivon jatkavani joukkoa myös punaisilla niinkuin lapsuudenkodin kuusessa. Niiden maalaamisessa kannattaa käyttää lisäksi pohjamaalia, muuten kävynvärin peittämiseen menee ikä ja terveys.

101 tapaa käyttää pinnasänkyä

Yöllä, hieman tuskastuneena siihen että mahaani potkitaan niin sisä- kuin ulkopuolelta, jäin pohtimaan tuota tuikitarpeellista huonekalua vuoteemme vierellä. Ei, ei se ole edes oikeasti pinnasänky, se on kangaslaitainen pidennettävä vauvanvuode, jonka nimi Tiramolla on osoittautunut enteelliseksi: Italiattaremme kolmen ensimmäisen mahanulkoisen kuukauden ajan yritimme - viattoman vakuuttuneina siitä mikä on lapsen oikea paikka - turhaa kissanhännänvetoa, lapsi nukahtaa rinnalle, siirretään omaan sänkyyn, herää välittömästi, haluaa tissiä, poimitaan takaisin... Todellisuudessa olemme varsin mieltyneet pikkuihmisen tuhinaan välissämme; lapsensänky on siinä vieressä jos joskus tulisi mieleen ottaa askel itselliseen nukkumiseen, kerran se meni leikisti nukkumaan ja vahingossa nukahti, kerran pissasi isoon sänkyyn ja siirtyi sitten kuivemmille patjoille. Mihin pinnasänkyä voi käyttää? Sinne voi ainakin vaippaikäisen kanssa pinota valmiiksi taiteltuja harsoja turvaan pinot hajottavalta pieneltä tutkimusmatkailijalta. Harsot ovat valmiiksi käden ulottuvilla, mikäli öiseen vaipanvaihtoon on tarvetta. Pinnasänkyyn voi myös häkittää pehmoeläimiä, joita tulee ja tulee vaikkei muistaisi ensimmäistäkään ostaneensa. Minä tunnustan ostaneeni ainakin yhden krokotiilin Rooman Piazza Navonan kalliista lelukaupasta, ja erinäisiä pingviinejä sekä itselleni että paremmalle puoliskolleni. Linux-pingviinin open source-kaavatkin kävin lataamassa koneelleni, ajatus on kaunis vaikka olenkin Gatesin leirissä. Anteeksi ;) Ehei, en oikeasti tunne muita yhdeksääkymmentäyhdeksää käyttövinkkiä pinnasängylle, mutta otan mielelläni vihjeitä vastaan!

Kuusenkoristeita

Pastatähden valmistukseen tarvitaan: penne-pastaa (pientä, suurta, sileää, penne rigate) liimaa (EriKeeper tai vastaava, kuumaliimaakin ovat naapurin näppärät käyttäneet) kultasprayta lankaa ripustamiseen Liimaa pennet kaksi kerrallaan V:n muotoon, kärjen viistopinnoista. Anna kuivua. Eri pastamerkeillä on yllättäen erilainen leikkauskulma; merkkiä vaihtamalla voi tehdä neljä(Divella)- tai viisi(Barilla)sakaraisia tähtiä. Etsi V:n muotoisista väkäsistä yhteensopivimmat ryhmät, ovat mokomat keskenäänkin vähän erikulmaisia. Liimaa taas, ja anna kuivaa. Maalaa kulta- tai hopeaspraylla. Pujota ripustuslanka (virkkuukoukusta on apua tässä vaiheessa).

mainosmainosmainos

S. Lucia

Päivän juhlakalu on marttyyrineitsyt Pyhä Lucia, jonka patsastakin kanniskelivat eilen aattoiltana piazzan poikki torvisoiton saattamana. Me juhlistamme päivää aitoruotsalaisilla lussekateilla; tänä vuonna on jo kolmas pullakurssilaisten lussetapaaminen. Kaikenlaista voi kokeilla kerran, mutta jos tekemänsä toistaa, tulee siitä paha tapa tai traditio. Pyhä Lucia on pyhimyskertomuksesta johdettavien silmiin ja valoon liittyvien assosiaatioiden takia näkövammaisten ja sähkömiesten suojeluspyhimys, jota kutsutaan apuun kun joku (=yleensä puoliso) ei löydä näkyvällä paikalla (=yleensä keskellä pöytää) makaavaa etsimäänsä jotakin: Santa Lucia! Lucian toisessa kädessä oleva palmunlehvä on pyhäinkuvissa marttyyriyden tunnus. Annelin Lussekatit: 0,5 l maitoa 0,5 g sahramia 1 tl suolaa 2,5 dl sokeria 50 g hiivaa 150 g voita vehnäjauhoja tarpeeksi koristeluun rusinoita Liota haaleaan maitoon sahrami, suola, 0,5 dl sokeria ja hiiva sekä niin paljon jauhoja että taikina on puuromaista. Anna nousta puolisen tuntia, niin että taikina kuplii. Lisää loput 2 dl sokeria sekä sulatettu voi (Annelin reseptissä puolet voista on korvattu rypsiöljyllä, ylibakerskan mukaan se on parempi kuin pelkkä voi, mutta jos talossa on pelkkää oliiviöljyä, en suosittele). Lisää loput jauhot, alusta hyvin, lisää niin paljon jauhoja ettei taikina jää liian löysäksi. Pullien pitää pysyä kasassa vielä noustessaan paljon. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, leivo sitten n. 75 g paloista n. 25 cm pituisia sormenpaksuisia (=riippuu sormesta :) tankoja ja rullaa ne ässiksi. Anna ässien vielä kohota pellillä vedottomassa paikassa kevyen liinan alla niin että kuvio rupeaa häviämään. Voitele vatkatulla munalla, pistä molempien päiden rullien keskelle rusina, paista 225°C:ssa n. 6-7 min. Siirrä varovasti ritilälle ja pussita pian muoviin.

Joulu pulkassa!

Seimityömaa on edennyt hyvään pisteeseen, Itämaan Tietäjät ovat tosin vielä matkalla ja Jeesuslapsi laitetaan paikoilleen vasta jouluyönä. Ehkä vielä pientä hienosäätöä, mahdollisesti tähti, ja spraylunta sen verran että saamme tehdyksi ainakin seimen pohjan kokoisen reiän otsonikerrokseen... Italiatar ihmetteli aikansa Jeesuslapsen puuttumista, muutta tyytyi selitykseen että lapsi on vielä Marian mahassa ja muistaa kertoa sen kaikille seimeä tarkasteleville. Tänä vuonna olen valinnut etnis-rakenteellisen tyylisuuntauksen, kiinalaiset värivalot ovat vähän kitschiä mutta todennäköisesti uskollisia eteläamerikkalaisen jouluseimen linjalle. Välkkyvä itsevalaiseva Guadalupen Madonna olisi kyllä pop! Etnokaupasta hankitut perulaiset savifiguurit ovat perheemme jouluseimessä jo neljättä vuotta, niistä tulee kinaa koska niillä ei voi leikkiä mielin määrin (ne hajoaisivat tuhannen pirstaleiksi keraamiselle laatalle pudotessaan, ja viisas äiti voisi kitkaa välttääkseen korvata Pyhän perheen muovisilla hahmoilla...). Näytelmän henkilöistä puuttuvat aasi ja härkä, kolmatta Itämaan tietäjää tuuraa paimen. Toivon löytäväni joulumarkkinoilta edes laaman. Kuusen koristeita työohjeineen esittelen jatkossa, kunnianosoituksena Pörrön joulukalenterille.

Seimityömaalla

Meillä on ollut tapana (lue: anopilla on ollut tapana) että Immacolataan mennessä kuusi ja seimi ovat valmiita. Todellisuudessa vain anoppi onnistuu oman sarkansa kanssa. Tyytyväisenä voin kuitenkin todeta että saimme kuusen sisään ja kuosiin eileniltana, ja seimityömaa, vaikka vaiheessa onkin, on pidemmällä kuin yhtenäkään aiempana vuonna... Sulttaanin neljä joulua sitten ostamassa harvahkossa näreessä on juuret; juhlien välisen ajan se asustelee terassimme varjoisimmassa nurkassa. Viimekeväinen uusi kompostimulta on elähdyttänyt kuusiparkaa silminnähtävästi.

L'Immacolata

Joulukuun kahdeksas on Italiassa juhlapäivä, Immacolata. Meillä sitä on juhlistettu eilisiltana eli aattona anoppilassa syödyllä friteeratulla kapakalalla ja nimellä pettule tarjoiltavilla yhtä lailla upporasvassa paistetuilla taikinamöykyillä joita voidaan valmistaa sellaisenaan (in bianco) tai oliiveilla, kapriksilla ja anjoviksilla tehostettuna. Maria Immacolatan ikonografiassa neitsyt seisoo kuunsirpillä tai pallon päällä (toinen tai molemmat) ja polkee jaloillansa käärmeen, saatanan, perisynnin. Sädekehää kiertää kaksitoista tähteä, niiden kirjallinen lähde on Johanneksen Ilmestyskirjassa. Marian 12 tähteä ovat päässeet livahtamaan EU:n lippuunkin. Immacolata concezionen dogmin mukaan Maria on ainoana ihmisenä syntynyt vapaana perisynnistä. Immacolatasta Marian syntymäpäivään, Natività della Vergine, on tasan yhdeksän kuukautta. Mikäli perisynnistä vapaa sikiäminen on tapahtunut kierron 14. päivänä, sen mukaan Neitsyt Maria on syntynyt 41. raskausviikon lopulla.

Kuvat: Guglia dell'Immacolata vuodelta 1769 Tuppukylän piazzalla. Immacolata: ikonografia.

Luonnonilmiöitä

Joulukuun seitsemäs; ihmettelen miten makuuhuoneessamme voi edelleen olla hyttysiä. Syksy on ollut sateinen, ehkä yniseviä verenimijöitä kasvaa alakerran tyhjillään olevan asunnon jätevesikaivossa tai etupation alla luultavasti sijaitsevassa ammoisessa vesisäiliössä. Ne tulevat sisään savupiipusta, ja laskeutuvat ruokailemaan Italiattaren raukeille silmäluomille, jos iltasadun jälkeen unohdan paketoida vuoteemme IKEAsta ostettuun hyttysverkkoon. Vuorokauden minimi ja maksimi vaihtelee siinä kymmenen ja kahdeksantoista välillä. Kohtuullisen sisälämpötilan ylläpitämiseen riittänee 3h lämmitystä vuorokaudessa = 32€/viikko. Ilmankosteus on niukasti kahdeksankymmenen alle, peittämättä jätetty taikataikina ei kuiva vaan muuttuu entistäkin kosteammaksi. Bongasin aamulla kirjahyllystä hiirimatolla hitaasti leviävän taikinamöykyn. Kauralastuja ei ainakaan näillä näkymillä leivota.

Horoskooppi ja muuta sälää

Miksi, mii-iksi pitää tehdä työtä kun muut ovat Linnan pippaloissa tai katselevat Linnan pippaloita, tai pippaloivat paikallisessa suurlähetystössä? Päivän saldo: yksi viimeinkin kunnialla ratkaistu WC odottamassa asiakkaan tuomiota, pitkä pätkä vuodevaate- ja pöytäliinakokonaisuuksien kuvauksia puhtaaksikirjoitettuna (jos en ole tähän päivään mennessä kärsinyt raskauspahoinvoinnista niin tänään se oli lähellä). Sähköpostia niukanlaisesti; onneksi Michelowsky lähettää hauskoja linkkejä. Toro: Sei pratico e persistente. Possiedi una determinazione da cane e lavori come un condannato. La maggioranza della gente pensa che sei quadrato e testa calda, ma in realtà non sei altro che un maledetto comunista. Uusmediatoimistossa(kin) leipätyötään tekevältä kirvoittaa naurut Web Economy Bullshit Generator.

Niko-setä ja muita kuuluisuuksia

On mulla unelma vapaa maailma ilman rajoja kauniita sanoja, vai? no on on on mutta älä sure ystäväni mä teen omat tehtäväni sä saat tehdä mitä sua huvittaa ihan mitä vaan Voisin lasketella pidemmänkin itsepäisyyspäivän puheen nationalismista, kansallisvaltion luomisesta ihmistainten mielessä, lukion fysiikanopettajasta jonka sotilaallista askelta käytävällä säestimme Jääkärimarssilla, Italiattaren koulun edessä olevasta paraatikentästä joka rakennettiin 30-luvulla vastaaviin lipunnostoihin, kunnianosoituksiin ja Balilla-pellepukumarsseihin, mutta olkoon. Aamulla kuitenkin kömmin sängystä ylös hyvissä ajoin ennen herätyskellon soittoa, kaivoin vinyyleistä Siekkareiden L'Amourhan ja palasin hetkeksi ajassa kaksikymmentä vuotta taaksepäin vuoteen 1985, YLEn sensuroimaan lauluun, Kekkoslovakian jälkimaininkeihin. Kaikista ällistyttävimmältä nostalgiatripissä tuntui sen rytmittyminen, kaksikymmentä minuuttia musiikkia ja sitten kääntämään levy, äh. Vietämme Pyhän Nikolauksen päivää. Onko Joulupukki Korvatunturilla, vai hautakirkossaan Barissa? Sopii miettiä. Pyhimys aloitti joulupukinuransa kolmella säkillisellä kultarahoja, joiden turvin köyhyyteen ajautuneen perheen tyttäret välttyivät joutumasta prostituoiduiksi. Kilistelkää Koffin Nikolailla, ken kynnelle kykenee.

Anopinjakkara ja muita piikikkäitä kasveja

Joulukalenterin nelosluukun yli voidaan hypätä sunnuntaipäivän kruunanneen mehevän anoppiriidan vuoksi, viitosessa happamehkoa marinaa. Lohdukseni voin todeta ettei nahistelu anopin (tai avopin) kanssa ole monikulttuuristen liittojen yksinoikeus, ja vuorokauden harkinta-ajan jälkeen, hylättyäni banaaleimmat poistumistiet kuten avioeron, anopinsurman tai itseni kaulakiikkuun vetämisen, päätin pitää kohteliaisuudet hyvänäni ja hyödyntää niitä ehkä myöhemmin kaunokirjallisiin tarkoitusperiin.

Kolmas

Kaikkea kummallista sitä joutuu elämässään tekemään, kuten preppaamaan ääntämyksessä yläasteikäisiä, joiden pitäisi laulaa vanhanpiian viisua eli Du gamla du friaa vierailevalle Ruotsin suurlähettiläälle. Jos sitten kuulostavat sipoolaisilta perunanviljelijöiltä niin sitä saa mitä tilaa, kun ei ole varaa oikeaan ruotsalaiseen ja joutuu turvautumaan hätävaraan... Open alkuperäinen teksti oli OK, mutta nuorisolle jakamassaan valokopiossa hän oli hämmingin välttämiseksi yhtenäistänyt äät ja ååt ja aat. Siivottavaahan siitä tuli.

Joulukalenterin kakkosluukku näyttää aurinkoisemmalta, mutta ilo jää lyhyeksi sillä aurinko laskee pian koulupäivän päätyttyä. Ainakaan ei sada. Muutama lätäkkö on säästynyt eilisestä, mutta valitsemme silti aamulla nauhakengät. Lupaan mielessäni kierrättää Italiatarta vanhankaupungin lukuisten kirkkojen jouluseimiä katsomassa; tarkistan tilanteen etenemisen katedraalissa, mutta siellä ei ainakaan vielä mitään. Kahvila-konditorian vitriinin seimessä on sokeria, suklaata ja pähkinöiden reunustama polku, uskonnollista kirjallisuutta ja oheisrekvisiittaa kaupustelevassa myymälässä on pahnoilla makaamassa monenkokoisia Jeesuslapsia. Syöttökaukalo-Jeeuslapsi -kokonaisuuden pakkauksessa komeileva tuotemerkki kirvoittaa hymyn: Holy Toy!

Joulukalenterin ykkösluukussa

sadetta, harmaata sadetta. Eilisissä toverin valmistujaisjuhlissa meni myöhään, ja koska univaje johtui Italiattaresta riippumattomista syistä, en raaskinutkaan aamulla pudottaa häntä lämpimältä futonilta kylmään maailmaan. Lapsen herättyä kävelimme käsi kädessä rautakauppaan ostamaan rautalankaa enkelinsiipiproggista varten, joka ikisen lätäkön kautta: perheen sääntöihin kuuluu että kumisaappailla saa mennä, kymmenen metriä kerrallaan määränpäätä kohti, välissä hetkeksi tiensivuun päästääksemme ohi peräämme kapealla kadulla jonoutuneet neljästä viiteen autoa. Yahoon hiljaisella italiansuomalaislistalla on listattu asioita joista suomalainen ei luopuisi. Listat vaihtelevat melko klassisesta ja osittain Helsinki-Vantaan lentoaseman myymälöistäkin tutusta kesäyöt-kesäaamut-järvet-salmiakki-kännykkä-Fazerin sininen-ruisleivästä kodittomaan, kodinkieltävään tai maailmaan kotiutuneeseen ähhäh, minenkaipaa mittään, *kele -toteamukseen. Pohdittuani mahdollista koti-ikävää laadin oman listani siitä mistä suomalainen ei luopuisi (vaan on luopunut kuitenkin): kirjasto kauppahalli päivän keitto + leipä ja voi (Minulla ei koskaan ole ollut kesämökkiä, en erityisesti pidä suolattomassa järvivedessä uimisesta, joitakin kirkkaita, kylmiä, turpeenhappamia järviä nyt lukuunottamatta, ja jos totta puhutaan, syön mielummin tummaa suklaata. Italialainenkaan ei luopuisi kännykästään, no ei kuuna kullan valkeana.) Ikävöin yhtä tiettyä tuulista kaupunkia ja tiettyjä ihmisiä, mahdollisesti omien ajan kultaamien muistojen ja muiden kertoman sekoitusta, vaarin ja tsaarin Stadia. Kaipauksen kohdekin muuttuu salakavalasti, eksyn uusiin kauppakujiin joiden kahviloissa huolitellut jakkupukutädit syövät kevyttä salaattilounastaan. Voin kieriskellä nostalgiassa tiettyjen graniittisten katukivien kohdalla, mutta samalla lailla huokaan "oi kun ihanaa olla taas Roomassa" vaikken siellä koskaan ole asunutkaan - muutamaa parin viikon Gianicolon keikkaa lukuunottamatta. Suhtaudun kaupunkeihin yltiöpäisen tunteellisesti, riippumatta siitä onko suhteeni niihin ollut pitkä ja vakava vai lyhyt flirtti :) Haikeita huokauksia herättäviä vanhoja rakastettuja ovat Tukholma ja A'dam, Lontoossa on jotain ihanan kotoista, New Yorkissa on elelty ainakin muutaman kirjan ja leffan verran. Kaiken kaikkiaan jossakin Kaupungin viidestäkymmenestä elokuvasalista vietetyt iltapäivät ovat omiaan sekoittamaan oman eletyn elämän muiden lavastamaan fiktioon. Valkosipulihapankaalia tekee toisinaan mieli, sitä syödään varastoon Suomessa käydessä, samoin ruispuikuloita. Ulkosuomalaisruuanlaittoon suolainen tanskalainen (Lurpak) tai ranskalainen (President) voi menettelee, ja jos kaupasta saa kreikkalaista jogurttia voi sitä käyttää kaikenmaailman kermaviilien korvikkeena. Suomea voi onneksi lukea ja puhua päivittäin, kotona on Italiatar jolla juttu luistaa, ja sitten on nämä Skypet sunmuut. Uudesta kodista olen kuitenkin oppinut rakastamaan eri vuodenaikojen tuoksuja ja makuja, ja nyt jo joulukin tuntuu joululta, vaikka lumetonna. Jouluseimi kotiin ja studiolle pitäisi jo rakentaa, samoin ne siivet kahdellekymmenellekolmelle pikkuenkelille...

Passiivisynnytystä

Neuvola neuvolana, siihen naapurikaupungin äitiyspoli on omiaan, mutta synnytystapasuunnitelman tekeminen tökkii. Tai siis, synnytystapasuunnitelmaa ei ole tapana tehdä, synnytetään talon tavalla. Ensimmäisen Mooseksen Kirjan 3 luvun jakeessa 16 toki sanotaan: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi – mutta, ei helkkari, selinmakuuta gynekologin tutkimuspöydällä jalat telineillä taivasta kohden Jahve ei sentään vaatinut! Joku on nyt kyllä lisäillyt omiaan siitä omenajupakasta langetettuun tuomioon.

Vauvamyönteisyyttä Muumilaaksossa

Kalos ìrtate, tervetuloa, toivottaa kyltti superstradan poskessa, kun ylitän Grecìa salentinan rajan. Yhdeksään kuntaan rajoittunut Salenton Kreikka rakentaa identiteettiään, näkymätön raja halkoo oliivipuiden täplittämää tasankoa. Olen luonnostelemassa mielessäni teoriaa siitä kuinka kielelliset vähemmistöt vähemmistöasemaansa ja identiteettiänsä pohtiessaan synnyttävät samalla yhteisön. Koska yhteisö ihmisten mielessä on jo ilmiselvästi olemassa, on myös mahdollista toimia sen kehittämiseksi. Italian vauvamyönteisyyssertifioiduista sairaaloista huomattava osa on saksankielisessä Etelä-Tirolissa, Espanjassa Kataloniassa. Suomen BFI-sairaaloista selvästi ruotsinkielisellä maaperällä on ainoastaan Ekenäs-Tammisaari, mutta suomenruotsalaisten paremmasta voinnista – tai vähemmästä pahoinvoinnista – valtaväestöön verrattuna on olemassa tilastollista näyttöä, joku viisas sanoo sen johtuvan juuri yhteisöllisyydestä. Muumilaaksofiiliksiä. Kreikankielinen Salento on virtuaalinen kielivähemmistö, keskiaikaiseen kreikkaan pohjautuvaa murretta puhuvat käytännössä vain vanhukset. Yhteisö ja identiteetti ovat säilyneet, ja toimivat teoriani mukaisesti; kreikkalaiskylistä Calimera on kunnostunut jätteiden lajittelussa, Melpignano on perustajajäsenenä Hyveellisten kuntien yhdistyksessä, jossa kunta sitoutuu politiikassaan kaikenlaiseen kestävään kehitykseen. Jos yksikin Leccen sairaanhoitopiirin synnytyslaitoksista olisi osunut Grecìaan, olisi se jo sertifioitu, sanokaa minun sanoneen!

Älä osta mitään

Totta puhuen meillä vietetään useinkin Älä osta mitään -päivää. Berlusconin hallituksen suurin ympäristöteko on se, että kulutus on romahtanut lähes kaikilla sektoreilla, mikä ei suinkaan ole yksiselitteisen huono asia... http://www.luontoliitto.fi/bnd/ Kuten Luontoliitto kampanjasivuillaan ehdottaa, kuluttakaamme kulttuuria! Kuluttakaamme palveluita, työllistäkäämme suutareita ja kodinkonekorjaajia sen sijaan että kasaamme nurkat täyteen turhaa uutta roinaa!

Matkalaukkusosiologiaa

Olen viimeinkin päässyt matkalaukkuuni, pitkän seikkailun jälkeen. Samsoniten Italian sivuilla ei ole firman puhelinnumeroa, vaan ainoastaan paikallisten huolto- ja jälleenmyyntiliikkeiden numeroja, lecceläisessä laukkukaupassa kyllästynyt naisenääni, todettuaan etten juuri nyt ole aikeissa ostaa mitään, kuittasi puheluni ilmoittamalla että vara-avaimen tilaamiseen Samsonitelta menee kuukausia. Äiti postitti avaimeni kirjattuna kirjeenä joka vielä viikon ja kahden päivän jälkeen on teillä tietymättömillä – jo toinen kuukauden sisään kadonnut lähetys, Joulupukille tiedoksi ettei meille kannata lähettää mitään! Toivon alkaessa hiipua mietimme vaihtoehtoja: lukkosepän ammattia ei Italiassa Sulttaanin väittämän mukaan tunneta, vaikeammat lukot käy avaamassa merkkihuollon mies ja vaatimattomamman turvajärjestelmän voi vaikka itse porata rikki ja ostaa uuden rautakaupasta. Vaihtoehtoja punnittuani päädyin Tuppukylän laukkukaupan puoleen; liikkeessä työskentelevä nuori sosiologi tarjoutui etsimään oikean sarjanumeron, tarvittaessa ketjun toisista myyntipisteistä, ja mikäli ei siinä onnistu, luvallani murtautumaan laukkuun. Ei siinäkään miehessä oppi ollut hukkaan mennyt, ja jos joku jotakin asiasta aikoo älähtää, niin muistutan kuinka kauniissa puheissa toivotaan aina että kehitysmaiden kouluakäyneet jäisivät kotimaansa palvelukseen. Juutuin Kompostiin kinastelemaan ikuisuusaiheesta eli rahasta kannustimena: lapselle kaksi euroa lisää viikkorahaan jokaisesta kiitettävästä arvosanasta ja päälle Valituista Paloista luettu opettavainen tarina siitä kuinka ahkeruudella ja hyvällä koulumenestyksellä pääsee elämässään ties mihin kuulostavat minusta aika falskilta opilta palkallaan juuri ja juuri toimeentulevan työssäkäyvän köyhän, matalapalkka-alaisen tai akateemisen pätkätyöläisen saarnastuolista julistettuna. Varmasti jotkut yhteiskunnat ovat meritokraattisempia kuin toiset (meillä vallitsee vielä aristokratia), mutta jos kaikkea mitataan tuotannon termein, ei kunnon palkkaa voi maksaa työstä joka on tuottamatonta. Penäämme tulosvastuullisempaa koulutusta, terveyden-, sairauden- ja vanhustenhoitoa. Marx ja Engels kirjoittivat 157 vuotta sitten Kommunistisen puolueen manifestissa: "On väitetty, että kun yksityisomistuksesta tehdään loppu, niin kaikki toiminta lakkaa ja yleinen laiskuus pääsee vallalle. Siinä tapauksessa olisi porvarillisen yhteiskunnan jo aikoja sitten täytynyt tuhoutua laiskuuteen, sillä ne jotka siinä tekevät työtä, eivät ansaitse, ja ne jotka siinä ansaitsevat, eivät tee työtä." Vuonna 2005 eteläisessä Italiassa monilla ei ole työtä, monilla ei ole koulutustaan vastaavaa työtä koska samanaikaisesti virkaa hoitavat epäpätevät, tai he tekevät työtä josta ei saa palkkaa, tekevät palkatonta työtä saadakseen pitää palkkatyönsä, saavat palkkaa jolla ei elä.

Latte ITX

Eilissäaamuna Corpo Forestale, Maatalous- ja elintarvikeministeriön alainen poliisivoima, takavarikoi noin 30 miljoonaa litraa äidinmaidonkorvikkeita ja muita lapsille tarkoitettuja maitotuotteita: tuotteet ovat Nestlén valmistamia nestemäisiä korvikkeita, joita myydään kauppanimikkeillä Nidina 1 ja Nidina 2. Korvikkeiden lisäksi takavarikoitiin yli vuosikkaille tarkoitettua ”kasvumaitoa” Mio ja Mio Cereali. Tuotteista löytynyt kemikaali on IsopropilThioXantone (ITX, kemistit suomentakoon), jota on käytetty TetraPak-pakkausten painatuksissa. Koska ongelma on pakkaus- ja painotekninen, samaa tai vastaavaa tai jotakin ihan uutta kemikaalia jonka välittömiä tai pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta voisi tulla vastaan ihan mistä tahansa maidosta, mehusta tai tölkkiviinistä. Hieman koomista tarinassa on se, että Italian televisiossa on juuri pyörinyt action-mission-impossible -tyylinen mainos jossa TetraPakin missio on ruokamme suojeleminen. Henkilökohtaisesti en jaksa panikoitua, koska minä nyt olen muutenkin ollut lasipakkausten ja hanaveden vankkumaton kannattaja. Suurin osa nauttimistani ympäristömyrkyistä on tullut ruokaani jo ennen pakkausta. Tarinan opetus? Äidinmaito on turvallisessa, kauniissa ja mukavassa pakkauksessa, mutta älkää äidit tatuoiko hinkkejänne!

Yleislääkärissä

Viime viikolla LLL:n tapaamisessa kohtasin omalääkärini rouvan, tai oikeastaan minulle selvisi että jo aiemmin tapaamani melko tuoreen tyttövauvan äiti on, paitsi Tuppukyläläisiä, myös lääkärini vaimo. Perhelääkärimme olikin suhtautunut poikkeuksellisen pitkämielisesti siihen että kaksi- ja puolivuotiaan äiti vaatii johonkin vaivaansa imetyksen kanssa yhteensopivan lääkityksen, hyvähyvähyvä! Tänään ensiviikkoista neuvolakäyntiä edeltävällä pakollisella reseptinhakukierroksella lääkärini yltyi jo haukkumaan synnytyssairaaloiden olematonta imetysohjausta ja laillisuuden rajoilla häilyvää korvikkeiden suosittelua: lue markkinointia. Värväämme miehen vielä jakamaan lentolehtisiä.

Pikkuautoilua 2

Vanhassa keskustassa ei ole jalkakäytäviä saati tilaa niille, keskiaikainen kaupunkisuunnittelija ei sattuneesta syystä ajatellut asiaa sen enempää. Kävelemme siis keskellä katua, ja asia on muodostunut lapsentahtisuuteni suurimmaksi kompastuskiveksi: äitiä kädestä, äitiä kädestä niin kuin olisi jo, äitiä kädestä nyt tai saat korvillesi. Hetkenkin tarkkaamattomuus voi koitua kohtalokkaaksi kun kiiltävää Mercedestään peruuttava ei näe taustapeilistään metrin mittaista; jatkuvassa valmiustilassa eläminen lyhentää pinnaa. Välinpitämättömimpiä ovat nuoret miehet, jotka liian suurella tilannenopeudella autostereota huudattaen videokännykkään puhuen tupakka suussa omistavat katutilan seinästä seinään, mutta tällä rintamalla sukupuolten tasa-arvo on ottamassa jättiläismäisiä askeleita eteenpäin Tuppukylässäkin. Auton alle jäävästä kaksitoistakiloisesta kuuluu konepeltiin mätkähtäessään samanlainen vaimea jymähdys kuin keskikokoisesta koirasta, olettaisin. Kärsin ehkä liian vilkkaasta mielikuvituksesta mutta en ole ainoa joka näkee samanlaisia painajaisia, ja monet pienten lasten vanhemmat siirtyvätkin mielummin tarhaan tai ruokakauppaan autolla. Kun kerran autoon on lastauduttu, voi yhtä hyvin ajaa ostoksille kaukaisempaan hypermarkettiin: lyhyellä tähtäimellä säästö kymmenen senttiä jogurttipurkilta miinus polttoainekulut, pitkällä tähtäimellä maali omaan verkkoon kun (autoliikenteen rajoittamista vastustanut) lähikauppias joutuu pistämään lapun luukulle.

Pikkuautoilua

Ihmisen mittaisessa kaupunkitilassa, kuten Tuppukylän keskiaikaisessa kaupunkikeskustassa, autot ovat huomattava mittakaavahaitta. Homo Sapiensin takapuoli sellaisenaan vaatii noin 45 senttimetrin tilan (tavallisen toimistotuolin leveys), kenellä enemmän, kenellä vähemmän, mutta peltikuoreen pakattuna, yksi henkilö per ajoneuvo, mitta lähenee puoltatoista metriä. Italialaisen perheen demografia ja tilastandardit ovat kehittyneet vastakkaisiin suuntiin: kun viisikymmenluvun lopulla Fiatin viisisataseen ahtautuivat isä, äiti ja neljästä viiteen lasta, hankkii nykyperhe ensimmäisen ja usein ainoaksi jäävän lapsensa syntyessä tila-auton. Tyypillisessä perheessä on kolme autoa: isän iso auto, äidin kauppakassi ja jälkikasvun pakollinen nuorisoauto, twingo, clio… tai mitä kaikkia niitä onkaan! Peltikuoren ympäröimä, suhteettomiin mittoihin paisunut ihmisyksilö haluaisi jatkaa lajityypillistä elämäänsä, mutta se on kovin vaikeaa: kun Giorgio pysähtyy tervehtimään ystäväänsä kujalla jonka leveys on kaksi neljäkymmentä, pysähtyvät myös hänen takanaan seuranneet Carlo, Claudia, Cinzia… ja soittavat, soittavat torvea. Muutama tusina ihmisiä riittää muodostamaan jonon joka ulottuu kaupunginportilta toiselle. Ensimmäinen, ymmärrettävästi sosiaalisia tarpeita omaava niin kuin ihmisen kuuluukin olla, jälkimmäiset jatkuvasti mahahaavan partaalla niin kuin auton ratissa on tapana. Tuppukylän kauppiaat vastustavat vanhan keskustan sulkemista autoilta, vaikka nykyinen tilanne on jokseenkin mahdoton: potentiaaliset asiakkaat eivät pääse autolla ostoksille, koska keskiaikainen kaupunkisuunnittelu ei ole varannut heille riittävästi parkkipaikkoja, mutta eivät he tule jalankaan, henkensä kaupalla, seinänvieriä pitkin kävellen. Lisäksi ostostelu jalan ja autolla on luonteeltaan täysin erilaista: näyteikkunalta toiselle neljän kilometrin tuntivauhtia kävelevä ikkunaostostelija näkee enemmän, ja ostaa sitä mitä viittä minuuttia aiemmin ei edes tiennyt tarvitsevansa. Autoilija tarvitsee herätepysähdykseensä kolme kertaa viiden metrin mainosvalon; autokaupungin mittakaavasta meitä opettaa Robert Venturi teoksessaan Learning from Las Vegas.

Urbanistiikkaa

Palasin muistelemaan Le Corbusierin Unité d’habitationia kun mahdottomia toivovat asiakkaat toivoivat entisen autotallinsa tilalle kahta lastenhuonetta, vaikka huonetilan jakaminen riittäisi korkeintaan kahteen leveähköön käytävään (jotka olisivat leveämpiä kuin Corbun lastenhuoneet, mutta eivät kuitenkaan rakennusvalvonnalle riittäviä). Miksi Corbun lastenhuoneet sitten ovat niin kapeita? Koska asunnon koko leveys on kaksi kertaa Modulorin mittainen. Tunnustan sinnikkäästi rakastavani Unité d’habitationin plaaneja, vaikka uskonkin että Le Corbusierilla oli todellisuudessa joku ruuvi löysällä, ja toinen vastapainoksi liian kireällä. Modulorin lukusarjoilla pelaaminen muistuttaa joidenkin autististen lasten leikkiä, lukekoon Oliver Sacksia se joka haluaa asiasta lisää tietää. Ajatusleikkinä Unité d’habitationin pystysuoraan rakennettu kylä on kiehtova, vaikkakin ihmiselle ehkä sopimaton paikka asua. Pienimittakaavaisen ja tiheän kaupunkirakenteen puolesta julisti jo aikanaan Jane Jacobsin Death and Life of Great American Cities. Tuppukylämme potentiaalinen hyvä kaupunki, ihmisen mittainen kaupunkitila, on pikkuautojen kansoittama. Ihminen elää siellä vaivoin, seinänviertä vasten liimaantuneena. Jos menon sallittaisiin jatkua muutamia miljoonia vuosia, muuttuisimme kampelan lailla litteiksi ja silmämme siirtyisivät vierekkäin toiselle puolelle päätä.

O tempora! O mores!

Tapakouluttaja Helena Valonen kasvattaa kansaa Uutislehti 100:ssa luonnehtien imetystä yksityisasiaksi joka kuuluu perheen piiriin, ei julkiseen tilaan: "imettäminen ei ole ulkopuolisten nähtäväksi tarkoitettu tapahtuma. Onhan rakastelukin luonnollista, mutta ei sitäkään mennä ravintolaan tekemään, sekin kuuluu yksityisaluelle". Päätän kasvattaa tapatohtoria ja lähetän hänelle linkin Imetyssunnuntaihinkin linkittämääni galleriaan. Harkitsen myös vaihtoehtoa että voisin hyvätapaisena ihmisenä sulkeutua tulevaisuudessa Huhtivaavin kanssa lentokoneen vessaan kolmeksi ja puoleksi tunniksi imuttelemaan, kolmevuotias nyt tuskin jaksaa niin pitkää sessiota saati että ymmärtäisi äiti, miksi me ollaan vessassa? Timo Parvelan kirjoittamassa ja Markus Majaluoman kuvittamassa kirjassa Hilma ja Pingviini Hilma kysyy todelliseksi tapatohtoriksi paljastuvalta pingviiniltä jotenkin näin: Eikö minulla sitten ole tapoja? - Onhan sinulla, mutta useimmat niistä ovat aika huonoja.

Huolenpitoa läheisestä

Matkamme aikana Sulttaani oli syönyt jääkaapin tyhjäksi; ruuan loputtua hän oli hakeutunut Mamman lihapatojen ääreen. Kaapissa vain valo, sardinialaista pecorinoa, nahistuneita perunoita ehkä alalaatikossa. Ostoksille palattuani pääministerikaimaansa huomattavasti sympaattisempi lähikauppias pyytää että vastedes ilmoittaisin etukäteen matka-aikeistani. Sulttaani ei tosiaankaan ollut edes pistäytynyt kaupassa, jos kahvi olisi loppunut niin hän olisi mennyt baariin ja niin on mennyt muutenkin, maattuaan aamulla arvatenkin pitkään ihmettelemässä miksei kahvikuppi nouse ylös portaita ;) Rakkaita pitääkin hemmotella, ja huolenpito läheisestä liikuttaa.

Isäinpäivän jälkilöylyt

Eilinen isäinpäivä vierähti Euroopan pilvisillä taivailla, enkä joutanut bloggailemaan asiasta sen enempää. Mietitty kuitenkin on, ja mitäs muutakaan koneessa istuessa kun gintonicit ovat menneet maksullisiksi eivätkä ehkä muutenkaan odottavalle sovellu. Menneellä viikolla telkkarissa inseminaation sallimista yksinäisille äideille tai naisparille vastustavat esittivät happamia kommentteja siitä kuinka isättömien lasten syntymisen salliminen olisi (historiallisesti varsin tuoreen) isyyden vähättelyä, että lapsen kannalta on sama hoitaako häntä äiti vai isä, että jos lapsen voi saada ilman miestä niin silloin kohdunvuokraaminenkin tulisi sallia. Ei millään pahalla, mutta en pysty näkemään samanarvoisina panoksina plusmiinus kolmenkymmenenkahdeksan viikon raskautta ja synnytystä, tai lapsettomuusklinikan vessassa muovikippoon luovutettua muutamaa miljoonaa potentiaalista jälkeläistä. Moni on luovuttanut tietämättään. Isä ei imetä, isän raskaudenaikainen päihteidenkäyttö ei ole suoranaisesti vahingollista sikiölle. Perhe pysyy yleensä pystyssä tai kaatuu sen mukaan miten äiti elämänsä elää, hirvittävän epätasa-arvoista, tiedän. Vietän mielelläni isäinpäivää sen italialaisena ajankohtana, maaliskuun yhdeksäntenätoista eli Joosefinpäivänä. Siinä on - jos kirkon oppeihin tukeudumme - viitattu kintaalla biologiselle isyydelle, ja annettu prenikat miehelle joka hoiti isän homman.

Kotona taas

Viikko Helsingissä vierähti ilman vaakasuoraa räntää ja paluumatka sujui suuremmitta kommelluksitta, Italiatar oli raivoissaan kun hänet nostettiin sängystä aamukuudelta mutta leppyi automatkan aikana ja suostui ihan häntä varten suunnitellulla pienellä vessanpöntöllä houkuttelemalla aamupissalle Helsinki-Vantaan lastenhoitohuoneeseen (jos rahaa ja tilaa riittäisi, laittaisin kotiinkin pikkupöntön pienemmille perheenjäsenille ja lapsivieraille, on se niin hieno. Bideen paikkaa en toki ole valmis uhraamaan). Lennolla nuori ja todennäköisesti lapseton stuertti toi kassistaan läjän leluja juuri kun pikkuneiti oli sammumassa syliini, annoin kömmähdyksen lopulta anteeksi vaikka kävin itsekin unisena ja väsyneenä melko lähellä paniikkkiraivokohtausta. Matkalaukun avain jäikin sitten muorin auton tavaratilaan. Samsonite vaalii umpimielisesti tuliaisia, ja me odotamme uutta tai kuriiripostissa saapuvaa alkuperäistä avainta kuin joulupukkia ikään. Onneksi hieno puinen nukkekoti oli omassa laatikossaan, onneksi FCOn väki ei hajottanut tai varastanut sitä. Italiatar toisteli: voinko avata, Fiumicinon kentällä, kentältä Terminin asemalle, junassa varmasti koko matkan ellei olisi armeliaasti ymmärtänyt uinahtaa uudelleen - Beneventosta lähes Brindisiin! Yöllä kosteassa ja melko koleassa vuoteessa maatessani olen arkitehdannut nukkekodin sisustusta. Keittiö, ruokailuhuone, makuuhuone ja kylppäri.

Harhaanjohtavaa mainontaa

Helsingissä on harmaata, suorastaan sateista vaikkei ehkä sadakaan, ehkä pilvi on vain laskeutunut katutasolle. Rännästä ei tietoakaan. Voisiko Finnairilta pyytää rahoja takaisin? Säätila ei riitä edes keskiasteen angstiin.

Second hand

Jo kuvaamallani neuvolakäynnillä sain mukaani Anne Geddes -kuvilla koristellun pahvisen matkalaukullisen mainoskrääsää, uudesta turvallisesta perheautosta Pampersiin. Vauva- ja äitiyslehtien joukosta todellisena helmenä erottuu tuotantoministeriön (Ministero delle attività produttive) ja lelutuottajien yhdistyksen esite, joka valistaa vanhempia käytettyinä hankittujen syöttötuolien, pinnasänkyjen, rattaiden, turvaistuinten ja muiden tarpeellisten tai tarpeettomien lastenhoitotarvikkeiden vaaroista: mahdollisesti rikkinäisistä osista, vanhempien mallien norminvastaisuudesta, epähygieenisyydestä. Jopa italialaiset ystävättäreni oivalsivat esitteen koomisuuden, ja ymmärsivät suureen ääneen surkutella lapsiparkojaan muistellessaan yksittäisten varusteiden kiertomatkaa serkkuparvessa (Italian syntyvyys on Euroopan häntäpäätä, mutta meidän kaupunkimme on kyllä kantanut kortensa kekoon). Muutama kehaisi uutukaisena ostamallaan pinnasängyllä jossa ei tähän päivään mennessäkään ole kukaan nukkunut. Ymmärrän allekirjoittaneiden motivaation, mutta silti olen lapsellisen ja vilpittömän hämmästynyt: kuinka pitkään voimme elää siinä kuvitelmassa että hyvinvoinnin on perustuttava talouskasvuun, ja talouskasvun siihen että tuotetaan koko ajan uutta roinaa?

Silppua

Siivosin sunnuntai-iltapäivän ratoksi kirjoituspöytää, ja kaiken paperin keskeltä löysin lapun jonka voin hyvin mielin heittää pois vasta kirjoitettuani muistiinpanoni pysyvään muotoon. Siis nyt, kaiken kansan iloksi: Kaksivuotiaiden kaupungissa asuvien Australian aboriginaalilasten imetysprosentti on 20, puskassa asuvien 60%, kun taas valtaväestön vertailuluvuksi tarjotaan yhtä prosenttia. Kolmivuotiaiden tissittelyluvut ovat vastaavasti 5%, 16%, ja 0,4%. (lähde tuntematon)

Autoilua

Lukuunottamatta toiseen kertaan kuuden kuukauden sisällä irronnutta pakoputkea olen selvinnyt kunnialla eilisestä imetystukiryhmän kokoontumisesta, ajokilometrejä yhteensä 80. Jos kuvittelisin itseni Helsinkiin ja maakuntamme Suomeen, meillä olisi kolme imetystukiryhmää koko Etelä-Suomen läänissä: yksi Porvoossa, yksi Lahdessa ja kolmas Hämeenlinnassa.

Neuvolameininkiä

En lakkaa koskaan ihmettelemästä miksi italialaisessa sairaalassa tai lääkärin vastaanotolla - julkisella tai yksityisellä - on mahdotonta ilmoittaa potilaille kutakuinkin tarkkaa aikaa jolloin vaivautua paikalle. Ilmotetaan muutamalle tusinalle pallomahalle että kätilö/gynekologi on paikalla kello kymmenen viisitoista, pistetään mammat käytävälle seisoskelemaan ja kutsutaan sisään sattumanvaraisessa järjestyksessä (vetävät hatusta: otetaan tänään ensin rakenneultrat, joohan). Harakoille mennyttä työpäivää lukuunottamatta tämänpäiväinen neuvolakäynti oli myönteinen kokemus, lähinnä henkilökunnan inhimillisen otteen ja huumorintajun ansiosta. Huoneessa oli samanaikaisesti paikalla kolme hoitajaa ja gynekologi - ehkä jono olisi juossut nopeammin jos jokainen olisi vastaanottanut omassa kopperossaan, mutta... Edellisellä käyntikerralla täytetty potilaskorttini oli kadonnut, se oli joutunut aakkosjärjestyksessä italialaiselle mieluisempaan aakkoseen josta se ponnahti esille vasta uutta korttia (toivon mukaan) oikeaan paikkaan tai oikean paikan lähelle laitettaessa. Ultraäänen olisin voinut välttääkin, mutta sydänäänten kuuntelu ilman kaupanpäälliseksi tulevaa monitorikuvaa on ilmeisesti out. Medikalisaatiota. Jos kädessäsi on vasara, koko maailma näyttää yht'äkkiä naulalta. Olen tyytyväinen siitä että päätin kokeilla julkista terveydenhoitoa, johon raskauden seuraamisessa luottaa maakuntamme äideistä vain 6%. Edellisessä raskaudessani kävin yksityisellä koska kaikki tekevät niin, maksoin itseni kipeäksi, ilman kuittia peräti, ja sain koko rahan edestä hoitoa vaivoihin joita minulla ei mielestäni edes ollut. Sairaalassa työskentelevillä lääkäreillä on useimmassa tapauksessa lisätyönä oma yksityisvastaanottonsa. Julkiseen terveydenhuoltoon luottavat äidit ovat joko liian köyhiä, tai jollain salaperäisellä tavalla selvillä tai ainakin aavistelemassa sitä ettei palvelun määrä, välttämättä laatukaan, parane maksamalla. Kuulumme mahdollisesti molempiin kategorioihin, mutta koska en ole halukas vastaanottamaan holhoavaan äänensävyyn esitettyjä suosituksia siitä minkä merkkistä foolihappoa (=mikä lääketehdas on maksanut viimeisen konferenssimatkan) minun on syötävä, yritän näyttää asiantuntevaa ja laatutietoista naamaa. Muutama lukiovuosina sairaala-apulaisena viettämäni kesä osoittautuu käyttökelpoiseksi lähteeksi josta ammentaa. Kuvio sinällään on melko monimutkainen: lähete terveydenhoitajan tai gynekologin tarkastukseen, ultraääneen ja laboratoriokokeisiin haetaan omalääkäriltä. Lähetteen kanssa mennään sairaalaan tai yksityiseen laboratorioon jolta julkinen terveydenhoito ostaa palveluita. Valmiit laboratorioanalyysit kiikutetaan äitiyspoliklinikalle (tai gynekologin yksityisvastaanotolle) luettavaksi. Kotikaupunkimme sairaalan äitiys- ja gynekologinen poliklinikka lakkautettiin yhdessä synnytysosaston kanssa maakunnan terveydenhuollon edellisessä saneerauksessa. Varauksen jonkun toisen kaupungin sairaalan poliklinikalle voi tehdä onneksi läheisessä apteekissa, jos paikalla on internettiä käyttävä nuori farmaseutti.

Imetyssunnuntai

Imetetäänkö Italiassa joka kadunkulmassa? Vastaan myöntävästi, jos mukaan lasketaan kirkkotaide ja kadunkulmien alttarisyvennykset. Imetysviikon viimeinen päivä ja pyhäpäivä on omistettu Taivaalliselle Imetystukiäidille. Google-haku sanoilla Madonna del latte ja Nuestra Señora de la leche tuottaa tuloksia, ja sieltä täältä kovalevylle poimimieni kuvien huipennukseksi löysin aiheesta perusteellisen gallerian. Säästän lukijan kopioiltani ja puutteellisilta lähdeviitteiltä. Kotikatumme Jumalansynnyttäjä imettää, se oli jäänyt minulta vuosien ajan huomaamatta kuluneen freskon ja rintaa kainosti peittelevän käden ansiosta. Näin todellisuudessakin saattaa käydä monelle julki-imettäjälle, jos ei nyt ihan läväytä tissejä kahvilapöydälle, suihkuta maitoa vastapäätä istuvan silmään tai pudota rintakumia lattialle ja (luonnollisesti) kiroile, niin ilmiselvä imetystilanne saattaa jäädä ihmisiltä näkemättä koska he eivät odota näkevänsä sitä (lähestyen) ai kun soma vauva, nukkuuko... ei, sehän syö... anteeksi, anteeksi, en halua häiritä... IBFAN Italian Nestlé-boikottia koordinoivan verkoston herkullinen postikortti on velkaa kirkkotaiteelle, imettävän äidin taakse herkullisesti sijoittuva aurinko muodostaa mariaanisen sädekehän!

Imetyslauantai

Viikon lähestyessä loppuaan olen jälkiruuaksi säästänyt katsauksen tilastoimattomiin taaperoimijöihin. Vilkaisu Italian terveysministeriön sivuille antaa luvan imetyksen jatkamiseen toisena elinvuonna ja ylikin. Henkilökohtaisesti olen tavannut joitakin taaperoimettäjiä jopa imetyshihhulipiirien ulkopuolella, puhumattakaan taaperoimetetyistä, jollaisiksi on tunnustautunut useampikin viisi-kuusikymmentäluvulla syntynyt kolleega. Napolilaisen anoppini kahdeksanlapsisesta sisarusparvesta jokainen on saanut rintaa puolitoistavuotiaaksi ja vierottunut uuden raskauden myötä, poikkeuksena iltatähti joka vierotettiin kolmen-neljän vuoden iässä sivelemällä rintaan peperoncinoa. En ole kysynyt enolta pitääkö hän tulisesta ruuasta. Kaikki tilastointi näyttää pysähtyvän lapsen kahdennelletoista elinkuukaudelle. Istituto Danone antaa kymmenen vuoden takaisessa tutkimuksessaan yli yksitoistakuisten imetettyjen määräksi vajaat 11%, tuoreempi tutkimus (Grandolfo et al, Indagine conoscitiva sul percorso nascita, 2002) antaa alueelliset luvut jotka vaihtelevat – yllätys yllätys – vanhojen tuttujemme Bolzanon 19,8% ja Sisilian 8,7% välillä. Vertailukohtana käytän Kaija Hasusen lukuja vuoden 2000 tutkimuksessaan, sen mukaan yli yksitoistakuisten imetettyjen osuus Suomessa on noin neljännes kaikista lapsista, 26%. Aiempien täysimetystilastojen rökittämänä arvioin että tässä kohdassa voi viimeinkin varovasti liputtaa.

Imetysperjantai

Miten kiinteät tulevat kuvioihin Italian pienokaisille? Rakkaat taulukkoni kertovat, että neljänteen ikäkuukauteensa mennessä lusikan on ottanut kauniiseen kätöseensä 50,6% sisilialaislapsista, mutta vasta 15,8% Bolzanon nuorista talviolympialaislajien toivoista ;) Vasta viidennen kuukauden jälkeen kiinteät aloittavien ennätys tipahtaa yllättäen Campanian maakunnalle (63,1%), kun taas sisilialaisista lapsista on siihen ikään mennessä enää 20,8% jäänyt ilman syöttötuolin riemuja. Vauvan purkkiruokia mainostetaan massiivisilla TV-kampanjoilla, mutta myydäänkö niitä myös paljon, se jää mysteeriksi. Kampanjan mainoskuvassa valkotakkiset tohtorisedät ja –tädit tarkastelevat sosetta mikroskoopilla, kaikki on puhdasta, turvallista ja ravitsemuksellisesti tasapainotettua. Mahdollisesti isovanhempien suuri työpanos lastenlasten hoidossa jarruttaa teollisten vauvanruokien läpilyöntiä. Vauvalehdissä itsetehty ruoka kuvataan työlääksi, sen pitää olla puhtaista ja mielellään biologisista raaka-aineista tehtyä, liha höyrykeitettyä, kala ruodotonta, sen valmistamiseen ei tulisi käyttää monitoimikonetta koska sillä lailla ruokaan sekoittuu ilmaa joka aiheuttaa vauvalle ilmavaivoja (Bona Nestlén tehtaalla on töissä miljoona tätiä, jotka valmistavat soseen käsikäyttöisellä sosemyllyllä?!). Aukeaman vastakkaisella sivulla valkotakit poseeraavat nelivärikuvassa. Aloitusiästä riippumatta tavallinen kiinteiden ruokien pöytääntuontijärjestys on seuraava: ensimmäiseksi aloitetaan hedelmäsoseella, sitä seuraa kasvisliemeen tai maitoon (lypsettyyn tai korvikkeeseen) valmiista jauheesta tehty riisivelli, jonka voi suolaisessa versiossa maustaa tilkalla öljyä ja raastetulla parmesan-juustolla, jälkiruokaversiossaan hedelmäsoseella. Lihaa voi antaa velliin lisättävänä jauheena (liofilizzato), jos lapsi ei ole vielä valmis sulattamaan sitä soseena. Peruna tulee kuvioihin varsin myöhään, sitä ei tärkkelyspitoisena pidetä erityisen sulavana. Tavallisia aloitusvihanneksia ovat kesäkurpitsa ja porkkana. Gluteiinittomia viljoja seuraavat gluteiinilliset, ja kun lapsi on riittävän iso nielemään rakeisempaa ruokaa, korvataan vellijauhe pastinalla eli pikkupastalla. Sitä löytyy niin lastenruokatehtaiden vitaminoituina kuin tavallisena, loputtomissa muodoissa: on tähtiä, aakkosia, pelikorttien ruutuja ja ristejä, riisinjyviä tai omenansiemeniä muistuttavia ”siemeniä”. Kalaa, tomaattia ja kananmunaa lykätään myöhemmäksi, kuinka paljon, se riippuu lääkäristä ja tietenkin allergiataustasta. Suomalaista neuvolajärjestelmää vastaa Italiassa omalääkäri, neuvolantäti tai –setä joka siis on koulutukseltaan lastenlääkäri. Punnituksissa käydään aluksi kerran kuussa, sitten kahden kuun välein tai lääkärin ohjeen mukaan, puolivuosittain ja kahden vuoden jälkeen vain kerran vuodessa, jos ei ole muita huolia. Lastenruoat on varustettu yleensä valmistajan vastuusta vapauttavalla ohjetekstillä neljännestä kuusta lähtien lääkärin ohjeen mukaan, ja koska lääkäri päättää, hänen antamansa ohjeet siitä mitä ja milloin syödään voivat olla liikuttavan yksityiskohtaisia kellonaikoja ja kasvisliemen reseptiä myöten. Lastenruokafirmat rakastavat lääkäriä, ja viikoittain pistäytyvä esittelijä täyttää studion lentolehtisillä, vihoilla, kalentereilla, T-paidoilla, kuulakärkikynillä...

Imetystorstai

Tuttelin hinta on noussut, kun sitä ei enää saakaan myydä tappiolla, tai ei ainakaan alle tukkuhinnan. Ei saanut ennenkään, mutta eihän kaikkea nyt ehdi valvoa, nipottava viranomainenkaan. Se tarkoittaa Arttu Käyhkön Karjalainen-lehdessä julkaisemien tietojen mukaan sitä, että esimerkiksi Pilkon Citymarketissa ennen 17 senttiä maksanut kahden desin Tuttelipurkki maksaa nyt 38 senttiä. Nopean laskutoimituksen mukaan litrahinta on yli kaksinkertaistunut 85 sentistä 1,90 euroon. Tarkistin italialaisen kuluttajainjärjestön hintavertailun äidinmaidonkorvikkeen hinnoista vuodelta 2004. Tutteliin verrattavien nestemäisten korvikkeiden litrahinta vaihteli merkin mukaan 5,7-6,8 euron välillä! Käyhköläisen logiikan mukaan en voi olla huomaamatta että vaikka europyöristykset ovat nostaneet viininkin hintaa, saa korvikelitran hinnalla silti suoraan tuottajalta ostettuna jopa kuusi litraa kelvollista pöytäviiniä. Italia on vauras maa, ja vaikka taannoin poliittisessa keskusteluohjelmassa viisauksiaan laukonut Berlusconin ministeri (olen armeliaisuudessani unohtanut kuka) ihmetteli miten rikkaassa maassa voi muka olla köyhiä ihmisiä, jopa tilastotieteen laitos ISTAT oivaltaa että varallisuus jakautuu eurooppalaisittain poikkeuksellisen epätasaisesti. Hyvinvoinnin epätasajaon vaikutusta lasten terveyteen tarkastellaan Plos Medicine –verkkolehden artikkelissa. Miten tämä liittyy imetykseen? Italiassa imettävät eniten – yllätys yllätys – koulutetut ja työssäkäyvät äidit vauraassa pohjoisessa! Kaksi kolmannesta köyhistä perheistä asuu Etelä-Italiassa, ja köyhyys koskettaa todennäköisimmin – kas kummaa – lapsiperheitä... Moni imettämätön äiti ei ole valinnut itse imettämättömyyttään, ja yhdistelmä kallis korvike – puutteellinen imetystuki on yhteiskunnallisesti sietämätön. Alessandra Mussolini on ehdottanut ilmaista korviketta köyhille perheille – väärin, sillä ilman syvällisempää motivaatiota imetystuen parantamiseksi tehtäisiin (monen Nestlén korruptiokonferenssiin lennättämän lääkärin siunauksella) massiivinen tulonsiirto valtion terveys- ja sosiaalibudjetista ylikansallisille yhtiöille. Lisäksi köyhimmät lapset jäisivät ilman äidinmaidon terveydellisiä etuja. Ottaa pois hyvä, joka on ilmaiseksi annettu. Vielä sentään aurinko paistaa rikkaille ja köyhille (köyhille enemmän, sillä Padaniassa on sumuista), mutta huolellisesti miettimällä voi senkin epäkohdan korjata.

Imetyskeskiviikko

No niin, olemme todenneet että italialaiset imetystilastot ovat kutakuinkin eurooppalaista keskitasoa, eikä Ranska olekaan nelikuisten täysimetettyjen prosenttiosuuden valossa maailman imetysvihamielisin maa, niinkuin joidenkin ulkosuomalaisäitien kohtaamien lääkärien lausuntojen mukaan voisi kuvitella... Miten imetys alkaa Italiassa? Ei loistavasti, näkemäni ja kuulemani mukaan. Kahden tunnin sisällä synnytyksestä rinnalle on päässyt 77% vauvoista Etelä-Tirolissa, Bolzanossa, mutta vain 19% Campaniassa. Ensimmäisen vuorokauden aikana Bolzano on saavuttanut 94,4%, mutta sisilialaisista vauvoista edelleenkin vain 73,7% on päässyt rinnalle. Maakunta jossa asun näyttäytyy tilastoissa hieman Sisiliaa ja Campaniaa kauniimpana (20,0% ja 78,6), mutta vauvan saaminen vierihoitoon on mahdollista vain harvoissa sairaaloissa, vauvat tuodaan imetettäväksi aikataulun mukaan, usein unisina, piripintaan lisämaidolla ja glukoosiliuoksella täytettyinä. Italialaisia voi hyvin kuvata adjektiivilla buonista. Buonista on henkilö joka pitää lapsista, rauhasta, rakkaudesta ja puista, mutta ei siitä huolimatta välttämättä lajittele roskiaan tai tee muuta käytännön elettä maailman parantamiseksi. Vuonna 1991 Italia allekirjoitti WHO:n ja Unicefin BHFI- eli vauvamyönteisyysaloitteen, mutta vielä vuonna 2000 yhtäkään sairaalaa tai klinikkaa ei oltu sertifioitu. Tänä päivänä WHO:n vauvamyönteisyyssertifikaatti on myönnetty 9 sairaalalle (vuoden 2004 loppuun mennessä vain 8/700, eli 1% kaikista synnytyssairaaloista. Suomen vastaavat luvut olivat 4/33 eli 12%, Ruotsissa 64/67 eli 97%). Vauvamyönteisyyssertifioidut sairaalat jakaantuvat maantieteellisesti seuraavasti: Pohjois-Italia Merano (Bolzano) Bressanone, (Bolzano) Vipiteno (Bolzano) Bassano del Grappa (Vicenza) Soave (Verona) l'Ospedale Santa Maria degli Angeli, Pordenone (PN) Keski-Italia Ospedali riuniti di Valdichiana, Montepulciano (Siena) Casa di cura Santa Famiglia, Roma (sertifioitu 3.5. 2005) Etelä-Italia Casa di Cura La Madonnina, Bari (BA)

Imetystiistai

Imetysviikon tiistain kunniaksi päätin tehdä kierroksen eri maiden imetystilastoihin. Indagine Bonatiin viittaava artikkeli antaa täysimetettyjen nelikuisten määrästä seuraavanlaisia lukuja: Italia 37% Espanja 44% Ranska 15% Iso Britannia 28% Saksa 33% Pörröltä löytyvät lisäksi seuraavat luvut: Suomi 14% Ruotsi 68,3% USA 30,7% Norja 44% Pohjois- ja Etelä-Italian välisiä eroja etsiessäni en löytänytkään enää täysimetettyjä, vaan täys- ja enimmäisimetettyjen summan joka nelikuisilla vaihteli Emilia Romagnan 82,1% ja Sisilian 44,2% välillä (vastaavat luvut Suomi 66%, Ruotsi 83,2%, Norja 85%, USA 43,2%). Jatkan tutkimusmatkaani.

Imetysviikko

Imetysviikko Pohjoismaissa alkaa tänään, Italiassa olemme ehtineet jo ohittaa sen vähin äänin lokakuun ensimmäisellä viikolla. Listaviestejä ja blogimerkintöjä lukuunottamatta rikkumaton mediahiljaisuus, kaukana pääkaupungissa Roomassa kätilöiden ja LLL:n järjestämä tapahtuma jossa puhuttu imetyksestä ja kotiruuasta. Tähtiluennoija Jack Newman on tietääkseni esiintynyt Cataniassa menneenä viikonloppuna, mutta syksyn hämärtyessä ja mahan kasvaessa tuntuu Sisiliakin kaukaiselta, junaa joutuisi vaihtamaan pari kertaa ja Messinansalmen silta on vasta insinöörin CADilla. Toivon gurun vierailun nostavan Sisilian imetystilastoja valtakunnallisista pohjalukemista. Miksi ihmeessä imetysviikko ei voi olla koko maailmalle yksi ja sama? Onko imetysviikolla omaa tunnusta? Sopisiko maidonvalkoinen nauha takinpieleen? Ei kovin originellia, pikaisen nettihaun perusteella sitä on jo käytetty naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja turvallisen äitiyden puolesta. Oivallan että meitä on pallolla jokunen miljardi ja selkeästi tunnistettavissa olevia värejä on paletissa rajallinen määrä.

Arkitehtuuria

Työpöydällä CADissa suunnitelma levennettävästä sängystä, aivan niinkuin ruokapöytiä voi yleensä pidentää. Projekti on vielä hyväksytettävä perheneuvottelussa, ja mikäli sille näytetään vihreää valoa, on kököt detaljit alistettava puusepän kritiikille. En usko olevani keksimässä ruutia, tai korkeintaan keksin sitä lisää. Maailman sivu ongelmaa on lähestytty kaikenlaisilla sivustavedettävillä, joita voi käydä ihastelemassa Työväenasuntomuseossa. Italiassa vallitsevana ihanteena näyttää olevan se, että ensin hankitaan kaunis koti lastenhuoneineen, kalustetaan se, ja kaiken ollessa viimeinkin valmista hakeudutaan lapsettomuushoitoihin. Me olemme edenneet vanhanaikaisesti: ensin tehdään lapsia, ja sitten ihmetellään mihinkähän ne saa mahtumaan. Suomessa se on vieläkin aika yleinen suuntaus. Perhepeti ei näytä olevan vallan vieras italialaisille: ei niinkään ideologiana kuin de facto, kun puhutaan luottamuksellisesti niin kaksi kolmesta tenavasta taitaa nukkua äidin ja isän välissä kahtena yönä kolmesta. Ehkä sängyn voisi suunnitella suosiolla leveämmäksi, sama pätee lakanoihin ja makuuhuoneeseenkin.

OMENA

...ei kauaksi puusta putoa, joskus vain hieman vasemmalle. Piove governo ladro! Fausto Bertinotti for president!

Kun ei tiedä mitä ruokaa tänään laittaisi

...voi käyttää Barillan reseptihakukonetta osoitteessa www.barilla.com

KOUKUSSA

Löysin itseni eilen väärästä supermarketista, liian vähän euroja taskussa, todistamassa oman riippuvaisuuteni astetta kun lähes vapisevin käsin nostin ostoskärryyn pakkauksen Star Tea -pilkkiteepusseja. Paremman puutteessa on vedetty ennenkin mitä sattuu, Lipton Yellow Labelia mikrossa lämmitetyssä vedessä. Äiti Venäjä on ollut armelias, British Airwaysin teessä ei myöskään ole valittamista. Finnair on aika paha, ja äärimmäisissä olosuhteissa olen selvinnyt vuorokauden mittaiseksi venyvästä kotimatkasta ilmankin.

DESIBELISAASTETTA

Galatinan kenttää käyttävät sotilaskoneet ovat muutaman päivän ajan lennelleet terassimme yli. Jonnekin viedään taas demokratiaa.

FESTA DEI NONNI

Italiassa vietetään isovanhempien juhlaa lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Luonnollisin epäilys tietysti on se että äitienpäivän ja joulun väliin jää liiaksi tyhjää (isäinpäivä on nasaretilaisen puusepän kunniaksi Joosefinpäivänä 19.3.). Harkinnan jälkeen päädyn kuitenkin sille kannalle että isovanhemmat ovat oikeasti juhlansa ansainneet, varsinkin jos pitää paikkansa lukemani siitä että vain 7 prosentille alle kolmevuotiaista löytyy hoitopaikka - jossakin määrin ongelmallista maassa jossa ei kotihoidon tukeakaan makseta. Kiitokset siis, nonnalle, muorille, omille isovanhemmilleni.

NETTIÄRTYMYSTÄ

Nettiärtymyksen syntymekanismi on seuraava: luet postituslistalta x/y/z että jossakin lehdessä/muussa mediassa on kirjoitettu/sanottu jotakin, jonka seurauksena erinäiset nettikansalaiset ovat vetäneet herneen tai suuremman palkokasvin nenäänsä. Nettiärtymyksen ulkosuomalaislisä on se, ettei alkuperäinen lähde ole aina kokonaisuudessaan tarkasteltavissa, mikä taas osaltaan voi lisätä tai vähentää ärtymystä. Tällä kertaa minut on epäsuorasti suututtanut uusimmassa Kotivinkissä superäitiyttä ilmeisesti ironisoimaan pyrkinyt Kaarina Romppaisen juttu, jossa luemma saavat osansa niin perhepeti, pitkä imetys kuin täysimetys yleensäkin. Kaikista paksuinta puppua on minusta kuitenkin lehden mainostajien maksama ylistyslaulu purkkiruualle: Huono äiti tarjoaa lapselleen teollisesti valmistettua vauvanruokaa. Purkkiruoka on niin pitkälle prosessoitua, ettei siinä ole enää ravinteita jäljellä. Ravitsemusterapeutti Aila Paganus, HUS, Lasten ja nuorten sairaala, vastaa: "Väite ei pidä paikkansa. Lapsi saa purkkiruoista sekä valmisvelleistä ja -puuroista täsmällisimmin suositusten mukaiset määrät ravintoaineita. Jos äiti tekee ruoan itse, hänellä tulee olla taitoa ja tietoa päästäkseen samaan lopputulokseen." Voi itku, eläköön uusavuttomuus, Marttaliitto syyllistää kiireisiä työssäkäyviä äitejä? Luulin osaavani, kuvittelin vieressäni nukkuvan pienen henkilön olevan lajitoverini ja syövän suunnilleen sitä mitä itsekin, ja itse yritän syödä mitä köksänkirjasta ja kouluterveydenhoitajan vastaanoton seinällä roikkuvasta ruokaympyrästä on mieleeni jäänyt... Välittömästi ärtyneenä meilaan älähdykseni myös salaiselle agentilleni Lanttuakatemiassa. Nopeimmat agitoituneet löytävät nettihaulla suoraan sylttytehtaalle johtavan raiteen: "Nykyisin PILTTI lastenruokien kehitystyössä on mukana neuvottelukunta, johon kuuluvat professori Markku Mäki Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian laitokselta, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ravitsemusterapeutti Aila Paganus sekä professori Olli Simell Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikalta." http://www.nestle.fi/prarchive Netistä lukemaansa on syytä suhtautua mediakriittisesti, sanovat ne jotka niputtavat imetystukilistat sunmuut nettihömpäksi. Varovaisen toiveikkaasti uskon että nettikansalaiset ovat kriittisiä myös muun median suhteen.

arkitehtiblogi avattu

kokeilumielessä...