torstaina, marraskuuta 30, 2006

Ragazza acqua e sapone

Luonnonkaunis "vain vettä ja saippuaa" käyttävä tyttö: klassikko, josta monet miehet Italiassa yhä pitävät, vaikka se onkin vähän vanhanaikaista. Mistäs niitä löytäisi, maaseudulta varmaan?

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Italialaista emansipaatiota

Olen miettinyt ja tarkastellut kanssasisariani, googlasin sanalla italialainen nainen, löysin Sarin mainion postauksen sekä pitkän ja paatoksella kirjoitetun keskustelupalstakommentin jossa tiedettiin kertoa italialaisen miehen käyttävän rahaa vaatteisiin suomalaista naista enemmän. Palailen aiheeseen myöhemmin, nyt italiattariin.

Stereotyyppisen mielikuvan italialainen nainen on aistillinen, naisellinen, muodokas, tyylikäskin. Tyylikkyyttä kannattaa etsiä pääkaupungeista, Tuppukylässä on Italiattaren luokkakaverien äitien, siitä nuorempien jos kohta vanhempienkin naisten valtatrendinä englannista lainattu sexy, johon tänä vuonna kuuluvat polven alapuolelle ulottuvat ultrakireät housut, teräväkärkiset saappaat ja lyhyt mielellään höyhenkaulurinen untuvatakki. Kaikessa pitää olla paljetteja ja kirjontaa, mahdollisesti niittejä, leveä kissapetokuvioitu vyö oli ilmestynyt perjantaimarkkinoilla usealle myyntipöydälle. Huulipunaa tummempi rajauskynä on säilyttänyt asemansa viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Sexykkyys on emansipaatiota, isältä, veljiltä ja aviopuolisolta taistellen repäisty myönnytys, lupa saada käyttää minihametta, suurin yhteiskunnallinen saavutus sitten abortin ja avioeron. Vanhemmilla rouvilla on vielä culo grosso e fazzoletto nero, iso perse ja musta huivi. Olemme lähellä Kreikkaa, Lähi-Itää, Pohjois-Afrikkaa.

lauantaina, marraskuuta 25, 2006

Feministi

Petja Jäppinen kirjoittaa blogissaan:

Sukupuolikeskustelussa on eräs dogma, ja sen klasuuli, jotka määrittelevät tällä hetkellä käytävän keskustelun.

Dogma: Miehet ja naiset ovat samanlaisia ja tasa-arvoisia.

Klasuuli: paitsi naiset, jotka ovat aivan hirvittävän paljon erilaisia ja parempia.

Petja kirjoittaa mukavasti, hän pitää naisista. Aineksia sukupuolisodan välirauhaan löytyy.

Minä olen feministi. Ja koska feminismiä on niin monenlaista, voin tarkoittaa sillä melkein mitä tahansa.

Minä uskon että yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset, että sukupuolten välisen biologisen ja kulttuurin tuottaman eron rajanveto on vaikeaa. Biologiset erot ovat pohjimmiltaan aika simppelejä, vain nainen voi tulla raskaaksi, synnyttää, imettää, ja jotenkin meidän täytyy elää tämän tosiseikan kanssa. Jossain, jotkut ajattelevat ettei tämän takia tyttöjä kannata kouluttaa, ettei naista kannata palkata paikkaan johon olisi miehiäkin saatavana. Sukupuolella on merkitystä, niinkuin rodulla, vaikka rotu ei olekaan tieteellisesti eksaksti kategoria. Minua kohdellaan naisena koska minut tunnistaa naiseksi, ja kukin liittäköön siihen omat kulttuuriset ennakko-oletuksensa. Ja entä jos tädillä onkin sedän sotu, miten kohtelu muuttuu?

Toisin kuin äitijumalatarkulttia elvyttelevät tahot joskus ehdottavat, naisten hallitsema maailma tuskin olisi nykyistä parempi. Ainakaan maailma jota hallitsevat naiset jotka tasa-arvon nimissä yrittävät olla kuin miehet... vai?

Suomalaisen kulttuurin pohjalla pilkistelee akanpelko ja akkaviha. Siksi, kyllä, on hyvä että naiset tekevät sovun biologiansa kanssa, puhuvat kuukautisista, kuukupeista, PMS:stä, vitusta, vaginasta, välilihasta, tisseistä, vaihdevuosista.

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Feministikotiäiti

Olen luontojani poleeminen liioittelija, enkä oikeasti ole kotiäiti vaan... vajaatyöllistetty itsenäinen ammatinharjoittaja? Toimistovauvaa hoivaava puolipäiväarkkitehti? Kannatan vilpittömästi alle kolmevuotiaiden kotihoitoa, täytyyhän ne opettaa ihmisten tavoille, mutta kotiäiti-ideologiaa en purematta niele. Eikä meillä sellaisia ole suvussa ollutkaan, ensin oltiin monta sukupolvea navetassa ja pellolla, sitten tehtaassa, yliopistolle ylennettynä ja lopulta vallan omana pomona.

Italiattaren kouluohjelmaan tulee usein muutoksia lyhyellä varoitusajalla, tiistaina ilmoitetaan että torstaina koulupäivä loppuu jo 10.45 AY-kokouksen takia. Koska kahdenkymmenenkolmen lapsukaisen äideistä juuri kukaan ei ole töissä, voi näin kai menetelläkin, ja jos joku sattuu töitä saamaan niin oma ongelmansa. Lähes kaikilla perheillä on jokerikorttina nonna, vanhapiikatäti, pätkätyöläinen, työtön, parhaimmissa perheissä jopa perheen pää ehdonalaisessa. Ilman suvun tukiverkkoa, vieraspaikkakuntalaisena tai ulkomaalaisena elämä on vaikeaa. Olen antanut kertoa itselleni että päivähoito on Tiranassa järjestetty paremmin.

Martin Saarikangas sanoi aikoinaan että lapsille olisi hyvä että jompikumpi vanhemmista olisi kotona. Siitä huolimatta olen nähnyt monia pahoinvoivia perheitä joissa molemmat ovat.

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Seitsenkuinen

Seitsenkuinen on jo aktiivinen osallistuja, joka ei jää makaamaan siihen mihin hänet lasketaan. Minä-haluan-tuon-minä-maistan-sitä, ja pettynyt äkäinen huuto kun siskon likaiset lenkkitossut nostetaan ylös takanreunalle. Joskus väsyttää muttei malttaisi nukahtaa, omenasose pyyhkäistään harmista mutristuneen suun pielistä yöpuvun hihalla ja hierotaan silmiin. Ä-tti, äi-ddä, äiti, yrittää saada unille tuputtamalla tissiä, en halua, puraisen kahdella hampaalla. Kantoliina rauhoittaa, ja tuu tuu tupakkirulla.

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Raifiction

Tuppukylän piazza vilahti eilen Raiykkösen fiktiossa Il padre delle spose.

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Sukupuolesta II

Olin noin kahdenneljän, ja matkalla juhlista kotiin, jalkaisin Punavuoresta Rautatientorille josta Itä-Helsingin yöbussit lähtevät. Määrätietoisella mukareippaalla askeleella, kuten ainakin nainen joka pohjimmiltaan tietää ettei saisi liikkua kaupungilla auringonlaskun jälkeen, peräseinän väriin sulautuvassa vaatetuksessa, mustassa anorakkitakissa, todennäköisesti joissakin iänikuisen persoonattomissa mustissa nappileviksissä, docmartenseissa. Kohtaan Ruttopuistossa humalaiset brittiläiset pukumiehet jotka huutavat perääni sä oot niin ruma että voit kävellä missä vaan.

Pitäisikö siitä loukkaantua, by-yyää, m’oon niin ruma ettei kukaan haluu edes raiskata?

Onko kenellekään miehelle sanottu että oma vika kun meni yöllä snagarille provosoivasti pukeutuneena?

Tuppukylässä on turvallista, kai, koska viihdetarjonta on niukkaa, diskot kaupungin ulkopuolella, humalaiset ajamassa itsensä hengiltä superstradalla. Lehdessä pistää silmään otsikko naisesta joka on raiskattu matkalla kirkosta kotiin, se jos mikä on raskauttava asianhaara. Kuljen piazzan läpi määrätietoisella mukareippaalla askeleella, pimeän aikaan ei ole hyvätapaista huudella naisten perään.

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Lauantaiposteri

Edellisiin postauksiin viitaten, Anitona on Nainen!

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Sukupuolesta

Olin noin Italiattaren ikäinen, alta viiden varmasti koska muistan että asuimme Roihuvuoressa, ja leikin kotia veljeni kummitädin tyttärien kanssa. Veljeni taisi vielä olla leikin kannalta hyödytön vattumato, vauva tai kotieläin, ja kun muitakaan miehiä ei ollut paikalla, minä olin tarjoutunut perheen isäksi. Meillä oli laatikollinen hahmotteluvaatteita, mutta voi, minä en saanut laittaa haluamaani röyhelöä koska miehille ei sallita. Leikkiessä riidellään, kiistellään, opitaan neuvottelemaan, mutta hörhelöjupakan aiheuttaman pahan mielen muistan vieläkin. Sukupuolipelissä pojilla on säälittävän vähän pelivaraa, tytöt voivat lainata isän vaatekaapista ilman että sitä suuremmin paheksuttaisiin.

Sukupuoli määritellään genitaalien perusteella, epäselvissä tapauksissa kromosomeista, mutta viime kädessä kuitenkin sopimuksenvaraisesti sillä maistraatti voi muuttaa henkilön sukupuolen väestötietojärjestelmään. Yksinkertaisempaa olisi että sukupuolensa voisi valita täysikäisenä, tai ilmoitusluonteisesti vaihtaa maistraatissa, tai setä voisi laittaa hameen päälle silloin kun siltä tuntuu, no, ei se kiellettyä ole! Millainen yhteiskunta olisi ilman sukupuolen kirjaamista ja tilastointia?

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Sisustusta

Teimme eilen pienen liftingin ruokailuryhmän tuoleille. Pelkän istuinosan verhoilu onnistuu hyvin kotinikkariltakin; työ on oikein suoritettu silloin kun kangas menee päin persettä.

tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Vaaleanpunainen vyö karatessa

Mistä on pienet tytöt tehty? Ikuisuuskysymys biologian ja kasvatuksen vastuusta sosiaalisen sukupuolen rakentumisessa askarruttaa minua usein. Viimeksi eilen kun Italiatar kirkkain silmin ilmoitti etteivät autot ja tietokoneet ole tyttöjen juttuja, anteeksi kuinka, internetissä asuvan äidin tyttäreltä aika ällistyttävä toteama jonka alkuperää emme saaneet selville edes kaksiäänisessä ristikuulustelussa. Tytöllä on menossa läpeensä pinkki vaihe, johon ehkä osaltaan vaikuttavat joukkoon kuulumisen paineet scuola maternassa. Media antaa osansa, joulunalusajan mainoksissa vaaleanpunaista hempeää tytöille, action man pojille, setä puhuu tärkeitä parlamentissa, täti tanssii narutangoissa visailuohjelman välikenennyksessä. En ole kieltänyt hepeneitä, mutta lapsille lahjoja ostaessani ilmaisen kyllä kantani sukupuolijärjestelmään: kaikille sukupuoleen katsomatta satuja, sormivärejä ja muovailuvahaa. Onko Italiatar syntyjään naisellinen nainen? Minä en kiellä sitä mahdollisuutta, mutta toivon hänen tekevän valintansa itsenäisesti, siinä uskossa että kaikki tiet ovat auki tytöllekin, kaikkea tilastollista todennäköisyyttä vasten.

Minulla on myös poika. Vauvamiehessä on miehekästä ainakin voima, ja se ettei housutta polvella istuva poikalapsi pissi polvelle, ellei sitten vastapäätä istuvan. Poika puetaan äijäkkäästi, kun se on niin äijän näköinen.

Minkälaisen sukupuolimallin annan lapsilleni? Setan transtukipisteen sukupuolitesti luokittelee minut sukupuolineutraaliksi eli sukupuolisesti sitoutumattomaksi:

Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa. Olet sukupuolen suhteen hyvin tasapainoinen, yhtä vähän kumpaankaan sukupuoleen sitoutunut. Tulet hyvin toimeen muiden sukupuoliryhmien - miesten, naisten ja mieheyttä ja naiseutta itsessään yhdistävien androgyynien kanssa - , koska et ole niin kaukana muista ryhmistä.

En kiistä biologista sukupuoltani, minulle se on fakta josta seuraa – ei väistämättä mutta omana valintanani – kaikenlaista synnytys- ja imetysjuttua. Ei sen kummempaa. Pohdinta jatkuu.

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Talvimuotia Italiasta

Kun nuo talvirytkyt nyt on vedetty esiin säilöstä, niin...

En voi suin surminkaan väittää olevani muodikas ihminen, tyylikkäästäkään en menisi sanomaan, mutta aivan varmasti minulla on oma tyylini. Käytännössä se tarkoittaa sitä että uutta vaatetta ei sivullinen välttämättä huomaa, koska se on johdonmukaisesti samanoloinen aiempien rytkyjen kanssa. Jo pienenä ilmaisin erimielisyyteni mikäli äiti halusi pukea minut hörhelöihin. Tarkistin yksittäispakattujen lastenlaastarien värin valoa vasten, jotta ne sopisivat sävyltään vaatteisiin. Mihin on kadonnut turhamainen pikkutyttö? Ihan pohjimmiltani olen edelleenkin silkkikalsarityyppiä.

Tällä hetkellä vaatekaapin tila on katastrofaalinen, uutta tarvittaisiin mutta rahaa ei juuri nyt ole. Shoppailua vaikeuttaa osaltaan Tuppukylän kysyntää vastaava tarjonta: voin vakuuttaa että puheet Italian keskiluokan katoamisesta ovat totta, ja vaatekaupassa se tarkoittaa joko kalliita merkkivaatteita jotka saattavat olla laadukkaitakin, tai halpaa ja näyttävää paljettifarkkua. Egoni ei tarvitse pönkäkseen D&G:n nimikirjaimia tavalliseen mustaan t-paitaan. Itse voisi ommella, mutta kangaskaupan valikoima kallistuu huonon ja kiiltävän puolelle. Neulomisesta nyt puhumattakaan, sillä parhaissakin langoissa on puolet akryylia.

Laatuun kannattaa sijoittaa, sillä köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa. Sanon minä, jalassani polvista ratkenneet mustat torifarkut, jotka olen kloritella roiskinut läikikkääksi. Parempi neljääkymmentä lähestyvä post-punk kuin glitter.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

O sole mio

Viimeistään marraskuun puolessavälissä alkaa kylmä, talvi siis. Lämmityksen aloittamista viivytellään viimeiseen asti, sillä nestekaasu on kallista, mutta asunnon lämpötila laskee väistämättä asteen päivässä ja asettuu vuorokauden keskilämpötilan tienoille. Suihkuun ei huvittaisi mennä, lapset kylvetetään kerran viikossa sunnuntai-iltana ja puetaan takkatulen ääressä. Samalla vaivalla syödään hilloksella grillattua kokolihamakkaraa, bruschettaksi elvytettyä leipää, kastanjoita. Miksi saunaa ei saa rakentaa naapurin terassille?

Italiattarella on päällä:
Ruskovillan villakerrasto (liian lyhyet lahkeet)
pitkähihainen paita
koulupuku - verkkarin takki ja housut
sukat ja lenkkarit
toppatakki
pipo

Huhtipojalla:
villahousut
body
paita
housut
villatakki
sukat ja tossut
silkkinen kypärälakki

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Valvottu lapsuus

Italiattaren koulutiellä, postitoimiston vieressä, on muurinpätkä johon päivittäin liisteröidään kuolinilmoitukset. Kahta kolmasosaa muurista peittää Ciao Andrea; sukulaiset, luokkatoverit ja naapurit hyvästelevät Halloween-iltana auton alle jäänyttä kymmenvuotiasta poikaa. Televisiouutiset pelottelevat pedofiileilla ja lapsenryöstäjillä, mutta todellinen ja todennäköisin vaara on liikenne. Lapset eivät enää leiki kaduilla, heitä kuljetetaan kotoa kouluun, koulusta kotiin, koulun jälkeen harrastuksiin. Ohjelmoitu ja aikataulutettu viriketarjonta täyttää päivän teeveen piirretyillä ja mainoksilla tauotettuna, meilläkin. Itkumuurin jälkeen jalkakäytävä loppuu, puristan nelivuotiasta tiukasti kädestä vaikka ikänsä puolesta toisenlaisessa maailmassa hän voisi jo käydä kaupassa yksin, ostoslistan kanssa. Soitan ystävättärelle: voisivatko lapsemme leikkiä ohjaamatonta leikkiä yhdessä tämän iltapäivän, lastenkamarin suojissa? Voi ei tänään, meillä on koripallo ja baletti ja sen jälkeen pistäydyn kälyni luona. Anteeksi, rakkaani, anteeksi tämä tylsä äiti, tylsä koti, tylsä maailma. Ottaisitko muovailuvahaa, ei aina sitä telkkaria.

Tuore liisteri valuu sementtiselle jalkakäytävän kiveykselle, kolmenkymmenentuhannen kaupungissa riittää vainajia joka päivälle. Pian unohdamme Andrean.

Samasta:

Urbanistiikkaa

Pikkuautoilua

Pikkuautoilua II

perjantaina, marraskuuta 03, 2006

Monikulttuurinen avioliitto

Mistä sinulle tuli mieleen kirjoittaa monikulttuurisesta avioliitosta?

Keksi kirjoitti siitä taannoin; haastattelumuoto on kopioitu mutta kysymyksiä olen muokannut.

Mitä olet "joutunut" hyväksymään miehesi italialaisuuden vuoksi?

Suurin myönnytykseni on ollut asuinpaikan valinta pakon edessä, appiukon sairastuttua ja kuoltua. Mieheni on ainoa lapsi ja iäkäs, melko lukutaidoton ja ajokortiton anoppini, joka ei ole kotoisin tältä paikkakunnalta, olisi yksin ilman sukulaisten tukiverkkoa. Se on Italiassa yleensä ja Etelässä erityisesti vaikeampaa kuin suomalainen äkkiseltään osaisi kuvitella.

Ehkä olisimme tehneet saman valinnan vapaasta tahdostamme, mutta sitä ei nyt tiedä. Entäs ne pienet mutta tärkeät arkipäivän asiat, kieli, ruoka?

Minä olen siinä päässyt helpommalla, viidentoista sijamuodon ja hernerokan opettelu vaatii todella paljon.

Suomea voin puhua ja kirjoittaa täällä suurella hiekkalaatikolla, sekä Italiattaren kanssa. Suomalainen ruoka on jostakin syystä parempaa Suomessa, ihan kuin ilmanpaine tai –kosteus vaikuttaisivat ruisleivän makuun.

Niin, asut Italiassa, eikö maan tavat aiheuta joskus ongelmia?

Mielestäni olen oppinut melko hyvin pelin säännöt, ja asiat jotka suututtavat minua Italiassa ovat pitkältä osalta samoja jotka suututtavat italialaisia. Paitsi etten ole italialainen, ja siksi oleskelulupa- ym. byrokratiassa minua vaaditaan pelaamaan sääntöjen mukaan (esitettävä vuokrasopimus?) maassa jossa kukaan muu ei tee niin. Eikä minulla ole enoa kunnanvaltuustossa, tuomiokapitulissa tai mafiassa.

Mutta eikö ole vaikea sopeutua siihen, että toinen pariskunnasta on pakostakin "ulkomailla"?

Jotkut päättävätkin tehdä pesän neutraalille maaperälle, silloin ei ole kummankaan suku apuna tai vaivana. Lähin omainen sosiaaliviranomainen, ja niinpäinpois.

Eikö kulttuuri siis aiheuta muka mitään ristiriitoja avioliitossa?

Minä olen kuullut aina väitettävän että miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta ;)

Mitä sanoisit monikulttuurista avioliittoa harkitsevalle?

Saman minkä sanoisin monokulttuurista liittoa harkitsevalle: kanna valintasi seuraukset, äläkä delegoi vastuuta onnesta toiselle. Ulkomaille lähtiessä tai ulkomaalaisen, no, kenen tahansa vieraspaikkakuntalaisen kanssa Suomessakin seurustellessa täytyy vain lisäksi muistaa että kepeä “no jos ei toimi niin voidaan erota” muuttuu hirvittävän paljon monimutkaisemmaksi kun lapsia laitetaan maailmaan. Kolleegalla on lapsi Milanossa, eikä lapsen äiti – ymmärrettävästi – halua jättää työtään ja lähteä kotirouvaksi kehitysmaahan.

Kiitos.

Ja toinen kiitos Sarille.