tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Halloween

Olkoon vaan americanata, mutta toisin kuin eräät tuntemani intelligentsian edustajat, en jaksa juuri tuohtua siitä että kansakunnat naivat ristiin, katsovat toistensa telkkaria ja saavat vaikutteita. Nonnan saattelema pikkunoita pistäytyi studiolla: dolcetto o scherzetto?

Report

Raikolmosen sunnuntai-illan dokkari Report näytti saksalaisia matalaenergiataloja, silitteli paikoin rypistynyttä itsetuntoani sillä tiedolla että edes nobelisti Carlo Rubbiaa ei osata arvostaa kotimaassaan Italiassa, herätti toiveita siitä että ehkä media oppii aurinkosähkön lisäksi viimeinkin sanan aurinkolämpö, mutta pääasiassa kuitenkin masensi. Masensi, koska valtaosa ihmisistä katselee samaan aikaan jotain visailua tai realitya, ja samalla kun puhdasta energiaa tuottavien ikkunoiden prototyypit homehtuvat jossakin autotallissa, tahkoaa joku miljoonavoittoja kännyköiden soittoäänillä ja logoilla.

Kerrottakoon nyt vielä ettei minulla ole mitään aurinkosähköä vastaan, mutta jos sillä ruvetaan lämmittämään taloja tai käyttövettä, ei homma ole loppuun asti ajateltu.

Huhtipojalla on kaksi hammasta, alle millimetrin ikenestä läpi mutta kuitenkin.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

Lauantaiposteri

Tuppukylän piazzalla vihittiin käyttöön suihkulähde 76 vuotta sitten, täsmälleen 28. lokakuuta, fasistien "Roomaanmarssin" vuosipäivänä. Suihkulähteen epigrafissa mainitaan vuosiluku 1930, sekä fasismin ajanlaskun mukainen vuosi 8. Kuivuudesta kärsivässä Leccen maakunnassa vesi oli mahtava propaganda-ase. Piazza hiljenee lounasaikaan, autot kaartavat kovaa kapeilla kaduilla, kaikilla on kiire syömään. Iäkäs muurari kaartaa polkupyörällä suihkulähteelle, peseytyy laastin pölystä ja vasta sitten vetää päälleen pyörän tangolle taittelemansa kauluspaidan. Minä pidän vesiposteista ja suihkulähteistä, olen opettanut Italiattaren juomaan vesisuihkusta koskettamatta huulillaan kupariputkea josta vesi suihkuaa. Kädet voi pestä piazzalla ja kuivata äidin hameeseen.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Bataattia

Luulin jo ettei Huhtipoika pitäisi bataatista, mutta ehkä vika onkin lusikassa. Eilissäiltana, saadakseni isoille ruokarauhan, istutin juntturan syöttötuoliin ja muussasin bataatin haarukalla tuolin tarjottimelle. Session lopuksi riisuin ja pesin pojan, pyyhin syöttötuolin ja lattian tuolin alta. Vaikuttaa uusimisen arvoiselta kokeilulta, nyt pohdin ainoastaan miten rationalisoida sessiota. Mahdollisesti villainen aluspaita kannattaisi ottaa alta pois, ja etsiä tuolin alkuperäiset muovitetut toppaukset ettei tarvitsisi jälkeenpäin kaivella bataattia topsipuikolla istuinosan ritilöiden välistä.

Foppapedrettin syöttötuoli on oikeasti näppärä kapistus, siihen mahtuu istumaan aikuinenkin jos on pieniperseistä sorttia. Mahdun minäkin, mutten pääse pois.

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Posterilauantain propagandaa

Imetysviikolle sopii tämä kuva, vaikka totta puhuen se ei ole juliste vaan postikortti. Äidin takaa kajastava aurinko lainaa reippaasti madonna-aihelmista. Jos joku nyt haluaa tämän postikortin oikeassa postissa, niin minulta voi pyytää.

Kun äiti sairastaa

Sairastuin rintatulehdukseen Huhtipojan ollessa kaksiviikkoinen, pitkänä viikonloppuna vielä. Periaatteessa se tarkottaisi lähtöä lääkäripäivystykseen, lääkäri mahdollisesti siinä uskossa ettei antibioottien kanssa voi imettää, lapsi pullolle. Käytännössä uskalsin soittaa perhelääkärillemme kotiin, koska hänen rouvansa käy imetystukiryhmässä ja näinollen olemme melkein sukulaisia ;) Kaikki eivät ole näin onnekkaita.

Yllättävän monissa lääkkeissä, sellaisissakin joita käytetään yleisesti synnytysosastolla, lukee että niiden käyttö imetyksen aikana on kiellettyä ja jos lääkehoito on äidille välttämätöntä tulee imetys lopettaa. Ainakin täällä Italiassa. Onko sitten mukavaa saada ärtyneen käsi-ihottuman lisäksi rintatulehdus, en tiedä, minä haistaisin tiettyä ylivarovaisuutta ellei suorastaan Pontius Pilatus-syndroomaa lääkefirmojen puolelta.

Viimeiset viisi vuotta olen ollut raskaana, imettänyt tai molempia. Hyksin teratologiseen tietopalveluun on soitettu parikin kertaa, suosittelen, tädit ovat kivoja!

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Pienimpien suojelemiseksi

Maria syntyy 32. raskausviikolla, sektiolla raskausmyrkytyksen takia. Raskautta seurannut gynekologi oli lähettänyt äidin sairaalan ensiapuasemalle, jossa tiedusteltiin oliko hän varannut aikaa, keskoskaappeja ei ehkä olisi vapaana. Maakunnassa vastasyntyneiden teho-osastoja on kaksi, yksi yksityisessä, toinen julkisessa sairaalassa. Pienenpienen tytön isoisä aktivoi suhdeverkostonsa ja vapaa kaappi löytyy. Leikkaussaliin, syntymäpaino 1900. Anestesiasta heräävä äiti ei näe vauvaansa kolmeen päivään, ja pääsee tapaamaan pientä sairaalan päinvastaiseen siipeen vasta kun puolisonsa käy varastamassa rullatuolin ensiapuasemalta. Vastasyntyneiden osaston ylilääkäri sanoo pitävänsä imetystä tärkeänä, Maria on pieni ja unelias mutta riittävän vahva tarttumaan rintaan. Kun äiti lähetetään synnytysosastolta kotiin, hän saa vuodepaikan lastenosaston läheltä. Äidit päästetään osastolle imettämään kolmen tunnin välein, muutama jatkaa, monet luovuttavat. Maitoa voi lypsää mikäli on ostanut oman pumpun apteekista.

Maria pääsee kaksikiloisena kotiin. Hän on kolmen viikon ikäinen. Äiti saa vihdoinkin pitää vauvaa sylissään ilman aikarajoja.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Logokilpailun satoa

Hernekeppi linkitti jo, mutta jos joku ei lue Keppiä niin täältäkin pääsee. Lastenhoitohuoneen kansainvälinen symbolihan on tuttipullo, ja vaikka en toivokaan että imettävät sulkeutuisivat johonkin koppiin imettämään, se pullologo nyppii minua silti.

Fiumicinon kentällä on muuten maailman epämukavimmat penkit, niissä on kädensija joka istumapaikan välillä etteivät ihmiset herkiä loikoilemaan, jotenkin vielä sillä korkeudella että imetettävä lyö päänsä siihen kovaan kädensijaan, ja potkii vauhtia toiselta puolelta. Penkin muotoilu ansaitsisi Kansainvälisen Imetyskielteisyyspalkinnon.

Pottua

Jossakin vaiheessa vauvat alkavat syödä muutakin kuin maitoa, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. WHO suosittelee kuuden kuukauden täysimetystä, mutta ainakin tähän asti lukemassani Suomen Lastenlääkäriliitto suhtautuu suositukseen penseästi, etten sanoisi ylimielisesti. Kehitysmaiden hommaa, sanovat, ja on toki totta että kolmannessa maailmassa on parempi kasvaa täysimetettynä alta keskikäyrän, kuin saada liian aikaisin huonosti sulavaa ja mahdollisesti epähygieenistä lisäruokaa. Ns. länsimaissa kiinteiden alottaminen nelikuisena ei ole kovin vaarallista, jos kohta siitä hyötyäkään on. Liofilisoitua lihaa mikäli elimistö ei vielä ole valmis sulattamaan soseutettua, markkinarako sekin, mutta minä en tuhlaisi pihviä hampaattomille.

Muistan että bonapurkeissa luki alkaen 3kk, sitten EU-direktiivi muutti numeron nelokseksi. Italiassa osa lastenruokateollisuudesta käyttää monitulkintaista ”neljänneltä kuulta alkaen”, sehän tarkoittaa että kolme on jo mittarissa, ja kaikesta vastuusta vapauttavana lausahduksena ”tai lastenlääkärin ohjeen mukaan”. Italiattaren kanssa koetusta viisastuneena ilmoitin Huhtipojan kolmekuisneuvolassa omalääkärillemme että kuusi kuukautta oli tavoitteena. Sain luvan viiteen, ja minulle kerrottiin että hedelmien maistattaminen kolmikuiselle rauhoittaa vanhempia jotka muuten alkaisivat jo aiemmin. Ensimmäisen lapsen kanssa on kiire, monilta loppuu äitiysloma kolme kuukautta syntymän jälkeen, ja ehkä Italiassakin suullinen kansanperinne kertoo vauvoista jotka alkoivat nukkua kokonaisia öitä saatuaan pottua.

Toivoisin näkeväni WHO:n suositukset neuvolavihkoon kirjattuna, niistä tulee ilmi ettei lisäruualla ole kiirettä, ja vaikka ensimmäinen lusikallinen banaanisosetta onkin tavallaan lopun alku, ei imetystä tarvitse hetimiten lopettaa. Maitoa se kuitenkin on, ja nisäkkään pennulle omiaan.

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Jatkuvuuden suojelu

Imetyksen jatkumisen kannalta yksi vaikeimmista hetkistä on äiti-lapsiparin kotiutuminen sairaalasta, todetaan Leonardo Sperin toimittamassa teoksessa L’ospedale amico dei bambini.

Tuoreet vanhemmat, kaikki odotukset ylittävä 24/7 vastuu uudesta ihmisestä. Väsymys, hormonimyrsky, masennus ehkä, mukana paketti urbaanilegendoita, ostakaa sitä Tuttelia valmiiksi kaappiin, huolehtiva isovanhempi soittaa ja kysyy riittääkö maito, hänellä ei riittänyt. Epäilys on kulttuurista, epäilyksen siemenen on ehkä kylvänyt väsynyt pahantuulinen kätilö tokaisemalla ettei tuollaisilla lättänänneillä imetetä, tai sairaalassa tehdyn syöttöpunnituksen laihanlainen suoritus. Oliko äitiyspakkauksessa tuttipullo? Milloin on ensimmäinen neuvolakäynti? Vauva itkee, ei halua nukkua suloisessa nallekuosiin somistetussa pinnasängyssään, nälkähän sillä, tai koliikki. Sairaalan henkilökunta on antanut mukaan laatikollisen ”informatiivista” materiaalia, jonka tekstimainonnassa kerrotaan merkin x uuden entistä paremman tuttipullon vähentävän tutkitusti koliikkia. Yön pimeinä tunteina lämpiää lisämaito vesihauteessa kattilassa, elleivät sukulaiset ole jo huomaavaisesti antaneet lahjaksi pullonlämmittäjää. Kuin antaisi dildon sulhaselle, siltä varalta ettei hääyönä ota eteen.

Vauvamyönteisyyssertifioiduissa italialaissairaaloissa jatkuvuutta on pyritty turvaamaan sairaalan omalla imetysneuvontapisteellä, tai mahdollisuudella rekisteröidä lapsi omalääkärin asiakkaaksi jo ennen kotiinlähtöä. Valitettavasti lääkärit eivät aina tiedä imetyksestä riittävästi, jos ovat lukeneet aiheesta puoli sivua tenttiin kolmekymmentä vuotta sitten. Pulloruokinnan valtavat edistysaskeleet ovat tutumpia, sillä Nestlén kaveri hiirimattoineen käy vastaanotolla joka viikko. Imetystuki on valtaosaltaan vapaaehtoistyötä.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Hyvä alku

Italiassa kuten Suomessakin lähes kaikki lapset syntyvät sairaalassa; sairaalan henkilökunnan ja käytäntöjen tulisi auttaa tai ainakin olla vaikeuttamatta imetystä. Hyvän alun käytäntöjä ei tarvitse jokaisen keksiä uudelleen: ne ovat Unicefin vauvamyönteisyysohjelman kymmenen askelta.

Vauvamyönteisessä sairaalassa on imetyksen tukemisesta laadittu kirjoitettu protokolla, sen tulee olla koko henkilökunnan tiedossa ja koko henkilökunta on koulutettu sitä noudattamaan. Käytännössä, koska potilaat ovat sairaalaa varten eivätkä päinvastoin, voi tulla ongelmia jos äiti kuuluu gynekologian ja vastasyntynyt pediatrian vastuualueelle. Ja lakatkaa ihmeessä kutsumasta terveitä naisia potilaiksi!

Synnytysvalmennuskurssilla ja äitiysneuvolassa tulisi kertoa vanhemmille imetyksen eduista ja siitä kuinka imettää. Suomessa synnytysvalmennusta vetää joko sairaala tai neuvola; neuvolan kurssien sisältöön ei voi paraskaan sertifioitu sairaala vaikuttaa, eikä kurssille ole pakko mennä. Sairaalassa käydään ponnistamassa, sitten palataan neuvolaan, kaikkein parhaiten jatkuvuuden takaisi raskautta, synnytystä ja lapsivuodeaikaa seuraava omakätilö. Italiattaren syntyessä olin kurssittamaton, itseoppinut, onneksi nettitiedolla itseni vyöttänyt. Huhtipoikaa odottaessani sain laulaa taustakuoroa sairaalan kätilöiden järjestämän synnytysvalmennuskurssin imetysosiossa.

Hyvä alku imetykselle on kun vauva pääsee heti synnyttyään äidin kanssa ihokontaktiin ja kokeilee imuttelua jo puolen tunnin sisällä synnytyksestä. Kättärillä synnytyksen jälkeinen vaihe oli auvoisen rauhallinen, Huhtipoikaa tehtäessä vähemmän. Liikaa jengiä, ja jokaisella oma ylittämätön metodinsa jälkeisvaiheen hoitamiseen.

Kätilöiden tulisi antaa imetysohjausta, ja kannustaa lypsyyn mikäli äiti joutuu vauvasta erilleen. Kiirettä pitää. Hyvään alkuun auttaa lapsentahtiseen imetykseen kannustaminen, vastoin kuusi- seitsenkymmentälukujen kellotettuja ruokintakaavoja ja urbaanilegendoita. Mikä muu nisäkäs katsoo kelloa poikasen hamuillessa?

Suomessa syntynyt Italiatar sai lisämaitoa, en tiedä miksi enkä tohtinut kysyäkään. Tunnollisesti hörpytimme. Huhtipojan pidin huoneessa vaikkei sairaala vielä ollutkaan täysin valmistautunut moiseen uutuuteen. Tuttia, tuttipulloa, glukoosiliuosta ja korviketta olisi muuten tullut avokätisesti. Allekirjoitin kahdet paperit – molemmille vastuualueille – siitä että lähdin sairaalasta ennen aikojani omalla vastuullani, terve, täysiaikainen ja normaalipainoinen vastasyntynyt kantoliinassa.

Mutta, millä lailla sairaala voi auttaa tukiryhmien syntymistä? Ilmoitustaululla?

Italiassa BFH-sertifioituja sairaaloita on yhdeksän, kuten viime vuonna.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Imetyskulttuuri vs. pullokulttuuri

Odotin ensimmäistäni, ja työkaveri tuputti miehelle laitetta jolla tuttipullot saa kätevästi steriloitua. Koska olen luontojani vastaan kaikenlaista turhaa keittiön työtason täyttävää hilavitkutinta, tartuin puhelimeen ja soitin sairaalan lastenosastolla työskentelevälle hankitulle sukulaiselle. Mihin ikään asti niitä tuttipulloja täytyy oikein keittää? – Mihin sinä tuttipulloa tarvitset, etkö aio imettää? Heureka. Tottakai minä halusin imettää, mutten oikeasti tiennyt pystyisinkö, ja kun äidiltäkin oli maito loppunut... Olen seitsemänkymmentäluvun lapsi, ja kun suljen silmäni näen meidät, pikkutytöt, punavalkoisissa marimekon pallopaidoissa antamassa tuttipulloa vauvanukelle. Pullo oli kulmikas, kovaa muovia, ja suureksi ihmeeksemme ”maito” katosi kun pulloa kallistettiin.

Gynekologi määräsi vuodelepoon, myöhemmin selvisi että hän määräsi kaikki potilaansa mutta se on toinen tarina, minä makasin sängyssä kannettavan koneeni kanssa ja navigoin. Ensin iänikuisella Vauvan foorumilla, kantoliinoja ja kestovaippoja tottakai, ja niitä etsiessäni löysin linkin Karlan kantoliinasivuille ja sieltä Imetystukilistan sivustoon. Imetystukilistalta löysin julistuksen jota oli pidetty kätkössä kuin Fatiman kolmatta salaisuutta: (lähes) kaikki äidit voivat imettää. Aloin katsella maailmaa uusin silmin: tuttipullon kuvia tuoreille vanhemmille osoitetussa onnittelukortissa, potkuhousuissa, lahjapaperissa, valokuva-albumin kannessa, tuttipullo ja tutti jokaisen vauvanuken mukana samassa paketissa. Naisen rintoja ei yleensä esitetä vauvoihin liittyvänä, vaan irrallisena osana joka kuuluu aikuisviihteeseen tai mihin tahansa mainokseen ilmastointipumpusta suihkuboksin tiivistesilikoniin. Italiassa vauvalehtien kuvituksen, mainosten ja julkkisten vauvauutisten imetyskuvat ovat aistillisia ja romanttisia, äiti on yleensä alasti tai pitsisessä yöpaidassa ja imetettävä lapsi on hyvin pieni. Tuttipullomainosten dynaaminen äiti on tästä ajasta ja maailmasta.

Suomessa äidin pitäisi kuulemma imettää, neljästä kahteentoista kuukautta, ja vuosikkaana on jo korkea aika lopettaa. On oikeastaan varsin epäsopivaa sanoa ettei halua, mutta neuvolassa kyllä ymmärretään jos ”maito loppuu”, usein neuvolan imetystuki jää siihen että neuvotaan antamaan korviketta jos ja kun oma maito ei riitä. Imetyksen eduista ei saa liiaksi puhua, sillä muuten imetyksessään epäonnistuneet äidit voisivat syyllistyä. Monelle onkin jäänyt suuhun epäonnistumisen katkera jälkimaku, jota puidaan – jos uskalletaan – kolmen-, neljän-, kuudenkymmenen vuoden jälkeen.

Italiaa lukeville suosittelen Paola Negri: Tutte le mamme hanno il latte

Imetysviikko

Juttua tulossa, kuten viime vuonnakin. Arkitehti suosittelee luettavaksi myös Hernekeppiä.

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Lauantaiposteri

Tämän viikon julisteeksi laitan Giuseppe Pellizza da Volpedon Il Quarto stato, ei se ole juliste vaan taulu, mutta siitä on tehty julisteita niin kuin useista tauluista. Laittaisin sen seinälle ruokapöydän pitkälle sivulle, mutta asuinkumppanini ja kolleegani ei ole yhtä mieltä, hmm hmm, meillä ei ole aivan yhtenevä maku puhkikuluneiden aihelmien suhteen. Itse jaksan aina innostua Unikko-kankaan uusista sovelluksista, vilkkuvalojen kehystämistä pyhäinkuvista, ja entä se lasinen Elviksen pää jonka näin kirpputorilla Tammisaaressa? Quarto stato ei ole edes mauton, ainoastaan... usein siteerattu? Sputtanato? Mikäli en muista omiani, alkaa Bertoluccin Novecento tällä taululla, korjatkaa jos olen väärässä!

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Imetysviikkoa tuppaa

Törmäsin eiliseen hedelmöityshoitolakilinkkiin etsiessäni tietoa tämän vuoden kansainvälisestä imetysviikosta Pohjoismaissa, ja miksiköhän ihmeessä se on eri viikolla eri maissa? Suomessa kuitenkin 16.-22.10. ja yritän täksikin vuodeksi rutistaa juttua, on se niin palkitsevaa. Lakiehdotuksia en nyt joutanut kommentoimaan, jostain syystä ei Blogger kuvan laittamisen jälkeen enää suostunut antamaan minulle kursoria ja uuteen postaukseen ei enää riittänyt aikaa tahi voimaa arjen kaatuessa päälle.

Huhtipoika juhli puolivuotispäiväänsä tiistaina, ja vaikka kuuden kuukauden täysimetys kalenteria, ei lasta seuraamalla on oikeastaan aika naurettava ajatus, niin maistatimme kuitenkin sitä omenaa. Kun on liian pieni ottamaan kakkua ja skumppaa, ja jotakin juhlistusta etappi kaipasi. Ikenen alla aivan pinnassa odottaa koko rivi hampaita, niitä voidaan juhlia pihvillä.

Italiatar aloitti harrastuksen, ja minäkin olen nyt liittynyt niiden äitien joukkoon jotka kärräävät jälkikasvua salille kolmena iltapäivänä viikossa. Autolla, koska matka on hieman liian pitkä koko konkkaronkalle, kyllä minä pienemmän kantaisin mutta isompaa en enää raahaa :)

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Lauantai-illan alkoholipitoinen posterikevennys

Camparilla on muitakin kivoja julisteita, mutta valitsin tämän koska se muistuttaa nykyisen kampanjan sloganista: Campari Red Passion. Teeveemainoksissa on sitten ollut taustalla vilahtavia Tamara de Lempickan tauluja, intohimoa omaan jos kohta vastakkaiseenkin sukupuoleen, ja viimeisimmässä tyttö onkin poika ja päinvastoin. Bitter Camparia voi juoda sellaisenaan tai lantrattuna viimeviikkoiseen jaffaan, appelsiinimehuun, soodaveteen tai proseccoon. Sen voi myös sekoittaa giniin tai giniin ja makeaan punaiseen vermuttiin kolmasosa kutakin, silloin drinkin nimi on Negroni. Sulttaanin tilaama camparigini riemastutti Finnairin stuerttia: viinaa ja viinaa, ei lantrinkia? Näimme valon syttyvän miekosen silmissä.

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Mater dolorosa

Petja mietti miksi kutsua lastaan vaille jäänyttä, kun leskelle ja orvolle on omat sanansa. On tätä ennenkin sähköpostilistalla mietitty, ja vastaus on: äidiksi tai isäksi, lapsen kuolema ei ole muuttanut statusta... ja lisäksi se oli ennen niin hirveän yleistä, köyhässä maailmassa edelleen. Äidin surua on kuvattu taiteessa, kirkollisessa etenkin sitä kuuluisinta. Italiattaren koulumatkalla on niitä kaksikin, kadunvarren alttarissa naiset surevat ristin juurella ja katedraalin sivulaivassa on mustapukuinen paperimassaneitsyt jota pitkänäperjantaina kannetaan ympäri kaupunkia yhtälailla surupukuisten naisten saattamana. Minä olen syntynyt edeltäjäni jättämään tyhjyyteen, ja se pieni mies jonka piti taapertaa veljensä Sulttaanin perässä uupui ennen kuin matka alkoikaan, ja ne veljet ja sisaret jotka eivät syntyneet tähän maailmaan koska appiukko ei enää halunnut lisää samaa tuskaa, ja se pieni veljeni joka ei koskaan elänyt keskoskaapin ulkopuolella... käyn tervehtimässä paperimassaneitsyttä, ymmärrän sivustakatsojana ja toivon etten koskaan pääse tämän lähemmäs surun mysteeriä.