torstaina, joulukuuta 15, 2005

101 tapaa käyttää pinnasänkyä

Yöllä, hieman tuskastuneena siihen että mahaani potkitaan niin sisä- kuin ulkopuolelta, jäin pohtimaan tuota tuikitarpeellista huonekalua vuoteemme vierellä. Ei, ei se ole edes oikeasti pinnasänky, se on kangaslaitainen pidennettävä vauvanvuode, jonka nimi Tiramolla on osoittautunut enteelliseksi: Italiattaremme kolmen ensimmäisen mahanulkoisen kuukauden ajan yritimme - viattoman vakuuttuneina siitä mikä on lapsen oikea paikka - turhaa kissanhännänvetoa, lapsi nukahtaa rinnalle, siirretään omaan sänkyyn, herää välittömästi, haluaa tissiä, poimitaan takaisin... Todellisuudessa olemme varsin mieltyneet pikkuihmisen tuhinaan välissämme; lapsensänky on siinä vieressä jos joskus tulisi mieleen ottaa askel itselliseen nukkumiseen, kerran se meni leikisti nukkumaan ja vahingossa nukahti, kerran pissasi isoon sänkyyn ja siirtyi sitten kuivemmille patjoille. Mihin pinnasänkyä voi käyttää? Sinne voi ainakin vaippaikäisen kanssa pinota valmiiksi taiteltuja harsoja turvaan pinot hajottavalta pieneltä tutkimusmatkailijalta. Harsot ovat valmiiksi käden ulottuvilla, mikäli öiseen vaipanvaihtoon on tarvetta. Pinnasänkyyn voi myös häkittää pehmoeläimiä, joita tulee ja tulee vaikkei muistaisi ensimmäistäkään ostaneensa. Minä tunnustan ostaneeni ainakin yhden krokotiilin Rooman Piazza Navonan kalliista lelukaupasta, ja erinäisiä pingviinejä sekä itselleni että paremmalle puoliskolleni. Linux-pingviinin open source-kaavatkin kävin lataamassa koneelleni, ajatus on kaunis vaikka olenkin Gatesin leirissä. Anteeksi ;) Ehei, en oikeasti tunne muita yhdeksääkymmentäyhdeksää käyttövinkkiä pinnasängylle, mutta otan mielelläni vihjeitä vastaan!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Häkkisänky lienee tarkoitettu alle vuoden vanhoille lapsille, jotta eivät putoa lattialle herättyään omassa sängyssään päiväunilta ja voivat opetella kävelyä ja ylös nousemista. Sen jälkeen sen voi jo hylätä ja siirtyä nuorisosänkyyn.

Muistelen, että Italiatar on kolme(?)vuotias eli hän ei enää tarvitse pinnasänkyä. Ehkä Italiatar tuntisi itsensä häkkieläimeksi jos heräisi häkkisängystä. Jo varhain lapsi voidaan siirtää vanhempien vuoteen vieressä olevaan nuorisosänkyyn kun hän ensin on nukahtanut iltasadun lukuun jomman kumman vanhempansa kainaloon, sitten hänet siirretään vanhempien vuoteen vieressä olevaan nuorisosänkyyn josta hän voi yöllä herättyään kömpiä äidin ja isän viereen itse eikä kenenkään uni pahemmin häiriinny. Noin olen toiminut omien lasteni kanssa ja ovat pikku hiljaa oppineet itsellisiksi.:) Olet todella luonnollinen äiti ja se on Italiattaren onni.

Sinulla on todella kauniita joulukoristeita ja niistä tulee perinteikkäitä! Olet selvästi jouluihminen!

Katja kirjoitti...

Toden totta, Italiatar ei ole häkkieläin! Sängystä toki on jo otettu yksi laita pois, seuraava askel lienee sen muuttaminen pieneksi kirjoituspöydäksi. Tilalle on suunniteltu 80x190 sentin futonia trukkilava-alustalle tai samalla tekniikalla toteutetulle puusepäntekeleelle, sille saa paeta vuorollaan kuka tahansa joka tuntee olonsa ahtaaksi perhepedissä... täyspitkä sivuvaunu tarvitsee kuitenkin vielä oman hyttysverkkonsa, joten suunnittelua riittää!

Koleassa Välimeren talvessa Suomen Joutsenen untuvapeitto on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. Lisäksi ennen muuta perhettä sammuva kolmivuotias esilämmittää vuoteen edullisella ja taatusti ekologisella tavalla, tuskin sitä nyt raaskitaan toiseen sänkyyn nostaa ennen kesää :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo futoni kuulostaa hyvältä ratkaisulta. Minusta lapsi tietää milloin hän on valmis itselliseen elämään, omaan huoneeseen jne. Kunkin yksilöllisen tarpeen mukaan. Laumaeläimiähän tässä ollaan.:)

Ai, teillä on hyvät untuvapeitot oikein! Ilmeisesti huonelämmitys on oikeaan talveen hieman sopimaton. Minulla on _vieläkin sama täkki kuin kesällä, ohut. Talvet ovat nykyisin niin lauhoja. Vielä ei ole ollut kuin muutama -10ºC päivä. Heräsin ja avasin ikkunan, täysikuu mollottaa korkealla taivaalla.