lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Koulutiellä

Sirokko kirjoitti hauskan postauksen liikennemerkeistä eri maissa, ja niin vain minäkin oitis tarkistamaan mikä on meno italialaisessa merkissä, yhtä kiire kouluun kuin algerialaislapsillakin. Pojalla taitaa olla polvihousut.

Italiatarta tyrmistyttää kovin Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan loppukohtaus jossa Heinähattu kulkee yksin reppu selässä maantienpiennarta kouluun. Tuppulassa käytäntö on se että vanhempi, yleensä äiti mutta monesti myös nonna, saattaa, useimmiten autolla, mahdollisuuksien puitteissa niin että autolla pääsee koulurakennuksen kynnykselle asti. Autoja onkin sitten koulun alkamis- ja sulkemisaikana puussa ja maassa, toisessa ja kolmannessa rivissä. Kadunylitys on turvattu suojatietä valvovalla poliisilla. Kuulopuheiden mukaan jonkun alaluokkalaisen vanhemmat oli asetettu syytteeseen siitä että lapsi oli lähetetty yksin koulutielle. Viisivuotias Italiatar on varmasti vielä pieni, mutta päätöstä siitä milloin olisi oikea aika, edeltänee sosiaaliviranomaisten ja asianajajan konsultointi.

Pormestari on yllättäen tiputtanut lehdistölle kissanristiäisissä lausunnon, että vanhakaupunki suljettaisiin autoliikenteeltä syyskuussa. Odotamme sanan toteenpanoa kuin kuuta nousevaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juoksin heti katsomaan. Ja ohhos! Eikös siellä kuitenkin ole kouluja vähän joka korttelissa niin kuin täälläkin eli ei pitkiä matkoja.Taitavat bambinot olla katoavaista kaliiberia kun pitää niin tarkkaan vahtia. Toisaalta syntyyhän siinä vaarallisen vilkas liikenne niitten päällekkäisten ja poikittaisten autojen kanssa..
Linkitänkin tämän selvityksen lisukkeeksi omaani.

Katja kirjoitti...

Lasten vahdinnassa päällimmäisenä syynä taitaa olla namusedän pelko, tiedä sitten onko niitä todellisuudessa taajemmassa kuin ennen vai puhutaanko aiheesta mediassa kun se ns. on tapetilla, pelottaa... ja myy. Eli jos ei illan uutisiin löydy omasta takaa niin haetaan joku lapsenraiskaaja Oklahomasta, kaikki maailman ikävät tapahtumat vain cronaca neraan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei meidàn poika ala-asteen viimeisellàkààn pààssyt kotiin, jos ei ollut joku hakemassa. Koulumatkaa vajaa kilometri...(aamulla sentààn pààstivàt kouluun sisàlle, vaikkei àitykkà ollutkaan kàsipuolessa)
Vàhàn kummastutti jàtkàà.

Mutta oli siinà hyvàkin puolensa: 'pakollinen' kahdenkeskinen juttuhetki.

sari

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin. Maassa maan tavalla. Meilläkin äiti kuskaa lapset kouluun ja kotiin. Ei edes sairastumistapauksessa lapsi pääse pois koulusta,jollei toinen vanhemmista tai isovanhemmat hae lasta. Meidän poikaa taas ihmetyttää suomessa käydessä koulujen edessä olevat isot polkupyorä rivit, keinut ja kiipeilytelineet.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä maaseudulla on onneksi taksikyyti, joka hakee kotiovelta ja vie koulun pihalle 6-8 vuotiaat jos matkaa on useampi kilometri. Tosin juuri äsken esikoululaista taksiin laittaessa yksi tokari-poika taas hälisi autossa ja kuski oli raivona. Kerran on niiltä loppunut bensakin kesken ja ovi oli rikki ja aukesi kesken matkan. Häirikköpojan kanssa opettajat ja kuski joutuvat riitelemään lähes päivittäin turvavyön käytöstä ja ipana on jopa sylkäissyt opettajaa. Itse olen koulutoimistoon soitellut, etteikö poikaa voisi jättää kyydistä kokonaan pois kun on vaaraksi koko lastille (on motannut naapurin eskarilaista). Mutta voi voi kun ei voi. Että olisiko sittenkin parempi kuskata itse...

Muru