maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Olemme muuttaneet

...virtuaalisesti. Arkitehtiblog viettää kolmevuotispäiväänsä uudessa osoitteessa.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Munakoisopyörykät

Polpettine di melanzana

pari munakoisoa
korppujauhoja
runsaasti parmesanraastetta
3 – 4 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
persiljaa
öljyä (paistamiseen)

Leikkaa munakoisot kuutioksi ja kiehauta, kunnes ovat pehmeitä. Valuta. Lisää korppujauhot, parmesanraaste, kananmunat sekä mausteet ja vaivaa käsin tasaiseksi massaksi. Jos massa on liian löysää, lisää korppujauhoja.

Pyöritä massasta pyöryköitä kostutetuin käsin ja paista upporasvassa.

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Täällä on siivottu

Älkääkä itkekö yläbannerin tai punalipun perään, niitä ei nyt ole. Eikä tule.

Yritän edes saada linkit mallilleen, joten jos joku linkittämäni blogi on kadonnut niin pazienza, it's just Blogger...

torstaina, syyskuuta 11, 2008

Ekaluokkalainen kävelee kuin nainen...

...ämpäri päässä, takapuoli jäässä!

Tänään alkoi Italiattaren viisivuotinen taival scuola elementaressa, tuppulalaiseen tapaan eli ekalle luokalle ilmottauduttiin joskus tammikuussa, eikä mitään sen jälkeen paitsi kesällä kansliassa mitä nöyrimmin tiedustelemassa mitä kirjoja ja mistä pitää tilata ja varata. Olisivatkohan sosiaaliviranomaiset huudelleet perään jos olisin unohtanut ilmottautua? Syyskuun alussa puskaradio tiedotti koulun alkamispäivästä ja kellonajasta, ja sitten koululle mentiin patsastelemaan kuulopuheiden mukaisena päivänä tavanomaiseen kellonaikaan, reppu selässä ja vääränkokoiset ruutuvihot repussa. Muutamaa päivää aiemmin oli ilmoitustaululla listat kullekin osaksi lankeavasta opettajasta ja luokkatovereista, sen jälkeen alkoi armoton vääntö kulissien takana, mikäli taivaspaikka ei ollut mieluinen. Ei mitään kouluun tutustumispäivää tai yleistä ja yhtäläistä kirjettä ekaluokkalaisten vanhemmille. Kellon soidessa kaikki sisään, vanhemmat, isovanhemmat ja tädit mukaanluettuna, vahtimestarit neuvoivat luokkahuoneen, sitten luokkahuoneeseen seisoskelemaan kunnes opettajatar heitti vanhemmat ulos hortoilemaan käytävällä. Ensimmäinen päivä puoli yhdeksästä puoli kahteen kuten joka ikinen päivä maanantaista lauantaihin seuraavan viiden vuoden ajan.

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Mare di settembre

Täällä on sitten kuuma.

Kun tarha on jo alkanut mutta koulu ei vielä, olemme käyttäneet tilaisuutta hyväksemme, jättäneet hukkaan kulkevan ja kiviä nakkovan pikkuäijän ammattikasvattajien huomaan ja menneet tyttöjen kanssa rannalle. Santa Marian ranta on parhaimmillaan, vedenalaiset makeanveden lähteet nostavat meren tyyneen pintaan kylmän veden kalvon. Viikonloppuna painostava kuumuus saavuttaa huippunsa, edes kastautuminen ei tuo helpotusta koska Torre Squillacen rannalla lämmin vesi muistuttaa keittolientä, lapset ovat rasvaisia ja hiekkaisia, samoin eväsleivät. Jos tuulee, niin lämmintä ja kosteaa, kuin lehmän henkäys, sanoisi Muori.

Italiattaren syntymäpäivien järjestely tietää ylimääräistä huhkimista, kauppakassien kantamista paahtavassa helteessä katutöiden takia kynnöspeltona olevan piazzan halki, talon puunaamista katosta lattiaan, ruoanvalmistusta. Koska joka tapauksessa on liian kuuma, on herttaisen yhdentekevää huhkinko keittiössä vaiko en, uunin lämittäminen sisätiloissa on äärimmäisen epätoivottavaa mutta terassille nostetussa frityyrikeittimessä valmistuvat hevosenlihapullat, calzonet ja arancinat valmistuvat tuossa tuokiossa, tai siis niin on tapana sanoa.

Kakku on näyte Kummitädin taidoista

lauantaina, elokuuta 30, 2008

Bombay Sapphire, eli missä aina paistaa aurinko

Matkustaminen pikkuväen kanssa ei aina ole herkkua, varsinkaan silloin kun matkustamiseen liittyy kaikenlaista jonomuodostelmassa seisomista turvatarkastusten vuoksi, ja karavaanin pysähtyessä pikkuväki muuttuu levottomaksi karaten jonoa ohjaavien nauhojen alta ties minne. Huhtipoika päätyi loppumatkaksi valjaisiin, Italiatarta uhkailtiin ja rauha laskeutui maahan vasta kun makuuvaunun ovi oli kiinni, juna liikkeellä ja jokainen omassa punkassaan, no, poika äidin punkassa, liitetiedosto kun on.

Jälkikasvun paimentamisen sivussa syrjäsilmin nähtyä auringonlaskua kutakuinkin pilvisen Keski-Euroopan yllä katseli ihan mielellään.

sunnuntaina, elokuuta 24, 2008

Muumi and go

Muumisuomea puhuville Muumimaailma lienee pakollinen etappi, vaikka vanhemmilla eivät rahkeet riitäkään joka mutkassa myytävän oheistuotteen ostamiseen, siitä pääasiallisimmat riidat, ja neljän euron poskimaalauskin jää hankkimatta. Taputelkoot nyt niitä muumeja. Hieman kotikutoisen oloisesta turistirysästä jää yllättäen mukava jälkimaku, sillä saaren kallioilla pitkin poikin risteilevät puurallit eivät ole edes rumia, talot on tehty ihan oikeista laudoista ihan oikealla naulapyssyllä, pikkuväellä näyttää olevan hauskaa ilman ainoatakaan hilavitkutinta tai pomppulinnaa. Aurinko paistaa, meri kimaltelee.

Paluumatkalla käymme sukuloimassa Naantalin kerrostalolähiössä, kun kerrankin olemme sveitsiläistyneen serkkutytön kanssa samassa maassa. Automiehen avokätisesti lainaama Kansanvaunu palvelee moitteettomasti tehtävässään, ja paluumatkan vedän yhtä soittoa ilman Lahnajärven seisakkia, miehet nukkuvat, vain Italiatar pitää tasaista höpinää takapenkillä. Äiti, eivät ne muumit olleet oikeita, niissä oli ihminen sisällä. - Mutta olivathan ne silti ihan kivoja, vai? - Joo, niissä oli kiva ihminen sisällä. - Ethän kerro pikkuveljelle, kun se vielä uskoo? - Joo en, pikkuveli tykkäsi Muumipapasta.

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Mokki

Vietimme ferragoston Mamma Marian avopin teknomökillä, Miekkoselle kiitos taiteen sääntöjen mukaan kirpakankuumaksi lämmitetystä saunasta ja Mamma Marialle pöydän antimista yleensä ja kanttarellicarbonarasta erityisesti.

Palattuamme kotiin Sulttaanille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus tutustua natiivien viikonlopunviettoon perjantai-iltana puoleltaöin Malmin terveyskeskuspäivystyksessä. Rampa ja kärttyisä puoliso alkaa muistuttaa ihannemiestäni, tosin Vicodinin asemesta hän napsii kansallislääkettä Buranaa, jota mainostetaan melkein joka lyhtytolpassa.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Perhe kasassa

Karkasin aamulla naapurinrouvien kanssa kirpputorille, ilman lapsia, ja nyt on Tiivi-Taaveja riittämiin vaikka pienemmän Gay Priden järjestämiseen. Hipsu on Italiassa, samoin keskikokoinen Pai. Laa-Laa on hieman ylikasvanut muuhun jengiin verrattuna.

Rakkaani saapuu lentävällä koneella tänään. Ikävä on ollut.

perjantaina, elokuuta 08, 2008

Teletapit

Kun Sarilla on näitä lasten kuvia, niin minäkin sitten.

lauantaina, elokuuta 02, 2008

Tasaraitaa

Mollamaija on oleskellut Suomessa jo kuukauden ja alkaa sulautua massaan. Kangas muorin rintamamiestalon verannan rättilaatikosta, loppu vanhasta yöpaidasta kului Automiehen bemarin jarrujen ilmaamisessa. Jos on avoautoa tarvis niin tuosta lähtisi, autoon liittyy hauskoja muistoja siltä kesältä, no, syksyltä kun Italiatar syntyi, oli kaunis ilma, ajelimme suvisessa Helsingissä ja naureskelimme niille jotka epäluuloisesti mulkoilivat Ali Babaa, avoautoa ja viimeisellään raskaana olevaa blondia.

perjantaina, elokuuta 01, 2008

Pojat on poikia

Lehtikirjoituksen mukaan lähes 80% helsinkiläismiehistä on kohdannut väkivaltaa teillä ja turuilla, eikä Huhtipoika ole suomalaiseen leikkipuistojärjestelmään tutustuessaan kaunistanut tilastoa, päinvastoin, nakkaillut turpiin vastaantulevia ikään, kokoon, väriin tai sukupuoleen katsomatta, ja minä perässä erotuomaroimassa, toivoen että joku isompi antaa takaisin, kuten sitten on käynytkin... ja lopulta pojat on erotettu, kun toinen roikkuu tukassa, toinen puree eikä kumpikaan luovuta. Helkutin luupää. Tilanne näyttäisi olevan rauhoittumaan päin, ammatikseen hiekkalaatikkoerotuomarina toiminut lohdutti että yleensä helpottaa kun oppii ilmaisemaan itseään sanallisesti (verbaalisesti alakynteen jääminen onkin yleinen syy vetää vaimoa turpiin), oppii ettei pienempiä saa eikä isompia kannata, ja sen jälkeen ainoa kuljettavissa oleva tie on pasifismi. Se siitä rauhankasvatuksesta.

Italiatar on monin puolin kekseliäs lapsi, mutta tukkanuottasille hän ei ollut keksinyt, olimme siis tottuneita jonkunlaiseen rauhan tilaan ja vilpittömästi yllätyimme kun Huhtipoika ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta ns. kansanperinteen velvoittamiin poikien huveihin tuuppimalla itseään vuotta vanhempaa ja kokolailla suurempaa Rosabellan ja Karpaattien Karpaasin poikaa Herkulesta. Menoa jatkui koko illan pikku-ukkojen kyräillessä toisiaan ja äristessä kuin urosgorillat.

...kuten oikean huonekalukaupan tuotteen

(linkki)

perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Korvamopedi

Olen teologisena kysymksenä pohtinut sitä kuljettiko Neitsyt Maria Jeesuslasta joskus korvamopedilla, ja jos ei niin siksikö että Jeesus oli niin kiltti lapsi, vai siksi että oli itse pyhimys?

Lasten kurittamisesta on keskusteltu päivittäin Hesarin yleisönosastolla, eli ettei missään nimessä tukkapöllyä, tai annettiin meillekin ja ihan kunnollisia kansalaisia meistä on tullut. Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 1988 tekemässä kyselyssä 55% haastatelluista 15-16 -vuotiasta ei hyväksynyt ruumiillista kuritusta missään tilanteessa, 45% puolusteli vanhempiensa toimintaa. Vain 5% aikoi itse käyttää ruumiillista kuritusta, ja jäljelle jääneistä 95 prosentista perstuntumalta noin puolet saattoi kaksikymmentä vuotta myöhemmin yllättyneenä huomata ettei ollut ihanteidensa mittainen. Toiseen puoleen mahtuvat lapsettomat ja ne muutamat jotka ihmeissään pyörittelevät silmiään "ei meillä ole tarvinnut koskaan laittaa keittiön laatikostoihin sulkijoita", "ei meidän poika koskaan töni puistossa muita lapsia". Laskettakoon se heidän ansiokseen, minä olisin silloin tällöin valmis passittamaan koko porukan johonkin supernanny-realityyn ja itse ihan vain sohvalta seurata laittaisiko ammattikasvattaja ne velcrotarralla kiinni johonkin jäähypenkkiin, vai? Ovat ne haasteellisia, kiitän saamastani haasteesta vaikken tiedä onko tämä minullekin ylimitoitettu projekti.

Kun pinna ei enää riitä, pitää vanhemman hakea apua, ja pitää huolta myös omasta jaksamisestaan, kun vielä joku kertoisi miten. Onneksi kasvattajan avuksi löytyy erilaisia vihkosia. Muun muassa alalyolasta.fi antaa vinkkejä kekseliäälle kasvattajalle:

Kekseliäs kasvattaja muistaa:

  • Osoittaa lapselle hellyyttä
  • Lukea lapselle satuja ja katsella hänen kanssaan kuvakirjoja
  • Pitää häntä sylissä ja hyväillä häntä
  • Kiittää ja kehua häntä
  • Ottaa vauvan syliin ja jutella ja hyräillä hänelle ystävällisesti. Juttelu tai hyräily rauhoittaa yleensä itkevän vauvan. Sihiseminen saattaa kuulostaa vihaiselta.
  • Jutella vauvalleen ja pikkulapselleen myös julkisilla paikoilla, kuten liikennevälineissä ja kaupoissa. Se on täysin hyväksyttävää.
Oho. Mikäköhän noista pääsi unohtumaan? Kiva kun muistutettiin. On tietysti ihan hirveä klisee sanoa että eteläisessä Euroopassa lapsia sekä lyödään että suukotellaan enemmän, ja tottahan toki on vielä parempi jos ei kuriteta ja sen lisäksi vielä bonuksena otetaan syliinkin, edes neuvolavihkon määrittämän minimin verran. Suhtaudun kasvatusoppaisiin vähän varoen sillä kaikki vanhemmat ovat erilaisia, kaikki lapset ovat erilaisia, ja vaikka jossakin oppaassa kuvailtaisiinkin omiani muistuttavaa keissiä niin viimeistään varoittava esimerkkitapaus vanhempiaan manipuloivasta yhdeksänviikkoisesta vauvasta saa minut vetämään palkokasvin siemenen otsaonteloon saakka, ja kirja jää keskenlukuisena pölyttymään hyllyyn vaikka se lapsettoman tuttavatädin mielestä on tosi hyvä, juuri sellainen josta nykyvanhempien tulisi ottaa oppia.

Pieneltä ihmistaimelta ei voi odottaa aikuismaista käytöstä. Itsehillintä lisääntyy iän myötä, joten pitkää pinnaa peliin. Ikiliikkuja asettuu paikoilleen, kun ikäkausi menee ohi. Lukuisten harjoitusten jälkeen soppakin livahtaa suuhun läikkymättä, leivälle jää vähemmän rasvaa ja kengät sujahtavat automaattisesti oikeisiin jalkoihin.

Crocsit väärässä jalassa taitaa olla perheväkivaltatilaston ehdoton ykkönen.

Kuva: Mafufura-täti kuljettaa Obaa ja Bibiä korvamopedilla. Marie El-Ahmarin kuvitusta kirjassa Bibi muuttaa Suomeen.

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008

Briljanttia

Olen oikeasti aika huono jakamaan näitä prenikoita, ei siksi etten toisten juttuja arvosta vaan koska ne mielestäni hyvät blogit ovat muidenkin mielestä niin hyviä että yleensä ne on jo palkittu siinä samassa rytäkässä, ja lisäksi minulla on liian vähän aikaa uusien hyvien blogien etsimiseen, niitä hyväksi havaittuja ja vielä silloin tällöin päivittyviä lisäilen sivupalkkiin hissun kissun ja pikkuhiljaa. Säännöt kuitenkin olisivat seuraavanlaiset:

  1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa.
  2. Linkitä siihen blogiin, josta sen sait.
  3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajiksi.
  4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi.
  5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.
Jos vielä odotan, saan muuttaa säännöt sellaiseksi että linkitän seitsemään blogiin, joilta tnnustuksen sain :) Kiitokset Sarille, Ritvalle, Minnille.

lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

Karateka eli äidin omaa aikaa

Kun Italiatar oli jo lähtenyt mummun kanssa Suomeen, otin Muumien avulla hieman omaa aikaa= ei työjuttuja eikä siivoamista, ompelukone keskelle keittiön pöytää ja menoksi. En ole pienenä juuri leikkinyt nukeilla, joten on korkea aika aloittaa mikäli mielin kiriä umpeen menetetyn ajan.

Nukke on ollut perheessä iät ja ajat, sen antoi eräs toveri Italiattaren ollessa pienen pieni, eikä siitä olla viis veisattu, ennen kuin sitten uuden kimonon myötä. Sitä on nyt rakastettu ja raahattu mukana, lopulta niin että jouduin yöpuvunkin ompelemaan jotta harmaantuneen ja tahraisen kimonon saisi välillä pesuun. Kyljen lippusessa lukee Pretty Doll imported by Maricart, en ole niitä sen koommin nähnyt, ovat kai hävinneet kilvassa MyDollille. MyDoll on kallis ylisöpö nukke joista äidit pitävät enemmän kuin tyttäret, minäkin tykkään, mutta olen lueskellut kataloogia huolella ja todennut että ovat kai kaikki valkoihoisia, eli siis vähän tylsää kuitenkin, perinteet velvoittavat. Minulla oli pienenä kaksi mummun ompelemaa mollamaijaa joista toinen oli musta, toinen valkoinen, joku kaava niihin oli kuulemma ollut mutta siitä huolimatta niistä oli tullut kovin kurjan ja laihan näköisiä, ja siksi niitä kutsuttiin biafralaiseksi ja vennamolaiseksi. Kun opin puhumaan, iski sensuuri ja valkoinen mollamaija ristittiin hätäisesti uudelleen nimellä Venla Molanen.

Pattycake Doll Company tarjoaa etnisiä ja erikoisnukkeja, kuten pyörätuolissa istuvia. Pitäisikö nuken sitten olla lapsen itsensä näköinen, en tiedä. Aikani mollamaijoja googlaamalla löysin myös monirotuisia nukkeja tekevän puljun.

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Fillari

Fillarilla ajo on Tuppulassa jäänyt valitettavan vähälle, vaikka omani sinne kuljetutinkin muuttokuormassa. Parhaimmillaan tuli viisikymmentä kilometriä päivässä sellaista tavallista työmatka-ajoa, edellisessä elämässä siis. Nyt on vain aina liikaa jengiä matkassa. Syksyksi lupasivat lapsenistuinta, kunhan ensin saa tavaratelineen. Pyörä on käytetty huollossa, ja Sulttaani on raportoinut ajaneensa sillä asioilla. On kuulemma kätevä peli. Laitetaan Ameriikan uudelleenlöytämisen ja lisäruudinkeksimisen kanssa samalle etiketille.

Käytin hyväkseni Huhtipojan päikkäreitä ja kiersin rantoja myöten ensin tutut Roihikan ja Tammarin tervaleppälehdot, sen jälkeen minulle täysin tuntemattomat uudet korttelit Herttoniemenrannassa. Loka- ja ketjusuojattomalla maastopyörällä, kovaa ja epäurheilullisesti pukeutuneena kuten pyörä on kulkuväline -tyyliin kuuluu. Torihousun lahje oli arvioimaani leveämpi, se joutui ketjujen väliin ensimmäisen kymmenen ajometrin jälkeen ja sen jälkeen tungettiin elegantisti sukanvarteen. Mesiangervo tuoksui, ja jotain hanhia siellä seistä pönötti keskellä tietä.

keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

Unplugged

Sain kesätyöksi yhden julkisivumuutoksen, ja vaikka asiasta oli tietoa jo etukäteen niin jotenkin aktiivisesti unohdin CADin kotiin. Kaivoin sitten kellarista muinaiset IKEAn pukkijalat, faijan toiviomatkalta Ruotsista tuomat siltä ajalta kun IKEA ei vielä ollut rantautunut Suomeen, ja kaapin perukoilta hakaviivaimen kun nartsari oli löytämääni pöytälevyyn liian pitkä.

Suosittelen. Uskomattoman rentouttavaa.

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Letkuapina

Eilen asioilla käydessäni jouduin luopumaan periaatteestani ja tankkaamaan auton itse, toimitus johon en varovaisen arvioni mukaan ole ryhtynyt viimeiseen kahteentoista vuoteen, ja jota viimeiseen asti yritin välttää, pidensin reittiänikin monella turhalla ajokilometrillä vain todetakseni että Liisankadun Shellillä luki itsepalvelu. Epäuskoisena odottelin hetken turhaan Stadin viimeistä letkuapinaa, sitten ajoin toisaalle tappelemaan bensatankin korkin kanssa. Kirosin kyllä katkerasti miksen ottanut poikittaislinjaa Herttoniemestä.

Ei niin etteikö ihmiseltä voisi olettaa että itsekin osaa tankata, tai kantaa kahvin tiskiltä pöytään, likaiset astiat pöydästä kärryyn, poimia sämpylät atuloilla muovipussiin ja punnita pussinsa itse, lukea viivakoodin ja maksaa itsepalvelukassalla. Mutta tämä tie johtaa pitkällä juoksulla tapainturmelukseen ja suoraa päätä helvettiin.

sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Vallankumouspöydästä

Eilen pääsin sitten miittaamaan Juttutuvan Vallankumouspöytään. Oli mukavaa tavata Jäppinen ihan livenä, vaikka naama olikin tuttu sillä entisenä itähelsinkiläisenä olen bongannut herran usein julkisissa ja Kontulan kirjastossa. Ilta jäi osaltani lyhyeksi sillä myös Muorille oli sattunut vapaailta ja kutsu ystävättären luo Tangomarkkinoiden finaalia seuraamaan - meillä ei näy kolmosta, joka tosin ei ole mahdottoman suuri menetys, eikä täällä muutenkaan katsota muuta kuin Muumia videolta.

Metrovaunuun pelmahti Kulosaaressa katusoittajaduo, joista toinen soitti kitaraa, toinen klarinettia. Kuuluttivat italiaksi signore e signori, scusate il disturbo ennen esitystään, kai niiden edellinen työpaikka oli ollut Rooman metrossa, ennen fasistien Roomaanmarssia, siis. Tunnen itseni turistiksi vilkuillessani kanssamatkustajia, että miten väki pukeutuu (hyvin, huonosti, hyvin huonosti mutta vapauttavalla tavalla kaikenkirjavasti, moniarvoisesti, kukin oman mieltymyksensä tai kaveriporukkansa mieltymysten mukaan) ja kenen viereen istuu (naiset naisten, miehet miesten kanssa, väärinkäsitysten välttämiseksi?). Plus kolmekymppisellä naisella Tiikeri ja Aasi Ihaa tatuoituna lapaluiden väliin, tatuointi näyttää aidolta, harkitsen Muumimamman kuvaa olkavarteen.

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Bibliofiilin tunnustuksia

Yksi yksittäinen suomalaisen elämänmenon asia, jota Italiassa olen kaikkein eniten ikävöinyt, on kirjasto. Sitä on vaikea selittää, kun tuppulalaiset ovat ylpeitä omastaan vaikkei kukaan siellä käy, no, onhan siellä muutamia korvaamattoman arvokkaita ja harvinaisia vanhoja niteitä, muttei sellaista ihmisten käyttökirjastoa. Yritän välttää olemasta karkea, vaikka ensimmäinen mieleen tuleva lausahdus olisikin että arvaa minne voit tunkea sen vanhan niteesi. Helsingin Kaupunginkirjasto on jotakin aivan ihanaa, jotain sellaista eivät Italiassa osaa kuvitellakaan ellei sitten kommarien Bolognassa. Läjäpäin kirjoja, lehtiä ja äänitteitä ihan ilmaiseksi, nettihausta voi etsiä ja tilata. Jos ei Kaupunginkirjasto riitä, voi mennä rellestämään Rakennustaiteen museoon, Valtsikaan tai SKS:n etnografiselle. Stoasta olen kanniskellut lasten- ja äänikirjoja, Rakennustaiteen museosta Hassan Fathyn Natural Energy and Vernacular Architecturen. Ymmärtävätköhän sosiaalidemokraattisen Muumilaakson asukkaat onneaan?

Minusta on mahdottoman, tolkuttoman väärin että kirjat täytyy ostaa jotta niitä voi lukea, ja että jotkut perheet joutuvat tosissaan valitsemaan ostaako kirjoja vai leipää. Paikallisintelligentsia valittaa ettei nykyään lueta, vaikka historiallisessa perspektiivissä katsottuna nykyitalialaiset kuuluvat ensimmäisiin lähes sataprosenttisesti lukutaitoisiin sukupolviin. Italialaiset lukevat keskimäärin yhden kirjan vuodessa, kertoo tilasto. Ne nuoret, joiden kotona ei olla luettu eivät itsekään hakeudu kirjojen pariin. Tästä pitäisi kai kunnallispolitiikassa tapella, jos nimenomaan lasten- ja nuortenkirjoja, vaikka naapurikunnan kanssa yhteiseen kirjastoautoon. Utopiaa on vaikea selittää niille jotka eivät ole omin silmin nähneet ja kokeneet, sormeilleet hyllymetreittäin dinosauruksia ja intiaaneja, merirosvoja, kaappareita, ufoja ja puutarhanhoitoa, dekkareita ja kulttuurihistoriaa, Atlantin ylitystä kaislaveneellä.

keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008

Harrastustoimintaa

Jottei lomalla tulisi aika pitkäksi, täytyy ihmisellä olla harrastuksia.

Muorin keittiöön oli alkanut kantautua pahaa hajua kaksi viikkoa sitten, ja syyllistä etsittiin, tarkastettiin rotanloukut ja mietittiin mahtaako seinän välissä olla vainahia. Sunnuntaina lähdimme pullakahvipöydästä rakennusmestarioppilas Röllin kanssa taskulampulla varustautuneena kierrokselle sokkelin alle, josta löytyi haisun syyllinen, tai jäljet jota pitkin syyllisen tavoittaa, tip tippoja, vesivahinko, mahdollisesti vuotava vesijohto tai viemäri. Keittiön lavuaari välittömään käyttökieltoon, illalla tiputtelu oli jo vähentynyt ja epäilykset rajattu lavuaarista pääviemäriin kulkevaan vaakavetoon joka tiputteli nesteitään alapohjan sahanpuruihin. Jotain sientäkin lykkää seitsenkymmentälukuisten lisäeristysstyroksien raosta.

Koska emme tiedä mitä vastassamme on, varaudumme pahimpaan. Maanantaina kaupasta home- ja asbestisaneerausnaamarit ja kertakäyttöhaalarit, kaksi peräkärryllistä silkkaa roinaa sorttiin. Vaarin lapiot säästetään, nostetaan ulos jalavaan nojaamaan naapurien kadehdittavaksi ja ihmeteltäväksi: siirtolapuutarhassa kädettömiltä katkesi lapionvarsi, työkalu heitettiin menemään, vaari dyykkasi ja kätevänä miehenä korjasi, koskaan ei voi tietää milloin tarvitsee lapiota. Tai talikkoa. Tervetuloa Marjaniemen lapiomuseoon. Löysin tiilenlyöntimuotin, jota olin pelännyt kadonneeksi, mutta turha pelko, meillä ei heitetä mitään pois, paitsi vuonna 2008 meni kaksi peräkärryllistä vesivahinkoista lastulevyä. Automies purkaa lisäeristyslevyn, avaa rossipohjan ja tiputtaa märän purun raivattuun nurkkaan. Ihmeeksemme emme löydä asbestia. Lattia jää liikennöintikelpoiseksi, uudelle viemäriputkelle suunnitellaan reitti ihmisten ilmoille kellarinportaan alle, jossa sitä voi tarvittaessa tarkkailla ja huoltaa, ja viemäriasian ratkaistua tutkitaan vain mihin asti kosteutta on kertynyt, mikä on rakenteiden vointi, kuivatellaan.

Seuraavina päivinä Automies rakentaa kuumailmapuhaltimesta ja tilapäisluukkuun asennetusta poistoilmaimusta rakennekuivauspaketin, joka paitsi kuivaa alapohjaa, pitää sokkelin alla olevan ryömintätilan alipaineisena niin ettei haisu tunge lattianraoista sisätiloihin. Piikkaa reikiä uudelle viemärivedolle, joka on putkimiestä vaille valmis. Näppärä pikkubroidi, ihastelen. Toivottavasti uudet purut, todennäköisesti selluvilla, saadaan aikaiseksi ennen talven tuloa, sillä mikäs tässä muuten kun lattiaa ei ole avattu eikä mikään enää haise.

Ainoa epämukavuuskohta on edelleen käyttökiellossa oleva keittiön lavuaari, johon tiskikone laskisi poistovetensä. Tiskaamme vessassa pienessä lavuaarissa. Samassa pestään Huhtipojan takapuoli, muori hetken epäröi mutta minä rauhoittelen: voidaan me kun ollaan valkolaisia.

Taaperoimetystä

Huhtipoikaa alkaa leikin touhussa väsyttää, hän kiipeää syliin, imee peukaloaan ja toisella kädellä kaivaa paidan alta. Jaa, taitaa haluta tissiä. Meinaako tuostakin tulla pitkä projekti? - Ans kattoo nyt. Kun tilastollisesti poikia imetetään pidempään kuin tyttöjä, ja kakkosta pidempään kuin esikoista... ja kun Italiassa on asevelvollisuuskin lakkautettu... - Ahaa, ettei sitten sitäkään syytä vierottaa (naurua).

perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Suomifiilistelyä

Lentävä kone saapuu Helsinsky-Vantaan kentälle kolmelta aamun sarastaessa; volkkarilla kehätietä, kansankynttilä Petri Tiili laulaa kuumasta moottoritiestä, katselen koivikoita tienposkessa. Pimennysverhoilla uskottelen Huhtipojalle että päiväunille voi mennä aamuneljältä vaikka on ilmiselvästi valoisaa, oikean aamun koittaessa sänkyyn kapsahtaa Italiatar.

Ensimmäinen päivä menee perustarpeiden takaamisessa: imuroin muorin MacBookiin ukkoslinnun ja tuliketun, ihmettelen aikani mihin se oikein ne asensi kun ei kerran ohjelmakansioon, miten saan ohjelmat oikeaan paikkaan ja pysymään vielä dockissa. Olen jäänyt käyttöjärjestelmäversioon seitsemän piste jotakin, enkä muutenkaan ole tottunut siihen että tietokoneet puhuvat suomea. Kone hyljeksii mukaani tuomaa DVD-levyä, emmekä löydä klemmarinreikää josta levyn voisi pakottaa ulos.

Seuraavana päivänä muokataan sekundaarinen ympäristö: hurautan ilman lapsia Itäkeskukseen, käyn kirjastossa varmistamassa että korttini on vielä hengissä, lainaan äänikirjan, Kolme iloista rosvoa sekä italiankielisen version kuvakirjasta Kuinkas sitten kävikään, lähinnä kustantajan tietojen muistiin merkitsemiseksi. Ostoshelvetin Tallinnanaukion puoleisen sisäänkäynnin edessä makaa käsirautoihin lyöty villiintynyttä joulupukkia muistuttava äijä. Vartiointiliikkeen miehet odottavat oikeaa virkavaltaa paikalle. Huntupäiset naiset, suomalaiset ja muualta tulleet, työntävät lastenrattaita. Ostan Body Shopista kuumavahaa joka on Italiassa vedetty myynnistä, sillä itseään kunnioittava italiatar tuskin pyykkäisi säärikarvasavotan päätteksi reilun kaupan periaatteilla Egyptissä tuotettuja luomupuuvillakaistaleita. Stockan Herkku on sisustettu mullin mallin, mutta tarmokkaan etsimisen jälkeen löydän ostoskoriini valkosipulivoilla täytetyn patongin, tölkin Nikolaita ja rasiallisen Rasilaisen valkosipulihapankaalia. Vielä iltaan mennessä pääsen uimarannalle. Lapset suhtautuvat urheasti totuttua kylmempään, tyynempään ja vähäsuolaisempaan veteen. Uidessa tuntuu siltä että jos sulkisi silmät ja avaisi ne uudelleen en ehkä olisi koskaan missään muualla ollutkaan. Romaninaiset riisuvat alushameisilleen pukukopin edessä penkillä, niiden tytöillä on pinkit feikkicrocsit. On samanlaista kuin ennen, ja silti samaan aikaan tuntematonta, uusia taloja, polkuja, pyöräteitä, ja osaako bussilippuakaan enää käyttää?

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Kovan päivän ilta

Kuusi ja puoli tuntia junassa, väärään suuntaan vetämistä Terminin asemalla, lentokenttäjunan lippujonossa seisomista, väkipakolla pitelyyn tyrehtyviä hukkaankävely-yrityksiä, turvavyön vastustusta, huutoa, uinahdus peukalo suussa.

Lentoemo saapuu kärryn kanssa: Mitä saisi olla? - Gintonic ja lentonalle. Jokaiselle jotakin.

lauantaina, kesäkuuta 28, 2008

Trasparenza

Läpinäkyvyys. Luonnostelen loppukäyttäjän suojelemiseksi tarkoitettua tiedonantoa siitä kuka olen ja mitkä ovat kirjoittamiseni motiivit. Lisäksi minun pitäisi mitä pikimmin käydä poliisiasemalla otattamassa sormenjäljet itseltäni ja kakaroiltani ja tiedustelemassa lasketaanko henkilö romaniksi Mussolinin ajan rotulakien perusteella, vai onko etnisen taustan luokittelusta vetämässä uusi päivitetty lakiesite, joka hyödyntää uusinta perinnöllisyystieteen tutkimusta. Se olisi valtava edistysaskel, sinnemminkin kun matriarkaalisen sukuhaaran polveutumisesta eteläpohjalaisesta hevos- ja povausalan yrittäjäsuvusta ei ole muuta kuin suusanallista tietoa.

perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Lu menzanu

Mezzanino, välikerta, puolikerros. Sen sijaan että olisi jäänyt hellan ja nyrkin väliin, kuten ikäpolvensa naiset ainakin siinä yleisessä mielikuvassa, vietti anoppini suuren osan elämästään työhuoneessaan jonne ei päivä paistanut tai kuu kumottanut, leskeksi jäätyään vielä enemmän kun ei ollut kukaan käskemässä. Anoppini rakasti työtään, siinä määrin että Sulttaanin tavoittelema mielikuva "tomaattikastikkeesta niin kuin äiti sen teki" oli pohjaanpalaneen maku, kun äiti vielä lounasta valmistaessaan laskeutui puoli kerrosta keittiöstä ompelemaan viimeisen sauman, neonvalon loisteessa, polkusingerin kolkkeessa, Pompeijin Madonnan ja Jeesuksen Pyhän Sydämen katsellessa laupeina seinältä.

Anoppini korjasi ja muodisti turkkeja, pimeänä, kuten monet naiset Etelässä, ompelijoina, kotipartureina, kosmetologeina, kirjojina. Vaatetangolla roikkui työn alla olevia ja lähes kokonaisia turkkeja ja nahkatakkeja; isossa vihreässä matka-arkussa, puisessa arkkupenkissä, vanhoissa matkalaukuissa ja kaiken kalustuksen välisen tilan täyttävissä muovipusseissa oli vuorikankaita, nahkatakin hihoja, häntiä, käpäliä, tilkkuja ja vaikka mitä.

Olen käyttänyt Huhtipojan viimeiset tarhapäivät välikerran raivaamiseen, ja vaikkei Augeiaan tallien siivoaminen enää vaarivainaani kuolinpesän perkaamisen jälkeen pelotakaan, on nahkojen lajittelu silti käynyt työstä minkin, soopelin, kultalampaan ja karakulin karvan, pölyn ja nöyhtän tarttuessa hikiseen ihoon. Lupaan polttaa majani kerran seitsemässä vuodessa ja raivata kaiken etukäteen ettei perillisille jää turhanaikaista pään pyörittämistä, mutta totta puhuen ei hyvältä näytä, ja voihan tuotakin vielä tarvita, ja entä jos kaiken tämän turkkurille ja nahkurille könttäsummaan myytyäni joudunkin ostamaan vuodan Pocahontasin mokkasiineille? Kannan muovipusseja kadunkulmaan jätelaatikkoon, ja lopulta suoraan autolehtien aiheellisesti ylistämään Yarisin takakonttiin, koska kadulla on liian kuuma kävellä: viisi paria after-ski-moonbootseja paikassa jossa sataa lunta kerran kahdessakymmenessä vuodessa, anoppi oli pienenä tyttönä katsellut Vesuviuksen lumihuippuja ja ehkä siksikin rakasti lomamatkoja vuoristoon, Suomessa kieri saunan päälle hangessa, ei pelännyt ketään eikä mitään.

Vanhassa roinassa on viehätyksensä, sillä esineisiin kiteytyy kokonaisen sukupolven läpikäymät historian etapit: pahvinen matkalaukku, siirtolaiset, sveitsinfrangeilla ostetun avoTriumphin Blaupunkt autoradio, polaroidkamera. Kiirekö tässä, pakkaan osan aarteista takaisin arkkupenkkiin ja suodatan uudelleen seitsemän vuoden kuluttua, kunnes päätyvät kaikki samaan paikkaan niiden valokuvien kanssa, joiden henkilöitä ei kukaan elossa oleva enää tunnista. Unholaan.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Äidit ja pojat

Äidit ne yleensä poispilaavat poikansa, mietin silittäessäni pieniä kauluspaitoja sen kolmen vartin hyppytunnin aikana joka syntyy kun toimeksiantaja soittaa ja ilmoittaa joutuvansa siirtämään sovittua tapaamista työmaalla. Minkähän ikäisenä ne pitäisi laittaa silittämään itse, mietin, ei ihan vielä kaksivuotiaana.

Huhtipoika on hurmaava valkoisissa boksereissa ja hihattomassa aluspaidassa. Syntyvät maailmaan, alkavat vaatia, kävelevät sisään sydämeen pyyhkimättä jalkojaan ovenpielessä.

tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Ekolokerointia

Feikkicrocsien kuvia etsiessäni piipahdin yhdessä jos toisessa trendiblogissa, jossa ilmiölle alkoi löytyä metatasoa. “You’re no one til someone copies you”, julistavat, mutta siitä huolimatta Tuppulassa on päässyt käymään niin että feikkarit ovat rantautuneet kylään ennen merkkituotetta, ja yllättävän syviin kansan riveihin, kuten linnanpuutarhan kupeessa vanhankaupungin laidalla sijaitsevaan Premion myymälään, jonka pääasiallisia myyntiartikkeleita ovat kumisaappaat, kammesta veivattavat pastakoneet ja lihamyllyt sekä niiden lisävarusteet kuten tomaattisalsasuutin ja makkaran valmistamiseen käytettävä sarvi, patenttikorkilliset lasipullot, umpiotölkit, oliiviöljykanisterit viiden litran pienperhekoosta ylöspäin. Feikkarit ovat arvatenkin löytäneet oman ekologisen lokeronsa, kuten tarhasta karanneet luonnonvaraisen vesikon syrjäyttäneet minkit tai Meksikosta alun alkaen tuotu viikunaopuntia, eikä Premion myymälän keskivertoasiakkaalla välttämättä edes juolahda mielessä että on hankkimassa itselleen feikkiversiota jostakin elämää suuremmasta, kunhan ostaa perheelle uudet rumat muovikengät rannalle niinkuin on joka vuosi tapana tehdä entisten hajottua tai jäätyä pieniksi. Kalliorantaa suosiva tarvitsee rantatossua koska aaltojen rosoiseksi kuluttama kalkkikivi pistelee ja veden alla voi astua merisiiliin, hiekkarantaperheet suojaavat jalkansa paitsi polttavalta hiekalta myös ns. sattumilta. Tässä tapauksessa en järin itke syrjäytyvien lajien perään, ne läpinäkyvät kovahkosta muovista tehdyt sandaalit eivät koskaan pysyneet lasten jaloissa alkuitkua pidempään, kun taas feikkareita käyttävät mielellään ja vielä omasta aloitteesta, mikä onkin aika paljon sukkiin ja jalkineisiin epäluuloisesti suhtautuvalta jälkikasvultani.

Olen nähnyt aidot crocsit provinssipääkaupungin kauppagalleriassa, arkkitehtiliiton vieressä sijaitsevan Toticchio Tennissportin näyteikkunassa. Mutta minä olenkin kiertänyt maailmaa. Liikkeen nimi juontaa juurensa kahdeksankymmentäluvulle, sillä kuka enää pelaa tennistä? Meillä oli ala-asteen luokalla useampiakin, Tammisalon tenniksenpelaajat, sanottiin, sillä se rimmasi Marjaniemeä paremmin, ja ryhmänmuodostuksessa oli kovin tarkkaa minkälainen krokotiili kenelläkin oli taskun päällä. Haistatin pitkät koko porukalle, olin punk ja ikihippi vieläkin, vaihdatin napit serkuilta perityistä MicMacin housuista enkä kovin mielelläni ole muiden nimikirjaimia päälläni kantanut. Elokuvasta Paluu tulevaisuuteen, muistinvaraisesti siteerattuna: Hän nukkuu. Mikä hänen nimensä mahtaa olla? - Calvin Klein; se on kirjailtu hänen alushousuihinsa. Katselen näyteikkunaa enkä kuollaksenikaan muista onko minulla joskus ollut aidot Conversit; ne muistuttavat minua jostakin jotka tuskin kuitenkaan olivat Elannon kenkäkaupan BeFreet, sillä BeFreessä ei ollut tähteä.

Pohdimme miehen kanssa ovatko aidot crocsit feikkejä paremmat, ja jos ovat niin ovatko kymmenkertaisesti niinkuin hinta. Mies on perheessä ainoa joka ei vielä ole hankkinut feikkareita, ei osaa päättää väriä, tai sitä haluaisiko sittenkin aidot. Miehen velcrotarralla säädettävät solumuovisandaalit ovat myös todella rumat, kuten rantatossun ekologisessa lokerossa kuuluukin. Toticchion ikkunassa ei ole hintoja, jolla vältetäänkin sellainen ikävä sattumus että sisään tunkee ties mitä persaukista rupusakkia joka ei tunne oikeaa paikkaansa... josta juolahtaa mieleeni Julia Roberts Pretty Womanissa, sekä eräs lecceläinen lastenvaateliike jossa julkesin piipahtaa männäviikolla, kolmen nenänvarttaan pitkin mulkoilevan myyjättären tyrmistykseksi. Ei siellä muita asiakkaita ollutkaan, ellei joku sheikki tahi veronkiertäjä sattumalta pistäydy visiitille. Aidon ostaminen on idean ja brändäyksen tunnustamista, vaikka alkuperäinenkin näyttää kopiolta leikkaussalin välinehuoltotiskikoneessa pestävistä kumikengistä, ja denim on denimiä, osti sitten kolmen euron Livesit, kolmenkympin Levisit (joo, halvalla menee) tai kolmensadan mitkä lie TrendyPradat. Minähän en sinisestä denimistä juuri pidä, tai joo, jonkun muun päällä ehkä, mutta jos joku brändäisi sellaiset farkut jossa lukisi Elanto niin varmasti ostaisin, kun niistä on iät kaikki haaveiltu.

lauantaina, kesäkuuta 21, 2008

Oranssia

Perjantain toripäivänä täytin lähes-kansalaisvelvollisuuteni hankkimalla rantakengiksi oranssit feikkicrocsit. Samaan tarmonpuuskaan pelastin Rosabellan tuomista aprikoosinpudokkaista pelastettavissa olevat keittämällä niistä hilloa, kiitos kysymästä Fruttapecin voimin. Lyhensin Italiattaren liian pitkän vyön ja ylijäävästä palasesta ompelen vyöt MyDoll-nukelle ja tummaihoiselle MyDoll-kaltaiselle, kunhan ensin saan nukkeneitien kimonot kaava-astetta pidemmälle. Oudon on hiljaista, soitan puolentusinaa kertaa mummolaan mutta kukaan ei vastaa sillä serkukset ovat metsässä maistelemassa ketunleipiä.

Feikkicrocsia äyskärinä käyttänyt Huhtipoika on palannut terassin vesileikeistä ja syö scorranolaista luomuporkkanaa keltaoranssiin kylpytakkiin kääriytyneenä. Pitäisikö siirtyä kannattamaan Hollannin maajoukkuetta?

Kuvassa aidot Crocsit

torstaina, kesäkuuta 19, 2008

Peltiä ruttuun

Italian liikenteestä ovat viime päivinä kirjoittaneet sekä Milanon Karkki että Modenan Keksi; meidän perheessämme autoilun saralla on lähes hyvä uutinen että saimme viimeinkin stopin takaa kylkeen yhteystietonsa antaneen ja paikalta pakenemattoman maksumiehen, sen jälkeen kun Sulttaani itse raapi kyljen paikallaan olevaan kohteeseen ja minä sain pysäköidyn auton ovesta, tilanteen dynamiikan jäädessä hatarien todistajanlausuntojen varaan kun olin itse keskittynyt varomaan toiselta suunnalta pakittavaa pakettiautoa. Korjautetaan, ainakin kolmasosa lommoposkesta. Ei kai ovea voi vain puoliksi oikaista ja maalata? Mustaa volkkaria jäi ainakin kahteen kylkisektoriin, joista toisessa oli jo vähän punaista maalia.

Päivittäisten SUV-eukkojen lisäksi olen riidellyt muidenkin kalle kaasujalkojen kanssa; toissapäivänä pysähdyin antamaan tilaa suojatietä pitkin katua ylittäville kahdelle jalankulkijalle sillä seurauksella että takanani ajanut pikkufiat-epeli ohitti minut, melkein ajoi jalankulkijoiden yli ja kaarsi vielä tienposkeen huutamaan pää punaisena miksi pysähdyn keskelle katua noin vain näyttämättä vilkkua. Eilen provinssipääkaupungista palatessa edessämme ajoivat isolla rellulla nuoret sankarit, jotka kaasuttivat valoista maksamatta mahdollisesti pyytämättään osakseen langennutta tuulilasinpesua, sadan metrin päässä heittivät ikkunasta tyhjän muovipullon ja vielä viisi kilometriä edempänä meinasivat ajaa meidät strada statalen reuna-aitaan valuessaan kaistalta toiselle, kuljettajan katsoessa pelkääjän paikalla istuvan kanssasankarin hänelle esittelemää videokännykkämateriaalia.

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Laiturilla vilkuttamassa

Äidin pieni lähti tänään maailmalle, mummun kanssa kesälomalle Suomeen. Lähtöpäivään saakka varma asiasta, sitten tuli hieman suru puseroon, lueteltiin mitä kaikkea kivaa voi mummulassa ja serkun luona tehdä, sovittiin että soitellaan skypellä. Marimekon repussa osoitekirjassa ystävien osoitteet, ja osaahan se, lukee, kirjoittaa ja puhuu kahta kieltä. Oranssi vyö, syksyllä ekalle. Äiti ja veljenjunttura tulevat parin viikon kuluttua perässä, mikäli eivät ikävältään siirrä lippuaan aikaisempaan päivämäärään.

Ei tuo koskaan irtaudu äidistä, sanoivat liinassa kannetusta kaksivuotiaasta ja tissiä lutkuttavasta kolmivuotiaasta. Parempi laittaa ne vastasyntyneenä omaan huoneeseen, kaksikuisina päivähoitoon ja teeskennellä infarktia jos ne sitten nelikymppisinä haluavat jo muuttaa kotoa pois ;)

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Eurytmiatossut vinossa

Kiirusta pitää. Äidin kurssit alkavat olla paketissa, Italiattaren koulun loppuminen tietää kaikenlaista kevätjuhlaa ja päättäjäisillallista, matkalippujen varaamista, vyökokeita.

Saimme kutsun Tuppulan intelligentsian kanssa miettimään onko toisenlainen koulu mahdollinen. Eipä kai, sillä käytännössä steineri tarkoittaisi yli neljänkymmenen kilometrin koulumatkaa, lähes kahdensadan kuukausimaksua koulussa jota ei ole tunnustettu oppivelvollisuuskoulua vastaavaksi, ts. järjestelyä joka lain edessä vastaisi kotiperuskoulua, sillä oppivelvollisuus ei Italiassakaan tarkoita sitä että lasten olisi pakko mennä kouluun, jos vanhemmat suoriutuvat asiasta toisella lailla. Olisi tietysti noloa olla kommari joka lähettää pentunsa yksityiskouluun, myönteistä kutsun antama varmistus siitä että kuulumme kylän älymystöön. Seuraavana yönä näen puolivalveilla levottomia unia jossa rakennan keskelle punaista peltoa universumin energiavirtojen kanssa harmoniassa olevan saviolkimajan omaa yksityiskouluani varten. Opetusmetodi koostuisi taikinaterapiasta, joogasta ja kasvatusohjelmasta joka ottaa huomioon itse kunkin oppilaan auran värin. Reippaan itseironisesti.

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Välipalaksi meemiä

Nappasin Sarilta: muuten elämä on aika tiiviin täynnä tylsää ja aikaavievää lainsanan opiskelua, jota kai ammatissa ajan tasalla pysymiseksi myös kutsutaan. Että nykyään täytyy päivittää tietojaan jatkuvasti, eikä jäädä prekariaatin laakereille - kuulalaakereita kai - lepäämään.

Miten haluat munasi? ...hihhihhiiii (kikatusta)

Kuinka nautit kahvisi/teesi? Mustana.

Suosikkiaamiaisruokasi? Jogurtti, leipä, nutella.

Maapähkinävoi? Takertuu kitalakeen.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi? Oliiviöjyä ja balsamiviinietikkaa, suolaa tai sitten: kastike jossa edellämainitut, ruokosokeria, mustapippuria ja Dijonin sinappia.

Colaa vai Pepsiä? Colaa.

Laiskottaa, mitä teet? Perunakroketteja ja hevosenlihapullia Giuseppen trattoriasta.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat? Crudo, grana, rucola.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet? Kanaa rosmariiniperunoilla.

Saatko jostain ruuasta hyviä muistoja? Äidin ruuista.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja? Pinaattikeitosta.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta? Silakkapihvit Mamma Mariasta ja V.I. Leninistä.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit? Ei kai.

Mikä oli lapsena lempiruokasi? Riisi ja munuaiskastike.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat? Ei.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota rakastit, mutta nyt vihaat? Ei.

Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi? Veriappelsiini ja munakoiso.

Lempiroskaruokasi? Kinkku-ananas-aurajuustopitsa itähelsinkiläisellä reseptillä.

Lempivälipalasi? Muurarin aamiainen: sämpylä jossa mortadellaa ja kiukkuista provolajuustoa, mielellään oluen kanssa.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja? Ei kai.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi? Hapankaalilla.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla? Nutellaa.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi? Tulisena.

Saako olla jotain juotavaa? Kylmää vettä.

Punaista vai valkoista? Periaatteessa punaista mutta käytännössä usein roseeta.

Lempijälkiruokasi? Sitruunasorbetti, cremè brule.

Täydellinen yömyssy? Albanialainen grappa.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

Kuva animaatiosta Mire Bala Kale Hin

Romanien asuntovaunu- ja parakkikylät palavat Napolissa; Italiassa on leimahtanut köyhien sota köyhiä vastaan. Sota tuntuu melkein virallisesti oikeutetulta, sillä mediassa ja vaalipuheissa on toitotettu aikaisemman hallituksen lepsun maahanmuuttopolitiikan seurauksia, peloteltu rikollisuudella, ryöstöillä ja raiskauksilla, puhuttu EU:n ulkopuolisista laittomista maahanmuuttajista mutta myös enenevässä määrin ongelmista Unionin alueelta eräästä tietystä maasta saapuvien erään tiettyyn etniseen vähemmistöön kuuluvien ihmisten maahanmuutossa. Heitä ei haluta, ja tuore hallitus on luvannut tiukentaa otteitaan ikään kuin laissa olisi pienellä painettuna pykälä jonka mukaan EU-maan kansalaisia voitaisiin kohdella eri tavoin riippuen siitä mikä heidän etninen alkuperänsä on. Onko mahdollista että joku fasisminaikainen laki on jäänyt kumoamatta? Yhtä kaikki, lähtömaa tuskin haluaa vähemmistöään takaisin, joukossa on väkeä jonka perään kukaan ei ole kysellyt sitten Jugoslavian hajoamisen, ja kolmasosa Italian romaneista on maan omia kansalaisia joita tuskin voi lähettää mihinkään, ellei sitten sovita taas ulkopuolisen tahon kanssa ns. lopullisesta ratkaisusta.

Antisemitismi ei ole enää poliittisesti korrektia, Alleanza Nazionalen Gianfranco Fini on jo vuosia sitten pessyt kätensä fasismista ja käynyt kippa päässä kumartelemassa holokaustin uhrien muistomerkkiä Jerusalemissa. Juutalaisten joukkotuhosta ei voi puhua liikaa, mutta ehkä siitä silti on puhuttu, on yksinkertaistetty, nähty annafrankit ja schindlerin listat ja siinä sivussa unohdettu natsismin keskeinen ajatus, ei Juutalainen vaan jako meihin ja muihin, herrakansan projektiin kelpaamattomiin, juutalaisiin, mustalaisiin, homoihin, hulluihin, vammaisiin, sekarotuisia lapsia maailmaan laittaneisiin arjalaisnaisiin jotka by the way pakkosteriloitiin etteivät jatkaisi pahoja tapojaan.

Piove, è colpa degli zingari. Samaan aikaan italialaiset nuoret kuristavat, raiskaavat ja heittävät kaivoon alaikäisen tytön, skinit potkivat pitkätukan hengiltä. He tekevät rikoksensa yksilöinä tai ehkä laumana, eivät koko etnisen ryhmänsä edustajina. Camorran sekatyömiehet, alaikäiset tai juuri ja juuri aikuiset pikkurikolliset ryöstelevät hylättyjen hökkelikylien savuavia raunioita; kai sieltä lautasantenni tai pari irtoaa.

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Kuvia kodista: Lentonallen päiväunet

Lentonalle Finna näkee unta vallankumouksesta IKEAn lastentuoleista kyhätyssä sängyssä.

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Luomua Scorranosta

Asiasta on puhuttu vuositolkulla, että tehdäänkö vai eikö tehdä, pitääkö olla luomua, kuka järjestää, kuinka yksityiskohtaisia tilausten tulisi olla. Lopulta ostosrinki pyörähti käyntiin vaatimattomalla ohjelmalla: ainakin vihanneksia ja hedelmiä, annetaan tuottajan päättää kassin sisällöstä sillä meillehän on oikeastaan yksi lysti, joka tapauksessa viikon ruokalista laaditaan vasta sen jälkeen kun on kaupassa ensin karsittu ostoslistaluonnoksesta tuotteet jotka paikan päällä osoittautuvat nahistuneiksi, ei-ooksi, tolkuttoman kalliiksi tai huomisaamuna saapuviksi. Kerran viikossa kympillä kauden vihanneksia, ja seuraavan viikon tilauspäivänä risut ja ruusut viljelijälle: salaatti hyvää ja rapeaa, perunoita kaivattaisiin. Scorranolainen luomuporkkana maistui scorranolaiselle luomulle.

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Tulta ja tuhoa

On aina ilahduttavaa kun postiluukku kolahtaa ja saapuu myöntävä päätös rakennuslupahakemukseen, puoltava lausunto museovirastolta ja sensellaista. Maanantaiaamun kohdalle kalenteriin oli kirjattu lupapaperin hakeminen, sitten viikonloppuna kiiri uutinen että tuhopolttaja on tuikannut tuleen kaupunkisuunnitteluviraston. Motiiveista voisi kirjoittaa dekkarin, vaikka kaikki tähän asti esitetty on fiktiota niin kauan kuin toisin todistetaan. Kaavoittamisessa ja rakennusluvissa pelataan isoilla panoksilla. Upean Portoselvaggion rakennusmaaksi kaavoittamista vastustanut Renata Fonte maksoi rohkeudesta hengellään vuonna 1984.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Uusfasismia

Uusfasisteiksi itsensä mieltävät huonotapaiset räkänokat ovat käyneet spraymaalilla töhertelemässä kelttiristejä itsensä Ducen kansan toivoille rakennuttaman opinahjon melko tuoreeltaan peruskorjattuun julkisivuun. Tahattoman koomista, ja huvitan itseäni kuvittelemalla miten räkänokat oltaisiin vanhoina hyvinä aikoina teloitettu koulun edessä paraatikentällä, lauantaisulkeisia pitävien balillapukuisten fasistinversojen iloksi ja ylösrakentamiseksi.

torstaina, toukokuuta 08, 2008

En ole natsi

Sain tämän prenikan, muunnetussa kansainvälisessä asussaan, Keksin Sarilta.

Se tarkoittaa: Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille", niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee. Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa; edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Natsismi, fasismi ja rasismi eivät ole aivan synonyymeja, vaikka jos natsismista ottaa rotuopit pois niin ohkaiseksi jää kirja, jääkö muuta kuin kiiltävät sotilassaappaat ja pompöösia arkkitehtuuria? Rasismi kuuluu niihin ilmiöihin joita on hyvä ymmärtää mutta ainakin minulle ihan mahdotonta hyväksyä, ja koska en ole edes sataprosenttisesti väkivallan vastustaja, saatan jopa myhäillä vahingoniloisesti jos jossakin joku uusnatsi tai skininnilkki on saanut nekkuunsa.

Laitan prenikan eteenpäin monikulttuurisista liitoista kirjoittavalle RVC:lle ja Milanon Karkille jota on pyydetty ennakkoluulojen vastaiseen savottaan ihan kylän papin toimesta. Lisäksi lupaan jatkossakin edistää erilaisuuden hyväksyntää, en juuri tänään kirjallisessa muodossa sillä Huhtipojan päiväunet taitavat olla loppusuorallaan ja kohta saapuvat koulun kansantanssiharjoituksista myös Italiatar ja Albaanitar.

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Mieru

Jatkoin mavron makustelemista suussani, kunnes mieleeni muistui toinenkin siitä johtuva sana: mieru. Sana merkitsee Tuppulan murteessa viiniä, ja kuten nimestä voi päätellä, se ei oletusarvoisesti ole valkoista.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Mustaa nahkaa

En ole noin kahteen vuosikymmeneen ostanut vyötä, mutta uuden hankinta tuli eteen kun entinen on lyhyt vyötäisille, saati sitten lanteille, muoti on nyt tämä ja minkäs voit. Itse tekeminen on vallitsevassa tilanteessa hiukan liian kunnianhimoinen hanke, pätee sekä vyöhön että housuihin, housunlahkeiden lyhentäminen onnistui juuri ja juuri vaikka sitten saikin lasketella superstradaa docmartens konehuoneen puolella että se varttitunti saatiin kurottua kiinni. Ei auta kuin tarkkailla vyömarkkinoita; provinssipääkaupungin näyteikkunassa roikkuu joitakin hienoja kappaleita mutta niissä on ainakin yksi nolla enemmän kuin torivöissä, eikä seitsemänkympin vyötä voi ostaa kolmen euron housuja varten. Perjantaina torille. Valisen mavrojen, kuten kreikkalainen sanoisi, myyntipöydältä teevadin kokoisten solkien, niittien ja strassien joukosta hillityimmän vaihtoehdon jossa kolmen millin vahvuisen muovieläimen vuodan päälle on liimattu millin paksuinen nahkaeläimen nahka. Saanee kelvata, ja oikeastaan tunnen itseni pukeutuneeksi. Vyötetyksi.

Mavro, moro, mauri. Sanan etymologia on kreikkalainen adjektiivi, Moro on käypä sukunimi Italiassa, ja tunnemme myös muutaman Negron. Pitäisikö sukunimi muuttaa poliittisesti korrektiin versioon Di Colore? Moro ja Negro johtavat juurensa tummahipiäisestä esi-isästä. Tuppulassa yleisiä alkuperään viittaavia sukunimiä ovat Greco ja Albanese, ja koska naapurikansat ovat edelleenkin läsnä ja lähellä joutuu puheessa usein täsmentämään oliko henkilö albanese di nazionalità vai Albanese di cognome. Virolainen, Karjalainen, Venäläinen, Ruotsalainen, Hämäläinen, Savolainen, Lappalainen.

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Työn juhlaa, työtä ja juhlaa

Vapun viettäminen, siis vappuaatto, ei ole koskaan oikein napannut vaikka perinteiden velvoittamana olenkin raahautunut kerran jos toisenkin tupsulakki päässä juomaan viinaa, ja lapsena tietysti Mäntymäelle, mutta se on vapunpäivä eli työn ja työläisten juhla. Juhlapyhien pakkohauskasta kumpuaa muistikuva viattomilla lapsensilmillä ihmettelemästäni farkkuasuisesta nuorukaisesta oksentamassa tennareilleen nojaten koivuun pitkän kontulalaisen lamellitalon pihalla, vai oliko se mänty, ja yhtä kaikki juhlinnan kaava sopii myös juhannukseen.

Aioin tehdä rosetteja, sitten toukokuun ensimmäinen tuli yllättäen, kaupat olivat kiinni, maito lopussa, kakarat kotona keskellä viikkoa, raikolmosella pidettiin puhetta työtapaturmissa kuolleiden muistolle. Juhlayleisössä istuvat lesket, orvot ja uhrien vanhemmat puristivat kädessä kuolleitten omaisten kuvia. Kuvittelin vapun poistetuksi kalenterista nyt kun Italia on vapautunut kommunismista, mutta perustuslain ensimmäisen artiklan mukaan työ on tasavallan perusta. Italiassa kuolee työtapaturmissa vuosittain noin 1300 henkeä, ja koska aihe on viime aikoina ollut paljon esillä mediassa, luulevat monet että tapaturmien määrä olisi kasvussa. Ehei. Tapaturmien määrän lasku on pysähtynyt tai hidastunut.

Yksittäisistä aloista vaarallisin on rakennusala, ja kun syyllisiä etsitään tulee mieleen niitä melkoinen liuta: miesvaltaisella alalla painaa nuorten miesten oletettu kuolemattomuus ainakin kolmenkymmenen vuoden ikään asti, ja siitä vanhemmilla vaikuttavat vakiintuneet käytännöt eli näin ollaan ennenkin tehty, eikä koskaan ole käynyt mitäääääää... Apumiehiä otetaan pystymetsästä, kukaan ei välttämättä tarkasta onko turvavöitä tai osataanko niitä edes käyttää oikein, työtähän ne tunnetusti hidastavat ja kun urakka kusee... Kottikärryn päälle pystytetyt tikkaat tunnetaan Suomessakin, tee-se-itse -miesten menehtyminen kirjataan kotitapaturmiin ellei peräti alkoholikuolemiin.

Ei sen kummempaa juhlistamista, siis, pääsimme sentään kahden perheen voimin kävelylle rantapaikkaan ja jäätelölle keskelle ei-mitään rakennettuun parkkipaikkojen, suihkulähteiden ja liukumäkien ympäröimään lapsiperhemagneettiin. Rosabella on saanut miehensä takaisin, Karpaattien Karpaasille löytyi kesätyöpaikka maakunnasta.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Koulutiellä

Sirokko kirjoitti hauskan postauksen liikennemerkeistä eri maissa, ja niin vain minäkin oitis tarkistamaan mikä on meno italialaisessa merkissä, yhtä kiire kouluun kuin algerialaislapsillakin. Pojalla taitaa olla polvihousut.

Italiatarta tyrmistyttää kovin Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan loppukohtaus jossa Heinähattu kulkee yksin reppu selässä maantienpiennarta kouluun. Tuppulassa käytäntö on se että vanhempi, yleensä äiti mutta monesti myös nonna, saattaa, useimmiten autolla, mahdollisuuksien puitteissa niin että autolla pääsee koulurakennuksen kynnykselle asti. Autoja onkin sitten koulun alkamis- ja sulkemisaikana puussa ja maassa, toisessa ja kolmannessa rivissä. Kadunylitys on turvattu suojatietä valvovalla poliisilla. Kuulopuheiden mukaan jonkun alaluokkalaisen vanhemmat oli asetettu syytteeseen siitä että lapsi oli lähetetty yksin koulutielle. Viisivuotias Italiatar on varmasti vielä pieni, mutta päätöstä siitä milloin olisi oikea aika, edeltänee sosiaaliviranomaisten ja asianajajan konsultointi.

Pormestari on yllättäen tiputtanut lehdistölle kissanristiäisissä lausunnon, että vanhakaupunki suljettaisiin autoliikenteeltä syyskuussa. Odotamme sanan toteenpanoa kuin kuuta nousevaa.

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Arkitehdin synttärikakku

Kaikenlaisia juttuja voi kokeilla kerran, mutta jos saman tekee toistamiseen tulee siitä pahe tai perinne; juuri näin on päässyt käymään syntymäpäiväkakun kanssa. Perinteen olisi säilyäkseen hyvä löytää jonkinlaista tukea tai vastinetta ympäröivässä sosiaalisessa todellisuudessa, tarkoittaa sitä että saa olla aika masokisti jos vuodesta toiseen näkee hirveästi vaivaa lanttulaatikon tai mämmin eteen, eikä kukaan muu ymmärrä miksi. Mutta että mansikkakakkua huhtikuussa, mikäpä ettei?

Todistettavasti ensimmäinen mansikkakakku tarjoiltiin vieraille Pescarassa vuonna 1998, ja kakun reseptistä on jäljellä vain hajanaisia todistajalausuntoja, joita voi käydä tivaamassa ympäri maailmaa hajaantuneilta läsnäolijoilta Tuppulassa, Tokiossa, Jerusalemissa, Ateenassa, Milanossa, eri puolilla Abruzzon aluetta.

Edellisenä iltana tehdään sokerikakkupohja, pestään ja lajitellaan mansikat täyte- ja julkisivumansikoihin. Täytemansikat pilkotaan, sokeroidaan ja jätetään marinoitumaan sitruunamehuun. Sokerikakkupohjaksi kelpaa mikä tahansa koulun köksänkirjan resepti, itse käytän kaavaa saman verran kutakin, eli mittaan rikotut munat litran mitassa. Vehnäjauhoja, noin kolmannes perunajauhoa, sokerista puolet tulee sieltä tölkistä jossa vaniljatankojani säilytän, ja varmuuden vuoksi laitan Pan di Angelin leivinjauhetta vastaavaa.

Seuraavana aamuna kakku leikataan kolmeen kerrokseen, mansikat valutetaan, sekoitetaan jogurttiin, kostutetaan kakku mansikkaliemellä jota tarvittaessa jatketaan sokerivedellä ja sitruunamehulla. Jogurttina olen käyttänyt yleensä bianco mulleria tai kilpailevaa etelätirolilaista merkkiä. Kostutettu ja täytetty kakku saa olla jääkaapissa viime hetkiin, jonka jälkeen se kuorrutetaan kermavaahdolla ja koristellaan julkisivumansikoilla.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Saksalaiset

Sakemanneja voi kansakuntana moittia ja kritikoida, mutta pinnallisuudesta heitä ei voi syyttää. Merkillistä sakkia, jonka maailmankuvassa substanssi on vaikutelmaa tärkeämpää. Melkein italialaisten vastakohtia.

Olen suureksi ilokseni löytänyt Tuppulan Lidl'in hyllyltä hapankaalin. Turvallinen vajaa kilon pönikkä maksaa 79 senttiä, siis noin euron kilolta. Pitänee tutustua tavarataivaaseen paremmin, etenkin alusvaateosastoon, jos vaikka löytäisin saksalaista sielua kuvastavia rintaliivejä joita muurin kaatumisen jälkeen ihastelin tavaratalossa Berliinin Alexanderplatsin liepeillä: tukevaa tekoa, edullisia, suuret koot. Sisäiselle saksalaiselleni.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Maailman toiseksi vanhin ammatti

Rai3:n alueuutisissa kerrotaan kiikkiin jääneestä karjavaraskoplasta, joka oli jo hyvän aikaa pyörittänyt bisnestä lastaamalla teuraskoon saavuttaneita nautoja rekkaan Pohjois-Italian laitumilta, kuljettaakseen ne laittomaan teurastamoon Etelään. Tarinan jatko, eli matkustiko pihvi väärillä papereilla eteenpäin vai myytiinkö suoraan kuluttajille, meni minulta tyystin ohi kun jäin ihmettelemään liikeidean ikiaikaisuutta.

Yritteliäisyys, se tätä maata pyörittää.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Yleistä äimistelyä

Jos kohta aiemmin äimisteltiin sitä, että Italia mukakuulemma tämän entisen opposition mukaan oli ainoa ns. vapaa länsimainen demokratia jossa kommunistit olivat hallituksessa, niin nyt taivastellaan äkillistä vapautumista kommunismista. Niin katosivat kuin pieru Saharaan, ja tässä on vierähtänyt alkuviikko totutellessa parlamentin ulkopuoliseen politiikkaan. Sanalla on Italian historiaa tuntevalle ikävä jälkimaku, enkä oikeastaan viitsisi asiasta vitsailla. Ken ei epäsymmetristä viisisakaraista tähteä tunne, voi käydä katsomassa sitä Wikimedia Commonsissa. Pomminrakentajan manuaalin lataamisen sijaan päätin seuraavan viiden vuoden ajan omistautua jollekin ihan muulle, kuten kuulun ohjaajan Tinto Brassin filmografian kattavaan suomenkielisen esittelyn kirjoittamiseen. Perse on sielun peili, kirjoittaa Tinto Brass, ja monelta kantilta mietittynä se on mukava asia; itse kullakin on omansa, iso, pieni, kaunis tai ruma, musta, valkoinen tahi maitokahvin värinen, rikas, köyhä, keskiluokkainen, kansalaiseksi syntymästään saakka julistettu, luvan hakenut tai laittomasti maassa oleskeleva perse.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Bentornato Cavaliere

Kaksi vuotta sitten toisena vaalipäivänä, äänestyspaikkojen sulkeuduttua ja television julkaistessa toistamiseen ovensuukyselyn tuloksia, minulta meni lapsivedet. Huhtipoika syntyi saman päivän iltana, eikä seuraavaan kahteen viikkoon tiedetty kuka voitti.

Berlusconi on tullut takaisin sillä oppositiosta on helppo ponnistaa, Veltronikin yritti vielä viimeisenä numeronaan esittää oppositiojohtajaa oman hallituksensa raunioilla. Osa edellisten vaalien keskustavasemmiston vasemmasta laidasta hävisi nukkuvien puolueen riveihin, osa äänistä siroteltiin uusiin sirpalepuolueisiin vasemmalle "koko maailman proletariaatti yhdistykää", osa ns. hyödyllisiksi ääniksi PD:lle. Miksi en itse äänestänyt Veltronia? En henkilökohtaisesti arvosta kirkasotsaista ikuisessa oppositiossa pysymistä ja olin iloinen siitä että Rifondazione Comunista otti hallitusvastuun kantaakseen Prodin kanssa; pahoillani siiitä annoimme tukemme saamatta yhtäkään kohtaa ohjelmasta läpi. Kun rekisteröidyistä parisuhteista oli puhuttu hallituksessa, Romano Prodi meni heti seuraavana päivänä pyytämään anteeksi Famiglia Cristianan päätoimittajalta ja vakuuttamaan ettei kyseessä suinkaan ollut homoliittojen ajaminen.

Huomisaamuna aurinko nousee uudessa Italiassa jossa kommarit vihdoinkin on saatu pois jarruttamasta voittokulkua kohti edistystä, verot vähenevät ja eläkkeet nousevat. Nyt sitten odotamme vain kuvia Berluscasta joka henk.kohtaisesti menee ratkaisemaan jäteongelman Napolissa. Meidän pationportin irronneen sähköjohdonkin saisi korjata ohimennessään.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Kansalaisvelvollisuuksia

Jo illalla jouduin priorisoimaan ajanpuutteesta johtuen ruokakaupan ja toverin syntymäpäivälahjan välillä, ja näin ollen ei tullut yllätyksenä ettei talossa ole leivän murua. Hiivaa ja jauhoja oli; jouduin ammentamaan vanhasta repertuaarista, ja jos en ole aiemmin muistanut kehuskella niin minulla oli kymppi köksässä peruskoulun päättötodistuksessa. Leipominen on oikeastaan ihan kivaa, olin suunnitellut keittiöömme puolitoista metriä vapaata työtasoa josta vielä kaikkien kahvinkeitinten ja leivänpaahtimienkin jälkeen on käytettävissä yhdeksänkymmentä senttiä. Tunnustettakoon vielä että äitini on köksänmaikka.

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa suorittamaan kansalaisvelvollisuuttani vaalikopissa; systeemi oli jo ennestään tuttu kunnallisista ja kaikin puolin tunnelma näissä vaaleissa on ollut vaisu. Että väliäkö hällä, mutta nukkuvaksi en ryhdy.

Jogurttikone on oiva apu hiivataikinan nostattamiseen kylmässä ja koleassa kivitalossa.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Päivähoitopolitiikkaa ja lööppejä

Italiattaren koulutie kulkee lehtikioskin ohi, ja usein koulumatkalla silmäilen lööppejä, lehteä kuitenkaan ostamatta: liikenneonnettomuuksia, veritekoja, työtapaturmia. Keskiviikkoaamun uutiset koskettavat henkilökohtaisesti; tuppulalainen päiväkoti poliisitutkinnassa, lapsille annettu rauhoittavia. Huolestun, vaikka tilannetta harkitessa totean huojennuksen ja ironian sekaisesti ettei meidän poikamme vaikuta rauhoittavien vaikutuksen alaisena olevalta, leipomon myyjätär vahvistaa että lapset joiden virtsanäytteestä lääkettä on löytynyt ovat iältään kaksi-kolmevuotiaita (lehtimiehet käyttävät sanaa asilo surutta sekä alle kolmevuotiaiden päiväkodista että yli kolmevuotiaiden scuola dell'infanziasta), okei, ei Italiatarkaan vaikuta rauhoittavia napsivalta, anzi..., jo on perkule että päiväkodissa saa pameja mutta maternassa ei, selviää myös ettei lehtijutussa mainita päiväkodin nimeä. Hyvä kun en ostanut. Tuppulassa on asukkaita kolmisenkymmentätuhatta, kaksi suurempaa päiväkotia, molemmat yksityisiä. Toinen niistä näyttää päiväkodilta, toinen autotallilta joka on kipsilevyisillä väliseinillä kanakopitettu päiväkodiksi, arvatkaa kummassa Huhtipoika viettää aamupäivänsä. Kuljen vielä piazzan kautta varmistamassa gossipia paremmin seuraavalta taidekäsityö- ja matkamuistokaupan myyjättäreltä ettei kyseessä ole Huhtipojan päiväkoti. Epäillyt ovat syyttömiä niin kauan kunnes syyllisiksi todetaan. Kuinka monella äidillä on ollut valinnanvapaus aamulla soittaa tehtaaseen: en tule töihin, päiväkoti poliisitutkinnan alaisena? Autotallipäiväkoti avaa ovensa viideltä aamulla, ja lapsen voi tuoda yöpuvussa.

Italian oikeisto on yleensä kannustanut äidit kotiin, isälle verohelpotus ylitöistä -perhepolitiikkaa, vasemmisto vaatii lisää päiväkoteja. Minun poliittisessa manifestissani julkista, valvottua, tulotason mukaan hinnoiteltua päivähoitoa tarvitaan, mutta silti äidille - vanhemmalle - tulisi antaa mahdollisuus valita. Kaikkea työtä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua itsensä toteuttamiseksi, entä jos viidensadan kuukausipalkasta joutuu maksamaan sataviisikymppiä päiväkotiin jotta perheellä olisi kolmesataaviisikymmentä euroa enemmän käytettävissä kuukaudessa, viemään ripeästi äidinrinnasta vieroitetun kolmikuisen hoitoon pyjamassa viideltä aamulla ikuisesti kiitollisena siitä ettei menettänyt työpaikkaansa raskauden tullessa ilmi, kolmesataaviisikymppiä miinus kuukaudessa korvikkeeseen menevät rahat, hoitoon autotalliin jossa kuuleman mukaan annetaan lapsille pameja.

Dioksiinia on löydetty Campanian puhvelinmaitomozzarellan jälkeen myös juustoista Taranton liepeiltä. Televisiossa haastatellaan juustontuottajaa, joka oli laiduntanut lampaitaan melonipelloilla tehtaanpiippujen katveessa. Lampaiden syömät melonit olivat pelloille hylättyä loppusatoa, mutta tuskin niitä lampaille viljellään. Vietän iltani työmaaturvallisuuskurssilla ja onnekseni vältän uutiset jossa korkea dioksiini mitataan myös tarantolaisäitien maidosta, hätiin saapuvat asiantuntijat jotka kertovat että siitä huolimatta on parempi imettää kuin jättää imettämättä, mutta uutisen ja asiantuntijarauhoittelun välissä on jo kylvetty epäilyksen siemenet, mahdollisesti hyvää tarkoittaen ehdotettu rekkalasteittain ilmaista korviketta myrkytetylle väestölle. Olen vihainen, helvetin vihainen, en ole antanut kenellekään lupaa myrkyttää maitoani, lämmintä, konkreettista rakkautta lastani kohtaan.

Unohdan päivähoitopolitiikan ja pamit hetkeksi työmaaturvallisuuskurssilla luennoitsijan saapuessa paikalle myöhässä, hän on käynyt dokumentoimassa työmaan jossa on tapahtunut onnettomuus, niitä on tapahtunut maakunnassa kolme samanaikaisesti, tikkailta pudonnut puhelinasentaja on teholla. Vähän väliä luennoitsija joutuu keskeyttämään vastatakseen puhelimeen, puhuu carabinierien kanssa, antaa lisäselvityksiä. Italiassa kuolee työtapaturmissa kolmesta neljään henkeä vuorokaudessa.

Torstaiaamuna koulutiellä silmäilen jälleen lööppejä: puhelinasentaja putoaa tikkailta, lyö päänsä katuun ja kuolee. Minusta tuntuu että olimme jo tuttuja.

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Lamerica

Laiton muuttoliike Otrantonsalmen yli on vähentynyt, kiitos sisäpolitiikan. Paluulaivoille alkaa olla tunkua. Anteeksi pessimismi. Aamu alkoi kevyellä smalltalkilla Italian talouden voinnista Italiattaren luokkakaverin isän, rekkakuskina työskentelevän albanialaisen sähköinsinöörin kanssa, eikä työpäivää piristänyt yksikään shekkivihkoa huiskuttava asiakas. Lensuinen olo, ja Huhtipojan synttäritkin voisi jättää väliin ellei tietäisi miten vilpittömän innoissaan pikkumies on kakkukynttilöistä ja aplodeista.

maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Il palo delle libertà

Kattava kokoelma erilaisia vaalimainosparodioita on löydettävissä tässä osoitteessa. Osa varsinkin oivaltavia. Tänään minuun vetosi eniten alatyyli, sillä odotukset eivät ole kovin korkealla ja usko siihen että tulevan hallituksen väristä riippumatta paikkamme on italialaisen kielikuvan* mukaan ns. vastaanottavana osapuolena, on vankkumaton.

Oottekos muuten huomanneet että Prodi on kadonnut ihan tykkänään, eikä Veltroni ole sitä nähnyt, aiemminkaan, ei oikeastaan tunne koko tyyppiä...?

*Cambiano i cazzi, ma i culi rimangono gli stessi

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Skype generation

Huhtipoika näkee minun avaavan skypen ruokapöydän päähän majoittuneen läppärin ruudulle, ja juoksee paikalle huoneen toisesta päästä huutaen Mummu! Mummu!

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Uutiskynnys ylittyy

Suomen tapahtumat eivät olleet ylittäneet Italian uutiskynnystä sitten Jokelan, hyvä pojat, voisiko tätä jotenkin käyttää Nokian mainoksessa?

Lavori in corso

Rosabellan ravintolaan, ravintolan ja asunnon väliin, tehdään tänään portaita. Huomatkaa betoniauton ja katutilan suhde, auto on pientä mallia, lelu oikeastaan.

Taustalla katedraali.

maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

Ornitologiaa

Eilen auringonlaskun aikaan kuraisia lastenrattaita terassilla pestessämme teimme ensimmäisen havainnon pääskysten paluusta.

Vituttavi on nähty muutamaan otteeseen, lauantaina Sulttaanin kolhiessa autonkyljen vanhankaupungin tiukassa mutkassa leveästi pysäköidyn peltilehmän nurkkaan. Kieltäydyn tuntemasta elämää suurempaa tuskaa pellin ja muovin takia, mutta olin juuri edellisenä iltana käyttänyt auton pesulassa, ja nyt immeiset katsovat minua ja autoani sillä naamalla että siinä se nähdään, akka ratissa. Joko se jää ruttuun tai sitten pitää kaivaa kuvetta.

Tänä aamuna studiolle saapuessa monitori tervehti minua iloisella no signal -viestillä eikä uudelleenkäynnistäminen ja piuhojen tarkastaminen ratkaissut ongelmaa. Onneksi voin hakea läppärin kotoa, eikä sinne ole edes pitkä matka, mutta pidemmän päälle tämäkin onkelma huutaa euromääräistä ratkaisua. Prkl.

***

Tarkemmin asiaa liikenteessä pohtien tuli sittenkin mieleen edullisempi hoito lommoposkelle, eli täytyisi ottaa joku hätähousu kylkeen kolmion takaa oikealta. Tarjokkaita olisi, sopivia risteyksiä tarkkaillaan :)

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Kenen joukoissa seisot

...quanto pare, sono e rimarrò un maledetto comunista... :)

***

Tällaisia se vaalikone kyseli:

Auttaa vuokralla asuvia nostamalla veroilmoituksessa asunnosta maksettavan vuokran verovähennystä (puolesta, innottomasti sillä se joka tienaa todella vähän ei maksa edes niin paljoa veroa että siitä voisi mitään vähentää)

Muuttaa vaalilakia niin, että äänestäjä voi antaa äänen suoraan valitsemalleen ehdokkaalle (nykyisessä äänestetään listaa, ei henkilöä) (puolesta, nykyiseen lakiin on ollut syynsä mutta jos esimerkiksi naisten määrään parlamentissa - Italia maailmassa 63. sijalla - ei voi vaikuttaa omalla valinnallaan...)

Lisätä Italian joukkoja Afganistanissa, kuten Yhdysvallat pyytävät (periaatteessa vastaan, ellei toisin osoiteta. Että jakavat soppaa leskille ja istuttavat kukkasia siihen missä ennen kasvoi miinoja)

Ylityön tekeminen verottomaksi (vastaan, ylityötä tehdään koska palkka ei riitä mutta silti sitä työtä pitäisi jakaa tasaisemmin. Veroton ylityö kannustaa vain niiden joilla jo työ on tapattamista liikaan työntekoon...)

Rangaista verotuksessa saastuttavaa ja kierrättämiskelvottomia jätteitä tuottavaa teollisuutta (ehdottomasti puolesta, tarvitseeko tuota edes selittää. Saastuttava tuote=kalliimpi tuote, ja jo löysivät vihreän moraalinsa sekä tuottajan että kuluttajan lompakko)

Taata minimitoimeentulo pätkätyöläisille työjaksojen välillä (ehdottomasti puolesta)

Myöntää ulkomaalaisille äänioikeus kunnallisvaaleissa (ehdottomasti puolesta, tai onhan nyt jo EU-kansalaisilla. On A-luokan ulkkareita ja B-luokan ulkkareita.)

Tehdä yhteensopimattomiksi hallinnolliset tehtävät kansallisesti merkittävien yritysten omistamisen tai johtamisen kanssa (ehdottomasti puolesta, olisihan se hurjaa olla vaikka pääministeri ja omistaa Hesari)

Erottaa tuomarien ja yleisten syyttäjien urat (puolesta, asiaa sen paremmin tuntematta)

Kannustaa määräämättömäksi ajaksi tehtyjä työsopimuksia (vs. määräaikainen) (puolesta, niinkuin kaikki puolueet. Mistä näitä pätkätyöläisiä silti lykkää?)

Uudistaa televisiosektori kaksinapaisen Rai - Mediaset -asetelman purkamiseksi ja tiedonvälityksen moninaistamiseksi (puolesta)

Uudistaa tekijänoikeuslakia kulttuurin ja tiedon jakamisen kannustamiseksi (ehdottomasti puolesta)

Laki parisuhteen rekisteröimisestä sekä samaa että eri sukupuolta oleville pareille (ehdottomasti puolesta, vaikka jos ihan loppuun asti asiassa mentäisiin niin laajennettaisiin siviilivihkimys homopareille, ennen kaikenlaisten pika- ja kevytavioliittojen kehittelyä)

Nostaa pääomaverotus eurooppalaiselle keskitasolle (12,5%sta 20%iin) (ehdottomasti puolesta)

Nostaa tuki tutkimukselle eurooppalaiselle tasolle (nykyisestä 1,1% BKT lähemmäs 2,2%) (ehdottomasti puolesta)

Valtion rahallinen tuki perheille jotka valitsevat lapsilleen yksityisen koulun (periaatteessa vastaan, niin kauan kuin julkinen koululaitos on nykyisessä kuosissaan)

Myöntää lupa uusille USA:n tukikohdille Italiassa (ehdottomasti vastaan, vaikka joskus tuntuisi että jenkitkin voisivat tuoda kulttuuria mukanaan, Tuppulan tasoon ainakin kun katsoo)

Tehdä laki hoitotestamentista (puolesta)

Vesilaitosten yksityistäminen (ehdottomasti vastaan)

Rankaista huumeiden, myös kevyiden, käytöstä nykyisen lain mukaan (ehdottomasti vastaan, ei käyttäjän kriminalisoimisella mitään ratkaista)

Nostaa eläkeikää eurooppalaisen keskiarvon mukaiseksi (periaatteessa puolesta)

Rahan investoiminen ydinvoimaloiden rakentamiseen Italiassa (ehdottomasti vastaan)

Strategisesti tärkeiden hankkeiden, kuten TAV (ne ultranopeat junat), jätteidenpolttolaitokset, rigassificatori - nestemäisessä muodossa tankkereissa kuljetetun kaasun kaasumaiseen muotoon palauttava laitos - paikallishallinnon ja yhteisön vastustuksesta huolimatta (vastaan, NIMBYstä huolimatta, ilman väestön tukea on paha lähteä runnomaan päätöksiä läpi ja jokaisessa luetellussa kiistellyssä kohteessa on vielä selvittämättömiä seikkoja jotka kaunopuheisesti pitää paikallishallinnolle setviä, jos vaikka lakkaisivat vastustamasta)

Maakuntien lakkauttaminen (ehdottomasti puolesta, alueiden ja kuntien kanssa päällekkäisiä rakenteita jotka vain lisäävät byrokratian määrää. Tai, työllistäähän nekin. Toivoisin pääseväni maakuntahallinnon virastoon peukalonpyörittäjän paikalle määräämättömäksi ajaksi tehdyllä virkasopimuksella ;)

Kieltää ehdokkaaksi asettuminen vakavista rikoksista tai julkishallinnollisista väärinkäytöksistä tuomituille (ehdottomasti puolesta)

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Avatar

Kyllästyin siihen aiempaan Italiattaren kummisedän piirtämään tissityttökuvaan, vaikka hahmolla onkin joitain yhtymäkohtia todellisuuteen, ja väsäsin uuden SouthParkin avatar-koneella. Kyllä siinäkin täytyy olla näköä, kun kaksikesäinen sen ruudulta äidikseen tunnistaa.

***

Päivitystä. Otin oluttuopin pois, kun kaljoittelu perjantaisin ja viikonloppuna on niin amatöörimaista. Saisikohan tuohon pyörimään jonkun scriptin niin että se vaihtaa joka päiväksi uuden mustan paidan, ennen kaikkea, pyöriiköhän scripti bloggerissa?

Ehkä tässä on tärkeämpääkin tekemistä kuin avattaren trimmaaminen, mutta palaillaan.

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Ei minun poikani nimeen 2

Tai, pikemminkin, ei minun tekijänoikeuksieni nimeen. Minä en ole antanut valtuuksia käydä tätä sotaa puolestani.

Oikeuden edessä plagiaattiepäilystä tappelevat Michael Jackson ja Al Bano Carrisi ovat pateettisia, entä jos joku kopioi piirtämäni talon? Go ahead, make my day, kuten vanha macintoshin linnunpönttöni sanoi Clint Eastwoodin äänellä käynnistyessään, vai pitäisikö minun olla sittenkin kaukaa viisas ja patentoida jumalaisesta inspiraatiostani kummunneen kaksi kertaa neljämetrisen vessan harmoniset mittasuhteet? Minun ammattikuntani elää varast..., öh, plag..., tarkoitan: toisten esimerkin antamasta inspiraatiosta, ja niin kai trubaduuritkin, kuulevat sävelmän, unohtavat sen, kaivavat myöhemmin vintiltään ja pistävät mukaan omiaan. Chydeniuksen Nuoruustangossa on jotain napolilaisesta kansanlaulusta, Forza Italian tunnus muistuttaa kovin Taiskan Mombasaa. Gershwin on kuollut ja kuopattu, Janis Joplin yhtä lailla, selkäpiitä raastava maailman kaunein ääni kuuluu ihmiskunnalle ja minä lataan Summertimen koneelle vaikka olen maksanut copyrightit vinyylistä perillisittä kuolleen laulajan orporaukoille, laulajan maatessa haudassa jo lähes yhtä kauan kuin minä olen elänyt, lataan koska en jaksa etsiä älppäriä kirjahyllystä? Koska se on mahdollista? Koska minun moraalini on vinksallaan ja jo lastentarhassa meitä on opetettu laulamaan nyt musta lippu liehumaan, hulabaloobalai. Toivottavasti Joplinin Summertime on kaiverrettu avaruusluotaimen mukana marsilaislle lähetettyyn kultaiseen älppäriin.

Jollakin ikonikaupalla on copyrightit Ylösnousemusikoniin, vaikka näitä ovat munkit kopioineet kohta kaksituhatta vuotta, signeeraamatta koska ikonin maalaus on rukousta, käsillä tehtyä rukousta. Entä jos maalaan Van Goghin Auringonkukat, otan kopiosta sata kanttiinsa kaksisataa pikseliä kuvan ja vaadin copyrightejä digimuotoon tuottamaani kärpäsenlikaan? Vincent raukka, köyhyydessä eli ja köyhyydessä kuoli, pahempi hänelle mutta minkäs teet? Minä myönnän että tässä on jotain perin juurin ongelmallista, luovan työn tekijän pitäisi elää työllään. Entä Moccia ja hänen kirjansa jotka kiersivät resuisina valokopioina teiniltä toiselle, tekijänoikeus kärsi mutta maine on valtava, elokuvia tehdään ja TV-studioonkin kutsutaan? Professori raukka jonka kirjoittamasta tenttikirjasta opiskelijat ottavat kopioita, hänen joutuessa sinnittelemään yliopiston kuukausipalkalla? Joutuvatko Rollarit vielä vanhoina ukkoraihnoina soittamaan stadionilla kun p2p söi teostorahat, ovatko laittaneet rahaa yksityiseen eläkerahastoon vai kituuttavatko kansaneläkkeen perusosalla?

Tekijänoikeudet, terrorismi, lapsiporno, huumeet. Hyvä vihollinen. Olen luvattoman tohkeissani aiheesta vaikka tai ehkä juuri siksi että pöydän päässä odottaa vino pino viikattavaa pyykkiä. Sillä aikaa kun toiset tahot vaativat kotietsintälupaa nappivarkaudesta epäiltyjen koteihin, minä valmistaudun elämään tekijänoikeudettomassa maailmassa, jossa kopioitavissa olevien hengentuotteiden lisäksi on parasta osata myydä jotain ainutkertaista, konkreettista, elämystä, osaamista.

sunnuntaina, maaliskuuta 23, 2008

Herran Pääsiäistä

Nonnan kuoltua lähestulkoon viimeinen linkki Pyhään Katoliseen etc. on poikki, ja joulu ei tuntunut oikein missään, pääsiäinenkään. Kiersimme kiirastorstaina vanhan kaupungin kirkkoja, tänä vuonna joudimme vain seitsemään, niitä pitää olla pariton luku. Pitkänäperjantaina uskaltauduimme ulos kylmään ja viimaan katsomaan Kristuksen ruumissaattoa. Surupukuinen Jumalanäiti on aina vaikuttava, ja Italiattaren kysymykset vaikeita: miksi nuo kävelevät ja me olemme paikoillamme? Sano se. Huhtipoika nukkuu rattaissa.

Uskollisesti kopioin ruokalistan siitä mitä mamma olisi laittanut, joka pääsiäislauantaille tarkotti uunivuoassa paistettua kananmuna-parmesanraaste-bucatini-peperonisalamilaatikkoa. Sulttaani supermarkettiin, Italiatar luokkakaverin syntymäpäiville, viime hetken ostokset, pinjansiemeniä ja negroamaroa hanasta suoraan tuottajalta. Lautanen katolla ja Kristuksen ylösnousemus Jyväskylässä palauttivat ekumeenisen ateistin pääsiäistunnelmaa hieman siihen mitä roihuvuorelaiskaksiossa pienestä mustavalkotelkkarista katseltiin tai pikemminkin kuunneltiin pääsiäisleivän nousemista ja lampaanviulun paistumista odotellessa: Kriistusnousiikuolleistaa, kuolemalla kuoleman vo-oittii, Sulttaanikin kipaisi yön selkään San Domenicon kirkkoon tarkistamaan tilanteen, onko kivi vieritetty, hauta tyhjä, Italiattaren sanoin hyttysverkko pudonnut. Kelloja ne ainakin soittivat, ja kotiin palatessaan Sulttaani ihmetteli että vieläkö ne veisaavat. Joukossa oikeaan uskoon syntyneitä, käännynnäisiä ja maahanmuuttajia eli kansankielellä ryssiä. Olen teknisesti ottaen roomalaiskatolinen, ja omasta kokemuksestani pohdin kääntymyksen vaikeutta ellei peräti mahdottomuutta, halua kuulua johonkin johon ei voi kuulua, kun ei kuulu niin ei kuulu. Pyhät kuvat, pyhiinvaeltajien kirkot, kaksi vuosituhatta Euroopan historiaa puhuttelevat mutta Nasaretilainen pysyy edelleen puusepän poikana ja Jumala, jos ei aivan olemassaolemattomana niin kaukaisena, armottomana. Hengellisessä DNA:ssani taivas on korkea, horisontti matalalla ja Jumalan armo... se on Herrassa? Kun taivaan armosta ei ole varmuutta, on paras pistää hommiksi maan päällä.

(Kuulen jälkeenpäin että Corriere della Seran egyptiläissyntyinen toimittaja Magdi Allam on vastaanottanut kasteen sakramentin ei vähempää kuin itseltään Hänen Pyhyydeltään Natz... Ratz... Benedictus kuudenneltatoista, ja että ääri-islamistit ovat uhanneet isiensä uskolle selkänsä kääntäneen toimittajan henkeä, ilkeästi siihen vielä melkein lipsautan että toivottavasti, mutta, ei tietenkään, jos ne päästävät toimittajarukasta ilmat pihalle jeesustelee Italian media aiheesta ainakin seuraavat kaksikymmentä vuotta. Kaikki kunnioitus henkilökohtaiselle valinnalle, mutta että antaa Paavin kastaa itsensä pääsiäisyön messussa, olisi homman kai voinut vähän nöyremminkin hoitaa?)

Sunnuntaina nukuimme pitkään, ja noustuani raivoamaan sain kello kolmeen mennessä pöytään tahraiselle pöytäliinalle katettua pinnalta rapeaa mutta silti varsin syötäväksi kelpaavaa lasagnea ja yltäkylläisen täyteen pakattuja upporasvassa paistettuja jauhelihapihvejä joiden sisällä juustoviipale, keittokinkkua ja kapriksia. Italiatar oli leiponut koulussa mantelimassasta ankan, joka pistellään yksin tein suihin, toivoen ettei mantelimassa ole käynyt koulun lattian kautta... koska tieto lisää tuskaa, on parasta pysyä tietämättömänä ja olla kuin ei olisikaan. Iltapäivällä paikalle tupsahtaa ystäviä, kaapista kaivetaan pääsiäismakeaa ja viinaksia, vaihdetaan lapsille hankittuja yllätysmunia. Yön jo laskettua, ystävien vielä istuessa pöydässä alustan pääsiäisleivän taikinan WSOY:n Seepra-kirjojen Venäläisestä keittokirjasta vuodelta 1970, erotuksena alkuperäiseen reseptiin että käytän maidon sijasta pashan heran, raskas taikina on aina vastahakoinen nousemaan ja lopulta heivaan koko taikinakulhon jogurttikoneeseen, a vot!

Meidän oma juhlapäivämme on toinen pääsiäispäivä, Pasquetta, jolloin ystävät ovat vapautuneet sukulaisista, anoppilasta, kuka mistäkin, ja paikalla on yliopistokaupungista juhlapyhiksi laskeutuneita vahvistusjoukkoja. Pasquettana italialaiset suuntaavat usein eväsretkelle, ei toivoakaan, puoli seitsemältä aamulla kuulen pyykkitelineen kaatuvan terassilla ja tilannetta tarkastaessani totean verkkareiden ja ns. parempien housujen päätyneen alakerran hylätyn puutarhan appelsiiniryteikköön, kaiken jäljellä olleen roikkuessa lohduttoman läpimärkänä suruliputuksena aamuun valkenevaa harmasta taivasta vasten. Ystävät saapuvat puoleltapäivin, kuten sopivaa on, häärii hameväki keittiössä miesten vaaliessa takkatulta: radiatori - nimensä mukaan lämpöpatteria muistuttavaa pastaa höystettynä uunipellillä grillillä paistetuilla puolikkaiksi leikatuilla kirsikkatomaatteja joiden päällä on oliiviöljyä, valkosipulimurskaa, persiljasilppua, suolaa, korppujauhoa, erillisellä pannulla öljyä ja anjovista josta osa läsnäolijoista kieltäytyy. Negroamaroa, AQP:n vettä, salaattia, uunissa paistettuja perunakuutioita, Rosabellan äidin leipomaa tuoretta leipää, takassa grillattua kokolihamakkaraa, pähkinöitä ja manteleita, kuivia ja kosteita leivonnaisia, pashaa ja pääsiäisleipää, sen seitsemää sorttia viinaksia. Jos ei vaipanvaihtoja, riitojen sovittamisia, pyllynpesuja ja DVD:n vaihtamista lasketa, nousemme pöydästä vasta iltakahdeksalta.