Olen saanut mellastaa vapaasti seimityömaalla, ja se näkyy itse pääkohtauksen, Pyhän perheen ympärille kasvavista teemarönsyistä: paimenet ovat yläniityllä, Itämaan tietäjät vielä matkalla sillan tuolla puolen, syntymäluolan vuorta kruunaa kultainen linna johon ei liity henkilöhahmoja mutta kunhan hänessä on, komea kuitenkin. Tämän vuoden uusi henkilö on kaivolta vettä kantava neito, ja vielä olisi tilaa ainakin pyykkärille ja juoppolallille. Lisää kuvia luvassa... ehkä...
torstaina, joulukuuta 20, 2007
Seimityömaalta
tiistaina, joulukuuta 11, 2007
Laringospasmo
On yleisesti tunnettua että lapset päivähoidon aloittaessaan sairastelevat enemmän, mutta sairaalakeikka viiden hoitopäivän jälkeen ylitti hurjimmatkin odotukseni. Huhtipoika meni perjantai-iltana nukkumaan hyvässä päiväjärjestyksessä, näennäisen terveenä ja hyvinvoivana, mutta heräsi puoleltaöin haukkuvaan yskään ja ilmeiseen hengitysvaikeuteen. Ensimmäisenä epäilin oksennusta, vierasesinettä jos vaikka epähuomiossaan olisi syönyt tyynyn, ja koska Italiatar oli jo unten mailla katsoin viisaammaksi lähettää miehen poikineen yön selkään, ensin Tuppulan ensiapuasemalle, sieltä lähikaupungin sairaalaan jossa lastenosasto. Rauhoittavien puhelinsoittojen, adrenaliinin, kortisonin, sormeen nipistetyn saturaatiomittarin ja pojan virallisen hoitoonoton jälkeen järjestimme vuoronvaihdon; Italiattaren kummisetä sairaalaan, Sulttaani kotiin ja minä takaisin sairaalaan jossa vapautin kummisedän. Miten kuljettaa joen yli kaali, susi ja vuohi veneellä jossa on paikka vain yhdelle kerrallaan. Sairaalakassiin yöpuku, aamutakki ja tohvelit, luulen meneväni yhdeksi yöksi ja unohdan käsisaippuan, vessapaperin, hammasharjan.
Italialaisessa lastensairaalassa on aina mukana äiti, paitsi siis tietenkin terveillä täysiaikaisilla vastasyntyneillä jotka saavat sairaalakohtaisesti taistella oikeudestaan äitiin. Äidit vaihtavat vaipat, ruokkivat, lääkitsevät, mittaavat kuumeen, pitävät kukin sylissään pientä tai isompaa joka sanoo ai. voi. Michelangelon Pietàn asennossa. Hoitajat komentavat äitejä: aerosolilääkitys on annettava vaikka väkisin, Rouva, se on lapsenne parhaaksi, haluattehan että lapsenne paranee? Äidit eivät ymmärrä, äidit ovat moraalisesti heikkoja lapsen itkun edessä. Lääke on annettava kello 15, se tarkoittaa kello kolme, hyvät rouvat, sijatkaa taivaan tähden vuoteenne nyt sillä Ylilääkäri on tulossa kierrokselle.
Pojan hengenkulku paranee nopeasti, kurkunpäätulehdus valuu alempiin hengitysteihin ja muuttaa muotoaan kaiken tukkivaksi rääksi. Iltapäivällä työvuorossa on optimistinen lääkäri joka lupailee kotiinpääsyä seuraavaksi päiväksi, aamulla varovainen joka haluaa pidentää tarkkalua vielä vuorokaudella. Emmehän voi lopettaa kortisoniterapiaa yhtäkkiä, emmehän voi jatkaa kortisoniterapiaa kotona, pitää olla vielä yhden yön ajan tarkkailussa ilman kortisonia? Kuka on antanut teille luvan lopettaa kortisonin? - No se kaljupäinen kolleganne. Olankohautuksia. Ilman kortisonia yskä pahenee yöllä, soitan paikalle hoitajan ja kysyn pitäisikö lääkitä, Siitä keskustelette huomenna tohtorin kanssa. Harkitsen hätäsuunnitelmaa, mahdollisuutta kietoa pojan huopaan, kävellä ulos osastolta ensiapuasemalle.
Neljän sairaalassa vietetyn yön jälkeen paluu kotiin.perjantaina, joulukuuta 07, 2007
Tonttu nukkuu pommiin
Huhtipoika suhtautuu hoitoputkeen lykkäämiseensä varsin tyynesti; aamulla tarhaan viedessä vilkuttaa isälle ciao ciaot ja yhden aikaan haettaessa kipittää noutamaan tulleen äidin luo ilman suurempia tunteenkuohuja, nostattaa itsensä syliin mutta maahan laskettaessa lähtee taas matkoihinsa. Tällaisen työn minulle hankkivat, tuumaa, puolipäiväisenä leluja siirtelemässä. Vastuuntuntoisena hän hoitaa hommansa.
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Joulukalenteritiivistelmää
2. Muistan väärin karatekilpailun alkamisajan ja totean taittavani vartissa matkan piazzalta Tuppulan urheiluhallille jalan, lastenrattaita työntäen. Aika hyvä aika. Illalla nenä menee tukkoon ja kurkkukipu iskee. Bucarest United syöttää friteerattuja neulamuikkua vastaavia sekä vino novelloa.
3. Huhtipojan ensimmäinen tarhapäivä. Äitiä tarvitaan studiolla.
4. Huhtipojan toinen tarhapäivä. Ylistän nenänpesukannua.
perjantaina, marraskuuta 30, 2007
Ihannemies
Nyt vain ihmettelen missä fiktioiden ihannenaiset piileksivät, kun ei tältä istumalta tule mieleeni muita kuin Jessica Alba geenimuunnellun X5-452:n roolissa.
lauantaina, marraskuuta 10, 2007
AC/DC
Lapsi käyttäytyy yllättävästi, ei kuuntele, ei tottele käskyjä, ei harkitse hetkeäkään ennen hyppäämistään pää edellä vaaraan. Tuo tyyppi olisi Continuum Conceptin viidakossa kävellyt suoraan jaguaarin kitaan, muun yhteisön varoittavaa esimerkkiä tarkkailematta. Lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan, ei hetkeäkään hiljaa. Ei sovi kerrostaloasuntoon.
Wahlgrenin ämmä sanoo että lapsen voi antaa puraista saippuaa, se maistuu pahalta eikä lapsi tee sitä toiste. Mikä näitä minun kakaroitani vaivaa? Onko edes tilastollisesti mahdollista ettei Wahlgrenin ämmälle ole sattunut pesueeseen yhtään rikoksenuusijaa?
Lapselle pitää aina selittää kiellot ja käskyt, lapselle ei koskaan saa selitellä kieltojaan ja käskyjään, lasta ei pitäisi kieltää tai käskeä. Hei, oletko nähnyt Supernannyn? Tänään koirakoulussa opetellaan liikkeestä pysähtymistä. Miksi viisivuotiaani ei ole vielä oppinut sitä?
Vaistovanhemmuus. Esiäitien ääni huutaa: tukkapöllyä, tukkapöllyä!
Kun meillä on tuo AC/DC. - Mikä? - Toimii sekä tasa- että vaihtovirralla, ei pysähdy hetkeksikään.
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Tule kaapista, Tiivi-Taavi
-Taikapilvestä satoi vettä Hipsun hatun päälle ja siihen kasvoi kukkia. Hipsu sanoi yääk. Hipsu ei pidä kukkahatusta koska Hipsu on poika.
-Niin, niin kai se on.
-Sitten taikapilvestä satoi vettä Tiivi-Taavin päälle ja koko Tiivi-Taavi kasvoi täyteen kukkia. Tiivi-Taavi pitää kukista vaikka Tiivi-Taavi on poika.
-Niin, eihän ne kaikki pojat.
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007
Sen seitsemän faktaa
1. Minulla on 24 hammasta.
2. Kuulun kommunistiseen puolueeseen ja roomalaiskatoliseen kirkkoon, siis siinä mielessä kuin Italiassa kirkkoon kuulutaan tai ollaan kuulumatta.
3. Olen opiskellut hollantia.
4. Olen käynyt vuoden verran kultaseppäkoulua, ja kuulemma olin hyväkin siinä hommassa.
5. Soitan auttavasti rumpuja.
6. Olen auttamatta filonipponica, eli kahdesta samantasoisesta ja -hintaisesta tuotteesta valitsen lähes poikkeuksetta japanilaisen. Mitenkähän senkin sanoisi suomeksi, japaninmielinen? Miksei kukaan japanilainen arkkitehti kosinut minua?
7. Osaisin tehdä villapaidan rautakauden välineillä, mutten erityisesti pidä neulomisesta.
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Kahdeksantoistakuinen: Mies
tiistaina, lokakuuta 02, 2007
Äidinnahkahousut
Jälkikasvu kietoo kätensä reiden ympärille, sanoo Äidinnnahkahousut. Maailma on julma paikka, kun äideistäkin tehdään housuja.
maanantaina, lokakuuta 01, 2007
Pistetili karttuu
torstaina, syyskuuta 27, 2007
Viaggio di speranza; VBAC
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Reportterimme Tuppulan piazzalla
Tuppulan piazza on entisellään, paitsi että pretura - raastuvanoikeudeksiko se pitäisi kääntää? - on muuttanut pois ja vienyt mukanaan asianajajat piazzan baarista. Tyhjilleen jäänyt rakennus odottaa arvolleen sopivaa käyttöä. Aivoriihemme ehdottaa ns. casa chiusaa jossa alakerran toinen siipi tarjoaisi palveluita rouville, toinen herroille ja yläkerrassa saisi randomina. Varteenotettava vaihtoehto bordellille olisi kunnallinen löytökoiratalo joka nimettäisiin kolmatta kertaa kaupungin pormestarina olevan eläinlääkärin mukaan. Kulkukoirat odottavat jo avajaisia rappusilla maaten. Meille koko poliittisen kentän vaalipuheissa muistettu ja muuten unohdettu vanhakaupunki on edelleen unelma, vaikka rationaalinen vaihtoehto olisi tuoreeltaan peritty isompi asunto laajennuskaupunginosassa. Kävin eilisiltana hakemassa toisen muuttokuormallisen, matkalaukullisen lastenvaatteita. Keittiön kello oli pysähtynyt ja ilmassa roikkui hylätyn talon melankolinen tunnelma, kuoleman peruuttamattomuus.
tiistaina, elokuuta 28, 2007
Illallinen kynttilänvalossa
Nettipimennossa vietetty kesä on ollut ihmeen kiireinen, vai onko tuossa ihmettelemistä, kahden alle kouluikäisen kanssa ja ilman nonnien, kälyjen ja tätien tukiverkkoa. Kesätyönä olen pyörittänyt Italiattaren kummitädin b&b:tä. Lakanoiden silittäminen on ns. älyllistä työtä helpommin yhdistettävissä pikkulasten hoitoon, lue: alituisiin keskeytyksiin ja ajatuksen katkeamiseen. Pätkiminen ei haittaa jos ajattelee niitä näitä, ihan vain vapaana tajunnanvirtana. Siinä sivussa tuli pestyä ja auringossa valkaistua nonnan makuuhuoneen vetolaatikossa vuosikymmeniä kellastuneet kapiot, ne Pompeijin orpotyttöjen kirjomat.
Muumit, päikkärit ja jopa leikkikehä on hyödynnetty viimeiseen asti. Erikoisvalvontaa vaativa Huhtipoika löi otsansa alumiiniseen ovenpokaan ja sai Tuppulan ensiapuasemalla kolme tikkiä. Jätkänpätkää pitelemään tarvittiin kolme valkotakkia. Kuukautta myöhemmin poika todisti että on mahdollista kaataa suht tukevasta liettualaisesta koivupuusta tehty IKEAn syöttötuoli ilman että käyttää itsensä ja tuolin nurin vipuamisessa apuna ulkopuolista tukipistettä kuten pöydänkulmaa tai ovenkahvaa. Huh.
perjantaina, heinäkuuta 13, 2007
Kuollut nainen ei ilmastointilaitetta kaipaa
Helteet ovat raskaita terveillekin, miksei sitten sairaille, toteamme ja kutsumme torstaiaamuksi aiemmista remonteista tutut asentajat. Ilmastointilaite nonnan makuuhuoneeseen. Onneksi samana aamuna on päiväsairaalassa hoito, jossa annetaan uutta puhtia, verensiirtoa tai verenkiertoa parantavaa lääkitystä ehkä, nonna pois melusta ja kivipölystä. Muutaman tunnin kuluttua Sulttaanin hätääntynyt soitto sairaalasta; palaavat ambulanssilla, työmiehet pellolle, enin kivipöly pois nurkista. Keskipäivällä Huhtipojan kummitäti hakee happipullon ja -naamarin apteekista, naapurinrouva tuo alumiinifolion peittämässä kulhossa valmiin lounaan, iltapäivällä saapuvat veljet ja käly Napolista. Ambulanssia hieman säikähtänyt Italiatar toimitetaan vastapäiseen taloon ikätoverinsa kanssa leikkimään, iltapäiväksi opettajattaren kesäkerhoon, yöksi kummitätinsä luokse. Nonna tiedustelee vuoteenpohjalta huolissaan liekö talossa edes viiniä vieraille, luovutan vahtivuoron kälylle ja lähden läheiseen supermarkettiin hakemaan kolmen litran roseepulloa ja voileipätarvikkeita. Huhtipoika lähtee viettämään iltaa naapurinrouvien kanssa, palaa kotiin, syö ja nukahtaa, lasketaan patjalle olohuoneen lattialle.
Me silitämme nonnaa, hieromme jalkoja, laitamme otsalle viileää pyyhettä, yritämme helpottaa oloa. Viimeisessä saattovuorossa olemme Sulttaanin kanssa kahden, loppusuvun torkkuessa kukin omalla sohvallaan. Noutaja saapuu sydänyöllä.
Hautaustoimisto päivystää yötä paivää, miehet saapuvat puhelinsoitosta, taloon järjestetään valvojaishuone. Vainaja pestään ja puetaan, Sulttaani käy sillä välillä valitsemassa arkun, naapurinrouvat kinastelevat keskenään koreografioista, taulujen ja peilien ottamisesta pois seiniltä, viimeisen matkan alusasuvalinnasta. Arkkuun sujautetaan mukaan silmälasit ja sormustin. Minä olen nostanut pojan liinaan pois jaloista ja harhailen nukkuva lapsi sylissäni edes taas, soittelen niille joiden kuuluu tietää heti ja seuraavassa vuorossa niille joille riittää saada tieto auringon jo noustua. Ensimmäiset surunvalittelijat saapuvat jo yöllä, monet tulevat autolla tai junalla kauempaa ja saapuvat paikalle päivän mittaa. Aamun sarastaessa hautaustoimiston kloppi tuo termoksen ja täytettyjä voisarvia.
Iltapäivällä lounaan jälkeen lähdemme Huhtipojan kummitädin kanssa hakemaan Italiatarta: istu syliini ja hali, muistatko kun nonnaa tuotiin eilen ambulanssilla ja nonna oli hyvin sairas, minun täytyy kertoa sinulle ikävä uutinen. Italiatar haluaa nähdä nonnan joka vähän kuin nukkuisi olohuoneessa avoimessa arkussa, kädet ristissä rinnalla ja rukousnauha käsissä. Nonnaan ei enää satu. Laskeudumme takaisin kadulle tavaamaan kuolinilmoituksia: yksi perheen laittama jossa kerrotaan vainajan senjasen lesken nukkuneen pois niin ja niin monen vuoden iässä, hautajaiset Jeesuksen Pyhän Sydämen kirkossa kello viisi, toinen jossa ystävät ottavat osaa suruun äidin poismenon johdosta, kolmas opettajattarilta ja luokkatovereilta rakkaan nonnan menettäneelle, neljäs puolueelta toveri nonnaa surevalle perheelle. Kirjakauppias vie Italiattaren vespalla korttelin ympäri jäätelölle, vielä kerran ylös nonnaa tapaamaan, sitten ulos odottamaan arkun laskeutumista kapeita portaita. Näetkö, tuolla pitkällä autolla nonna viedään kirkkoon, sitten rukoillaan, nuo kukat arkun päällä ovat nonnalle.
Vielä viikon kuluttua ilmastointilaite on puolitiessä, seiniin avatut railot paklaamatta, moottori yläkerrassa kirjoituspöydän alla.
perjantaina, kesäkuuta 15, 2007
Puun ja kuoren välisen tilan tarkastelua
Helteessä vaippaharsoja on hauska pestä käsin terassilla, ja jopa perheen pienin osallistuu innosta kiljuen rättien huljutteluun.
tiistaina, kesäkuuta 05, 2007
Sisar hento valkoinen
Tippapullon tippetippiä vahtiessa joutaa miettimään kummia. Äidin omenamehua, joka sattuneesta syystä on moisiin pulloihin pullotettu. Sitä kesää, jolloin harkitsin kätilön ammattia, ja sitä harkitsematonta keveyttä jolla nykyisen ammattini niinsanotusti valitsin. Miltä arkkitehti näyttää?
Sulttaani rientää hengästyneenä keittiöstä, Italiatar on henkeä pidätellen seurannut synnytystä Rai3:n lasten TV-uutisissa ja silmät loistaen julistanut isälleen da grande voglio fare l'ostetrica. Tytöllä on vielä runsaasti aikaa muuttaa mieltään, mutta olen silti liikuttunut, huvittunut ja utelias; tämä oli ensimmäinen kerta jolloin tyttö otti puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat, ellei romuttamoon menneen vanhan Fiestamme reinkarnaation ostamista oteta lukuun. Autojen suhteen uskon jälleensyntymisoppiin, siitähän kierrätyksessä on kysymys. Onko taivaassa autoja? Ei minun taivaassani, mutta ylinopeudesta nauttinut appivainaa voisi jättää eriävän mielipiteen.
Mitä haluatte, mitä halusitte tehdä isona? Lakaisinlakaisinkoneen kuljettajaksi?keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007
Paluu lähtöruutuun
Anoppilan yläkerran vaatekaapeissa on kummia lumppuja, osa meidän itsemme sinne jättämiä. Nostelen lajittelua odottavat kirjoituspöydälle viitisen vuotta sitten henkensä heittäneen printterin seuraksi. Koko jengi ei mahdu kapeaan parivuoteeseen. Mistä vitusta nämä kaikki ovat tänne tupsahtaneet? Sieltäpä juuri.
keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007
Seinänviertä
Iltapäivisin koulun jälkeen kävelemme puistoon kapeaa jalkakäytävää peräkanaa. Ruosteisten keinujen narina, ilta-aurinko, leuto tuuli.
perjantaina, toukokuuta 18, 2007
Nupit kaakkoon
lauantaina, toukokuuta 12, 2007
Family Day
Meidän perheemme voitaisiin luokitella perinteiseksi, ns. Mulino Bianco -mainoksen perheeksi. Isä ja äiti vihitty kirkossa, avioliitossa syntyneet tyttö ja poika, isä tekee töitä, äiti hoitaa kotia. Harmi vain ettei kristillinen perheretoriikka pure. En voi, en jaksa, en kykene ymmärtämään miten jonkun muun oikeudet olisivat minulta pois. Perheen nimissä heristetään sormea, mutta konkreettista politiikkaa perheiden auttamiseksi oikeisto ei ole viiden hallintovuotensa aikana tarjonnut. En suoranaisesti kannata tukirahoilla lapsentekoon kannustavaa politiikkaa ylikansoitetulla planeetalla, mutta silti toivoisin näkeväni osattomille tarjottavan muutakin apua kuin kunnan sosiaalitoimiston seinälle ripustetun julisteen jossa kerrotaan että lapsen voi synnyttää henkilöllisyyttään paljastamatta sairaalassa ja jättää sinne. Perheitä, meidän perhettämme ja niitä joiden perustamista on lykätty hamaan ikuisuuteen uhkaa prekarisoituminen, työelämän huonontumisen lyhyt historia. Valovuosien päässä luottamus tulevaan, HOASin pesutuvassa kuivuvat äitiyspakkauksen vaippaharsot. Paavillinen Italia ylittää jumalattomina pitämänsä Pohjois-Euroopan maat raskaudenkeskeytysten määrässä tuhatta alkavaa raskautta kohden.
perjantaina, toukokuuta 11, 2007
Vara-akuilla
Ilahduttavia asioita: uusi Toyota on saapunut ja otettu käyttöön. Toivon nonnan ehtivän näkemään pojan ensiaskeleet, toiveikkaan mahdolliselta se tuntuu vaikka inshallah; se on herrassa, sanoivat esiäidit.
lauantaina, toukokuuta 05, 2007
Liikennekulttuuria
Italian liikenteessä on syytä olla tarkkaavainen, erityisen varovainen jos on väärässä mutta riittävän varovainen silloinkin kun on oikeassa. Etuajo-oikeus ei takoita päälleajovelvollisuutta ja yksisuuntaisella tiellä on toki syytä varoa niitä jotka tulevat väärään suuntaan, pakittaen tai nokka edellä. Puhumattakaan ettei kadun ajosuuntaa tietöiden sunmuiden uudistuvien liikennesuunnitelmien takia muutettaessa liikennemerkkejä välttämättä muisteta vaihtaa molemmissa päissä katua, ainakaan täällä Tuppulassa. Mummot Topolinolla ja papparaiset Apella noudattavat kuusikymmentäluvulla vallinneita ajosuuntia; samassa sopassa ovat lisähöysteenä polkupyörät, mopot, kissat, koirat, iloista anarkiaa toteuttavat jalankulkijat, kadulla palloa potkivat viimeiset mohikaanit. Lasten katuleikki on katoavaa kansanperinnettä, sillä autoja, pysäköityjä ja liikkeessä olevia, on yksinkertaisesti liikaa.
torstaina, toukokuuta 03, 2007
Vaalikuumetta
Kotonamme asustava valtuustoehdokas on toistaiseksi tasapainossa, stressaantunut vain.
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007
Ponte ponente
Siltatyömaista huolimatta karkasin ponten ja toisen välissä Materaan luennoimaan, matkustimme pojan kanssa Ferrovie Appulo-Lucanen lättähatulla, nukuimme hotelliksi kunnostetussa luola-asumuksessa jonne satoi sisään, piipahdimme siinä abruzzolaisessa pikkukylässä josta kaikki alkoi, tarkistimme Pescaran nykytilan.
Italiatar haluaa meikata kouluun, enpä olisi uskonut joutuvani tappelemaan tästä aiheesta nelivuotiaan kanssa. Pienet tytöt haluavat matkia isoja, mutta joku tolkku siinäkin saisi mielestäni olla, ja sitten on nämä pikkutyttöjen napapaidoilla rahoiksi lyöneet vaatelafkat, stringibikunit kymmenkesäisille ja mitähän vielä? Jyrisen uhkaavaan sävyyn että viisisataa kilometriä etelämmäs ja sinullakin olisi huivi päässä. Jos äitiä provosoidaan niin seuraavat alushousut ostetaan luostarinoviisien vaatekaupasta.perjantaina, huhtikuuta 20, 2007
Scuola pubblica vs. scuola privata
Olen ehkä saanut sitä mitä olen tilannut, hintansa arvoista palvelua eli ilmaiseksi karkean, typerän ja tietämättömän ammattikasvattajan, ja tämä suunnilleen sopi minulle, koulu on kävelymatkan päässä ja saan puoleksi päivää lapsen pois jaloista, lue: aikaa palkkatyölle. Nyt syytän itseäni siitä etten aiemmin huomannut kuinka paljon Italiattaren opettajattaren arvomaailma sotii omaani vastaan, tai olen huomannut mutten siitä huolimatta ole halunnut uskoa.
tiistaina, huhtikuuta 17, 2007
Luokkaretkellä
Minä jään harvoin sanattomaksi, ja yleensä niissäkin tilanteissa joissa tiedän taitavan argumentoinnin hyöyttömäksi olen avannut sanaisen arkkuni, jos en muusta syystä niin ainakin horjuuttaakseni natsisian vakaumusta kansan syvien rivien tuesta. Vaikka yhden ruman lesbokommari-neekerinhyysääjän mielipide on tietenkin vain poikkeus säännöstä.
Rasismi on typerää ja kuvottavaa. Jos rasismi on geneettistä, olisi se mielestäni varsin käypä syy raskaudenkeskeytykseen. Ja entäs nyt? Puhutaan asiasta kotona? Opettajarta oiotaan tilaisuuden tullessa? Kärsin vaikenemisestani, vaikka tilanteessa ainoa oikea vastaus olisi ollut sylkäisy päin kasvoja.lauantaina, huhtikuuta 14, 2007
Time is money
FAL:n aikatauluja tutkiskellessani mieleeni palautui moleskineen kirjaamaton ohikiitänyt lausahdus raikolmosen dokkarista jossain jumalan selän takana Brasiliassa: On paikkoja, joissa aika ei karkaa. Hitaasti eteenpäin mateleva tyhjyys täytetään kohtaloonsa alistumisella ja fatalismilla.
Jotkut ostavat rahalla aikaa, toisaalla tehdään itse koska rahaa ei ole. Minulla on aikaa vaikka kuinka, mutta kaksi vapaata kättä puuttuvat. Kestän melko hyvin seisahtanutta aikaa ja vuorenkupeessa tuntemattomasta syystä pysähdyksissä olevaa junaa.
perjantaina, huhtikuuta 13, 2007
Toripäivä
torstaina, huhtikuuta 12, 2007
Nojatuolimatkailua
Äidin joutilaana istuskelu herättää yleensä jälkikasvussa tarpeen, jos ei muuta tarvetta niin tarpeen kiivetä syliin ja mahdollisesti ottaa huikat, ja ketjureaktiona sisaruksen takertumisen vapaaksi jääneeseen polveen. Ei siis neuleita, kirjoja, kirjoittelua moleskineen. Unelmani rauhaisasta lukuhetkestä ruumiillistuu kolmeen nojatuoliin, joista kaksi on kodissamme, kolmas muuttokuormasta jäänyt Mamma Marialla.
Parvella, kirjahyllyn vieressä lukulampun alla on BKF, tunnettu myös nimillä BFK, Hardoy, Butterfly... tai lepakkotuoli. Kolme argentiinalaista arkkitehtia, Grupo Australin Jorge Ferrari-Hardoy, Juan Kurchan ja Antoni Bonet suunnittelivat tuolin vuonna 1938 Edificio Charcasin sisustukseksi. Tuolia ja sen kopioita on tuotettu teollisesti vuodesta 1947 lähtien. Omassa lepakossani on alkuperäisen mustan kankaan korvannut nonnan ompelema musta nahkaistuin, ja tuskin runkokaan on MoMAn shopista ostettu. Veikkaisin ostopaikaksi Anttilaa, ajankohta 1970-luvun loppu ehkä?
Olohuoneessa talon keskilinjalla aivan sisäänkäyntiä vastapäätä on Amazonasin riipputuoli, joka pyörivään koukkuun ripustettuna mahdollistaa alakerran tarkkailun kolmesataakusikymmentä astetta katvealueita lukuunottamatta. Sulttaanin TV-tuoli, Italiattaren keinu, vauvanliekutin, kestää konepesun. Oivallinen kaluste.
Mamma Marian imetystuoli, tanskalaisen Hans J. Wegnerin (1915–2007) Bamse löytyi muistaakseni keväisenä iltana 1990-luvun alkupuoliskolla roihuvuorelaisen vuokratalon roskiksen vierestä, verhoilultaan lohduttomassa kuosissa. Seurassani noihin aikoihin viihtynyt salskea nuorimies sai nostaa tuolin harteilleen ja kantaa ylämäkeen; tuolin nimestä saati suunnittelijasta ei ollut tietoa, mutta hyvin tehdyn huonekalun tunnistaa roskalavaltakin.
keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007
Kevättä
Pääskyset ovat palanneet.
tiistaina, huhtikuuta 03, 2007
Kirkkotiellä
maanantaina, huhtikuuta 02, 2007
Malkamaanantai
lauantaina, maaliskuuta 31, 2007
perjantaina, maaliskuuta 30, 2007
Colpo della strega
Joka jumalan mobilaatissa lukee ehkä hätävarjelun liioittelun vuoksi ettei lääkettä tule käyttää jos imettää. Sauna, viina ja terva auttaisivat.
keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007
Uussanat
Seuratkaa suomen kielen muuttumista.
- Metsästäkää uusia sanoja. Hyviä lähteitä ovat esim. netti, ilmaisjakelulehdet – ja tietysti Suomessa asuvat kaverit.
Luen päivittäin suomenkielisiä blogeja, joten tuskin tulen koskaan olemaan täysin pihalla, saati pihan perällä. Vuosien varrella ovat ihmetyttäneet metroseksuaalit, pissikset ja kun kaikki on ihq, no, teeveestä levinneet sanonnat ja kun yhtäkkiä kaikki kehottavat toisiaan hankkimaan elämän. Toista se oli ameriikantädillä joka vielä vuonna 2000 meni vuokra-autolla soittoruokalaan.
tiistaina, maaliskuuta 27, 2007
Sohva
Viime kuukausina olen huomannut sohvamme hautautuneen vaatekasan alle; aluksi kalusteen päälle oli sijoitettu neljä tyynyä sisustamaan, sitten joukkoon liittyi vauvansängyn futon joka aina niin toiveikkaasti heitetään lattialle alakerran päikkäripaikaksi, lasketaan sammunut saunakynttilä liinasta ja... Kotimme sisäänkäynti aukeaa suoraan olohuoneeseen, kuten noin tuhatkuusisataalukuisessa italialaisessa asuntosuunnittelussa on hyväksi havaittu. Takka ja sohva ovat saaneet hoidettavakseen joitakin eteisen funktioita, sohvalle voi istuutua riisumaan kenkiä mikäli vaatekasalta siihen mahtuu, kengät nostetaan takanreunalle ettei vauva söisi niitä, avainten paikka takanreunalla on jo vakiintunut. Italiattaren toppatakin en toivoisi pesiytyvän sohvalle, ja onneksi kohta tulee kesä. Vaatenaulakkoa on suunniteltu jo viitisen vuotta.
Emme ehkä ole sohvaihmisiä, tai sitten kaluste on väärässä paikassa, tai vieläkin todennäköisemmin on hävinnyt kilpailussa riipputuolille. Yhtä kaikki se kaipaa uutta verhoilua. Sohvakankaaksi ei kelpaa ruokailuryhmän seepra, sillä voimakas kuvio toistuisi suurella pinnalla kuvotukseen saakka.
Sohvasta ei voi luopuakaan, kun siinä on tuo vierasvuodefunktio, ja kahdenmaattavana lepotuolina se on mukava ainakin kesäisinä iltapäivinä lounastunnin kevyttä teeveetarjontaa silmäillessä.
maanantaina, maaliskuuta 26, 2007
Saxo
Perjantai-iltana, karatesalilta ja nonnan luota palatessa olen irrottamassa kuopusta normit täyttävästä turvaistuimesta, kun kuulen ruttaantuvan pellin rusahduksen selkäni takaa. Kuten kiireisillä ja hermostuneilla autoilijoilla on tapana, tämä pienisylinterisellä kauppakassilla ajeleva keski-ikäinen mies, vakuuttuneena siitä että mahtuu sujahtamaan kapealla kadulla avoimen oven ja vastapäisen seinän välistä, on kääntänyt laina-automme takaoven koirankorvalle. Pysähtyy arvioimaan oman autonsa vauriot, ja kuten kahden lapsen ja kauppakassin kanssa kadulla seisovalle naiselle on tapana vahvemman oikeudella puhua, syyttää minua siitä että olin avannut oven yhtäkkiä, nousee autoonsa ja häipyy. Pistän muistiin rekkarin.
Käyn poliisiasemalla, jossa minulle selviää että syytettä on lähes turha nostaa ellei ole tullut henkilövahinkoja, vakuutusyhtiössä on minun sanani hänen sanaansa vastaan, peltivahinkojen maksu puoliksi molempien osapuolten vakuutuksesta, bonusten menettäminen. Päätän maksaa omasta pussistani, mutta tarkkailen yhä piazzalle pysäköiviä autoja toivoen että tapaisin sedän uudelleen. Haluaisin kysyä olisiko hän poistunut paikalta samaan tapaan jos auton alle olisi jäänyt seinän viereen odottamaan komennettu esikoinen, ja olenko minä ollut yksinkertaisesti typerä maksaessani aiheuttamani vauriot paikallaan olleita kohteita kolhittuani? Parasta nostaa kytkintä ja toivoa ettei kukaan näe rekisteriä, ja vaikka näkeekin niin väliäkö hällä? Seuraavalla kerralla kurkotan kättä niin että pääsen ensiapuasemalle ja korvausrahoja perimään, ammun renkaat puhki luparalla että naapuruston miehillä on aikaa tulla baarista leipomaan epäkunnioittavasti käyttäytyneen öykkärin turpavärkkiä, tervetuloa sivistyneeseen rinnakkaiseloon?
lauantaina, maaliskuuta 24, 2007
Caro diario
Pitäkää päiväkirjaa, yhdessä tai erikseen.
- Tehkää sukulaisten ja ystävien sähköpostiviesteistä ja omista vastauksistanne leikekirja. – Sitä on hauska selailla jälkeenpäin.*
En tiedä miksi tämä kuulostaa minusta jotenkin määräaikaisesti ulkomailla asumiselta: luetaan nyt sitä leikekirjaa kun olimme kolme vuotta Brysselissä. Ennen kirjoitettiin kirjeitä, sitten sähköposteja joita ehkä tunnollisesti saattaa joku arkistoidakin, muuten kaikki sanominen ja sanottu katoaa niinkuin muistista pyyhityt tekstiviestit... tai esi-isien jorinat kannonnokalla istuessa.
Tässä ehkä olisi moleskine paikallaan? Tiedän joidenkin kirjoittaneen muistiin saamansa tekstiviestit, arvatenkin rakkaalta, ja kun rakkauden kohde vaihtuu voi muistikirjankin jättää pölyttymään. Ehkä siitä keskeneräiseksi jääneet päiväkirjat?
Matkapäiväkirjat ovat hauskoja, taidan tarjota perinnettä eteenpäin Italiattarelle. Tytössä on ainesta, silmän välttäessä pihistää laukusta äidin kynän ja koulumatkalla luottamuksellisesti keskustellessamme kertoo ettei koulussa käytetty piirustuspaperi ole niin hyvää kuin kotona – pitävät tuhlauksena sitä että ostan tytölle Fabrianon lehtiön toisensa jälkeen, mutta kyllä Todellinen Prinsessa erottaa laadun.
Blogin pitäminen on mainiota kielenvirkistystä. Lapsia voi kannustaa pitämään omiaan, ja siinä samassa opettaa netikettiä ja turvallista elämää verkossa. Etteivät jakele osoitetietojaan tuntemattomille tai skannaa kuvaa pyllystään planeetanlaajuisesti leviteltäväksi. Aikuisenakaan ei kannata, sillä skannerin lasin kappaleita on ikävä käydä nypityttämässä pois ensiapuasemalla.
*Äidinkielenopettaja Eeva Salomaa-Jagon antamat kielenhuolto-ohjeet löytyvät teoksesta Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla. Kommentit ovat omiani.
perjantaina, maaliskuuta 23, 2007
Moleskine
Kuumeisen vauvan tai ärtyisän toipilaan kanssa ei voi juuri tehdä mitään missä tarvittaisiin kahta kättä, mutta yön pitkinä tunteina riipputuolissa liekutellessa voi ajatella, ja toivoa että käsien vapautuessa muistaa vielä kirjoittaa tai piirtää muistiin ajatuksen juoksun, ehkä toteutumiskelpoisimmat, yön rakennelman sulaessa aamun auringossa kuin lumipälvet. Olen aina ollut heikkona taskukokoisiin muistikirjoihin ja luonnoslehtiöihin, joihinkin niistä kiintyy eikä koskaan enää löydä samanlaista. Jotkut eivät kuitenkaan löydä paikkaansa kuten Fabrianon tehtaalta kymmenen vuotta sitten ostamani taskuakvarellilehtiö, josta ehkä yhteen sivuun on luonnosteltu lyijykynällä, akvarellia ei ainuttakaan. Tyhjän paperin kauhu.
Ylihinnoitelluksikin haukuttua mustakantista italialaisvalmisteista muistikirjaa voi vihata tai rakastaa. Kulttiesineen hankkiessaan voi olla varma ettei ole tehnyt mitään omaperäistä, sillä kirjalle on omistettu blogeja joissa intohimoisesti keskustellaan eri malleista ja niihin sopivista kirjoitusvälineistä. Viivyttelin hankintaa ja ostin ensimmäiseni viikko sitten jo pitkään jatkuneen hypistelysuhteen päätteeksi, kirja tuntuu hyvältä käteen. Sen takakannessa on pieni tasku johon voi sujauttaa muutaman lehden origamipaperia, sillä kukkaa tai perhosta voi tarvita hetkenä minä hyvänsä. Toivon että suhteemme kukoistaa, pitkään ja onnellisena. Tiedän olevani vanha kun puhun nykyajan nuorista, mutta olemme puhuneet niistä Muorin kanssa. Kirjoittavat kaiken näppiksellä, eikä niille ole vielä yliopistolle tullessa muodostunut Käsialaa. Minä pidän kirjoittamisesta, kynän jäljestä paperilla. Jotkut kynät ja jotkut paperit antavat enemmän tyydytystä kuin toiset.
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007
Sesta malattia
lauantaina, maaliskuuta 17, 2007
Vihreän saaren mietteitä
Noin kaksikymmentä vuotta sitten liftasimme pitkin ja poikin Irlantia, se ei ollut lainkaan tavatonta sillä kahdeksankymmentäluvun Eiressä nunnatkin liftasivat ja jos takin napeista yksi oli korvattu hakaneulalla, ei sitä pidetty marginalisoivana. Joka ikinen päivä jossakin vaiheessa alkoi sataa, ja sadetta paettiin kylän pubiin jossa paddyt ottivat meidät riemulla vastaan: olette SUOMESTA, sittenhän olette yhtä kovia juomaan VIINAA kuin me.
Paddyn juhlinta alkoi lukioaikana, sillä Mamma Maria ja minä emme koskaan ole päästäneet sivu suun hyvää tekosyytä syöpöttelyyn ja juopotteluun. Juhlinta on jatkunut virtuaalisena viimeisen kymmenen vuoden ajan. On onni omata ystävä skypenkantaman päässä, lähelläni joka ikinen työpäivä.
perjantaina, maaliskuuta 16, 2007
torstaina, maaliskuuta 15, 2007
Puisto
Olen aina suhtautunut epäillen leikkipuistoihin, pitäen niitä lapsille suunnattuna keinotekoisena ympäristönä: kersat aitaukseensa, koirat omaansa ja koko jäljelle jäävä kaupunki autoille. Ei tule töyssyjä asfalttiin. Vaan kun koko kaupunki on peltilehmien hallussa, ei vaihtoehtojakaan ole, paitsi tietysti lasten kasvattaminen sisätiloissa tai yksityispuutarhassa.
32 000 asukkaan Tuppukylän puistotilanne vuonna 2007 on seuraava: yksi julkinen leikkipuisto, jossa pitää baaria yksityinen yrittäjä: 2 keinua, 3 liukumäkeä, 2 karusellia, rullaluistelurata ja kolikoilla toimivat vimpaimet. Linnanmuurin suojissa kasvitieteellinen puutarha: ei viihdykkeitä lapsille, koska kersat voisivat tallata istutuksia, ei penkkejä saati roskiksia. Kasvitieteelliseen tullaan opiskelemaan kasvitiedettä, ei eväitä syömään! Muurinympärystietä sairaalaan yhdistävän vilkkaasti liikennöidyn kadun jalkakäytävällä bensa-aseman vieressä on aidattu lämpäre, jossa pari keinua; sosiaalisen rakentamisen korttelissa vastaava, mutta aitaamaton. Sosiaalitapaukseksi syntynyt lapsukainen voi perheen tilannetta arvioidessaan valita arvokkaan tavan poistua, auton alle loikaten. Rantapaikassa yksi liukumäki.
Kevätaurinko on houkutellut meidät ulos, mutta puistokavereita on vaikea löytää. Olen tukeutunut Italiattaren luokan albaanivahvistukseen. Tuppulalaiset vierastavat leikkipuistoja, siksi niitä ei vaaditakaan. Aiemmin äijiä täynnä ollut puiston baari oli viime näkemästä naisistunut, siellä oli puolalaisia lähihoitajia ansaitulla iltapäiväkaljalla... ja oikeastaan aika kotoinen tunnelma.
keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007
Factotum
Factotum, tuttologo, yleismies Jantunen, jokapaikan höylä. Ihanteellisessa tapauksessa factotum toimii verkostoliimana erilaisten fakki-idioottien välillä, pahimmillaan tekee itse, huonosti ja pitää asiantuntijat loitolla, ei osaa delegoida kollegoilleen saati kotona perheenjäsenille koska osaa kuitenkin itse paremmin.
Tunnustaudun taipuvaiseksi tuttologiaan; en tiedä mistään mitään, mutta olen hyvä pelaamaan Trivial Pursuitia. Läheisissä ystävässäni on myös muita tuttologeja. Hyvä tuttologo ymmärtää oman kaikkitietoisuutensa ja –taitoisuutensa rajat ja ymmärtää milloin on parasta kutsua ammattilainen paikalle. Tuttologia on lähellä yleislääketiedettä. Kotiparturi ei saa aikaan tuhoa joka ei ajan kanssa korjautuisi, harva yrittää leikata itse umpisuolensa, yllättävän useat uskovat että yrityksensä sivuston käännöksen voi tehdä Googlen käännöskoneella.
Tuttologia on Tuppukylän asukkaiden helmasynti, yhdistettynä individualismiin, yhteistyökyvyttömyyteen ja sooloiluun. Tuppula muistuttaa orkesteria jossa kaikki haluavat soittaa ensiviulua, vaikka vain harvat osaavat.
Arkisuomea
Naurakaa ja itkekää suomeksi yhdessä.
- Älkää antako kodin arkisuomesta tulla pelkkien käskyjen ja kieltojen kieltä. Puhukaa tunteista.
Osui ja upposi: Älä huuda, älä laita suuhun, lapsi rakas, älä.
maanantaina, maaliskuuta 12, 2007
Lounasseteli
Kouluruokailu Tuppukylän scuola maternassa on järjestetty lounasseteleillä, ja uuden vihon hankkimiseen vierähtää usein koko aamupäivä: ensin täytetään tiedot postimaksulomakkeeseen kolmena kappaleena, sitten jonotetaan postissa ja lopulta kuitin kanssa mennään jonottamaan kunnantoimistoon. Vihossa on 22 lounasseteliä joihin jokaiseen erikseen täytetään vielä oppilaan nimi, koulun osoite ja päivämäärä. Lappu annetaan aamulla opettajalle, ja jos lounarirumbassa on jotakin myönteistä niin ehkä ainakin se ettei joudu maksamaan niiltä päiviltä jolloin lapsi on kotona.
Lounassetelien hinta on porrastettu niin että alennukseen oikeutetut hakevat ensimmäisen vihon kirjanpitäjän takaaman verotustodistuksen kanssa. Täyshintaisen vihon saa suoraan kuittia vastaan.
lauantaina, maaliskuuta 10, 2007
Aina pystyssä
perjantaina, maaliskuuta 09, 2007
Fino de la Fiesta
Naistenpäivää juhlisti marokkolainen sitruunakana ja illan loppunumerona Sulttaani imuroi syöttötuolista heittoetäisyyden säteelle levinneen couscousin. Parempi kuin miesstrippari, tuumimme, ja tällaistahan katselisi vaikka joka ilta.
torstaina, maaliskuuta 08, 2007
Kansainvälisen naistenpäivän muisteloita
Halventaako miehen katse naista? Suihkuboksin tiivistesilikonista ilmastointipumppuun, jokaikiseen mainokseen on tungettu alaston naisvartalo, ja konetekniikan messustandin paneelissa ilmastointiputken päällä kahareisin istuvien alastomien tätien katseleminen aiheuttaa – tähän on lainattava Petjan keksimää hienoa sanaa – kiusallisen myötänolouden tunteen niitä mainostoimiston ihmisiä kohtaan: eivätkö ne parempaa keksineet, vai tuonko tilaaja valitsi? Messuemännät on puettu lyhyisiin hameisiin, heitäkin nolottaa teekkarityttöjen pelmahtaessa osastolle. Elämme noin vuotta 1990. Ulkona kaksikymmentä astetta pakkasta, pieni ja sirovartaloinen kurssikaveri on pukeutunut hissiasentajan haalariin, kikatamme mainostolpassa komeilevalle persettä nostavien sukkahousujen mainokselle. Ei relevanttia tässä ilmanalassa.
Jos katse halventaa niin miksi tälläytyä katseltavaksi? Ja jos tälläytyy eivätkä miehet siltikään vihellä perään työmaan tellingeiltä, kuka korjaa kolhiutuneen itsetunnon? Plastiikkakirurgi?
Miehet katselevat, naiset antavat katsella. Tuppukyläläisten mukaan kaikki paitsi oman kylän tytöt ovat huoria ja oman kylän tytöistäkin noin puolet. Koska skandinaavinaiset tunnetaan helppoina, olen väärinkäsitysten välttämiseksi valinnut teheranilaisen muotitalon linjan.
tiistaina, maaliskuuta 06, 2007
Hauskanpitoa
Pitäkää hauskaa suomeksi.
- Leikkikää kielellä. Anagrammit, Aliakset ym. sanapelit ovat sitä hauskempia, mitä enemmän niitä tekee.
- Ratkokaa sanaristikoita yhdessä.
- Tehkää omia sanoja; kirjoittakaa ne muistiin.
- Vertailkaa kieliä. Miettikää: ”Mitähän tämä olisi suomeksi?”
Olen mahdottoman huono pelaamaan seurapelejä. En tarkkaan osaa sanoa milloin olisin valinnut paikkani sivustaseuraajana, mutta niin kauas taaksepäin kun muistan näen itseni koulun takametsässä pinoamassa kiviä kekoon sillä aikaa kun muut hyppäävät narua. Alias ei näyttänyt ollenkaan pahalta. Mikähän on Pictionaryn nimi suomeksi? Voiko Sanaseppo-ohjelmaa kuunnella podcastina?
Omat sanat ovat hauskoja: Italiatar sanoo olen uninut, minua unittaa.maanantaina, maaliskuuta 05, 2007
Caritas
Studiolta on matkaa Tuppukylän katedraalin sivulaivan ovelle noin kaksikymmentäviisi metriä. Piipahdin kysymässä papilta ottaako Caritas vastaan lastenvaatteita mutta sain vastaukseksi eioota: vain uusia vaatteita, koska köyhät eivät halua käytettyjä.
Tavallaan minä tuonkin ymmärrän. Comprendo ma non condivido.torstaina, maaliskuuta 01, 2007
www.italia.it
***
45 miljoonaa euroa on jaettu seuraavasti:
21 miljoonaa euroa Italian kahdellekymmenelle alueeelle (regioni), jotta voisivat aloittaa portaaliin integroitavan turismisisällön tuottamisen. Sitähän ei alueilla ole jo ennestään, saati että sitä voisi tehdä toimistotyönä jo joku kuukausipalkkaa nauttiva. Todennäköisesti tekeekin.
7,8 miljoonaa teknologisille yhteistyökumppaneille, lähinnä IBM:lle.
4 miljoonaa portaalin toimitukselle
Loput 12,2 miljoonaa sivuston viimeistelyyn, mm. kielten lisäämiseen neljästä kahdeksaan.
Jaksan edelleen olla asiasta tuohduksissani.
keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007
Ulko- ja sisälukua
Sopikaa Suomeen salainen agentti, joka auttaa luettavan hankinnassa.
- Lukekaa laidasta laitaan: Aku Ankasta astianpesukoneen käyttöohjeisiin.
- Oikeita kirjoja ei kuitenkaan korvaa mikään.
Salainen agenttimme on ilman muuta mummu. Agentille lähetetään sähköpostilla määräyksiä juosta milloin minnekin kirjakauppaan, kun kaupan verkkomyymälä pyytää niteistä kohtuuttomia toimituskuluja. Laadin kirjalistoja, ja minusta tuntuu jatkuvasti siltä että jonkun loistavan teoksen nimi on melkein mielessä, näkökentän äärilaidalla, mutta se katoaa kun yritän fokusoida. Divareissa pitäisi hypätä ahkerasti Suomen loman aikana. Matkalaukut täyttyvät. Joku kunnollinen tukeva satukirja olisi saatava, taidan kylmäverisesti nyysiä mummolan hyllystä Andersenin sadut ja jos joku niitä kaipaa niin painukoon kirjastoon!
Kun illan lukuhetken käytännön ongelmat on ratkaistu, voin tunnustaa rakastavani kirjoja. Olen viettänyt lapsuuteni Roihuvuoren sivukirjaston hyllyjen välissä. Kielestä ja kielenhuollosta riippumatta toivon voivani siirtää lapsilleni rakkauden kirjoihin; kuulin televisiosta että italialaiset lukevat keskimäärin yhden kirjan vuodessa. Lukutaidottomuus ei tosin ole este sadunkerronnalle. Olen lukenut paljon, liikaa, olen lukenut kolmevuotiaasta, olen kasvanut vinoon liiasta lukemisesta. Rautaisannos suusanallista kulttuuria ei olisi pahitteeksi. Yhden illan viikosta voisi omistaa kerronnalle, ja mahdollisesti sähkölaitteiden käytönkin voisi kieltää.
Äh, en minä osaa kertoa satuja ilman kirjaa, tai ainakin tarvitsen muistinvirkistystä. Grimmin satuarteiden painos on Södikalta loppu, harmikseni. Bruno Bettelheimin teoksesta Satujen lumous on kulunut niin paljon aikaa että vakuuttavasta argumentoinnista on jäänyt jäljelle vain hienoinen epäluulo klassisten satujen siloteltuja, siistittyjä ja kaunisteltuja versioita kohtaan. Olen unohtanut alkuperäisen perustelun tai ottanut sen omakseni. Lapsi tarvitsee ristiriitaisten tunteittensa työstämiseen pahan äitipuolen ja ruman noita-akan. Väkivaltaa ei kitketä maailmasta väkivaltaa sensuroimalla. Muistin virkistämiseksi löydän netistä Bettelheim-sitaatin ja laitan sen nyt tännekin:
"Punahilkka oli minun ensirakkauteni. Minusta tuntui, että jos olisin voinut mennä naimisiin Punahilkan kanssa, olisin saanut kokea täydellisen autuuden." Tämä Charles Dickensin lausuma osoittaa, että hän kuten miljoonat lapset kautta maailman kaikkina aikoina oli satujen lumoissa. Vielä maailmankuulunakin Dickens tunnusti sen suuren vaikutuksen, joka satuhahmoilla ja satujen tapahtumilla oli ollut häneen ja hänen luovaan mielikuvitukseensa. Hän ilmaisi yhä uudelleen halveksuntansa niitä kohtaan, jotka valistumattoman ja pikkumaisen rationalismin nimissä vaativat noiden kertomusten järkeistämistä, sensuroimista tai kieltämistä ja siten riistivät lapsilta kaiken sen tärkeän, mitä sadut voivat heidän elämäänsä antaa.
[...]
Aivan erityisesti nykyisessä maailmassa lapsi kaipaa moraalista kasvatusta, joka hienovaraisesti ja vain viitteellisesti välittää hänelle tietoa moraalisen käyttäytymisen eduista, eikä tee sitä abstraktien eettisten käsitteiden välityksellä vaan puhumalla sellaisesta, minkä lapsi tajuaa konkreettisesti oikeaksi ja joka sen vuoksi tuntuu hänestä merkitsevältä. Tällaisen merkityksen lapsi löytää satujen välityksellä. Runoilijat ovat oivaltaneet tämän jo kauan sitten, kuten niin monta muutakin nykyaikaisen psykologian esiintuomaa asiaa. Saksalainen runoilija ja näytelmäkirjailija Friedrich Schiller kirjoitti: ”Saduissa, joita minulle lapsuudessa kerrottiin, on syvempi merkitys kuin totuudessa, jonka elämä opettaa”.
Akkarin tilasin, toivoin ehkä jotain kosketuspintaa lastenkulttuuriin Suomessa, vaikka en minä tiedä mitä suomalaiset kersat tekevät. Käyvät puistossa, mutta muuten niitä kärrätään harrastuksiin samalla lailla kuin täälläkin. Meille ei aikanaan tilattu imperialistista Aku Ankkaa.
Kodinkoneiden kielisiä käyttöohjeita saa nykyään aika vaivattomasti netistä pdf-tiedostoina.
tiistaina, helmikuuta 27, 2007
Todellinen prinsessa
maanantaina, helmikuuta 26, 2007
Luku, leikki, laulu
Lukekaa, leikkikää ja laulakaa suomeksi. Ennen muuta, lukekaa!
- Lukeminen laajentaa sanavarastoa.
- Lukemalla jo saatu sanasto pysyy aktiivisena.
- Lukeminen kehittää ajattelua ja empatiaa.
Lukemisesta postasin jo, leikkimisen ja laulamisen suhteen olisi parantamisen varaa; kirjavinkkejä muskarinopettajille tarkoitetusta materiaalista otetaan vastaan! Tai ehkä mielummin videona, että näkee koreografian ja kuulee musiikin. Fröbelin palikat? Nuoteistalaulu prima vista ei ole vahvimpia puoliani, pienenä ihmisenä minua kuskattiin musiikkiopistoon mutta totta puhuen fuskasin aina vähän ja soitin korvakuulolta. Eikä minusta tullut musisistia, ei pitkäjänteisyyttä asteikkoharjoituksiin.
Eilissäiltana luimme Aku Ankkaa ja keskustelimme sohvaperunoista: kun olen studiolla ja katson tietokoneelta Gino il Polloa, minä olen tuoliperuna? Kyllä, rakkaani, toimistotuoliperuna. Onko isä sohvaperuna? Isä on riipputuoliperuna.
lauantaina, helmikuuta 24, 2007
Rutiinit
Rakentakaa heti alussa Rutiinit isolla ärrällä.
- Lukekaa aina iltasatu.
- Lukekaa tai kuunnelkaa uutiset netistä säännöllisesti.
Kuulostaa helpolta, ja Italiattaren ollessa vielä vauva kuvittelin mielessäni niitä pitkiä ihania lukuhetkiä joita tyttäreni kanssa viettäisin. Käytännössä iltapuuhat venyvät, on kiire nukkumaan ettei aamulla oltaisi vanukkaana sängyn pohjalla. Huhtipoika syntyy, tahtoo olla rinnalla kun luetaan, sisko romppaa vauvaa ja kirjaa niin että kirjan kulma hakkaa vauvan otsaa. Vauva kasvaa ja tahtoo Osallistua; tänne se kirja, tai kiskon yölampun yöpöydältä. Sähköjohdoista irrotettu vauva huutaa kuin höyryhinaaja.
Äänikirjoja voisi kokeilla. Satunetti.fi tarjoaa ilmaiseksi ladattavia mp3-satuja sadunkerrontakilpailun voittajien lukemina. Italiatar saattaa silti kaivata kuvaa tueksi, ja satuja olisi mukava soittaa jostain pelistä jossa on kaiutin, niin että äitikin kuulee. Yksin ipodin kuulokkeet korvillaan nukahtava pikkulapsi on... no, murheellinen mielikuva kuitenkin. Olen kokeillut myös omasta muistista kertomiani satuja vauvaa eestaas kanniskellessa, mutta sadunkerrontakilpailuun minulla ei ole vielä asiaa.
Uutiset eivät nelivuotiasta kiinnosta, ja – yllätys yllätys – kotona ei surffailla. Suomen uutiset eivät jaksa pitää yllä minunkaan uteliaisuuttani, maitoauto kaatui Janakkalassa. Olen ollut täällä liian pitkään. Ehkä suomalaiset mainokset kiinnostaisivat tytärtä... vai? Osta makkaraa, se on hyvää. Yle tarjoaa nihkeästi ilmaismateriaalia lapsille, ei mitään mp4-Melevisioneen verrattavaa. Sulttaani haukkuu Suomen televisiota TeleDurazzoksi. Italian kanavilla on visuaaliseen puoleen laitettu rutkasti enemmän rahaa, ihmekö tuo kun katsojaluvut ovat ainakin kymmenkertaiset. Tiuskaisen että Suomessa ihmisillä on muutakin tekemistä kuin telkkarin tuijottaminen, siitä vain kipin kapin ihastelemaan kirjastoautoa!
Rutiinien merkityksestä lastenhoidossa ollaan monta mieltä, mutta impulsiiviselle ja peruslevottomalle Italiattarelle niistä tuntuu olevan apua.
perjantaina, helmikuuta 23, 2007
Kielenhuoltoa
Olen aina ollut mahdottoman ylpeä kahdella kielellä sanavalmiista Italiattaresta, mutta nyt olen sivustaseuraajana joutunut toteamaan italian puskevan päälle ylivoimalla. Paniikissa olen pyrkinyt korjausliikkeisiin; olen tilannut Aku Ankan, katselen netistä TV Finlandin ohjelmistoa, entä jos sittenkin lautanen katolle ja Pikkukakkosta? Parhaimmillani maltan rauhallisesti toistaa lauseeseen sujahtavan italiankielisen sanan suomeksi, pahimmillani reagoin tunteellisesti siihen ettei edes suomea voi äidilleen puhua, ja miksi olen haaskannut aikaani jäämällä kotiin kolmeksi vuodeksi. Oma lehmä on rähmällään ojassa, paljon syvemmällä kuin vain utareitaan myöten. Olen surkea suomikoulun ope.
Teoksessa Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla äidinkielenopettaja Eeva Salomaa-Jago antaa ohjeita suomen suosimiseen ulkomaillakin. Koska tämä voi muitakin kiinnostaa, tiputtelen ohjeet tänne blogiin jatkokertomuksena ja kommentein varustettuna – tilastoista, oi, niistä kauniista tilastoista satun näet tietämään että minulla on lukijoita Kiinaa myöten!
torstaina, helmikuuta 22, 2007
Karnevaalin loppu
Martedì grasso vietettiin ystävien kanssa illallistaen. Laskiaistiistain jambalayasta alkaa muodostua perinne, ei perin italialaista mutta harvoin vieraille mitään italialaista laitankaan. Onhan heilläkin oikeus vaihteluun. Salaattikastike on myös eksoottinen hitti jonka perään pöytävieraat vonkaavat, yleensä laitan siihen vähän mitä sattuu ja aina se on kelvannut. Hernekeittoa en ole tohtinut, ei se pahaa ole mutta alas mennäkseen kaipaa pikkupakkasta. Olemme neljä kertaa kaksikymmentäviisi kiloa nestekaasua alle vuotuisen keskiarvon. Pistän sen kasvihuoneilmiön piikkiin.
Tuhkakeskiviikkona kaatuu hallitus. Johan sitä kestikin, ja mitähän seuraavaksi? Minä veikkaan bipolarismin hautajaisia, Suuren Keskustan ylösnousemusta odotellessa kierrätetään hallituksen kappaleista Prodi bis.
lauantaina, helmikuuta 17, 2007
Autokaupassa III
Uusi perheenjäsen saapuu noin kahden kuukauden kuluttua, sitä odotellessa maanittelemme Fiestan starttimoottoria kestämään. Resistere, resistere...
torstaina, helmikuuta 15, 2007
Kompromissiasento, eli myöhästynyt V-päivän blogaus
Ministeri Livia Turco puolsi taannoin lakiehdotusta joka takaisi kivunlievityksen synnytyksessä kaikissa sairaaloissa, ilmaiseksi. Reipasta puuhastelua massa jossa Roomasta etelään on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta käytännössä mahdotonta valita synnytystapaa ja -asentoa, ellei sitten omasta aloitteestaan (ja gynekologin tuella) valitse selinmakuuta leikkauspöydällä. Institutionaalista väkivaltaa.
Perinteisesti Italiassa kivunlievitykseen on suhtauduttu nurjamielisesti raamatullisista syistä, kivunlievityksen vaatiminen lailla on puolestaan nurinpäin-feminismiä jossa naisesta tehdään heikko, uhri. Kivunlievitys voi olla oikeus, mutta tapa jolla asia otetaan esille ei korjaa muita epäkohtia italialaisessa obstetriikassa, päinvastoin delegoi lisää vastuuta Tohtorin käsiin. Me emme voi kestää kipua, me emme voi päättää itse, me tarvitsemme apua ja tukea. Toisesta nappulasta kääntämällä lisää anestesiaa, toisesta synteettistä oksitosiinia. Empowermentin vastakohta.
Lapsen syntymä on kaunis, herkkä, ikimuistoinen tapahtuma, josta voisi toivoa jäävän muisteltavaksi muutakin kuin sen sankarillisen hetken jolloin selinmakuulla reidet tuulessa ja ajeltu alapää paljaana tusinan katsojan edessä kerää rohkeutensa ja tiuskaisee gynekologille jos repeää niin anna revetä, väliliha on minun ja päätän siitä itse.
tiistaina, helmikuuta 13, 2007
maanantaina, helmikuuta 12, 2007
Kodinkonekaupassa
Sunnuntaiaamuna laite ajettiin sisään ja se toimi periaatteessa niinkuin pitikin, höyrysi ja imuroi, jompaa kumpaa kerrallaan tai molempia yhtäaikaisesti. Pöly ja hiukkaset jäivät vesisäiliöön, pölypunkit saivat kyytiä, keraamisen laatan alkuperäinen kiilto palasi vuosien patinan alta ja koska laite pesee ilman pesuainetta ratkaisin viimeinkin dilemman kumpaa haluaisin vauvan nuolevan lattialta, kengissä kulkeutunutta koirankakkaa vai ajaxia. Toisin kun olin haaveillut työ ei helpottunut ja koko hommasta jäi ikävä jälkimaku: laitteen muotoilussa olisi parantamisen varaa, suuttimen ja varren välinen kulma on vakio ja jotta peli imuroisi veden lattialta saisi sitä pitää tarkalleen oikeassa kulmassa, muuten ei. Mielelläni olisin maksanut enemmänkin yhdestä liikkuvasta nivelestä, mutta esitteen tarkka tutkiminen paljasti että vaikka olisin valinnut superturbomallin, olisin saanut kaupassa vain enemmän sitä samaa paskaa, pesurin höyryä käyttävän silitysraudan ja jonninjoutavia kaakelinsaumasuuttimia. Jos autoja tehtäisiin samalla tarkkuudella, riittäisi että polttoaine menee moottorin sijasta sinne päin.
Jostain syystä naisille tuotetaan ja myydään skeidaa, ja jostain syystä naiset myös sitä ostavat. En tiedä miten tämän ilmiön voisin selittää naisia halventamatta, tottahan siivousvälineen hinnan täytyy pysyä kohtuudessa sillä siihen ei heitetä perheen budjetista puolta tonnia silmääkään räpäyttämättä. Kännykät, muu viihde-elektroniikka ja auton sporttiset alumiinivanteet ovat asia erikseen. Nainen ei anna itselleen lupaa sijoittaa hyvään ja kalliiseen, paitsi jos kyseessä on ihmeitä tekevä ryppyvoide. Ammattilaisten sopii käydä kotikeittiössä ihmettelemässä millaisilla veitsillä äidit nyhertävät päivästä toiseen jokapäiväisen aterian parissa.
Siivousvälineet paranevat jos parkettikosmetologia siirtyy miesten vastuualueelle, johan sen näkee lastenrattaista joihin on kahdessakymmenessä vuodessa tullut hiilikuitua, jousituksia, käsijarrua jos mitä. Italiassa trendinä on paskahommien jakamisen sijaan niiden teettäminen kolmannen maailman naisilla, luultavasti rätti ja ämpäri pysyvät kuvioissa vielä pitkään. Dolby Surround mp3 höyrypesuria odotellessa.lauantaina, helmikuuta 10, 2007
Kymmenen
Vaihtaisi silmääkään räpäyttämättä rakastavan vanhempansa toimivaan kassakoneeseen, kirjoittaa Anna Wahlgren. Kaikki vimpulat ja nappulat kiinnostavat, mutta illalla on parasta varmistaa itselleen makuupaikka non-stop-meijerin anniskelupuolen lähettyviltä. Iltakymmeneltä saapuu Nukkumatti, äiti hiipii alakertaan illalliselle, sitten petos huomataan ja alkaa uusintakierros. Äitiään etsivä poika kauhoo ison vuoteen poikki kuin Johnny Weissmuller krokotiileja kuhisevassa virrassa, märisee närkästyneeseen sävyyn, palautetaan keskivuoteelle, kiilataan tissin ja syleilevän käsivarren väliin. Raukeus, rauha.
torstaina, helmikuuta 08, 2007
Helmikuun mediakatsaus
Berlusconin rouva Veronica lähetti Repubblican päätoimittajalle kirjeen jossa vaati puolisoltaan julkista anteeksipyyntöä naisten naurattamisesta (arvaa naurattiko?) Telegatto-gaalassa. Me haluaisimme medialta julkisen anteeksipyynnön siitä että Berlusconien perheasiat on lykätty illallispöytäämme. Itse asiassa samalla vaivalla koko planeetalta voisi pyytää anteeksi Lewinskyn mekon aikoinaan saamaa lööppitilaa. En edes muista kuulleeni lopullista totuutta tahrasta, liekö ollut vaniljajogurttia?
keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007
Autokaupassa II
Selitykseni päättämättömyydellemme on se, ettemme todellisuudessa pidä autoista. Niin sen täytyy olla.
maanantaina, helmikuuta 05, 2007
Kiviset ja Soraset
Kaikki vimpaimet muuttuvat auttamatta vanhoiksi. Yleensä olen hankkinut teknologisen lelun siinä vaiheessa kun sen yleisyys saavuttaa kriittisen massan, tahtoo sanoa hinnat laskevat, en tosin tiedä mitä prosenttiosuutta väestöstä se edellyttää. Joissakin asioissa olen vitkutellut keskimääräistä pidempään, joitakin leluja en ole hankkinut vieläkään, jotkut eivät ole koskaan saavuttaneet laajaa yleisöä. Vinyyliä ostin niin pitkään kun älppäreitä tehtiin, ja sen jälkeen omaisuuteni oli pahvilaatikossa erinäisiä vuosia. Ensimmäisen CD-soittimeni ostin äitienpäivälahjaksi vuonna 2003. LP on kiva koska siinä on enemmän pintaa grafiikalle, mutta vuosien jälkeen levyn kääntäminen kahdenkymmenen minuutin välein tuntuu omituiselta. Rytmit muuttuvat.
Ensimmäinen tietokoneeni oli Macintoshin linnunpönttö, ostin sen ystävättäreltä käytettynä vuonna 1992. Lauluamme on tallennettu kelanauhurin kiekoille, missähän ne ovat, millä piuhalla ne saa siirretyksi koneelle? Taivas, kuinka aika on kulunut!
keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007
One apple a day
Hedelmät ovat painavia. Vajaan kymmenen kilon vauva ja neljä kiloa appelsiineja, voin ottaa rattaat tai auton mutta silti koko lasti pitää kantaa portaita ylös. Pikainen vilkaisu Citroen C1:n tavaratilaan: tuonnehan mahtuisi juuri ja juuri se appelsiinikassi. Emme ole vieläkään ostaneet uutta kärryä, mutta vähän appelsiinikassia isompi se saisi olla.
perjantaina, tammikuuta 26, 2007
Multitasking
Multitasking-testin suoritat seuraavasti: 1) Anna miehelle joku yksinkertainen tehtävä: lattian lakaisu, perunan kuoriminen tai imurointi käyvät mainiosti. 2) Puhuttele miestä. Jos hän keskeyttää toimensa joka kerta vastatakseen, ei hänen käyttöjärjestelmänsä tue multitasking-toimintoa.
Tiettävästi useat naiset pystyvät samanaikaisesti juoksemaan, kusemaan ja kutomaan sukkaa, jotkut jopa imettämään lasta kantoliinassa siinä sivussa. Jos samalla laittaa telkkarin tai stereot päälle, on kyseessä vapaa-ajan toimintoja lähenevä kotityö. Syntyvä ajansäästö on huomattava.
tiistaina, tammikuuta 23, 2007
Valaisinsuunnittelua
Aamuyöllä Automies herää. Mutta... sehän on...
Taidetakojan tekemä rautainen kirkkovene ruokasalin katossa!
perjantaina, tammikuuta 19, 2007
Autokaupassa
Perheen peltilehmä vetää viimeisiään, tai odottaa suurta remonttia joka ajopelin arvon huomioiden tuskin kannattaa: akku latautuu juuri sen verran mikä riittää starttimoottorin pyörittämiseen, ja mikä tahansa ylimääräinen sähkönkulutus kuten takaasin vastusten pitäminen päällä aiheuttaa sen että seuraavassa startissa työnnetään. Toinen pakkivaloista ei toimi, kytkinvaijeri on löystynyt, pakoputki on vähän poikki, pulunkakka on syövyttänyt maalin. Kori on klommoinen joskaan ei ruostunut, ja sivupeilit on menetetty kovassa pelissä jo vuosia sitten. Italialaista tarinassa on se, että auto läpäisi katsastuksen ilmankin. Renkaat on vaihdettu vuosi sitten, moottori periaatteessa ok. Uuteen Euro4:n vaihtaessa saisi 800€ tapporahaa ja 3 vuoden helpotuksen autoverosta, oh, mikä oiva täky!
Yleensä pyrin hoitamaan asiani jalan, kaupunginmuurin sisäpuolella tai sen välittömässä tuntumassa, mutta tyttären karate ja erilaiset joulujuhla/karnevaalikeikat kangaskaupassa edellyttävät samoilua asutuksen laidoilla, siellä missä omakotitalot vaihtuvat teollisuusalueeseen, oliivipöpelikköön ja autokauppoihin. Tavallinen lähtöproseduuri noudattaa seuraavaa kaavaa: ujuttaudun lapsi liinassa auton ja seinän väliin, avaan pelkääjänpuoleisen oven, laitan vauvan takapenkille turvaistuimeen, kurottaudun avaamaan kuljettajanpuoleisen oven sisäpuolelta sillä se ei aukea avaimella eikä nyt edes ilman avainta kun kahva irtosi. Toinen etupenkeistä kallistuu ainoastaan niin että vetää taikavaijerista samanaikaisesti kun työntää namikkaa: istutan Italiattaren veljen viereen omaan istuinkorokkeeseensa ja vöihin, istun ratin taakse, käännän avainta sytyttämättä valoja, kutsun kellosepän työntämään. Kotiportin edessä viettää onneksi loiva alamäki.
Harvassa perheessä vaimoa pyydetään päättämään autohankinnassa; olen imarreltu luottamuksesta, ja samanaikaisesti vilpittömän hämilläni siitä että joku voi kaivata minun neuvojani autoasioissa. Luki se eilen parturissa autolehteä, ja oli aidon innostunut uudesta miehisestä smalltalk-aiheesta. Kun ei sitä kiinnosta potkupallokaan, eikä aina voi puhua politiikasta, hardwaresta ja softwaresta.
Tekisi mieli viisiovista, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, sivupeilejä mikäettei. Urbanistiikka asettaa rajansa peltilehmän mitoitukselle. Silkkikalsarityttönä ymmärrän nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin aiheuttaman taktiilisen mielihyvän, mutta jos alan höpistä niistä tositarkoituksella, olen viettänyt liikaa aikaa autosivuilla.