Ärkku

Kaksikuinen on mukavaa seuraa. Hän hymyilee, tahtoo keskustella, osaa jo monia sanoja kuten gnu ja ärkku, sisko opettaa uusia. Lastenvaunujen kuomuun ripustettua villatupsua on hauska huitoa. Kun harmittaa, voi laittaa peukalon suuhunsa. Sitten pääsee – tai joutuu – kantoliinaan; hikiset mahat vastakkain alkaa taas unettaa, ja usein sitä herää ihan uudessa paikassa, vauvansiniset silmät ymmyrkäisinä. Kylvetystä, hierontaa, kuiva vaippa tai kotona ei vaippaa laisinkaan. Tanakka pakkaus siirtyy sylistä syliin, pehmeiden tätien rinnoilta miesten karvaisille käsivarsille ja takaisin. Huhtipoika viihtyy maidosta pinkeässä pikkubuddhan vartalossaan. Joskus täytyy kyllä suuttua, nukkuessa on päässyt tulemaan nälkä mutta palvelu hidastelee, sisko on unohtanut miten kengät laitetaan, hellalla kiehuu jokin. Silloin tissille voi huutaa tovin ennen syömään ryhtymistä: missä viivyttelit, minä olen nä-äin vihainen. Mä-ä, mä-ä, mä-ä. Aurinkoisella tuulellakaan ei toki käydä kiinni kuin sika limppuun: hetki hymyilyä ja kujertelua ruokailun edellä kuuluu hyviin seuratapoihin.

Kauralastu

Varauksetta yhdyn Sarin taivasteluun Italiassa lapsille mainostetuista makeista välipaloista. Ei niitä toki pediatri suosittele, vaan mainokset, ja osa vanhemmista on joko tosiaan niin tietämättömiä että uskovat kinderbriossien ravitsevuuteen, köksää kun ei koulussa opeteta, tai sitten ostavat herkuilla perherauhan. Syövätpä edes jotakin, ja kaupan päälle saa piirretyistä tuttuja hahmoja tai keräilykuvia, niitä lapset hinkuvat kun kavereillakin on. Vauvanruokateollisuus on ostanut pediatrit äänitorvekseen hiirimatoilla jos kohta isommilla lahjoilla. Ja jos jopa dottore sanoo ettei raastettua omenaa voi antaa, pitää olla purkista… Miten tämä sitten liittyy makeisiin välipaloihin, en tiedä, varmasti tasalaatuiseen mössöön tottunut lapsi on tulevaisuudessa hyvä kuluttaja kaikenlaiselle mauttomalle pakastespagetille. Vaan ei noita Suomessakaan järin kulinaristeiksi kasvateta, on ruokapyramidi ja sektorilautanen, maulla niin väliä, kunhan on rasvatonta ja suolatonta. Lapsen ruokahaluttomuus on Italiassa vanhempien ja varsinkin isovanhempien suuri huolenaihe. Ruokaa tuputetaan ja pulleaa lasta ihastellaan. En itse ole mikään terveysfasisti mutta tolkku kaikessa. Että edes oppisivat syömään hedelmiä ja vihanneksia ilman sokerilisää tai leivitystä ja upporasvassa paistamista, ja juomaan vettä janoonsa. Anna Wahlgren ilmaisee asian suunnilleen näin: jos lapsi saa limonaatia ruokajuomakseen joka ikinen päivä, niin mitä juhlapäivänä voidaan tarjota? Shampanjaa? Kaurapuuro on meilläkin mieluista ruokaa, hiutaleita joutuu tosin hakemaan luontaistuotekaupasta. Puuron lisäksi Italiatar rakastaa porkkanoita, kirsikkatomaatteja, leipää, pastaa ja hedelmiä, mielellään kaikki selkeästi erikseen eikä mitään mössöjä, kiitos. Huhtipoika on tehty eri kaavoilla kuin laihanluikku sisarensa: olin yllättynyt synnyttäessäni yli kolmikiloisen lapsen, äimistynyt kun poika kuukauden vanhana painoi sen minkä sisarensa kolmekuisena, ja nyt lähinnä huvittunut kaiken jäädessä pieneksi, vauvanammeesta flanellivaippaan. Äijäkkeen kanssa on huoletonta käydä neuvolassa, eipä ainakaan tuputeta lisämaitoja ;) Ruokahaluttomien, tai näennäisen ruokahaluttomien, tai jollain muulla kuin keskikäyrällä kasvavien pienokaisten vanhemmille ja isovanhemmille suosittelen tätä kirjaa. Kaurapuurosta kirjoittaa useammassakin lastussaan Komposti, vierailkaapa. Niin, ja niiden kauralastujen resepti: 100g voita 2 dl sokeria, itse käytän tummaa kun se on makuisempaa. 2 munaa 1 rkl vehnäjauhoja 4 dl kaurahiutaleita, tai hiutaleita ja leseitä, tai viiden viljan hiutaleita. Seesaminsiemeniäkin voi livauttaa joukkoon.2 tl leivinjauhetta

Taimikasvatusta

Rita Mentor yllytti kommentoimaan, joten kommentoidaan sitten. Sahramin kanssa pääpiirteiltään samoilla linjoilla. Lapsen kuuluu olla keskipisteessä mutta ei keskipisteenä, julistavat sekä Jean Liedloff että Anna Wahlgren. Jälkimmäinen ei liene kovassa huudossa vaisto- tai kiintymysvanhemmuuspiireissä, kiitos nuivien kommenttiensa jossa saavat osansa lapsen kantaminen, perhepeti ja äitiensä rinnoissa yön läpi roikkuvat yksi-, jopa kaksivuotiaat. Lapsikirjan yhteiskuntakritiikki on kuitenkin osuvaa: ihmisen pentu on luonnostaan yhteistyökykyinen ja -haluinen, mutta yhteiskunnan kova ydin pakenee kauas lapsista ja kenestä tahansa joka lasten kanssa viettää päivänsä, kaikkein kirkkaimmin tietysti siinä yhdys- ja yhteiskuntasuunnittelun mallissa jossa työ sijoittuu kauas nukkumalähiöistä, ja jossa niinsanotut tuottamattomat yksilöt on eristetty ydinperheissä kukin omaa sarkaansa uusintamaan. Olen ehkä onnistunut antamaan lapsilleni turvallisuuden ja läheisyyden kantamalla liinassa ja nukkumalla vieressä, osallistumisessa ja yhteisön kannalta hyödyllisyyden tunteessa olen surkeasti epäonnistunut, koska itsekin olen koko lailla hyödytön. Ihmisarvon rakentaminen muun kuin ansiotyön (ja työn arvokkuuden jyvittäjän eli tilipussin) varaan on pitkä prosessi, jossa on sekä ylä- että alamäkiä. Italiassa ihmisentaimia kasvatetaan pääasiassa sisällä, ainakin täällä Tuppukylässä. Talvella sataa, kesällä on kuuma, non c’è più la mezza stagione*. Kolmekymmentä vuotta sitten lapset leikkivät kujilla ja kaduilla; kujat ovat hiljenneet, pysäköidyt ja liian kovaa liikkuvat autot ovat vallanneet katutilan, teeveen cronaca nera kertoo lapsenryöstöistä ja -surmista, pedofiileista… Leikkipuistot – vielä pitkään yhteiskunnan kannalta tuottamattomille ihmisentaimille suunnitellut keinotekoiset ympäristöt – eivät ole kuitenkaan tulleet korvaamaan menetettyä katuleikkiä. Italialainen lapsi viettää iltapäivänsä televisio lapsenvahtinaan. Italialainen lapsi ei liiku tarpeeksi. Italialainen lapsi on ylipainoinen. Italialainen lapsi näkee liikaa mainoksia: lastenohjelman väliin sijoitettujen mainosten määrää säätelee laki, jota noudattaa vain yksi televisiokanava kaikista kaupallisista ja valtiollisista kanavista. Sarin Sahramille kirjoittamien kommenttien innostamana lupaan erillisen kaurapuurolastun, kunhan kerkiän. Pahalta näyttää, scuola materna loppuu lauantaina. Meemeihinkin haastettu. *ei ole enää välivuodenaikaa, sanotaan silloin kun kesä muuttuu talveksi ja talvi kesäksi ilman että valiin mahtuu kevättä tai syksyä, ohutta puuvillaneuletta ja poplaria.

Kummisetä

Komposti kirjoitti taannoin lapsenuskostaan, ja myös Keksi pohti hengenasioita kevätväsymyksen kourissa. On täälläkin pohdittu. Osoituksena kevytmielisestä tapakristillisyydestämme kastoimme Huhtipojan. Valitsemamme kummitäti oli käynyt ripillä viimeksi oman konfirmaationsa yhteydessä. Kummisetäehdokkaamme sen sijaan reputettiin; hän on naimisissa eronneen naisen kanssa, siis, ei kirkollisesti vihittynä, ja kelvatakseen kummiksi hänen kai tulisi jättää vaimo ja kaksi lastaan. Totta puhuen uskoisin itse Nasaretilaisen suuttuvan moisesta ratkaisusta vielä enemmän kuin synnissä elämisestä. Kirkko instituutiona ei saa minulta kovin korkeita pisteitä.

Muori kävi kahden viikon vierailulla, Italiattaren koulu loppuu lauantaina, tällä viikolla vielä ehdin töihin mikäli Huhtipoika suostuu lepäilemään studion nurkkaan pingotetussa riippumatossaan.

Meemiä

Tiina haastoi. Suolaista vai makeaa? Suolaista, juustoja ja ilmakuivattua kinkkua. Esine, jonka katoaminen surettaa yhä? Mieleeni ei nyt tule mitään ylitsepääsemätöntä menetystä, jotain pikkusälää, korvakoruja omasta tai tädin 70-luvun tuotannosta, surrealismijuliste joka jäi junan hattuhyllylle välillä Brugge-Rotterdam Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt? Uskoin hukanneeni alankomaalaiskaribialaisen ystävättären, mutta asiaa mietittyäni löysinkin hänet googlaamalla. Appiukko kuoli liian varhain, vaikkei kukaan meistä tiedä aikaa ja paikkaa. Viikonpäivä josta pidät? Miiiksei aina voi olla perjantai menetti hohtonsa kun Italiassa lauantaikin on työpäivä. Kuukausi josta tykkäät? Keväiset kuukaudet. Mieleenpainunein kirja? Tuolla noita on hylly täynnä: Jorge Amadon Dona Flor ja hänen kaksi aviomiestään ja Toni Morrisonin Belowed sijoittuvat aika hyvin, samoin Jean Cocteaun Oopiumi ja Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi (löytyy kolmena kappaleena: suomeksi, italiaksi ja ranskaksi). Kamala riesa kun on pakkomielteenä lukea samat kirjat sekä alkuperäiskielisinä että käännöksinä! Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi? Minulla on ollut monta hyvää opettajaa: ala-asteella nuorekas ellei peräti nuori sijainen, yläasteen ruotsinmaikka ja äikänmaikka, lukiossa samoin lähes pelottava äikänmaikka, arkkitehtiosastolla yhdyskuntasuunnittelussa innostanut nuori vihainen (ja sittemmin vain vihainen) Kai Wartiainen, Stefan Lindfors, Panu Kaila, Vilhelm Helander, Aino Niskanen... mutta voiko haikeudella muistaa henkilöä, joka on elossa ja sähköpostilla tavoitettavissa? Haaveiletko lottovoitosta? En tahdo jäädä alle sen tylsän unelman jossa seitsemällä oikein voi voittaa miljoonan ei raha oo mun valuuttaa tahdon saada jotain kauniimpaa Epärealistista, kun en lottoa. Tulee mieleen vitsi napolilaisesta joka rukoili San Gennarolta että saisi lottovoiton, ja lopulta pyhimys ilmestyikin sanoakseen että ihmeet ovat ihmeitä, mutta että miehen pitäisi ainakin pelata se rivi. Pidätkö tavarataivaasta? Tunnustetaan, olen materialisti, mutta... Vai oletko minimalisti? ... haluan mielummin vähän, ja kaunista (usein myös kallista, valitettavasti)! Onko tämä päivä ollut hyvä päivä? No comment, vauvapoika kasvaa hyvin mutta työn ja talouden saralla hyvät uutiset ovat olleet kortilla jo pitkään. Ehkä alan sittenkin haaveilla lottovoitosta.

Reunahuomautuksia 2

Suomalaisessa synnytyssairaalassa lukee lapsen rannekkeessa sukupuoli ja äidin sukunimi; Italiassa äidin rannekkeeseen kirjoitetaan lapsen nimi, joka on kirjattu kirjoihin ja kansiin suunnilleen heti napanuoran katkaisemisen jälkeen. Ehdin päivän muutaman ihmetellä appivainaan nimeä rannekkeessa, sitten totuin ajatukseen ja kotona otin lopulta rannekkeen pois. Sulttaanin isoisä ja kaima lepää tuntemattoman sotilaan haudassa Albaniassa tai Montenegrossa, jonne il Duce oli hänet lähettänyt imperiumiaan laajentamaan. Sadan vuoden yksinäisyydessä José Arcadion pojan nimi on Aureliano, jonka pojan nimi taas on José Arcadio…? Lähdekirjallisuutta on vaikea konsultoida kun toisella kädellä pitää tukea autuaasti kantoliinassa torkkuvan sylilapsen päätä. Italiattaren kummitäti synnytti kaksostyttönsä Tuppukylän sairaalassa, sektiolla täysanestesiassa niin kuin täällä on tapana. Synnytyksen jälkeen joku leikkaussalihenkilökunnasta astuu ulos ilmoittamaan tyttöjen isälle että kaikki meni hyvin, ja tiedustelee mitkä nimet lapsille laitetaan: isä pyytää saada ensin nähdä tytöt, ja saa vastaukseksi ylettömästä vaivasta tuskaantuneen tämän kerran, jos se todella on välttämätöntä. Kun Tuppukylän sairaalan synnytysosasto lakkautettiin, en osannut olla menetyksestä vilpittömän pahoillani.

Reunahuomautuksia

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, ei Tiina enää kirjoitakaan graduaan synnytyskertomuksista. Aion silti vääntää omani, kunhan joudan. Toistaiseksi saatte tyytyä murusiin! Julkinen sairaala: kahden hengen huoneet. Kello kuudelta hoitaja tuo kuumemittarin ja mahdollisen lääkityksen, vauvalassa yöpyneet kärrätään äideilleen, huoneessa olleet viedään vauvalaan vaipanvaihtoon. Seitsemän pintaan alkaa paikalle saapua naapuripedin rouvan sukulaisia. Kahdeksalta pappi kulkee käytävän päästä päähän messuten avemariaa, kymmenen aikaan lääkärit tarkistavat potilaat ja sen ajaksi sukulaiset heitetään pellolle. Myös vauvat kärrätään vauvalaan pediatrin syyniin. Avemarian ja lääkäreiden välillä saa aamiaista, marmelaatia on vaikea levittää lusikalla, mutta se nyt tuskin on julkisen terveydenhoidon suurin epäkohta. Huoneessa on vessa, se on hyvä, suihkua ei ole koko osastolla. Sairaala on rakennettu rinteeseen, tuuli ulvoo ikkunanraoissa. Kätilöopiston nakkikastikkeen ei tarvitse hävetä italialaisten vastineidensa rinnalla: yhtä lailla pahaa, suolatonta, pasta pas*aksi keitettyä. Juuri sairaalaan tullessamme kolmantensa synnyttäneen naapuripedin rouvan äiti tuo kotoa parempaa, minä synnytän niin myöhään että jään kokonaan ilman illallista, haaveilen kotiamme lähellä sijaitsevan pizzerian noutopizzasta joka taatusti jäähtyisi viidenkymmenen kilometrin matkalla, mutta, kuten todettu on, maistuu usein vielä seuraavanakin aamuna jääkaappilämpöisenä. Rouvalla on todella paljon sukulaisia. Niitä riittää koko päivälle; ne tuovat lahjoja ja kukkia, niitä kestitään. Ydinjoukot ovat varustautuneet leivonnaisilla, pikkupizzoilla, likööreillä ja katkeroilla. Viinasten valikoima riittäisi pienelle baarille: suku valtaa kolmannen vaatekaapin sen seitsemälle sortille. Vieraitteni lukumäärä ei ylitä neljää henkeä kerralla, hyvä, eivät mahtuisi väenpaljouden sekaan, keskustelevat Rifondazionen vaalituloksista, minut on leimattu ja lokeroitu. Tutut kätilöt käyvät tervehtimässä vuoronsa alkaessa, muutamaa huonetta edempänä on samalla synnytysvalmennuskurssilla käynyt äiti esikoispoikansa kanssa, sektio, perätila, toipuu hyvin. Yksi vuorokausi menee sosiaaliantropologian sivuaineopintojen piikkiin, toisen yön jälkeen allekirjoitan paperit ja lähden kotiin omalla vastuulla. Sairaalakäytännön mukaan kakkua kestäisi kolme yötä, neljä, jos on synnyttänyt illalla.

Huhtipoika

Maanantai-iltana kahdeksan pintaan synnytin poikalapsen siinä samaisessa sairaalassa jossa olimme käyneet kurssilla. Ei mikään leboyerilainen kokemus, mutta tilastojen valossa voin pitää itseäni onnekkaana: ei sektiota, ei episiotomiaa. Kätilöt laadukkaita, gynekologi olisi tehnyt meille suuremman palveluksen olemalla näyttämättä naamaansa, ja koska syntymä osui vuoronvaihtoon oli salissa lopulta tuplamiehitys, muutenkin suomalaiseen sairaalakäytäntöön verrattuna liikaa jengiä, pysyisivät kahvihuoneessa... Vauva on tietenkin mahdottoman hieno!

coglione

m. (triv) 1. (testicolo) testicle, (volg) ball. 2. (fig) (persona sciocca; -a) idiot, fool, (am) moron, (am) jerk. rompere i –i a qd. to break s.o’s balls; togliersi qd. dai –i to get rid of s.o. Berlusconi nimitti julkisuudessa vasemmiston äänestäjiä idiooteiksi, coglioni, ja kiitos blogien, sähköpostin ja tekstiviestien, sana levisi kulovalkean tavoin koko maanpiiriin. Lappu rintaan: sono un coglione; tuppukyläläiset ovat tyytyneet nimittelemään toisiaan lempeästi, kun kerrankin saa sanoa piazzan tupakkakauppiaalle että hän on, ja koska kaikki tietävät kuitenkin toistensa poliittisen kannan. Yleisiä synonyymejä palle, scatole, maroni; ei ole imartelevaa kuulla olevansa coglione mutta vielä pahempaa on olla un uomo senza coglioni, ilman palleja. Con coglioni, con contro- on miehisen arvon mittari jota voi käyttää naisistakin (joillakin nyt vain on enemmän miehistä attribuuttia kuin miehillä keskimäärin, suomeksi naista sanottaisiin hyväksi jätkäksi) Sanontoja: palle girate ärtynyt palle piene, -gonfie: mitta täynnä (räjähtämäisillään) palle rotte mitta täynnä (ja ylitetty) palle sgonfie, - a terra: menettänyt motivaation, puhdin par’ di palle! ei tule kuuloonkaan che palle! ikävystynyt esklamaatio miei coglioni! myönteisen yllättynyt esklamaatio, niin kuin espanjalaisten ¡cojones! Toccarsi i coglioni: käden vieminen kiveksille on taikauskoinen ele, esimerkiksi jos on lähdössä automatkalle ja kohtaa ensimmäiseksi ruumisauton, keskustelun sivutessa aiheita joita ei toivo omalle kohdalleen...

Perhepeti

Aina välillä joku arvovaltainen psykologi esittää näkemyksensä siitä kuinka tärkeää lapsen on nukkua omassa vuoteessa, mahdollisesti myös omassa huoneessaan, viimeistään kolme vuotta täytettyään, oidipaalivaiheeseen tultuaan. Katin marjat, luonnonvastaista, sanon minä. Mikään nisäkäs ei yritä nukuttaa pentujaan toisessa pesässä. Ehdin kommentoida asiaa jo sähköpostilistalla, mutta koska väite on minusta niin naurettava, julistettakoon sitä kaikelle verkkokansalle tässäkin. Tehdään normi omasta sängystä ja huoneesta, käytössä nytkin vain pienellä osalla planeettaa, ja koko lajin historian kannalta relevanssiltaan samaa luokka kuin yhden hyttysen pieru aivan keskellä Saharaa. Sitten rakennetaan siihen sopiva psykologinen teoria. Sama pätee muihin kasvatuspsykologian kukkasiin kuten pitkä imetys vaikeuttaa lapsen itsenäistymistä tai pitää saada istua paskat Pampersissa, muuten tulee traumoja. (Tänä yönä toki vähän kypsytti kun mahaa potkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta.)

Puolue

Olen liittynyt puolueen jäseneksi vuonna 2002. Suomessa minulla ei ole ollut minkään poppoon jäsenkirjaa: olen muistaakseni äänestänyt aina vihreitä, presidentinvaaleja lukuunottamatta. Totta puhuen kävin kerran Tuppukylässäkin vihreiden kokouksessa, vielä pienemmässä porukassa kuin mitä tovereiden harvat rivit, ja sain vahvistuksen sille mitä olin ounastellutkin: Italian vihreät eivät näe metsää puilta. Vaikka koko maata koskevat poliittiset päätökset on tehty vuosikymmenien ajan autoliikennettä (=autoteollisuutta) suosien ja koko energiapolitiikka on päin helvettiä, vähintään yhtä paljon ellei enemmän huolettaa vihreitä Messinansalmen yli mahdollisesti rakennettavan sillan heittämän varjon vaikutus merenpohjan eliöihin. Italian vihreät rakastavat kaikkia pörröisiä eläimiä – minun mielestäni on mahdollista olla metsästäjä ja ympäristönsuojelija, vaikken itse tunnekaan vetoa minkään tai kenenkään ammuskeluun. Hirvipaisti on eettisempi kuin tehobroileri. Syön lihaa. Vastustan ydinvoimaa, jo ihan siitä syystä etten haluaisi antaa ensimmäistäkään ydinvoimalaa näiden käsiin. Harmittomampiakin ongelmajätteitä pulpahtaa esille tuon tuostakin yllättävistä jatkokäsittelypaikoista, kuten merenpohjasta, pohjavesialueelta… Liityin puolueeseen odottaessani esikoistani, varmasti halusta kuulua konkreettisesti johonkin, kasvattaa juuret, parantaa maailmaa demokratian antamilla heiveröisillä välineillä, osoittaa itselleni ja muille etten ole täällä enää ainoastaan turistina, että poliittiset päätökset koskevat myös minua ja lapsiani. Puolueen symbolissaan säilyttämät vanhat työkalut, tehdastyöläisten vasara ja maatyöläisten sirppi, kantavat mukanaan raskasta taakkaa. Pidän itseäni yhtä syyllisenä Stalinin hirmutöihin kuin mitä Papaboysit ovat Espanjan inkvisitioon. Näyttöä kommunismin epäonnistumisesta maailmassa on, muttei kapitalismillakaan aina ja varsinkaan kaikkialla niin hyvin pyyhi. Ja ei ei, Kuuba ei ole demokratia. Vaikuttavia lukuelämyksiä maailmankapitalismia epäilevälle ovat olleet Ruokaa kaikille ja No Logo. Tottakai olen myös kuunnellut kansankynttilä Petri Tiilen lauluja vastaanottavaisessa iässä. Vaalien alla voi kantaansa tarkistaa erilaisten nettitestien avulla. Berlusconia kannattava ystäväni (persaukinen pätkätyöläinen jonka kaikki ystävät ovat kommunisteja, ansaitsisi lähemmän analyysin) lähettää minulle säännöllisesti linkkejä joiden tarkoitus olisi yllättää, mutta joka ikinen testi on naulannut minut omalle paikalleni: vasemmalle laidalle kolmen pienen puolueen Bermudan kolmioon. Kauimpana minusta ovat kuulemma oikeistopopulistinen Lega Nord, suoraselkäisten porvarien isänmaa-puolustusvoimat-Alleanza Nazionale ja markkinavoimaliberistien Forza Italia. Puolueita löytyy joka lähtöön, ja onneksi näin. Yksipuoluejärjestelmää vastustan henkeen ja vereen, siinähän joutuisi ottamaan kaikki idiootit saman (oman?) katon alle! Nyt niitä on hajasijoitettu vähän sinne ja tänne.

Nuorisomellakointia

Vaalinalusdebatissa silloin tällöin esiin noussut argumentti on nuorison tulevaisuususko tai sen puute. Kuulemma tämän hetken nuoret ovat ensimmäinen sukupolvi, jolla menee huonommin kuin omilla vanhemmillaan. Oireellista on myös se, että lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä olevat lasketaan edelleen nuoriksi. Roolit ovat kääntyneet: kun ennen lapset elättivät ikääntyvät vanhempansa, on nyt eläkeläisten vuoro auttaa lapsiaan. Turha edes mainita, ettei kaikkien eläke riitä siihen. Aikuistuminen ja omilleen pääseminen kestää mahdottoman kauan. 38-vuotiaan asianajajani tulot eivät riittäisi kelpuuttamaan häntä adoptioäidiksi; odotetun haikaran olisi syytä tulla pian. Vaalidebatin lomaan sopivasti sijoittuneet pankin ja luotonantajan mainokset tukivat väittämää: ensimmäisessä luvattiin luottoa myös maksuhäiriöisille eläkeläisille "mikäli haluat toteuttaa unelmasi tai auttaa rakastasi, vaikka jälkikasvuasi". Toinen mainos tarjosi asuntolainaa myös epätyypillisessä työsuhteessa olevalle. Mietin mitä Ranskan mellakoista olisi tullut Italiassa, nousisivatko nuoret barrikaadeille? Onko Italiassa yhtään alle 26-vuotiasta joka pelkää työpaikkansa puolesta, vai ovatko kaikki jo nyt milloin tahansa erotettavissa työsuhteensa tyypillisen epätyypillisyyden vuoksi, töissä pimeänä tai päivähoidossa yliopistolla?

Pullamies ja vauvanpyykkiä

Sunnuntaista lähtien ilma on kääntynyt viimeinkin keväiseksi: käytännössä se tarkoittaa kolmea pesukoneellista päivässä, kun sekä uudet että Italiattaren entiset vauvanvaatteet täytyy pestä uutta tulokasta odottamaan. Myös vaippaharsot on pesty ja viikattu.

Myös astianpesukone on palannut keskuuteemme lähes kahden kuukauden kovien aikojen jälkeen. Teknikon kännykkänumero ei vastannut, ja vasta kun olimme jo luopuneet toivosta, viimeisellä yrittämällä, saimme miehen langan (?) päähän: ollut isyyslomalla! Emmekä tietenkään voi korjauttaa konetta kenellä tahansa, koneen mentyä rikki ensimmäistä kertaa* saapui merkkihuollon teknikko juuri sinä päivänä pullantuoksuiseen kotiimme, vasta häämatkaltaan palanneena, Itämeren risteilyltä ruotsalaisen nuorikkonsa kanssa. Sillä kertaa lahjottu herkkusuu katsoi sormiensa lomasta takuutodistuksesta puuttuvaa ostopäivän leimaa. Nyt takuuaika on auttamatta ummessa, mutta huollon hinta oli kohtuullinen... ja lisäksi saimme pussillisen kanelipullia! Kuten Ruotsinmaata tuntevat tietävät, makaa ruotsalainen korvapuusti lappeellaan, mutta syö niitäkin ennen kuin selkäänsä ottaa :)

Eilen loppui talven seitsemästoista nestekaasupullo, joten päätin uhkarohkeasti että lämmityskausi tältä erää saa riittää. Toivotaan parasta.

*Arkitehdin neuvo: välttäkää kalusteeseen upotettuja kodinkoneita, ainakin sellaisia joiden luukku on kiinnitetty kalusteen oveen - uunit ja työtasoon upotetut keittotasot eivät tuota ongelmia. Kaikki keittiökalusteet alkavat repsottaa ennemmin tai myöhemmin, kuinka pian, se riippuu jossain määrin kalusteen hintaluokasta, ja sitten jääkaapin ovi ei enää sulkeudu tiiviisti, tai astianpesukone ei aukea, ei mene kiinni, ymmärtää olla käynnistymättä koska luukkua ei ole suljettu. Ylimääräistä vaivaa, joka ei oikeastaan kuuluisi kalustekauppiaalle sen enempää kuin kodinkoneen merkkihuollolle.

Annunciazione

Pikainen silmäys kalenteriin osoittaa että tänään kirkkopyhissä vietetään Annunciazionen päivää, muistoksi enkelin ilmestymisestä Marialle. Jouluun on yhdeksän kuukautta! Suomalainen kalenteri on heivannut arkkienkeli Gabrielin eiliselle päivälle eli ilmestyksen aattoon, jokin logiikka kuitenkin. Italiassa kaikkia arkkienkeleitä juhlitaan mikonpäivänä syyskuun lopulla. Suomessakin maaliskuun 25. päivän pitäisi olla alunperin marianpäivä, mutta mihin pyhä sitten on siirretty, siitä minulla ei ole aavistusta. Googlaamalla hakusanalla Annunciazione löytää melkoisen pläjäyksen kirkkotaidetta. Enkelin sanat Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum löytyvät katolisen kirkon tunnetuimmasta rukouksesta. Nuori Maria nostaa kätensä ylös ja sanoo: "ok, tapahtukoon tahtosi". Kuvassa Beato Angelicon Annunciazione. Blogilastun vuolemisen jälkeen löysinkin sitten mielenkiintoisen linkin suomalaisista kirkkopyhistä, vanhoista ja nykyisistä. Suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Näpit irti Muumilaaksosta!

Olen vetänyt herneen nenääni eilisellä navigointikierroksella, sellaista sattuu. Vaikka iän ja kokemuksen myötä ;) kaikenlaisten mielipiteiden olemassaoloon tottuukin, niin jotkut aiheet kutsuvat esille déjà-vu:n, ajatusten ketjun, vanhoja sanaharkkoja, kumuloituvaa vitutusta, joita voi sitten puida vaikka koko yön jos ei tule uni silmään. Oletetaan että henkilö x on rokotettu ja hammashoidettu, käynyt kunnialla ja ilmaiseksi läpi peruskoulun, lukiota varten ostanut ehkä nipun kirjoja (ei ole pakko, voi lainata kirjastostakin, kokeiltu on), kirjoittanut hyvillä arvosanoilla, päässyt Korkeakouluun joka sekin on Suomessa melko halpaa huvia, nauttinut opintotukea (ei niin laveaa, mutta tyhjää parempaa), ottanut valtion takaamaa opintolainaa, ja kaiken tukemisen ja päänsilittämisen jälkeen kulkee teillä ja turuilla – mahdollisesti vaihtarina jossain fancyssa opinahjossa, tai stipendin turvin Gianicolon rinteillä viiniä lipittäen – julistamassa kuinka kauhea Sosiaalidemokratia on häntä tasapäistänyt ja latistanut. Olen kiistellyt tästä aiheesta erään tuttuni kanssa jo kaksikymmentä vuotta taaksepäin, ja nettiystävän kanssa kuluneena vuonnakin. Muuallakin kuin Suomessa voi joutua paapomisen uhriksi, Ruotsilla on myös synkeä maine. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on itkuvirren punaisena lankana se, että tyhmät, laiskat ja lahjattomat saattavat päästä elämään lähes ihmisarvoista elämää lahjakkaiden (joihin puhuja itsensä poikkeuksetta laskee) siivellä. Muistan vuosikymmenten takaisista kekkaloista suoraselkäiset anarkistipunkit, jotka olivat päätyneet pohdinnoissaan siihen tulokseen ettei soppaa pitäisi juoda, koska se on osa systeemiä. Muut voisivatkin sitten pitää päänsä kiinni, tai rakentavasti keskustella siitä miten verorahoja tulisi käyttää, miten saa parasta mahdollista pienimmillä kuluilla, keneltä ottaa ja kuinka paljon. Muussa tapauksessa tervemenoa Ameriikkaan, jos edes huolivat, on sinnekin tulijoita. Italian vertailu yllätyksettömiin Pohjoisen hyvinvointivaltioihin on hankalaa. Hyvinvointia – tai sen velipuolta assistentialismia – on toki rakennettu niin oikeiston (fasistien vahva valtio), vasemmiston kuin kristillisdemokraattisen keskustankin voimin. Jotkut perusasiat on kutakuinkin taattu, budjetti riittäisi parempaankin jos varojen käyttöä valvottaisiin, tai jos kaikki maksaisivat osuutensa. En häpeä tunnustaa että minulla on vilpittömän ikävä hyvinvointivaltiota, puistoja ja kirjastoja, silläkin uhalla että tulen leimatuksi demariksi, äidin ja mummon tytöksi! Mitä Italiaan tulee, se ei ole liberaalioikeiston unelmoima aito meritokratia joka palkitsee lahjakkaita lahjattomien kustannuksella, pikemminkin vielä suurelta osin aristokratia jossa on tärkeää osua (tai syntyä) oikealle paikalle oikeaan aikaan, veikata oikeaa hevosta, hännystellä oikeita henkilöitä.

San Giuseppe

Eilinen isäinpäivä vieri ohi vaisummalla ilotulituksella: kaupunkimme viettää juhlaa tavallisesti kolmen päivän mittaisilla markkinoilla, mutta tänä vuonna sade hiljensi kaupankäyntiä, Italiatar oli 39 asteen kuumeessa, nonna toipui ruhjeesta jonka oli saanut portaita kierien alastullen, minä ison mahani kanssa... muutaman zeppolan söimme jo aattona, muuten tavallinen viikonloppu. Nonna oli bongannut pyhimyskulkueen talonsa parvekkeelta katsellen, ja onhan sekin jo jotain. Joosefinpäivän markkinoiden pääartikkeleita ovat lautaset ja kattilat, lamput ja olkituolit, kaikenlainen kodintarvike. Ehkä viikon kuluttua muistan mitä olisi täytynyt etsiä markkinoilta, nyt juuri tuntuu siltä että kaikkea tarpeellista on, kiitos, ja tuskin kuitenkaan olisin löytänyt parsakattilaa tai couscoussieriä. Toissavuotinen rosterinen sitruspuserrin on palvellut hyvin, terrakottainen säästöpossu (joka ei ole possun muotoinen ensinkään) on vielä valitettavan tyhjä. Viime vuonna nonna ja pikkuneiti tönkivät markkinoita kaksin, minä olin muistaakseni uppoutunut kirjantaittoon deadlinen painaessa päälle. Isäinpäivän viettäminen Joosefinpäivänä on mielestäni vähintäänkin korrektia, siinä menee kiitos miehelle joka hoiti isän hommat riippumatta biologisesta isyydestä. Kaunis ajatus. Paitsi isiä, Joosef suojelee puuseppiä ja työntekijöitä yleensäkin. En ole leivosihmisiä, mutta kommentoidaan zeppolaa asiasta kiinnostuneille: siinä on uunissa tai upporasvassa paistetun tuulihattutaikinarenkaan päällä crema pasticceraa, meilläpäin yleensä raastettua kanelitankoa, kuvan hillosilmästä ei minkäänlaista mielikuvaa... mutta voin tietysti joutessani käydä tekemässä gallupin piazzan baareissa, jokainen omalla reseptillään!

Poliittinen välipala

Olen ollut harvinaisen välinpitämätön lähestyvien parlamenttivaalien suhteen, osittain koska vauvan kasvattelu mahassa on paljon kiinnostavampaa, osittain koska kansalaisuushakemukseni on edelleen ministeriön, Prefetturan tai jonkun muun byroon ö-, anteeksi, z-mapissa, osittain koska tietäisin kuitenkin minkä puolueen tunnukselle ruksin vetäisin, ja vielä lopuksi: ehkä siksi etten ole kuitenkaan varma muuttuvatko asiat. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet dramaattiset, olen aitiopaikalta seurannut keskiluokan katoamista, ja siitä huolimatta väittäisin että monet asiat jotka tarvitsevat muutosta tulisi muuttaa ruohonjuuritasolla, siellä missä yksittäiset ihmiset oikealta vasemmalle viljelevät omalla palstallaan huonoja tapoja, korruptiota, mafian kaltaisia strategioita. Maata on hallittu huonosti, mutta opposition vaaliohjelmakin on levällään kuin Jokisen eväät! Keskustelu on päälinjoiltaan ollut tylsää, osa vaalitaistelusta on jäänyt armollisesti San Remon laulukilpailujen ja talviolympialaisten varjoon. Iltaista osaa keskusteluista en ole nähnyt usein, koska yleensä illalla tainnun kolme- ja puolivuotiaan kanssa samoihin aikoihin. Silloin kun vaivaudun katselemaan on debatin linja seuraava: oppositio syyttää hallitusta viimeisten viiden vuoden politiikasta, ja hallituspuolueen edustaja vastaa että kaikki on hyvin, talous kasvaa, inflaatiota ei ole ja päinvastaiset väitteet ovat vain kommunistien propagandaa. Hohhoijaa. Lyhyt johdantokurssi Italian puoluepolitiikkaan: Italiassa on lukematon määrä pieniä puolueita, ja viimeisen vuosikymmenen aikana tavoitteena on ollut vähitellen siirtyä selkeään bipolariseen systeemiin, kuten Jenkkilässä ikään. Harmi vain, että vanhan systeemin yksi suurimmista, ehkä suurin poliittinen vallankäyttäjä oli Kristillisdemokraattinen puolue, joka jakautuessaan on jäänyt epämääräisenä mutta painoarvoltaan merkittävänä klönttinä vellomaan kahden koaliition välille, kuka yhdelle, kuka toiselle puolelle. Kahden navan kuvaavat nimet ovat keskustavasemmisto ja keskustaoikeisto! Molemmilta puolilta löytyy hankalia petikavereita: taloudellista liberalismia kannattavat oikeistolaiset yhdessä populistirasistien kanssa, lippua ja puolustusvoimia rakastavat fasisteista siistiytyneet suoraselät trikolorinpolttajien, Pohjoisen separatistien kanssa rinta rinnan, isä Camillo samassa vaaliliitossa Pepponen kanssa, puhumattakaan sosialistien, eurooppalaisiksi sosiaalidemokraateiksi aikovien, ex-kommunistien, uuskommunistien ja puolueiden sisäistenkin kuppikuntien ryppyisestä rakkaudesta. Mutta vaaliliitossa on pysyttävä! Muutosta toivovat voivat ladata koneelleen pirteän punaisen ruudunsäästäjän, joka laskee päiviä, minuutteja ja sekunteja huhtikuun vaaleihin.

Naistenpäivää ja sairaalakassin pakkaamista

Ystävättäreni Rusetti lähetti minulle kuvan mimoosat muutama vuosi taaksepäin; näppäränä tietoteknisenä naisena hän oli läimäissyt kimpun skanneriin! Onnea kaikille neuvokkaille naisille!

Italiassa naistenpäivästä käytetään yleisesti nimitystä Festa delle donne, mutta kuten vanhan polven feministi, toveri Angelina muistuttaa, päivän oikea nimi on Giornata internazionale delle donne. Ei tässä järin ole aihetta juhlia, vaikka kaupallinen puoli tarjoaakin yhden päivän emansipaatiota, illallista tyttöporukalla, perhekalleuksiaan heiluttelevaa miesstripparia... Juhlimisen aiheettomuus kiteytyy ehkä parhaiten muutama päivä sitten kanavapujottelun lomassa näkemääni ay-liikkeessä melko korkealle pallille päässeen naisen haastatteluun: hän kertoi että koko pulju on pääasiallisesti miesten käsissä, koska miehillä ei ole perhettä. Siis, onhan heillä, mutta. Ehkä voisin kirjoittaa lastun naisten määrästä hallituksessa tai parlamentissä, mutta odotetaan nyt edes huhtikuun vaaleihin. Kerron sitten muuttuiko mikään.

Lähdimme kuitenkin naisväen kesken aamupäiväksi provinssipääkaupunkiin ostoksille. Minun ostoslistaani painaa sairaalakassin täydentäminen: Italiattaren ponnistin maailmaan elegantisti Kättärin yöpaidassa, mutta täällä täytyy ottaa mukaan omat vetimet. Siis: pari edestä napitettavaa yöpaitaa, aamutakki, tossut, verkkopöksyjä, siteitä, sukat, paperinenäliinoja, kertakäyttömukeja, paperisia lautasliinoja... Kätilöiden jakamassa ostoslistassa mainittu hunajapurkki antaa aihetta toivoa, ettei synnytyksessä edellytetä täyspaastoa (WHO:n suositusten vastainen, mutta monessa italialaisessa sairaalassa siitä huolimatta noudatettu käytäntö). Manteliöljystä odotan täsmällisempiä ohjeita: kelpaako Weledan välilihaöljy tai manteliöljy jonka parasta ennen -päivä on jo ummessa? Jos sillä hierotaan, saa minun puolestani olla viimevuotistakin.

(Kuten monet turhamaiset italialaiset rouvat, päädyin lopulta vinguttamaan visaa ja ostamaan aika hienon ja hintavan yöpaita-aamutakkikokonaisuuden. Stadin yöpaita saa puolestani olla vanunut vaaleanpunainen trikoo, mutta jos minun täytyy maksaa vetimistä, en kykene ostamaan torilta sataprosenttisesta polyesteristä ommeltua kauhtanaa jossa on nallekarhun kuvia... epäilen kärsiväni elinikäisestä prinsessasyndroomasta, analysoikoon ken kykenee.)

Kotikysely

Maurelita innosti: välillä myös arkkitehtuuria!

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet? Takan ja sohvan.

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi? Meillä ei ole mattoja: arkkitehdit ja astmaatikot ovat saaneet niistä vapautuksen ;) 3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet? Tyhjillään tai raunioina olevia rakennuksia korttelin sisällä. 4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta? Saippua rosterilautasella. 5. Mikä on kotisi viihtyisin huone? Koti on yhtä huonetta, eriytyneitä tiloja ovat vessa ja parvi. 6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta? "Olohuone" on kiva, siihen mahtuisi kuutio joka on noin neljä kolmekymentä kanttiinsa. Tilaa rajaavat vinossa olevat asiat: takka, punainen seinä, portaat parvelle. 7. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia? Etupatiota odottaa remontti, katto pitäisi lisäeristää... öö, onko se yksityiskohta? Kylmässä pinnassa rehottava kondenssihome ainakin on! Kirjoituspöytä lähti parvelta evakkoon ja sen tilalle kaavaillaan "lastenhuonetta". Sohvan voisi verhoilla uudelleen, mutta ei ehkä ihan nyt kun on taas vauva tulossa. 8. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne..) Kivitalo keskiaikaisessa vanhassakaupungissa, rehut siististi terassilla ruukussa. 9. Missä säilytät imuriasi? Talon ainokaisessa komerossa. 10. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen? No joo, mutta aina sitä pitää jotakin puuhastella. Lisää huoneita pitäisi saada, jo ihan siksi kun Tuppukylän hyvinvarustettuun saniteettiposliini- ja keraamisten laattojen kauppaan oli tullut uutuuskaakeleita. 11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita? Yksi kromikehyksinen iso seinäkello, yksi kultakehyksinen pyöreä peili, yksi kehystetty halpa painokuva Raffaellon enkeleistä. Italiattaren mielestä kuva esittää hänen kaksosystävättäriään: yhdennäköisyyttä on. 12. Petaatko sänkysi joka aamu? En, nostan peiton makuuhuoneen veräjän päälle tuulettumaan. Kyytiä homeille, kosteudelle, pölypunkeille!

Martedì Grasso

Karnevaalin loppu, Martedì Grasso eli rasvatiistai oli meillä nimensä väärtti. Sulttaani toki joutui töihin, me tytöt nautimme Italiattaren karnevaalilomasta pitkillä aamu-unilla ja telkkarin töllöttämisellä (Kaisa Rastimon Heinähattu ja Vilttitossu miljoonannen kerran), lounas nonnalla. Iltapäivän lapsi vietti terhakkaan seitsenkymppisen seurassa seurakunnan naamiaisjuhlissa Punahilkaksi sonnustautuneena ja palasi kotiin palkintopokaalin kanssa. Lapsen poissaollessa laitoin illallista siunaaman rauhassa, ja parempi niin, minua ei kannata tulla kepillä sohimaan jos kädessäni on kokkiveitsi ;) Perunateatterin taustamusiikiksi kaivoin nipun enemmän tai vähemmän rahisevia vinyyleitä, kuten isän kaksikymmentä vuotta sitten minulle omistuskirjoituksen kanssa antaman Cotton Clubin soundtrackin, Hairin Broadway-tulkinnan, Gershwinin Porgy and Bessin Miles Davisin instrumentaaliversiona, Pata Negran mainion flamencoblueskiekon Blues de la frontera… New Orleansin Mardì Gras ei varmaan yltänyt huipputunnelmiin sattuneesta syystä, vabbè, me yritämme parhaamme! Illan menu: Kirjava salaatti (lehtisalaattia, fenkolia, porkkanaa, maissia, kirsikkatomaatteja, retiisejä, bulguria). Kukin laittaa lautasella suolaa, oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa maun mukaan. Curryperunasalaatti (oliiviöljyssä ja madras curryssa wokatut perunasuikaleet jäähdytetään, sekaan puolikas sipuli, kapriksia, majoneesia ja jogurttia) Punajuurisalaatti (etikkapunajuuria, majoneesia ja jogurttia: italialaisten mielestä tosi eksoottinen. Vaivaton.) Patonkeja leipomosta: leikataan ei-ihan-poikki, viiltoihin valkosipuli-persiljavoita. Appelsiiniset lihakääryleet (kummitäti toi, ei tietoa reseptistä mutta ainakin salviaa, appelsiinia ja vasikanlihaa). Crepes Suzette (ohje aika tarkalleen tiiliskiviteoksesta Ranskalaisen keittiön salaisuudet; konjakki korvattu länsi-intialaisella tummalla rommilla)