Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 28, 2008

Trasparenza

Läpinäkyvyys. Luonnostelen loppukäyttäjän suojelemiseksi tarkoitettua tiedonantoa siitä kuka olen ja mitkä ovat kirjoittamiseni motiivit. Lisäksi minun pitäisi mitä pikimmin käydä poliisiasemalla otattamassa sormenjäljet itseltäni ja kakaroiltani ja tiedustelemassa lasketaanko henkilö romaniksi Mussolinin ajan rotulakien perusteella, vai onko etnisen taustan luokittelusta vetämässä uusi päivitetty lakiesite, joka hyödyntää uusinta perinnöllisyystieteen tutkimusta. Se olisi valtava edistysaskel, sinnemminkin kun matriarkaalisen sukuhaaran polveutumisesta eteläpohjalaisesta hevos- ja povausalan yrittäjäsuvusta ei ole muuta kuin suusanallista tietoa.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

Kuva animaatiosta Mire Bala Kale Hin

Romanien asuntovaunu- ja parakkikylät palavat Napolissa; Italiassa on leimahtanut köyhien sota köyhiä vastaan. Sota tuntuu melkein virallisesti oikeutetulta, sillä mediassa ja vaalipuheissa on toitotettu aikaisemman hallituksen lepsun maahanmuuttopolitiikan seurauksia, peloteltu rikollisuudella, ryöstöillä ja raiskauksilla, puhuttu EU:n ulkopuolisista laittomista maahanmuuttajista mutta myös enenevässä määrin ongelmista Unionin alueelta eräästä tietystä maasta saapuvien erään tiettyyn etniseen vähemmistöön kuuluvien ihmisten maahanmuutossa. Heitä ei haluta, ja tuore hallitus on luvannut tiukentaa otteitaan ikään kuin laissa olisi pienellä painettuna pykälä jonka mukaan EU-maan kansalaisia voitaisiin kohdella eri tavoin riippuen siitä mikä heidän etninen alkuperänsä on. Onko mahdollista että joku fasisminaikainen laki on jäänyt kumoamatta? Yhtä kaikki, lähtömaa tuskin haluaa vähemmistöään takaisin, joukossa on väkeä jonka perään kukaan ei ole kysellyt sitten Jugoslavian hajoamisen, ja kolmasosa Italian romaneista on maan omia kansalaisia joita tuskin voi lähettää mihinkään, ellei sitten sovita taas ulkopuolisen tahon kanssa ns. lopullisesta ratkaisusta.

Antisemitismi ei ole enää poliittisesti korrektia, Alleanza Nazionalen Gianfranco Fini on jo vuosia sitten pessyt kätensä fasismista ja käynyt kippa päässä kumartelemassa holokaustin uhrien muistomerkkiä Jerusalemissa. Juutalaisten joukkotuhosta ei voi puhua liikaa, mutta ehkä siitä silti on puhuttu, on yksinkertaistetty, nähty annafrankit ja schindlerin listat ja siinä sivussa unohdettu natsismin keskeinen ajatus, ei Juutalainen vaan jako meihin ja muihin, herrakansan projektiin kelpaamattomiin, juutalaisiin, mustalaisiin, homoihin, hulluihin, vammaisiin, sekarotuisia lapsia maailmaan laittaneisiin arjalaisnaisiin jotka by the way pakkosteriloitiin etteivät jatkaisi pahoja tapojaan.

Piove, è colpa degli zingari. Samaan aikaan italialaiset nuoret kuristavat, raiskaavat ja heittävät kaivoon alaikäisen tytön, skinit potkivat pitkätukan hengiltä. He tekevät rikoksensa yksilöinä tai ehkä laumana, eivät koko etnisen ryhmänsä edustajina. Camorran sekatyömiehet, alaikäiset tai juuri ja juuri aikuiset pikkurikolliset ryöstelevät hylättyjen hökkelikylien savuavia raunioita; kai sieltä lautasantenni tai pari irtoaa.

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Tulta ja tuhoa

On aina ilahduttavaa kun postiluukku kolahtaa ja saapuu myöntävä päätös rakennuslupahakemukseen, puoltava lausunto museovirastolta ja sensellaista. Maanantaiaamun kohdalle kalenteriin oli kirjattu lupapaperin hakeminen, sitten viikonloppuna kiiri uutinen että tuhopolttaja on tuikannut tuleen kaupunkisuunnitteluviraston. Motiiveista voisi kirjoittaa dekkarin, vaikka kaikki tähän asti esitetty on fiktiota niin kauan kuin toisin todistetaan. Kaavoittamisessa ja rakennusluvissa pelataan isoilla panoksilla. Upean Portoselvaggion rakennusmaaksi kaavoittamista vastustanut Renata Fonte maksoi rohkeudesta hengellään vuonna 1984.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Uusfasismia

Uusfasisteiksi itsensä mieltävät huonotapaiset räkänokat ovat käyneet spraymaalilla töhertelemässä kelttiristejä itsensä Ducen kansan toivoille rakennuttaman opinahjon melko tuoreeltaan peruskorjattuun julkisivuun. Tahattoman koomista, ja huvitan itseäni kuvittelemalla miten räkänokat oltaisiin vanhoina hyvinä aikoina teloitettu koulun edessä paraatikentällä, lauantaisulkeisia pitävien balillapukuisten fasistinversojen iloksi ja ylösrakentamiseksi.

torstaina, toukokuuta 08, 2008

En ole natsi

Sain tämän prenikan, muunnetussa kansainvälisessä asussaan, Keksin Sarilta.

Se tarkoittaa: Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille", niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee. Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa; edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Natsismi, fasismi ja rasismi eivät ole aivan synonyymeja, vaikka jos natsismista ottaa rotuopit pois niin ohkaiseksi jää kirja, jääkö muuta kuin kiiltävät sotilassaappaat ja pompöösia arkkitehtuuria? Rasismi kuuluu niihin ilmiöihin joita on hyvä ymmärtää mutta ainakin minulle ihan mahdotonta hyväksyä, ja koska en ole edes sataprosenttisesti väkivallan vastustaja, saatan jopa myhäillä vahingoniloisesti jos jossakin joku uusnatsi tai skininnilkki on saanut nekkuunsa.

Laitan prenikan eteenpäin monikulttuurisista liitoista kirjoittavalle RVC:lle ja Milanon Karkille jota on pyydetty ennakkoluulojen vastaiseen savottaan ihan kylän papin toimesta. Lisäksi lupaan jatkossakin edistää erilaisuuden hyväksyntää, en juuri tänään kirjallisessa muodossa sillä Huhtipojan päiväunet taitavat olla loppusuorallaan ja kohta saapuvat koulun kansantanssiharjoituksista myös Italiatar ja Albaanitar.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Yleistä äimistelyä

Jos kohta aiemmin äimisteltiin sitä, että Italia mukakuulemma tämän entisen opposition mukaan oli ainoa ns. vapaa länsimainen demokratia jossa kommunistit olivat hallituksessa, niin nyt taivastellaan äkillistä vapautumista kommunismista. Niin katosivat kuin pieru Saharaan, ja tässä on vierähtänyt alkuviikko totutellessa parlamentin ulkopuoliseen politiikkaan. Sanalla on Italian historiaa tuntevalle ikävä jälkimaku, enkä oikeastaan viitsisi asiasta vitsailla. Ken ei epäsymmetristä viisisakaraista tähteä tunne, voi käydä katsomassa sitä Wikimedia Commonsissa. Pomminrakentajan manuaalin lataamisen sijaan päätin seuraavan viiden vuoden ajan omistautua jollekin ihan muulle, kuten kuulun ohjaajan Tinto Brassin filmografian kattavaan suomenkielisen esittelyn kirjoittamiseen. Perse on sielun peili, kirjoittaa Tinto Brass, ja monelta kantilta mietittynä se on mukava asia; itse kullakin on omansa, iso, pieni, kaunis tai ruma, musta, valkoinen tahi maitokahvin värinen, rikas, köyhä, keskiluokkainen, kansalaiseksi syntymästään saakka julistettu, luvan hakenut tai laittomasti maassa oleskeleva perse.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Bentornato Cavaliere

Kaksi vuotta sitten toisena vaalipäivänä, äänestyspaikkojen sulkeuduttua ja television julkaistessa toistamiseen ovensuukyselyn tuloksia, minulta meni lapsivedet. Huhtipoika syntyi saman päivän iltana, eikä seuraavaan kahteen viikkoon tiedetty kuka voitti.

Berlusconi on tullut takaisin sillä oppositiosta on helppo ponnistaa, Veltronikin yritti vielä viimeisenä numeronaan esittää oppositiojohtajaa oman hallituksensa raunioilla. Osa edellisten vaalien keskustavasemmiston vasemmasta laidasta hävisi nukkuvien puolueen riveihin, osa äänistä siroteltiin uusiin sirpalepuolueisiin vasemmalle "koko maailman proletariaatti yhdistykää", osa ns. hyödyllisiksi ääniksi PD:lle. Miksi en itse äänestänyt Veltronia? En henkilökohtaisesti arvosta kirkasotsaista ikuisessa oppositiossa pysymistä ja olin iloinen siitä että Rifondazione Comunista otti hallitusvastuun kantaakseen Prodin kanssa; pahoillani siiitä annoimme tukemme saamatta yhtäkään kohtaa ohjelmasta läpi. Kun rekisteröidyistä parisuhteista oli puhuttu hallituksessa, Romano Prodi meni heti seuraavana päivänä pyytämään anteeksi Famiglia Cristianan päätoimittajalta ja vakuuttamaan ettei kyseessä suinkaan ollut homoliittojen ajaminen.

Huomisaamuna aurinko nousee uudessa Italiassa jossa kommarit vihdoinkin on saatu pois jarruttamasta voittokulkua kohti edistystä, verot vähenevät ja eläkkeet nousevat. Nyt sitten odotamme vain kuvia Berluscasta joka henk.kohtaisesti menee ratkaisemaan jäteongelman Napolissa. Meidän pationportin irronneen sähköjohdonkin saisi korjata ohimennessään.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Päivähoitopolitiikkaa ja lööppejä

Italiattaren koulutie kulkee lehtikioskin ohi, ja usein koulumatkalla silmäilen lööppejä, lehteä kuitenkaan ostamatta: liikenneonnettomuuksia, veritekoja, työtapaturmia. Keskiviikkoaamun uutiset koskettavat henkilökohtaisesti; tuppulalainen päiväkoti poliisitutkinnassa, lapsille annettu rauhoittavia. Huolestun, vaikka tilannetta harkitessa totean huojennuksen ja ironian sekaisesti ettei meidän poikamme vaikuta rauhoittavien vaikutuksen alaisena olevalta, leipomon myyjätär vahvistaa että lapset joiden virtsanäytteestä lääkettä on löytynyt ovat iältään kaksi-kolmevuotiaita (lehtimiehet käyttävät sanaa asilo surutta sekä alle kolmevuotiaiden päiväkodista että yli kolmevuotiaiden scuola dell'infanziasta), okei, ei Italiatarkaan vaikuta rauhoittavia napsivalta, anzi..., jo on perkule että päiväkodissa saa pameja mutta maternassa ei, selviää myös ettei lehtijutussa mainita päiväkodin nimeä. Hyvä kun en ostanut. Tuppulassa on asukkaita kolmisenkymmentätuhatta, kaksi suurempaa päiväkotia, molemmat yksityisiä. Toinen niistä näyttää päiväkodilta, toinen autotallilta joka on kipsilevyisillä väliseinillä kanakopitettu päiväkodiksi, arvatkaa kummassa Huhtipoika viettää aamupäivänsä. Kuljen vielä piazzan kautta varmistamassa gossipia paremmin seuraavalta taidekäsityö- ja matkamuistokaupan myyjättäreltä ettei kyseessä ole Huhtipojan päiväkoti. Epäillyt ovat syyttömiä niin kauan kunnes syyllisiksi todetaan. Kuinka monella äidillä on ollut valinnanvapaus aamulla soittaa tehtaaseen: en tule töihin, päiväkoti poliisitutkinnan alaisena? Autotallipäiväkoti avaa ovensa viideltä aamulla, ja lapsen voi tuoda yöpuvussa.

Italian oikeisto on yleensä kannustanut äidit kotiin, isälle verohelpotus ylitöistä -perhepolitiikkaa, vasemmisto vaatii lisää päiväkoteja. Minun poliittisessa manifestissani julkista, valvottua, tulotason mukaan hinnoiteltua päivähoitoa tarvitaan, mutta silti äidille - vanhemmalle - tulisi antaa mahdollisuus valita. Kaikkea työtä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua itsensä toteuttamiseksi, entä jos viidensadan kuukausipalkasta joutuu maksamaan sataviisikymppiä päiväkotiin jotta perheellä olisi kolmesataaviisikymmentä euroa enemmän käytettävissä kuukaudessa, viemään ripeästi äidinrinnasta vieroitetun kolmikuisen hoitoon pyjamassa viideltä aamulla ikuisesti kiitollisena siitä ettei menettänyt työpaikkaansa raskauden tullessa ilmi, kolmesataaviisikymppiä miinus kuukaudessa korvikkeeseen menevät rahat, hoitoon autotalliin jossa kuuleman mukaan annetaan lapsille pameja.

Dioksiinia on löydetty Campanian puhvelinmaitomozzarellan jälkeen myös juustoista Taranton liepeiltä. Televisiossa haastatellaan juustontuottajaa, joka oli laiduntanut lampaitaan melonipelloilla tehtaanpiippujen katveessa. Lampaiden syömät melonit olivat pelloille hylättyä loppusatoa, mutta tuskin niitä lampaille viljellään. Vietän iltani työmaaturvallisuuskurssilla ja onnekseni vältän uutiset jossa korkea dioksiini mitataan myös tarantolaisäitien maidosta, hätiin saapuvat asiantuntijat jotka kertovat että siitä huolimatta on parempi imettää kuin jättää imettämättä, mutta uutisen ja asiantuntijarauhoittelun välissä on jo kylvetty epäilyksen siemenet, mahdollisesti hyvää tarkoittaen ehdotettu rekkalasteittain ilmaista korviketta myrkytetylle väestölle. Olen vihainen, helvetin vihainen, en ole antanut kenellekään lupaa myrkyttää maitoani, lämmintä, konkreettista rakkautta lastani kohtaan.

Unohdan päivähoitopolitiikan ja pamit hetkeksi työmaaturvallisuuskurssilla luennoitsijan saapuessa paikalle myöhässä, hän on käynyt dokumentoimassa työmaan jossa on tapahtunut onnettomuus, niitä on tapahtunut maakunnassa kolme samanaikaisesti, tikkailta pudonnut puhelinasentaja on teholla. Vähän väliä luennoitsija joutuu keskeyttämään vastatakseen puhelimeen, puhuu carabinierien kanssa, antaa lisäselvityksiä. Italiassa kuolee työtapaturmissa kolmesta neljään henkeä vuorokaudessa.

Torstaiaamuna koulutiellä silmäilen jälleen lööppejä: puhelinasentaja putoaa tikkailta, lyö päänsä katuun ja kuolee. Minusta tuntuu että olimme jo tuttuja.

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Lamerica

Laiton muuttoliike Otrantonsalmen yli on vähentynyt, kiitos sisäpolitiikan. Paluulaivoille alkaa olla tunkua. Anteeksi pessimismi. Aamu alkoi kevyellä smalltalkilla Italian talouden voinnista Italiattaren luokkakaverin isän, rekkakuskina työskentelevän albanialaisen sähköinsinöörin kanssa, eikä työpäivää piristänyt yksikään shekkivihkoa huiskuttava asiakas. Lensuinen olo, ja Huhtipojan synttäritkin voisi jättää väliin ellei tietäisi miten vilpittömän innoissaan pikkumies on kakkukynttilöistä ja aplodeista.

maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Il palo delle libertà

Kattava kokoelma erilaisia vaalimainosparodioita on löydettävissä tässä osoitteessa. Osa varsinkin oivaltavia. Tänään minuun vetosi eniten alatyyli, sillä odotukset eivät ole kovin korkealla ja usko siihen että tulevan hallituksen väristä riippumatta paikkamme on italialaisen kielikuvan* mukaan ns. vastaanottavana osapuolena, on vankkumaton.

Oottekos muuten huomanneet että Prodi on kadonnut ihan tykkänään, eikä Veltroni ole sitä nähnyt, aiemminkaan, ei oikeastaan tunne koko tyyppiä...?

*Cambiano i cazzi, ma i culi rimangono gli stessi

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Kenen joukoissa seisot

...quanto pare, sono e rimarrò un maledetto comunista... :)

***

Tällaisia se vaalikone kyseli:

Auttaa vuokralla asuvia nostamalla veroilmoituksessa asunnosta maksettavan vuokran verovähennystä (puolesta, innottomasti sillä se joka tienaa todella vähän ei maksa edes niin paljoa veroa että siitä voisi mitään vähentää)

Muuttaa vaalilakia niin, että äänestäjä voi antaa äänen suoraan valitsemalleen ehdokkaalle (nykyisessä äänestetään listaa, ei henkilöä) (puolesta, nykyiseen lakiin on ollut syynsä mutta jos esimerkiksi naisten määrään parlamentissa - Italia maailmassa 63. sijalla - ei voi vaikuttaa omalla valinnallaan...)

Lisätä Italian joukkoja Afganistanissa, kuten Yhdysvallat pyytävät (periaatteessa vastaan, ellei toisin osoiteta. Että jakavat soppaa leskille ja istuttavat kukkasia siihen missä ennen kasvoi miinoja)

Ylityön tekeminen verottomaksi (vastaan, ylityötä tehdään koska palkka ei riitä mutta silti sitä työtä pitäisi jakaa tasaisemmin. Veroton ylityö kannustaa vain niiden joilla jo työ on tapattamista liikaan työntekoon...)

Rangaista verotuksessa saastuttavaa ja kierrättämiskelvottomia jätteitä tuottavaa teollisuutta (ehdottomasti puolesta, tarvitseeko tuota edes selittää. Saastuttava tuote=kalliimpi tuote, ja jo löysivät vihreän moraalinsa sekä tuottajan että kuluttajan lompakko)

Taata minimitoimeentulo pätkätyöläisille työjaksojen välillä (ehdottomasti puolesta)

Myöntää ulkomaalaisille äänioikeus kunnallisvaaleissa (ehdottomasti puolesta, tai onhan nyt jo EU-kansalaisilla. On A-luokan ulkkareita ja B-luokan ulkkareita.)

Tehdä yhteensopimattomiksi hallinnolliset tehtävät kansallisesti merkittävien yritysten omistamisen tai johtamisen kanssa (ehdottomasti puolesta, olisihan se hurjaa olla vaikka pääministeri ja omistaa Hesari)

Erottaa tuomarien ja yleisten syyttäjien urat (puolesta, asiaa sen paremmin tuntematta)

Kannustaa määräämättömäksi ajaksi tehtyjä työsopimuksia (vs. määräaikainen) (puolesta, niinkuin kaikki puolueet. Mistä näitä pätkätyöläisiä silti lykkää?)

Uudistaa televisiosektori kaksinapaisen Rai - Mediaset -asetelman purkamiseksi ja tiedonvälityksen moninaistamiseksi (puolesta)

Uudistaa tekijänoikeuslakia kulttuurin ja tiedon jakamisen kannustamiseksi (ehdottomasti puolesta)

Laki parisuhteen rekisteröimisestä sekä samaa että eri sukupuolta oleville pareille (ehdottomasti puolesta, vaikka jos ihan loppuun asti asiassa mentäisiin niin laajennettaisiin siviilivihkimys homopareille, ennen kaikenlaisten pika- ja kevytavioliittojen kehittelyä)

Nostaa pääomaverotus eurooppalaiselle keskitasolle (12,5%sta 20%iin) (ehdottomasti puolesta)

Nostaa tuki tutkimukselle eurooppalaiselle tasolle (nykyisestä 1,1% BKT lähemmäs 2,2%) (ehdottomasti puolesta)

Valtion rahallinen tuki perheille jotka valitsevat lapsilleen yksityisen koulun (periaatteessa vastaan, niin kauan kuin julkinen koululaitos on nykyisessä kuosissaan)

Myöntää lupa uusille USA:n tukikohdille Italiassa (ehdottomasti vastaan, vaikka joskus tuntuisi että jenkitkin voisivat tuoda kulttuuria mukanaan, Tuppulan tasoon ainakin kun katsoo)

Tehdä laki hoitotestamentista (puolesta)

Vesilaitosten yksityistäminen (ehdottomasti vastaan)

Rankaista huumeiden, myös kevyiden, käytöstä nykyisen lain mukaan (ehdottomasti vastaan, ei käyttäjän kriminalisoimisella mitään ratkaista)

Nostaa eläkeikää eurooppalaisen keskiarvon mukaiseksi (periaatteessa puolesta)

Rahan investoiminen ydinvoimaloiden rakentamiseen Italiassa (ehdottomasti vastaan)

Strategisesti tärkeiden hankkeiden, kuten TAV (ne ultranopeat junat), jätteidenpolttolaitokset, rigassificatori - nestemäisessä muodossa tankkereissa kuljetetun kaasun kaasumaiseen muotoon palauttava laitos - paikallishallinnon ja yhteisön vastustuksesta huolimatta (vastaan, NIMBYstä huolimatta, ilman väestön tukea on paha lähteä runnomaan päätöksiä läpi ja jokaisessa luetellussa kiistellyssä kohteessa on vielä selvittämättömiä seikkoja jotka kaunopuheisesti pitää paikallishallinnolle setviä, jos vaikka lakkaisivat vastustamasta)

Maakuntien lakkauttaminen (ehdottomasti puolesta, alueiden ja kuntien kanssa päällekkäisiä rakenteita jotka vain lisäävät byrokratian määrää. Tai, työllistäähän nekin. Toivoisin pääseväni maakuntahallinnon virastoon peukalonpyörittäjän paikalle määräämättömäksi ajaksi tehdyllä virkasopimuksella ;)

Kieltää ehdokkaaksi asettuminen vakavista rikoksista tai julkishallinnollisista väärinkäytöksistä tuomituille (ehdottomasti puolesta)

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Laki 194

Italiassa lakeihin viitataan usein yleisessä puhekielessä niiden numerolla, esimerkiksi jokaisessa hieman suuremmassa kaupungissa ja tuppulassa on kaupunginosa jolle eivät ole viitsineet edes nimeä laittaa, vaan viittaavat siihen sanoilla zona 167, laki sosiaalisesta asumisesta. Kansankielessä kaupunginosaa nimitetään Bronxiksi, kun eivät Jakomäkeä tunne.

Jälleen kerran mediassa mekkaloidaan laista 194. Laki jota vastustetaan, puolustetaan ja käytetään poliittisena keppihevosena säätelee oikeutta lailliseen raskaudenkeskeytykseen. Yleensä lain nostavat esille henkilöt, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa; paavi, Giuliano Ferrara...

Lääkäri voi omatuntoonsa vedoten kieltäytyä kirjoittamasta reseptiä ns. katumuspillerille, apteekkari voi omatuntoonsa vedoten kieltäytyä myymästä sitä. Varmuuskumeja sentään myyvät, vaikka hurskaimmat eivät laita 24/7 automaattia apteekin ulkoseinään. Jos ei kestä pikkukaupungin apteekkarin uteliasta tahi moralisoivaa katsetta, voi kumit hakea naapurikaupungin piazzan tupakkakaupasta tai Lidl'istä. Kahta työtä tekevä julkisen sairaalan lääkäri voi kieltäytyä omatuntoonsa vedoten tekemästä raskaudenkeskeytystä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja tehdä niitä yksityisklinikalla tiistaisin ja torstaisin.

Oma poliittinen linjanvetoni lakiin 194 on seuraava:

1) Kannanotot henkilöiltä joita asia ei henkilökohtaisesti koske, miehiltä ja virallisesti selibaatissa eläviltä papeilta, munkeilta ja nunnilta, ovat äärimmäisen epätoivottavia.

2) Tekevälle sattuu, mutta siitä huolimatta ei-toivottujen raskauksien määrä Italiassa on liian suuri siihen nähden että elämme sentään vuotta 2008.

3) Jos ja kun huomaa kumin puhjenneen, pitäisi katumuspillerin saaminen olla yhtä varmaa Canicattìssa kuin Milanossa.

4) Perheen puolesta puhuvien poliitikkojen tulisi tarjota todellinen vaihtoehto raskaudenkeskeytykselle, ei ainoastaan lämmintä kättä, Herran siunausta ja lakia joka takaa naiselle oikeuden synnyttää anonyyminä ja jättää vastasyntynyt sairaalaan. Lapsen pitämisen tulisi olla taloudellisesti mahdollista teiniäidille, pätkätyöläiselle, yksinhuoltajalle, kaksilapsiselle perheelle joka elää alle köyhyysrajan.

_______________________________

Jälkikirjoituksena lisättäköön ettei ns. katumuspillerin reseptin kirjoittamisesta kieltäytyminen ole laillista; tätä eivät tosin tiedä kaikki lääkärit, saati mielivallan uhriksi joutuneet naiset. Valmiin ilmiantokaavakkeen saa netistä.

perjantaina, tammikuuta 25, 2008

Hallitus

Hallitus kaatuu, ei kaadu, kaatuu, tällä kerralla sittenkin.

Tunnen Suomesta erään joka on nyt kateellinen.

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Family Day

Katoliset ja katolismieliset keskustaoikeistolaiset poliitikot ovat osoittaneet mieltään perinteisen perheen ja avioliiton puolesta Rooman Piazza San Giovannilla. Avoliitossa elävien ja homoparien oikeudet uhkaavat perheinstituutiota.

Meidän perheemme voitaisiin luokitella perinteiseksi, ns. Mulino Bianco -mainoksen perheeksi. Isä ja äiti vihitty kirkossa, avioliitossa syntyneet tyttö ja poika, isä tekee töitä, äiti hoitaa kotia. Harmi vain ettei kristillinen perheretoriikka pure. En voi, en jaksa, en kykene ymmärtämään miten jonkun muun oikeudet olisivat minulta pois. Perheen nimissä heristetään sormea, mutta konkreettista politiikkaa perheiden auttamiseksi oikeisto ei ole viiden hallintovuotensa aikana tarjonnut. En suoranaisesti kannata tukirahoilla lapsentekoon kannustavaa politiikkaa ylikansoitetulla planeetalla, mutta silti toivoisin näkeväni osattomille tarjottavan muutakin apua kuin kunnan sosiaalitoimiston seinälle ripustetun julisteen jossa kerrotaan että lapsen voi synnyttää henkilöllisyyttään paljastamatta sairaalassa ja jättää sinne. Perheitä, meidän perhettämme ja niitä joiden perustamista on lykätty hamaan ikuisuuteen uhkaa prekarisoituminen, työelämän huonontumisen lyhyt historia. Valovuosien päässä luottamus tulevaan, HOASin pesutuvassa kuivuvat äitiyspakkauksen vaippaharsot. Paavillinen Italia ylittää jumalattomina pitämänsä Pohjois-Euroopan maat raskaudenkeskeytysten määrässä tuhatta alkavaa raskautta kohden.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Vaalikuumetta

Kunnallisvaalit lähenevät, ja vaalikuume näyttää käyvän plusmiinus neljänkympin ikäryhmän mielenterveydelle. Yksi valtuustoehdokkaaksi asettunut opiskelija vetää palkokasvin nenäänsä, koska hänen ammatikseen on jossakin webbisivulla ilmoitettu opiskelija eikä designer, entinen puoluesihteeri on liittynyt nukkuvien puolueeseen, koska kukaan lähes viidestäsadasta ehdokkaasta ei ole kelvollinen edustamaan häntä, muutama lupaa äänensä kiitollisena kunnallisvideosta jonka on saanut toteuttaa tai myymälänsä viereisellä piazzalla pidetystä konsertista jonka aikana saavutettiin vuoden kassaennätys... sen sukupolven suusta, joka halveksui äänensä myymällä valtion tai kunnan virkaan päässeitä vanhempiaan!

Kotonamme asustava valtuustoehdokas on toistaiseksi tasapainossa, stressaantunut vain.

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Karnevaalin loppu

Italiattaren opettajatar on kunnianhimossaan pitänyt meitä kiireisenä, ensin keijuvaatteita ompelemassa, sitten kiertueella Tuppukylän ja lähikaupunkien karnevaalikulkueissa. Karnevaalikarhu oli menossa mukana, sunnuntaina liinassa, maanantaina rattaissa, tiistaina tekeydyin sairaaksi päästäkseni ruokakauppaan, siivoamaan, hellan ja pienen nyrkin väliin. Keijupukuun tarttunut sprayserpentiini istuu kuin paska Junttilan tuvan seinässä, pyykinkuivaajani pitää pientä lisähuuhteluohjelmaa.

Martedì grasso vietettiin ystävien kanssa illallistaen. Laskiaistiistain jambalayasta alkaa muodostua perinne, ei perin italialaista mutta harvoin vieraille mitään italialaista laitankaan. Onhan heilläkin oikeus vaihteluun. Salaattikastike on myös eksoottinen hitti jonka perään pöytävieraat vonkaavat, yleensä laitan siihen vähän mitä sattuu ja aina se on kelvannut. Hernekeittoa en ole tohtinut, ei se pahaa ole mutta alas mennäkseen kaipaa pikkupakkasta. Olemme neljä kertaa kaksikymmentäviisi kiloa nestekaasua alle vuotuisen keskiarvon. Pistän sen kasvihuoneilmiön piikkiin.

Tuhkakeskiviikkona kaatuu hallitus. Johan sitä kestikin, ja mitähän seuraavaksi? Minä veikkaan bipolarismin hautajaisia, Suuren Keskustan ylösnousemusta odotellessa kierrätetään hallituksen kappaleista Prodi bis.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Ei minun poikani nimeen

Ostin eilen uuden lapsiystävällisemmän miehityksen seimeen, tarkoituksena että tänä jouluna Italiatar saisi viimeinkin leikkiä seimiväellä sydämensä kyllyydestä ilman huolta siitä että joku Pyhän Perheen jäsenistä hajoaisi miljoonaksi kappaleeksi pudotessaan kivilattialle. Aitoa muovia siis, Made in China. Reilun kaupan perulaiset savifiguurit jäävät odottamaan parempia aikoja.

Viime päivien polemiikeissa seimi on nostettu uskonnollis-poliittiseksi kannanotoksi aikana jolloin hallitus uhkaa tuhota Ydinperheen ja suuret kauppaketjut ovat rähmällään ateistien ja vääräuskoisten edessä. Haluaisin kiukutella ettei heillä ollut oikeutta pilata iloani. En antanut lupaani Calderolin riemuun Italian jalkapallomaajoukkueen voitosta Ranskan neekereitä, muslimeja ja kommunisteja vastaan. Twin Towersin attentaatissa kuolleiden omaiset saavat päivästä toiseen kuulla että sotaa käydään heidän poikansa nimeen. Entä ydinperheeni, olenko tietämättäni ottanut kantaa, millä tavalla se on perheeltäni pois jos Janne vie Ilkkansa vihille?

Kemikaali- ja kimalluskaupassa oli toinenkin tarkemmin määrittelemättömästä kovasta massasta tehty seimi, joka oli mielestäni kauniimpi. Irrallisina myytävistä figuureista puuttui kuitenkin Joosef, ja Italiattaren kerätessä pieniin kouriinsa kolmenkymmenen sentin irtolampaita punnitsin hartaasti sitä vaihtoehtoa että tämän vuoden seimessämme olisi ollut yksinhuoltaja-Maria tai peräti kaksi Mariaa. Mutta, kuka on ostanut seimeensä Joosef-parin? Valitsin niistä kauniimmista kolme paimenta ja enkelin, joita ei muoviseimessä ollut: ensimmäiseltä paimenelta irtosi pää lattialle pudotessa jo kaksi minuuttia kotiintulomme jälkeen. Pikaliimaa!

lauantaina, huhtikuuta 01, 2006

Puolue

Olen liittynyt puolueen jäseneksi vuonna 2002. Suomessa minulla ei ole ollut minkään poppoon jäsenkirjaa: olen muistaakseni äänestänyt aina vihreitä, presidentinvaaleja lukuunottamatta. Totta puhuen kävin kerran Tuppukylässäkin vihreiden kokouksessa, vielä pienemmässä porukassa kuin mitä tovereiden harvat rivit, ja sain vahvistuksen sille mitä olin ounastellutkin: Italian vihreät eivät näe metsää puilta. Vaikka koko maata koskevat poliittiset päätökset on tehty vuosikymmenien ajan autoliikennettä (=autoteollisuutta) suosien ja koko energiapolitiikka on päin helvettiä, vähintään yhtä paljon ellei enemmän huolettaa vihreitä Messinansalmen yli mahdollisesti rakennettavan sillan heittämän varjon vaikutus merenpohjan eliöihin. Italian vihreät rakastavat kaikkia pörröisiä eläimiä – minun mielestäni on mahdollista olla metsästäjä ja ympäristönsuojelija, vaikken itse tunnekaan vetoa minkään tai kenenkään ammuskeluun. Hirvipaisti on eettisempi kuin tehobroileri. Syön lihaa. Vastustan ydinvoimaa, jo ihan siitä syystä etten haluaisi antaa ensimmäistäkään ydinvoimalaa näiden käsiin. Harmittomampiakin ongelmajätteitä pulpahtaa esille tuon tuostakin yllättävistä jatkokäsittelypaikoista, kuten merenpohjasta, pohjavesialueelta… Liityin puolueeseen odottaessani esikoistani, varmasti halusta kuulua konkreettisesti johonkin, kasvattaa juuret, parantaa maailmaa demokratian antamilla heiveröisillä välineillä, osoittaa itselleni ja muille etten ole täällä enää ainoastaan turistina, että poliittiset päätökset koskevat myös minua ja lapsiani. Puolueen symbolissaan säilyttämät vanhat työkalut, tehdastyöläisten vasara ja maatyöläisten sirppi, kantavat mukanaan raskasta taakkaa. Pidän itseäni yhtä syyllisenä Stalinin hirmutöihin kuin mitä Papaboysit ovat Espanjan inkvisitioon. Näyttöä kommunismin epäonnistumisesta maailmassa on, muttei kapitalismillakaan aina ja varsinkaan kaikkialla niin hyvin pyyhi. Ja ei ei, Kuuba ei ole demokratia. Vaikuttavia lukuelämyksiä maailmankapitalismia epäilevälle ovat olleet Ruokaa kaikille ja No Logo. Tottakai olen myös kuunnellut kansankynttilä Petri Tiilen lauluja vastaanottavaisessa iässä. Vaalien alla voi kantaansa tarkistaa erilaisten nettitestien avulla. Berlusconia kannattava ystäväni (persaukinen pätkätyöläinen jonka kaikki ystävät ovat kommunisteja, ansaitsisi lähemmän analyysin) lähettää minulle säännöllisesti linkkejä joiden tarkoitus olisi yllättää, mutta joka ikinen testi on naulannut minut omalle paikalleni: vasemmalle laidalle kolmen pienen puolueen Bermudan kolmioon. Kauimpana minusta ovat kuulemma oikeistopopulistinen Lega Nord, suoraselkäisten porvarien isänmaa-puolustusvoimat-Alleanza Nazionale ja markkinavoimaliberistien Forza Italia. Puolueita löytyy joka lähtöön, ja onneksi näin. Yksipuoluejärjestelmää vastustan henkeen ja vereen, siinähän joutuisi ottamaan kaikki idiootit saman (oman?) katon alle! Nyt niitä on hajasijoitettu vähän sinne ja tänne.

keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Näpit irti Muumilaaksosta!

Olen vetänyt herneen nenääni eilisellä navigointikierroksella, sellaista sattuu. Vaikka iän ja kokemuksen myötä ;) kaikenlaisten mielipiteiden olemassaoloon tottuukin, niin jotkut aiheet kutsuvat esille déjà-vu:n, ajatusten ketjun, vanhoja sanaharkkoja, kumuloituvaa vitutusta, joita voi sitten puida vaikka koko yön jos ei tule uni silmään. Oletetaan että henkilö x on rokotettu ja hammashoidettu, käynyt kunnialla ja ilmaiseksi läpi peruskoulun, lukiota varten ostanut ehkä nipun kirjoja (ei ole pakko, voi lainata kirjastostakin, kokeiltu on), kirjoittanut hyvillä arvosanoilla, päässyt Korkeakouluun joka sekin on Suomessa melko halpaa huvia, nauttinut opintotukea (ei niin laveaa, mutta tyhjää parempaa), ottanut valtion takaamaa opintolainaa, ja kaiken tukemisen ja päänsilittämisen jälkeen kulkee teillä ja turuilla – mahdollisesti vaihtarina jossain fancyssa opinahjossa, tai stipendin turvin Gianicolon rinteillä viiniä lipittäen – julistamassa kuinka kauhea Sosiaalidemokratia on häntä tasapäistänyt ja latistanut. Olen kiistellyt tästä aiheesta erään tuttuni kanssa jo kaksikymmentä vuotta taaksepäin, ja nettiystävän kanssa kuluneena vuonnakin. Muuallakin kuin Suomessa voi joutua paapomisen uhriksi, Ruotsilla on myös synkeä maine. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on itkuvirren punaisena lankana se, että tyhmät, laiskat ja lahjattomat saattavat päästä elämään lähes ihmisarvoista elämää lahjakkaiden (joihin puhuja itsensä poikkeuksetta laskee) siivellä. Muistan vuosikymmenten takaisista kekkaloista suoraselkäiset anarkistipunkit, jotka olivat päätyneet pohdinnoissaan siihen tulokseen ettei soppaa pitäisi juoda, koska se on osa systeemiä. Muut voisivatkin sitten pitää päänsä kiinni, tai rakentavasti keskustella siitä miten verorahoja tulisi käyttää, miten saa parasta mahdollista pienimmillä kuluilla, keneltä ottaa ja kuinka paljon. Muussa tapauksessa tervemenoa Ameriikkaan, jos edes huolivat, on sinnekin tulijoita. Italian vertailu yllätyksettömiin Pohjoisen hyvinvointivaltioihin on hankalaa. Hyvinvointia – tai sen velipuolta assistentialismia – on toki rakennettu niin oikeiston (fasistien vahva valtio), vasemmiston kuin kristillisdemokraattisen keskustankin voimin. Jotkut perusasiat on kutakuinkin taattu, budjetti riittäisi parempaankin jos varojen käyttöä valvottaisiin, tai jos kaikki maksaisivat osuutensa. En häpeä tunnustaa että minulla on vilpittömän ikävä hyvinvointivaltiota, puistoja ja kirjastoja, silläkin uhalla että tulen leimatuksi demariksi, äidin ja mummon tytöksi! Mitä Italiaan tulee, se ei ole liberaalioikeiston unelmoima aito meritokratia joka palkitsee lahjakkaita lahjattomien kustannuksella, pikemminkin vielä suurelta osin aristokratia jossa on tärkeää osua (tai syntyä) oikealle paikalle oikeaan aikaan, veikata oikeaa hevosta, hännystellä oikeita henkilöitä.

keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Poliittinen välipala

Olen ollut harvinaisen välinpitämätön lähestyvien parlamenttivaalien suhteen, osittain koska vauvan kasvattelu mahassa on paljon kiinnostavampaa, osittain koska kansalaisuushakemukseni on edelleen ministeriön, Prefetturan tai jonkun muun byroon ö-, anteeksi, z-mapissa, osittain koska tietäisin kuitenkin minkä puolueen tunnukselle ruksin vetäisin, ja vielä lopuksi: ehkä siksi etten ole kuitenkaan varma muuttuvatko asiat. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet dramaattiset, olen aitiopaikalta seurannut keskiluokan katoamista, ja siitä huolimatta väittäisin että monet asiat jotka tarvitsevat muutosta tulisi muuttaa ruohonjuuritasolla, siellä missä yksittäiset ihmiset oikealta vasemmalle viljelevät omalla palstallaan huonoja tapoja, korruptiota, mafian kaltaisia strategioita. Maata on hallittu huonosti, mutta opposition vaaliohjelmakin on levällään kuin Jokisen eväät! Keskustelu on päälinjoiltaan ollut tylsää, osa vaalitaistelusta on jäänyt armollisesti San Remon laulukilpailujen ja talviolympialaisten varjoon. Iltaista osaa keskusteluista en ole nähnyt usein, koska yleensä illalla tainnun kolme- ja puolivuotiaan kanssa samoihin aikoihin. Silloin kun vaivaudun katselemaan on debatin linja seuraava: oppositio syyttää hallitusta viimeisten viiden vuoden politiikasta, ja hallituspuolueen edustaja vastaa että kaikki on hyvin, talous kasvaa, inflaatiota ei ole ja päinvastaiset väitteet ovat vain kommunistien propagandaa. Hohhoijaa. Lyhyt johdantokurssi Italian puoluepolitiikkaan: Italiassa on lukematon määrä pieniä puolueita, ja viimeisen vuosikymmenen aikana tavoitteena on ollut vähitellen siirtyä selkeään bipolariseen systeemiin, kuten Jenkkilässä ikään. Harmi vain, että vanhan systeemin yksi suurimmista, ehkä suurin poliittinen vallankäyttäjä oli Kristillisdemokraattinen puolue, joka jakautuessaan on jäänyt epämääräisenä mutta painoarvoltaan merkittävänä klönttinä vellomaan kahden koaliition välille, kuka yhdelle, kuka toiselle puolelle. Kahden navan kuvaavat nimet ovat keskustavasemmisto ja keskustaoikeisto! Molemmilta puolilta löytyy hankalia petikavereita: taloudellista liberalismia kannattavat oikeistolaiset yhdessä populistirasistien kanssa, lippua ja puolustusvoimia rakastavat fasisteista siistiytyneet suoraselät trikolorinpolttajien, Pohjoisen separatistien kanssa rinta rinnan, isä Camillo samassa vaaliliitossa Pepponen kanssa, puhumattakaan sosialistien, eurooppalaisiksi sosiaalidemokraateiksi aikovien, ex-kommunistien, uuskommunistien ja puolueiden sisäistenkin kuppikuntien ryppyisestä rakkaudesta. Mutta vaaliliitossa on pysyttävä! Muutosta toivovat voivat ladata koneelleen pirteän punaisen ruudunsäästäjän, joka laskee päiviä, minuutteja ja sekunteja huhtikuun vaaleihin.