perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

Suomifiilistelyä

Lentävä kone saapuu Helsinsky-Vantaan kentälle kolmelta aamun sarastaessa; volkkarilla kehätietä, kansankynttilä Petri Tiili laulaa kuumasta moottoritiestä, katselen koivikoita tienposkessa. Pimennysverhoilla uskottelen Huhtipojalle että päiväunille voi mennä aamuneljältä vaikka on ilmiselvästi valoisaa, oikean aamun koittaessa sänkyyn kapsahtaa Italiatar.

Ensimmäinen päivä menee perustarpeiden takaamisessa: imuroin muorin MacBookiin ukkoslinnun ja tuliketun, ihmettelen aikani mihin se oikein ne asensi kun ei kerran ohjelmakansioon, miten saan ohjelmat oikeaan paikkaan ja pysymään vielä dockissa. Olen jäänyt käyttöjärjestelmäversioon seitsemän piste jotakin, enkä muutenkaan ole tottunut siihen että tietokoneet puhuvat suomea. Kone hyljeksii mukaani tuomaa DVD-levyä, emmekä löydä klemmarinreikää josta levyn voisi pakottaa ulos.

Seuraavana päivänä muokataan sekundaarinen ympäristö: hurautan ilman lapsia Itäkeskukseen, käyn kirjastossa varmistamassa että korttini on vielä hengissä, lainaan äänikirjan, Kolme iloista rosvoa sekä italiankielisen version kuvakirjasta Kuinkas sitten kävikään, lähinnä kustantajan tietojen muistiin merkitsemiseksi. Ostoshelvetin Tallinnanaukion puoleisen sisäänkäynnin edessä makaa käsirautoihin lyöty villiintynyttä joulupukkia muistuttava äijä. Vartiointiliikkeen miehet odottavat oikeaa virkavaltaa paikalle. Huntupäiset naiset, suomalaiset ja muualta tulleet, työntävät lastenrattaita. Ostan Body Shopista kuumavahaa joka on Italiassa vedetty myynnistä, sillä itseään kunnioittava italiatar tuskin pyykkäisi säärikarvasavotan päätteksi reilun kaupan periaatteilla Egyptissä tuotettuja luomupuuvillakaistaleita. Stockan Herkku on sisustettu mullin mallin, mutta tarmokkaan etsimisen jälkeen löydän ostoskoriini valkosipulivoilla täytetyn patongin, tölkin Nikolaita ja rasiallisen Rasilaisen valkosipulihapankaalia. Vielä iltaan mennessä pääsen uimarannalle. Lapset suhtautuvat urheasti totuttua kylmempään, tyynempään ja vähäsuolaisempaan veteen. Uidessa tuntuu siltä että jos sulkisi silmät ja avaisi ne uudelleen en ehkä olisi koskaan missään muualla ollutkaan. Romaninaiset riisuvat alushameisilleen pukukopin edessä penkillä, niiden tytöillä on pinkit feikkicrocsit. On samanlaista kuin ennen, ja silti samaan aikaan tuntematonta, uusia taloja, polkuja, pyöräteitä, ja osaako bussilippuakaan enää käyttää?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ottele yhtyettä, jos täällä itäisessä helsingissä luuhaat.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Katja, sinulle on yllätys blogissani.

Hyvää Suomen lomaa, jos olet nyt siellä tai menossa.

Minä ehdin vasta elokuussa.

सारी kirjoitti...

Ritvan yllätys on minunkin yllätykseni...

Hienoa lomaa!

Anonyymi kirjoitti...

No hitsi, te olette siellä meidän kodin naapurissa ja me olemme täällä saapasmaassa. Olisi ollut kiva tavata!

Katja kirjoitti...

Viivymme täällä koko kesän, joten minun kanssani voi sopia tällit, kenen polku nyt omaani sivuaa. Ja pääsen sinne Hertsikanrantaan, tai toisinpäin...