torstaina, joulukuuta 20, 2007

Seimityömaalta

Mitä joulunviettoon tulee, ihmiset voi karkeasti kategorisoida joulu- ja eijoulutyyppeihin, ja joulutyypit jakaa seimen tai kuusen kannattajiin; vietettäköön joulu, lasten mieliksi, joulupukilta ei ole odotettavissa ihmeempiä ja pakollisten lahjojen määrä on rajoitettu minimiin. Kuusi-seimikiistassa olen selvästi lähempänä tavoitettani kuin koskaan, sillä viime kesänä heitteillejätetystä kuusesta ei koristeeksi ole, jääköön pihalle. Tämän vuoden seimi on palannut alkuperäiselle paikalleen takan hyllylle, sillä vaikka figuurien enemmistö on jo viime vuonna vaihdettu lapsirasitteen takia perulaisista saviukkeleista tanakkaan kiinalaiseen muoviin, olen silti jo joutunut kertaalleen liimaamaan Melchiorin pään takaisin paikoilleen pikaliimalla. Murjaanien kuningas parka, onneksi kukaan ei nielaissut lattialta kierimästä löytynyttä maurinpäätä.

Olen saanut mellastaa vapaasti seimityömaalla, ja se näkyy itse pääkohtauksen, Pyhän perheen ympärille kasvavista teemarönsyistä: paimenet ovat yläniityllä, Itämaan tietäjät vielä matkalla sillan tuolla puolen, syntymäluolan vuorta kruunaa kultainen linna johon ei liity henkilöhahmoja mutta kunhan hänessä on, komea kuitenkin. Tämän vuoden uusi henkilö on kaivolta vettä kantava neito, ja vielä olisi tilaa ainakin pyykkärille ja juoppolallille. Lisää kuvia luvassa... ehkä...

tiistaina, joulukuuta 11, 2007

Laringospasmo

Lasten akuutti laryngiitti; valekuristustauti, pseudokruppi, laryngitis acuta subglottica.

On yleisesti tunnettua että lapset päivähoidon aloittaessaan sairastelevat enemmän, mutta sairaalakeikka viiden hoitopäivän jälkeen ylitti hurjimmatkin odotukseni. Huhtipoika meni perjantai-iltana nukkumaan hyvässä päiväjärjestyksessä, näennäisen terveenä ja hyvinvoivana, mutta heräsi puoleltaöin haukkuvaan yskään ja ilmeiseen hengitysvaikeuteen. Ensimmäisenä epäilin oksennusta, vierasesinettä jos vaikka epähuomiossaan olisi syönyt tyynyn, ja koska Italiatar oli jo unten mailla katsoin viisaammaksi lähettää miehen poikineen yön selkään, ensin Tuppulan ensiapuasemalle, sieltä lähikaupungin sairaalaan jossa lastenosasto. Rauhoittavien puhelinsoittojen, adrenaliinin, kortisonin, sormeen nipistetyn saturaatiomittarin ja pojan virallisen hoitoonoton jälkeen järjestimme vuoronvaihdon; Italiattaren kummisetä sairaalaan, Sulttaani kotiin ja minä takaisin sairaalaan jossa vapautin kummisedän. Miten kuljettaa joen yli kaali, susi ja vuohi veneellä jossa on paikka vain yhdelle kerrallaan. Sairaalakassiin yöpuku, aamutakki ja tohvelit, luulen meneväni yhdeksi yöksi ja unohdan käsisaippuan, vessapaperin, hammasharjan.

Italialaisessa lastensairaalassa on aina mukana äiti, paitsi siis tietenkin terveillä täysiaikaisilla vastasyntyneillä jotka saavat sairaalakohtaisesti taistella oikeudestaan äitiin. Äidit vaihtavat vaipat, ruokkivat, lääkitsevät, mittaavat kuumeen, pitävät kukin sylissään pientä tai isompaa joka sanoo ai. voi. Michelangelon Pietàn asennossa. Hoitajat komentavat äitejä: aerosolilääkitys on annettava vaikka väkisin, Rouva, se on lapsenne parhaaksi, haluattehan että lapsenne paranee? Äidit eivät ymmärrä, äidit ovat moraalisesti heikkoja lapsen itkun edessä. Lääke on annettava kello 15, se tarkoittaa kello kolme, hyvät rouvat, sijatkaa taivaan tähden vuoteenne nyt sillä Ylilääkäri on tulossa kierrokselle.

Pojan hengenkulku paranee nopeasti, kurkunpäätulehdus valuu alempiin hengitysteihin ja muuttaa muotoaan kaiken tukkivaksi rääksi. Iltapäivällä työvuorossa on optimistinen lääkäri joka lupailee kotiinpääsyä seuraavaksi päiväksi, aamulla varovainen joka haluaa pidentää tarkkalua vielä vuorokaudella. Emmehän voi lopettaa kortisoniterapiaa yhtäkkiä, emmehän voi jatkaa kortisoniterapiaa kotona, pitää olla vielä yhden yön ajan tarkkailussa ilman kortisonia? Kuka on antanut teille luvan lopettaa kortisonin? - No se kaljupäinen kolleganne. Olankohautuksia. Ilman kortisonia yskä pahenee yöllä, soitan paikalle hoitajan ja kysyn pitäisikö lääkitä, Siitä keskustelette huomenna tohtorin kanssa. Harkitsen hätäsuunnitelmaa, mahdollisuutta kietoa pojan huopaan, kävellä ulos osastolta ensiapuasemalle.

Neljän sairaalassa vietetyn yön jälkeen paluu kotiin.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Tonttu nukkuu pommiin

Tosiaan, tänään ei joulukalenterissa ollut yllätyksen yllätystä. Epäilen tontulla menneen myöhään Linnan juhlien jatkoilla.

Huhtipoika suhtautuu hoitoputkeen lykkäämiseensä varsin tyynesti; aamulla tarhaan viedessä vilkuttaa isälle ciao ciaot ja yhden aikaan haettaessa kipittää noutamaan tulleen äidin luo ilman suurempia tunteenkuohuja, nostattaa itsensä syliin mutta maahan laskettaessa lähtee taas matkoihinsa. Tällaisen työn minulle hankkivat, tuumaa, puolipäiväisenä leluja siirtelemässä. Vastuuntuntoisena hän hoitaa hommansa.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Joulukalenteritiivistelmää

1. Italiatar menee isompien pimatsujen kanssa Winx-leffaan; illalla selviää että erään toverin mieheen on iskenyt klassinen neljänkympin kriisi.

2. Muistan väärin karatekilpailun alkamisajan ja totean taittavani vartissa matkan piazzalta Tuppulan urheiluhallille jalan, lastenrattaita työntäen. Aika hyvä aika. Illalla nenä menee tukkoon ja kurkkukipu iskee. Bucarest United syöttää friteerattuja neulamuikkua vastaavia sekä vino novelloa.

3. Huhtipojan ensimmäinen tarhapäivä. Äitiä tarvitaan studiolla.

4. Huhtipojan toinen tarhapäivä. Ylistän nenänpesukannua.

perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Ihannemies

Ihannemieslistallani on jo vuosia ollut Indiana Jones, fiktiivinen hahmo siis niinkuin ihannemiehen kuuluukin, ja juuri nyt tuntuu siltä että listaa olisi aika päivittää. Uudet suosikkipoikani arkeologi-actionmanin lisäksi ovat Gregory House ja Michael Scofield. Lääkäreistä on riittänyt aihetta ja aiheentynkää useampaan TV-sarjaan; Scofieldin henkilöhahmon fiktiivisyys on ilmeistä kun en minä ikänäni ole mitään noin nättiä nähnyt Linja-autoasemalla Otaniemen bussiin jonottamassa. Oih ja voih ja huokaus, poijaassa on tukevaa todistusaineistoa rotuteoriani pönkäksi.

Nyt vain ihmettelen missä fiktioiden ihannenaiset piileksivät, kun ei tältä istumalta tule mieleeni muita kuin Jessica Alba geenimuunnellun X5-452:n roolissa.

lauantaina, marraskuuta 10, 2007

AC/DC

Lapsia voi kasvattaa ilman ammattikasvattajain manuaaleja, täytyy vain luottaa terveeseen maalaisjärkeen.

Lapsi käyttäytyy yllättävästi, ei kuuntele, ei tottele käskyjä, ei harkitse hetkeäkään ennen hyppäämistään pää edellä vaaraan. Tuo tyyppi olisi Continuum Conceptin viidakossa kävellyt suoraan jaguaarin kitaan, muun yhteisön varoittavaa esimerkkiä tarkkailematta. Lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan, ei hetkeäkään hiljaa. Ei sovi kerrostaloasuntoon.

Wahlgrenin ämmä sanoo että lapsen voi antaa puraista saippuaa, se maistuu pahalta eikä lapsi tee sitä toiste. Mikä näitä minun kakaroitani vaivaa? Onko edes tilastollisesti mahdollista ettei Wahlgrenin ämmälle ole sattunut pesueeseen yhtään rikoksenuusijaa?

Lapselle pitää aina selittää kiellot ja käskyt, lapselle ei koskaan saa selitellä kieltojaan ja käskyjään, lasta ei pitäisi kieltää tai käskeä. Hei, oletko nähnyt Supernannyn? Tänään koirakoulussa opetellaan liikkeestä pysähtymistä. Miksi viisivuotiaani ei ole vielä oppinut sitä?

Vaistovanhemmuus. Esiäitien ääni huutaa: tukkapöllyä, tukkapöllyä!

Kun meillä on tuo AC/DC. - Mikä? - Toimii sekä tasa- että vaihtovirralla, ei pysähdy hetkeksikään.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Tule kaapista, Tiivi-Taavi

Perheen nuorimman mielestä Teletapit ovat parasta viihdettä mitä maa päällään kantaa, ja siskokin alentuu mielellään moisiin vauvamaisuuksiin, joita tosin jo kommentoi ja analysoi niinkuin mediaa kuuluukin.

-Taikapilvestä satoi vettä Hipsun hatun päälle ja siihen kasvoi kukkia. Hipsu sanoi yääk. Hipsu ei pidä kukkahatusta koska Hipsu on poika.

-Niin, niin kai se on.

-Sitten taikapilvestä satoi vettä Tiivi-Taavin päälle ja koko Tiivi-Taavi kasvoi täyteen kukkia. Tiivi-Taavi pitää kukista vaikka Tiivi-Taavi on poika.

-Niin, eihän ne kaikki pojat.

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Sen seitsemän faktaa

Vastaan viiveellä Paperivuorineuvoksen haasteeseen:

1. Minulla on 24 hammasta.

2. Kuulun kommunistiseen puolueeseen ja roomalaiskatoliseen kirkkoon, siis siinä mielessä kuin Italiassa kirkkoon kuulutaan tai ollaan kuulumatta.

3. Olen opiskellut hollantia.

4. Olen käynyt vuoden verran kultaseppäkoulua, ja kuulemma olin hyväkin siinä hommassa.

5. Soitan auttavasti rumpuja.

6. Olen auttamatta filonipponica, eli kahdesta samantasoisesta ja -hintaisesta tuotteesta valitsen lähes poikkeuksetta japanilaisen. Mitenkähän senkin sanoisi suomeksi, japaninmielinen? Miksei kukaan japanilainen arkkitehti kosinut minua?

7. Osaisin tehdä villapaidan rautakauden välineillä, mutten erityisesti pidä neulomisesta.

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Kahdeksantoistakuinen: Mies

Ei halua syliin, ei kantoliinaan, ei rattaisiin, tahtoo taapertaa yksin keskellä katua, ei anna kättä ämmille ja äiteelle nyt varsinkaan. Saapastelee piazzan halki kuin isäntämies suuremmankin pellon laitaa.

tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Äidinnahkahousut

Minulla on menossa elämäni kolmannet nahkahousut, ellei satunnaisesti vaatekaapissa käyneitä fossiileilta seitsenkymmentäluvulta säästyneitä mokkahousuja lasketa. Ensimmäiset, kummitädin vanhat, toiset ompelin itse lakkiaisiin, olivat liian pehmeää nahkaa ja niihin venyi polvipussit. Nykyiset sain anopilta vielä neiti-ihmisenä, niihin on välillä ommeltu joustava kolmio etusaumaan ja tarpeettomaksi tultuaan se on otettu pois. Oikeastaan on vielä liian lämmintä nahkahousuille ja varsinkin umpinaiselle jalkineelle, mutta ei kai nahkahousujen kanssa voi käyttää sandaaleja? Tai, ainoastaan baijerilaisten polvihousujen kanssa?

Jälkikasvu kietoo kätensä reiden ympärille, sanoo Äidinnnahkahousut. Maailma on julma paikka, kun äideistäkin tehdään housuja.

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Pistetili karttuu

Elissäiltana Italiattarelle kolme tikkiä, ital. punti, jo ennestään tutulla S. Giuseppe Sambiasin ensiapuasemalla. Toiveikkaasti utelen saako sadalla pisteellä oman lääkäriambulanssin, ja voiko toisen ASL:n piirissä kerätyt pisteet/tikit lisätä perheen saldoon.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Viaggio di speranza; VBAC

Gallipolin gynekologien helppoon kirurginveitseen suivaantunut Tuppulan tissiliigan tsekkivahvistus kävi pyöräyttämässä kakkosensa Prahassa alateitse. Onnittelut äidille ja tyttärelle.

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007

Reportterimme Tuppulan piazzalla

Arki ja koulu on alkanut, kiitos kysymästä, ja takavuotinen toimistovauva on entistäkin yhteensopimattomampi ammatinharjoittamisen kanssa. Fossilit laserprintteriin, kaapinovet auki, paperit pitkin lattioita. Me olemme palanneet kotiin, Italiatar täytti vuosia ja sai vuosipäivänsä kunniaksi oman huoneen, no, nurkkauksen - 2,02 x 1,45 - jonka kalustus noudattaa uskollisesti jo aiempien töiden viitoittamaa Marimekko-IKEAn linjaa. Maija Isolan kitschiksi asti ryöstöviljellystä hengentuotteesta voisin kirjoittaa pidemmänkin postauksen, mutta seinälle maalaamani helmiäispinkit jättiunikot ovat oikeasti aika hienoja.

Tuppulan piazza on entisellään, paitsi että pretura - raastuvanoikeudeksiko se pitäisi kääntää? - on muuttanut pois ja vienyt mukanaan asianajajat piazzan baarista. Tyhjilleen jäänyt rakennus odottaa arvolleen sopivaa käyttöä. Aivoriihemme ehdottaa ns. casa chiusaa jossa alakerran toinen siipi tarjoaisi palveluita rouville, toinen herroille ja yläkerrassa saisi randomina. Varteenotettava vaihtoehto bordellille olisi kunnallinen löytökoiratalo joka nimettäisiin kolmatta kertaa kaupungin pormestarina olevan eläinlääkärin mukaan. Kulkukoirat odottavat jo avajaisia rappusilla maaten. Meille koko poliittisen kentän vaalipuheissa muistettu ja muuten unohdettu vanhakaupunki on edelleen unelma, vaikka rationaalinen vaihtoehto olisi tuoreeltaan peritty isompi asunto laajennuskaupunginosassa. Kävin eilisiltana hakemassa toisen muuttokuormallisen, matkalaukullisen lastenvaatteita. Keittiön kello oli pysähtynyt ja ilmassa roikkui hylätyn talon melankolinen tunnelma, kuoleman peruuttamattomuus.

tiistaina, elokuuta 28, 2007

Illallinen kynttilänvalossa

Kun lopulta saimme ilmastointilaitteen asennettua, oli samana iltana puolentoista tunnin sähkökatkos koko maakunnassa, mitä sitten merkitseekään vai merkitseekö mitään. Muistelimme vuoden 2003 maanlaajuista black outia jota vietimme Roomassa Terminin asemalla, vuosikkaan Italiattaren ja matkalaukkujen kanssa.

Nettipimennossa vietetty kesä on ollut ihmeen kiireinen, vai onko tuossa ihmettelemistä, kahden alle kouluikäisen kanssa ja ilman nonnien, kälyjen ja tätien tukiverkkoa. Kesätyönä olen pyörittänyt Italiattaren kummitädin b&b:tä. Lakanoiden silittäminen on ns. älyllistä työtä helpommin yhdistettävissä pikkulasten hoitoon, lue: alituisiin keskeytyksiin ja ajatuksen katkeamiseen. Pätkiminen ei haittaa jos ajattelee niitä näitä, ihan vain vapaana tajunnanvirtana. Siinä sivussa tuli pestyä ja auringossa valkaistua nonnan makuuhuoneen vetolaatikossa vuosikymmeniä kellastuneet kapiot, ne Pompeijin orpotyttöjen kirjomat.

Muumit, päikkärit ja jopa leikkikehä on hyödynnetty viimeiseen asti. Erikoisvalvontaa vaativa Huhtipoika löi otsansa alumiiniseen ovenpokaan ja sai Tuppulan ensiapuasemalla kolme tikkiä. Jätkänpätkää pitelemään tarvittiin kolme valkotakkia. Kuukautta myöhemmin poika todisti että on mahdollista kaataa suht tukevasta liettualaisesta koivupuusta tehty IKEAn syöttötuoli ilman että käyttää itsensä ja tuolin nurin vipuamisessa apuna ulkopuolista tukipistettä kuten pöydänkulmaa tai ovenkahvaa. Huh.

perjantaina, heinäkuuta 13, 2007

Kuollut nainen ei ilmastointilaitetta kaipaa

Helteet ovat raskaita terveillekin, miksei sitten sairaille, toteamme ja kutsumme torstaiaamuksi aiemmista remonteista tutut asentajat. Ilmastointilaite nonnan makuuhuoneeseen. Onneksi samana aamuna on päiväsairaalassa hoito, jossa annetaan uutta puhtia, verensiirtoa tai verenkiertoa parantavaa lääkitystä ehkä, nonna pois melusta ja kivipölystä. Muutaman tunnin kuluttua Sulttaanin hätääntynyt soitto sairaalasta; palaavat ambulanssilla, työmiehet pellolle, enin kivipöly pois nurkista. Keskipäivällä Huhtipojan kummitäti hakee happipullon ja -naamarin apteekista, naapurinrouva tuo alumiinifolion peittämässä kulhossa valmiin lounaan, iltapäivällä saapuvat veljet ja käly Napolista. Ambulanssia hieman säikähtänyt Italiatar toimitetaan vastapäiseen taloon ikätoverinsa kanssa leikkimään, iltapäiväksi opettajattaren kesäkerhoon, yöksi kummitätinsä luokse. Nonna tiedustelee vuoteenpohjalta huolissaan liekö talossa edes viiniä vieraille, luovutan vahtivuoron kälylle ja lähden läheiseen supermarkettiin hakemaan kolmen litran roseepulloa ja voileipätarvikkeita. Huhtipoika lähtee viettämään iltaa naapurinrouvien kanssa, palaa kotiin, syö ja nukahtaa, lasketaan patjalle olohuoneen lattialle.

Me silitämme nonnaa, hieromme jalkoja, laitamme otsalle viileää pyyhettä, yritämme helpottaa oloa. Viimeisessä saattovuorossa olemme Sulttaanin kanssa kahden, loppusuvun torkkuessa kukin omalla sohvallaan. Noutaja saapuu sydänyöllä.

Hautaustoimisto päivystää yötä paivää, miehet saapuvat puhelinsoitosta, taloon järjestetään valvojaishuone. Vainaja pestään ja puetaan, Sulttaani käy sillä välillä valitsemassa arkun, naapurinrouvat kinastelevat keskenään koreografioista, taulujen ja peilien ottamisesta pois seiniltä, viimeisen matkan alusasuvalinnasta. Arkkuun sujautetaan mukaan silmälasit ja sormustin. Minä olen nostanut pojan liinaan pois jaloista ja harhailen nukkuva lapsi sylissäni edes taas, soittelen niille joiden kuuluu tietää heti ja seuraavassa vuorossa niille joille riittää saada tieto auringon jo noustua. Ensimmäiset surunvalittelijat saapuvat jo yöllä, monet tulevat autolla tai junalla kauempaa ja saapuvat paikalle päivän mittaa. Aamun sarastaessa hautaustoimiston kloppi tuo termoksen ja täytettyjä voisarvia.

Iltapäivällä lounaan jälkeen lähdemme Huhtipojan kummitädin kanssa hakemaan Italiatarta: istu syliini ja hali, muistatko kun nonnaa tuotiin eilen ambulanssilla ja nonna oli hyvin sairas, minun täytyy kertoa sinulle ikävä uutinen. Italiatar haluaa nähdä nonnan joka vähän kuin nukkuisi olohuoneessa avoimessa arkussa, kädet ristissä rinnalla ja rukousnauha käsissä. Nonnaan ei enää satu. Laskeudumme takaisin kadulle tavaamaan kuolinilmoituksia: yksi perheen laittama jossa kerrotaan vainajan senjasen lesken nukkuneen pois niin ja niin monen vuoden iässä, hautajaiset Jeesuksen Pyhän Sydämen kirkossa kello viisi, toinen jossa ystävät ottavat osaa suruun äidin poismenon johdosta, kolmas opettajattarilta ja luokkatovereilta rakkaan nonnan menettäneelle, neljäs puolueelta toveri nonnaa surevalle perheelle. Kirjakauppias vie Italiattaren vespalla korttelin ympäri jäätelölle, vielä kerran ylös nonnaa tapaamaan, sitten ulos odottamaan arkun laskeutumista kapeita portaita. Näetkö, tuolla pitkällä autolla nonna viedään kirkkoon, sitten rukoillaan, nuo kukat arkun päällä ovat nonnalle.

Vielä viikon kuluttua ilmastointilaite on puolitiessä, seiniin avatut railot paklaamatta, moottori yläkerrassa kirjoituspöydän alla.

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Puun ja kuoren välisen tilan tarkastelua

Kun koulun loppumiseen ja pakkomuuttoon summaantuvat armoton helle, sukulaisten vierailut ja nonnan toivoma suhteellisen korkeatasoinen vieraiden kestitseminen, jää työlle, luovalle työlle ja blogaamiselle yllättävän vähän aikaa. Vuosikas dippaa hammasharjansa vessanpöntössä äidin istuessa bideellä kuukuppia huuhtomassa. Olen pohtinut naisen tilaa aiemminkin, mutta todellisuudessa ongelma ei ole spatiaalinen. Ehkä - anoppilaan - nettiyhteys, kun pienempi uinahtaa päiväunille herää isotyttö, äiti laita videot, puhelin, ovipuhelin, leipä on loppu, toisitko raikasta vettä ja lääkkeet?

Helteessä vaippaharsoja on hauska pestä käsin terassilla, ja jopa perheen pienin osallistuu innosta kiljuen rättien huljutteluun.

tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Sisar hento valkoinen

Viikko suonensisäisesti annettua lisäravintoa on virkistänyt nonnaa, ja syöminenkin alkaa taas sujua. Kotona on käynyt... sairaanhoitaja, makustelen sanaa, mieleeni tulee valkohilkkainen nainen, Florence Nightingale, olen elävässä elämässä nähnyt myös oikeita sairaanhoitajia mutta silti stereotyyppi pysyy vaaleana, sileähiuksisena, Instrun sandaalit, hakee kevytjogurttia jääkaapilta, rotevampi kollegansa on Erikoissairaanhoitaja Kätilö. Meidän hoitsumme on kuitenkin viiksekäs äijä. Italiassa äijiä näkee ihan kummissa paikoissa, kuten pankkivirkailijoina tai supermarketin kassalla.

Tippapullon tippetippiä vahtiessa joutaa miettimään kummia. Äidin omenamehua, joka sattuneesta syystä on moisiin pulloihin pullotettu. Sitä kesää, jolloin harkitsin kätilön ammattia, ja sitä harkitsematonta keveyttä jolla nykyisen ammattini niinsanotusti valitsin. Miltä arkkitehti näyttää?

Sulttaani rientää hengästyneenä keittiöstä, Italiatar on henkeä pidätellen seurannut synnytystä Rai3:n lasten TV-uutisissa ja silmät loistaen julistanut isälleen da grande voglio fare l'ostetrica. Tytöllä on vielä runsaasti aikaa muuttaa mieltään, mutta olen silti liikuttunut, huvittunut ja utelias; tämä oli ensimmäinen kerta jolloin tyttö otti puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat, ellei romuttamoon menneen vanhan Fiestamme reinkarnaation ostamista oteta lukuun. Autojen suhteen uskon jälleensyntymisoppiin, siitähän kierrätyksessä on kysymys. Onko taivaassa autoja? Ei minun taivaassani, mutta ylinopeudesta nauttinut appivainaa voisi jättää eriävän mielipiteen.

Mitä haluatte, mitä halusitte tehdä isona? Lakaisinlakaisinkoneen kuljettajaksi?

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Paluu lähtöruutuun

Vietimme lauantaina kuusvuotishääpäivää palaten konkreettisesti takaisin jälkiämme, asumaan anoppilan yläkertaan. Nonnaa ei enää voi jättää yksin, ikävää se on, nyt apuamme tarvitaan. Sairaan ihmisen siirtäminen omista ympyröistään meidän kotiimme tuntui julmalta. Muutto tapahtuu pikkuhiljaa, tarpeellisia tavaroita haetaan kotoa sitä mukaa kun ne tarpeellisuutensa osoittavat. Käytännön ongelmia on ratkottava: viikonlopun tuuli irrotti viimeisetkin nonnan pyykkinarut koukkuine päivineen, kymmenkunta vuotta taaksepäin ostamani silityslauta oli hylätty terassille, ruostunut ja heitetty pois, silitysraudan lämmönsäätö ei toimi, lisäksi minulla on keittiössä kummallisia preferenssejä kuten kartioraastimen stainless steel made in Sweden käyttäminen, terävistä kokkiveitsistä nyt puhumattakaan. Nettiyhteyttä tarvittaisiin, kotopuolesta ensihätään kai musiikkia ja muumiteekkia.

Anoppilan yläkerran vaatekaapeissa on kummia lumppuja, osa meidän itsemme sinne jättämiä. Nostelen lajittelua odottavat kirjoituspöydälle viitisen vuotta sitten henkensä heittäneen printterin seuraksi. Koko jengi ei mahdu kapeaan parivuoteeseen. Mistä vitusta nämä kaikki ovat tänne tupsahtaneet? Sieltäpä juuri.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Seinänviertä

On pitänyt kertomani joskus siitä miksei Tuppulassa kannata käyttää lastenrattaita, ei niin että asia minua juuri vaivaisi.

Iltapäivisin koulun jälkeen kävelemme puistoon kapeaa jalkakäytävää peräkanaa. Ruosteisten keinujen narina, ilta-aurinko, leuto tuuli.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Nupit kaakkoon

Kovin toivoin ettei Huhtipoika oppisi säätelemään volyymia vapaasta nännistä tissiä syödessään, mutta niin vain oppi kuitenkin. Liittynee pinsettiotteen tarkentumiseen, ärsyttävää yhtä kaikki.

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Family Day

Katoliset ja katolismieliset keskustaoikeistolaiset poliitikot ovat osoittaneet mieltään perinteisen perheen ja avioliiton puolesta Rooman Piazza San Giovannilla. Avoliitossa elävien ja homoparien oikeudet uhkaavat perheinstituutiota.

Meidän perheemme voitaisiin luokitella perinteiseksi, ns. Mulino Bianco -mainoksen perheeksi. Isä ja äiti vihitty kirkossa, avioliitossa syntyneet tyttö ja poika, isä tekee töitä, äiti hoitaa kotia. Harmi vain ettei kristillinen perheretoriikka pure. En voi, en jaksa, en kykene ymmärtämään miten jonkun muun oikeudet olisivat minulta pois. Perheen nimissä heristetään sormea, mutta konkreettista politiikkaa perheiden auttamiseksi oikeisto ei ole viiden hallintovuotensa aikana tarjonnut. En suoranaisesti kannata tukirahoilla lapsentekoon kannustavaa politiikkaa ylikansoitetulla planeetalla, mutta silti toivoisin näkeväni osattomille tarjottavan muutakin apua kuin kunnan sosiaalitoimiston seinälle ripustetun julisteen jossa kerrotaan että lapsen voi synnyttää henkilöllisyyttään paljastamatta sairaalassa ja jättää sinne. Perheitä, meidän perhettämme ja niitä joiden perustamista on lykätty hamaan ikuisuuteen uhkaa prekarisoituminen, työelämän huonontumisen lyhyt historia. Valovuosien päässä luottamus tulevaan, HOASin pesutuvassa kuivuvat äitiyspakkauksen vaippaharsot. Paavillinen Italia ylittää jumalattomina pitämänsä Pohjois-Euroopan maat raskaudenkeskeytysten määrässä tuhatta alkavaa raskautta kohden.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Vara-akuilla

Työn ja rentouttavan vapaa-ajan, lue: blogaamisen, välinen suhdeluku on ollut viime aikoina luvattoman kehno. Itse työn määrä ei ole kasvanut, mutta työtehtävät ovat tiivistyneet vähemmille tunneille, kiitos koulun vapaa-, poikkeus- ja piazzallatanssimispäivien. Yhtä lasta pystyy vielä töiden lomassa kaitsemaan, mutta iltapäivät kotona vierähtävät touhukkaasti liikkuvan vuosikkaan pitämisessä erossa tapaturmista. Isollesiskolle annetaan valitettavan vähän huomiota, ja suuri osa siitäkin kielteistä. Eilen pyysin kylään toverin seitsen- ja kuusivuotiaat tyttäret, yllättäen neljää lasta on helpompi vahtia kuin kahta. Tai, eihän tuota isompaa juuri tarvitse vahtia, kunhan vähän viihdyttää, ja porukassa viihdyttävät toinen toistansa. Sosiaalinen tukiverkko on harva, puolisoa ei voi sättiä vähäisestä osallistumisesta kotityöhön ja lastenhoitoon, sillä hänelläkään ei ole vuorokaudessa tunteja kahtakymmentäneljää enempää. Ainoa sukulainen joka voisi auttaa meitä tarvitsee itse nyt apuamme.

Ilahduttavia asioita: uusi Toyota on saapunut ja otettu käyttöön. Toivon nonnan ehtivän näkemään pojan ensiaskeleet, toiveikkaan mahdolliselta se tuntuu vaikka inshallah; se on herrassa, sanoivat esiäidit.

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Liikennekulttuuria

Käsi pystyyn ne, joiden mielestä kiellettyyn ajosuuntaan saa ajaa pakittaen (nostaa käden)...

Italian liikenteessä on syytä olla tarkkaavainen, erityisen varovainen jos on väärässä mutta riittävän varovainen silloinkin kun on oikeassa. Etuajo-oikeus ei takoita päälleajovelvollisuutta ja yksisuuntaisella tiellä on toki syytä varoa niitä jotka tulevat väärään suuntaan, pakittaen tai nokka edellä. Puhumattakaan ettei kadun ajosuuntaa tietöiden sunmuiden uudistuvien liikennesuunnitelmien takia muutettaessa liikennemerkkejä välttämättä muisteta vaihtaa molemmissa päissä katua, ainakaan täällä Tuppulassa. Mummot Topolinolla ja papparaiset Apella noudattavat kuusikymmentäluvulla vallinneita ajosuuntia; samassa sopassa ovat lisähöysteenä polkupyörät, mopot, kissat, koirat, iloista anarkiaa toteuttavat jalankulkijat, kadulla palloa potkivat viimeiset mohikaanit. Lasten katuleikki on katoavaa kansanperinnettä, sillä autoja, pysäköityjä ja liikkeessä olevia, on yksinkertaisesti liikaa.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Vaalikuumetta

Kunnallisvaalit lähenevät, ja vaalikuume näyttää käyvän plusmiinus neljänkympin ikäryhmän mielenterveydelle. Yksi valtuustoehdokkaaksi asettunut opiskelija vetää palkokasvin nenäänsä, koska hänen ammatikseen on jossakin webbisivulla ilmoitettu opiskelija eikä designer, entinen puoluesihteeri on liittynyt nukkuvien puolueeseen, koska kukaan lähes viidestäsadasta ehdokkaasta ei ole kelvollinen edustamaan häntä, muutama lupaa äänensä kiitollisena kunnallisvideosta jonka on saanut toteuttaa tai myymälänsä viereisellä piazzalla pidetystä konsertista jonka aikana saavutettiin vuoden kassaennätys... sen sukupolven suusta, joka halveksui äänensä myymällä valtion tai kunnan virkaan päässeitä vanhempiaan!

Kotonamme asustava valtuustoehdokas on toistaiseksi tasapainossa, stressaantunut vain.

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Ponte ponente

Huhtikuun 25. ja toukokuun 1. ovat vapaapäiviä, ja kun vapaapäivän ja edellisen tai seuraavan viikonlopun väliset päivät muuttuvat myös vapaapäiviksi, syntyy silta eli ponte. Mukavaa lapsille, mutta äidin työntekoa se mutkistaa.

Siltatyömaista huolimatta karkasin ponten ja toisen välissä Materaan luennoimaan, matkustimme pojan kanssa Ferrovie Appulo-Lucanen lättähatulla, nukuimme hotelliksi kunnostetussa luola-asumuksessa jonne satoi sisään, piipahdimme siinä abruzzolaisessa pikkukylässä josta kaikki alkoi, tarkistimme Pescaran nykytilan.

Italiatar haluaa meikata kouluun, enpä olisi uskonut joutuvani tappelemaan tästä aiheesta nelivuotiaan kanssa. Pienet tytöt haluavat matkia isoja, mutta joku tolkku siinäkin saisi mielestäni olla, ja sitten on nämä pikkutyttöjen napapaidoilla rahoiksi lyöneet vaatelafkat, stringibikunit kymmenkesäisille ja mitähän vielä? Jyrisen uhkaavaan sävyyn että viisisataa kilometriä etelämmäs ja sinullakin olisi huivi päässä. Jos äitiä provosoidaan niin seuraavat alushousut ostetaan luostarinoviisien vaatekaupasta.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Scuola pubblica vs. scuola privata

Tuppukylä on niin pieni kaupunki ettei ns. parempaa väkeä ole riittävästi edes yhteen yksityiseen kouluun, ja vaikka olisikin, tuskin silti olisin tuppaamassa tytärtäni steineriin tai montsaan. En niinkään siksi että vastustaisin niiden pedagogiaa, vaan koska minusta on ihan hyödyllistä tutustua koulussa tavallisten ihmisten lapsiin, sellaisiin joiden isä on muurari tai leipuri ja äiti tekee pimeänä kynsihoitoja. Paremman väen parempi puoli olisi tietysti se että he yleensä vaativat parasta lapsilleen, uskovat että heillä on oikeus vaatia. Palaan takaisin omia jälkiäni ihmetellen missä opinahjossa kaikki intelligentsian kakarat luuraavat, miksi, ja missä itse olen erehtynyt?

Olen ehkä saanut sitä mitä olen tilannut, hintansa arvoista palvelua eli ilmaiseksi karkean, typerän ja tietämättömän ammattikasvattajan, ja tämä suunnilleen sopi minulle, koulu on kävelymatkan päässä ja saan puoleksi päivää lapsen pois jaloista, lue: aikaa palkkatyölle. Nyt syytän itseäni siitä etten aiemmin huomannut kuinka paljon Italiattaren opettajattaren arvomaailma sotii omaani vastaan, tai olen huomannut mutten siitä huolimatta ole halunnut uskoa.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Luokkaretkellä

Sunnuntaina Italiattaren luokkaretkellä satuin seuraamaan sivusta keskustelua josta minulle valkeni että opettajatar on rasisti. Asia ei tullut täysin yllätyksenä, sillä tietämättömillä ja sivistymättömillä ihmisillä on usein omat etnosentriset tulkintansa niiden muiden tavoista, mutta siitä huolimatta opettajattaren analyysi afrikkalaisesta yhteiskunnasta jätti sanattomaksi. Monet voivat hiljaa mielessään ajatella etteivät ne ole yhtä korkealla multtuurisella tasolla kuin me, mutta useimmille lienee sentään valjennut niiden olevan ihmisiä.

Minä jään harvoin sanattomaksi, ja yleensä niissäkin tilanteissa joissa tiedän taitavan argumentoinnin hyöyttömäksi olen avannut sanaisen arkkuni, jos en muusta syystä niin ainakin horjuuttaakseni natsisian vakaumusta kansan syvien rivien tuesta. Vaikka yhden ruman lesbokommari-neekerinhyysääjän mielipide on tietenkin vain poikkeus säännöstä.

Rasismi on typerää ja kuvottavaa. Jos rasismi on geneettistä, olisi se mielestäni varsin käypä syy raskaudenkeskeytykseen. Ja entäs nyt? Puhutaan asiasta kotona? Opettajarta oiotaan tilaisuuden tullessa? Kärsin vaikenemisestani, vaikka tilanteessa ainoa oikea vastaus olisi ollut sylkäisy päin kasvoja.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Time is money

Aika on rahaa, sanovat, mutta karkeasti jaettuna maailmassa on paikkoja joissa on vain jompaakumpaa.

FAL:n aikatauluja tutkiskellessani mieleeni palautui moleskineen kirjaamaton ohikiitänyt lausahdus raikolmosen dokkarista jossain jumalan selän takana Brasiliassa: On paikkoja, joissa aika ei karkaa. Hitaasti eteenpäin mateleva tyhjyys täytetään kohtaloonsa alistumisella ja fatalismilla.

Jotkut ostavat rahalla aikaa, toisaalla tehdään itse koska rahaa ei ole. Minulla on aikaa vaikka kuinka, mutta kaksi vapaata kättä puuttuvat. Kestän melko hyvin seisahtanutta aikaa ja vuorenkupeessa tuntemattomasta syystä pysähdyksissä olevaa junaa.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Toripäivä

Italiatar palasi eilen kouluun pääsiäislomalta, ilman toppatakkia, ja suuri oli äidin yllätys kun välikausitakin hiha oli noin kymmenen senttiä liian lyhyt. No mutta... onneksi huomenna on toripäivä...

Tuppukylän INA-talojen kortteli muuttuu joka perjantaiaamupäivänä markkinapaikaksi, ja läheiset kadut taistelutantereeksi, jossa rouvat pienisylinterisine kauppakasseineen taistelevat pysäköintipaikasta. Torilla myydään kaikkea, ja harjaantunut torinkävijä tietää jo mistä ostaa pyykkilaudan, kattilan, kengännauhat, pohjalliset, valoverhot, vaahtomuovia metrihintaan, vessan maton... Merkittävimpiä myyntiartikkeleita ovat kuitenkin vaatteet, kengät ja asusteet. Glitteri on kovassa kurssissa, valkoinen ja kulta tämän kevään muotivärejä.

Ihmettelin pientä afrikkalaispoikaa joka istui äitinsä selässä siivosti kiskomatta kojuista roikkuvia huiveja mukaansa; Huhtipoika pudotti laatikollisen aitoja lasisia timanttisormuksia, ja kauppias kirosi berberiksi. Pikkutyttöjen takkivalikoima oli tällä kertaa kehnonlainen. Kesää pukkaa.

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Nojatuolimatkailua

Äidin joutilaana istuskelu herättää yleensä jälkikasvussa tarpeen, jos ei muuta tarvetta niin tarpeen kiivetä syliin ja mahdollisesti ottaa huikat, ja ketjureaktiona sisaruksen takertumisen vapaaksi jääneeseen polveen. Ei siis neuleita, kirjoja, kirjoittelua moleskineen. Unelmani rauhaisasta lukuhetkestä ruumiillistuu kolmeen nojatuoliin, joista kaksi on kodissamme, kolmas muuttokuormasta jäänyt Mamma Marialla.

Parvella, kirjahyllyn vieressä lukulampun alla on BKF, tunnettu myös nimillä BFK, Hardoy, Butterfly... tai lepakkotuoli. Kolme argentiinalaista arkkitehtia, Grupo Australin Jorge Ferrari-Hardoy, Juan Kurchan ja Antoni Bonet suunnittelivat tuolin vuonna 1938 Edificio Charcasin sisustukseksi. Tuolia ja sen kopioita on tuotettu teollisesti vuodesta 1947 lähtien. Omassa lepakossani on alkuperäisen mustan kankaan korvannut nonnan ompelema musta nahkaistuin, ja tuskin runkokaan on MoMAn shopista ostettu. Veikkaisin ostopaikaksi Anttilaa, ajankohta 1970-luvun loppu ehkä?

Olohuoneessa talon keskilinjalla aivan sisäänkäyntiä vastapäätä on Amazonasin riipputuoli, joka pyörivään koukkuun ripustettuna mahdollistaa alakerran tarkkailun kolmesataakusikymmentä astetta katvealueita lukuunottamatta. Sulttaanin TV-tuoli, Italiattaren keinu, vauvanliekutin, kestää konepesun. Oivallinen kaluste.

Mamma Marian imetystuoli, tanskalaisen Hans J. Wegnerin (1915–2007) Bamse löytyi muistaakseni keväisenä iltana 1990-luvun alkupuoliskolla roihuvuorelaisen vuokratalon roskiksen vierestä, verhoilultaan lohduttomassa kuosissa. Seurassani noihin aikoihin viihtynyt salskea nuorimies sai nostaa tuolin harteilleen ja kantaa ylämäkeen; tuolin nimestä saati suunnittelijasta ei ollut tietoa, mutta hyvin tehdyn huonekalun tunnistaa roskalavaltakin.

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Kevättä

Koulun pääsiäisloma, seurauksena että aikaa on vielä vähemmän kuin työpäivinä. Nettitauko. Sylissäni nukkuu yksivuotias, silkkipainetusta lakanakankaasta tehdyssä hinnakkaassa kauluspaidassa.

Pääskyset ovat palanneet.

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Kirkkotiellä

Hämärtyvän piazzan poikki palaavat rouvat iltamessusta, aina kaksikkain käsikynkkää, tummissa takeissa ja polvimittaisissa hameissa, hopeiset kutrit kampaajan järjestäminä. Naapurinrouvan, sisaren, commaren kanssa, yhtä rouvaa saattaa tytär tai miniä, paljon hoikempi ja pidempi, epätasainen pari.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Malkamaanantai

Viime vuonna, ei tietenkään samana päivämääränä mutta suunnilleen tällä kellonlyömällä, pääsiäisviikon maanantaina syntyi Huhtipoika. Nyt on ilmassa kuuhulluutta, seitsemättä hammasta pukkaa, kiire oppia kävelemään ennen yksivuotispäivää. Ei suorituspaineita vanhempien taholta, mutta sohvapöytää kiertävä ja kiertävä jätkänpätkä on ottanut haasteen tosissaan. Levotonta.

lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Hattuset

Nostalgisissa 1970-luvun muistoissa Hattuset ja Hattusten surrealistinen palikkamaa pääsee palkintosijoille. Onneksi niitä voi katsella netissä, ja yllätys yllätys, ne ovat vielä parempia kuin muistin.

perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Colpo della strega

Kuinka monta kertaa päivässä pikkulasten äiti kumartuu ottamaan jotakin maasta, usein jotain painavaa kuten väärään paikkaan kontanneen pikkulapsen? Toissapäivänä jouduin lopulta noidannuolen lentoradalle. Kaikista vaikeinta oli ryömiä ulos vessasta vauvamies kainalossa, ei hätää, Italiatar tuo kännykän äidin laukusta, ei pelottanut mutta vitutti ihan armottomasti. Että pitäisi aina nostaa polvista taivuttaen, ei senegalilaisen pyykkärin linkkuveitsiasennosta nousten. Ja minulla on sentään ihan hyvä selkä valkoiseksi naiseksi. Paikalle hälyytetty Sulttaani auttaa sohvalle, johon kerrankin joudutaan tekemään tilaa. Työpäivä menetetty, joutuu ruokakauppaan ja palaa sulkemaan studion saracinescan virkaa toimittavan uloimman puuportin, kolme varttia ainakin, sitten uudestaan studiolle hakemaan läppärin hiirtä, saman verran aikaa kuluu, sillä välillä makaan sohvalla ja arvioin ehdinkö pudottautua lattialle kieriäkseni hätiin jos poika yrittää portaita yläkertaan. Suureksi yllätyksekseni lapsi uskoo puhetta. Yhtä lailla yllättyy puoliso palatessaan hiiri kassissa; juuri ja juuri tiedoston avaamiseen tarvittava aika ja sitten onkin ruokittava lapset, patisteltava isompi pisulle, pesulle ja nukkumaan, laitettava ruokaa.

Joka jumalan mobilaatissa lukee ehkä hätävarjelun liioittelun vuoksi ettei lääkettä tule käyttää jos imettää. Sauna, viina ja terva auttaisivat.

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Uussanat

Seuratkaa suomen kielen muuttumista.

  • Metsästäkää uusia sanoja. Hyviä lähteitä ovat esim. netti, ilmaisjakelulehdet – ja tietysti Suomessa asuvat kaverit.

Luen päivittäin suomenkielisiä blogeja, joten tuskin tulen koskaan olemaan täysin pihalla, saati pihan perällä. Vuosien varrella ovat ihmetyttäneet metroseksuaalit, pissikset ja kun kaikki on ihq, no, teeveestä levinneet sanonnat ja kun yhtäkkiä kaikki kehottavat toisiaan hankkimaan elämän. Toista se oli ameriikantädillä joka vielä vuonna 2000 meni vuokra-autolla soittoruokalaan.

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Sohva

Viime kuukausina olen huomannut sohvamme hautautuneen vaatekasan alle; aluksi kalusteen päälle oli sijoitettu neljä tyynyä sisustamaan, sitten joukkoon liittyi vauvansängyn futon joka aina niin toiveikkaasti heitetään lattialle alakerran päikkäripaikaksi, lasketaan sammunut saunakynttilä liinasta ja... Kotimme sisäänkäynti aukeaa suoraan olohuoneeseen, kuten noin tuhatkuusisataalukuisessa italialaisessa asuntosuunnittelussa on hyväksi havaittu. Takka ja sohva ovat saaneet hoidettavakseen joitakin eteisen funktioita, sohvalle voi istuutua riisumaan kenkiä mikäli vaatekasalta siihen mahtuu, kengät nostetaan takanreunalle ettei vauva söisi niitä, avainten paikka takanreunalla on jo vakiintunut. Italiattaren toppatakin en toivoisi pesiytyvän sohvalle, ja onneksi kohta tulee kesä. Vaatenaulakkoa on suunniteltu jo viitisen vuotta.

Emme ehkä ole sohvaihmisiä, tai sitten kaluste on väärässä paikassa, tai vieläkin todennäköisemmin on hävinnyt kilpailussa riipputuolille. Yhtä kaikki se kaipaa uutta verhoilua. Sohvakankaaksi ei kelpaa ruokailuryhmän seepra, sillä voimakas kuvio toistuisi suurella pinnalla kuvotukseen saakka.

Sohvasta ei voi luopuakaan, kun siinä on tuo vierasvuodefunktio, ja kahdenmaattavana lepotuolina se on mukava ainakin kesäisinä iltapäivinä lounastunnin kevyttä teeveetarjontaa silmäillessä.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Saxo

Monissa Italian kaupungeissa tavaksi tulleen autottoman sunnuntain sijaan olemme viettäneet autotonta maaliskuuta; Tuppukylässä ja varsinkin tuppukylien välisessä liikenteessä se ei ole täysin mahdollista, mutta onneksi pakollisiin ajoihin olemme saaneet lainaksi kärryn, vuoroin Huhtipojan kummitädiltä Puutaheinäämaisterilta, vuoroin eräältä kollegaltamme jota myös Kaupungin Pisimmäksi Palmuksi kutsutaan. Puolipäiväauto on vastannut tarpeitamme melko mukavasti, ja lisäksi olemme hyödyntäneet ajopelin luovutukset lounastamalla tai illallistamalla yhdessä.

Perjantai-iltana, karatesalilta ja nonnan luota palatessa olen irrottamassa kuopusta normit täyttävästä turvaistuimesta, kun kuulen ruttaantuvan pellin rusahduksen selkäni takaa. Kuten kiireisillä ja hermostuneilla autoilijoilla on tapana, tämä pienisylinterisellä kauppakassilla ajeleva keski-ikäinen mies, vakuuttuneena siitä että mahtuu sujahtamaan kapealla kadulla avoimen oven ja vastapäisen seinän välistä, on kääntänyt laina-automme takaoven koirankorvalle. Pysähtyy arvioimaan oman autonsa vauriot, ja kuten kahden lapsen ja kauppakassin kanssa kadulla seisovalle naiselle on tapana vahvemman oikeudella puhua, syyttää minua siitä että olin avannut oven yhtäkkiä, nousee autoonsa ja häipyy. Pistän muistiin rekkarin.

Käyn poliisiasemalla, jossa minulle selviää että syytettä on lähes turha nostaa ellei ole tullut henkilövahinkoja, vakuutusyhtiössä on minun sanani hänen sanaansa vastaan, peltivahinkojen maksu puoliksi molempien osapuolten vakuutuksesta, bonusten menettäminen. Päätän maksaa omasta pussistani, mutta tarkkailen yhä piazzalle pysäköiviä autoja toivoen että tapaisin sedän uudelleen. Haluaisin kysyä olisiko hän poistunut paikalta samaan tapaan jos auton alle olisi jäänyt seinän viereen odottamaan komennettu esikoinen, ja olenko minä ollut yksinkertaisesti typerä maksaessani aiheuttamani vauriot paikallaan olleita kohteita kolhittuani? Parasta nostaa kytkintä ja toivoa ettei kukaan näe rekisteriä, ja vaikka näkeekin niin väliäkö hällä? Seuraavalla kerralla kurkotan kättä niin että pääsen ensiapuasemalle ja korvausrahoja perimään, ammun renkaat puhki luparalla että naapuruston miehillä on aikaa tulla baarista leipomaan epäkunnioittavasti käyttäytyneen öykkärin turpavärkkiä, tervetuloa sivistyneeseen rinnakkaiseloon?

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Caro diario

Pitäkää päiväkirjaa, yhdessä tai erikseen.

  • Tehkää sukulaisten ja ystävien sähköpostiviesteistä ja omista vastauksistanne leikekirja. – Sitä on hauska selailla jälkeenpäin.*

En tiedä miksi tämä kuulostaa minusta jotenkin määräaikaisesti ulkomailla asumiselta: luetaan nyt sitä leikekirjaa kun olimme kolme vuotta Brysselissä. Ennen kirjoitettiin kirjeitä, sitten sähköposteja joita ehkä tunnollisesti saattaa joku arkistoidakin, muuten kaikki sanominen ja sanottu katoaa niinkuin muistista pyyhityt tekstiviestit... tai esi-isien jorinat kannonnokalla istuessa.

Tässä ehkä olisi moleskine paikallaan? Tiedän joidenkin kirjoittaneen muistiin saamansa tekstiviestit, arvatenkin rakkaalta, ja kun rakkauden kohde vaihtuu voi muistikirjankin jättää pölyttymään. Ehkä siitä keskeneräiseksi jääneet päiväkirjat?

Matkapäiväkirjat ovat hauskoja, taidan tarjota perinnettä eteenpäin Italiattarelle. Tytössä on ainesta, silmän välttäessä pihistää laukusta äidin kynän ja koulumatkalla luottamuksellisesti keskustellessamme kertoo ettei koulussa käytetty piirustuspaperi ole niin hyvää kuin kotona – pitävät tuhlauksena sitä että ostan tytölle Fabrianon lehtiön toisensa jälkeen, mutta kyllä Todellinen Prinsessa erottaa laadun.

Blogin pitäminen on mainiota kielenvirkistystä. Lapsia voi kannustaa pitämään omiaan, ja siinä samassa opettaa netikettiä ja turvallista elämää verkossa. Etteivät jakele osoitetietojaan tuntemattomille tai skannaa kuvaa pyllystään planeetanlaajuisesti leviteltäväksi. Aikuisenakaan ei kannata, sillä skannerin lasin kappaleita on ikävä käydä nypityttämässä pois ensiapuasemalla.

*Äidinkielenopettaja Eeva Salomaa-Jagon antamat kielenhuolto-ohjeet löytyvät teoksesta Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla. Kommentit ovat omiani.

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Moleskine

(Kuvan muistiinpanoväline ei ole omani, sillä en laittaisi rahaa viivoitettuun paperiin. Kynävalinnan allekirjoitan, Pigma Micron on hyvä.)

Kuumeisen vauvan tai ärtyisän toipilaan kanssa ei voi juuri tehdä mitään missä tarvittaisiin kahta kättä, mutta yön pitkinä tunteina riipputuolissa liekutellessa voi ajatella, ja toivoa että käsien vapautuessa muistaa vielä kirjoittaa tai piirtää muistiin ajatuksen juoksun, ehkä toteutumiskelpoisimmat, yön rakennelman sulaessa aamun auringossa kuin lumipälvet. Olen aina ollut heikkona taskukokoisiin muistikirjoihin ja luonnoslehtiöihin, joihinkin niistä kiintyy eikä koskaan enää löydä samanlaista. Jotkut eivät kuitenkaan löydä paikkaansa kuten Fabrianon tehtaalta kymmenen vuotta sitten ostamani taskuakvarellilehtiö, josta ehkä yhteen sivuun on luonnosteltu lyijykynällä, akvarellia ei ainuttakaan. Tyhjän paperin kauhu.

Ylihinnoitelluksikin haukuttua mustakantista italialaisvalmisteista muistikirjaa voi vihata tai rakastaa. Kulttiesineen hankkiessaan voi olla varma ettei ole tehnyt mitään omaperäistä, sillä kirjalle on omistettu blogeja joissa intohimoisesti keskustellaan eri malleista ja niihin sopivista kirjoitusvälineistä. Viivyttelin hankintaa ja ostin ensimmäiseni viikko sitten jo pitkään jatkuneen hypistelysuhteen päätteeksi, kirja tuntuu hyvältä käteen. Sen takakannessa on pieni tasku johon voi sujauttaa muutaman lehden origamipaperia, sillä kukkaa tai perhosta voi tarvita hetkenä minä hyvänsä. Toivon että suhteemme kukoistaa, pitkään ja onnellisena.

Tiedän olevani vanha kun puhun nykyajan nuorista, mutta olemme puhuneet niistä Muorin kanssa. Kirjoittavat kaiken näppiksellä, eikä niille ole vielä yliopistolle tullessa muodostunut Käsialaa. Minä pidän kirjoittamisesta, kynän jäljestä paperilla. Jotkut kynät ja jotkut paperit antavat enemmän tyydytystä kuin toiset.

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Sesta malattia

Sesta malattia; vauvarokko (exanthema subitum). Kolme päivää kestävän kuumeen jälkeen lapselle ilmestyy vaaleanpunaista pienitäpläistä ihottumaa, ensin rintaan ja kaulaan ja vähitellen muuhun vartaloon. Samalla kuume laskee.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Vihreän saaren mietteitä

Everyone wants to be Irish on St. Patrick's Day, sanovat, ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Puetaan päälle messevä villapaita ja pilipalimusiikin tahdissa juodaan Guinnesia niin paljon että sitä tulee korvista? Amerikanirkut ja wannabe-sellaiset käyttävät vihreää väriä, liikemiehet vaihtavat yhdeksi päiväksi tavanomaisen solmionsa vihreään, mutta Italiassa siitä syntyisi vain ikäviä väärinkäsityksiä. Todella ikäviä. Pois se meistä.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten liftasimme pitkin ja poikin Irlantia, se ei ollut lainkaan tavatonta sillä kahdeksankymmentäluvun Eiressä nunnatkin liftasivat ja jos takin napeista yksi oli korvattu hakaneulalla, ei sitä pidetty marginalisoivana. Joka ikinen päivä jossakin vaiheessa alkoi sataa, ja sadetta paettiin kylän pubiin jossa paddyt ottivat meidät riemulla vastaan: olette SUOMESTA, sittenhän olette yhtä kovia juomaan VIINAA kuin me.

Paddyn juhlinta alkoi lukioaikana, sillä Mamma Maria ja minä emme koskaan ole päästäneet sivu suun hyvää tekosyytä syöpöttelyyn ja juopotteluun. Juhlinta on jatkunut virtuaalisena viimeisen kymmenen vuoden ajan. On onni omata ystävä skypenkantaman päässä, lähelläni joka ikinen työpäivä.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Nörttihuumoria

Minusta nämä olivat hauskoja, monikin niistä.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Puisto

Olen aina suhtautunut epäillen leikkipuistoihin, pitäen niitä lapsille suunnattuna keinotekoisena ympäristönä: kersat aitaukseensa, koirat omaansa ja koko jäljelle jäävä kaupunki autoille. Ei tule töyssyjä asfalttiin. Vaan kun koko kaupunki on peltilehmien hallussa, ei vaihtoehtojakaan ole, paitsi tietysti lasten kasvattaminen sisätiloissa tai yksityispuutarhassa.

32 000 asukkaan Tuppukylän puistotilanne vuonna 2007 on seuraava: yksi julkinen leikkipuisto, jossa pitää baaria yksityinen yrittäjä: 2 keinua, 3 liukumäkeä, 2 karusellia, rullaluistelurata ja kolikoilla toimivat vimpaimet. Linnanmuurin suojissa kasvitieteellinen puutarha: ei viihdykkeitä lapsille, koska kersat voisivat tallata istutuksia, ei penkkejä saati roskiksia. Kasvitieteelliseen tullaan opiskelemaan kasvitiedettä, ei eväitä syömään! Muurinympärystietä sairaalaan yhdistävän vilkkaasti liikennöidyn kadun jalkakäytävällä bensa-aseman vieressä on aidattu lämpäre, jossa pari keinua; sosiaalisen rakentamisen korttelissa vastaava, mutta aitaamaton. Sosiaalitapaukseksi syntynyt lapsukainen voi perheen tilannetta arvioidessaan valita arvokkaan tavan poistua, auton alle loikaten. Rantapaikassa yksi liukumäki.

Kevätaurinko on houkutellut meidät ulos, mutta puistokavereita on vaikea löytää. Olen tukeutunut Italiattaren luokan albaanivahvistukseen. Tuppulalaiset vierastavat leikkipuistoja, siksi niitä ei vaaditakaan. Aiemmin äijiä täynnä ollut puiston baari oli viime näkemästä naisistunut, siellä oli puolalaisia lähihoitajia ansaitulla iltapäiväkaljalla... ja oikeastaan aika kotoinen tunnelma.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Factotum

Factotum, tuttologo, yleismies Jantunen, jokapaikan höylä. Ihanteellisessa tapauksessa factotum toimii verkostoliimana erilaisten fakki-idioottien välillä, pahimmillaan tekee itse, huonosti ja pitää asiantuntijat loitolla, ei osaa delegoida kollegoilleen saati kotona perheenjäsenille koska osaa kuitenkin itse paremmin.

Tunnustaudun taipuvaiseksi tuttologiaan; en tiedä mistään mitään, mutta olen hyvä pelaamaan Trivial Pursuitia. Läheisissä ystävässäni on myös muita tuttologeja. Hyvä tuttologo ymmärtää oman kaikkitietoisuutensa ja –taitoisuutensa rajat ja ymmärtää milloin on parasta kutsua ammattilainen paikalle. Tuttologia on lähellä yleislääketiedettä. Kotiparturi ei saa aikaan tuhoa joka ei ajan kanssa korjautuisi, harva yrittää leikata itse umpisuolensa, yllättävän useat uskovat että yrityksensä sivuston käännöksen voi tehdä Googlen käännöskoneella.

Tuttologia on Tuppukylän asukkaiden helmasynti, yhdistettynä individualismiin, yhteistyökyvyttömyyteen ja sooloiluun. Tuppula muistuttaa orkesteria jossa kaikki haluavat soittaa ensiviulua, vaikka vain harvat osaavat.

Arkisuomea

Naurakaa ja itkekää suomeksi yhdessä.

  • Älkää antako kodin arkisuomesta tulla pelkkien käskyjen ja kieltojen kieltä. Puhukaa tunteista.

Osui ja upposi: Älä huuda, älä laita suuhun, lapsi rakas, älä.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Lounasseteli

Kouluruokailu Tuppukylän scuola maternassa on järjestetty lounasseteleillä, ja uuden vihon hankkimiseen vierähtää usein koko aamupäivä: ensin täytetään tiedot postimaksulomakkeeseen kolmena kappaleena, sitten jonotetaan postissa ja lopulta kuitin kanssa mennään jonottamaan kunnantoimistoon. Vihossa on 22 lounasseteliä joihin jokaiseen erikseen täytetään vielä oppilaan nimi, koulun osoite ja päivämäärä. Lappu annetaan aamulla opettajalle, ja jos lounarirumbassa on jotakin myönteistä niin ehkä ainakin se ettei joudu maksamaan niiltä päiviltä jolloin lapsi on kotona.

Lounassetelien hinta on porrastettu niin että alennukseen oikeutetut hakevat ensimmäisen vihon kirjanpitäjän takaaman verotustodistuksen kanssa. Täyshintaisen vihon saa suoraan kuittia vastaan.

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Aina pystyssä

Lapsia ei voi tuuppia kasvamaan, mutta kun luonto sanelee niin jarruttaminen on turhaa. Ylös on pienen mieli, eteenpäin, ryömien, nelivetona, pystyyn ja puita pitkin. Portaisiin. Hyllyt tyhjäksi, tukeva ote pöytäliinannurkasta, sormet videonauhurin kasettipesään. Yksitoista kuukautta; kymmenkunta kiloa raakaa voimaa ja määrätietoisuutta.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Fino de la Fiesta

Eilen sitten tapahtui se mitä tapahtuvaksi odotettiin, eli kytkinvaijeri ja muu siihen liittyvä romurauta sanoivat itsensä irti. Starttimoottori kesti loppuun asti. Autoton kuukausi Tuppukylässä edellyttää tasapainoilua ja julkisen liikenteen puuttuessa ystävien apua. Puoluesihteeri poimi tienposkesta viiden litran oliiviöljytanikkaa kantavan Sulttaanin. Milanoon lähtevä kollega jättää Sitikkansa päivähoitoon viikoksi.

Naistenpäivää juhlisti marokkolainen sitruunakana ja illan loppunumerona Sulttaani imuroi syöttötuolista heittoetäisyyden säteelle levinneen couscousin. Parempi kuin miesstrippari, tuumimme, ja tällaistahan katselisi vaikka joka ilta.

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Kansainvälisen naistenpäivän muisteloita

Halventaako miehen katse naista? Suihkuboksin tiivistesilikonista ilmastointipumppuun, jokaikiseen mainokseen on tungettu alaston naisvartalo, ja konetekniikan messustandin paneelissa ilmastointiputken päällä kahareisin istuvien alastomien tätien katseleminen aiheuttaa – tähän on lainattava Petjan keksimää hienoa sanaa – kiusallisen myötänolouden tunteen niitä mainostoimiston ihmisiä kohtaan: eivätkö ne parempaa keksineet, vai tuonko tilaaja valitsi? Messuemännät on puettu lyhyisiin hameisiin, heitäkin nolottaa teekkarityttöjen pelmahtaessa osastolle. Elämme noin vuotta 1990. Ulkona kaksikymmentä astetta pakkasta, pieni ja sirovartaloinen kurssikaveri on pukeutunut hissiasentajan haalariin, kikatamme mainostolpassa komeilevalle persettä nostavien sukkahousujen mainokselle. Ei relevanttia tässä ilmanalassa.

Jos katse halventaa niin miksi tälläytyä katseltavaksi? Ja jos tälläytyy eivätkä miehet siltikään vihellä perään työmaan tellingeiltä, kuka korjaa kolhiutuneen itsetunnon? Plastiikkakirurgi?

Miehet katselevat, naiset antavat katsella. Tuppukyläläisten mukaan kaikki paitsi oman kylän tytöt ovat huoria ja oman kylän tytöistäkin noin puolet. Koska skandinaavinaiset tunnetaan helppoina, olen väärinkäsitysten välttämiseksi valinnut teheranilaisen muotitalon linjan.

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Hauskanpitoa

Pitäkää hauskaa suomeksi.

  • Leikkikää kielellä. Anagrammit, Aliakset ym. sanapelit ovat sitä hauskempia, mitä enemmän niitä tekee.
  • Ratkokaa sanaristikoita yhdessä.
  • Tehkää omia sanoja; kirjoittakaa ne muistiin.
  • Vertailkaa kieliä. Miettikää: ”Mitähän tämä olisi suomeksi?”

Olen mahdottoman huono pelaamaan seurapelejä. En tarkkaan osaa sanoa milloin olisin valinnut paikkani sivustaseuraajana, mutta niin kauas taaksepäin kun muistan näen itseni koulun takametsässä pinoamassa kiviä kekoon sillä aikaa kun muut hyppäävät narua. Alias ei näyttänyt ollenkaan pahalta. Mikähän on Pictionaryn nimi suomeksi? Voiko Sanaseppo-ohjelmaa kuunnella podcastina?

Omat sanat ovat hauskoja: Italiatar sanoo olen uninut, minua unittaa.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Caritas

Italiassakin kierrätetään lastenvaatteita, mutta hienotunteisesti, lähinnä sukulaisten kesken. Kirpputori-ideologia ei ota tuulta siipiensä alle, torilta löytyy muutama myyntipöytä mutta käytettyjen vaatteiden julkinen tonkiminen on vähintäänkin arveluttavaa, leimaavaa tai peräti noloa. Hyväkuntoisia vaatteita on kuitenkin sääli heittää roskiin, ja kun ystävät ja toverit ovat saaneet vahvistukseni siitä ettemme loukkaannu käytettyjen vaatteiden tarjoamisesta, niitä on sitten kärrätty meille kassikaupalla. Otan sen mitä tarvitsen, käytän kunnes jäävät pieniksi. Jatkosijoituspaikka on ratkaisematta. Vaatekasseja on nonnalla, vaatekaapissa, siivouskomerossa, studion vessassa. Suomeen lähettäminen ei maksa vaivaa, parhaimpia olemme vieneet väestöräjähdyksestä vastuussa oleville serkuille Napoliin. Jotain olen laittanut itselleni talteen, jos vaikka tarvis olisi tai ihan vain muistoksi.

Studiolta on matkaa Tuppukylän katedraalin sivulaivan ovelle noin kaksikymmentäviisi metriä. Piipahdin kysymässä papilta ottaako Caritas vastaan lastenvaatteita mutta sain vastaukseksi eioota: vain uusia vaatteita, koska köyhät eivät halua käytettyjä.

Tavallaan minä tuonkin ymmärrän. Comprendo ma non condivido.

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

www.italia.it

Italian uusi verkkoportaali on avattu pari päivää sitten, ja aiheuttanut melkoisen älämölön. Budjetillaan. Onhan siinä useampi kieli, tekijöitä monta, ja tiimi joka tuottaa ja päivittää sisältöä. Palvelintilaa ja kaikkea. Kertokaa nyt rehellisesti, hyvät ystävät jotka työskentelette grafiikan, koodauksen tai sisällön parissa: millaisen sivuston saisitte aikaan jos teille annettaisiin budjetiksi 45 miljoonaa euroa? Ei ole pakko tehdä yksin, saa palkata kaverinkin.

***

45 miljoonaa euroa on jaettu seuraavasti:

21 miljoonaa euroa Italian kahdellekymmenelle alueeelle (regioni), jotta voisivat aloittaa portaaliin integroitavan turismisisällön tuottamisen. Sitähän ei alueilla ole jo ennestään, saati että sitä voisi tehdä toimistotyönä jo joku kuukausipalkkaa nauttiva. Todennäköisesti tekeekin.

7,8 miljoonaa teknologisille yhteistyökumppaneille, lähinnä IBM:lle.

4 miljoonaa portaalin toimitukselle

Loput 12,2 miljoonaa sivuston viimeistelyyn, mm. kielten lisäämiseen neljästä kahdeksaan.

Jaksan edelleen olla asiasta tuohduksissani.

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Ulko- ja sisälukua

Sopikaa Suomeen salainen agentti, joka auttaa luettavan hankinnassa.

  • Lukekaa laidasta laitaan: Aku Ankasta astianpesukoneen käyttöohjeisiin.
  • Oikeita kirjoja ei kuitenkaan korvaa mikään.

Salainen agenttimme on ilman muuta mummu. Agentille lähetetään sähköpostilla määräyksiä juosta milloin minnekin kirjakauppaan, kun kaupan verkkomyymälä pyytää niteistä kohtuuttomia toimituskuluja. Laadin kirjalistoja, ja minusta tuntuu jatkuvasti siltä että jonkun loistavan teoksen nimi on melkein mielessä, näkökentän äärilaidalla, mutta se katoaa kun yritän fokusoida. Divareissa pitäisi hypätä ahkerasti Suomen loman aikana. Matkalaukut täyttyvät. Joku kunnollinen tukeva satukirja olisi saatava, taidan kylmäverisesti nyysiä mummolan hyllystä Andersenin sadut ja jos joku niitä kaipaa niin painukoon kirjastoon!

Kun illan lukuhetken käytännön ongelmat on ratkaistu, voin tunnustaa rakastavani kirjoja. Olen viettänyt lapsuuteni Roihuvuoren sivukirjaston hyllyjen välissä. Kielestä ja kielenhuollosta riippumatta toivon voivani siirtää lapsilleni rakkauden kirjoihin; kuulin televisiosta että italialaiset lukevat keskimäärin yhden kirjan vuodessa. Lukutaidottomuus ei tosin ole este sadunkerronnalle. Olen lukenut paljon, liikaa, olen lukenut kolmevuotiaasta, olen kasvanut vinoon liiasta lukemisesta. Rautaisannos suusanallista kulttuuria ei olisi pahitteeksi. Yhden illan viikosta voisi omistaa kerronnalle, ja mahdollisesti sähkölaitteiden käytönkin voisi kieltää.

Äh, en minä osaa kertoa satuja ilman kirjaa, tai ainakin tarvitsen muistinvirkistystä. Grimmin satuarteiden painos on Södikalta loppu, harmikseni. Bruno Bettelheimin teoksesta Satujen lumous on kulunut niin paljon aikaa että vakuuttavasta argumentoinnista on jäänyt jäljelle vain hienoinen epäluulo klassisten satujen siloteltuja, siistittyjä ja kaunisteltuja versioita kohtaan. Olen unohtanut alkuperäisen perustelun tai ottanut sen omakseni. Lapsi tarvitsee ristiriitaisten tunteittensa työstämiseen pahan äitipuolen ja ruman noita-akan. Väkivaltaa ei kitketä maailmasta väkivaltaa sensuroimalla. Muistin virkistämiseksi löydän netistä Bettelheim-sitaatin ja laitan sen nyt tännekin:

"Punahilkka oli minun ensirakkauteni. Minusta tuntui, että jos olisin voinut mennä naimisiin Punahilkan kanssa, olisin saanut kokea täydellisen autuuden." Tämä Charles Dickensin lausuma osoittaa, että hän kuten miljoonat lapset kautta maailman kaikkina aikoina oli satujen lumoissa. Vielä maailmankuulunakin Dickens tunnusti sen suuren vaikutuksen, joka satuhahmoilla ja satujen tapahtumilla oli ollut häneen ja hänen luovaan mielikuvitukseensa. Hän ilmaisi yhä uudelleen halveksuntansa niitä kohtaan, jotka valistumattoman ja pikkumaisen rationalismin nimissä vaativat noiden kertomusten järkeistämistä, sensuroimista tai kieltämistä ja siten riistivät lapsilta kaiken sen tärkeän, mitä sadut voivat heidän elämäänsä antaa. [...]

Aivan erityisesti nykyisessä maailmassa lapsi kaipaa moraalista kasvatusta, joka hienovaraisesti ja vain viitteellisesti välittää hänelle tietoa moraalisen käyttäytymisen eduista, eikä tee sitä abstraktien eettisten käsitteiden välityksellä vaan puhumalla sellaisesta, minkä lapsi tajuaa konkreettisesti oikeaksi ja joka sen vuoksi tuntuu hänestä merkitsevältä. Tällaisen merkityksen lapsi löytää satujen välityksellä. Runoilijat ovat oivaltaneet tämän jo kauan sitten, kuten niin monta muutakin nykyaikaisen psykologian esiintuomaa asiaa. Saksalainen runoilija ja näytelmäkirjailija Friedrich Schiller kirjoitti: ”Saduissa, joita minulle lapsuudessa kerrottiin, on syvempi merkitys kuin totuudessa, jonka elämä opettaa”.

Akkarin tilasin, toivoin ehkä jotain kosketuspintaa lastenkulttuuriin Suomessa, vaikka en minä tiedä mitä suomalaiset kersat tekevät. Käyvät puistossa, mutta muuten niitä kärrätään harrastuksiin samalla lailla kuin täälläkin. Meille ei aikanaan tilattu imperialistista Aku Ankkaa.

Kodinkoneiden kielisiä käyttöohjeita saa nykyään aika vaivattomasti netistä pdf-tiedostoina.

tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Todellinen prinsessa

Olipa kerran prinsessa, joka kahdenkymmenen patjan ja kahdenkymmenen haahkanuntuvaisen pieluksen läpi tunsi vuoteen pohjalle piilotetun herneen. Prinsessalle diagnosoitiin sensorisen integraation häiriö.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Luku, leikki, laulu

Lukekaa, leikkikää ja laulakaa suomeksi. Ennen muuta, lukekaa!

  • Lukeminen laajentaa sanavarastoa.
  • Lukemalla jo saatu sanasto pysyy aktiivisena.
  • Lukeminen kehittää ajattelua ja empatiaa.

Lukemisesta postasin jo, leikkimisen ja laulamisen suhteen olisi parantamisen varaa; kirjavinkkejä muskarinopettajille tarkoitetusta materiaalista otetaan vastaan! Tai ehkä mielummin videona, että näkee koreografian ja kuulee musiikin. Fröbelin palikat? Nuoteistalaulu prima vista ei ole vahvimpia puoliani, pienenä ihmisenä minua kuskattiin musiikkiopistoon mutta totta puhuen fuskasin aina vähän ja soitin korvakuulolta. Eikä minusta tullut musisistia, ei pitkäjänteisyyttä asteikkoharjoituksiin.

Eilissäiltana luimme Aku Ankkaa ja keskustelimme sohvaperunoista: kun olen studiolla ja katson tietokoneelta Gino il Polloa, minä olen tuoliperuna? Kyllä, rakkaani, toimistotuoliperuna. Onko isä sohvaperuna? Isä on riipputuoliperuna.

lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Rutiinit

Rakentakaa heti alussa Rutiinit isolla ärrällä.

  • Lukekaa aina iltasatu.
  • Lukekaa tai kuunnelkaa uutiset netistä säännöllisesti.

Kuulostaa helpolta, ja Italiattaren ollessa vielä vauva kuvittelin mielessäni niitä pitkiä ihania lukuhetkiä joita tyttäreni kanssa viettäisin. Käytännössä iltapuuhat venyvät, on kiire nukkumaan ettei aamulla oltaisi vanukkaana sängyn pohjalla. Huhtipoika syntyy, tahtoo olla rinnalla kun luetaan, sisko romppaa vauvaa ja kirjaa niin että kirjan kulma hakkaa vauvan otsaa. Vauva kasvaa ja tahtoo Osallistua; tänne se kirja, tai kiskon yölampun yöpöydältä. Sähköjohdoista irrotettu vauva huutaa kuin höyryhinaaja.

Äänikirjoja voisi kokeilla. Satunetti.fi tarjoaa ilmaiseksi ladattavia mp3-satuja sadunkerrontakilpailun voittajien lukemina. Italiatar saattaa silti kaivata kuvaa tueksi, ja satuja olisi mukava soittaa jostain pelistä jossa on kaiutin, niin että äitikin kuulee. Yksin ipodin kuulokkeet korvillaan nukahtava pikkulapsi on... no, murheellinen mielikuva kuitenkin. Olen kokeillut myös omasta muistista kertomiani satuja vauvaa eestaas kanniskellessa, mutta sadunkerrontakilpailuun minulla ei ole vielä asiaa.

Uutiset eivät nelivuotiasta kiinnosta, ja – yllätys yllätys – kotona ei surffailla. Suomen uutiset eivät jaksa pitää yllä minunkaan uteliaisuuttani, maitoauto kaatui Janakkalassa. Olen ollut täällä liian pitkään. Ehkä suomalaiset mainokset kiinnostaisivat tytärtä... vai? Osta makkaraa, se on hyvää. Yle tarjoaa nihkeästi ilmaismateriaalia lapsille, ei mitään mp4-Melevisioneen verrattavaa. Sulttaani haukkuu Suomen televisiota TeleDurazzoksi. Italian kanavilla on visuaaliseen puoleen laitettu rutkasti enemmän rahaa, ihmekö tuo kun katsojaluvut ovat ainakin kymmenkertaiset. Tiuskaisen että Suomessa ihmisillä on muutakin tekemistä kuin telkkarin tuijottaminen, siitä vain kipin kapin ihastelemaan kirjastoautoa!

Rutiinien merkityksestä lastenhoidossa ollaan monta mieltä, mutta impulsiiviselle ja peruslevottomalle Italiattarelle niistä tuntuu olevan apua.

perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Kielenhuoltoa

Olen aina ollut mahdottoman ylpeä kahdella kielellä sanavalmiista Italiattaresta, mutta nyt olen sivustaseuraajana joutunut toteamaan italian puskevan päälle ylivoimalla. Paniikissa olen pyrkinyt korjausliikkeisiin; olen tilannut Aku Ankan, katselen netistä TV Finlandin ohjelmistoa, entä jos sittenkin lautanen katolle ja Pikkukakkosta? Parhaimmillani maltan rauhallisesti toistaa lauseeseen sujahtavan italiankielisen sanan suomeksi, pahimmillani reagoin tunteellisesti siihen ettei edes suomea voi äidilleen puhua, ja miksi olen haaskannut aikaani jäämällä kotiin kolmeksi vuodeksi. Oma lehmä on rähmällään ojassa, paljon syvemmällä kuin vain utareitaan myöten. Olen surkea suomikoulun ope.

Teoksessa Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla äidinkielenopettaja Eeva Salomaa-Jago antaa ohjeita suomen suosimiseen ulkomaillakin. Koska tämä voi muitakin kiinnostaa, tiputtelen ohjeet tänne blogiin jatkokertomuksena ja kommentein varustettuna – tilastoista, oi, niistä kauniista tilastoista satun näet tietämään että minulla on lukijoita Kiinaa myöten!

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Karnevaalin loppu

Italiattaren opettajatar on kunnianhimossaan pitänyt meitä kiireisenä, ensin keijuvaatteita ompelemassa, sitten kiertueella Tuppukylän ja lähikaupunkien karnevaalikulkueissa. Karnevaalikarhu oli menossa mukana, sunnuntaina liinassa, maanantaina rattaissa, tiistaina tekeydyin sairaaksi päästäkseni ruokakauppaan, siivoamaan, hellan ja pienen nyrkin väliin. Keijupukuun tarttunut sprayserpentiini istuu kuin paska Junttilan tuvan seinässä, pyykinkuivaajani pitää pientä lisähuuhteluohjelmaa.

Martedì grasso vietettiin ystävien kanssa illallistaen. Laskiaistiistain jambalayasta alkaa muodostua perinne, ei perin italialaista mutta harvoin vieraille mitään italialaista laitankaan. Onhan heilläkin oikeus vaihteluun. Salaattikastike on myös eksoottinen hitti jonka perään pöytävieraat vonkaavat, yleensä laitan siihen vähän mitä sattuu ja aina se on kelvannut. Hernekeittoa en ole tohtinut, ei se pahaa ole mutta alas mennäkseen kaipaa pikkupakkasta. Olemme neljä kertaa kaksikymmentäviisi kiloa nestekaasua alle vuotuisen keskiarvon. Pistän sen kasvihuoneilmiön piikkiin.

Tuhkakeskiviikkona kaatuu hallitus. Johan sitä kestikin, ja mitähän seuraavaksi? Minä veikkaan bipolarismin hautajaisia, Suuren Keskustan ylösnousemusta odotellessa kierrätetään hallituksen kappaleista Prodi bis.

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Autokaupassa III

Arkitehdin nyrkkisääntö: kahdesta noin samanhintaisesta ja toiminnoiltaan toisiaan vastaavasta tuotteesta kannattaa yleensä ostaa japanilainen.

Uusi perheenjäsen saapuu noin kahden kuukauden kuluttua, sitä odotellessa maanittelemme Fiestan starttimoottoria kestämään. Resistere, resistere...

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Kompromissiasento, eli myöhästynyt V-päivän blogaus

Articolo 1 Le prestazioni di controllo del dolore nel travaglio-parto, effettuate tramite ricorso a tecniche avanzate di anestesia locoregionale, sono inserite fra quelle i cui livelli essenziali di assistenza sono garantiti dal SSN secondo quanto previsto nel decreto legislativo n.502 del 1992 e successive modificazioni e determinati secondo le procedure attualmente in vigore.

Ministeri Livia Turco puolsi taannoin lakiehdotusta joka takaisi kivunlievityksen synnytyksessä kaikissa sairaaloissa, ilmaiseksi. Reipasta puuhastelua massa jossa Roomasta etelään on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta käytännössä mahdotonta valita synnytystapaa ja -asentoa, ellei sitten omasta aloitteestaan (ja gynekologin tuella) valitse selinmakuuta leikkauspöydällä. Institutionaalista väkivaltaa.

Perinteisesti Italiassa kivunlievitykseen on suhtauduttu nurjamielisesti raamatullisista syistä, kivunlievityksen vaatiminen lailla on puolestaan nurinpäin-feminismiä jossa naisesta tehdään heikko, uhri. Kivunlievitys voi olla oikeus, mutta tapa jolla asia otetaan esille ei korjaa muita epäkohtia italialaisessa obstetriikassa, päinvastoin delegoi lisää vastuuta Tohtorin käsiin. Me emme voi kestää kipua, me emme voi päättää itse, me tarvitsemme apua ja tukea. Toisesta nappulasta kääntämällä lisää anestesiaa, toisesta synteettistä oksitosiinia. Empowermentin vastakohta.

Lapsen syntymä on kaunis, herkkä, ikimuistoinen tapahtuma, josta voisi toivoa jäävän muisteltavaksi muutakin kuin sen sankarillisen hetken jolloin selinmakuulla reidet tuulessa ja ajeltu alapää paljaana tusinan katsojan edessä kerää rohkeutensa ja tiuskaisee gynekologille jos repeää niin anna revetä, väliliha on minun ja päätän siitä itse.

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Kodinkonekaupassa

Koska autojen hintoihin tottuneessa silmässä mikään ei tunnu enää miltään, saimme lauantaina innotteen hurauttaa kodinkoneliikkeeseen. Rouva halusi höyrypesurin, rouva on jo vuosia haaveillut moisesta ja nyt se oli tarjouksessa.

Sunnuntaiaamuna laite ajettiin sisään ja se toimi periaatteessa niinkuin pitikin, höyrysi ja imuroi, jompaa kumpaa kerrallaan tai molempia yhtäaikaisesti. Pöly ja hiukkaset jäivät vesisäiliöön, pölypunkit saivat kyytiä, keraamisen laatan alkuperäinen kiilto palasi vuosien patinan alta ja koska laite pesee ilman pesuainetta ratkaisin viimeinkin dilemman kumpaa haluaisin vauvan nuolevan lattialta, kengissä kulkeutunutta koirankakkaa vai ajaxia. Toisin kun olin haaveillut työ ei helpottunut ja koko hommasta jäi ikävä jälkimaku: laitteen muotoilussa olisi parantamisen varaa, suuttimen ja varren välinen kulma on vakio ja jotta peli imuroisi veden lattialta saisi sitä pitää tarkalleen oikeassa kulmassa, muuten ei. Mielelläni olisin maksanut enemmänkin yhdestä liikkuvasta nivelestä, mutta esitteen tarkka tutkiminen paljasti että vaikka olisin valinnut superturbomallin, olisin saanut kaupassa vain enemmän sitä samaa paskaa, pesurin höyryä käyttävän silitysraudan ja jonninjoutavia kaakelinsaumasuuttimia. Jos autoja tehtäisiin samalla tarkkuudella, riittäisi että polttoaine menee moottorin sijasta sinne päin.

Jostain syystä naisille tuotetaan ja myydään skeidaa, ja jostain syystä naiset myös sitä ostavat. En tiedä miten tämän ilmiön voisin selittää naisia halventamatta, tottahan siivousvälineen hinnan täytyy pysyä kohtuudessa sillä siihen ei heitetä perheen budjetista puolta tonnia silmääkään räpäyttämättä. Kännykät, muu viihde-elektroniikka ja auton sporttiset alumiinivanteet ovat asia erikseen. Nainen ei anna itselleen lupaa sijoittaa hyvään ja kalliiseen, paitsi jos kyseessä on ihmeitä tekevä ryppyvoide. Ammattilaisten sopii käydä kotikeittiössä ihmettelemässä millaisilla veitsillä äidit nyhertävät päivästä toiseen jokapäiväisen aterian parissa.

Siivousvälineet paranevat jos parkettikosmetologia siirtyy miesten vastuualueelle, johan sen näkee lastenrattaista joihin on kahdessakymmenessä vuodessa tullut hiilikuitua, jousituksia, käsijarrua jos mitä. Italiassa trendinä on paskahommien jakamisen sijaan niiden teettäminen kolmannen maailman naisilla, luultavasti rätti ja ämpäri pysyvät kuvioissa vielä pitkään. Dolby Surround mp3 höyrypesuria odotellessa.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Kymmenen

Kymmenkuinen, kymmenkiloinen, nousee puita pitkin pystyyn ja tyytyväisenä suoritukseensa hymyilee kaikilla kuudella hampaallaan. Olen viimeinkin mies ja kohta lähden piazzalle.

Vaihtaisi silmääkään räpäyttämättä rakastavan vanhempansa toimivaan kassakoneeseen, kirjoittaa Anna Wahlgren. Kaikki vimpulat ja nappulat kiinnostavat, mutta illalla on parasta varmistaa itselleen makuupaikka non-stop-meijerin anniskelupuolen lähettyviltä. Iltakymmeneltä saapuu Nukkumatti, äiti hiipii alakertaan illalliselle, sitten petos huomataan ja alkaa uusintakierros. Äitiään etsivä poika kauhoo ison vuoteen poikki kuin Johnny Weissmuller krokotiileja kuhisevassa virrassa, märisee närkästyneeseen sävyyn, palautetaan keskivuoteelle, kiilataan tissin ja syleilevän käsivarren väliin. Raukeus, rauha.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

Helmikuun mediakatsaus

Mediassa on puhuttu jalkapallo-ottelun yhteydessä mellakoinnista, semminkin kun viimeisissä rettelöissä tuli ruumiita. Yhden viikon pelitauon jälkeen meno jatkuu.

Berlusconin rouva Veronica lähetti Repubblican päätoimittajalle kirjeen jossa vaati puolisoltaan julkista anteeksipyyntöä naisten naurattamisesta (arvaa naurattiko?) Telegatto-gaalassa. Me haluaisimme medialta julkisen anteeksipyynnön siitä että Berlusconien perheasiat on lykätty illallispöytäämme. Itse asiassa samalla vaivalla koko planeetalta voisi pyytää anteeksi Lewinskyn mekon aikoinaan saamaa lööppitilaa. En edes muista kuulleeni lopullista totuutta tahrasta, liekö ollut vaniljajogurttia?

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Autokaupassa II

Olemme päässeet autonhankinnassa jo niin hyvään pisteeseen että tiedämme mitä emme halua: pois liian pienet, liian suuret, kolmioviset, isoruokaiset. Loppupelissä vertailemme kahta suosikkia jotka ovat lähes tasoissa törmäystesteissä ja autolehtien vertailussa, hinnassakaan ei suuren suurta eroa. Sulttaani on tartuttanut minuun päättämättömyytensä, ja takerrumme pikkuseikkoihin kuten vaihdekepin nuppiin ja autokauppiaiden puhetyyliin: Fordin Anthony puhuttelee Sulttaania tuttavallisesti ja välimerkinomaisesti etunimellä, kuten autokauppiaiden kurssilla lie opetettu, Citroënin Gabriele on päättänyt ettei hinnasta tingitä enää euroakaan ja metallimaalin kahdensadan euron lisällä ylittänyt kipukynnyksen. Ja minkäs värisen auton herrasväki sitten haluaa? Ottakaa musta, se on halvempi ja elegantti - Aina likainen. - Eihän se ole kahdestasadasta eurosta kiinni. Uudet autot haisevat muovilta, ja kaikki, no, lähes kaikki autot ovat vanhoja ja rumia kymmenen vuoden kuluttua. Alamme ärtyä muovilistoista jotka kaksi vuotta sitten olivat mustia, viime vuonna korin värisiä ja uusimmissa kromattuja. Yritämme jälleen karsia inhokkeja: no ei ainakaan sinistä, ja vihreä sopii ainoastaan Miniin. Hieno tumma brittivihreä. Valkoinen - ei, alumiininharmaa - tylsä, punainen - taas? C3 on typerän pyöreä ja Fiesta ärsyttävän kulmikas. Autokauppiaat ovat järjestään kategoriana ärsyttäviä, paitsi tietty Automies joka luottamuksellisesti kertoo kaikkien autojen olevan paskoja, ja neuvoo valitsemaan kahdesta paskasta pienemmän.

Selitykseni päättämättömyydellemme on se, ettemme todellisuudessa pidä autoista. Niin sen täytyy olla.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Kiviset ja Soraset

Yöllä imutusten välillä ei aina tule uni silmään, sängystä ei viitsi noustakaan kun se huomattaisiin, ja sitten vain nautin hiljaisuudesta, omien keskeyttämättömien ajatusteni kanssa olemisesta. Että tästäkin voisi kirjoittaa. Miten maailma on muuttunut, ja mitä kaikkea muinaista teknologiaa on ehtinyt käyttää. Rapidograph. Siirtokirjaimet. Retussiruisku. Mustavalkotelkkari. Kasimillinen kaitafilmi. Sarjaporttihiiri. Sadan megan Iomega Zip. Perspektiivinkorjausobjektiivi.

Kaikki vimpaimet muuttuvat auttamatta vanhoiksi. Yleensä olen hankkinut teknologisen lelun siinä vaiheessa kun sen yleisyys saavuttaa kriittisen massan, tahtoo sanoa hinnat laskevat, en tosin tiedä mitä prosenttiosuutta väestöstä se edellyttää. Joissakin asioissa olen vitkutellut keskimääräistä pidempään, joitakin leluja en ole hankkinut vieläkään, jotkut eivät ole koskaan saavuttaneet laajaa yleisöä. Vinyyliä ostin niin pitkään kun älppäreitä tehtiin, ja sen jälkeen omaisuuteni oli pahvilaatikossa erinäisiä vuosia. Ensimmäisen CD-soittimeni ostin äitienpäivälahjaksi vuonna 2003. LP on kiva koska siinä on enemmän pintaa grafiikalle, mutta vuosien jälkeen levyn kääntäminen kahdenkymmenen minuutin välein tuntuu omituiselta. Rytmit muuttuvat.

Ensimmäinen tietokoneeni oli Macintoshin linnunpönttö, ostin sen ystävättäreltä käytettynä vuonna 1992. Lauluamme on tallennettu kelanauhurin kiekoille, missähän ne ovat, millä piuhalla ne saa siirretyksi koneelle? Taivas, kuinka aika on kulunut!

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

One apple a day

Ken muistaa, muistanee lukion bilsanmaikan paidan johon oli englanniksi kirjottu terveysslogan "omena päivässä". Nykyään suosittelevat kuitenkin viittä päivittäistä annosta tuoreita hedelmiä tai vihanneksia, tuleekohan luku täyteen?

Hedelmät ovat painavia. Vajaan kymmenen kilon vauva ja neljä kiloa appelsiineja, voin ottaa rattaat tai auton mutta silti koko lasti pitää kantaa portaita ylös. Pikainen vilkaisu Citroen C1:n tavaratilaan: tuonnehan mahtuisi juuri ja juuri se appelsiinikassi. Emme ole vieläkään ostaneet uutta kärryä, mutta vähän appelsiinikassia isompi se saisi olla.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Multitasking

Monilla - joskaan ei kaikilla - miehillä on vaikeuksia suorittaa samanaikaisesti useampaa tehtävää, kuten kävellä ja pureskella purukumia. Yksilöiden väliset erot ovat tässäkin suurempia kuin sukupuolten väliset, poikkeusyksilöitä sopii käydä ihastelemassa ravintolassa kyökin puolella.

Multitasking-testin suoritat seuraavasti: 1) Anna miehelle joku yksinkertainen tehtävä: lattian lakaisu, perunan kuoriminen tai imurointi käyvät mainiosti. 2) Puhuttele miestä. Jos hän keskeyttää toimensa joka kerta vastatakseen, ei hänen käyttöjärjestelmänsä tue multitasking-toimintoa.

Tiettävästi useat naiset pystyvät samanaikaisesti juoksemaan, kusemaan ja kutomaan sukkaa, jotkut jopa imettämään lasta kantoliinassa siinä sivussa. Jos samalla laittaa telkkarin tai stereot päälle, on kyseessä vapaa-ajan toimintoja lähenevä kotityö. Syntyvä ajansäästö on huomattava.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Valaisinsuunnittelua

Äijät ovat vääntämässä lattaraudasta kattokruunua ruokapöydän ylle. Ensimmäinen luonnos muistuttaa kärrynpyörän vannetta, kehällä kolmessa pisteessä sähkölamppu arkiateriointiin ja kynttilänjalat ympäri koko matkalta tunnelmallisempaan illastamiseen. Työn alla suunnitelma paranee ja täsmentyy: valoa tarvitaan enemmän keskellä, laitetaan yksi lattarauta ympyrän halkaisijaksi. Ruokapöytä on pitkä, ovaali muoto vastaa paremmin tarkoitusta.

Aamuyöllä Automies herää. Mutta... sehän on...

Taidetakojan tekemä rautainen kirkkovene ruokasalin katossa!

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Autokaupassa

Perheen peltilehmä vetää viimeisiään, tai odottaa suurta remonttia joka ajopelin arvon huomioiden tuskin kannattaa: akku latautuu juuri sen verran mikä riittää starttimoottorin pyörittämiseen, ja mikä tahansa ylimääräinen sähkönkulutus kuten takaasin vastusten pitäminen päällä aiheuttaa sen että seuraavassa startissa työnnetään. Toinen pakkivaloista ei toimi, kytkinvaijeri on löystynyt, pakoputki on vähän poikki, pulunkakka on syövyttänyt maalin. Kori on klommoinen joskaan ei ruostunut, ja sivupeilit on menetetty kovassa pelissä jo vuosia sitten. Italialaista tarinassa on se, että auto läpäisi katsastuksen ilmankin. Renkaat on vaihdettu vuosi sitten, moottori periaatteessa ok. Uuteen Euro4:n vaihtaessa saisi 800€ tapporahaa ja 3 vuoden helpotuksen autoverosta, oh, mikä oiva täky!

Yleensä pyrin hoitamaan asiani jalan, kaupunginmuurin sisäpuolella tai sen välittömässä tuntumassa, mutta tyttären karate ja erilaiset joulujuhla/karnevaalikeikat kangaskaupassa edellyttävät samoilua asutuksen laidoilla, siellä missä omakotitalot vaihtuvat teollisuusalueeseen, oliivipöpelikköön ja autokauppoihin. Tavallinen lähtöproseduuri noudattaa seuraavaa kaavaa: ujuttaudun lapsi liinassa auton ja seinän väliin, avaan pelkääjänpuoleisen oven, laitan vauvan takapenkille turvaistuimeen, kurottaudun avaamaan kuljettajanpuoleisen oven sisäpuolelta sillä se ei aukea avaimella eikä nyt edes ilman avainta kun kahva irtosi. Toinen etupenkeistä kallistuu ainoastaan niin että vetää taikavaijerista samanaikaisesti kun työntää namikkaa: istutan Italiattaren veljen viereen omaan istuinkorokkeeseensa ja vöihin, istun ratin taakse, käännän avainta sytyttämättä valoja, kutsun kellosepän työntämään. Kotiportin edessä viettää onneksi loiva alamäki.

Harvassa perheessä vaimoa pyydetään päättämään autohankinnassa; olen imarreltu luottamuksesta, ja samanaikaisesti vilpittömän hämilläni siitä että joku voi kaivata minun neuvojani autoasioissa. Luki se eilen parturissa autolehteä, ja oli aidon innostunut uudesta miehisestä smalltalk-aiheesta. Kun ei sitä kiinnosta potkupallokaan, eikä aina voi puhua politiikasta, hardwaresta ja softwaresta.

Tekisi mieli viisiovista, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, sivupeilejä mikäettei. Urbanistiikka asettaa rajansa peltilehmän mitoitukselle. Silkkikalsarityttönä ymmärrän nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin aiheuttaman taktiilisen mielihyvän, mutta jos alan höpistä niistä tositarkoituksella, olen viettänyt liikaa aikaa autosivuilla.