Monikulttuurinen avioliitto

Mistä sinulle tuli mieleen kirjoittaa monikulttuurisesta avioliitosta?

Keksi kirjoitti siitä taannoin; haastattelumuoto on kopioitu mutta kysymyksiä olen muokannut.

Mitä olet "joutunut" hyväksymään miehesi italialaisuuden vuoksi?

Suurin myönnytykseni on ollut asuinpaikan valinta pakon edessä, appiukon sairastuttua ja kuoltua. Mieheni on ainoa lapsi ja iäkäs, melko lukutaidoton ja ajokortiton anoppini, joka ei ole kotoisin tältä paikkakunnalta, olisi yksin ilman sukulaisten tukiverkkoa. Se on Italiassa yleensä ja Etelässä erityisesti vaikeampaa kuin suomalainen äkkiseltään osaisi kuvitella.

Ehkä olisimme tehneet saman valinnan vapaasta tahdostamme, mutta sitä ei nyt tiedä. Entäs ne pienet mutta tärkeät arkipäivän asiat, kieli, ruoka?

Minä olen siinä päässyt helpommalla, viidentoista sijamuodon ja hernerokan opettelu vaatii todella paljon.

Suomea voin puhua ja kirjoittaa täällä suurella hiekkalaatikolla, sekä Italiattaren kanssa. Suomalainen ruoka on jostakin syystä parempaa Suomessa, ihan kuin ilmanpaine tai –kosteus vaikuttaisivat ruisleivän makuun.

Niin, asut Italiassa, eikö maan tavat aiheuta joskus ongelmia?

Mielestäni olen oppinut melko hyvin pelin säännöt, ja asiat jotka suututtavat minua Italiassa ovat pitkältä osalta samoja jotka suututtavat italialaisia. Paitsi etten ole italialainen, ja siksi oleskelulupa- ym. byrokratiassa minua vaaditaan pelaamaan sääntöjen mukaan (esitettävä vuokrasopimus?) maassa jossa kukaan muu ei tee niin. Eikä minulla ole enoa kunnanvaltuustossa, tuomiokapitulissa tai mafiassa.

Mutta eikö ole vaikea sopeutua siihen, että toinen pariskunnasta on pakostakin "ulkomailla"?

Jotkut päättävätkin tehdä pesän neutraalille maaperälle, silloin ei ole kummankaan suku apuna tai vaivana. Lähin omainen sosiaaliviranomainen, ja niinpäinpois.

Eikö kulttuuri siis aiheuta muka mitään ristiriitoja avioliitossa?

Minä olen kuullut aina väitettävän että miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta ;)

Mitä sanoisit monikulttuurista avioliittoa harkitsevalle?

Saman minkä sanoisin monokulttuurista liittoa harkitsevalle: kanna valintasi seuraukset, äläkä delegoi vastuuta onnesta toiselle. Ulkomaille lähtiessä tai ulkomaalaisen, no, kenen tahansa vieraspaikkakuntalaisen kanssa Suomessakin seurustellessa täytyy vain lisäksi muistaa että kepeä “no jos ei toimi niin voidaan erota” muuttuu hirvittävän paljon monimutkaisemmaksi kun lapsia laitetaan maailmaan. Kolleegalla on lapsi Milanossa, eikä lapsen äiti – ymmärrettävästi – halua jättää työtään ja lähteä kotirouvaksi kehitysmaahan.

Kiitos.

Ja toinen kiitos Sarille.