keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

One apple a day

Ken muistaa, muistanee lukion bilsanmaikan paidan johon oli englanniksi kirjottu terveysslogan "omena päivässä". Nykyään suosittelevat kuitenkin viittä päivittäistä annosta tuoreita hedelmiä tai vihanneksia, tuleekohan luku täyteen?

Hedelmät ovat painavia. Vajaan kymmenen kilon vauva ja neljä kiloa appelsiineja, voin ottaa rattaat tai auton mutta silti koko lasti pitää kantaa portaita ylös. Pikainen vilkaisu Citroen C1:n tavaratilaan: tuonnehan mahtuisi juuri ja juuri se appelsiinikassi. Emme ole vieläkään ostaneet uutta kärryä, mutta vähän appelsiinikassia isompi se saisi olla.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Multitasking

Monilla - joskaan ei kaikilla - miehillä on vaikeuksia suorittaa samanaikaisesti useampaa tehtävää, kuten kävellä ja pureskella purukumia. Yksilöiden väliset erot ovat tässäkin suurempia kuin sukupuolten väliset, poikkeusyksilöitä sopii käydä ihastelemassa ravintolassa kyökin puolella.

Multitasking-testin suoritat seuraavasti: 1) Anna miehelle joku yksinkertainen tehtävä: lattian lakaisu, perunan kuoriminen tai imurointi käyvät mainiosti. 2) Puhuttele miestä. Jos hän keskeyttää toimensa joka kerta vastatakseen, ei hänen käyttöjärjestelmänsä tue multitasking-toimintoa.

Tiettävästi useat naiset pystyvät samanaikaisesti juoksemaan, kusemaan ja kutomaan sukkaa, jotkut jopa imettämään lasta kantoliinassa siinä sivussa. Jos samalla laittaa telkkarin tai stereot päälle, on kyseessä vapaa-ajan toimintoja lähenevä kotityö. Syntyvä ajansäästö on huomattava.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Valaisinsuunnittelua

Äijät ovat vääntämässä lattaraudasta kattokruunua ruokapöydän ylle. Ensimmäinen luonnos muistuttaa kärrynpyörän vannetta, kehällä kolmessa pisteessä sähkölamppu arkiateriointiin ja kynttilänjalat ympäri koko matkalta tunnelmallisempaan illastamiseen. Työn alla suunnitelma paranee ja täsmentyy: valoa tarvitaan enemmän keskellä, laitetaan yksi lattarauta ympyrän halkaisijaksi. Ruokapöytä on pitkä, ovaali muoto vastaa paremmin tarkoitusta.

Aamuyöllä Automies herää. Mutta... sehän on...

Taidetakojan tekemä rautainen kirkkovene ruokasalin katossa!

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Autokaupassa

Perheen peltilehmä vetää viimeisiään, tai odottaa suurta remonttia joka ajopelin arvon huomioiden tuskin kannattaa: akku latautuu juuri sen verran mikä riittää starttimoottorin pyörittämiseen, ja mikä tahansa ylimääräinen sähkönkulutus kuten takaasin vastusten pitäminen päällä aiheuttaa sen että seuraavassa startissa työnnetään. Toinen pakkivaloista ei toimi, kytkinvaijeri on löystynyt, pakoputki on vähän poikki, pulunkakka on syövyttänyt maalin. Kori on klommoinen joskaan ei ruostunut, ja sivupeilit on menetetty kovassa pelissä jo vuosia sitten. Italialaista tarinassa on se, että auto läpäisi katsastuksen ilmankin. Renkaat on vaihdettu vuosi sitten, moottori periaatteessa ok. Uuteen Euro4:n vaihtaessa saisi 800€ tapporahaa ja 3 vuoden helpotuksen autoverosta, oh, mikä oiva täky!

Yleensä pyrin hoitamaan asiani jalan, kaupunginmuurin sisäpuolella tai sen välittömässä tuntumassa, mutta tyttären karate ja erilaiset joulujuhla/karnevaalikeikat kangaskaupassa edellyttävät samoilua asutuksen laidoilla, siellä missä omakotitalot vaihtuvat teollisuusalueeseen, oliivipöpelikköön ja autokauppoihin. Tavallinen lähtöproseduuri noudattaa seuraavaa kaavaa: ujuttaudun lapsi liinassa auton ja seinän väliin, avaan pelkääjänpuoleisen oven, laitan vauvan takapenkille turvaistuimeen, kurottaudun avaamaan kuljettajanpuoleisen oven sisäpuolelta sillä se ei aukea avaimella eikä nyt edes ilman avainta kun kahva irtosi. Toinen etupenkeistä kallistuu ainoastaan niin että vetää taikavaijerista samanaikaisesti kun työntää namikkaa: istutan Italiattaren veljen viereen omaan istuinkorokkeeseensa ja vöihin, istun ratin taakse, käännän avainta sytyttämättä valoja, kutsun kellosepän työntämään. Kotiportin edessä viettää onneksi loiva alamäki.

Harvassa perheessä vaimoa pyydetään päättämään autohankinnassa; olen imarreltu luottamuksesta, ja samanaikaisesti vilpittömän hämilläni siitä että joku voi kaivata minun neuvojani autoasioissa. Luki se eilen parturissa autolehteä, ja oli aidon innostunut uudesta miehisestä smalltalk-aiheesta. Kun ei sitä kiinnosta potkupallokaan, eikä aina voi puhua politiikasta, hardwaresta ja softwaresta.

Tekisi mieli viisiovista, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, sivupeilejä mikäettei. Urbanistiikka asettaa rajansa peltilehmän mitoitukselle. Silkkikalsarityttönä ymmärrän nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin aiheuttaman taktiilisen mielihyvän, mutta jos alan höpistä niistä tositarkoituksella, olen viettänyt liikaa aikaa autosivuilla.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

2006

Sarilta osittain kopioiden:

Vuoden paras investointi: Ompelukone ja saumuri. Alle tuhannella eurolla saa vain leluja, mutta kelpaavathan nuo kodinsisustustekstiilien ja lastenvaatteiden ompeluun, ja vaikka kuulunkin pilkunnussijoiden sukukuntaan, en silti ole mikään petjajäppinen ;)

Vuoden paras tekele: karatekimono metrin mittaiselle karatekalle. Ovat kehuneet muutkin kuin minä itte.

Sulttaanin vuoden urotyö: lopetti tupakanpolton, kerrasta poikki, yhdessä Runoilijan ja Asianajajan kanssa.

Huhtipojan vuosi: Masuelämää komen ensimmäisen kuukauden ajan, sen jälkeen vauvaelämää kasvavalla vuorovaikutusintensiteetillä.

Italiattaren vuosi: Otti kunnialla harteilleen isosiskon roolin, muutti omaan sänkyyn, jatkoi maternassa, aloitti karaten, oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Vuoden kirja, konsertti, elokuva: No comment. Kävin Huhtipojan syntymää edeltävänä vaalipäivän iltana katsomassa Nanni Morettin Il Caimanon, leffa oli paska ja suppareita oli vartin välein.

Tuppulan kesäkonserttitarjonta oli tympeää ja volyymiltään tasapaksua pizzicaa, paras tapahtuma piazzalla oli jalkapallofinaali.

Paras lukemani kirja oli joulupukin vuoden 2005 puolella tuoma Jeffrey Eugenidesin Middlesex, suomennettu 2003, muut lukemiset ovat pikemminkin työjuttuja eikä niitä kait lasketa taide-elämysten piiriin.

Vuoden TV-tarjonta: Albero Azzurro, Melevisione, Gino il Pollo, Dr. House, TG3

Vuoden hittibiisi: Loituman Ievan polkka.

Vuoden ruoka: pane e pomodoro.

Vuoden vieraat: Muori, Kukkosen kanat.

Noususuunnassa: asukastiheys.

Laskusuunnassa: Ford Fiesta.

Vuoden sisustusuutuudet: prinsessaikäisen Italiattaren makuun vetoava vuoteen hyttysverkko ja D&G –henkinen ruokailuryhmän verhoilu.

Vuoden ajatus: Arjenhallinta? Arkea ei voi hallita, korkeintaan sitä pystyy ennakoimaan ja kanavoimaan. Luonto ei siedä tyhjiötä, lopussa kaaos voittaa ja rehevä viidakko kasvaa hautojemme ylle.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Latte della crescita

Italiassa myydään 1-3 -vuotiaille kasvumaitoa, ja etikettiä silmäilemällä olen todennut sen olevan rasvatonta tai vähärasvaista maitoa johon on lisätty sitten kaikenlaista, hyvistä kasvirasvoista aina vitamiineihin ja sokeriin.

Kuukautena muutamana on Mellin aloittanut ärhäkkään mainoskampanjan uudelle kasvumaidolleen, joka kuulemma auttaisi vahvistamaan lapsen immuunipuolustusjärjestelmää. Mainoksen teksti kuuluu suunnilleen näin: aluksi olet suojellut lasta maidollasi ja sen jälkeen jatkanut, joko omallasi tai tuttipullolla. Nyt kun hän on yksivuotias, miksi lopettaa? Appunto, vastaan, perché smettere?

Mainos ei kerro sen tarkemmin mitä taika-ainetta maitoon on lisätty. Minusta peräti kummallista on se, että arvon tohtorit Aamuteeveessä uskaltavat arvata ihmisenmaidon immuunisuojan loppuvan kuuteen kuukauteen, mutta että pullosta saisi.

Ihmisenmaito on lajispesifiä. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta minulle se oli aikoinaan suuri oivallus. Listasin kollegoita: on lehmänmaitoa, kissanmaitoa, hiirenmaitoa, valaanmaitoa, lepakonmaitoa, vesinokkaeläimen... Kulta, mikä on kummallisin nisäkäs joka sinulle tulee mieleen?Sinä.

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Yhdeksänkuinen

Aamun sarastus kajastaa makuuhuoneeseen oviaukon verhotangon ja katonharjan välistä; katselen vuoteessa välissämme jötköttävää tasaraitaista toukkaa ja mietin, eikö yleisessä järjestyssäännössä ole kielletty olemasta noin nättejä. Nukkuvan lapsen kasvot ovat sileät, pyöreät, levolliset.

Yhdeksänkuinen juttelee: äii-ti, ta-ta, äi-jä-jä-jä. Ihan tosi, olet äijän näköinen. Neljä hammasta, persoonallisesti kuitenkin alaykköset ja yläkakkoset, suuta täytyy vääntää että saa narskutettua hampaita yhteen.

Kylläpäs pojalle ruoka maittaa, ihmettelemme. Kaikki tähän mennessä tarjoamamme on kelvannut ja lautanen syödään yleensä tyhjäksi. Ei muistuta lainkaan siskoaan, pikemminkin labradorinnoutajaa... anteeksi, kulta, jos vertaan sinua koiraan, se oli rakas koira. Hyväluontoinen, hyväruokainen, itsepäinen, näetkös, yhtymäkohtia riittää.

Yhdeksänkuinen tarkistaa äidin sijainnin nukkuessaankin noin kahdenkymmenen sekunnin välein, ja havahtuu näennäisen sikeästä unestaan jos yöllä yritän hiipiä vessaan. Vasta aamun koittaessa uni syvenee niin että pääsee keittämään kahvit, ripustamaan pyykit kukaties. Puen kantoliinan aamulla ylleni, ja yleensä riisun sen vasta yöpukuun vaihtaessani. Poika nostetaan liinaan, lasketaan lattialle, hetki ryömimistä, takaisin liinaan kun äidinkaipuu iskee, istutetaan hetkeksi syöttötuoliin kun käsitellään kuumaa vettä ja teräviä veitsiä, annetaan syliin jokaiselle vapaaehtoiselle. Poika ei ole pikkumainen seurastaan, vain isonsiskon kummisedän jeesusparta saa alahuulen mutrulle. Parta ajetaan joululoman lopulla mutta uusi naama epäilyttää vielä entistä enemmän: e voi chi minchia siete?

Sisko opastaa pikkuista Teletappien maailmaan: hetki telkkarin äärellä, edessä peltinen panettonerasia josta voi noukkia junaradan pätkiä TV-naposteltavaksi. Äiti kirjoittaa.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

2007

Joululoma vietetty kotiarestissa kuumeisten räkänokkien kanssa; vauvalehtien mainoskuvat joissa tyytyväinen äiti imee niistovärkillä räkää seesteisen rauhallisen vauvan pikkunenästä lienevät photoshopilla tehtyjä, sillä tosikuva kaarella huutavasta pikkuihmisestä jota neljä raavasta miestä pitelee paikallaan tuskin myisi. Italiatar teki tuttavuutta napolilaisen lastenlääkärin kanssa ja sai elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin, mahdollisesti vielä turhaan mutta saumaa napolilaiselle nieluviljelylle ei vanhan vuoden viimeisinä päivinä ollut.

Aiempien postiseikkailujen säikäyttämänä ehdimme jo olla huolissamme suomalaisen joulupukin paketin kohtalosta. Saapumisilmoitusta ei löytynyt kodin eikä studion postilaatikosta. Mysteeri ratkesi vasta kun kohtasin tupakkakauppiaan piazzalla: siellähän paketti, hyvässä tallessa. Lähikauppias palvelee yhteisöä.

Joulupukki toi meille uuden Peugeotin. Pippurimyllyn.

Peugeotin sivulla suitsutetaan ylvään ranskalaisesti: Plus de 160 ans après, le moulin Peugeot est toujours la Référence dans les cuisines des plus grands chefs. Il ravira les plus fins gourmets et donnera à chaque table une touche originale. Pakkohan sen on hyvä olla, siis.