Pikkuautoilua 2

Vanhassa keskustassa ei ole jalkakäytäviä saati tilaa niille, keskiaikainen kaupunkisuunnittelija ei sattuneesta syystä ajatellut asiaa sen enempää. Kävelemme siis keskellä katua, ja asia on muodostunut lapsentahtisuuteni suurimmaksi kompastuskiveksi: äitiä kädestä, äitiä kädestä niin kuin olisi jo, äitiä kädestä nyt tai saat korvillesi. Hetkenkin tarkkaamattomuus voi koitua kohtalokkaaksi kun kiiltävää Mercedestään peruuttava ei näe taustapeilistään metrin mittaista; jatkuvassa valmiustilassa eläminen lyhentää pinnaa. Välinpitämättömimpiä ovat nuoret miehet, jotka liian suurella tilannenopeudella autostereota huudattaen videokännykkään puhuen tupakka suussa omistavat katutilan seinästä seinään, mutta tällä rintamalla sukupuolten tasa-arvo on ottamassa jättiläismäisiä askeleita eteenpäin Tuppukylässäkin. Auton alle jäävästä kaksitoistakiloisesta kuuluu konepeltiin mätkähtäessään samanlainen vaimea jymähdys kuin keskikokoisesta koirasta, olettaisin. Kärsin ehkä liian vilkkaasta mielikuvituksesta mutta en ole ainoa joka näkee samanlaisia painajaisia, ja monet pienten lasten vanhemmat siirtyvätkin mielummin tarhaan tai ruokakauppaan autolla. Kun kerran autoon on lastauduttu, voi yhtä hyvin ajaa ostoksille kaukaisempaan hypermarkettiin: lyhyellä tähtäimellä säästö kymmenen senttiä jogurttipurkilta miinus polttoainekulut, pitkällä tähtäimellä maali omaan verkkoon kun (autoliikenteen rajoittamista vastustanut) lähikauppias joutuu pistämään lapun luukulle.