lauantaina, joulukuuta 31, 2005

2005

Joulukuun viimeisenä tuntuu lähes velvollisuudelta tarkastella taakse jäävää vuotta ja esittää yleisarvio. Ei paskempi, sanoisin. Plussasarakkeeseen merkittäköön mahdottomana pidetty homokommari Nichi Vendolan vaalivoitto Puglian maakunnan kuvernöörinvaaleissa, Italiattaren kivuton koulunalku, Sulttaanin olankohautus huomatessaan kondomikätkömme ehtyneeksi, blogi. Miinuksia Tuppukylän sosiaalinen elämä sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti, kunnallispolitiikka joka aktivoituu vain vaalien alla, edelleen pystyssä oleva hallitus, studiolla työn määrän, siitä saatavan rahallisen korvauksen ja juoksevien menojen suhde, saapuvan postini tähtäimeensä ottanut epärehellinen postivirkailija. TV:ssä muistellaan kulunutta vuotta, paavin kuolemaa ja Lontoon pommi-iskuja. Ajankohtaisotsikoihin kirjataan laittomien ilotulitusvälineiden takavarikot sekä isojen ja pienten poikien pommileikkien tapaturmasaldo. Italialaiseen uuteenvuoteen sonnustaudutaan onnea tuottavilla punaisilla alushousuilla ja mieluusti niihin koordinoiduilla rintaliiveillä. Punaiset kalsarit sujahtavat valkopyykin joukkoon seuraavalla viikolla, ja tammikuu aloitetaan vaaleanpunaisissa. Näyteikkunoiden mallinuket on puettu kimmeltäviin vaatteisiin uudenvuoden illallista varten. Illallisella rikkautta, hedelmällisyyttä ja kaiken hyvän lukuisuutta takaavat linssit, granaattiomenat ja viinirypäleet. Vanha vuosi lähtee metelillä, kuohuviinipullot poksahtavat, vanhat astiat (ja Napolissa jopa kokonaiset keittiönkalustot - jos otan kansanperinteestä vaarin, katson tarkkaan että osuu oma auto alle ;) lentävät parvekkeelta kadulle. Minäkin säästän vuoden varrella korvansa menettäneet kahvikupit, jotka tuhoan pois tuottamasta huonoa feng shuita.

sunnuntaina, joulukuuta 25, 2005

Heinillä härkien

Ensimmäisen jouluseimen tekijänä pidetään Pyhää Franciscusta, joka järjesti seimikuvaelman vuonna 1223 Grecciossa Umbriassa, kuvittaakseen evankeliumia latinaa hallitsemattomalle kansalle. Varhaiset seimet olivat kirkkojen tai ylhäisperheiden omaisuutta, 1800-luvulle tultaessa seimi oli yleistynyt jokaisessa kodissa. Henkilöhahmot on itse kunkin paikkakunnan käsityöperinteiden mukaan tehty puusta, paperimassasta, posliinista tai terrakotasta… ja nykyään tietysti muovista! Roomassa seimen tykötarpeita myydään Piazza Navonalla, Napolissa San Biagio dei librain ja San Gregorio Armenon kadut täyttävillä myyntikojuilla. Television uutislähetyksissä huomioidaan vuoden ajankohtaisia julkkiksia esittävät koomiset terrakottahahmot. Jouluseimen henkilöt voi ostaa yhdessä tai erikseen: pakollisiin kuuluvat ainakin Maria, Joosef ja Jeesuslapsi. Aasia ja härkää ei mainita evankeliumeissa, vaan ne perustuvat Jesajan tekstiin: "Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen" (Jes. 1:3). Yleensä seimessä on myös tähti majan tai luolan yllä, paimenille ilmestyvä enkeli sekä tietysti paimenet lammaskatraineen: napolilaisessa seimessä yksi paimenista nukkuu eikä kuule ilosanomaa, katalonialainen erikoisuus on el caganer, tarpeilleen kyykistynyt paimen. Loppiaiseksi Jeesuslasta kumartamaan saapuvat Itämaan tietäjät – tai kuninkaat. Itäisen kirkon syntymäikoneissa Jeesuksen syntymäpaikkana esitetään luola, samoin Italian keskiaikaisessa taiteessa. Monissa seimissä syntymän näyttämö on talli tai kompromissi luolan ja tallin väliltä: luolansuuta edeltää rikkinäinen tallikatos, joka kontrastillaan osoittaa, kuinka jumalainen lapsi syntyi maailman köyhyyteen. Maalaustaiteessa Pyhän perheen taustana esiintyy toisinaan pakanallisen temppelin raunio, jonka taidehistorioitsijat ovat tulkinneet viittaavan Daavidin palatsiin. Aihe yleistyy 1700-luvun napolilaisseimessä ajankohtaisten arkeologisten löytöjen innoittamana. Napolilainen jouluseimi voi saavuttaa kokonaisen kylän mittasuhteet. Syntymäluola katoaa toissijaisten näyttämöiden joukkoon; tärkeimpiin sivunäytelmiin kuuluvat paimenille ilmestyvä enkeli ja tavernassa ruokaileva väki – arvatenkin ne onnekkaat, joille oli sijaa majatalossa! Seimi kuvaa kansanelämää: tyypillisimpiä hahmoja ovat pyykkäri, kaivolta vettä hakeva neito, kalakauppias ja polttopuiden kerääjä. Kylää ympäröivään maisemaan kuuluvat lampi ja hanhia, kaivo ja silta. Seimikylästä voi myös löytyä kalatori, katusoittajia, lihakauppias, veitsenterottaja, hedelmäkauppias, sokea ja rampa. Loistokkaimmat seimet rakennettiin 1700-luvulla. Pyhä Birgitta (1303-1373) näki ilmestyksessään Neitsyt Marian synnyttävän ekstaasissa Jeesuksen – jos pyhimys olisi joku neitsytmarttyyri, hymähtäisin, mutta ruotsalaisen aatelisnaisen yhdeksän lapsen otantaan saattaa hyvinkin mahtua myös yksi ekstaattinen synnytys :) Myös pyhän Birgitan näyssä esiintyy syntymäluola. Vanhojen latinankielisten tekstien kääntäjää, maisteri Päivi Salmesvuorta lainaten: Valkoiseen viittaan pukeutuneen Marian seurassa oli arvokkaan näköinen vanha mies. Saavuttuaan luolaan he sitoivat sinne mukanaan tuomansa härän ja aasin. Lopuksi vanha mies asetti seinälle sytytetyn kynttilän, minkä jälkeen hän jätti Neitsyen yksin luolaan.
Synnytykseen valmistautuva Maria riisui kenkänsä, viittansa ja päähuivinsa. Tämän jälkeen tuleva äiti otti esille pienokaiselle varatut vaatteet: kaksi pientä pellavaista ja villaista kangasta sekä kaksi pientä liinaa vauvan pään peitoksi.
Valmistauduttuaan Maria polvistui rukoilemaan. Sitten hän nojautui seimeen sekä kohotti kätensä ja kasvonsa taivasta kohti.
Birgitta näki lapsen liikkuvan kohdussa ja samalla Maria synnytti silmänräpäyksessä.
Pojasta lähti suuri ja kirkas valo, joka peitti alleen kynttilän valon. Lapsen maatessa puhtaana kuului suloista enkelten laulua.
Neitsyt Maria tervehti vastasyntynyttään sanoen: "Tervetuloa Jumalani, Herrani ja Poikani!"
Poika ojenteli käsiään jäseniään itkien, ja äiti otti lapsensa käsivarsilleen sekä lämmitti tätä poskellaan ja rinnallaan. Riemuitseva äiti oli täynnä hellyyttä.
Näppärästi Maria katkaisi napanuoran ja kietoi lapsen varovasti kapaloihin: ensin pellavaisiin ja sitten villaisiin. Kankaat hän sitoi naruilla jotka oli ommeltu villavaatteen reunoihin. Lopuksi tuore äiti kietoi pojan päähän pienet pellavaliinat. Birgitan näystä ajan maalaustaiteeseen siirtyivät Marian kultatukkaisuus ja valoa hohtava lapsi maassa polvistuvan tai matalalla jakkaralla istuvan äitinsä palvomana. Valkoisen viitan asemesta Marialla on kuitenkin useimmiten sininen viitta ja punainen tunika.

lauantaina, joulukuuta 24, 2005

Äidin joululahja

Rakas puoliso, rakas minäitte-lapsikulta-älä, häipykää silmistäni kolmeksi tunniksi. Muuta lahjaa en pyydä ;)

perjantaina, joulukuuta 23, 2005

Joulukuva

Nukketaivasta edelleen

Lelumainoksien taivastelusta muistui mieleeni pari vuotta sitten telkkarissa useampaan otteeseen vilahtanut Barbie Happy Family, johon kuuluivat Barbie, miesystävä (onko pari aviossa vai ei, siihen kannattaa tiedustella Vatikaanin kantaa) ja erottamaton perheenjäsen, pediatri! Kyllähän sellainen voi olla perheessä - sattuu niissä paremmissakin ;) - mutta silti! Jos Barbie imettäisi niin aina läsnäoleva lääkäri voisi määrätä syöttöpunnituksen vaikka joka syötölle, tuttipullopatteri lisämaidoille ja kamomilloille pakkauksessa ainakin nyt oli. Kävin vilkaisemassa Ecomamman vinkkaamaa Mariana-nukkea, jonka olinkin tavannut jo aiemmin La Leche Leaguen verkkokaupassa. Brasilialaisella sivustolla osa kuvista ei latautunut. Ilokseni kiinnitin huomiota siihen että Mariana paitsi imettää, myös synnyttää alateitse!* Pennuilla on vielä tänään koulupäivä. Eilisiltainen joulukuvaelma sujui mallikkaasti: vanhemmat oli aidattu jumppasaliin katselemaan valkokankaalle suorana heijastettua näytelmää koulun pihalta. Viisas valinta, tähdet pistivät parastaan kun kukaan ei huudellut väliin Giacomino, hai visto che la mamma sta qui, saimme lähikuvissa nauttia enkeleiden ja Joosefin välille yltyneestä olkisodasta. *Onnellisen perheen Barbielta avataan maha; tämä ei ole mikään huonommuussyyte niille äideille jotka ovat joutuneet sektioitaviksi syystä tai toisesta. Syyttävä sormi kohdistuu niihin lääkäreihin jotka ratkovat äitien mahoja auki omista mukavuus- tai aikataulullisista syistään: regione Puglia 44,6%!

torstaina, joulukuuta 22, 2005

Lahjoja, lahjoja

Italialaisten jouluostostelun määrää ja sen mahdollista vähenemistä uutisoidaan päivittäin, muutama kuukausi taaksepäin ykkösuutisena olleen lintuinfluenssapandemian uhka on jäänyt outletteja ja Milanon galleriaa tönkivien shoppaajien jalkoihin. Nerokkaat toimittajat tietävät kertoa meille että neljänsadan euron kännykän hinnalla saisi 56 kiloa makkaraa: olen kiitollinen tiedosta, mutta en kuitenkaan jaksa uskoa että kukaan joulunpyhinä nälkään kuoleva ostaisi niin kallista puhelinta. Kaupallisuuden paheksunta kuuluu joulun rituaalisiin lausahduksiin, jopa Natzinger on käyttänyt pakollisen puheenvuoronsa. Uutisten lisäksi televisio tarjoaa mainoksia, loputtomiin, kuluttajalehti Altroconsumo tietää kertoa että vain yksi TV-kanava lukuisista yksityisistä ja julkisista noudattaa lakia mainosten määrästä ja laadusta lastenohjemien välissä. Naisen äänellä spiikatut prinsessa-barbie-meikki-minihame-silitysraudat ja miehen äänellä möristyt hirviö-action man-laserpyssyt ovat aina käyneet hermoon (vaikka en väitäkään tietäväni lopullista totuutta siitä miten pienistä nyyteistä tulee miehiä ja naisia, mikä on genetiikan ja mikä ympäristön panos, ja onko sillä loppupelissä niin väliä?). Olen melko kylmäverisesti sensuroinut mainostulvaa asettamalla videot etusijalle, mutta jonkun verran informaatiota vuotaa silti sensuurin ohi. Neljäntenä joulunaan Italiatar on jo esittänyt täsmällisiä toivomuksia, ja lopulta päädyimme useimmin höpinätulvassa mainittuun kalliiseen merkkinukkeen. Yhteen. Tänäkin vuonna aasialaiset lapset hikipajoissa ovat koonneet miljoonia sinisilmäisiä vauvanukkeja, joista kuten Ecomamma toteaa, jokaisella on pakollisena varusteena tuttipullo. Pah. Parasta lahjoissa on niiden paketointi; kirjahyllyssäni on jokunen hieno teos japanilaisesta pakkaustaiteesta, mutta yritän silti pitää jalat tukevasti maassa ja edetä rahkitteni mukaan. Jo useamman vuoden olen paketoinut kaiken asialliseen ruskeaan käärepaperiin, jota en toki malta olla koristelematta. Myös aikaisempien vuosien talteenotetut paperit kierrätetään loputtomiin, ne muuttuvatkin vuosi vuodelta kauniimmaksi. Käyttökelpoisimmiksi paperinkoristelutekniikoiksi ovat osoittautuneet paperista leikatulla kaaviolla käpytyömaalta jääneellä spraylla maalatut kaksikieliset buon natale – hyvää joulua -tekstit. Sabluunan kadottua olen yksinkertaistanut koristelua: rypistetty paperi suihkutetaan maalilla ja avataan (mustaa silkkipaperia ja hopeasprayta käyttämällä saa myös hienoa paperia). Kaikkein helpoimmalla pääsee suihkuttamalla aavistuksen verran kultamaalia jo valmiin paketin pintaan, eilisessä kokeilussa siirsin pakettinarua maalausoperaation jälkeen hieman jättämänsä jäljen viereen. Seuraavaksi kokeilen paketin kietomista ristiin rastiin naruihin ennen maalaamista ja narujen poistamista operaation jälkeen: saan samalla kullanväristä pakettinarua jota voi aina tarvita tulevaisuudessa. Nimilaput voi kiinnittää puisella pyykkipojalla, nimen voi kirjoittaa pyykkipoikaan tai maalata suoraan lahjapaketin päälle. Vaan missä kaikki tämä suttaaminen tapahtuu? Terassilla asustaa kasaantaitettava puinen pöydänraato, joka toimittaa maalausalustan virkaa. Spraymaalia kannattaakin suihkutella hyvin ilmastoidussa tilassa, vaikka tuskin se tähti- tai geenikarttaani kirjoitetun astman puhkeamiseen vaikuttaa, yksi vuosi ennemmin tai myöhemmin, sillä nyt niin väliä.

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2005

Joulumieltä

Tilasin sitten kinkunkin, vaikkei juuri nyt hotsita. Aina se on tullut syötyä, eikä imelletyn perunalaatikon ja jo perinteeksi juurtuneen bataattilaatikonkaan valmistaminen nyt niin ylivoimainen ponnistus ole... rosollista en mene takuuseen! Hämärästi muistan että viime vuonna jäähtyneiden vihannesten kuutiointi jäi viime tinkaan, anoppi odotti jo aattoillallisen kanssa, ja vähältä piti ettei Italiatar saanut puukauhasta. Vaikka olisi minulla tällä erää saksalaisia etikkapunajuuria, saisi nähdä onko niistä mihinkään... Tavallinen virsi: meille vai teille jouluna? Olemme ratkaisseet sen niin että vietämme aattoa anoppilassa, joulupäivänä meillä kotona. Voisin sälyttää molemmat juhlapäivät mammalle, mutta kokin kaksi päivää kestävää taukoamatonta omakehua ei kestäisi Erkkikään. Hampaat irvessä, siis.

tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Junailua

Sunnuntai oli kiireinen, ja eilen velvollisuudet kutsuivat meitä maakunnan pääkaupunkiin. Lämpötila on kiristynyt talviseksi, avoimella maaseudulla yösydännä ehkä jopa hallan puolelle, vaikkei lämpömittari ikkunalaudallamme laskekaan plussakuuden alapuolelle. Suljen silmäni; kuuntelen nuorten miesten wolofinkielistä jutustelua takanani olevalta penkkiriviltä, pistelevä villapaita estää minua kuvittelemasta itseäni junamatkalle Dakarista Bamakoon. Kun avaan silmäni uudelleen näen oliivipuita, satunnaisten taajamien katkaisemaa oliivitarhaa koko noin sadankahdeksankymmenen kilometrin matkan ajan. Joissakin taajamissa oliivikko jatkuu ratapihan aitaan saakka: ihmettelen missä kaupunki, ehkä entisen muulitien päässä mäellä. Rata on rakennettu käytännön syistä Adrianmeren rantatasangolle. Paikoitellen pilkahtaa meri, viinitarhaa, trulli. Junaradalle selkänsä kääntävien talojen pitkillä parvekkeilla roikkuu pyykkiä, kiinalaiset ovat myyneet tänä vuonna ennätysmäärän parvekkeille kiipeäviä joulupukkeja. Tasoristeykset, autoromuttamot, aaltopellistä rakennetut hökkelit ja pömpelit jotka toimittavat työkaluvajan, halkoliiterin, kanalan virkaa, jättikaisloja ja valkoakaasioita. Ratapihamaisemaa. Päivän matka ilman matkalaukkuja ja lapsia (masuvauvaa ei lasketa, se on toistaiseksi melko sopuisaa matkaseuraa) tarjoaa yllättäviä ylellisyyselämyksiä. Vapauduttuamme velvollisuuksistamme tarkistamme katedraalin, ja viivymme Akateemisen mittoja lähentelevän Feltrinellin kirjakaupan jouluruuhkassa pahoinvointiin saakka.

lauantaina, joulukuuta 17, 2005

Enkelinsiipien havinaa

Eiliset enkelinsiipi- ja kaaputalkoot tarjosivat viimeinkin tilaisuuden pelastavalle enkelille, avuliaalle tuntemattomalle, kun opettajattaren sivubisneksenään pyörittämän kerhokeskuksen eteen parkkeeratessani sytytin ajovalot sammuttamisen asemesta (en varta vasten ollut sytyttänyt niitä, koska se ei Italiassa taajamassa ole välttämätöntä), arvattavin seurauksin. Useamman tunnin neula- ja lankasulkeisten jälkeen peltoon päättyvää pimeää laitakaupungin katua hiipuvilla lyhdyillään valaiseva pulunkakkima Fiesta ei ollut mieltä ylentävä näky; olimme toki aika säälittäviä naapurin albaanirouvan, jälkikasvun ja mahani kanssa, ja rotevahko enkelikin lehahti paikalle. Mikäli en ole seonnut laskuissa, olen taivutellut kuluneella viikolla kahden millin rautalangasta 23 paria enkelinsiiven raameja. Kuvia luvassa.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Kuusenkoristeita 2

Käpyihin tarvitaan:

käpyjä maalia (kultaa, hopeaa, punaista) koukkuja ja rautalangasta taivutettuja lenkkejä ripustusta varten

Olen tehnyt käpykoristeemme aleppomännyn kävyistä, suomalaiset männynkävyt ovat somia ja kuusenkävyt - joulukuuselle ah niin lajityypillisiä! Meillä on vain kultakäpyjä, ensi vuodeksi toivon jatkavani joukkoa myös punaisilla niinkuin lapsuudenkodin kuusessa. Niiden maalaamisessa kannattaa käyttää lisäksi pohjamaalia, muuten kävynvärin peittämiseen menee ikä ja terveys.

torstaina, joulukuuta 15, 2005

101 tapaa käyttää pinnasänkyä

Yöllä, hieman tuskastuneena siihen että mahaani potkitaan niin sisä- kuin ulkopuolelta, jäin pohtimaan tuota tuikitarpeellista huonekalua vuoteemme vierellä. Ei, ei se ole edes oikeasti pinnasänky, se on kangaslaitainen pidennettävä vauvanvuode, jonka nimi Tiramolla on osoittautunut enteelliseksi: Italiattaremme kolmen ensimmäisen mahanulkoisen kuukauden ajan yritimme - viattoman vakuuttuneina siitä mikä on lapsen oikea paikka - turhaa kissanhännänvetoa, lapsi nukahtaa rinnalle, siirretään omaan sänkyyn, herää välittömästi, haluaa tissiä, poimitaan takaisin... Todellisuudessa olemme varsin mieltyneet pikkuihmisen tuhinaan välissämme; lapsensänky on siinä vieressä jos joskus tulisi mieleen ottaa askel itselliseen nukkumiseen, kerran se meni leikisti nukkumaan ja vahingossa nukahti, kerran pissasi isoon sänkyyn ja siirtyi sitten kuivemmille patjoille. Mihin pinnasänkyä voi käyttää? Sinne voi ainakin vaippaikäisen kanssa pinota valmiiksi taiteltuja harsoja turvaan pinot hajottavalta pieneltä tutkimusmatkailijalta. Harsot ovat valmiiksi käden ulottuvilla, mikäli öiseen vaipanvaihtoon on tarvetta. Pinnasänkyyn voi myös häkittää pehmoeläimiä, joita tulee ja tulee vaikkei muistaisi ensimmäistäkään ostaneensa. Minä tunnustan ostaneeni ainakin yhden krokotiilin Rooman Piazza Navonan kalliista lelukaupasta, ja erinäisiä pingviinejä sekä itselleni että paremmalle puoliskolleni. Linux-pingviinin open source-kaavatkin kävin lataamassa koneelleni, ajatus on kaunis vaikka olenkin Gatesin leirissä. Anteeksi ;) Ehei, en oikeasti tunne muita yhdeksääkymmentäyhdeksää käyttövinkkiä pinnasängylle, mutta otan mielelläni vihjeitä vastaan!

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Kuusenkoristeita

Pastatähden valmistukseen tarvitaan: penne-pastaa (pientä, suurta, sileää, penne rigate) liimaa (EriKeeper tai vastaava, kuumaliimaakin ovat naapurin näppärät käyttäneet) kultasprayta lankaa ripustamiseen Liimaa pennet kaksi kerrallaan V:n muotoon, kärjen viistopinnoista. Anna kuivua. Eri pastamerkeillä on yllättäen erilainen leikkauskulma; merkkiä vaihtamalla voi tehdä neljä(Divella)- tai viisi(Barilla)sakaraisia tähtiä. Etsi V:n muotoisista väkäsistä yhteensopivimmat ryhmät, ovat mokomat keskenäänkin vähän erikulmaisia. Liimaa taas, ja anna kuivaa. Maalaa kulta- tai hopeaspraylla. Pujota ripustuslanka (virkkuukoukusta on apua tässä vaiheessa).

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

mainosmainosmainos

S. Lucia

Päivän juhlakalu on marttyyrineitsyt Pyhä Lucia, jonka patsastakin kanniskelivat eilen aattoiltana piazzan poikki torvisoiton saattamana. Me juhlistamme päivää aitoruotsalaisilla lussekateilla; tänä vuonna on jo kolmas pullakurssilaisten lussetapaaminen. Kaikenlaista voi kokeilla kerran, mutta jos tekemänsä toistaa, tulee siitä paha tapa tai traditio. Pyhä Lucia on pyhimyskertomuksesta johdettavien silmiin ja valoon liittyvien assosiaatioiden takia näkövammaisten ja sähkömiesten suojeluspyhimys, jota kutsutaan apuun kun joku (=yleensä puoliso) ei löydä näkyvällä paikalla (=yleensä keskellä pöytää) makaavaa etsimäänsä jotakin: Santa Lucia! Lucian toisessa kädessä oleva palmunlehvä on pyhäinkuvissa marttyyriyden tunnus. Annelin Lussekatit: 0,5 l maitoa 0,5 g sahramia 1 tl suolaa 2,5 dl sokeria 50 g hiivaa 150 g voita vehnäjauhoja tarpeeksi koristeluun rusinoita Liota haaleaan maitoon sahrami, suola, 0,5 dl sokeria ja hiiva sekä niin paljon jauhoja että taikina on puuromaista. Anna nousta puolisen tuntia, niin että taikina kuplii. Lisää loput 2 dl sokeria sekä sulatettu voi (Annelin reseptissä puolet voista on korvattu rypsiöljyllä, ylibakerskan mukaan se on parempi kuin pelkkä voi, mutta jos talossa on pelkkää oliiviöljyä, en suosittele). Lisää loput jauhot, alusta hyvin, lisää niin paljon jauhoja ettei taikina jää liian löysäksi. Pullien pitää pysyä kasassa vielä noustessaan paljon. Kohota taikina kaksinkertaiseksi, leivo sitten n. 75 g paloista n. 25 cm pituisia sormenpaksuisia (=riippuu sormesta :) tankoja ja rullaa ne ässiksi. Anna ässien vielä kohota pellillä vedottomassa paikassa kevyen liinan alla niin että kuvio rupeaa häviämään. Voitele vatkatulla munalla, pistä molempien päiden rullien keskelle rusina, paista 225°C:ssa n. 6-7 min. Siirrä varovasti ritilälle ja pussita pian muoviin.

maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Joulu pulkassa!

Seimityömaa on edennyt hyvään pisteeseen, Itämaan Tietäjät ovat tosin vielä matkalla ja Jeesuslapsi laitetaan paikoilleen vasta jouluyönä. Ehkä vielä pientä hienosäätöä, mahdollisesti tähti, ja spraylunta sen verran että saamme tehdyksi ainakin seimen pohjan kokoisen reiän otsonikerrokseen... Italiatar ihmetteli aikansa Jeesuslapsen puuttumista, muutta tyytyi selitykseen että lapsi on vielä Marian mahassa ja muistaa kertoa sen kaikille seimeä tarkasteleville. Tänä vuonna olen valinnut etnis-rakenteellisen tyylisuuntauksen, kiinalaiset värivalot ovat vähän kitschiä mutta todennäköisesti uskollisia eteläamerikkalaisen jouluseimen linjalle. Välkkyvä itsevalaiseva Guadalupen Madonna olisi kyllä pop! Etnokaupasta hankitut perulaiset savifiguurit ovat perheemme jouluseimessä jo neljättä vuotta, niistä tulee kinaa koska niillä ei voi leikkiä mielin määrin (ne hajoaisivat tuhannen pirstaleiksi keraamiselle laatalle pudotessaan, ja viisas äiti voisi kitkaa välttääkseen korvata Pyhän perheen muovisilla hahmoilla...). Näytelmän henkilöistä puuttuvat aasi ja härkä, kolmatta Itämaan tietäjää tuuraa paimen. Toivon löytäväni joulumarkkinoilta edes laaman. Kuusen koristeita työohjeineen esittelen jatkossa, kunnianosoituksena Pörrön joulukalenterille.

perjantaina, joulukuuta 09, 2005

Seimityömaalla

Meillä on ollut tapana (lue: anopilla on ollut tapana) että Immacolataan mennessä kuusi ja seimi ovat valmiita. Todellisuudessa vain anoppi onnistuu oman sarkansa kanssa. Tyytyväisenä voin kuitenkin todeta että saimme kuusen sisään ja kuosiin eileniltana, ja seimityömaa, vaikka vaiheessa onkin, on pidemmällä kuin yhtenäkään aiempana vuonna... Sulttaanin neljä joulua sitten ostamassa harvahkossa näreessä on juuret; juhlien välisen ajan se asustelee terassimme varjoisimmassa nurkassa. Viimekeväinen uusi kompostimulta on elähdyttänyt kuusiparkaa silminnähtävästi.

torstaina, joulukuuta 08, 2005

L'Immacolata

Joulukuun kahdeksas on Italiassa juhlapäivä, Immacolata. Meillä sitä on juhlistettu eilisiltana eli aattona anoppilassa syödyllä friteeratulla kapakalalla ja nimellä pettule tarjoiltavilla yhtä lailla upporasvassa paistetuilla taikinamöykyillä joita voidaan valmistaa sellaisenaan (in bianco) tai oliiveilla, kapriksilla ja anjoviksilla tehostettuna. Maria Immacolatan ikonografiassa neitsyt seisoo kuunsirpillä tai pallon päällä (toinen tai molemmat) ja polkee jaloillansa käärmeen, saatanan, perisynnin. Sädekehää kiertää kaksitoista tähteä, niiden kirjallinen lähde on Johanneksen Ilmestyskirjassa. Marian 12 tähteä ovat päässeet livahtamaan EU:n lippuunkin. Immacolata concezionen dogmin mukaan Maria on ainoana ihmisenä syntynyt vapaana perisynnistä. Immacolatasta Marian syntymäpäivään, Natività della Vergine, on tasan yhdeksän kuukautta. Mikäli perisynnistä vapaa sikiäminen on tapahtunut kierron 14. päivänä, sen mukaan Neitsyt Maria on syntynyt 41. raskausviikon lopulla.

Kuvat: Guglia dell'Immacolata vuodelta 1769 Tuppukylän piazzalla. Immacolata: ikonografia.

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

Luonnonilmiöitä

Joulukuun seitsemäs; ihmettelen miten makuuhuoneessamme voi edelleen olla hyttysiä. Syksy on ollut sateinen, ehkä yniseviä verenimijöitä kasvaa alakerran tyhjillään olevan asunnon jätevesikaivossa tai etupation alla luultavasti sijaitsevassa ammoisessa vesisäiliössä. Ne tulevat sisään savupiipusta, ja laskeutuvat ruokailemaan Italiattaren raukeille silmäluomille, jos iltasadun jälkeen unohdan paketoida vuoteemme IKEAsta ostettuun hyttysverkkoon. Vuorokauden minimi ja maksimi vaihtelee siinä kymmenen ja kahdeksantoista välillä. Kohtuullisen sisälämpötilan ylläpitämiseen riittänee 3h lämmitystä vuorokaudessa = 32€/viikko. Ilmankosteus on niukasti kahdeksankymmenen alle, peittämättä jätetty taikataikina ei kuiva vaan muuttuu entistäkin kosteammaksi. Bongasin aamulla kirjahyllystä hiirimatolla hitaasti leviävän taikinamöykyn. Kauralastuja ei ainakaan näillä näkymillä leivota.

tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Horoskooppi ja muuta sälää

Miksi, mii-iksi pitää tehdä työtä kun muut ovat Linnan pippaloissa tai katselevat Linnan pippaloita, tai pippaloivat paikallisessa suurlähetystössä? Päivän saldo: yksi viimeinkin kunnialla ratkaistu WC odottamassa asiakkaan tuomiota, pitkä pätkä vuodevaate- ja pöytäliinakokonaisuuksien kuvauksia puhtaaksikirjoitettuna (jos en ole tähän päivään mennessä kärsinyt raskauspahoinvoinnista niin tänään se oli lähellä). Sähköpostia niukanlaisesti; onneksi Michelowsky lähettää hauskoja linkkejä. Toro: Sei pratico e persistente. Possiedi una determinazione da cane e lavori come un condannato. La maggioranza della gente pensa che sei quadrato e testa calda, ma in realtà non sei altro che un maledetto comunista. Uusmediatoimistossa(kin) leipätyötään tekevältä kirvoittaa naurut Web Economy Bullshit Generator.

Niko-setä ja muita kuuluisuuksia

On mulla unelma vapaa maailma ilman rajoja kauniita sanoja, vai? no on on on mutta älä sure ystäväni mä teen omat tehtäväni sä saat tehdä mitä sua huvittaa ihan mitä vaan Voisin lasketella pidemmänkin itsepäisyyspäivän puheen nationalismista, kansallisvaltion luomisesta ihmistainten mielessä, lukion fysiikanopettajasta jonka sotilaallista askelta käytävällä säestimme Jääkärimarssilla, Italiattaren koulun edessä olevasta paraatikentästä joka rakennettiin 30-luvulla vastaaviin lipunnostoihin, kunnianosoituksiin ja Balilla-pellepukumarsseihin, mutta olkoon. Aamulla kuitenkin kömmin sängystä ylös hyvissä ajoin ennen herätyskellon soittoa, kaivoin vinyyleistä Siekkareiden L'Amourhan ja palasin hetkeksi ajassa kaksikymmentä vuotta taaksepäin vuoteen 1985, YLEn sensuroimaan lauluun, Kekkoslovakian jälkimaininkeihin. Kaikista ällistyttävimmältä nostalgiatripissä tuntui sen rytmittyminen, kaksikymmentä minuuttia musiikkia ja sitten kääntämään levy, äh. Vietämme Pyhän Nikolauksen päivää. Onko Joulupukki Korvatunturilla, vai hautakirkossaan Barissa? Sopii miettiä. Pyhimys aloitti joulupukinuransa kolmella säkillisellä kultarahoja, joiden turvin köyhyyteen ajautuneen perheen tyttäret välttyivät joutumasta prostituoiduiksi. Kilistelkää Koffin Nikolailla, ken kynnelle kykenee.

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Anopinjakkara ja muita piikikkäitä kasveja

Joulukalenterin nelosluukun yli voidaan hypätä sunnuntaipäivän kruunanneen mehevän anoppiriidan vuoksi, viitosessa happamehkoa marinaa. Lohdukseni voin todeta ettei nahistelu anopin (tai avopin) kanssa ole monikulttuuristen liittojen yksinoikeus, ja vuorokauden harkinta-ajan jälkeen, hylättyäni banaaleimmat poistumistiet kuten avioeron, anopinsurman tai itseni kaulakiikkuun vetämisen, päätin pitää kohteliaisuudet hyvänäni ja hyödyntää niitä ehkä myöhemmin kaunokirjallisiin tarkoitusperiin.

lauantaina, joulukuuta 03, 2005

Kolmas

Kaikkea kummallista sitä joutuu elämässään tekemään, kuten preppaamaan ääntämyksessä yläasteikäisiä, joiden pitäisi laulaa vanhanpiian viisua eli Du gamla du friaa vierailevalle Ruotsin suurlähettiläälle. Jos sitten kuulostavat sipoolaisilta perunanviljelijöiltä niin sitä saa mitä tilaa, kun ei ole varaa oikeaan ruotsalaiseen ja joutuu turvautumaan hätävaraan... Open alkuperäinen teksti oli OK, mutta nuorisolle jakamassaan valokopiossa hän oli hämmingin välttämiseksi yhtenäistänyt äät ja ååt ja aat. Siivottavaahan siitä tuli.

perjantaina, joulukuuta 02, 2005

Joulukalenterin kakkosluukku näyttää aurinkoisemmalta, mutta ilo jää lyhyeksi sillä aurinko laskee pian koulupäivän päätyttyä. Ainakaan ei sada. Muutama lätäkkö on säästynyt eilisestä, mutta valitsemme silti aamulla nauhakengät. Lupaan mielessäni kierrättää Italiatarta vanhankaupungin lukuisten kirkkojen jouluseimiä katsomassa; tarkistan tilanteen etenemisen katedraalissa, mutta siellä ei ainakaan vielä mitään. Kahvila-konditorian vitriinin seimessä on sokeria, suklaata ja pähkinöiden reunustama polku, uskonnollista kirjallisuutta ja oheisrekvisiittaa kaupustelevassa myymälässä on pahnoilla makaamassa monenkokoisia Jeesuslapsia. Syöttökaukalo-Jeeuslapsi -kokonaisuuden pakkauksessa komeileva tuotemerkki kirvoittaa hymyn: Holy Toy!

torstaina, joulukuuta 01, 2005

Joulukalenterin ykkösluukussa

sadetta, harmaata sadetta. Eilisissä toverin valmistujaisjuhlissa meni myöhään, ja koska univaje johtui Italiattaresta riippumattomista syistä, en raaskinutkaan aamulla pudottaa häntä lämpimältä futonilta kylmään maailmaan. Lapsen herättyä kävelimme käsi kädessä rautakauppaan ostamaan rautalankaa enkelinsiipiproggista varten, joka ikisen lätäkön kautta: perheen sääntöihin kuuluu että kumisaappailla saa mennä, kymmenen metriä kerrallaan määränpäätä kohti, välissä hetkeksi tiensivuun päästääksemme ohi peräämme kapealla kadulla jonoutuneet neljästä viiteen autoa. Yahoon hiljaisella italiansuomalaislistalla on listattu asioita joista suomalainen ei luopuisi. Listat vaihtelevat melko klassisesta ja osittain Helsinki-Vantaan lentoaseman myymälöistäkin tutusta kesäyöt-kesäaamut-järvet-salmiakki-kännykkä-Fazerin sininen-ruisleivästä kodittomaan, kodinkieltävään tai maailmaan kotiutuneeseen ähhäh, minenkaipaa mittään, *kele -toteamukseen. Pohdittuani mahdollista koti-ikävää laadin oman listani siitä mistä suomalainen ei luopuisi (vaan on luopunut kuitenkin): kirjasto kauppahalli päivän keitto + leipä ja voi (Minulla ei koskaan ole ollut kesämökkiä, en erityisesti pidä suolattomassa järvivedessä uimisesta, joitakin kirkkaita, kylmiä, turpeenhappamia järviä nyt lukuunottamatta, ja jos totta puhutaan, syön mielummin tummaa suklaata. Italialainenkaan ei luopuisi kännykästään, no ei kuuna kullan valkeana.) Ikävöin yhtä tiettyä tuulista kaupunkia ja tiettyjä ihmisiä, mahdollisesti omien ajan kultaamien muistojen ja muiden kertoman sekoitusta, vaarin ja tsaarin Stadia. Kaipauksen kohdekin muuttuu salakavalasti, eksyn uusiin kauppakujiin joiden kahviloissa huolitellut jakkupukutädit syövät kevyttä salaattilounastaan. Voin kieriskellä nostalgiassa tiettyjen graniittisten katukivien kohdalla, mutta samalla lailla huokaan "oi kun ihanaa olla taas Roomassa" vaikken siellä koskaan ole asunutkaan - muutamaa parin viikon Gianicolon keikkaa lukuunottamatta. Suhtaudun kaupunkeihin yltiöpäisen tunteellisesti, riippumatta siitä onko suhteeni niihin ollut pitkä ja vakava vai lyhyt flirtti :) Haikeita huokauksia herättäviä vanhoja rakastettuja ovat Tukholma ja A'dam, Lontoossa on jotain ihanan kotoista, New Yorkissa on elelty ainakin muutaman kirjan ja leffan verran. Kaiken kaikkiaan jossakin Kaupungin viidestäkymmenestä elokuvasalista vietetyt iltapäivät ovat omiaan sekoittamaan oman eletyn elämän muiden lavastamaan fiktioon. Valkosipulihapankaalia tekee toisinaan mieli, sitä syödään varastoon Suomessa käydessä, samoin ruispuikuloita. Ulkosuomalaisruuanlaittoon suolainen tanskalainen (Lurpak) tai ranskalainen (President) voi menettelee, ja jos kaupasta saa kreikkalaista jogurttia voi sitä käyttää kaikenmaailman kermaviilien korvikkeena. Suomea voi onneksi lukea ja puhua päivittäin, kotona on Italiatar jolla juttu luistaa, ja sitten on nämä Skypet sunmuut. Uudesta kodista olen kuitenkin oppinut rakastamaan eri vuodenaikojen tuoksuja ja makuja, ja nyt jo joulukin tuntuu joululta, vaikka lumetonna. Jouluseimi kotiin ja studiolle pitäisi jo rakentaa, samoin ne siivet kahdellekymmenellekolmelle pikkuenkelille...