maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Imetyskulttuuri vs. pullokulttuuri

Odotin ensimmäistäni, ja työkaveri tuputti miehelle laitetta jolla tuttipullot saa kätevästi steriloitua. Koska olen luontojani vastaan kaikenlaista turhaa keittiön työtason täyttävää hilavitkutinta, tartuin puhelimeen ja soitin sairaalan lastenosastolla työskentelevälle hankitulle sukulaiselle. Mihin ikään asti niitä tuttipulloja täytyy oikein keittää? – Mihin sinä tuttipulloa tarvitset, etkö aio imettää? Heureka. Tottakai minä halusin imettää, mutten oikeasti tiennyt pystyisinkö, ja kun äidiltäkin oli maito loppunut... Olen seitsemänkymmentäluvun lapsi, ja kun suljen silmäni näen meidät, pikkutytöt, punavalkoisissa marimekon pallopaidoissa antamassa tuttipulloa vauvanukelle. Pullo oli kulmikas, kovaa muovia, ja suureksi ihmeeksemme ”maito” katosi kun pulloa kallistettiin.

Gynekologi määräsi vuodelepoon, myöhemmin selvisi että hän määräsi kaikki potilaansa mutta se on toinen tarina, minä makasin sängyssä kannettavan koneeni kanssa ja navigoin. Ensin iänikuisella Vauvan foorumilla, kantoliinoja ja kestovaippoja tottakai, ja niitä etsiessäni löysin linkin Karlan kantoliinasivuille ja sieltä Imetystukilistan sivustoon. Imetystukilistalta löysin julistuksen jota oli pidetty kätkössä kuin Fatiman kolmatta salaisuutta: (lähes) kaikki äidit voivat imettää. Aloin katsella maailmaa uusin silmin: tuttipullon kuvia tuoreille vanhemmille osoitetussa onnittelukortissa, potkuhousuissa, lahjapaperissa, valokuva-albumin kannessa, tuttipullo ja tutti jokaisen vauvanuken mukana samassa paketissa. Naisen rintoja ei yleensä esitetä vauvoihin liittyvänä, vaan irrallisena osana joka kuuluu aikuisviihteeseen tai mihin tahansa mainokseen ilmastointipumpusta suihkuboksin tiivistesilikoniin. Italiassa vauvalehtien kuvituksen, mainosten ja julkkisten vauvauutisten imetyskuvat ovat aistillisia ja romanttisia, äiti on yleensä alasti tai pitsisessä yöpaidassa ja imetettävä lapsi on hyvin pieni. Tuttipullomainosten dynaaminen äiti on tästä ajasta ja maailmasta.

Suomessa äidin pitäisi kuulemma imettää, neljästä kahteentoista kuukautta, ja vuosikkaana on jo korkea aika lopettaa. On oikeastaan varsin epäsopivaa sanoa ettei halua, mutta neuvolassa kyllä ymmärretään jos ”maito loppuu”, usein neuvolan imetystuki jää siihen että neuvotaan antamaan korviketta jos ja kun oma maito ei riitä. Imetyksen eduista ei saa liiaksi puhua, sillä muuten imetyksessään epäonnistuneet äidit voisivat syyllistyä. Monelle onkin jäänyt suuhun epäonnistumisen katkera jälkimaku, jota puidaan – jos uskalletaan – kolmen-, neljän-, kuudenkymmenen vuoden jälkeen.

Italiaa lukeville suosittelen Paola Negri: Tutte le mamme hanno il latte

4 kommenttia:

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Asiaa puhut. Osallistuin aikoinaan myös Nestlen boikottiin, kun ne veivät kehitysmaihin äidinmaidonkorvikkeita, joissa ei ollut edes puhdasta vettä saatavilla, mihin sitä sekoittaa.
Tuosta itlailaisesta tekstistä tuli mieleeni, että tietyissä piireissä käytettiin ainakin vielä 1940-luvulla imettäjiä. Niinpä esim. miestäni imetti aikoinaan joku toinen nainen, jolta maitoa riitti. Ilmeisesti oli kutenkin kyse varakkaammista perheistä.
Ja Italiassakin on vasta hiljattain alettu huomaamaan, miten paljon parempi vaihtoehto lapselle ja äiti-lapsi-suhteelle on imettäminen.

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Vähän tuli vääriä sanajärjestyksiä ja kirjoitusvirheitä tuohon tekstiini. Mutta ehkäpä sen ymmärtää kuitenkin.

Katja kirjoitti...

Rete Italiana boicottaggio Nestlé http://www.ribn.it/

Anonyymi kirjoitti...

Kai sitä jonkinlaiseksi imettäjä systeemiksi saattoi sanoa meilläkin.

Nostin pojan imetettäväksi ja kun poika näytti olevan kylläinen, nostin pojan pois ja pesin molemmat.

Helpotti kun oli ihan vieressä töissä ja teki puolta päivää.