perjantaina, helmikuuta 03, 2006

San Biagio

Kevät näyttää saaneen ensimmäisen erävoiton talvesta, vaikkakin juuri tänä aamuna, kolmen säkenöivän aurinkoisen päivän jälkeen, Tuppula herää sakeaan sumuun kietoutuneena. Koulutie kulkee juhlaan valmistautuvan Corso Garibaldin kautta. On San Biagio, kurkkukivulta suojelevan pyhimyksen juhlapäivä. Pyhimystarinansa mukaan piispa San Biagio pelasti kalanruotoon tukehtumaisillaan olevan pikkupojan; jo aamulla kirkon alttarille on muodostunut työmatkalla kurkkunsa siunauttavien jono, meidänkin perheemme liittyy jonon hännille sillä eihän sitä koskaan voi olla liian varma. Pieni barokkikirkko on muuten avoinna vain aamun varhaisimman messun aikaan; se on minun ja Sulttaanin vihkikirkko. Kirkkoa sivuava juhlakatu antaa lupauksen illan ohjelmasta: myyntipöydät notkuvat muovisista leluista ja lähestyvän karnevaalin tykötarpeista, teknisesti kuorma-autoiksi luettavat kojut myyvät torronea, metrilakua, paahdettuja manteleita. Kaikki on kallista tai kalliimpaa. Useamman vuoden ajan nousseiden hintojen ja paikallaan pysyvien palkkojen kanssa kylkimyyryä kulkeneet potentiaaliset asiakkaat ovat epäluuloisia, ja myynnin ollessa niukkaa kojujen kauppiaat turvautuvat epätoivoisiin strategioihin: myyjä ojentaa lapsen kätöseen ensimmäisen lelun johon katse pysähtyy, vanhemmalle jää vaihtoehdoiksi kaivaa kuvetta tai kuunnella itkua kun lelu otetaan pois. Kovaa peliä. Myös kissat ovat huomanneet kevään ensimmäiset merkit: kujalle ja pihoille aukeavasta keittiönikkunasta kantautuu mouruntaa, jonka viesti on selvä.

3 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Joo kai, klikkasin Kopsista kohtaa "posted by Kops at (kellonaika), ja se avasi juuri sen jutun sivun, ja sitten palkista kopioin. Näppärää, eikö?

Anonyymi kirjoitti...

en tiedä onko pugliassa sama:
on tapa säästää "panettone" (joulukakku) Joulusta ja syödä sen pois vasta San Biagion päivänä.
Se suojaa flunssalta!
:)

Katja kirjoitti...

En ole kuullut tavasta, ja ehkä panettonekin on meillä tuontitavaraa? Mutta kannattaa kokeilla, koskaan ei voi olla liian varma :)