Passiivisynnytystä

Neuvola neuvolana, siihen naapurikaupungin äitiyspoli on omiaan, mutta synnytystapasuunnitelman tekeminen tökkii. Tai siis, synnytystapasuunnitelmaa ei ole tapana tehdä, synnytetään talon tavalla. Ensimmäisen Mooseksen Kirjan 3 luvun jakeessa 16 toki sanotaan: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi – mutta, ei helkkari, selinmakuuta gynekologin tutkimuspöydällä jalat telineillä taivasta kohden Jahve ei sentään vaatinut! Joku on nyt kyllä lisäillyt omiaan siitä omenajupakasta langetettuun tuomioon.

Vauvamyönteisyyttä Muumilaaksossa

Kalos ìrtate, tervetuloa, toivottaa kyltti superstradan poskessa, kun ylitän Grecìa salentinan rajan. Yhdeksään kuntaan rajoittunut Salenton Kreikka rakentaa identiteettiään, näkymätön raja halkoo oliivipuiden täplittämää tasankoa. Olen luonnostelemassa mielessäni teoriaa siitä kuinka kielelliset vähemmistöt vähemmistöasemaansa ja identiteettiänsä pohtiessaan synnyttävät samalla yhteisön. Koska yhteisö ihmisten mielessä on jo ilmiselvästi olemassa, on myös mahdollista toimia sen kehittämiseksi. Italian vauvamyönteisyyssertifioiduista sairaaloista huomattava osa on saksankielisessä Etelä-Tirolissa, Espanjassa Kataloniassa. Suomen BFI-sairaaloista selvästi ruotsinkielisellä maaperällä on ainoastaan Ekenäs-Tammisaari, mutta suomenruotsalaisten paremmasta voinnista – tai vähemmästä pahoinvoinnista – valtaväestöön verrattuna on olemassa tilastollista näyttöä, joku viisas sanoo sen johtuvan juuri yhteisöllisyydestä. Muumilaaksofiiliksiä. Kreikankielinen Salento on virtuaalinen kielivähemmistö, keskiaikaiseen kreikkaan pohjautuvaa murretta puhuvat käytännössä vain vanhukset. Yhteisö ja identiteetti ovat säilyneet, ja toimivat teoriani mukaisesti; kreikkalaiskylistä Calimera on kunnostunut jätteiden lajittelussa, Melpignano on perustajajäsenenä Hyveellisten kuntien yhdistyksessä, jossa kunta sitoutuu politiikassaan kaikenlaiseen kestävään kehitykseen. Jos yksikin Leccen sairaanhoitopiirin synnytyslaitoksista olisi osunut Grecìaan, olisi se jo sertifioitu, sanokaa minun sanoneen!

Älä osta mitään

Totta puhuen meillä vietetään useinkin Älä osta mitään -päivää. Berlusconin hallituksen suurin ympäristöteko on se, että kulutus on romahtanut lähes kaikilla sektoreilla, mikä ei suinkaan ole yksiselitteisen huono asia... http://www.luontoliitto.fi/bnd/ Kuten Luontoliitto kampanjasivuillaan ehdottaa, kuluttakaamme kulttuuria! Kuluttakaamme palveluita, työllistäkäämme suutareita ja kodinkonekorjaajia sen sijaan että kasaamme nurkat täyteen turhaa uutta roinaa!

Matkalaukkusosiologiaa

Olen viimeinkin päässyt matkalaukkuuni, pitkän seikkailun jälkeen. Samsoniten Italian sivuilla ei ole firman puhelinnumeroa, vaan ainoastaan paikallisten huolto- ja jälleenmyyntiliikkeiden numeroja, lecceläisessä laukkukaupassa kyllästynyt naisenääni, todettuaan etten juuri nyt ole aikeissa ostaa mitään, kuittasi puheluni ilmoittamalla että vara-avaimen tilaamiseen Samsonitelta menee kuukausia. Äiti postitti avaimeni kirjattuna kirjeenä joka vielä viikon ja kahden päivän jälkeen on teillä tietymättömillä – jo toinen kuukauden sisään kadonnut lähetys, Joulupukille tiedoksi ettei meille kannata lähettää mitään! Toivon alkaessa hiipua mietimme vaihtoehtoja: lukkosepän ammattia ei Italiassa Sulttaanin väittämän mukaan tunneta, vaikeammat lukot käy avaamassa merkkihuollon mies ja vaatimattomamman turvajärjestelmän voi vaikka itse porata rikki ja ostaa uuden rautakaupasta. Vaihtoehtoja punnittuani päädyin Tuppukylän laukkukaupan puoleen; liikkeessä työskentelevä nuori sosiologi tarjoutui etsimään oikean sarjanumeron, tarvittaessa ketjun toisista myyntipisteistä, ja mikäli ei siinä onnistu, luvallani murtautumaan laukkuun. Ei siinäkään miehessä oppi ollut hukkaan mennyt, ja jos joku jotakin asiasta aikoo älähtää, niin muistutan kuinka kauniissa puheissa toivotaan aina että kehitysmaiden kouluakäyneet jäisivät kotimaansa palvelukseen. Juutuin Kompostiin kinastelemaan ikuisuusaiheesta eli rahasta kannustimena: lapselle kaksi euroa lisää viikkorahaan jokaisesta kiitettävästä arvosanasta ja päälle Valituista Paloista luettu opettavainen tarina siitä kuinka ahkeruudella ja hyvällä koulumenestyksellä pääsee elämässään ties mihin kuulostavat minusta aika falskilta opilta palkallaan juuri ja juuri toimeentulevan työssäkäyvän köyhän, matalapalkka-alaisen tai akateemisen pätkätyöläisen saarnastuolista julistettuna. Varmasti jotkut yhteiskunnat ovat meritokraattisempia kuin toiset (meillä vallitsee vielä aristokratia), mutta jos kaikkea mitataan tuotannon termein, ei kunnon palkkaa voi maksaa työstä joka on tuottamatonta. Penäämme tulosvastuullisempaa koulutusta, terveyden-, sairauden- ja vanhustenhoitoa. Marx ja Engels kirjoittivat 157 vuotta sitten Kommunistisen puolueen manifestissa: "On väitetty, että kun yksityisomistuksesta tehdään loppu, niin kaikki toiminta lakkaa ja yleinen laiskuus pääsee vallalle. Siinä tapauksessa olisi porvarillisen yhteiskunnan jo aikoja sitten täytynyt tuhoutua laiskuuteen, sillä ne jotka siinä tekevät työtä, eivät ansaitse, ja ne jotka siinä ansaitsevat, eivät tee työtä." Vuonna 2005 eteläisessä Italiassa monilla ei ole työtä, monilla ei ole koulutustaan vastaavaa työtä koska samanaikaisesti virkaa hoitavat epäpätevät, tai he tekevät työtä josta ei saa palkkaa, tekevät palkatonta työtä saadakseen pitää palkkatyönsä, saavat palkkaa jolla ei elä.

Latte ITX

Eilissäaamuna Corpo Forestale, Maatalous- ja elintarvikeministeriön alainen poliisivoima, takavarikoi noin 30 miljoonaa litraa äidinmaidonkorvikkeita ja muita lapsille tarkoitettuja maitotuotteita: tuotteet ovat Nestlén valmistamia nestemäisiä korvikkeita, joita myydään kauppanimikkeillä Nidina 1 ja Nidina 2. Korvikkeiden lisäksi takavarikoitiin yli vuosikkaille tarkoitettua ”kasvumaitoa” Mio ja Mio Cereali. Tuotteista löytynyt kemikaali on IsopropilThioXantone (ITX, kemistit suomentakoon), jota on käytetty TetraPak-pakkausten painatuksissa. Koska ongelma on pakkaus- ja painotekninen, samaa tai vastaavaa tai jotakin ihan uutta kemikaalia jonka välittömiä tai pitkäaikaisia vaikutuksia ei tunneta voisi tulla vastaan ihan mistä tahansa maidosta, mehusta tai tölkkiviinistä. Hieman koomista tarinassa on se, että Italian televisiossa on juuri pyörinyt action-mission-impossible -tyylinen mainos jossa TetraPakin missio on ruokamme suojeleminen. Henkilökohtaisesti en jaksa panikoitua, koska minä nyt olen muutenkin ollut lasipakkausten ja hanaveden vankkumaton kannattaja. Suurin osa nauttimistani ympäristömyrkyistä on tullut ruokaani jo ennen pakkausta. Tarinan opetus? Äidinmaito on turvallisessa, kauniissa ja mukavassa pakkauksessa, mutta älkää äidit tatuoiko hinkkejänne!

Yleislääkärissä

Viime viikolla LLL:n tapaamisessa kohtasin omalääkärini rouvan, tai oikeastaan minulle selvisi että jo aiemmin tapaamani melko tuoreen tyttövauvan äiti on, paitsi Tuppukyläläisiä, myös lääkärini vaimo. Perhelääkärimme olikin suhtautunut poikkeuksellisen pitkämielisesti siihen että kaksi- ja puolivuotiaan äiti vaatii johonkin vaivaansa imetyksen kanssa yhteensopivan lääkityksen, hyvähyvähyvä! Tänään ensiviikkoista neuvolakäyntiä edeltävällä pakollisella reseptinhakukierroksella lääkärini yltyi jo haukkumaan synnytyssairaaloiden olematonta imetysohjausta ja laillisuuden rajoilla häilyvää korvikkeiden suosittelua: lue markkinointia. Värväämme miehen vielä jakamaan lentolehtisiä.

Pikkuautoilua 2

Vanhassa keskustassa ei ole jalkakäytäviä saati tilaa niille, keskiaikainen kaupunkisuunnittelija ei sattuneesta syystä ajatellut asiaa sen enempää. Kävelemme siis keskellä katua, ja asia on muodostunut lapsentahtisuuteni suurimmaksi kompastuskiveksi: äitiä kädestä, äitiä kädestä niin kuin olisi jo, äitiä kädestä nyt tai saat korvillesi. Hetkenkin tarkkaamattomuus voi koitua kohtalokkaaksi kun kiiltävää Mercedestään peruuttava ei näe taustapeilistään metrin mittaista; jatkuvassa valmiustilassa eläminen lyhentää pinnaa. Välinpitämättömimpiä ovat nuoret miehet, jotka liian suurella tilannenopeudella autostereota huudattaen videokännykkään puhuen tupakka suussa omistavat katutilan seinästä seinään, mutta tällä rintamalla sukupuolten tasa-arvo on ottamassa jättiläismäisiä askeleita eteenpäin Tuppukylässäkin. Auton alle jäävästä kaksitoistakiloisesta kuuluu konepeltiin mätkähtäessään samanlainen vaimea jymähdys kuin keskikokoisesta koirasta, olettaisin. Kärsin ehkä liian vilkkaasta mielikuvituksesta mutta en ole ainoa joka näkee samanlaisia painajaisia, ja monet pienten lasten vanhemmat siirtyvätkin mielummin tarhaan tai ruokakauppaan autolla. Kun kerran autoon on lastauduttu, voi yhtä hyvin ajaa ostoksille kaukaisempaan hypermarkettiin: lyhyellä tähtäimellä säästö kymmenen senttiä jogurttipurkilta miinus polttoainekulut, pitkällä tähtäimellä maali omaan verkkoon kun (autoliikenteen rajoittamista vastustanut) lähikauppias joutuu pistämään lapun luukulle.

Pikkuautoilua

Ihmisen mittaisessa kaupunkitilassa, kuten Tuppukylän keskiaikaisessa kaupunkikeskustassa, autot ovat huomattava mittakaavahaitta. Homo Sapiensin takapuoli sellaisenaan vaatii noin 45 senttimetrin tilan (tavallisen toimistotuolin leveys), kenellä enemmän, kenellä vähemmän, mutta peltikuoreen pakattuna, yksi henkilö per ajoneuvo, mitta lähenee puoltatoista metriä. Italialaisen perheen demografia ja tilastandardit ovat kehittyneet vastakkaisiin suuntiin: kun viisikymmenluvun lopulla Fiatin viisisataseen ahtautuivat isä, äiti ja neljästä viiteen lasta, hankkii nykyperhe ensimmäisen ja usein ainoaksi jäävän lapsensa syntyessä tila-auton. Tyypillisessä perheessä on kolme autoa: isän iso auto, äidin kauppakassi ja jälkikasvun pakollinen nuorisoauto, twingo, clio… tai mitä kaikkia niitä onkaan! Peltikuoren ympäröimä, suhteettomiin mittoihin paisunut ihmisyksilö haluaisi jatkaa lajityypillistä elämäänsä, mutta se on kovin vaikeaa: kun Giorgio pysähtyy tervehtimään ystäväänsä kujalla jonka leveys on kaksi neljäkymmentä, pysähtyvät myös hänen takanaan seuranneet Carlo, Claudia, Cinzia… ja soittavat, soittavat torvea. Muutama tusina ihmisiä riittää muodostamaan jonon joka ulottuu kaupunginportilta toiselle. Ensimmäinen, ymmärrettävästi sosiaalisia tarpeita omaava niin kuin ihmisen kuuluukin olla, jälkimmäiset jatkuvasti mahahaavan partaalla niin kuin auton ratissa on tapana. Tuppukylän kauppiaat vastustavat vanhan keskustan sulkemista autoilta, vaikka nykyinen tilanne on jokseenkin mahdoton: potentiaaliset asiakkaat eivät pääse autolla ostoksille, koska keskiaikainen kaupunkisuunnittelu ei ole varannut heille riittävästi parkkipaikkoja, mutta eivät he tule jalankaan, henkensä kaupalla, seinänvieriä pitkin kävellen. Lisäksi ostostelu jalan ja autolla on luonteeltaan täysin erilaista: näyteikkunalta toiselle neljän kilometrin tuntivauhtia kävelevä ikkunaostostelija näkee enemmän, ja ostaa sitä mitä viittä minuuttia aiemmin ei edes tiennyt tarvitsevansa. Autoilija tarvitsee herätepysähdykseensä kolme kertaa viiden metrin mainosvalon; autokaupungin mittakaavasta meitä opettaa Robert Venturi teoksessaan Learning from Las Vegas.

Urbanistiikkaa

Palasin muistelemaan Le Corbusierin Unité d’habitationia kun mahdottomia toivovat asiakkaat toivoivat entisen autotallinsa tilalle kahta lastenhuonetta, vaikka huonetilan jakaminen riittäisi korkeintaan kahteen leveähköön käytävään (jotka olisivat leveämpiä kuin Corbun lastenhuoneet, mutta eivät kuitenkaan rakennusvalvonnalle riittäviä). Miksi Corbun lastenhuoneet sitten ovat niin kapeita? Koska asunnon koko leveys on kaksi kertaa Modulorin mittainen. Tunnustan sinnikkäästi rakastavani Unité d’habitationin plaaneja, vaikka uskonkin että Le Corbusierilla oli todellisuudessa joku ruuvi löysällä, ja toinen vastapainoksi liian kireällä. Modulorin lukusarjoilla pelaaminen muistuttaa joidenkin autististen lasten leikkiä, lukekoon Oliver Sacksia se joka haluaa asiasta lisää tietää. Ajatusleikkinä Unité d’habitationin pystysuoraan rakennettu kylä on kiehtova, vaikkakin ihmiselle ehkä sopimaton paikka asua. Pienimittakaavaisen ja tiheän kaupunkirakenteen puolesta julisti jo aikanaan Jane Jacobsin Death and Life of Great American Cities. Tuppukylämme potentiaalinen hyvä kaupunki, ihmisen mittainen kaupunkitila, on pikkuautojen kansoittama. Ihminen elää siellä vaivoin, seinänviertä vasten liimaantuneena. Jos menon sallittaisiin jatkua muutamia miljoonia vuosia, muuttuisimme kampelan lailla litteiksi ja silmämme siirtyisivät vierekkäin toiselle puolelle päätä.

O tempora! O mores!

Tapakouluttaja Helena Valonen kasvattaa kansaa Uutislehti 100:ssa luonnehtien imetystä yksityisasiaksi joka kuuluu perheen piiriin, ei julkiseen tilaan: "imettäminen ei ole ulkopuolisten nähtäväksi tarkoitettu tapahtuma. Onhan rakastelukin luonnollista, mutta ei sitäkään mennä ravintolaan tekemään, sekin kuuluu yksityisaluelle". Päätän kasvattaa tapatohtoria ja lähetän hänelle linkin Imetyssunnuntaihinkin linkittämääni galleriaan. Harkitsen myös vaihtoehtoa että voisin hyvätapaisena ihmisenä sulkeutua tulevaisuudessa Huhtivaavin kanssa lentokoneen vessaan kolmeksi ja puoleksi tunniksi imuttelemaan, kolmevuotias nyt tuskin jaksaa niin pitkää sessiota saati että ymmärtäisi äiti, miksi me ollaan vessassa? Timo Parvelan kirjoittamassa ja Markus Majaluoman kuvittamassa kirjassa Hilma ja Pingviini Hilma kysyy todelliseksi tapatohtoriksi paljastuvalta pingviiniltä jotenkin näin: Eikö minulla sitten ole tapoja? - Onhan sinulla, mutta useimmat niistä ovat aika huonoja.

Huolenpitoa läheisestä

Matkamme aikana Sulttaani oli syönyt jääkaapin tyhjäksi; ruuan loputtua hän oli hakeutunut Mamman lihapatojen ääreen. Kaapissa vain valo, sardinialaista pecorinoa, nahistuneita perunoita ehkä alalaatikossa. Ostoksille palattuani pääministerikaimaansa huomattavasti sympaattisempi lähikauppias pyytää että vastedes ilmoittaisin etukäteen matka-aikeistani. Sulttaani ei tosiaankaan ollut edes pistäytynyt kaupassa, jos kahvi olisi loppunut niin hän olisi mennyt baariin ja niin on mennyt muutenkin, maattuaan aamulla arvatenkin pitkään ihmettelemässä miksei kahvikuppi nouse ylös portaita ;) Rakkaita pitääkin hemmotella, ja huolenpito läheisestä liikuttaa.

Isäinpäivän jälkilöylyt

Eilinen isäinpäivä vierähti Euroopan pilvisillä taivailla, enkä joutanut bloggailemaan asiasta sen enempää. Mietitty kuitenkin on, ja mitäs muutakaan koneessa istuessa kun gintonicit ovat menneet maksullisiksi eivätkä ehkä muutenkaan odottavalle sovellu. Menneellä viikolla telkkarissa inseminaation sallimista yksinäisille äideille tai naisparille vastustavat esittivät happamia kommentteja siitä kuinka isättömien lasten syntymisen salliminen olisi (historiallisesti varsin tuoreen) isyyden vähättelyä, että lapsen kannalta on sama hoitaako häntä äiti vai isä, että jos lapsen voi saada ilman miestä niin silloin kohdunvuokraaminenkin tulisi sallia. Ei millään pahalla, mutta en pysty näkemään samanarvoisina panoksina plusmiinus kolmenkymmenenkahdeksan viikon raskautta ja synnytystä, tai lapsettomuusklinikan vessassa muovikippoon luovutettua muutamaa miljoonaa potentiaalista jälkeläistä. Moni on luovuttanut tietämättään. Isä ei imetä, isän raskaudenaikainen päihteidenkäyttö ei ole suoranaisesti vahingollista sikiölle. Perhe pysyy yleensä pystyssä tai kaatuu sen mukaan miten äiti elämänsä elää, hirvittävän epätasa-arvoista, tiedän. Vietän mielelläni isäinpäivää sen italialaisena ajankohtana, maaliskuun yhdeksäntenätoista eli Joosefinpäivänä. Siinä on - jos kirkon oppeihin tukeudumme - viitattu kintaalla biologiselle isyydelle, ja annettu prenikat miehelle joka hoiti isän homman.

Kotona taas

Viikko Helsingissä vierähti ilman vaakasuoraa räntää ja paluumatka sujui suuremmitta kommelluksitta, Italiatar oli raivoissaan kun hänet nostettiin sängystä aamukuudelta mutta leppyi automatkan aikana ja suostui ihan häntä varten suunnitellulla pienellä vessanpöntöllä houkuttelemalla aamupissalle Helsinki-Vantaan lastenhoitohuoneeseen (jos rahaa ja tilaa riittäisi, laittaisin kotiinkin pikkupöntön pienemmille perheenjäsenille ja lapsivieraille, on se niin hieno. Bideen paikkaa en toki ole valmis uhraamaan). Lennolla nuori ja todennäköisesti lapseton stuertti toi kassistaan läjän leluja juuri kun pikkuneiti oli sammumassa syliini, annoin kömmähdyksen lopulta anteeksi vaikka kävin itsekin unisena ja väsyneenä melko lähellä paniikkkiraivokohtausta. Matkalaukun avain jäikin sitten muorin auton tavaratilaan. Samsonite vaalii umpimielisesti tuliaisia, ja me odotamme uutta tai kuriiripostissa saapuvaa alkuperäistä avainta kuin joulupukkia ikään. Onneksi hieno puinen nukkekoti oli omassa laatikossaan, onneksi FCOn väki ei hajottanut tai varastanut sitä. Italiatar toisteli: voinko avata, Fiumicinon kentällä, kentältä Terminin asemalle, junassa varmasti koko matkan ellei olisi armeliaasti ymmärtänyt uinahtaa uudelleen - Beneventosta lähes Brindisiin! Yöllä kosteassa ja melko koleassa vuoteessa maatessani olen arkitehdannut nukkekodin sisustusta. Keittiö, ruokailuhuone, makuuhuone ja kylppäri.

Harhaanjohtavaa mainontaa

Helsingissä on harmaata, suorastaan sateista vaikkei ehkä sadakaan, ehkä pilvi on vain laskeutunut katutasolle. Rännästä ei tietoakaan. Voisiko Finnairilta pyytää rahoja takaisin? Säätila ei riitä edes keskiasteen angstiin.

Second hand

Jo kuvaamallani neuvolakäynnillä sain mukaani Anne Geddes -kuvilla koristellun pahvisen matkalaukullisen mainoskrääsää, uudesta turvallisesta perheautosta Pampersiin. Vauva- ja äitiyslehtien joukosta todellisena helmenä erottuu tuotantoministeriön (Ministero delle attività produttive) ja lelutuottajien yhdistyksen esite, joka valistaa vanhempia käytettyinä hankittujen syöttötuolien, pinnasänkyjen, rattaiden, turvaistuinten ja muiden tarpeellisten tai tarpeettomien lastenhoitotarvikkeiden vaaroista: mahdollisesti rikkinäisistä osista, vanhempien mallien norminvastaisuudesta, epähygieenisyydestä. Jopa italialaiset ystävättäreni oivalsivat esitteen koomisuuden, ja ymmärsivät suureen ääneen surkutella lapsiparkojaan muistellessaan yksittäisten varusteiden kiertomatkaa serkkuparvessa (Italian syntyvyys on Euroopan häntäpäätä, mutta meidän kaupunkimme on kyllä kantanut kortensa kekoon). Muutama kehaisi uutukaisena ostamallaan pinnasängyllä jossa ei tähän päivään mennessäkään ole kukaan nukkunut. Ymmärrän allekirjoittaneiden motivaation, mutta silti olen lapsellisen ja vilpittömän hämmästynyt: kuinka pitkään voimme elää siinä kuvitelmassa että hyvinvoinnin on perustuttava talouskasvuun, ja talouskasvun siihen että tuotetaan koko ajan uutta roinaa?