lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Hattuset

Nostalgisissa 1970-luvun muistoissa Hattuset ja Hattusten surrealistinen palikkamaa pääsee palkintosijoille. Onneksi niitä voi katsella netissä, ja yllätys yllätys, ne ovat vielä parempia kuin muistin.

perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

Colpo della strega

Kuinka monta kertaa päivässä pikkulasten äiti kumartuu ottamaan jotakin maasta, usein jotain painavaa kuten väärään paikkaan kontanneen pikkulapsen? Toissapäivänä jouduin lopulta noidannuolen lentoradalle. Kaikista vaikeinta oli ryömiä ulos vessasta vauvamies kainalossa, ei hätää, Italiatar tuo kännykän äidin laukusta, ei pelottanut mutta vitutti ihan armottomasti. Että pitäisi aina nostaa polvista taivuttaen, ei senegalilaisen pyykkärin linkkuveitsiasennosta nousten. Ja minulla on sentään ihan hyvä selkä valkoiseksi naiseksi. Paikalle hälyytetty Sulttaani auttaa sohvalle, johon kerrankin joudutaan tekemään tilaa. Työpäivä menetetty, joutuu ruokakauppaan ja palaa sulkemaan studion saracinescan virkaa toimittavan uloimman puuportin, kolme varttia ainakin, sitten uudestaan studiolle hakemaan läppärin hiirtä, saman verran aikaa kuluu, sillä välillä makaan sohvalla ja arvioin ehdinkö pudottautua lattialle kieriäkseni hätiin jos poika yrittää portaita yläkertaan. Suureksi yllätyksekseni lapsi uskoo puhetta. Yhtä lailla yllättyy puoliso palatessaan hiiri kassissa; juuri ja juuri tiedoston avaamiseen tarvittava aika ja sitten onkin ruokittava lapset, patisteltava isompi pisulle, pesulle ja nukkumaan, laitettava ruokaa.

Joka jumalan mobilaatissa lukee ehkä hätävarjelun liioittelun vuoksi ettei lääkettä tule käyttää jos imettää. Sauna, viina ja terva auttaisivat.

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Uussanat

Seuratkaa suomen kielen muuttumista.

  • Metsästäkää uusia sanoja. Hyviä lähteitä ovat esim. netti, ilmaisjakelulehdet – ja tietysti Suomessa asuvat kaverit.

Luen päivittäin suomenkielisiä blogeja, joten tuskin tulen koskaan olemaan täysin pihalla, saati pihan perällä. Vuosien varrella ovat ihmetyttäneet metroseksuaalit, pissikset ja kun kaikki on ihq, no, teeveestä levinneet sanonnat ja kun yhtäkkiä kaikki kehottavat toisiaan hankkimaan elämän. Toista se oli ameriikantädillä joka vielä vuonna 2000 meni vuokra-autolla soittoruokalaan.

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Sohva

Viime kuukausina olen huomannut sohvamme hautautuneen vaatekasan alle; aluksi kalusteen päälle oli sijoitettu neljä tyynyä sisustamaan, sitten joukkoon liittyi vauvansängyn futon joka aina niin toiveikkaasti heitetään lattialle alakerran päikkäripaikaksi, lasketaan sammunut saunakynttilä liinasta ja... Kotimme sisäänkäynti aukeaa suoraan olohuoneeseen, kuten noin tuhatkuusisataalukuisessa italialaisessa asuntosuunnittelussa on hyväksi havaittu. Takka ja sohva ovat saaneet hoidettavakseen joitakin eteisen funktioita, sohvalle voi istuutua riisumaan kenkiä mikäli vaatekasalta siihen mahtuu, kengät nostetaan takanreunalle ettei vauva söisi niitä, avainten paikka takanreunalla on jo vakiintunut. Italiattaren toppatakin en toivoisi pesiytyvän sohvalle, ja onneksi kohta tulee kesä. Vaatenaulakkoa on suunniteltu jo viitisen vuotta.

Emme ehkä ole sohvaihmisiä, tai sitten kaluste on väärässä paikassa, tai vieläkin todennäköisemmin on hävinnyt kilpailussa riipputuolille. Yhtä kaikki se kaipaa uutta verhoilua. Sohvakankaaksi ei kelpaa ruokailuryhmän seepra, sillä voimakas kuvio toistuisi suurella pinnalla kuvotukseen saakka.

Sohvasta ei voi luopuakaan, kun siinä on tuo vierasvuodefunktio, ja kahdenmaattavana lepotuolina se on mukava ainakin kesäisinä iltapäivinä lounastunnin kevyttä teeveetarjontaa silmäillessä.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Saxo

Monissa Italian kaupungeissa tavaksi tulleen autottoman sunnuntain sijaan olemme viettäneet autotonta maaliskuuta; Tuppukylässä ja varsinkin tuppukylien välisessä liikenteessä se ei ole täysin mahdollista, mutta onneksi pakollisiin ajoihin olemme saaneet lainaksi kärryn, vuoroin Huhtipojan kummitädiltä Puutaheinäämaisterilta, vuoroin eräältä kollegaltamme jota myös Kaupungin Pisimmäksi Palmuksi kutsutaan. Puolipäiväauto on vastannut tarpeitamme melko mukavasti, ja lisäksi olemme hyödyntäneet ajopelin luovutukset lounastamalla tai illallistamalla yhdessä.

Perjantai-iltana, karatesalilta ja nonnan luota palatessa olen irrottamassa kuopusta normit täyttävästä turvaistuimesta, kun kuulen ruttaantuvan pellin rusahduksen selkäni takaa. Kuten kiireisillä ja hermostuneilla autoilijoilla on tapana, tämä pienisylinterisellä kauppakassilla ajeleva keski-ikäinen mies, vakuuttuneena siitä että mahtuu sujahtamaan kapealla kadulla avoimen oven ja vastapäisen seinän välistä, on kääntänyt laina-automme takaoven koirankorvalle. Pysähtyy arvioimaan oman autonsa vauriot, ja kuten kahden lapsen ja kauppakassin kanssa kadulla seisovalle naiselle on tapana vahvemman oikeudella puhua, syyttää minua siitä että olin avannut oven yhtäkkiä, nousee autoonsa ja häipyy. Pistän muistiin rekkarin.

Käyn poliisiasemalla, jossa minulle selviää että syytettä on lähes turha nostaa ellei ole tullut henkilövahinkoja, vakuutusyhtiössä on minun sanani hänen sanaansa vastaan, peltivahinkojen maksu puoliksi molempien osapuolten vakuutuksesta, bonusten menettäminen. Päätän maksaa omasta pussistani, mutta tarkkailen yhä piazzalle pysäköiviä autoja toivoen että tapaisin sedän uudelleen. Haluaisin kysyä olisiko hän poistunut paikalta samaan tapaan jos auton alle olisi jäänyt seinän viereen odottamaan komennettu esikoinen, ja olenko minä ollut yksinkertaisesti typerä maksaessani aiheuttamani vauriot paikallaan olleita kohteita kolhittuani? Parasta nostaa kytkintä ja toivoa ettei kukaan näe rekisteriä, ja vaikka näkeekin niin väliäkö hällä? Seuraavalla kerralla kurkotan kättä niin että pääsen ensiapuasemalle ja korvausrahoja perimään, ammun renkaat puhki luparalla että naapuruston miehillä on aikaa tulla baarista leipomaan epäkunnioittavasti käyttäytyneen öykkärin turpavärkkiä, tervetuloa sivistyneeseen rinnakkaiseloon?

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Caro diario

Pitäkää päiväkirjaa, yhdessä tai erikseen.

  • Tehkää sukulaisten ja ystävien sähköpostiviesteistä ja omista vastauksistanne leikekirja. – Sitä on hauska selailla jälkeenpäin.*

En tiedä miksi tämä kuulostaa minusta jotenkin määräaikaisesti ulkomailla asumiselta: luetaan nyt sitä leikekirjaa kun olimme kolme vuotta Brysselissä. Ennen kirjoitettiin kirjeitä, sitten sähköposteja joita ehkä tunnollisesti saattaa joku arkistoidakin, muuten kaikki sanominen ja sanottu katoaa niinkuin muistista pyyhityt tekstiviestit... tai esi-isien jorinat kannonnokalla istuessa.

Tässä ehkä olisi moleskine paikallaan? Tiedän joidenkin kirjoittaneen muistiin saamansa tekstiviestit, arvatenkin rakkaalta, ja kun rakkauden kohde vaihtuu voi muistikirjankin jättää pölyttymään. Ehkä siitä keskeneräiseksi jääneet päiväkirjat?

Matkapäiväkirjat ovat hauskoja, taidan tarjota perinnettä eteenpäin Italiattarelle. Tytössä on ainesta, silmän välttäessä pihistää laukusta äidin kynän ja koulumatkalla luottamuksellisesti keskustellessamme kertoo ettei koulussa käytetty piirustuspaperi ole niin hyvää kuin kotona – pitävät tuhlauksena sitä että ostan tytölle Fabrianon lehtiön toisensa jälkeen, mutta kyllä Todellinen Prinsessa erottaa laadun.

Blogin pitäminen on mainiota kielenvirkistystä. Lapsia voi kannustaa pitämään omiaan, ja siinä samassa opettaa netikettiä ja turvallista elämää verkossa. Etteivät jakele osoitetietojaan tuntemattomille tai skannaa kuvaa pyllystään planeetanlaajuisesti leviteltäväksi. Aikuisenakaan ei kannata, sillä skannerin lasin kappaleita on ikävä käydä nypityttämässä pois ensiapuasemalla.

*Äidinkielenopettaja Eeva Salomaa-Jagon antamat kielenhuolto-ohjeet löytyvät teoksesta Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla. Kommentit ovat omiani.

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Moleskine

(Kuvan muistiinpanoväline ei ole omani, sillä en laittaisi rahaa viivoitettuun paperiin. Kynävalinnan allekirjoitan, Pigma Micron on hyvä.)

Kuumeisen vauvan tai ärtyisän toipilaan kanssa ei voi juuri tehdä mitään missä tarvittaisiin kahta kättä, mutta yön pitkinä tunteina riipputuolissa liekutellessa voi ajatella, ja toivoa että käsien vapautuessa muistaa vielä kirjoittaa tai piirtää muistiin ajatuksen juoksun, ehkä toteutumiskelpoisimmat, yön rakennelman sulaessa aamun auringossa kuin lumipälvet. Olen aina ollut heikkona taskukokoisiin muistikirjoihin ja luonnoslehtiöihin, joihinkin niistä kiintyy eikä koskaan enää löydä samanlaista. Jotkut eivät kuitenkaan löydä paikkaansa kuten Fabrianon tehtaalta kymmenen vuotta sitten ostamani taskuakvarellilehtiö, josta ehkä yhteen sivuun on luonnosteltu lyijykynällä, akvarellia ei ainuttakaan. Tyhjän paperin kauhu.

Ylihinnoitelluksikin haukuttua mustakantista italialaisvalmisteista muistikirjaa voi vihata tai rakastaa. Kulttiesineen hankkiessaan voi olla varma ettei ole tehnyt mitään omaperäistä, sillä kirjalle on omistettu blogeja joissa intohimoisesti keskustellaan eri malleista ja niihin sopivista kirjoitusvälineistä. Viivyttelin hankintaa ja ostin ensimmäiseni viikko sitten jo pitkään jatkuneen hypistelysuhteen päätteeksi, kirja tuntuu hyvältä käteen. Sen takakannessa on pieni tasku johon voi sujauttaa muutaman lehden origamipaperia, sillä kukkaa tai perhosta voi tarvita hetkenä minä hyvänsä. Toivon että suhteemme kukoistaa, pitkään ja onnellisena.

Tiedän olevani vanha kun puhun nykyajan nuorista, mutta olemme puhuneet niistä Muorin kanssa. Kirjoittavat kaiken näppiksellä, eikä niille ole vielä yliopistolle tullessa muodostunut Käsialaa. Minä pidän kirjoittamisesta, kynän jäljestä paperilla. Jotkut kynät ja jotkut paperit antavat enemmän tyydytystä kuin toiset.

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Sesta malattia

Sesta malattia; vauvarokko (exanthema subitum). Kolme päivää kestävän kuumeen jälkeen lapselle ilmestyy vaaleanpunaista pienitäpläistä ihottumaa, ensin rintaan ja kaulaan ja vähitellen muuhun vartaloon. Samalla kuume laskee.

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Vihreän saaren mietteitä

Everyone wants to be Irish on St. Patrick's Day, sanovat, ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Puetaan päälle messevä villapaita ja pilipalimusiikin tahdissa juodaan Guinnesia niin paljon että sitä tulee korvista? Amerikanirkut ja wannabe-sellaiset käyttävät vihreää väriä, liikemiehet vaihtavat yhdeksi päiväksi tavanomaisen solmionsa vihreään, mutta Italiassa siitä syntyisi vain ikäviä väärinkäsityksiä. Todella ikäviä. Pois se meistä.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten liftasimme pitkin ja poikin Irlantia, se ei ollut lainkaan tavatonta sillä kahdeksankymmentäluvun Eiressä nunnatkin liftasivat ja jos takin napeista yksi oli korvattu hakaneulalla, ei sitä pidetty marginalisoivana. Joka ikinen päivä jossakin vaiheessa alkoi sataa, ja sadetta paettiin kylän pubiin jossa paddyt ottivat meidät riemulla vastaan: olette SUOMESTA, sittenhän olette yhtä kovia juomaan VIINAA kuin me.

Paddyn juhlinta alkoi lukioaikana, sillä Mamma Maria ja minä emme koskaan ole päästäneet sivu suun hyvää tekosyytä syöpöttelyyn ja juopotteluun. Juhlinta on jatkunut virtuaalisena viimeisen kymmenen vuoden ajan. On onni omata ystävä skypenkantaman päässä, lähelläni joka ikinen työpäivä.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Nörttihuumoria

Minusta nämä olivat hauskoja, monikin niistä.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Puisto

Olen aina suhtautunut epäillen leikkipuistoihin, pitäen niitä lapsille suunnattuna keinotekoisena ympäristönä: kersat aitaukseensa, koirat omaansa ja koko jäljelle jäävä kaupunki autoille. Ei tule töyssyjä asfalttiin. Vaan kun koko kaupunki on peltilehmien hallussa, ei vaihtoehtojakaan ole, paitsi tietysti lasten kasvattaminen sisätiloissa tai yksityispuutarhassa.

32 000 asukkaan Tuppukylän puistotilanne vuonna 2007 on seuraava: yksi julkinen leikkipuisto, jossa pitää baaria yksityinen yrittäjä: 2 keinua, 3 liukumäkeä, 2 karusellia, rullaluistelurata ja kolikoilla toimivat vimpaimet. Linnanmuurin suojissa kasvitieteellinen puutarha: ei viihdykkeitä lapsille, koska kersat voisivat tallata istutuksia, ei penkkejä saati roskiksia. Kasvitieteelliseen tullaan opiskelemaan kasvitiedettä, ei eväitä syömään! Muurinympärystietä sairaalaan yhdistävän vilkkaasti liikennöidyn kadun jalkakäytävällä bensa-aseman vieressä on aidattu lämpäre, jossa pari keinua; sosiaalisen rakentamisen korttelissa vastaava, mutta aitaamaton. Sosiaalitapaukseksi syntynyt lapsukainen voi perheen tilannetta arvioidessaan valita arvokkaan tavan poistua, auton alle loikaten. Rantapaikassa yksi liukumäki.

Kevätaurinko on houkutellut meidät ulos, mutta puistokavereita on vaikea löytää. Olen tukeutunut Italiattaren luokan albaanivahvistukseen. Tuppulalaiset vierastavat leikkipuistoja, siksi niitä ei vaaditakaan. Aiemmin äijiä täynnä ollut puiston baari oli viime näkemästä naisistunut, siellä oli puolalaisia lähihoitajia ansaitulla iltapäiväkaljalla... ja oikeastaan aika kotoinen tunnelma.

keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Factotum

Factotum, tuttologo, yleismies Jantunen, jokapaikan höylä. Ihanteellisessa tapauksessa factotum toimii verkostoliimana erilaisten fakki-idioottien välillä, pahimmillaan tekee itse, huonosti ja pitää asiantuntijat loitolla, ei osaa delegoida kollegoilleen saati kotona perheenjäsenille koska osaa kuitenkin itse paremmin.

Tunnustaudun taipuvaiseksi tuttologiaan; en tiedä mistään mitään, mutta olen hyvä pelaamaan Trivial Pursuitia. Läheisissä ystävässäni on myös muita tuttologeja. Hyvä tuttologo ymmärtää oman kaikkitietoisuutensa ja –taitoisuutensa rajat ja ymmärtää milloin on parasta kutsua ammattilainen paikalle. Tuttologia on lähellä yleislääketiedettä. Kotiparturi ei saa aikaan tuhoa joka ei ajan kanssa korjautuisi, harva yrittää leikata itse umpisuolensa, yllättävän useat uskovat että yrityksensä sivuston käännöksen voi tehdä Googlen käännöskoneella.

Tuttologia on Tuppukylän asukkaiden helmasynti, yhdistettynä individualismiin, yhteistyökyvyttömyyteen ja sooloiluun. Tuppula muistuttaa orkesteria jossa kaikki haluavat soittaa ensiviulua, vaikka vain harvat osaavat.

Arkisuomea

Naurakaa ja itkekää suomeksi yhdessä.

  • Älkää antako kodin arkisuomesta tulla pelkkien käskyjen ja kieltojen kieltä. Puhukaa tunteista.

Osui ja upposi: Älä huuda, älä laita suuhun, lapsi rakas, älä.

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Lounasseteli

Kouluruokailu Tuppukylän scuola maternassa on järjestetty lounasseteleillä, ja uuden vihon hankkimiseen vierähtää usein koko aamupäivä: ensin täytetään tiedot postimaksulomakkeeseen kolmena kappaleena, sitten jonotetaan postissa ja lopulta kuitin kanssa mennään jonottamaan kunnantoimistoon. Vihossa on 22 lounasseteliä joihin jokaiseen erikseen täytetään vielä oppilaan nimi, koulun osoite ja päivämäärä. Lappu annetaan aamulla opettajalle, ja jos lounarirumbassa on jotakin myönteistä niin ehkä ainakin se ettei joudu maksamaan niiltä päiviltä jolloin lapsi on kotona.

Lounassetelien hinta on porrastettu niin että alennukseen oikeutetut hakevat ensimmäisen vihon kirjanpitäjän takaaman verotustodistuksen kanssa. Täyshintaisen vihon saa suoraan kuittia vastaan.

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Aina pystyssä

Lapsia ei voi tuuppia kasvamaan, mutta kun luonto sanelee niin jarruttaminen on turhaa. Ylös on pienen mieli, eteenpäin, ryömien, nelivetona, pystyyn ja puita pitkin. Portaisiin. Hyllyt tyhjäksi, tukeva ote pöytäliinannurkasta, sormet videonauhurin kasettipesään. Yksitoista kuukautta; kymmenkunta kiloa raakaa voimaa ja määrätietoisuutta.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Fino de la Fiesta

Eilen sitten tapahtui se mitä tapahtuvaksi odotettiin, eli kytkinvaijeri ja muu siihen liittyvä romurauta sanoivat itsensä irti. Starttimoottori kesti loppuun asti. Autoton kuukausi Tuppukylässä edellyttää tasapainoilua ja julkisen liikenteen puuttuessa ystävien apua. Puoluesihteeri poimi tienposkesta viiden litran oliiviöljytanikkaa kantavan Sulttaanin. Milanoon lähtevä kollega jättää Sitikkansa päivähoitoon viikoksi.

Naistenpäivää juhlisti marokkolainen sitruunakana ja illan loppunumerona Sulttaani imuroi syöttötuolista heittoetäisyyden säteelle levinneen couscousin. Parempi kuin miesstrippari, tuumimme, ja tällaistahan katselisi vaikka joka ilta.

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Kansainvälisen naistenpäivän muisteloita

Halventaako miehen katse naista? Suihkuboksin tiivistesilikonista ilmastointipumppuun, jokaikiseen mainokseen on tungettu alaston naisvartalo, ja konetekniikan messustandin paneelissa ilmastointiputken päällä kahareisin istuvien alastomien tätien katseleminen aiheuttaa – tähän on lainattava Petjan keksimää hienoa sanaa – kiusallisen myötänolouden tunteen niitä mainostoimiston ihmisiä kohtaan: eivätkö ne parempaa keksineet, vai tuonko tilaaja valitsi? Messuemännät on puettu lyhyisiin hameisiin, heitäkin nolottaa teekkarityttöjen pelmahtaessa osastolle. Elämme noin vuotta 1990. Ulkona kaksikymmentä astetta pakkasta, pieni ja sirovartaloinen kurssikaveri on pukeutunut hissiasentajan haalariin, kikatamme mainostolpassa komeilevalle persettä nostavien sukkahousujen mainokselle. Ei relevanttia tässä ilmanalassa.

Jos katse halventaa niin miksi tälläytyä katseltavaksi? Ja jos tälläytyy eivätkä miehet siltikään vihellä perään työmaan tellingeiltä, kuka korjaa kolhiutuneen itsetunnon? Plastiikkakirurgi?

Miehet katselevat, naiset antavat katsella. Tuppukyläläisten mukaan kaikki paitsi oman kylän tytöt ovat huoria ja oman kylän tytöistäkin noin puolet. Koska skandinaavinaiset tunnetaan helppoina, olen väärinkäsitysten välttämiseksi valinnut teheranilaisen muotitalon linjan.

tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Hauskanpitoa

Pitäkää hauskaa suomeksi.

  • Leikkikää kielellä. Anagrammit, Aliakset ym. sanapelit ovat sitä hauskempia, mitä enemmän niitä tekee.
  • Ratkokaa sanaristikoita yhdessä.
  • Tehkää omia sanoja; kirjoittakaa ne muistiin.
  • Vertailkaa kieliä. Miettikää: ”Mitähän tämä olisi suomeksi?”

Olen mahdottoman huono pelaamaan seurapelejä. En tarkkaan osaa sanoa milloin olisin valinnut paikkani sivustaseuraajana, mutta niin kauas taaksepäin kun muistan näen itseni koulun takametsässä pinoamassa kiviä kekoon sillä aikaa kun muut hyppäävät narua. Alias ei näyttänyt ollenkaan pahalta. Mikähän on Pictionaryn nimi suomeksi? Voiko Sanaseppo-ohjelmaa kuunnella podcastina?

Omat sanat ovat hauskoja: Italiatar sanoo olen uninut, minua unittaa.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Caritas

Italiassakin kierrätetään lastenvaatteita, mutta hienotunteisesti, lähinnä sukulaisten kesken. Kirpputori-ideologia ei ota tuulta siipiensä alle, torilta löytyy muutama myyntipöytä mutta käytettyjen vaatteiden julkinen tonkiminen on vähintäänkin arveluttavaa, leimaavaa tai peräti noloa. Hyväkuntoisia vaatteita on kuitenkin sääli heittää roskiin, ja kun ystävät ja toverit ovat saaneet vahvistukseni siitä ettemme loukkaannu käytettyjen vaatteiden tarjoamisesta, niitä on sitten kärrätty meille kassikaupalla. Otan sen mitä tarvitsen, käytän kunnes jäävät pieniksi. Jatkosijoituspaikka on ratkaisematta. Vaatekasseja on nonnalla, vaatekaapissa, siivouskomerossa, studion vessassa. Suomeen lähettäminen ei maksa vaivaa, parhaimpia olemme vieneet väestöräjähdyksestä vastuussa oleville serkuille Napoliin. Jotain olen laittanut itselleni talteen, jos vaikka tarvis olisi tai ihan vain muistoksi.

Studiolta on matkaa Tuppukylän katedraalin sivulaivan ovelle noin kaksikymmentäviisi metriä. Piipahdin kysymässä papilta ottaako Caritas vastaan lastenvaatteita mutta sain vastaukseksi eioota: vain uusia vaatteita, koska köyhät eivät halua käytettyjä.

Tavallaan minä tuonkin ymmärrän. Comprendo ma non condivido.

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

www.italia.it

Italian uusi verkkoportaali on avattu pari päivää sitten, ja aiheuttanut melkoisen älämölön. Budjetillaan. Onhan siinä useampi kieli, tekijöitä monta, ja tiimi joka tuottaa ja päivittää sisältöä. Palvelintilaa ja kaikkea. Kertokaa nyt rehellisesti, hyvät ystävät jotka työskentelette grafiikan, koodauksen tai sisällön parissa: millaisen sivuston saisitte aikaan jos teille annettaisiin budjetiksi 45 miljoonaa euroa? Ei ole pakko tehdä yksin, saa palkata kaverinkin.

***

45 miljoonaa euroa on jaettu seuraavasti:

21 miljoonaa euroa Italian kahdellekymmenelle alueeelle (regioni), jotta voisivat aloittaa portaaliin integroitavan turismisisällön tuottamisen. Sitähän ei alueilla ole jo ennestään, saati että sitä voisi tehdä toimistotyönä jo joku kuukausipalkkaa nauttiva. Todennäköisesti tekeekin.

7,8 miljoonaa teknologisille yhteistyökumppaneille, lähinnä IBM:lle.

4 miljoonaa portaalin toimitukselle

Loput 12,2 miljoonaa sivuston viimeistelyyn, mm. kielten lisäämiseen neljästä kahdeksaan.

Jaksan edelleen olla asiasta tuohduksissani.