Peltiä ruttuun

Italian liikenteestä ovat viime päivinä kirjoittaneet sekä Milanon Karkki että Modenan Keksi; meidän perheessämme autoilun saralla on lähes hyvä uutinen että saimme viimeinkin stopin takaa kylkeen yhteystietonsa antaneen ja paikalta pakenemattoman maksumiehen, sen jälkeen kun Sulttaani itse raapi kyljen paikallaan olevaan kohteeseen ja minä sain pysäköidyn auton ovesta, tilanteen dynamiikan jäädessä hatarien todistajanlausuntojen varaan kun olin itse keskittynyt varomaan toiselta suunnalta pakittavaa pakettiautoa. Korjautetaan, ainakin kolmasosa lommoposkesta. Ei kai ovea voi vain puoliksi oikaista ja maalata? Mustaa volkkaria jäi ainakin kahteen kylkisektoriin, joista toisessa oli jo vähän punaista maalia.

Päivittäisten SUV-eukkojen lisäksi olen riidellyt muidenkin kalle kaasujalkojen kanssa; toissapäivänä pysähdyin antamaan tilaa suojatietä pitkin katua ylittäville kahdelle jalankulkijalle sillä seurauksella että takanani ajanut pikkufiat-epeli ohitti minut, melkein ajoi jalankulkijoiden yli ja kaarsi vielä tienposkeen huutamaan pää punaisena miksi pysähdyn keskelle katua noin vain näyttämättä vilkkua. Eilen provinssipääkaupungista palatessa edessämme ajoivat isolla rellulla nuoret sankarit, jotka kaasuttivat valoista maksamatta mahdollisesti pyytämättään osakseen langennutta tuulilasinpesua, sadan metrin päässä heittivät ikkunasta tyhjän muovipullon ja vielä viisi kilometriä edempänä meinasivat ajaa meidät strada statalen reuna-aitaan valuessaan kaistalta toiselle, kuljettajan katsoessa pelkääjän paikalla istuvan kanssasankarin hänelle esittelemää videokännykkämateriaalia.