sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Vallankumouspöydästä

Eilen pääsin sitten miittaamaan Juttutuvan Vallankumouspöytään. Oli mukavaa tavata Jäppinen ihan livenä, vaikka naama olikin tuttu sillä entisenä itähelsinkiläisenä olen bongannut herran usein julkisissa ja Kontulan kirjastossa. Ilta jäi osaltani lyhyeksi sillä myös Muorille oli sattunut vapaailta ja kutsu ystävättären luo Tangomarkkinoiden finaalia seuraamaan - meillä ei näy kolmosta, joka tosin ei ole mahdottoman suuri menetys, eikä täällä muutenkaan katsota muuta kuin Muumia videolta.

Metrovaunuun pelmahti Kulosaaressa katusoittajaduo, joista toinen soitti kitaraa, toinen klarinettia. Kuuluttivat italiaksi signore e signori, scusate il disturbo ennen esitystään, kai niiden edellinen työpaikka oli ollut Rooman metrossa, ennen fasistien Roomaanmarssia, siis. Tunnen itseni turistiksi vilkuillessani kanssamatkustajia, että miten väki pukeutuu (hyvin, huonosti, hyvin huonosti mutta vapauttavalla tavalla kaikenkirjavasti, moniarvoisesti, kukin oman mieltymyksensä tai kaveriporukkansa mieltymysten mukaan) ja kenen viereen istuu (naiset naisten, miehet miesten kanssa, väärinkäsitysten välttämiseksi?). Plus kolmekymppisellä naisella Tiikeri ja Aasi Ihaa tatuoituna lapaluiden väliin, tatuointi näyttää aidolta, harkitsen Muumimamman kuvaa olkavarteen.

Ei kommentteja: