Sain kesätyöksi yhden julkisivumuutoksen, ja vaikka asiasta oli tietoa jo etukäteen niin jotenkin aktiivisesti unohdin CADin kotiin. Kaivoin sitten kellarista muinaiset IKEAn pukkijalat, faijan toiviomatkalta Ruotsista tuomat siltä ajalta kun IKEA ei vielä ollut rantautunut Suomeen, ja kaapin perukoilta hakaviivaimen kun nartsari oli löytämääni pöytälevyyn liian pitkä.
Suosittelen. Uskomattoman rentouttavaa.
Jottei lomalla tulisi aika pitkäksi, täytyy ihmisellä olla harrastuksia.
Muorin keittiöön oli alkanut kantautua pahaa hajua kaksi viikkoa sitten, ja syyllistä etsittiin, tarkastettiin rotanloukut ja mietittiin mahtaako seinän välissä olla vainahia. Sunnuntaina lähdimme pullakahvipöydästä rakennusmestarioppilas Röllin kanssa taskulampulla varustautuneena kierrokselle sokkelin alle, josta löytyi haisun syyllinen, tai jäljet jota pitkin syyllisen tavoittaa, tip tippoja, vesivahinko, mahdollisesti vuotava vesijohto tai viemäri. Keittiön lavuaari välittömään käyttökieltoon, illalla tiputtelu oli jo vähentynyt ja epäilykset rajattu lavuaarista pääviemäriin kulkevaan vaakavetoon joka tiputteli nesteitään alapohjan sahanpuruihin. Jotain sientäkin lykkää seitsenkymmentälukuisten lisäeristysstyroksien raosta.
Koska emme tiedä mitä vastassamme on, varaudumme pahimpaan. Maanantaina kaupasta home- ja asbestisaneerausnaamarit ja kertakäyttöhaalarit, kaksi peräkärryllistä silkkaa roinaa sorttiin. Vaarin lapiot säästetään, nostetaan ulos jalavaan nojaamaan naapurien kadehdittavaksi ja ihmeteltäväksi: siirtolapuutarhassa kädettömiltä katkesi lapionvarsi, työkalu heitettiin menemään, vaari dyykkasi ja kätevänä miehenä korjasi, koskaan ei voi tietää milloin tarvitsee lapiota. Tai talikkoa. Tervetuloa Marjaniemen lapiomuseoon. Löysin tiilenlyöntimuotin, jota olin pelännyt kadonneeksi, mutta turha pelko, meillä ei heitetä mitään pois, paitsi vuonna 2008 meni kaksi peräkärryllistä vesivahinkoista lastulevyä. Automies purkaa lisäeristyslevyn, avaa rossipohjan ja tiputtaa märän purun raivattuun nurkkaan. Ihmeeksemme emme löydä asbestia. Lattia jää liikennöintikelpoiseksi, uudelle viemäriputkelle suunnitellaan reitti ihmisten ilmoille kellarinportaan alle, jossa sitä voi tarvittaessa tarkkailla ja huoltaa, ja viemäriasian ratkaistua tutkitaan vain mihin asti kosteutta on kertynyt, mikä on rakenteiden vointi, kuivatellaan.
Seuraavina päivinä Automies rakentaa kuumailmapuhaltimesta ja tilapäisluukkuun asennetusta poistoilmaimusta rakennekuivauspaketin, joka paitsi kuivaa alapohjaa, pitää sokkelin alla olevan ryömintätilan alipaineisena niin ettei haisu tunge lattianraoista sisätiloihin. Piikkaa reikiä uudelle viemärivedolle, joka on putkimiestä vaille valmis. Näppärä pikkubroidi, ihastelen. Toivottavasti uudet purut, todennäköisesti selluvilla, saadaan aikaiseksi ennen talven tuloa, sillä mikäs tässä muuten kun lattiaa ei ole avattu eikä mikään enää haise.
Ainoa epämukavuuskohta on edelleen käyttökiellossa oleva keittiön lavuaari, johon tiskikone laskisi poistovetensä. Tiskaamme vessassa pienessä lavuaarissa. Samassa pestään Huhtipojan takapuoli, muori hetken epäröi mutta minä rauhoittelen: voidaan me kun ollaan valkolaisia.
Uusfasisteiksi itsensä mieltävät huonotapaiset räkänokat ovat käyneet spraymaalilla töhertelemässä kelttiristejä itsensä Ducen kansan toivoille rakennuttaman opinahjon melko tuoreeltaan peruskorjattuun julkisivuun. Tahattoman koomista, ja huvitan itseäni kuvittelemalla miten räkänokat oltaisiin vanhoina hyvinä aikoina teloitettu koulun edessä paraatikentällä, lauantaisulkeisia pitävien balillapukuisten fasistinversojen iloksi ja ylösrakentamiseksi.
Rosabellan ravintolaan, ravintolan ja asunnon väliin, tehdään tänään portaita. Huomatkaa betoniauton ja katutilan suhde, auto on pientä mallia, lelu oikeastaan.
Taustalla katedraali.
Minun täytyy tunnustaa, ihan oikeasti, että pidän työstäni.
Puhdas tila on ihanaa, julkisivut ovat vaikea asia, nyt pöydällä on ihana työ eli korjausrakennuskohde jossa kolmessa erässä, kolmesta eri sisäänkäynnistä mitattu ja vasta cadissa salapoliisintyönä yhtenäiseksi saatettu tila huone huoneelta, holvi holvilta longertelee korttelin sisällä pilkistäen oviaukon verran kahdelle kujalle ja alle kymmenen metrin julkisivunpätkän verran pienelle piazzalle. Piazzan puoleisella sivulla saa miettiä olohuoneen ja julkisen olohuoneen kohtaamista, kaiken saa keksiä itse sillä tämänhetkisillä autotallin saracinescoilla ei ole mitään historiallista arvoa. Mielikuvitukselle asettavat rajansa ainoastaan hyvä maku ja museovirasto, ja tuskin osaan edes kuvitella mitään sellaista joka loukkaisi museoviraston tunteita. Olen restaurointikiltti ja melko nöyrä vanhaa kaupunkitilaa kohtaan. Taidan hakea inspiraatiota vastapäisen entisen luostarin munkkikammioiden perspuolesta.
Mittapiirustus roikkuu kotona porraskaiteen vaijeriin pyykkipojalla kiinnitettynä, katselen sitä imettäessäni jo isoksi kasvanutta poijjanjuntturaa päiväunille ja kuvittelen: käytäviä, ikkunoita, tulisijoja, epäsuoraa valoa, avaan ovia, suljen ovia.
