Bibliofiilin tunnustuksia

Yksi yksittäinen suomalaisen elämänmenon asia, jota Italiassa olen kaikkein eniten ikävöinyt, on kirjasto. Sitä on vaikea selittää, kun tuppulalaiset ovat ylpeitä omastaan vaikkei kukaan siellä käy, no, onhan siellä muutamia korvaamattoman arvokkaita ja harvinaisia vanhoja niteitä, muttei sellaista ihmisten käyttökirjastoa. Yritän välttää olemasta karkea, vaikka ensimmäinen mieleen tuleva lausahdus olisikin että arvaa minne voit tunkea sen vanhan niteesi. Helsingin Kaupunginkirjasto on jotakin aivan ihanaa, jotain sellaista eivät Italiassa osaa kuvitellakaan ellei sitten kommarien Bolognassa. Läjäpäin kirjoja, lehtiä ja äänitteitä ihan ilmaiseksi, nettihausta voi etsiä ja tilata. Jos ei Kaupunginkirjasto riitä, voi mennä rellestämään Rakennustaiteen museoon, Valtsikaan tai SKS:n etnografiselle. Stoasta olen kanniskellut lasten- ja äänikirjoja, Rakennustaiteen museosta Hassan Fathyn Natural Energy and Vernacular Architecturen. Ymmärtävätköhän sosiaalidemokraattisen Muumilaakson asukkaat onneaan?

Minusta on mahdottoman, tolkuttoman väärin että kirjat täytyy ostaa jotta niitä voi lukea, ja että jotkut perheet joutuvat tosissaan valitsemaan ostaako kirjoja vai leipää. Paikallisintelligentsia valittaa ettei nykyään lueta, vaikka historiallisessa perspektiivissä katsottuna nykyitalialaiset kuuluvat ensimmäisiin lähes sataprosenttisesti lukutaitoisiin sukupolviin. Italialaiset lukevat keskimäärin yhden kirjan vuodessa, kertoo tilasto. Ne nuoret, joiden kotona ei olla luettu eivät itsekään hakeudu kirjojen pariin. Tästä pitäisi kai kunnallispolitiikassa tapella, jos nimenomaan lasten- ja nuortenkirjoja, vaikka naapurikunnan kanssa yhteiseen kirjastoautoon. Utopiaa on vaikea selittää niille jotka eivät ole omin silmin nähneet ja kokeneet, sormeilleet hyllymetreittäin dinosauruksia ja intiaaneja, merirosvoja, kaappareita, ufoja ja puutarhanhoitoa, dekkareita ja kulttuurihistoriaa, Atlantin ylitystä kaislaveneellä.

Eurytmiatossut vinossa

Kiirusta pitää. Äidin kurssit alkavat olla paketissa, Italiattaren koulun loppuminen tietää kaikenlaista kevätjuhlaa ja päättäjäisillallista, matkalippujen varaamista, vyökokeita.

Saimme kutsun Tuppulan intelligentsian kanssa miettimään onko toisenlainen koulu mahdollinen. Eipä kai, sillä käytännössä steineri tarkoittaisi yli neljänkymmenen kilometrin koulumatkaa, lähes kahdensadan kuukausimaksua koulussa jota ei ole tunnustettu oppivelvollisuuskoulua vastaavaksi, ts. järjestelyä joka lain edessä vastaisi kotiperuskoulua, sillä oppivelvollisuus ei Italiassakaan tarkoita sitä että lasten olisi pakko mennä kouluun, jos vanhemmat suoriutuvat asiasta toisella lailla. Olisi tietysti noloa olla kommari joka lähettää pentunsa yksityiskouluun, myönteistä kutsun antama varmistus siitä että kuulumme kylän älymystöön. Seuraavana yönä näen puolivalveilla levottomia unia jossa rakennan keskelle punaista peltoa universumin energiavirtojen kanssa harmoniassa olevan saviolkimajan omaa yksityiskouluani varten. Opetusmetodi koostuisi taikinaterapiasta, joogasta ja kasvatusohjelmasta joka ottaa huomioon itse kunkin oppilaan auran värin. Reippaan itseironisesti.

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

Kuva animaatiosta Mire Bala Kale Hin

Romanien asuntovaunu- ja parakkikylät palavat Napolissa; Italiassa on leimahtanut köyhien sota köyhiä vastaan. Sota tuntuu melkein virallisesti oikeutetulta, sillä mediassa ja vaalipuheissa on toitotettu aikaisemman hallituksen lepsun maahanmuuttopolitiikan seurauksia, peloteltu rikollisuudella, ryöstöillä ja raiskauksilla, puhuttu EU:n ulkopuolisista laittomista maahanmuuttajista mutta myös enenevässä määrin ongelmista Unionin alueelta eräästä tietystä maasta saapuvien erään tiettyyn etniseen vähemmistöön kuuluvien ihmisten maahanmuutossa. Heitä ei haluta, ja tuore hallitus on luvannut tiukentaa otteitaan ikään kuin laissa olisi pienellä painettuna pykälä jonka mukaan EU-maan kansalaisia voitaisiin kohdella eri tavoin riippuen siitä mikä heidän etninen alkuperänsä on. Onko mahdollista että joku fasisminaikainen laki on jäänyt kumoamatta? Yhtä kaikki, lähtömaa tuskin haluaa vähemmistöään takaisin, joukossa on väkeä jonka perään kukaan ei ole kysellyt sitten Jugoslavian hajoamisen, ja kolmasosa Italian romaneista on maan omia kansalaisia joita tuskin voi lähettää mihinkään, ellei sitten sovita taas ulkopuolisen tahon kanssa ns. lopullisesta ratkaisusta.

Antisemitismi ei ole enää poliittisesti korrektia, Alleanza Nazionalen Gianfranco Fini on jo vuosia sitten pessyt kätensä fasismista ja käynyt kippa päässä kumartelemassa holokaustin uhrien muistomerkkiä Jerusalemissa. Juutalaisten joukkotuhosta ei voi puhua liikaa, mutta ehkä siitä silti on puhuttu, on yksinkertaistetty, nähty annafrankit ja schindlerin listat ja siinä sivussa unohdettu natsismin keskeinen ajatus, ei Juutalainen vaan jako meihin ja muihin, herrakansan projektiin kelpaamattomiin, juutalaisiin, mustalaisiin, homoihin, hulluihin, vammaisiin, sekarotuisia lapsia maailmaan laittaneisiin arjalaisnaisiin jotka by the way pakkosteriloitiin etteivät jatkaisi pahoja tapojaan.

Piove, è colpa degli zingari. Samaan aikaan italialaiset nuoret kuristavat, raiskaavat ja heittävät kaivoon alaikäisen tytön, skinit potkivat pitkätukan hengiltä. He tekevät rikoksensa yksilöinä tai ehkä laumana, eivät koko etnisen ryhmänsä edustajina. Camorran sekatyömiehet, alaikäiset tai juuri ja juuri aikuiset pikkurikolliset ryöstelevät hylättyjen hökkelikylien savuavia raunioita; kai sieltä lautasantenni tai pari irtoaa.

Luomua Scorranosta

Asiasta on puhuttu vuositolkulla, että tehdäänkö vai eikö tehdä, pitääkö olla luomua, kuka järjestää, kuinka yksityiskohtaisia tilausten tulisi olla. Lopulta ostosrinki pyörähti käyntiin vaatimattomalla ohjelmalla: ainakin vihanneksia ja hedelmiä, annetaan tuottajan päättää kassin sisällöstä sillä meillehän on oikeastaan yksi lysti, joka tapauksessa viikon ruokalista laaditaan vasta sen jälkeen kun on kaupassa ensin karsittu ostoslistaluonnoksesta tuotteet jotka paikan päällä osoittautuvat nahistuneiksi, ei-ooksi, tolkuttoman kalliiksi tai huomisaamuna saapuviksi. Kerran viikossa kympillä kauden vihanneksia, ja seuraavan viikon tilauspäivänä risut ja ruusut viljelijälle: salaatti hyvää ja rapeaa, perunoita kaivattaisiin. Scorranolainen luomuporkkana maistui scorranolaiselle luomulle.

En ole natsi

Sain tämän prenikan, muunnetussa kansainvälisessä asussaan, Keksin Sarilta.

Se tarkoittaa: Merkkiä jaetaan "kaikille sen ansainneille nettiskribenteille", niin kuin merkin lanseerannut Jack Honest sitä esittelee. Määritelmä "en ole natsi" tarkoittaa, että merkin kantaja vastustaa kaikenlaista syrjintää ja sortoa; edistää toimillaan tasa-arvoa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Natsismi, fasismi ja rasismi eivät ole aivan synonyymeja, vaikka jos natsismista ottaa rotuopit pois niin ohkaiseksi jää kirja, jääkö muuta kuin kiiltävät sotilassaappaat ja pompöösia arkkitehtuuria? Rasismi kuuluu niihin ilmiöihin joita on hyvä ymmärtää mutta ainakin minulle ihan mahdotonta hyväksyä, ja koska en ole edes sataprosenttisesti väkivallan vastustaja, saatan jopa myhäillä vahingoniloisesti jos jossakin joku uusnatsi tai skininnilkki on saanut nekkuunsa.

Laitan prenikan eteenpäin monikulttuurisista liitoista kirjoittavalle RVC:lle ja Milanon Karkille jota on pyydetty ennakkoluulojen vastaiseen savottaan ihan kylän papin toimesta. Lisäksi lupaan jatkossakin edistää erilaisuuden hyväksyntää, en juuri tänään kirjallisessa muodossa sillä Huhtipojan päiväunet taitavat olla loppusuorallaan ja kohta saapuvat koulun kansantanssiharjoituksista myös Italiatar ja Albaanitar.

Työn juhlaa, työtä ja juhlaa

Vapun viettäminen, siis vappuaatto, ei ole koskaan oikein napannut vaikka perinteiden velvoittamana olenkin raahautunut kerran jos toisenkin tupsulakki päässä juomaan viinaa, ja lapsena tietysti Mäntymäelle, mutta se on vapunpäivä eli työn ja työläisten juhla. Juhlapyhien pakkohauskasta kumpuaa muistikuva viattomilla lapsensilmillä ihmettelemästäni farkkuasuisesta nuorukaisesta oksentamassa tennareilleen nojaten koivuun pitkän kontulalaisen lamellitalon pihalla, vai oliko se mänty, ja yhtä kaikki juhlinnan kaava sopii myös juhannukseen.

Aioin tehdä rosetteja, sitten toukokuun ensimmäinen tuli yllättäen, kaupat olivat kiinni, maito lopussa, kakarat kotona keskellä viikkoa, raikolmosella pidettiin puhetta työtapaturmissa kuolleiden muistolle. Juhlayleisössä istuvat lesket, orvot ja uhrien vanhemmat puristivat kädessä kuolleitten omaisten kuvia. Kuvittelin vapun poistetuksi kalenterista nyt kun Italia on vapautunut kommunismista, mutta perustuslain ensimmäisen artiklan mukaan työ on tasavallan perusta. Italiassa kuolee työtapaturmissa vuosittain noin 1300 henkeä, ja koska aihe on viime aikoina ollut paljon esillä mediassa, luulevat monet että tapaturmien määrä olisi kasvussa. Ehei. Tapaturmien määrän lasku on pysähtynyt tai hidastunut.

Yksittäisistä aloista vaarallisin on rakennusala, ja kun syyllisiä etsitään tulee mieleen niitä melkoinen liuta: miesvaltaisella alalla painaa nuorten miesten oletettu kuolemattomuus ainakin kolmenkymmenen vuoden ikään asti, ja siitä vanhemmilla vaikuttavat vakiintuneet käytännöt eli näin ollaan ennenkin tehty, eikä koskaan ole käynyt mitäääääää... Apumiehiä otetaan pystymetsästä, kukaan ei välttämättä tarkasta onko turvavöitä tai osataanko niitä edes käyttää oikein, työtähän ne tunnetusti hidastavat ja kun urakka kusee... Kottikärryn päälle pystytetyt tikkaat tunnetaan Suomessakin, tee-se-itse -miesten menehtyminen kirjataan kotitapaturmiin ellei peräti alkoholikuolemiin.

Ei sen kummempaa juhlistamista, siis, pääsimme sentään kahden perheen voimin kävelylle rantapaikkaan ja jäätelölle keskelle ei-mitään rakennettuun parkkipaikkojen, suihkulähteiden ja liukumäkien ympäröimään lapsiperhemagneettiin. Rosabella on saanut miehensä takaisin, Karpaattien Karpaasille löytyi kesätyöpaikka maakunnasta.

Päivähoitopolitiikkaa ja lööppejä

Italiattaren koulutie kulkee lehtikioskin ohi, ja usein koulumatkalla silmäilen lööppejä, lehteä kuitenkaan ostamatta: liikenneonnettomuuksia, veritekoja, työtapaturmia. Keskiviikkoaamun uutiset koskettavat henkilökohtaisesti; tuppulalainen päiväkoti poliisitutkinnassa, lapsille annettu rauhoittavia. Huolestun, vaikka tilannetta harkitessa totean huojennuksen ja ironian sekaisesti ettei meidän poikamme vaikuta rauhoittavien vaikutuksen alaisena olevalta, leipomon myyjätär vahvistaa että lapset joiden virtsanäytteestä lääkettä on löytynyt ovat iältään kaksi-kolmevuotiaita (lehtimiehet käyttävät sanaa asilo surutta sekä alle kolmevuotiaiden päiväkodista että yli kolmevuotiaiden scuola dell'infanziasta), okei, ei Italiatarkaan vaikuta rauhoittavia napsivalta, anzi..., jo on perkule että päiväkodissa saa pameja mutta maternassa ei, selviää myös ettei lehtijutussa mainita päiväkodin nimeä. Hyvä kun en ostanut. Tuppulassa on asukkaita kolmisenkymmentätuhatta, kaksi suurempaa päiväkotia, molemmat yksityisiä. Toinen niistä näyttää päiväkodilta, toinen autotallilta joka on kipsilevyisillä väliseinillä kanakopitettu päiväkodiksi, arvatkaa kummassa Huhtipoika viettää aamupäivänsä. Kuljen vielä piazzan kautta varmistamassa gossipia paremmin seuraavalta taidekäsityö- ja matkamuistokaupan myyjättäreltä ettei kyseessä ole Huhtipojan päiväkoti. Epäillyt ovat syyttömiä niin kauan kunnes syyllisiksi todetaan. Kuinka monella äidillä on ollut valinnanvapaus aamulla soittaa tehtaaseen: en tule töihin, päiväkoti poliisitutkinnan alaisena? Autotallipäiväkoti avaa ovensa viideltä aamulla, ja lapsen voi tuoda yöpuvussa.

Italian oikeisto on yleensä kannustanut äidit kotiin, isälle verohelpotus ylitöistä -perhepolitiikkaa, vasemmisto vaatii lisää päiväkoteja. Minun poliittisessa manifestissani julkista, valvottua, tulotason mukaan hinnoiteltua päivähoitoa tarvitaan, mutta silti äidille - vanhemmalle - tulisi antaa mahdollisuus valita. Kaikkea työtä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua itsensä toteuttamiseksi, entä jos viidensadan kuukausipalkasta joutuu maksamaan sataviisikymppiä päiväkotiin jotta perheellä olisi kolmesataaviisikymmentä euroa enemmän käytettävissä kuukaudessa, viemään ripeästi äidinrinnasta vieroitetun kolmikuisen hoitoon pyjamassa viideltä aamulla ikuisesti kiitollisena siitä ettei menettänyt työpaikkaansa raskauden tullessa ilmi, kolmesataaviisikymppiä miinus kuukaudessa korvikkeeseen menevät rahat, hoitoon autotalliin jossa kuuleman mukaan annetaan lapsille pameja.

Dioksiinia on löydetty Campanian puhvelinmaitomozzarellan jälkeen myös juustoista Taranton liepeiltä. Televisiossa haastatellaan juustontuottajaa, joka oli laiduntanut lampaitaan melonipelloilla tehtaanpiippujen katveessa. Lampaiden syömät melonit olivat pelloille hylättyä loppusatoa, mutta tuskin niitä lampaille viljellään. Vietän iltani työmaaturvallisuuskurssilla ja onnekseni vältän uutiset jossa korkea dioksiini mitataan myös tarantolaisäitien maidosta, hätiin saapuvat asiantuntijat jotka kertovat että siitä huolimatta on parempi imettää kuin jättää imettämättä, mutta uutisen ja asiantuntijarauhoittelun välissä on jo kylvetty epäilyksen siemenet, mahdollisesti hyvää tarkoittaen ehdotettu rekkalasteittain ilmaista korviketta myrkytetylle väestölle. Olen vihainen, helvetin vihainen, en ole antanut kenellekään lupaa myrkyttää maitoani, lämmintä, konkreettista rakkautta lastani kohtaan.

Unohdan päivähoitopolitiikan ja pamit hetkeksi työmaaturvallisuuskurssilla luennoitsijan saapuessa paikalle myöhässä, hän on käynyt dokumentoimassa työmaan jossa on tapahtunut onnettomuus, niitä on tapahtunut maakunnassa kolme samanaikaisesti, tikkailta pudonnut puhelinasentaja on teholla. Vähän väliä luennoitsija joutuu keskeyttämään vastatakseen puhelimeen, puhuu carabinierien kanssa, antaa lisäselvityksiä. Italiassa kuolee työtapaturmissa kolmesta neljään henkeä vuorokaudessa.

Torstaiaamuna koulutiellä silmäilen jälleen lööppejä: puhelinasentaja putoaa tikkailta, lyö päänsä katuun ja kuolee. Minusta tuntuu että olimme jo tuttuja.

No nukes

Carlo Rubbia loihe lausumaan eilisessä AnnoZerossa sen mitä minäkin ääneen ajattelin; ei ydinvoimaa kansakunnalle joka ei selviydy edes tavallisesta yhdyskuntajätteestään.

Kodinkone

Tässä männäviikkoina ekologinen jalanjälkeni on levinnyt kuin Elanto, jos nyt nuoremmat ovat moisesta ikinä kuulleet...

En ole super-, iper- saati discount-tyyppiä, pikemminkin lähikaupan kannattaja. Minun on vaikeaa ymmärtää niiden perusteita jotka ajavat viisikymmentä kilometriä ostaakseen jogurttipurkin jonka hinta on kymmenen senttiä alle lähikaupan hinnan, ja minua rauhoittaa tietoisuus siitä että jos lähikauppias ei pääse työvuoron aikana vessaan, on hän itse tehnyt sen valinnan. Näyttääpä kerkiävän, kahville ja tupakallekin, isäänsä en ole enää nähnyt tiskin takana mutta siitä pienestä pojasta joka auttoi kassalla on venähtänyt roteva äijä. En siis ollut vielä käynyt Tuppulan uutukaisessa avajaisillaan liikennekaaoksen aiheuttaneessa Lidl'issä, suhtaudun koko konseptiin pidättyväisesti, sitten kuulen uutisista että Barin IKEA on irtisanonut, anteeksi, jättänyt pätkätyösopimuksen uudistamatta viidellekymmenelle työntekijälleen ja toinen mokoma on töissä ilmaiseksi nauttimassa mahdollisuudesta luoda itselleen ura opettelemalla IKEA-kauppiaan ammattiin, no helev***, mentäisiinkö Lidl'iin ostamaan tarjousvihkosessa komeileva kolmipaikkainen retrotyylinen leivänpaahdin?

Omalletunnolleni vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa kertyneet kodinkoneet:
kolmipaikkainen retrotyylinen leivänpaahdin, uusi
jogurttikone, uusi
höyrypesin, uusi
ompelukone, uusi
saumuri, uusi
dekooderi, uusi
pölynimuri, uusi
videonauhuri VHS/DVD 2 kpl, uusia
väriTV, pieni, uusi
väriTV, iso, uusi
mustavalkoinen TV, käytettynä hankittu, luultavasti tallessa
tehosekoitin/yleiskone, uusi
sähkövatkain, peritty
sauvasekoitin, peritty
silitysrauta, peritty
höyrysilitysrauta, uusi
espressokeitin, uusi
pulsaattoripesukone, roskiksesta dyykattu
pylväsporakone
kaksipaikkainen hollantilainen 50-luvun leivänpaahdin, käytetty, tallessa
pesukone, uusi
sähköuuni, uusi
jääkaappi, peritty, kuollut ja kuopattu
jääkaappi, ostettu käytettynä ja luovutettu veljelle asunnon mukana
kaasuliesi ja -uuni, peritty, kuollut ja kuopattu
kaasuliesi ja -uuni, ostettu uutena ja luovutettu veljelle asunnon mukana
kaasuliesi, uusi
liesituuletin, uusi
MacintoshClassic, käytetty, tallessa
läppäri, uusi
digikamera, uusi
CD-soitin ja radio, uudet
LP-soitin, käytetty
2 x LP-soitin ja radio, käytettyjä, kuolleita ja kuopattuja

Tulikohan siihen nyt kaikki? Olisikohan tässä meemiin ainesta?

Scuola pubblica vs. scuola privata

Tuppukylä on niin pieni kaupunki ettei ns. parempaa väkeä ole riittävästi edes yhteen yksityiseen kouluun, ja vaikka olisikin, tuskin silti olisin tuppaamassa tytärtäni steineriin tai montsaan. En niinkään siksi että vastustaisin niiden pedagogiaa, vaan koska minusta on ihan hyödyllistä tutustua koulussa tavallisten ihmisten lapsiin, sellaisiin joiden isä on muurari tai leipuri ja äiti tekee pimeänä kynsihoitoja. Paremman väen parempi puoli olisi tietysti se että he yleensä vaativat parasta lapsilleen, uskovat että heillä on oikeus vaatia. Palaan takaisin omia jälkiäni ihmetellen missä opinahjossa kaikki intelligentsian kakarat luuraavat, miksi, ja missä itse olen erehtynyt?

Olen ehkä saanut sitä mitä olen tilannut, hintansa arvoista palvelua eli ilmaiseksi karkean, typerän ja tietämättömän ammattikasvattajan, ja tämä suunnilleen sopi minulle, koulu on kävelymatkan päässä ja saan puoleksi päivää lapsen pois jaloista, lue: aikaa palkkatyölle. Nyt syytän itseäni siitä etten aiemmin huomannut kuinka paljon Italiattaren opettajattaren arvomaailma sotii omaani vastaan, tai olen huomannut mutten siitä huolimatta ole halunnut uskoa.

Luokkaretkellä

Sunnuntaina Italiattaren luokkaretkellä satuin seuraamaan sivusta keskustelua josta minulle valkeni että opettajatar on rasisti. Asia ei tullut täysin yllätyksenä, sillä tietämättömillä ja sivistymättömillä ihmisillä on usein omat etnosentriset tulkintansa niiden muiden tavoista, mutta siitä huolimatta opettajattaren analyysi afrikkalaisesta yhteiskunnasta jätti sanattomaksi. Monet voivat hiljaa mielessään ajatella etteivät ne ole yhtä korkealla multtuurisella tasolla kuin me, mutta useimmille lienee sentään valjennut niiden olevan ihmisiä.

Minä jään harvoin sanattomaksi, ja yleensä niissäkin tilanteissa joissa tiedän taitavan argumentoinnin hyöyttömäksi olen avannut sanaisen arkkuni, jos en muusta syystä niin ainakin horjuuttaakseni natsisian vakaumusta kansan syvien rivien tuesta. Vaikka yhden ruman lesbokommari-neekerinhyysääjän mielipide on tietenkin vain poikkeus säännöstä.

Rasismi on typerää ja kuvottavaa. Jos rasismi on geneettistä, olisi se mielestäni varsin käypä syy raskaudenkeskeytykseen. Ja entäs nyt? Puhutaan asiasta kotona? Opettajarta oiotaan tilaisuuden tullessa? Kärsin vaikenemisestani, vaikka tilanteessa ainoa oikea vastaus olisi ollut sylkäisy päin kasvoja.