Isäinpäivän jälkilöylyt

Eilinen isäinpäivä vierähti Euroopan pilvisillä taivailla, enkä joutanut bloggailemaan asiasta sen enempää. Mietitty kuitenkin on, ja mitäs muutakaan koneessa istuessa kun gintonicit ovat menneet maksullisiksi eivätkä ehkä muutenkaan odottavalle sovellu. Menneellä viikolla telkkarissa inseminaation sallimista yksinäisille äideille tai naisparille vastustavat esittivät happamia kommentteja siitä kuinka isättömien lasten syntymisen salliminen olisi (historiallisesti varsin tuoreen) isyyden vähättelyä, että lapsen kannalta on sama hoitaako häntä äiti vai isä, että jos lapsen voi saada ilman miestä niin silloin kohdunvuokraaminenkin tulisi sallia. Ei millään pahalla, mutta en pysty näkemään samanarvoisina panoksina plusmiinus kolmenkymmenenkahdeksan viikon raskautta ja synnytystä, tai lapsettomuusklinikan vessassa muovikippoon luovutettua muutamaa miljoonaa potentiaalista jälkeläistä. Moni on luovuttanut tietämättään. Isä ei imetä, isän raskaudenaikainen päihteidenkäyttö ei ole suoranaisesti vahingollista sikiölle. Perhe pysyy yleensä pystyssä tai kaatuu sen mukaan miten äiti elämänsä elää, hirvittävän epätasa-arvoista, tiedän. Vietän mielelläni isäinpäivää sen italialaisena ajankohtana, maaliskuun yhdeksäntenätoista eli Joosefinpäivänä. Siinä on - jos kirkon oppeihin tukeudumme - viitattu kintaalla biologiselle isyydelle, ja annettu prenikat miehelle joka hoiti isän homman.