Omituisuusmeemi

Komposti ja Uniprojekti haastoivat minut omituisuusmeemiin, eli nimeämään viisi omituista tapaani. Toivottavasti tuplahaaste ei edellytä kymmenen omituisuuden nimeämistä :) Kysyin tietysti heti viereisen kirjoituspöydän äärellä istuvalta kollegalta ja aviopuolisolta olenko omituinen, no totta helkkarissa, miten? en minä tiedä, olen jo tottunut. Itseni on vaikea nimetä omituisia tapojani, sillä omituisuuden voi mielestäni jakaa absoluuttiseen ja relatiiviseen: voihan sitä olla omituinen ympäristöönsä nähden, vaikka olisikin kotimaassaan (tai jossakin muussa maailmankolkassa) normaali. Rohkenisin väittää että olen päätynyt ulkosuomalaiseksi siksi että voin olla rauhassa omituinen, ja kaikki voidaan laittaa ulkomaisuuden piikkiin ;) Italiattaren mielestä minä tietysti olen normaali ja muut omituisia; Italiatar on aika merkillinen lapsi. Relatiivista elikkä suhteellista omituisuutta voisi olla se, etten juuri kahvista perusta (omituista Suomessa ja Italiassa) ja siemailenkin teetä vuorokaudenajasta riippumatta (tapa, joka tuskin pistäisi silmään Lontoossa tahi Pietarissa). Intohimoinen riippuvuussuhteeni kirjoihin ja lukemiseen ei ole Suomessa mitenkään poikkeavaa, Etelä-Italiassa kyllä (italialainen lukee keskimäärin yhden kirjan vuodessa). Pitkässä imetyksessä tai perhepedissä nukkumisessa ei ole mitään äimisteltävää, jos tapoja tarkastelee historiallisessa tai maailmanlaajuisessa perspektiivissä. Vallitsevan käytännön kyseenalaistaminen ei ole omituisuutta, vaikka voinkin olla intohimoisen innostunut löytämistäni paremmista metodeista, kuukupista aurinkolämpöenergiaan. En tykkää nukkua korkeassa sängyssä, heivasin sängyn huoneestani kaksitoistavuotiaana. Nykyisissä olosuhteissa kosteuden ja patjan tuulettuvuuden sitä edellyttäessä olen suostunut huikeaan yhdentoista sentin runkoon. Orjatiuku eli rannekello koki samanlaisen kohtalon varhain: jos minulla ei ole kiire mihinkään niin voin rauhassa odotella piazzan tornikellon lyöntiä varttitunnin välein. Absoluuttista omituisuutta voisi olla 1) pidän pyhimystenkuvista ja rukousnauhoista vaikken ole uskovainen: asiaa on yhtä vaikea selittää uskoville kuin maallisillekin. Ateistiksi en toki itseäni määrittele, se on turhan iso ja itsevarma sana. Jumalaton ekumeeninen ikonimaalari? Mangiapreti eli papinsyöjä? Provosoituna ajaudun helposti teologisiin väittelyihin tyyliin jos Jumala ei pidä homoista, niin miksi helkkarissa hän on luonut heidät? 2) nostan jalat tuolille istuessani, ainakin toisen. Se on kai geneettistä, äitini ja tyttäreni tekevät samoin. 3) inhoan supermarketteja (joko minä olen omituinen, tai sitten kaikki muut) 4) minulla on kallis maku, mutten osaa, jaksa tai viitsi ansaita riittävästi rahaa. Yllämainitut omituisuudet kummastuttavat itseänikin. Muuten en tunnista itsessäni mitään erityisiä tapoja, kuten voisi olla autojen rekisterikilpien numeroiden yhteenlasku. Otan mielelläni vihjeitä vastaan tutuilta! En myöskään tiedä kenet haastaisin, ehkä kaikki tuntemani on jo haastettu sillä aikaa kun olen sahannut Strada Statale Lecce-Leucaa edestakaisin synnytysvalmennuskurssin ja LLL:n väliä? Kahdessa päivässä melkein kaksisataa kilometria mittarissa, aika paljon ihmiselle joka ei juuri ratin ja penkin välissä viihdy, ja aika paljon autovanhuksellemmekin. No, Keksin nyt ainakin keksin haastaa, saadaan vähän lisää omituisuuden suhteellisuusteoriaa mukaan tähän soppaan...