Lahjoja, lahjoja

Italialaisten jouluostostelun määrää ja sen mahdollista vähenemistä uutisoidaan päivittäin, muutama kuukausi taaksepäin ykkösuutisena olleen lintuinfluenssapandemian uhka on jäänyt outletteja ja Milanon galleriaa tönkivien shoppaajien jalkoihin. Nerokkaat toimittajat tietävät kertoa meille että neljänsadan euron kännykän hinnalla saisi 56 kiloa makkaraa: olen kiitollinen tiedosta, mutta en kuitenkaan jaksa uskoa että kukaan joulunpyhinä nälkään kuoleva ostaisi niin kallista puhelinta. Kaupallisuuden paheksunta kuuluu joulun rituaalisiin lausahduksiin, jopa Natzinger on käyttänyt pakollisen puheenvuoronsa. Uutisten lisäksi televisio tarjoaa mainoksia, loputtomiin, kuluttajalehti Altroconsumo tietää kertoa että vain yksi TV-kanava lukuisista yksityisistä ja julkisista noudattaa lakia mainosten määrästä ja laadusta lastenohjemien välissä. Naisen äänellä spiikatut prinsessa-barbie-meikki-minihame-silitysraudat ja miehen äänellä möristyt hirviö-action man-laserpyssyt ovat aina käyneet hermoon (vaikka en väitäkään tietäväni lopullista totuutta siitä miten pienistä nyyteistä tulee miehiä ja naisia, mikä on genetiikan ja mikä ympäristön panos, ja onko sillä loppupelissä niin väliä?). Olen melko kylmäverisesti sensuroinut mainostulvaa asettamalla videot etusijalle, mutta jonkun verran informaatiota vuotaa silti sensuurin ohi. Neljäntenä joulunaan Italiatar on jo esittänyt täsmällisiä toivomuksia, ja lopulta päädyimme useimmin höpinätulvassa mainittuun kalliiseen merkkinukkeen. Yhteen. Tänäkin vuonna aasialaiset lapset hikipajoissa ovat koonneet miljoonia sinisilmäisiä vauvanukkeja, joista kuten Ecomamma toteaa, jokaisella on pakollisena varusteena tuttipullo. Pah. Parasta lahjoissa on niiden paketointi; kirjahyllyssäni on jokunen hieno teos japanilaisesta pakkaustaiteesta, mutta yritän silti pitää jalat tukevasti maassa ja edetä rahkitteni mukaan. Jo useamman vuoden olen paketoinut kaiken asialliseen ruskeaan käärepaperiin, jota en toki malta olla koristelematta. Myös aikaisempien vuosien talteenotetut paperit kierrätetään loputtomiin, ne muuttuvatkin vuosi vuodelta kauniimmaksi. Käyttökelpoisimmiksi paperinkoristelutekniikoiksi ovat osoittautuneet paperista leikatulla kaaviolla käpytyömaalta jääneellä spraylla maalatut kaksikieliset buon natale – hyvää joulua -tekstit. Sabluunan kadottua olen yksinkertaistanut koristelua: rypistetty paperi suihkutetaan maalilla ja avataan (mustaa silkkipaperia ja hopeasprayta käyttämällä saa myös hienoa paperia). Kaikkein helpoimmalla pääsee suihkuttamalla aavistuksen verran kultamaalia jo valmiin paketin pintaan, eilisessä kokeilussa siirsin pakettinarua maalausoperaation jälkeen hieman jättämänsä jäljen viereen. Seuraavaksi kokeilen paketin kietomista ristiin rastiin naruihin ennen maalaamista ja narujen poistamista operaation jälkeen: saan samalla kullanväristä pakettinarua jota voi aina tarvita tulevaisuudessa. Nimilaput voi kiinnittää puisella pyykkipojalla, nimen voi kirjoittaa pyykkipoikaan tai maalata suoraan lahjapaketin päälle. Vaan missä kaikki tämä suttaaminen tapahtuu? Terassilla asustaa kasaantaitettava puinen pöydänraato, joka toimittaa maalausalustan virkaa. Spraymaalia kannattaakin suihkutella hyvin ilmastoidussa tilassa, vaikka tuskin se tähti- tai geenikarttaani kirjoitetun astman puhkeamiseen vaikuttaa, yksi vuosi ennemmin tai myöhemmin, sillä nyt niin väliä.