Arjenhallintaa: maastoutuminen

Aika tyytyväinen minä tuohon silituslaudan päälliseen olen, nyt lauta voi aamuvarhaisen hätäisen paidansilityksen jäljiltä jäädä keittiön seinään nojailemaan ja maastoutua tarjottimiin ja patalappuihin. Siihen saakka kunnes Huhtipoika sen päälleen kaataa. Kierrätin kankaan Italiattaren vauvansängyn lakanasta joita olin pesänrakennushormoneissani ommellut, siinä uskossa että vauvat nukkuisivat pinnasängyssä ja tarvitsisivat omia liinavaatteita. Tyhjää pinnasänkyä muuhun makuuhuoneeseen koordinoineella tekstiilillä ei ole varsinaista tunnearvoa.

Puhelinoperaattori jätti meidät päiväksi muutamaksi lähes ilman internettiä, tai toimi verkko mutta niin hitaasti että olisi ollut parempi olla ilman eikä turhanpäiten odotella latautumista viisi minuuttia per sivu. Trafiikki koneelta poispäin eli upload kuten engelsmanni asian ilmaisisi toimi moitteettomasti, ja koska useampi muukin kohtalotoveri asiasta valitteli, oli vain uskottava että infrassa on vikaa ja bittivirta Tuppulaan saapuu yhdellä raiteella kuten FSE, vuoroin ylös-, vuoroin alaspäin. Italiaa matkustetaan edestakaisin verbeillä salire ja scendere; salire a Lecce kuulostaa aika jumalan selän takaiselta mutta siihenkin on jo kymmenessä vuodessa tottunut.

Nannamuu

Nannamuu on ehkä paras Huhtipojan sanoista; emme ihan varmasti tiedä mitä se tarkoittaa, mutta jotain syötävää se on. Nyt olisi ilmassa sellaista että puhumaankin voisi opetella, vaikka ei se niin tarpeellista maailmassa ole kun muutenkin voi mennä ja ottaa ja tehdä itse, tai kädestä pitäen raahata ison ihmisen paikalle ja sormella osoittaa: istu tuohon, kädet ylös - ota syliin, nostaa paidanhelmaa - anna tuota.

Istua pönöttää rappusella, enkä osaa sanoa muistuttaako enemmän Isontalon Anttia vai Rannanjärveä.

Hyvää Naistenpäivää, Italiatar!

Italiassa Kansainvälistä naistenpäivää kutsutaan yleisesti ja erheellisesti nimellä Festa delle donne; korjattakoon virhe, ei tässä mitään juhlimista ole.

Italiatar juhlii tänään viisi- ja puolivuotispäiväänsä. Olen kutsunut illan ruokavieraiksi kaksi vuoden '68 kommarifemakkoa sekä yhden sukupolvea nuoremman petetyn ja jätetyn samasta kuppikunnasta.

Illan ohjelma: Patonkia, mozzarellaa ja valkosipulivoita
Cous cous -kanasalaatti

Debatti aiheesta onko minihame emansipaatiota

Väliajalla miestrippari

Ei vaiskaan.

Seitsemäs käsky

Jos lataan netistä peer to peer -ohjelmalla tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia, on se varastamista. Jos samaa materiaalia myydään kaupan kassajonon reitille karkkien ja partaterien väliin kiilatussa standissa viisitoista euroa kolme kertaa kaksikymmentä minuuttia, on sekin varastamista. Jos katson saman ohjelman telkkarista, tai nauhoitan ajastimella ja katson seuraavana päivänä, ei se ole varastamista, paitsi jos pikakelaan mainokset, olen epärehellinen mainosrahansa sijoittanutta kohtaan, samoin jos menen mainostauolla jääkaapille. Oikeus ja kohtuus lienee jossain keskivaiheilla, ja toki asian voi selittää mukavuusetiikalla itselleen parhain päin. Minulla ei ainakaan ihan kauhean paha olo ole, ja luulisi Walt Disneyn perikunnan saavan riitävästi tuloa jokaisen nokkamukin ja lippalakin koristukseksi painetusta ankanlärvistä, vaikka niitäkin kai kiinalaiset painavat myös piraattina.

Kaikkea ei voi kopioida, talon voi tehdä tismalleen saman näköiseksi kuin on lomamatkalla nähnyt mutta muurareille ja työmaavalvonnalle pitää silti maksaa, leivästä ei voi ottaa piraattikopioita. Jos haluaa Rollarit konserttiin, tuskin tyytyy siihen että kutsuu paikalle Vito & the Boysin soittamaan Satisfactionia. Piraattikopioinnin piti tappaa musiikki, kuten varmaan aikanaan automaattipianon ja gramofonin, mutta ehkä muusikot elävätkin muusta kuin levymyynnistä, konserteista tai hilseshampoomainoksista ehkä? Italiattaren kummitädin muusikkomiehen bändin sivuilta saa ainakin puolikkaita raitoja ilmaiseksi mp3:na ja kokonaisen CD:n postikuluja vastaan mikäli liittyy faniklubiin. Käykää ihmettelemässä ja ihastelemassa.

Ihminen on siitä hauska elukka että se voi jättää perinnöksi hankittuja ominaisuuksia työkalun muodossa, ja jokainen uusi sukupolvi on päässyt jatkamaan siitä mihin edellinen on jäänyt kivikirveen paranteluprojektissa. Siinäkin hommassa on kopioitu, plagioitu ja suorastaan varastettu. Jotain jarrua on yritetty pistää kieltämällä silkkiperhosen toukkien maastavienti kuolemantuomion uhalla, sulkemalla palvelimia, polttamalla kirjarovioita, mutta aina jossain joku toinen yrittää sitä samaa, yrittää ja yrittää kunnes onnistuu.

Ihmisenpennulla, tuollaisella yksi-kaksivuotiaalla, on hämmästyttävä lajityypillinen hinku työkaluihin, ja jo puolitoistavuotiaana hän käyttää työkaluja paremmin kuin yksikään muu laji eläinkunnassa. Ihan ihastuttaa. ***

Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden ero selitetään mielestäni hyvin täällä. Ehkäpä seitsemäs käsky viittaakin vain niukkiin resursseihin.

Hardware

Tietokoneen tai minkä tahansa siihen liittyvän hilavitkuttimen hankintaan, niinkuin lähes kaikkiin ostoksiin, pätee ohjesääntö "lykkää hankintaa niin pitkälle kuin voit". Pitkien kalsareiden ostoa viivyttämällä voi kevät jo saapua, ruokakaupassa ostoksensa minimiin rajannut saa kaapinpohjalta eiliset tähteet markkinoiduksi nälkäiselle perheelle. Olen pidättyväinen osaltaan ekopiheyden, osaltaan aivan yksinkertaisen persaukisuuden takia, mutta tietotekniikassa painaa vielä se että minä hetkenä tahansa lelun ostaa, on se vanha paska jo ennen kuin on päässyt ulos kodinkonetaivaan parkkipaikalta, ja seuraavalla viikolla, seuraavassa kuussa samalla rahalla saisi niin ja niin monta gigaa lisää. Neljä vuotta vanhassa koneessa on jo väärä määrä joka tapauksessa vääränlaisia portteja, ja kuka enää käyttää IomegaZippiä? Jotkut evoluution oksat kuivuvat.

Yritän saada kotiväkeä Suomessa Skypen päähän, mutta muorin iBook, vanha paska siis, ei pyöritä ohjelmaa. Tällä hetkellä parhaalta ratkaisulta vaikuttaa DualPhone, jolla voi pelata jatkoaikaa sillä ihan vielä eivät huoli muorin konetta tekniikan museoon...

Olemme palanneet kotona internetin aikakauteen, on se ihanaa, p2p ja reaaliaikaiset varmistukset siitä missä muussa filmissä olen näyttelijättären nähnyt, ja mistä mihin vie Route 66. Ja tietysti Skype.

Piraattiretrospektiivi

...se siitä mihinkään kuollut.

Uhkaava pääkallo brittiLP:n sisäpussissa on koko lailla nostalginen, oltiin kakaroita eikä meillä ollut C-kasettisoitinta stereoissa, ei edes piuhaa levysoittimen ja kasettisoittimen välillä, laitettiin kasettisoittimen mikki kiinni kaiuttimeen ja äänitettiin jotain maukka perusjätkää, ssshh ssshh, äänitys käynnissä. Ihan kamalaa skeidaa siitä audiosta tuli mutta oliko sillä niin väliä, ei oltu hifistejä.

Kuvia kodista: lastenhuone

FSE

Tuppulasta maakunnan pääkaupunkiin ja toisiin tuppuloihin voi pienellä onnella ja aikataulujen sen suodessa matkustaa kaakkoisradan lättähatulla tai linja-autolla. Kaksi iltapäivää viikossa työmaaturvallisuuskurssilla provinssipääkaupungin keskustassa, viisi euroa bensiiniä ja kolme kuusikymmentä pysäköintimaksua kerralta puhuvat julkisen liikenteen puolesta. Sulttaani saa saattaa minut naapurikaupunkiin, jonka läpi ajaa aikataulunsa puolesta kivuttomin onnikka. Linja palvelee lähinnä yläkoululaisia, mutta muutama aikuinen mies on päätynyt laskuissaan samaan tulokseen kuin minä, ajanut autonsa seinään, menettänyt pisteet ajokortistaan kenties? Huomaan henkilöautonormittuneeni, kuten valtaosa tuppulalaisista. Appivainaa matkusti töihin linja-autolla kunnes aikataulut kääntyivät häntä vastaan.

Linja-auton pleksi-ikkuna on sisäpuolelta naarmuinen, ulkoa sateentuoman erämaan pölyn läikittämä, kerrosten välistä vesihöyryssä. Katselen sen suodattamaa maisemaa ja mielessäni siteeraan Minniä joka siteeraa Frank McCourtia: Te kirjoitatte joka hetki, koko elämänne. Jopa unissanne te kirjoitatte. Kun kävelette tämän koulun käytävillä, tapaatte ihmisiä ja kirjoitatte koko ajan ajatuksissanne. Kolmessa vartissa tunnelma vaihtelee huikaisevan kauniista murheelliseen; peltojen punainen multa on vasta aurattu, oliivilehdoissa puiden juurelle punaisen mullan vastaväriksi ovat nousseet kellanvihreät kukat. Superstradan rinnalla kulkee complanare, sen pengertä ajaa vanha mies vaaleanpunaisella naistenpyörällä, tarakallaan pieni kuokka. Tienristeyksessä aleppomäntyjen alla vähäpukeinen afrikkalaisnainen lämmittelee peltitynnyrissä palavan tulen äärellä, vieressään valkoinen muovituoli johon voi istahtaa odottamaan asiakkaita. Jos maailma on näkkileipä, tunnen silti olevani sen voidellulla puolella.

Laki 194

Italiassa lakeihin viitataan usein yleisessä puhekielessä niiden numerolla, esimerkiksi jokaisessa hieman suuremmassa kaupungissa ja tuppulassa on kaupunginosa jolle eivät ole viitsineet edes nimeä laittaa, vaan viittaavat siihen sanoilla zona 167, laki sosiaalisesta asumisesta. Kansankielessä kaupunginosaa nimitetään Bronxiksi, kun eivät Jakomäkeä tunne.

Jälleen kerran mediassa mekkaloidaan laista 194. Laki jota vastustetaan, puolustetaan ja käytetään poliittisena keppihevosena säätelee oikeutta lailliseen raskaudenkeskeytykseen. Yleensä lain nostavat esille henkilöt, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa; paavi, Giuliano Ferrara...

Lääkäri voi omatuntoonsa vedoten kieltäytyä kirjoittamasta reseptiä ns. katumuspillerille, apteekkari voi omatuntoonsa vedoten kieltäytyä myymästä sitä. Varmuuskumeja sentään myyvät, vaikka hurskaimmat eivät laita 24/7 automaattia apteekin ulkoseinään. Jos ei kestä pikkukaupungin apteekkarin uteliasta tahi moralisoivaa katsetta, voi kumit hakea naapurikaupungin piazzan tupakkakaupasta tai Lidl'istä. Kahta työtä tekevä julkisen sairaalan lääkäri voi kieltäytyä omatuntoonsa vedoten tekemästä raskaudenkeskeytystä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja tehdä niitä yksityisklinikalla tiistaisin ja torstaisin.

Oma poliittinen linjanvetoni lakiin 194 on seuraava:

1) Kannanotot henkilöiltä joita asia ei henkilökohtaisesti koske, miehiltä ja virallisesti selibaatissa eläviltä papeilta, munkeilta ja nunnilta, ovat äärimmäisen epätoivottavia.

2) Tekevälle sattuu, mutta siitä huolimatta ei-toivottujen raskauksien määrä Italiassa on liian suuri siihen nähden että elämme sentään vuotta 2008.

3) Jos ja kun huomaa kumin puhjenneen, pitäisi katumuspillerin saaminen olla yhtä varmaa Canicattìssa kuin Milanossa.

4) Perheen puolesta puhuvien poliitikkojen tulisi tarjota todellinen vaihtoehto raskaudenkeskeytykselle, ei ainoastaan lämmintä kättä, Herran siunausta ja lakia joka takaa naiselle oikeuden synnyttää anonyyminä ja jättää vastasyntynyt sairaalaan. Lapsen pitämisen tulisi olla taloudellisesti mahdollista teiniäidille, pätkätyöläiselle, yksinhuoltajalle, kaksilapsiselle perheelle joka elää alle köyhyysrajan.

_______________________________

Jälkikirjoituksena lisättäköön ettei ns. katumuspillerin reseptin kirjoittamisesta kieltäytyminen ole laillista; tätä eivät tosin tiedä kaikki lääkärit, saati mielivallan uhriksi joutuneet naiset. Valmiin ilmiantokaavakkeen saa netistä.

Kuvia kodistani

Sari innosti räpsimään kuvia, kunhan räkätautipotilaiden panttivankina ensin sain digikameran palaamaan studiolta asumukseen. Ihastuttavaa että kotiin on jälleen hankittu nettiyhteys, vaikkakin toistaiseksi harvinaisen epäergonomisella seisomapaikalla ns. lastenhuoneen Ivar-hyllyn päällä.

No nukes

Carlo Rubbia loihe lausumaan eilisessä AnnoZerossa sen mitä minäkin ääneen ajattelin; ei ydinvoimaa kansakunnalle joka ei selviydy edes tavallisesta yhdyskuntajätteestään.

IKEA generation

Uskon kuuluvani IKEA-sukupolveen, päätellen ruotsalaisen kalustejätin prosenttiosuudesta sisustuksessa, jälkikasvun sukupolvesta nyt puhumattakaan; uinuvat ikeasängyssä ikealakanoissa ja osaavat käyttää ikea-avainta alle kaksivuotiaina. Oman lapsuuteni vietin Marimekon, Artekin, Lundian ja Muuramen merkeissä, eikä IKEAa toki ollut olemassakaan, ainakaan Suomessa. Ensimmäiset piirustuspöydän kallistuvat pukkijalat isä toi toiviomatkalta länsinaapuriin, mutta ne ovat jääneet Suomeen yhdessä naruviivaimen ja muun hankalan käsinpiirtämiseen liittyvän tussisuhrun kanssa. IKEA on lainannut ellei peräti kopioinut aiemmasta skandinaavisesta muotoilusta paljon; mitä muuta Ivar onkaan kuin vanhaa varastolundiaa, jolla aikoinaan sisustivat kotejaan sekä vanhojen kulttuuriperheiden taistolaiskakarat sekä tiemmä jokunen työläistaustainen demarikin, sitten hyllyistä tuli juukelin kalliita ja ne jäivät vakivaraistuneiden vanhojen pierujen kalusteeksi nuoremman polven rynniessä IKEAan...? Nykyisellä Lundian hinnalla saisi ehkä jo ns. kunnon kalusteen, mikäli sellaisia sattuu tältä planeetalta vielä löytymään, antiikkihuutokauppoja ja roskalavoja lukuunottamatta.

Italiassa IKEA on kompannut pientä sosiologista vallankumousta, kun aiemmin nuoret sisustivat opiskelijaboksinsa sillä mitä sattui vuokraisännältä jäämään, hetekoilla ja muovituoleilla lähinnä. Opiskelu oli tilapäinen vaihe elämässä ja kaikki resurssit keskitettiin lopulliseen päämäärään, oman kodin rakentamiseen ja avoliittoon sitten kun oltiin valmistuttu ja päästy leivänsyrjään kiinni, kokonaisuuksina ja huone kerrallaan myytäviin tyylikalusteisiin joihin joko oli varaa tai sitten odotettiin, lykättiin tulevaisuutta eteenpäin ellei ns. pakottava syy nopeuttanut avioitumista mahdollisen häpeänkin uhalla. Etelässä tämä on yhä ihanne mutta totuus toisenlaista: yliopistossa roikutaan vuosikausia koska suhteellisen huolettoman opiskelijaelämän jälkeen odottaa suhteellisen tulevaisuudeton prekariaatin elämä, hyvinvoinnin marginaalia on ehkä sen verran että tilapäistäkin voi ryhtyä laittamaan nätiksi... koska tilapäinen kestää puolen elämää. Sitten ne raahaavat Ivarinsa ja Paxinsa saman katon alle, elävät susiparina kuin Pohjois-Euroopassa ikään.

Kodinkone

Tässä männäviikkoina ekologinen jalanjälkeni on levinnyt kuin Elanto, jos nyt nuoremmat ovat moisesta ikinä kuulleet...

En ole super-, iper- saati discount-tyyppiä, pikemminkin lähikaupan kannattaja. Minun on vaikeaa ymmärtää niiden perusteita jotka ajavat viisikymmentä kilometriä ostaakseen jogurttipurkin jonka hinta on kymmenen senttiä alle lähikaupan hinnan, ja minua rauhoittaa tietoisuus siitä että jos lähikauppias ei pääse työvuoron aikana vessaan, on hän itse tehnyt sen valinnan. Näyttääpä kerkiävän, kahville ja tupakallekin, isäänsä en ole enää nähnyt tiskin takana mutta siitä pienestä pojasta joka auttoi kassalla on venähtänyt roteva äijä. En siis ollut vielä käynyt Tuppulan uutukaisessa avajaisillaan liikennekaaoksen aiheuttaneessa Lidl'issä, suhtaudun koko konseptiin pidättyväisesti, sitten kuulen uutisista että Barin IKEA on irtisanonut, anteeksi, jättänyt pätkätyösopimuksen uudistamatta viidellekymmenelle työntekijälleen ja toinen mokoma on töissä ilmaiseksi nauttimassa mahdollisuudesta luoda itselleen ura opettelemalla IKEA-kauppiaan ammattiin, no helev***, mentäisiinkö Lidl'iin ostamaan tarjousvihkosessa komeileva kolmipaikkainen retrotyylinen leivänpaahdin?

Omalletunnolleni vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa kertyneet kodinkoneet:
kolmipaikkainen retrotyylinen leivänpaahdin, uusi
jogurttikone, uusi
höyrypesin, uusi
ompelukone, uusi
saumuri, uusi
dekooderi, uusi
pölynimuri, uusi
videonauhuri VHS/DVD 2 kpl, uusia
väriTV, pieni, uusi
väriTV, iso, uusi
mustavalkoinen TV, käytettynä hankittu, luultavasti tallessa
tehosekoitin/yleiskone, uusi
sähkövatkain, peritty
sauvasekoitin, peritty
silitysrauta, peritty
höyrysilitysrauta, uusi
espressokeitin, uusi
pulsaattoripesukone, roskiksesta dyykattu
pylväsporakone
kaksipaikkainen hollantilainen 50-luvun leivänpaahdin, käytetty, tallessa
pesukone, uusi
sähköuuni, uusi
jääkaappi, peritty, kuollut ja kuopattu
jääkaappi, ostettu käytettynä ja luovutettu veljelle asunnon mukana
kaasuliesi ja -uuni, peritty, kuollut ja kuopattu
kaasuliesi ja -uuni, ostettu uutena ja luovutettu veljelle asunnon mukana
kaasuliesi, uusi
liesituuletin, uusi
MacintoshClassic, käytetty, tallessa
läppäri, uusi
digikamera, uusi
CD-soitin ja radio, uudet
LP-soitin, käytetty
2 x LP-soitin ja radio, käytettyjä, kuolleita ja kuopattuja

Tulikohan siihen nyt kaikki? Olisikohan tässä meemiin ainesta?

Tilkkutäkki

Matkalla postitoimistoon laskuja maksamaan huomasin että jostain oli jäänyt ylimääräistä bitumisoraa, siitä vain löyhästi nakataan lapiolla kuopan täytteeksi katukiven ja asfaltin väliin. Niitä länttejä oli kujalla pitkin ja poikin. Eilinen kissavainaa oli sentään korjattu pois silmistä, ja niistä varsinaisista katutöistä... Muuten päivä on nätti ja aurinkoinen.

Postal market

Koneen kuva-arkistoja penkoessani vastaan tuli tämä italialaisen postimyyntifirman kataloogista skannaamani kuva, jonka mielin kanssanne jakaa. Hmm hmmm.

Hallitus

Hallitus kaatuu, ei kaadu, kaatuu, tällä kerralla sittenkin.

Tunnen Suomesta erään joka on nyt kateellinen.

Arkiduuni

Minun täytyy tunnustaa, ihan oikeasti, että pidän työstäni.

Puhdas tila on ihanaa, julkisivut ovat vaikea asia, nyt pöydällä on ihana työ eli korjausrakennuskohde jossa kolmessa erässä, kolmesta eri sisäänkäynnistä mitattu ja vasta cadissa salapoliisintyönä yhtenäiseksi saatettu tila huone huoneelta, holvi holvilta longertelee korttelin sisällä pilkistäen oviaukon verran kahdelle kujalle ja alle kymmenen metrin julkisivunpätkän verran pienelle piazzalle. Piazzan puoleisella sivulla saa miettiä olohuoneen ja julkisen olohuoneen kohtaamista, kaiken saa keksiä itse sillä tämänhetkisillä autotallin saracinescoilla ei ole mitään historiallista arvoa. Mielikuvitukselle asettavat rajansa ainoastaan hyvä maku ja museovirasto, ja tuskin osaan edes kuvitella mitään sellaista joka loukkaisi museoviraston tunteita. Olen restaurointikiltti ja melko nöyrä vanhaa kaupunkitilaa kohtaan. Taidan hakea inspiraatiota vastapäisen entisen luostarin munkkikammioiden perspuolesta.

Mittapiirustus roikkuu kotona porraskaiteen vaijeriin pyykkipojalla kiinnitettynä, katselen sitä imettäessäni jo isoksi kasvanutta poijjanjuntturaa päiväunille ja kuvittelen: käytäviä, ikkunoita, tulisijoja, epäsuoraa valoa, avaan ovia, suljen ovia.

Yogurt

Viimeisen sanotaanko vuoden aikana loistavia, elämässä tyydytystä antavia tapauksia on harvassa. Nyt täytyy hehkuttaa että kotijogurtti on vihdoinkin saatu sellaiseen malliin että se on just eikä melkein sellaista kuin pitää.

Hankin anoppivainaalta perityillä supermarketin kanta-asiakaspisteillä omatunnolleni turhan kodinkoneen, jogurttikoneen jossa hapanmaitotuote on omissa kannellisissa annoskokoisissa lasipurkeissaan siististi järjetyksessä. Tähän mennessä on jogurtti kodissamme tehty perinteisemmillä metodeilla, villapeittoon käärityssä kannellisessa lasipurkissa.

Jogurtin onnistumiseen vaikuttavat paitsi olosuhteet, jogurtin vanhemmat. Ensimmäinen koneellistettu koe-erä loppiaisen vastaisena yönä meni poskelleen, joko siksi että juurena käyttämässäni Fagen jogurtissa olivat maitohappobakteerit kanttuvei, jääkaappilämpöisen maidon laittaminen niin kuin koneen käyttöohjeissa suvaitaan oli vallitsevissa olosuhteissa liiallista optimismia kun neljänkymmenen asteen saavuttaminen 13W teholla huonosti eristetyssä kodinkoneenrimpulassa huoneenlämmön ollessa viittätoista kestää perstuntumalta noin viikon, tai viimeisenä selityksenä se että jogurtti järkyttyi maanjäristyksestä. Ei pitäisi, kreikkalaisen luulisi tottuneen, tai sitten tuhannet emännät Peloponnesoksen niemimaalla kirosivat samaa asiaa vilkaistessaan sunnuntaiaamuna uuninpankolla pönöttävään jogurttitiinuun. Teoreettisena vaihtoehtona koneen vihkonen mainitsi vielä maidosta löytyvät antibiootit, mutta sitä vaihtoehtoa en halua edes harkita.

Toisessa erässä paritin tavallisen muovipullossa myytävän pastöroidun homogenoimattoman tuoremaidon liekö Granarolon Parmalatin Kyrin kanssa: lopputulos oli syötävää mutta juoksevampaa ja viskoosisempaa kuin alkuperäinen. Epämiellyttävästi muistutti viiliä, jota en järin ole kaipaillut.

Kolmas kerta toden, sanovat, Yogurt Intero Fattoria Scldasole da agricoltura biodinamica. Purkin kyljessä seisoo lactobacillus bulgaricus, hei, tämähän on bulgarianjogurttia.

Onni on upottaa aamulla lusikka täyteläiseen, lohkeavaan jogurttiin.

Katsaus menneeseen vuoteen

tuntuu lähes velvollisuudelta. Syvältä.

Jotain hyvääkin on vuonna 2007 tapahtunut: saimme uuden ystävän, tai siis kolme uutta ystävää koska uusi ystävä toi mukanaan kuvioihin kaupanpäällisiksi miehen ja pojan. Uusi auto on päivittäisen ilon ja mielihyvän lähde, siinä määrin kuin auto nyt voi iloa ja mielihyvää tuottaa. Ohuesti raskaiden arkivelvollisuuksien päälle levitettynä.

Olen yrittänyt selvittää itselleni uuden ystävän ilmestymisen dynamiikkaa, siinä täysin onnistumatta. Ilmestyi studiolle läppäri kainalossaan ja pikkuhiljaa asettui taloksi. Puoliso on harvasanainen romanialainen kokki; pitkät tauot keskustelussa eivät minua henkilökohtaisesti pelota, sillä olen nähnyt hiljaisia miehiä ennenkin vaikkei niitä ihan lähisuvussa olekaan. Kohtaamme syömisen, albanialaisen grapan ja shakkiturnausten merkeissä. Poika on Huhtipoikaa vajaa vuoden vanhempi, eivätkä nuoret miehet ole vielä päässeet yksimielisyyteen siitä kumpi heistä on pomo. Tuuppivat toisiaan, ja minä ihmettelen ärhenteleviä urosgorilloita sivusta seuratessani miehisyyden biologista puolta.

Seimityömaalta

Mitä joulunviettoon tulee, ihmiset voi karkeasti kategorisoida joulu- ja eijoulutyyppeihin, ja joulutyypit jakaa seimen tai kuusen kannattajiin; vietettäköön joulu, lasten mieliksi, joulupukilta ei ole odotettavissa ihmeempiä ja pakollisten lahjojen määrä on rajoitettu minimiin. Kuusi-seimikiistassa olen selvästi lähempänä tavoitettani kuin koskaan, sillä viime kesänä heitteillejätetystä kuusesta ei koristeeksi ole, jääköön pihalle. Tämän vuoden seimi on palannut alkuperäiselle paikalleen takan hyllylle, sillä vaikka figuurien enemmistö on jo viime vuonna vaihdettu lapsirasitteen takia perulaisista saviukkeleista tanakkaan kiinalaiseen muoviin, olen silti jo joutunut kertaalleen liimaamaan Melchiorin pään takaisin paikoilleen pikaliimalla. Murjaanien kuningas parka, onneksi kukaan ei nielaissut lattialta kierimästä löytynyttä maurinpäätä.

Olen saanut mellastaa vapaasti seimityömaalla, ja se näkyy itse pääkohtauksen, Pyhän perheen ympärille kasvavista teemarönsyistä: paimenet ovat yläniityllä, Itämaan tietäjät vielä matkalla sillan tuolla puolen, syntymäluolan vuorta kruunaa kultainen linna johon ei liity henkilöhahmoja mutta kunhan hänessä on, komea kuitenkin. Tämän vuoden uusi henkilö on kaivolta vettä kantava neito, ja vielä olisi tilaa ainakin pyykkärille ja juoppolallille. Lisää kuvia luvassa... ehkä...

Laringospasmo

Lasten akuutti laryngiitti; valekuristustauti, pseudokruppi, laryngitis acuta subglottica.

On yleisesti tunnettua että lapset päivähoidon aloittaessaan sairastelevat enemmän, mutta sairaalakeikka viiden hoitopäivän jälkeen ylitti hurjimmatkin odotukseni. Huhtipoika meni perjantai-iltana nukkumaan hyvässä päiväjärjestyksessä, näennäisen terveenä ja hyvinvoivana, mutta heräsi puoleltaöin haukkuvaan yskään ja ilmeiseen hengitysvaikeuteen. Ensimmäisenä epäilin oksennusta, vierasesinettä jos vaikka epähuomiossaan olisi syönyt tyynyn, ja koska Italiatar oli jo unten mailla katsoin viisaammaksi lähettää miehen poikineen yön selkään, ensin Tuppulan ensiapuasemalle, sieltä lähikaupungin sairaalaan jossa lastenosasto. Rauhoittavien puhelinsoittojen, adrenaliinin, kortisonin, sormeen nipistetyn saturaatiomittarin ja pojan virallisen hoitoonoton jälkeen järjestimme vuoronvaihdon; Italiattaren kummisetä sairaalaan, Sulttaani kotiin ja minä takaisin sairaalaan jossa vapautin kummisedän. Miten kuljettaa joen yli kaali, susi ja vuohi veneellä jossa on paikka vain yhdelle kerrallaan. Sairaalakassiin yöpuku, aamutakki ja tohvelit, luulen meneväni yhdeksi yöksi ja unohdan käsisaippuan, vessapaperin, hammasharjan.

Italialaisessa lastensairaalassa on aina mukana äiti, paitsi siis tietenkin terveillä täysiaikaisilla vastasyntyneillä jotka saavat sairaalakohtaisesti taistella oikeudestaan äitiin. Äidit vaihtavat vaipat, ruokkivat, lääkitsevät, mittaavat kuumeen, pitävät kukin sylissään pientä tai isompaa joka sanoo ai. voi. Michelangelon Pietàn asennossa. Hoitajat komentavat äitejä: aerosolilääkitys on annettava vaikka väkisin, Rouva, se on lapsenne parhaaksi, haluattehan että lapsenne paranee? Äidit eivät ymmärrä, äidit ovat moraalisesti heikkoja lapsen itkun edessä. Lääke on annettava kello 15, se tarkoittaa kello kolme, hyvät rouvat, sijatkaa taivaan tähden vuoteenne nyt sillä Ylilääkäri on tulossa kierrokselle.

Pojan hengenkulku paranee nopeasti, kurkunpäätulehdus valuu alempiin hengitysteihin ja muuttaa muotoaan kaiken tukkivaksi rääksi. Iltapäivällä työvuorossa on optimistinen lääkäri joka lupailee kotiinpääsyä seuraavaksi päiväksi, aamulla varovainen joka haluaa pidentää tarkkalua vielä vuorokaudella. Emmehän voi lopettaa kortisoniterapiaa yhtäkkiä, emmehän voi jatkaa kortisoniterapiaa kotona, pitää olla vielä yhden yön ajan tarkkailussa ilman kortisonia? Kuka on antanut teille luvan lopettaa kortisonin? - No se kaljupäinen kolleganne. Olankohautuksia. Ilman kortisonia yskä pahenee yöllä, soitan paikalle hoitajan ja kysyn pitäisikö lääkitä, Siitä keskustelette huomenna tohtorin kanssa. Harkitsen hätäsuunnitelmaa, mahdollisuutta kietoa pojan huopaan, kävellä ulos osastolta ensiapuasemalle.

Neljän sairaalassa vietetyn yön jälkeen paluu kotiin.

Tonttu nukkuu pommiin

Tosiaan, tänään ei joulukalenterissa ollut yllätyksen yllätystä. Epäilen tontulla menneen myöhään Linnan juhlien jatkoilla.

Huhtipoika suhtautuu hoitoputkeen lykkäämiseensä varsin tyynesti; aamulla tarhaan viedessä vilkuttaa isälle ciao ciaot ja yhden aikaan haettaessa kipittää noutamaan tulleen äidin luo ilman suurempia tunteenkuohuja, nostattaa itsensä syliin mutta maahan laskettaessa lähtee taas matkoihinsa. Tällaisen työn minulle hankkivat, tuumaa, puolipäiväisenä leluja siirtelemässä. Vastuuntuntoisena hän hoitaa hommansa.

Joulukalenteritiivistelmää

1. Italiatar menee isompien pimatsujen kanssa Winx-leffaan; illalla selviää että erään toverin mieheen on iskenyt klassinen neljänkympin kriisi.

2. Muistan väärin karatekilpailun alkamisajan ja totean taittavani vartissa matkan piazzalta Tuppulan urheiluhallille jalan, lastenrattaita työntäen. Aika hyvä aika. Illalla nenä menee tukkoon ja kurkkukipu iskee. Bucarest United syöttää friteerattuja neulamuikkua vastaavia sekä vino novelloa.

3. Huhtipojan ensimmäinen tarhapäivä. Äitiä tarvitaan studiolla.

4. Huhtipojan toinen tarhapäivä. Ylistän nenänpesukannua.

Ihannemies

Ihannemieslistallani on jo vuosia ollut Indiana Jones, fiktiivinen hahmo siis niinkuin ihannemiehen kuuluukin, ja juuri nyt tuntuu siltä että listaa olisi aika päivittää. Uudet suosikkipoikani arkeologi-actionmanin lisäksi ovat Gregory House ja Michael Scofield. Lääkäreistä on riittänyt aihetta ja aiheentynkää useampaan TV-sarjaan; Scofieldin henkilöhahmon fiktiivisyys on ilmeistä kun en minä ikänäni ole mitään noin nättiä nähnyt Linja-autoasemalla Otaniemen bussiin jonottamassa. Oih ja voih ja huokaus, poijaassa on tukevaa todistusaineistoa rotuteoriani pönkäksi.

Nyt vain ihmettelen missä fiktioiden ihannenaiset piileksivät, kun ei tältä istumalta tule mieleeni muita kuin Jessica Alba geenimuunnellun X5-452:n roolissa.

AC/DC

Lapsia voi kasvattaa ilman ammattikasvattajain manuaaleja, täytyy vain luottaa terveeseen maalaisjärkeen.

Lapsi käyttäytyy yllättävästi, ei kuuntele, ei tottele käskyjä, ei harkitse hetkeäkään ennen hyppäämistään pää edellä vaaraan. Tuo tyyppi olisi Continuum Conceptin viidakossa kävellyt suoraan jaguaarin kitaan, muun yhteisön varoittavaa esimerkkiä tarkkailematta. Lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan, ei hetkeäkään hiljaa. Ei sovi kerrostaloasuntoon.

Wahlgrenin ämmä sanoo että lapsen voi antaa puraista saippuaa, se maistuu pahalta eikä lapsi tee sitä toiste. Mikä näitä minun kakaroitani vaivaa? Onko edes tilastollisesti mahdollista ettei Wahlgrenin ämmälle ole sattunut pesueeseen yhtään rikoksenuusijaa?

Lapselle pitää aina selittää kiellot ja käskyt, lapselle ei koskaan saa selitellä kieltojaan ja käskyjään, lasta ei pitäisi kieltää tai käskeä. Hei, oletko nähnyt Supernannyn? Tänään koirakoulussa opetellaan liikkeestä pysähtymistä. Miksi viisivuotiaani ei ole vielä oppinut sitä?

Vaistovanhemmuus. Esiäitien ääni huutaa: tukkapöllyä, tukkapöllyä!

Kun meillä on tuo AC/DC. - Mikä? - Toimii sekä tasa- että vaihtovirralla, ei pysähdy hetkeksikään.

Tule kaapista, Tiivi-Taavi

Perheen nuorimman mielestä Teletapit ovat parasta viihdettä mitä maa päällään kantaa, ja siskokin alentuu mielellään moisiin vauvamaisuuksiin, joita tosin jo kommentoi ja analysoi niinkuin mediaa kuuluukin.

-Taikapilvestä satoi vettä Hipsun hatun päälle ja siihen kasvoi kukkia. Hipsu sanoi yääk. Hipsu ei pidä kukkahatusta koska Hipsu on poika.

-Niin, niin kai se on.

-Sitten taikapilvestä satoi vettä Tiivi-Taavin päälle ja koko Tiivi-Taavi kasvoi täyteen kukkia. Tiivi-Taavi pitää kukista vaikka Tiivi-Taavi on poika.

-Niin, eihän ne kaikki pojat.

Sen seitsemän faktaa

Vastaan viiveellä Paperivuorineuvoksen haasteeseen:

1. Minulla on 24 hammasta.

2. Kuulun kommunistiseen puolueeseen ja roomalaiskatoliseen kirkkoon, siis siinä mielessä kuin Italiassa kirkkoon kuulutaan tai ollaan kuulumatta.

3. Olen opiskellut hollantia.

4. Olen käynyt vuoden verran kultaseppäkoulua, ja kuulemma olin hyväkin siinä hommassa.

5. Soitan auttavasti rumpuja.

6. Olen auttamatta filonipponica, eli kahdesta samantasoisesta ja -hintaisesta tuotteesta valitsen lähes poikkeuksetta japanilaisen. Mitenkähän senkin sanoisi suomeksi, japaninmielinen? Miksei kukaan japanilainen arkkitehti kosinut minua?

7. Osaisin tehdä villapaidan rautakauden välineillä, mutten erityisesti pidä neulomisesta.

Kahdeksantoistakuinen: Mies

Ei halua syliin, ei kantoliinaan, ei rattaisiin, tahtoo taapertaa yksin keskellä katua, ei anna kättä ämmille ja äiteelle nyt varsinkaan. Saapastelee piazzan halki kuin isäntämies suuremmankin pellon laitaa.

Äidinnahkahousut

Minulla on menossa elämäni kolmannet nahkahousut, ellei satunnaisesti vaatekaapissa käyneitä fossiileilta seitsenkymmentäluvulta säästyneitä mokkahousuja lasketa. Ensimmäiset, kummitädin vanhat, toiset ompelin itse lakkiaisiin, olivat liian pehmeää nahkaa ja niihin venyi polvipussit. Nykyiset sain anopilta vielä neiti-ihmisenä, niihin on välillä ommeltu joustava kolmio etusaumaan ja tarpeettomaksi tultuaan se on otettu pois. Oikeastaan on vielä liian lämmintä nahkahousuille ja varsinkin umpinaiselle jalkineelle, mutta ei kai nahkahousujen kanssa voi käyttää sandaaleja? Tai, ainoastaan baijerilaisten polvihousujen kanssa?

Jälkikasvu kietoo kätensä reiden ympärille, sanoo Äidinnnahkahousut. Maailma on julma paikka, kun äideistäkin tehdään housuja.

Pistetili karttuu

Elissäiltana Italiattarelle kolme tikkiä, ital. punti, jo ennestään tutulla S. Giuseppe Sambiasin ensiapuasemalla. Toiveikkaasti utelen saako sadalla pisteellä oman lääkäriambulanssin, ja voiko toisen ASL:n piirissä kerätyt pisteet/tikit lisätä perheen saldoon.

Viaggio di speranza; VBAC

Gallipolin gynekologien helppoon kirurginveitseen suivaantunut Tuppulan tissiliigan tsekkivahvistus kävi pyöräyttämässä kakkosensa Prahassa alateitse. Onnittelut äidille ja tyttärelle.

Reportterimme Tuppulan piazzalla

Arki ja koulu on alkanut, kiitos kysymästä, ja takavuotinen toimistovauva on entistäkin yhteensopimattomampi ammatinharjoittamisen kanssa. Fossilit laserprintteriin, kaapinovet auki, paperit pitkin lattioita. Me olemme palanneet kotiin, Italiatar täytti vuosia ja sai vuosipäivänsä kunniaksi oman huoneen, no, nurkkauksen - 2,02 x 1,45 - jonka kalustus noudattaa uskollisesti jo aiempien töiden viitoittamaa Marimekko-IKEAn linjaa. Maija Isolan kitschiksi asti ryöstöviljellystä hengentuotteesta voisin kirjoittaa pidemmänkin postauksen, mutta seinälle maalaamani helmiäispinkit jättiunikot ovat oikeasti aika hienoja.

Tuppulan piazza on entisellään, paitsi että pretura - raastuvanoikeudeksiko se pitäisi kääntää? - on muuttanut pois ja vienyt mukanaan asianajajat piazzan baarista. Tyhjilleen jäänyt rakennus odottaa arvolleen sopivaa käyttöä. Aivoriihemme ehdottaa ns. casa chiusaa jossa alakerran toinen siipi tarjoaisi palveluita rouville, toinen herroille ja yläkerrassa saisi randomina. Varteenotettava vaihtoehto bordellille olisi kunnallinen löytökoiratalo joka nimettäisiin kolmatta kertaa kaupungin pormestarina olevan eläinlääkärin mukaan. Kulkukoirat odottavat jo avajaisia rappusilla maaten. Meille koko poliittisen kentän vaalipuheissa muistettu ja muuten unohdettu vanhakaupunki on edelleen unelma, vaikka rationaalinen vaihtoehto olisi tuoreeltaan peritty isompi asunto laajennuskaupunginosassa. Kävin eilisiltana hakemassa toisen muuttokuormallisen, matkalaukullisen lastenvaatteita. Keittiön kello oli pysähtynyt ja ilmassa roikkui hylätyn talon melankolinen tunnelma, kuoleman peruuttamattomuus.

Illallinen kynttilänvalossa

Kun lopulta saimme ilmastointilaitteen asennettua, oli samana iltana puolentoista tunnin sähkökatkos koko maakunnassa, mitä sitten merkitseekään vai merkitseekö mitään. Muistelimme vuoden 2003 maanlaajuista black outia jota vietimme Roomassa Terminin asemalla, vuosikkaan Italiattaren ja matkalaukkujen kanssa.

Nettipimennossa vietetty kesä on ollut ihmeen kiireinen, vai onko tuossa ihmettelemistä, kahden alle kouluikäisen kanssa ja ilman nonnien, kälyjen ja tätien tukiverkkoa. Kesätyönä olen pyörittänyt Italiattaren kummitädin b&b:tä. Lakanoiden silittäminen on ns. älyllistä työtä helpommin yhdistettävissä pikkulasten hoitoon, lue: alituisiin keskeytyksiin ja ajatuksen katkeamiseen. Pätkiminen ei haittaa jos ajattelee niitä näitä, ihan vain vapaana tajunnanvirtana. Siinä sivussa tuli pestyä ja auringossa valkaistua nonnan makuuhuoneen vetolaatikossa vuosikymmeniä kellastuneet kapiot, ne Pompeijin orpotyttöjen kirjomat.

Muumit, päikkärit ja jopa leikkikehä on hyödynnetty viimeiseen asti. Erikoisvalvontaa vaativa Huhtipoika löi otsansa alumiiniseen ovenpokaan ja sai Tuppulan ensiapuasemalla kolme tikkiä. Jätkänpätkää pitelemään tarvittiin kolme valkotakkia. Kuukautta myöhemmin poika todisti että on mahdollista kaataa suht tukevasta liettualaisesta koivupuusta tehty IKEAn syöttötuoli ilman että käyttää itsensä ja tuolin nurin vipuamisessa apuna ulkopuolista tukipistettä kuten pöydänkulmaa tai ovenkahvaa. Huh.

Kuollut nainen ei ilmastointilaitetta kaipaa

Helteet ovat raskaita terveillekin, miksei sitten sairaille, toteamme ja kutsumme torstaiaamuksi aiemmista remonteista tutut asentajat. Ilmastointilaite nonnan makuuhuoneeseen. Onneksi samana aamuna on päiväsairaalassa hoito, jossa annetaan uutta puhtia, verensiirtoa tai verenkiertoa parantavaa lääkitystä ehkä, nonna pois melusta ja kivipölystä. Muutaman tunnin kuluttua Sulttaanin hätääntynyt soitto sairaalasta; palaavat ambulanssilla, työmiehet pellolle, enin kivipöly pois nurkista. Keskipäivällä Huhtipojan kummitäti hakee happipullon ja -naamarin apteekista, naapurinrouva tuo alumiinifolion peittämässä kulhossa valmiin lounaan, iltapäivällä saapuvat veljet ja käly Napolista. Ambulanssia hieman säikähtänyt Italiatar toimitetaan vastapäiseen taloon ikätoverinsa kanssa leikkimään, iltapäiväksi opettajattaren kesäkerhoon, yöksi kummitätinsä luokse. Nonna tiedustelee vuoteenpohjalta huolissaan liekö talossa edes viiniä vieraille, luovutan vahtivuoron kälylle ja lähden läheiseen supermarkettiin hakemaan kolmen litran roseepulloa ja voileipätarvikkeita. Huhtipoika lähtee viettämään iltaa naapurinrouvien kanssa, palaa kotiin, syö ja nukahtaa, lasketaan patjalle olohuoneen lattialle.

Me silitämme nonnaa, hieromme jalkoja, laitamme otsalle viileää pyyhettä, yritämme helpottaa oloa. Viimeisessä saattovuorossa olemme Sulttaanin kanssa kahden, loppusuvun torkkuessa kukin omalla sohvallaan. Noutaja saapuu sydänyöllä.

Hautaustoimisto päivystää yötä paivää, miehet saapuvat puhelinsoitosta, taloon järjestetään valvojaishuone. Vainaja pestään ja puetaan, Sulttaani käy sillä välillä valitsemassa arkun, naapurinrouvat kinastelevat keskenään koreografioista, taulujen ja peilien ottamisesta pois seiniltä, viimeisen matkan alusasuvalinnasta. Arkkuun sujautetaan mukaan silmälasit ja sormustin. Minä olen nostanut pojan liinaan pois jaloista ja harhailen nukkuva lapsi sylissäni edes taas, soittelen niille joiden kuuluu tietää heti ja seuraavassa vuorossa niille joille riittää saada tieto auringon jo noustua. Ensimmäiset surunvalittelijat saapuvat jo yöllä, monet tulevat autolla tai junalla kauempaa ja saapuvat paikalle päivän mittaa. Aamun sarastaessa hautaustoimiston kloppi tuo termoksen ja täytettyjä voisarvia.

Iltapäivällä lounaan jälkeen lähdemme Huhtipojan kummitädin kanssa hakemaan Italiatarta: istu syliini ja hali, muistatko kun nonnaa tuotiin eilen ambulanssilla ja nonna oli hyvin sairas, minun täytyy kertoa sinulle ikävä uutinen. Italiatar haluaa nähdä nonnan joka vähän kuin nukkuisi olohuoneessa avoimessa arkussa, kädet ristissä rinnalla ja rukousnauha käsissä. Nonnaan ei enää satu. Laskeudumme takaisin kadulle tavaamaan kuolinilmoituksia: yksi perheen laittama jossa kerrotaan vainajan senjasen lesken nukkuneen pois niin ja niin monen vuoden iässä, hautajaiset Jeesuksen Pyhän Sydämen kirkossa kello viisi, toinen jossa ystävät ottavat osaa suruun äidin poismenon johdosta, kolmas opettajattarilta ja luokkatovereilta rakkaan nonnan menettäneelle, neljäs puolueelta toveri nonnaa surevalle perheelle. Kirjakauppias vie Italiattaren vespalla korttelin ympäri jäätelölle, vielä kerran ylös nonnaa tapaamaan, sitten ulos odottamaan arkun laskeutumista kapeita portaita. Näetkö, tuolla pitkällä autolla nonna viedään kirkkoon, sitten rukoillaan, nuo kukat arkun päällä ovat nonnalle.

Vielä viikon kuluttua ilmastointilaite on puolitiessä, seiniin avatut railot paklaamatta, moottori yläkerrassa kirjoituspöydän alla.

Puun ja kuoren välisen tilan tarkastelua

Kun koulun loppumiseen ja pakkomuuttoon summaantuvat armoton helle, sukulaisten vierailut ja nonnan toivoma suhteellisen korkeatasoinen vieraiden kestitseminen, jää työlle, luovalle työlle ja blogaamiselle yllättävän vähän aikaa. Vuosikas dippaa hammasharjansa vessanpöntössä äidin istuessa bideellä kuukuppia huuhtomassa. Olen pohtinut naisen tilaa aiemminkin, mutta todellisuudessa ongelma ei ole spatiaalinen. Ehkä - anoppilaan - nettiyhteys, kun pienempi uinahtaa päiväunille herää isotyttö, äiti laita videot, puhelin, ovipuhelin, leipä on loppu, toisitko raikasta vettä ja lääkkeet?

Helteessä vaippaharsoja on hauska pestä käsin terassilla, ja jopa perheen pienin osallistuu innosta kiljuen rättien huljutteluun.

Sisar hento valkoinen

Viikko suonensisäisesti annettua lisäravintoa on virkistänyt nonnaa, ja syöminenkin alkaa taas sujua. Kotona on käynyt... sairaanhoitaja, makustelen sanaa, mieleeni tulee valkohilkkainen nainen, Florence Nightingale, olen elävässä elämässä nähnyt myös oikeita sairaanhoitajia mutta silti stereotyyppi pysyy vaaleana, sileähiuksisena, Instrun sandaalit, hakee kevytjogurttia jääkaapilta, rotevampi kollegansa on Erikoissairaanhoitaja Kätilö. Meidän hoitsumme on kuitenkin viiksekäs äijä. Italiassa äijiä näkee ihan kummissa paikoissa, kuten pankkivirkailijoina tai supermarketin kassalla.

Tippapullon tippetippiä vahtiessa joutaa miettimään kummia. Äidin omenamehua, joka sattuneesta syystä on moisiin pulloihin pullotettu. Sitä kesää, jolloin harkitsin kätilön ammattia, ja sitä harkitsematonta keveyttä jolla nykyisen ammattini niinsanotusti valitsin. Miltä arkkitehti näyttää?

Sulttaani rientää hengästyneenä keittiöstä, Italiatar on henkeä pidätellen seurannut synnytystä Rai3:n lasten TV-uutisissa ja silmät loistaen julistanut isälleen da grande voglio fare l'ostetrica. Tytöllä on vielä runsaasti aikaa muuttaa mieltään, mutta olen silti liikuttunut, huvittunut ja utelias; tämä oli ensimmäinen kerta jolloin tyttö otti puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat, ellei romuttamoon menneen vanhan Fiestamme reinkarnaation ostamista oteta lukuun. Autojen suhteen uskon jälleensyntymisoppiin, siitähän kierrätyksessä on kysymys. Onko taivaassa autoja? Ei minun taivaassani, mutta ylinopeudesta nauttinut appivainaa voisi jättää eriävän mielipiteen.

Mitä haluatte, mitä halusitte tehdä isona? Lakaisinlakaisinkoneen kuljettajaksi?

Paluu lähtöruutuun

Vietimme lauantaina kuusvuotishääpäivää palaten konkreettisesti takaisin jälkiämme, asumaan anoppilan yläkertaan. Nonnaa ei enää voi jättää yksin, ikävää se on, nyt apuamme tarvitaan. Sairaan ihmisen siirtäminen omista ympyröistään meidän kotiimme tuntui julmalta. Muutto tapahtuu pikkuhiljaa, tarpeellisia tavaroita haetaan kotoa sitä mukaa kun ne tarpeellisuutensa osoittavat. Käytännön ongelmia on ratkottava: viikonlopun tuuli irrotti viimeisetkin nonnan pyykkinarut koukkuine päivineen, kymmenkunta vuotta taaksepäin ostamani silityslauta oli hylätty terassille, ruostunut ja heitetty pois, silitysraudan lämmönsäätö ei toimi, lisäksi minulla on keittiössä kummallisia preferenssejä kuten kartioraastimen stainless steel made in Sweden käyttäminen, terävistä kokkiveitsistä nyt puhumattakaan. Nettiyhteyttä tarvittaisiin, kotopuolesta ensihätään kai musiikkia ja muumiteekkia.

Anoppilan yläkerran vaatekaapeissa on kummia lumppuja, osa meidän itsemme sinne jättämiä. Nostelen lajittelua odottavat kirjoituspöydälle viitisen vuotta sitten henkensä heittäneen printterin seuraksi. Koko jengi ei mahdu kapeaan parivuoteeseen. Mistä vitusta nämä kaikki ovat tänne tupsahtaneet? Sieltäpä juuri.

Seinänviertä

On pitänyt kertomani joskus siitä miksei Tuppulassa kannata käyttää lastenrattaita, ei niin että asia minua juuri vaivaisi.

Iltapäivisin koulun jälkeen kävelemme puistoon kapeaa jalkakäytävää peräkanaa. Ruosteisten keinujen narina, ilta-aurinko, leuto tuuli.

Nupit kaakkoon

Kovin toivoin ettei Huhtipoika oppisi säätelemään volyymia vapaasta nännistä tissiä syödessään, mutta niin vain oppi kuitenkin. Liittynee pinsettiotteen tarkentumiseen, ärsyttävää yhtä kaikki.

Family Day

Katoliset ja katolismieliset keskustaoikeistolaiset poliitikot ovat osoittaneet mieltään perinteisen perheen ja avioliiton puolesta Rooman Piazza San Giovannilla. Avoliitossa elävien ja homoparien oikeudet uhkaavat perheinstituutiota.

Meidän perheemme voitaisiin luokitella perinteiseksi, ns. Mulino Bianco -mainoksen perheeksi. Isä ja äiti vihitty kirkossa, avioliitossa syntyneet tyttö ja poika, isä tekee töitä, äiti hoitaa kotia. Harmi vain ettei kristillinen perheretoriikka pure. En voi, en jaksa, en kykene ymmärtämään miten jonkun muun oikeudet olisivat minulta pois. Perheen nimissä heristetään sormea, mutta konkreettista politiikkaa perheiden auttamiseksi oikeisto ei ole viiden hallintovuotensa aikana tarjonnut. En suoranaisesti kannata tukirahoilla lapsentekoon kannustavaa politiikkaa ylikansoitetulla planeetalla, mutta silti toivoisin näkeväni osattomille tarjottavan muutakin apua kuin kunnan sosiaalitoimiston seinälle ripustetun julisteen jossa kerrotaan että lapsen voi synnyttää henkilöllisyyttään paljastamatta sairaalassa ja jättää sinne. Perheitä, meidän perhettämme ja niitä joiden perustamista on lykätty hamaan ikuisuuteen uhkaa prekarisoituminen, työelämän huonontumisen lyhyt historia. Valovuosien päässä luottamus tulevaan, HOASin pesutuvassa kuivuvat äitiyspakkauksen vaippaharsot. Paavillinen Italia ylittää jumalattomina pitämänsä Pohjois-Euroopan maat raskaudenkeskeytysten määrässä tuhatta alkavaa raskautta kohden.

Vara-akuilla

Työn ja rentouttavan vapaa-ajan, lue: blogaamisen, välinen suhdeluku on ollut viime aikoina luvattoman kehno. Itse työn määrä ei ole kasvanut, mutta työtehtävät ovat tiivistyneet vähemmille tunneille, kiitos koulun vapaa-, poikkeus- ja piazzallatanssimispäivien. Yhtä lasta pystyy vielä töiden lomassa kaitsemaan, mutta iltapäivät kotona vierähtävät touhukkaasti liikkuvan vuosikkaan pitämisessä erossa tapaturmista. Isollesiskolle annetaan valitettavan vähän huomiota, ja suuri osa siitäkin kielteistä. Eilen pyysin kylään toverin seitsen- ja kuusivuotiaat tyttäret, yllättäen neljää lasta on helpompi vahtia kuin kahta. Tai, eihän tuota isompaa juuri tarvitse vahtia, kunhan vähän viihdyttää, ja porukassa viihdyttävät toinen toistansa. Sosiaalinen tukiverkko on harva, puolisoa ei voi sättiä vähäisestä osallistumisesta kotityöhön ja lastenhoitoon, sillä hänelläkään ei ole vuorokaudessa tunteja kahtakymmentäneljää enempää. Ainoa sukulainen joka voisi auttaa meitä tarvitsee itse nyt apuamme.

Ilahduttavia asioita: uusi Toyota on saapunut ja otettu käyttöön. Toivon nonnan ehtivän näkemään pojan ensiaskeleet, toiveikkaan mahdolliselta se tuntuu vaikka inshallah; se on herrassa, sanoivat esiäidit.

Liikennekulttuuria

Käsi pystyyn ne, joiden mielestä kiellettyyn ajosuuntaan saa ajaa pakittaen (nostaa käden)...

Italian liikenteessä on syytä olla tarkkaavainen, erityisen varovainen jos on väärässä mutta riittävän varovainen silloinkin kun on oikeassa. Etuajo-oikeus ei takoita päälleajovelvollisuutta ja yksisuuntaisella tiellä on toki syytä varoa niitä jotka tulevat väärään suuntaan, pakittaen tai nokka edellä. Puhumattakaan ettei kadun ajosuuntaa tietöiden sunmuiden uudistuvien liikennesuunnitelmien takia muutettaessa liikennemerkkejä välttämättä muisteta vaihtaa molemmissa päissä katua, ainakaan täällä Tuppulassa. Mummot Topolinolla ja papparaiset Apella noudattavat kuusikymmentäluvulla vallinneita ajosuuntia; samassa sopassa ovat lisähöysteenä polkupyörät, mopot, kissat, koirat, iloista anarkiaa toteuttavat jalankulkijat, kadulla palloa potkivat viimeiset mohikaanit. Lasten katuleikki on katoavaa kansanperinnettä, sillä autoja, pysäköityjä ja liikkeessä olevia, on yksinkertaisesti liikaa.

Vaalikuumetta

Kunnallisvaalit lähenevät, ja vaalikuume näyttää käyvän plusmiinus neljänkympin ikäryhmän mielenterveydelle. Yksi valtuustoehdokkaaksi asettunut opiskelija vetää palkokasvin nenäänsä, koska hänen ammatikseen on jossakin webbisivulla ilmoitettu opiskelija eikä designer, entinen puoluesihteeri on liittynyt nukkuvien puolueeseen, koska kukaan lähes viidestäsadasta ehdokkaasta ei ole kelvollinen edustamaan häntä, muutama lupaa äänensä kiitollisena kunnallisvideosta jonka on saanut toteuttaa tai myymälänsä viereisellä piazzalla pidetystä konsertista jonka aikana saavutettiin vuoden kassaennätys... sen sukupolven suusta, joka halveksui äänensä myymällä valtion tai kunnan virkaan päässeitä vanhempiaan!

Kotonamme asustava valtuustoehdokas on toistaiseksi tasapainossa, stressaantunut vain.

Ponte ponente

Huhtikuun 25. ja toukokuun 1. ovat vapaapäiviä, ja kun vapaapäivän ja edellisen tai seuraavan viikonlopun väliset päivät muuttuvat myös vapaapäiviksi, syntyy silta eli ponte. Mukavaa lapsille, mutta äidin työntekoa se mutkistaa.

Siltatyömaista huolimatta karkasin ponten ja toisen välissä Materaan luennoimaan, matkustimme pojan kanssa Ferrovie Appulo-Lucanen lättähatulla, nukuimme hotelliksi kunnostetussa luola-asumuksessa jonne satoi sisään, piipahdimme siinä abruzzolaisessa pikkukylässä josta kaikki alkoi, tarkistimme Pescaran nykytilan.

Italiatar haluaa meikata kouluun, enpä olisi uskonut joutuvani tappelemaan tästä aiheesta nelivuotiaan kanssa. Pienet tytöt haluavat matkia isoja, mutta joku tolkku siinäkin saisi mielestäni olla, ja sitten on nämä pikkutyttöjen napapaidoilla rahoiksi lyöneet vaatelafkat, stringibikunit kymmenkesäisille ja mitähän vielä? Jyrisen uhkaavaan sävyyn että viisisataa kilometriä etelämmäs ja sinullakin olisi huivi päässä. Jos äitiä provosoidaan niin seuraavat alushousut ostetaan luostarinoviisien vaatekaupasta.

Scuola pubblica vs. scuola privata

Tuppukylä on niin pieni kaupunki ettei ns. parempaa väkeä ole riittävästi edes yhteen yksityiseen kouluun, ja vaikka olisikin, tuskin silti olisin tuppaamassa tytärtäni steineriin tai montsaan. En niinkään siksi että vastustaisin niiden pedagogiaa, vaan koska minusta on ihan hyödyllistä tutustua koulussa tavallisten ihmisten lapsiin, sellaisiin joiden isä on muurari tai leipuri ja äiti tekee pimeänä kynsihoitoja. Paremman väen parempi puoli olisi tietysti se että he yleensä vaativat parasta lapsilleen, uskovat että heillä on oikeus vaatia. Palaan takaisin omia jälkiäni ihmetellen missä opinahjossa kaikki intelligentsian kakarat luuraavat, miksi, ja missä itse olen erehtynyt?

Olen ehkä saanut sitä mitä olen tilannut, hintansa arvoista palvelua eli ilmaiseksi karkean, typerän ja tietämättömän ammattikasvattajan, ja tämä suunnilleen sopi minulle, koulu on kävelymatkan päässä ja saan puoleksi päivää lapsen pois jaloista, lue: aikaa palkkatyölle. Nyt syytän itseäni siitä etten aiemmin huomannut kuinka paljon Italiattaren opettajattaren arvomaailma sotii omaani vastaan, tai olen huomannut mutten siitä huolimatta ole halunnut uskoa.

Luokkaretkellä

Sunnuntaina Italiattaren luokkaretkellä satuin seuraamaan sivusta keskustelua josta minulle valkeni että opettajatar on rasisti. Asia ei tullut täysin yllätyksenä, sillä tietämättömillä ja sivistymättömillä ihmisillä on usein omat etnosentriset tulkintansa niiden muiden tavoista, mutta siitä huolimatta opettajattaren analyysi afrikkalaisesta yhteiskunnasta jätti sanattomaksi. Monet voivat hiljaa mielessään ajatella etteivät ne ole yhtä korkealla multtuurisella tasolla kuin me, mutta useimmille lienee sentään valjennut niiden olevan ihmisiä.

Minä jään harvoin sanattomaksi, ja yleensä niissäkin tilanteissa joissa tiedän taitavan argumentoinnin hyöyttömäksi olen avannut sanaisen arkkuni, jos en muusta syystä niin ainakin horjuuttaakseni natsisian vakaumusta kansan syvien rivien tuesta. Vaikka yhden ruman lesbokommari-neekerinhyysääjän mielipide on tietenkin vain poikkeus säännöstä.

Rasismi on typerää ja kuvottavaa. Jos rasismi on geneettistä, olisi se mielestäni varsin käypä syy raskaudenkeskeytykseen. Ja entäs nyt? Puhutaan asiasta kotona? Opettajarta oiotaan tilaisuuden tullessa? Kärsin vaikenemisestani, vaikka tilanteessa ainoa oikea vastaus olisi ollut sylkäisy päin kasvoja.

Time is money

Aika on rahaa, sanovat, mutta karkeasti jaettuna maailmassa on paikkoja joissa on vain jompaakumpaa.

FAL:n aikatauluja tutkiskellessani mieleeni palautui moleskineen kirjaamaton ohikiitänyt lausahdus raikolmosen dokkarista jossain jumalan selän takana Brasiliassa: On paikkoja, joissa aika ei karkaa. Hitaasti eteenpäin mateleva tyhjyys täytetään kohtaloonsa alistumisella ja fatalismilla.

Jotkut ostavat rahalla aikaa, toisaalla tehdään itse koska rahaa ei ole. Minulla on aikaa vaikka kuinka, mutta kaksi vapaata kättä puuttuvat. Kestän melko hyvin seisahtanutta aikaa ja vuorenkupeessa tuntemattomasta syystä pysähdyksissä olevaa junaa.

Toripäivä

Italiatar palasi eilen kouluun pääsiäislomalta, ilman toppatakkia, ja suuri oli äidin yllätys kun välikausitakin hiha oli noin kymmenen senttiä liian lyhyt. No mutta... onneksi huomenna on toripäivä...

Tuppukylän INA-talojen kortteli muuttuu joka perjantaiaamupäivänä markkinapaikaksi, ja läheiset kadut taistelutantereeksi, jossa rouvat pienisylinterisine kauppakasseineen taistelevat pysäköintipaikasta. Torilla myydään kaikkea, ja harjaantunut torinkävijä tietää jo mistä ostaa pyykkilaudan, kattilan, kengännauhat, pohjalliset, valoverhot, vaahtomuovia metrihintaan, vessan maton... Merkittävimpiä myyntiartikkeleita ovat kuitenkin vaatteet, kengät ja asusteet. Glitteri on kovassa kurssissa, valkoinen ja kulta tämän kevään muotivärejä.

Ihmettelin pientä afrikkalaispoikaa joka istui äitinsä selässä siivosti kiskomatta kojuista roikkuvia huiveja mukaansa; Huhtipoika pudotti laatikollisen aitoja lasisia timanttisormuksia, ja kauppias kirosi berberiksi. Pikkutyttöjen takkivalikoima oli tällä kertaa kehnonlainen. Kesää pukkaa.

Nojatuolimatkailua

Äidin joutilaana istuskelu herättää yleensä jälkikasvussa tarpeen, jos ei muuta tarvetta niin tarpeen kiivetä syliin ja mahdollisesti ottaa huikat, ja ketjureaktiona sisaruksen takertumisen vapaaksi jääneeseen polveen. Ei siis neuleita, kirjoja, kirjoittelua moleskineen. Unelmani rauhaisasta lukuhetkestä ruumiillistuu kolmeen nojatuoliin, joista kaksi on kodissamme, kolmas muuttokuormasta jäänyt Mamma Marialla.

Parvella, kirjahyllyn vieressä lukulampun alla on BKF, tunnettu myös nimillä BFK, Hardoy, Butterfly... tai lepakkotuoli. Kolme argentiinalaista arkkitehtia, Grupo Australin Jorge Ferrari-Hardoy, Juan Kurchan ja Antoni Bonet suunnittelivat tuolin vuonna 1938 Edificio Charcasin sisustukseksi. Tuolia ja sen kopioita on tuotettu teollisesti vuodesta 1947 lähtien. Omassa lepakossani on alkuperäisen mustan kankaan korvannut nonnan ompelema musta nahkaistuin, ja tuskin runkokaan on MoMAn shopista ostettu. Veikkaisin ostopaikaksi Anttilaa, ajankohta 1970-luvun loppu ehkä?

Olohuoneessa talon keskilinjalla aivan sisäänkäyntiä vastapäätä on Amazonasin riipputuoli, joka pyörivään koukkuun ripustettuna mahdollistaa alakerran tarkkailun kolmesataakusikymmentä astetta katvealueita lukuunottamatta. Sulttaanin TV-tuoli, Italiattaren keinu, vauvanliekutin, kestää konepesun. Oivallinen kaluste.

Mamma Marian imetystuoli, tanskalaisen Hans J. Wegnerin (1915–2007) Bamse löytyi muistaakseni keväisenä iltana 1990-luvun alkupuoliskolla roihuvuorelaisen vuokratalon roskiksen vierestä, verhoilultaan lohduttomassa kuosissa. Seurassani noihin aikoihin viihtynyt salskea nuorimies sai nostaa tuolin harteilleen ja kantaa ylämäkeen; tuolin nimestä saati suunnittelijasta ei ollut tietoa, mutta hyvin tehdyn huonekalun tunnistaa roskalavaltakin.

Kevättä

Koulun pääsiäisloma, seurauksena että aikaa on vielä vähemmän kuin työpäivinä. Nettitauko. Sylissäni nukkuu yksivuotias, silkkipainetusta lakanakankaasta tehdyssä hinnakkaassa kauluspaidassa.

Pääskyset ovat palanneet.

Kirkkotiellä

Hämärtyvän piazzan poikki palaavat rouvat iltamessusta, aina kaksikkain käsikynkkää, tummissa takeissa ja polvimittaisissa hameissa, hopeiset kutrit kampaajan järjestäminä. Naapurinrouvan, sisaren, commaren kanssa, yhtä rouvaa saattaa tytär tai miniä, paljon hoikempi ja pidempi, epätasainen pari.

Malkamaanantai

Viime vuonna, ei tietenkään samana päivämääränä mutta suunnilleen tällä kellonlyömällä, pääsiäisviikon maanantaina syntyi Huhtipoika. Nyt on ilmassa kuuhulluutta, seitsemättä hammasta pukkaa, kiire oppia kävelemään ennen yksivuotispäivää. Ei suorituspaineita vanhempien taholta, mutta sohvapöytää kiertävä ja kiertävä jätkänpätkä on ottanut haasteen tosissaan. Levotonta.

Hattuset

Nostalgisissa 1970-luvun muistoissa Hattuset ja Hattusten surrealistinen palikkamaa pääsee palkintosijoille. Onneksi niitä voi katsella netissä, ja yllätys yllätys, ne ovat vielä parempia kuin muistin.

Colpo della strega

Kuinka monta kertaa päivässä pikkulasten äiti kumartuu ottamaan jotakin maasta, usein jotain painavaa kuten väärään paikkaan kontanneen pikkulapsen? Toissapäivänä jouduin lopulta noidannuolen lentoradalle. Kaikista vaikeinta oli ryömiä ulos vessasta vauvamies kainalossa, ei hätää, Italiatar tuo kännykän äidin laukusta, ei pelottanut mutta vitutti ihan armottomasti. Että pitäisi aina nostaa polvista taivuttaen, ei senegalilaisen pyykkärin linkkuveitsiasennosta nousten. Ja minulla on sentään ihan hyvä selkä valkoiseksi naiseksi. Paikalle hälyytetty Sulttaani auttaa sohvalle, johon kerrankin joudutaan tekemään tilaa. Työpäivä menetetty, joutuu ruokakauppaan ja palaa sulkemaan studion saracinescan virkaa toimittavan uloimman puuportin, kolme varttia ainakin, sitten uudestaan studiolle hakemaan läppärin hiirtä, saman verran aikaa kuluu, sillä välillä makaan sohvalla ja arvioin ehdinkö pudottautua lattialle kieriäkseni hätiin jos poika yrittää portaita yläkertaan. Suureksi yllätyksekseni lapsi uskoo puhetta. Yhtä lailla yllättyy puoliso palatessaan hiiri kassissa; juuri ja juuri tiedoston avaamiseen tarvittava aika ja sitten onkin ruokittava lapset, patisteltava isompi pisulle, pesulle ja nukkumaan, laitettava ruokaa.

Joka jumalan mobilaatissa lukee ehkä hätävarjelun liioittelun vuoksi ettei lääkettä tule käyttää jos imettää. Sauna, viina ja terva auttaisivat.

Uussanat

Seuratkaa suomen kielen muuttumista.

• Metsästäkää uusia sanoja. Hyviä lähteitä ovat esim. netti, ilmaisjakelulehdet – ja tietysti Suomessa asuvat kaverit.

Luen päivittäin suomenkielisiä blogeja, joten tuskin tulen koskaan olemaan täysin pihalla, saati pihan perällä. Vuosien varrella ovat ihmetyttäneet metroseksuaalit, pissikset ja kun kaikki on ihq, no, teeveestä levinneet sanonnat ja kun yhtäkkiä kaikki kehottavat toisiaan hankkimaan elämän. Toista se oli ameriikantädillä joka vielä vuonna 2000 meni vuokra-autolla soittoruokalaan.

Sohva

Viime kuukausina olen huomannut sohvamme hautautuneen vaatekasan alle; aluksi kalusteen päälle oli sijoitettu neljä tyynyä sisustamaan, sitten joukkoon liittyi vauvansängyn futon joka aina niin toiveikkaasti heitetään lattialle alakerran päikkäripaikaksi, lasketaan sammunut saunakynttilä liinasta ja... Kotimme sisäänkäynti aukeaa suoraan olohuoneeseen, kuten noin tuhatkuusisataalukuisessa italialaisessa asuntosuunnittelussa on hyväksi havaittu. Takka ja sohva ovat saaneet hoidettavakseen joitakin eteisen funktioita, sohvalle voi istuutua riisumaan kenkiä mikäli vaatekasalta siihen mahtuu, kengät nostetaan takanreunalle ettei vauva söisi niitä, avainten paikka takanreunalla on jo vakiintunut. Italiattaren toppatakin en toivoisi pesiytyvän sohvalle, ja onneksi kohta tulee kesä. Vaatenaulakkoa on suunniteltu jo viitisen vuotta.

Emme ehkä ole sohvaihmisiä, tai sitten kaluste on väärässä paikassa, tai vieläkin todennäköisemmin on hävinnyt kilpailussa riipputuolille. Yhtä kaikki se kaipaa uutta verhoilua. Sohvakankaaksi ei kelpaa ruokailuryhmän seepra, sillä voimakas kuvio toistuisi suurella pinnalla kuvotukseen saakka.

Sohvasta ei voi luopuakaan, kun siinä on tuo vierasvuodefunktio, ja kahdenmaattavana lepotuolina se on mukava ainakin kesäisinä iltapäivinä lounastunnin kevyttä teeveetarjontaa silmäillessä.

Saxo

Monissa Italian kaupungeissa tavaksi tulleen autottoman sunnuntain sijaan olemme viettäneet autotonta maaliskuuta; Tuppukylässä ja varsinkin tuppukylien välisessä liikenteessä se ei ole täysin mahdollista, mutta onneksi pakollisiin ajoihin olemme saaneet lainaksi kärryn, vuoroin Huhtipojan kummitädiltä Puutaheinäämaisterilta, vuoroin eräältä kollegaltamme jota myös Kaupungin Pisimmäksi Palmuksi kutsutaan. Puolipäiväauto on vastannut tarpeitamme melko mukavasti, ja lisäksi olemme hyödyntäneet ajopelin luovutukset lounastamalla tai illallistamalla yhdessä.

Perjantai-iltana, karatesalilta ja nonnan luota palatessa olen irrottamassa kuopusta normit täyttävästä turvaistuimesta, kun kuulen ruttaantuvan pellin rusahduksen selkäni takaa. Kuten kiireisillä ja hermostuneilla autoilijoilla on tapana, tämä pienisylinterisellä kauppakassilla ajeleva keski-ikäinen mies, vakuuttuneena siitä että mahtuu sujahtamaan kapealla kadulla avoimen oven ja vastapäisen seinän välistä, on kääntänyt laina-automme takaoven koirankorvalle. Pysähtyy arvioimaan oman autonsa vauriot, ja kuten kahden lapsen ja kauppakassin kanssa kadulla seisovalle naiselle on tapana vahvemman oikeudella puhua, syyttää minua siitä että olin avannut oven yhtäkkiä, nousee autoonsa ja häipyy. Pistän muistiin rekkarin.

Käyn poliisiasemalla, jossa minulle selviää että syytettä on lähes turha nostaa ellei ole tullut henkilövahinkoja, vakuutusyhtiössä on minun sanani hänen sanaansa vastaan, peltivahinkojen maksu puoliksi molempien osapuolten vakuutuksesta, bonusten menettäminen. Päätän maksaa omasta pussistani, mutta tarkkailen yhä piazzalle pysäköiviä autoja toivoen että tapaisin sedän uudelleen. Haluaisin kysyä olisiko hän poistunut paikalta samaan tapaan jos auton alle olisi jäänyt seinän viereen odottamaan komennettu esikoinen, ja olenko minä ollut yksinkertaisesti typerä maksaessani aiheuttamani vauriot paikallaan olleita kohteita kolhittuani? Parasta nostaa kytkintä ja toivoa ettei kukaan näe rekisteriä, ja vaikka näkeekin niin väliäkö hällä? Seuraavalla kerralla kurkotan kättä niin että pääsen ensiapuasemalle ja korvausrahoja perimään, ammun renkaat puhki luparalla että naapuruston miehillä on aikaa tulla baarista leipomaan epäkunnioittavasti käyttäytyneen öykkärin turpavärkkiä, tervetuloa sivistyneeseen rinnakkaiseloon?

Caro diario

Pitäkää päiväkirjaa, yhdessä tai erikseen.

• Tehkää sukulaisten ja ystävien sähköpostiviesteistä ja omista vastauksistanne leikekirja. – Sitä on hauska selailla jälkeenpäin.*

En tiedä miksi tämä kuulostaa minusta jotenkin määräaikaisesti ulkomailla asumiselta: luetaan nyt sitä leikekirjaa kun olimme kolme vuotta Brysselissä. Ennen kirjoitettiin kirjeitä, sitten sähköposteja joita ehkä tunnollisesti saattaa joku arkistoidakin, muuten kaikki sanominen ja sanottu katoaa niinkuin muistista pyyhityt tekstiviestit... tai esi-isien jorinat kannonnokalla istuessa.

Tässä ehkä olisi moleskine paikallaan? Tiedän joidenkin kirjoittaneen muistiin saamansa tekstiviestit, arvatenkin rakkaalta, ja kun rakkauden kohde vaihtuu voi muistikirjankin jättää pölyttymään. Ehkä siitä keskeneräiseksi jääneet päiväkirjat?

Matkapäiväkirjat ovat hauskoja, taidan tarjota perinnettä eteenpäin Italiattarelle. Tytössä on ainesta, silmän välttäessä pihistää laukusta äidin kynän ja koulumatkalla luottamuksellisesti keskustellessamme kertoo ettei koulussa käytetty piirustuspaperi ole niin hyvää kuin kotona – pitävät tuhlauksena sitä että ostan tytölle Fabrianon lehtiön toisensa jälkeen, mutta kyllä Todellinen Prinsessa erottaa laadun.

Blogin pitäminen on mainiota kielenvirkistystä. Lapsia voi kannustaa pitämään omiaan, ja siinä samassa opettaa netikettiä ja turvallista elämää verkossa. Etteivät jakele osoitetietojaan tuntemattomille tai skannaa kuvaa pyllystään planeetanlaajuisesti leviteltäväksi. Aikuisenakaan ei kannata, sillä skannerin lasin kappaleita on ikävä käydä nypityttämässä pois ensiapuasemalla.

*Äidinkielenopettaja Eeva Salomaa-Jagon antamat kielenhuolto-ohjeet löytyvät teoksesta Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla. Kommentit ovat omiani.

Moleskine

(Kuvan muistiinpanoväline ei ole omani, sillä en laittaisi rahaa viivoitettuun paperiin. Kynävalinnan allekirjoitan, Pigma Micron on hyvä.)

Kuumeisen vauvan tai ärtyisän toipilaan kanssa ei voi juuri tehdä mitään missä tarvittaisiin kahta kättä, mutta yön pitkinä tunteina riipputuolissa liekutellessa voi ajatella, ja toivoa että käsien vapautuessa muistaa vielä kirjoittaa tai piirtää muistiin ajatuksen juoksun, ehkä toteutumiskelpoisimmat, yön rakennelman sulaessa aamun auringossa kuin lumipälvet. Olen aina ollut heikkona taskukokoisiin muistikirjoihin ja luonnoslehtiöihin, joihinkin niistä kiintyy eikä koskaan enää löydä samanlaista. Jotkut eivät kuitenkaan löydä paikkaansa kuten Fabrianon tehtaalta kymmenen vuotta sitten ostamani taskuakvarellilehtiö, josta ehkä yhteen sivuun on luonnosteltu lyijykynällä, akvarellia ei ainuttakaan. Tyhjän paperin kauhu.

Ylihinnoitelluksikin haukuttua mustakantista italialaisvalmisteista muistikirjaa voi vihata tai rakastaa. Kulttiesineen hankkiessaan voi olla varma ettei ole tehnyt mitään omaperäistä, sillä kirjalle on omistettu blogeja joissa intohimoisesti keskustellaan eri malleista ja niihin sopivista kirjoitusvälineistä. Viivyttelin hankintaa ja ostin ensimmäiseni viikko sitten jo pitkään jatkuneen hypistelysuhteen päätteeksi, kirja tuntuu hyvältä käteen. Sen takakannessa on pieni tasku johon voi sujauttaa muutaman lehden origamipaperia, sillä kukkaa tai perhosta voi tarvita hetkenä minä hyvänsä. Toivon että suhteemme kukoistaa, pitkään ja onnellisena.

Tiedän olevani vanha kun puhun nykyajan nuorista, mutta olemme puhuneet niistä Muorin kanssa. Kirjoittavat kaiken näppiksellä, eikä niille ole vielä yliopistolle tullessa muodostunut Käsialaa. Minä pidän kirjoittamisesta, kynän jäljestä paperilla. Jotkut kynät ja jotkut paperit antavat enemmän tyydytystä kuin toiset.

Sesta malattia

Sesta malattia; vauvarokko (exanthema subitum). Kolme päivää kestävän kuumeen jälkeen lapselle ilmestyy vaaleanpunaista pienitäpläistä ihottumaa, ensin rintaan ja kaulaan ja vähitellen muuhun vartaloon. Samalla kuume laskee.

Vihreän saaren mietteitä

Everyone wants to be Irish on St. Patrick's Day, sanovat, ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Puetaan päälle messevä villapaita ja pilipalimusiikin tahdissa juodaan Guinnesia niin paljon että sitä tulee korvista? Amerikanirkut ja wannabe-sellaiset käyttävät vihreää väriä, liikemiehet vaihtavat yhdeksi päiväksi tavanomaisen solmionsa vihreään, mutta Italiassa siitä syntyisi vain ikäviä väärinkäsityksiä. Todella ikäviä. Pois se meistä.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten liftasimme pitkin ja poikin Irlantia, se ei ollut lainkaan tavatonta sillä kahdeksankymmentäluvun Eiressä nunnatkin liftasivat ja jos takin napeista yksi oli korvattu hakaneulalla, ei sitä pidetty marginalisoivana. Joka ikinen päivä jossakin vaiheessa alkoi sataa, ja sadetta paettiin kylän pubiin jossa paddyt ottivat meidät riemulla vastaan: olette SUOMESTA, sittenhän olette yhtä kovia juomaan VIINAA kuin me.

Paddyn juhlinta alkoi lukioaikana, sillä Mamma Maria ja minä emme koskaan ole päästäneet sivu suun hyvää tekosyytä syöpöttelyyn ja juopotteluun. Juhlinta on jatkunut virtuaalisena viimeisen kymmenen vuoden ajan. On onni omata ystävä skypenkantaman päässä, lähelläni joka ikinen työpäivä.

Nörttihuumoria

Minusta nämä olivat hauskoja, monikin niistä.

Puisto

Olen aina suhtautunut epäillen leikkipuistoihin, pitäen niitä lapsille suunnattuna keinotekoisena ympäristönä: kersat aitaukseensa, koirat omaansa ja koko jäljelle jäävä kaupunki autoille. Ei tule töyssyjä asfalttiin. Vaan kun koko kaupunki on peltilehmien hallussa, ei vaihtoehtojakaan ole, paitsi tietysti lasten kasvattaminen sisätiloissa tai yksityispuutarhassa.

32 000 asukkaan Tuppukylän puistotilanne vuonna 2007 on seuraava: yksi julkinen leikkipuisto, jossa pitää baaria yksityinen yrittäjä: 2 keinua, 3 liukumäkeä, 2 karusellia, rullaluistelurata ja kolikoilla toimivat vimpaimet. Linnanmuurin suojissa kasvitieteellinen puutarha: ei viihdykkeitä lapsille, koska kersat voisivat tallata istutuksia, ei penkkejä saati roskiksia. Kasvitieteelliseen tullaan opiskelemaan kasvitiedettä, ei eväitä syömään! Muurinympärystietä sairaalaan yhdistävän vilkkaasti liikennöidyn kadun jalkakäytävällä bensa-aseman vieressä on aidattu lämpäre, jossa pari keinua; sosiaalisen rakentamisen korttelissa vastaava, mutta aitaamaton. Sosiaalitapaukseksi syntynyt lapsukainen voi perheen tilannetta arvioidessaan valita arvokkaan tavan poistua, auton alle loikaten. Rantapaikassa yksi liukumäki.

Kevätaurinko on houkutellut meidät ulos, mutta puistokavereita on vaikea löytää. Olen tukeutunut Italiattaren luokan albaanivahvistukseen. Tuppulalaiset vierastavat leikkipuistoja, siksi niitä ei vaaditakaan. Aiemmin äijiä täynnä ollut puiston baari oli viime näkemästä naisistunut, siellä oli puolalaisia lähihoitajia ansaitulla iltapäiväkaljalla... ja oikeastaan aika kotoinen tunnelma.

Factotum

Factotum, tuttologo, yleismies Jantunen, jokapaikan höylä. Ihanteellisessa tapauksessa factotum toimii verkostoliimana erilaisten fakki-idioottien välillä, pahimmillaan tekee itse, huonosti ja pitää asiantuntijat loitolla, ei osaa delegoida kollegoilleen saati kotona perheenjäsenille koska osaa kuitenkin itse paremmin.

Tunnustaudun taipuvaiseksi tuttologiaan; en tiedä mistään mitään, mutta olen hyvä pelaamaan Trivial Pursuitia. Läheisissä ystävässäni on myös muita tuttologeja. Hyvä tuttologo ymmärtää oman kaikkitietoisuutensa ja –taitoisuutensa rajat ja ymmärtää milloin on parasta kutsua ammattilainen paikalle. Tuttologia on lähellä yleislääketiedettä. Kotiparturi ei saa aikaan tuhoa joka ei ajan kanssa korjautuisi, harva yrittää leikata itse umpisuolensa, yllättävän useat uskovat että yrityksensä sivuston käännöksen voi tehdä Googlen käännöskoneella.

Tuttologia on Tuppukylän asukkaiden helmasynti, yhdistettynä individualismiin, yhteistyökyvyttömyyteen ja sooloiluun. Tuppula muistuttaa orkesteria jossa kaikki haluavat soittaa ensiviulua, vaikka vain harvat osaavat.

Arkisuomea

Naurakaa ja itkekää suomeksi yhdessä.

• Älkää antako kodin arkisuomesta tulla pelkkien käskyjen ja kieltojen kieltä. Puhukaa tunteista.

Osui ja upposi: Älä huuda, älä laita suuhun, lapsi rakas, älä.

Lounasseteli

Kouluruokailu Tuppukylän scuola maternassa on järjestetty lounasseteleillä, ja uuden vihon hankkimiseen vierähtää usein koko aamupäivä: ensin täytetään tiedot postimaksulomakkeeseen kolmena kappaleena, sitten jonotetaan postissa ja lopulta kuitin kanssa mennään jonottamaan kunnantoimistoon. Vihossa on 22 lounasseteliä joihin jokaiseen erikseen täytetään vielä oppilaan nimi, koulun osoite ja päivämäärä. Lappu annetaan aamulla opettajalle, ja jos lounarirumbassa on jotakin myönteistä niin ehkä ainakin se ettei joudu maksamaan niiltä päiviltä jolloin lapsi on kotona.

Lounassetelien hinta on porrastettu niin että alennukseen oikeutetut hakevat ensimmäisen vihon kirjanpitäjän takaaman verotustodistuksen kanssa. Täyshintaisen vihon saa suoraan kuittia vastaan.

Aina pystyssä

Lapsia ei voi tuuppia kasvamaan, mutta kun luonto sanelee niin jarruttaminen on turhaa. Ylös on pienen mieli, eteenpäin, ryömien, nelivetona, pystyyn ja puita pitkin. Portaisiin. Hyllyt tyhjäksi, tukeva ote pöytäliinannurkasta, sormet videonauhurin kasettipesään. Yksitoista kuukautta; kymmenkunta kiloa raakaa voimaa ja määrätietoisuutta.

Fino de la Fiesta

Eilen sitten tapahtui se mitä tapahtuvaksi odotettiin, eli kytkinvaijeri ja muu siihen liittyvä romurauta sanoivat itsensä irti. Starttimoottori kesti loppuun asti. Autoton kuukausi Tuppukylässä edellyttää tasapainoilua ja julkisen liikenteen puuttuessa ystävien apua. Puoluesihteeri poimi tienposkesta viiden litran oliiviöljytanikkaa kantavan Sulttaanin. Milanoon lähtevä kollega jättää Sitikkansa päivähoitoon viikoksi.

Naistenpäivää juhlisti marokkolainen sitruunakana ja illan loppunumerona Sulttaani imuroi syöttötuolista heittoetäisyyden säteelle levinneen couscousin. Parempi kuin miesstrippari, tuumimme, ja tällaistahan katselisi vaikka joka ilta.

Kansainvälisen naistenpäivän muisteloita

Halventaako miehen katse naista? Suihkuboksin tiivistesilikonista ilmastointipumppuun, jokaikiseen mainokseen on tungettu alaston naisvartalo, ja konetekniikan messustandin paneelissa ilmastointiputken päällä kahareisin istuvien alastomien tätien katseleminen aiheuttaa – tähän on lainattava Petjan keksimää hienoa sanaa – kiusallisen myötänolouden tunteen niitä mainostoimiston ihmisiä kohtaan: eivätkö ne parempaa keksineet, vai tuonko tilaaja valitsi? Messuemännät on puettu lyhyisiin hameisiin, heitäkin nolottaa teekkarityttöjen pelmahtaessa osastolle. Elämme noin vuotta 1990. Ulkona kaksikymmentä astetta pakkasta, pieni ja sirovartaloinen kurssikaveri on pukeutunut hissiasentajan haalariin, kikatamme mainostolpassa komeilevalle persettä nostavien sukkahousujen mainokselle. Ei relevanttia tässä ilmanalassa.

Jos katse halventaa niin miksi tälläytyä katseltavaksi? Ja jos tälläytyy eivätkä miehet siltikään vihellä perään työmaan tellingeiltä, kuka korjaa kolhiutuneen itsetunnon? Plastiikkakirurgi?

Miehet katselevat, naiset antavat katsella. Tuppukyläläisten mukaan kaikki paitsi oman kylän tytöt ovat huoria ja oman kylän tytöistäkin noin puolet. Koska skandinaavinaiset tunnetaan helppoina, olen väärinkäsitysten välttämiseksi valinnut teheranilaisen muotitalon linjan.

Hauskanpitoa

Pitäkää hauskaa suomeksi.

• Leikkikää kielellä. Anagrammit, Aliakset ym. sanapelit ovat sitä hauskempia, mitä enemmän niitä tekee.
• Ratkokaa sanaristikoita yhdessä.
• Tehkää omia sanoja; kirjoittakaa ne muistiin.
• Vertailkaa kieliä. Miettikää: ”Mitähän tämä olisi suomeksi?”

Olen mahdottoman huono pelaamaan seurapelejä. En tarkkaan osaa sanoa milloin olisin valinnut paikkani sivustaseuraajana, mutta niin kauas taaksepäin kun muistan näen itseni koulun takametsässä pinoamassa kiviä kekoon sillä aikaa kun muut hyppäävät narua. Alias ei näyttänyt ollenkaan pahalta. Mikähän on Pictionaryn nimi suomeksi? Voiko Sanaseppo-ohjelmaa kuunnella podcastina?

Omat sanat ovat hauskoja: Italiatar sanoo olen uninut, minua unittaa.

Caritas

Italiassakin kierrätetään lastenvaatteita, mutta hienotunteisesti, lähinnä sukulaisten kesken. Kirpputori-ideologia ei ota tuulta siipiensä alle, torilta löytyy muutama myyntipöytä mutta käytettyjen vaatteiden julkinen tonkiminen on vähintäänkin arveluttavaa, leimaavaa tai peräti noloa. Hyväkuntoisia vaatteita on kuitenkin sääli heittää roskiin, ja kun ystävät ja toverit ovat saaneet vahvistukseni siitä ettemme loukkaannu käytettyjen vaatteiden tarjoamisesta, niitä on sitten kärrätty meille kassikaupalla. Otan sen mitä tarvitsen, käytän kunnes jäävät pieniksi. Jatkosijoituspaikka on ratkaisematta. Vaatekasseja on nonnalla, vaatekaapissa, siivouskomerossa, studion vessassa. Suomeen lähettäminen ei maksa vaivaa, parhaimpia olemme vieneet väestöräjähdyksestä vastuussa oleville serkuille Napoliin. Jotain olen laittanut itselleni talteen, jos vaikka tarvis olisi tai ihan vain muistoksi.

Studiolta on matkaa Tuppukylän katedraalin sivulaivan ovelle noin kaksikymmentäviisi metriä. Piipahdin kysymässä papilta ottaako Caritas vastaan lastenvaatteita mutta sain vastaukseksi eioota: vain uusia vaatteita, koska köyhät eivät halua käytettyjä.

Tavallaan minä tuonkin ymmärrän. Comprendo ma non condivido.

www.italia.it

Italian uusi verkkoportaali on avattu pari päivää sitten, ja aiheuttanut melkoisen älämölön. Budjetillaan. Onhan siinä useampi kieli, tekijöitä monta, ja tiimi joka tuottaa ja päivittää sisältöä. Palvelintilaa ja kaikkea. Kertokaa nyt rehellisesti, hyvät ystävät jotka työskentelette grafiikan, koodauksen tai sisällön parissa: millaisen sivuston saisitte aikaan jos teille annettaisiin budjetiksi 45 miljoonaa euroa? Ei ole pakko tehdä yksin, saa palkata kaverinkin.

***

45 miljoonaa euroa on jaettu seuraavasti:

21 miljoonaa euroa Italian kahdellekymmenelle alueeelle (regioni), jotta voisivat aloittaa portaaliin integroitavan turismisisällön tuottamisen. Sitähän ei alueilla ole jo ennestään, saati että sitä voisi tehdä toimistotyönä jo joku kuukausipalkkaa nauttiva. Todennäköisesti tekeekin.

7,8 miljoonaa teknologisille yhteistyökumppaneille, lähinnä IBM:lle.

4 miljoonaa portaalin toimitukselle

Loput 12,2 miljoonaa sivuston viimeistelyyn, mm. kielten lisäämiseen neljästä kahdeksaan.

Jaksan edelleen olla asiasta tuohduksissani.