Ekaluokkalainen kävelee kuin nainen...

...ämpäri päässä, takapuoli jäässä!

Tänään alkoi Italiattaren viisivuotinen taival scuola elementaressa, tuppulalaiseen tapaan eli ekalle luokalle ilmottauduttiin joskus tammikuussa, eikä mitään sen jälkeen paitsi kesällä kansliassa mitä nöyrimmin tiedustelemassa mitä kirjoja ja mistä pitää tilata ja varata. Olisivatkohan sosiaaliviranomaiset huudelleet perään jos olisin unohtanut ilmottautua? Syyskuun alussa puskaradio tiedotti koulun alkamispäivästä ja kellonajasta, ja sitten koululle mentiin patsastelemaan kuulopuheiden mukaisena päivänä tavanomaiseen kellonaikaan, reppu selässä ja vääränkokoiset ruutuvihot repussa. Muutamaa päivää aiemmin oli ilmoitustaululla listat kullekin osaksi lankeavasta opettajasta ja luokkatovereista, sen jälkeen alkoi armoton vääntö kulissien takana, mikäli taivaspaikka ei ollut mieluinen. Ei mitään kouluun tutustumispäivää tai yleistä ja yhtäläistä kirjettä ekaluokkalaisten vanhemmille. Kellon soidessa kaikki sisään, vanhemmat, isovanhemmat ja tädit mukaanluettuna, vahtimestarit neuvoivat luokkahuoneen, sitten luokkahuoneeseen seisoskelemaan kunnes opettajatar heitti vanhemmat ulos hortoilemaan käytävällä. Ensimmäinen päivä puoli yhdeksästä puoli kahteen kuten joka ikinen päivä maanantaista lauantaihin seuraavan viiden vuoden ajan.

Teletapit

Kun Sarilla on näitä lasten kuvia, niin minäkin sitten.

Pojat on poikia

Lehtikirjoituksen mukaan lähes 80% helsinkiläismiehistä on kohdannut väkivaltaa teillä ja turuilla, eikä Huhtipoika ole suomalaiseen leikkipuistojärjestelmään tutustuessaan kaunistanut tilastoa, päinvastoin, nakkaillut turpiin vastaantulevia ikään, kokoon, väriin tai sukupuoleen katsomatta, ja minä perässä erotuomaroimassa, toivoen että joku isompi antaa takaisin, kuten sitten on käynytkin... ja lopulta pojat on erotettu, kun toinen roikkuu tukassa, toinen puree eikä kumpikaan luovuta. Helkutin luupää. Tilanne näyttäisi olevan rauhoittumaan päin, ammatikseen hiekkalaatikkoerotuomarina toiminut lohdutti että yleensä helpottaa kun oppii ilmaisemaan itseään sanallisesti (verbaalisesti alakynteen jääminen onkin yleinen syy vetää vaimoa turpiin), oppii ettei pienempiä saa eikä isompia kannata, ja sen jälkeen ainoa kuljettavissa oleva tie on pasifismi. Se siitä rauhankasvatuksesta.

Italiatar on monin puolin kekseliäs lapsi, mutta tukkanuottasille hän ei ollut keksinyt, olimme siis tottuneita jonkunlaiseen rauhan tilaan ja vilpittömästi yllätyimme kun Huhtipoika ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta ns. kansanperinteen velvoittamiin poikien huveihin tuuppimalla itseään vuotta vanhempaa ja kokolailla suurempaa Rosabellan ja Karpaattien Karpaasin poikaa Herkulesta. Menoa jatkui koko illan pikku-ukkojen kyräillessä toisiaan ja äristessä kuin urosgorillat.

Korvamopedi

Olen teologisena kysymksenä pohtinut sitä kuljettiko Neitsyt Maria Jeesuslasta joskus korvamopedilla, ja jos ei niin siksikö että Jeesus oli niin kiltti lapsi, vai siksi että oli itse pyhimys?

Lasten kurittamisesta on keskusteltu päivittäin Hesarin yleisönosastolla, eli ettei missään nimessä tukkapöllyä, tai annettiin meillekin ja ihan kunnollisia kansalaisia meistä on tullut. Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 1988 tekemässä kyselyssä 55% haastatelluista 15-16 -vuotiasta ei hyväksynyt ruumiillista kuritusta missään tilanteessa, 45% puolusteli vanhempiensa toimintaa. Vain 5% aikoi itse käyttää ruumiillista kuritusta, ja jäljelle jääneistä 95 prosentista perstuntumalta noin puolet saattoi kaksikymmentä vuotta myöhemmin yllättyneenä huomata ettei ollut ihanteidensa mittainen. Toiseen puoleen mahtuvat lapsettomat ja ne muutamat jotka ihmeissään pyörittelevät silmiään "ei meillä ole tarvinnut koskaan laittaa keittiön laatikostoihin sulkijoita", "ei meidän poika koskaan töni puistossa muita lapsia". Laskettakoon se heidän ansiokseen, minä olisin silloin tällöin valmis passittamaan koko porukan johonkin supernanny-realityyn ja itse ihan vain sohvalta seurata laittaisiko ammattikasvattaja ne velcrotarralla kiinni johonkin jäähypenkkiin, vai? Ovat ne haasteellisia, kiitän saamastani haasteesta vaikken tiedä onko tämä minullekin ylimitoitettu projekti.

Kun pinna ei enää riitä, pitää vanhemman hakea apua, ja pitää huolta myös omasta jaksamisestaan, kun vielä joku kertoisi miten. Onneksi kasvattajan avuksi löytyy erilaisia vihkosia. Muun muassa alalyolasta.fi antaa vinkkejä kekseliäälle kasvattajalle:

Kekseliäs kasvattaja muistaa:

• Osoittaa lapselle hellyyttä
• Lukea lapselle satuja ja katsella hänen kanssaan kuvakirjoja
• Pitää häntä sylissä ja hyväillä häntä
• Kiittää ja kehua häntä
• Ottaa vauvan syliin ja jutella ja hyräillä hänelle ystävällisesti. Juttelu tai hyräily rauhoittaa yleensä itkevän vauvan. Sihiseminen saattaa kuulostaa vihaiselta.
• Jutella vauvalleen ja pikkulapselleen myös julkisilla paikoilla, kuten liikennevälineissä ja kaupoissa. Se on täysin hyväksyttävää.

Oho. Mikäköhän noista pääsi unohtumaan? Kiva kun muistutettiin. On tietysti ihan hirveä klisee sanoa että eteläisessä Euroopassa lapsia sekä lyödään että suukotellaan enemmän, ja tottahan toki on vielä parempi jos ei kuriteta ja sen lisäksi vielä bonuksena otetaan syliinkin, edes neuvolavihkon määrittämän minimin verran. Suhtaudun kasvatusoppaisiin vähän varoen sillä kaikki vanhemmat ovat erilaisia, kaikki lapset ovat erilaisia, ja vaikka jossakin oppaassa kuvailtaisiinkin omiani muistuttavaa keissiä niin viimeistään varoittava esimerkkitapaus vanhempiaan manipuloivasta yhdeksänviikkoisesta vauvasta saa minut vetämään palkokasvin siemenen otsaonteloon saakka, ja kirja jää keskenlukuisena pölyttymään hyllyyn vaikka se lapsettoman tuttavatädin mielestä on tosi hyvä, juuri sellainen josta nykyvanhempien tulisi ottaa oppia.

Pieneltä ihmistaimelta ei voi odottaa aikuismaista käytöstä. Itsehillintä lisääntyy iän myötä, joten pitkää pinnaa peliin. Ikiliikkuja asettuu paikoilleen, kun ikäkausi menee ohi. Lukuisten harjoitusten jälkeen soppakin livahtaa suuhun läikkymättä, leivälle jää vähemmän rasvaa ja kengät sujahtavat automaattisesti oikeisiin jalkoihin.

Crocsit väärässä jalassa taitaa olla perheväkivaltatilaston ehdoton ykkönen.

Kuva: Mafufura-täti kuljettaa Obaa ja Bibiä korvamopedilla. Marie El-Ahmarin kuvitusta kirjassa Bibi muuttaa Suomeen.

Karateka eli äidin omaa aikaa

Kun Italiatar oli jo lähtenyt mummun kanssa Suomeen, otin Muumien avulla hieman omaa aikaa= ei työjuttuja eikä siivoamista, ompelukone keskelle keittiön pöytää ja menoksi. En ole pienenä juuri leikkinyt nukeilla, joten on korkea aika aloittaa mikäli mielin kiriä umpeen menetetyn ajan.

Nukke on ollut perheessä iät ja ajat, sen antoi eräs toveri Italiattaren ollessa pienen pieni, eikä siitä olla viis veisattu, ennen kuin sitten uuden kimonon myötä. Sitä on nyt rakastettu ja raahattu mukana, lopulta niin että jouduin yöpuvunkin ompelemaan jotta harmaantuneen ja tahraisen kimonon saisi välillä pesuun. Kyljen lippusessa lukee Pretty Doll imported by Maricart, en ole niitä sen koommin nähnyt, ovat kai hävinneet kilvassa MyDollille. MyDoll on kallis ylisöpö nukke joista äidit pitävät enemmän kuin tyttäret, minäkin tykkään, mutta olen lueskellut kataloogia huolella ja todennut että ovat kai kaikki valkoihoisia, eli siis vähän tylsää kuitenkin, perinteet velvoittavat. Minulla oli pienenä kaksi mummun ompelemaa mollamaijaa joista toinen oli musta, toinen valkoinen, joku kaava niihin oli kuulemma ollut mutta siitä huolimatta niistä oli tullut kovin kurjan ja laihan näköisiä, ja siksi niitä kutsuttiin biafralaiseksi ja vennamolaiseksi. Kun opin puhumaan, iski sensuuri ja valkoinen mollamaija ristittiin hätäisesti uudelleen nimellä Venla Molanen.

Pattycake Doll Company tarjoaa etnisiä ja erikoisnukkeja, kuten pyörätuolissa istuvia. Pitäisikö nuken sitten olla lapsen itsensä näköinen, en tiedä. Aikani mollamaijoja googlaamalla löysin myös monirotuisia nukkeja tekevän puljun.

Kovan päivän ilta

Kuusi ja puoli tuntia junassa, väärään suuntaan vetämistä Terminin asemalla, lentokenttäjunan lippujonossa seisomista, väkipakolla pitelyyn tyrehtyviä hukkaankävely-yrityksiä, turvavyön vastustusta, huutoa, uinahdus peukalo suussa.

Lentoemo saapuu kärryn kanssa: Mitä saisi olla? - Gintonic ja lentonalle. Jokaiselle jotakin.

Äidit ja pojat

Äidit ne yleensä poispilaavat poikansa, mietin silittäessäni pieniä kauluspaitoja sen kolmen vartin hyppytunnin aikana joka syntyy kun toimeksiantaja soittaa ja ilmoittaa joutuvansa siirtämään sovittua tapaamista työmaalla. Minkähän ikäisenä ne pitäisi laittaa silittämään itse, mietin, ei ihan vielä kaksivuotiaana.

Huhtipoika on hurmaava valkoisissa boksereissa ja hihattomassa aluspaidassa. Syntyvät maailmaan, alkavat vaatia, kävelevät sisään sydämeen pyyhkimättä jalkojaan ovenpielessä.

Oranssia

Perjantain toripäivänä täytin lähes-kansalaisvelvollisuuteni hankkimalla rantakengiksi oranssit feikkicrocsit. Samaan tarmonpuuskaan pelastin Rosabellan tuomista aprikoosinpudokkaista pelastettavissa olevat keittämällä niistä hilloa, kiitos kysymästä Fruttapecin voimin. Lyhensin Italiattaren liian pitkän vyön ja ylijäävästä palasesta ompelen vyöt MyDoll-nukelle ja tummaihoiselle MyDoll-kaltaiselle, kunhan ensin saan nukkeneitien kimonot kaava-astetta pidemmälle. Oudon on hiljaista, soitan puolentusinaa kertaa mummolaan mutta kukaan ei vastaa sillä serkukset ovat metsässä maistelemassa ketunleipiä.

Feikkicrocsia äyskärinä käyttänyt Huhtipoika on palannut terassin vesileikeistä ja syö scorranolaista luomuporkkanaa keltaoranssiin kylpytakkiin kääriytyneenä. Pitäisikö siirtyä kannattamaan Hollannin maajoukkuetta?

Kuvassa aidot Crocsit

Laiturilla vilkuttamassa

Äidin pieni lähti tänään maailmalle, mummun kanssa kesälomalle Suomeen. Lähtöpäivään saakka varma asiasta, sitten tuli hieman suru puseroon, lueteltiin mitä kaikkea kivaa voi mummulassa ja serkun luona tehdä, sovittiin että soitellaan skypellä. Marimekon repussa osoitekirjassa ystävien osoitteet, ja osaahan se, lukee, kirjoittaa ja puhuu kahta kieltä. Oranssi vyö, syksyllä ekalle. Äiti ja veljenjunttura tulevat parin viikon kuluttua perässä, mikäli eivät ikävältään siirrä lippuaan aikaisempaan päivämäärään.

Ei tuo koskaan irtaudu äidistä, sanoivat liinassa kannetusta kaksivuotiaasta ja tissiä lutkuttavasta kolmivuotiaasta. Parempi laittaa ne vastasyntyneenä omaan huoneeseen, kaksikuisina päivähoitoon ja teeskennellä infarktia jos ne sitten nelikymppisinä haluavat jo muuttaa kotoa pois ;)

Eurytmiatossut vinossa

Kiirusta pitää. Äidin kurssit alkavat olla paketissa, Italiattaren koulun loppuminen tietää kaikenlaista kevätjuhlaa ja päättäjäisillallista, matkalippujen varaamista, vyökokeita.

Saimme kutsun Tuppulan intelligentsian kanssa miettimään onko toisenlainen koulu mahdollinen. Eipä kai, sillä käytännössä steineri tarkoittaisi yli neljänkymmenen kilometrin koulumatkaa, lähes kahdensadan kuukausimaksua koulussa jota ei ole tunnustettu oppivelvollisuuskoulua vastaavaksi, ts. järjestelyä joka lain edessä vastaisi kotiperuskoulua, sillä oppivelvollisuus ei Italiassakaan tarkoita sitä että lasten olisi pakko mennä kouluun, jos vanhemmat suoriutuvat asiasta toisella lailla. Olisi tietysti noloa olla kommari joka lähettää pentunsa yksityiskouluun, myönteistä kutsun antama varmistus siitä että kuulumme kylän älymystöön. Seuraavana yönä näen puolivalveilla levottomia unia jossa rakennan keskelle punaista peltoa universumin energiavirtojen kanssa harmoniassa olevan saviolkimajan omaa yksityiskouluani varten. Opetusmetodi koostuisi taikinaterapiasta, joogasta ja kasvatusohjelmasta joka ottaa huomioon itse kunkin oppilaan auran värin. Reippaan itseironisesti.

Skype generation

Huhtipoika näkee minun avaavan skypen ruokapöydän päähän majoittuneen läppärin ruudulle, ja juoksee paikalle huoneen toisesta päästä huutaen Mummu! Mummu!

Nannamuu

Nannamuu on ehkä paras Huhtipojan sanoista; emme ihan varmasti tiedä mitä se tarkoittaa, mutta jotain syötävää se on. Nyt olisi ilmassa sellaista että puhumaankin voisi opetella, vaikka ei se niin tarpeellista maailmassa ole kun muutenkin voi mennä ja ottaa ja tehdä itse, tai kädestä pitäen raahata ison ihmisen paikalle ja sormella osoittaa: istu tuohon, kädet ylös - ota syliin, nostaa paidanhelmaa - anna tuota.

Istua pönöttää rappusella, enkä osaa sanoa muistuttaako enemmän Isontalon Anttia vai Rannanjärveä.

Kuvia kodista: lastenhuone

AC/DC

Lapsia voi kasvattaa ilman ammattikasvattajain manuaaleja, täytyy vain luottaa terveeseen maalaisjärkeen.

Lapsi käyttäytyy yllättävästi, ei kuuntele, ei tottele käskyjä, ei harkitse hetkeäkään ennen hyppäämistään pää edellä vaaraan. Tuo tyyppi olisi Continuum Conceptin viidakossa kävellyt suoraan jaguaarin kitaan, muun yhteisön varoittavaa esimerkkiä tarkkailematta. Lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan, ei hetkeäkään hiljaa. Ei sovi kerrostaloasuntoon.

Wahlgrenin ämmä sanoo että lapsen voi antaa puraista saippuaa, se maistuu pahalta eikä lapsi tee sitä toiste. Mikä näitä minun kakaroitani vaivaa? Onko edes tilastollisesti mahdollista ettei Wahlgrenin ämmälle ole sattunut pesueeseen yhtään rikoksenuusijaa?

Lapselle pitää aina selittää kiellot ja käskyt, lapselle ei koskaan saa selitellä kieltojaan ja käskyjään, lasta ei pitäisi kieltää tai käskeä. Hei, oletko nähnyt Supernannyn? Tänään koirakoulussa opetellaan liikkeestä pysähtymistä. Miksi viisivuotiaani ei ole vielä oppinut sitä?

Vaistovanhemmuus. Esiäitien ääni huutaa: tukkapöllyä, tukkapöllyä!

Kun meillä on tuo AC/DC. - Mikä? - Toimii sekä tasa- että vaihtovirralla, ei pysähdy hetkeksikään.

Tule kaapista, Tiivi-Taavi

Perheen nuorimman mielestä Teletapit ovat parasta viihdettä mitä maa päällään kantaa, ja siskokin alentuu mielellään moisiin vauvamaisuuksiin, joita tosin jo kommentoi ja analysoi niinkuin mediaa kuuluukin.

-Taikapilvestä satoi vettä Hipsun hatun päälle ja siihen kasvoi kukkia. Hipsu sanoi yääk. Hipsu ei pidä kukkahatusta koska Hipsu on poika.

-Niin, niin kai se on.

-Sitten taikapilvestä satoi vettä Tiivi-Taavin päälle ja koko Tiivi-Taavi kasvoi täyteen kukkia. Tiivi-Taavi pitää kukista vaikka Tiivi-Taavi on poika.

-Niin, eihän ne kaikki pojat.

Kahdeksantoistakuinen: Mies

Ei halua syliin, ei kantoliinaan, ei rattaisiin, tahtoo taapertaa yksin keskellä katua, ei anna kättä ämmille ja äiteelle nyt varsinkaan. Saapastelee piazzan halki kuin isäntämies suuremmankin pellon laitaa.

Pistetili karttuu

Elissäiltana Italiattarelle kolme tikkiä, ital. punti, jo ennestään tutulla S. Giuseppe Sambiasin ensiapuasemalla. Toiveikkaasti utelen saako sadalla pisteellä oman lääkäriambulanssin, ja voiko toisen ASL:n piirissä kerätyt pisteet/tikit lisätä perheen saldoon.

Seinänviertä

On pitänyt kertomani joskus siitä miksei Tuppulassa kannata käyttää lastenrattaita, ei niin että asia minua juuri vaivaisi.

Iltapäivisin koulun jälkeen kävelemme puistoon kapeaa jalkakäytävää peräkanaa. Ruosteisten keinujen narina, ilta-aurinko, leuto tuuli.

Scuola pubblica vs. scuola privata

Tuppukylä on niin pieni kaupunki ettei ns. parempaa väkeä ole riittävästi edes yhteen yksityiseen kouluun, ja vaikka olisikin, tuskin silti olisin tuppaamassa tytärtäni steineriin tai montsaan. En niinkään siksi että vastustaisin niiden pedagogiaa, vaan koska minusta on ihan hyödyllistä tutustua koulussa tavallisten ihmisten lapsiin, sellaisiin joiden isä on muurari tai leipuri ja äiti tekee pimeänä kynsihoitoja. Paremman väen parempi puoli olisi tietysti se että he yleensä vaativat parasta lapsilleen, uskovat että heillä on oikeus vaatia. Palaan takaisin omia jälkiäni ihmetellen missä opinahjossa kaikki intelligentsian kakarat luuraavat, miksi, ja missä itse olen erehtynyt?

Olen ehkä saanut sitä mitä olen tilannut, hintansa arvoista palvelua eli ilmaiseksi karkean, typerän ja tietämättömän ammattikasvattajan, ja tämä suunnilleen sopi minulle, koulu on kävelymatkan päässä ja saan puoleksi päivää lapsen pois jaloista, lue: aikaa palkkatyölle. Nyt syytän itseäni siitä etten aiemmin huomannut kuinka paljon Italiattaren opettajattaren arvomaailma sotii omaani vastaan, tai olen huomannut mutten siitä huolimatta ole halunnut uskoa.

Malkamaanantai

Viime vuonna, ei tietenkään samana päivämääränä mutta suunnilleen tällä kellonlyömällä, pääsiäisviikon maanantaina syntyi Huhtipoika. Nyt on ilmassa kuuhulluutta, seitsemättä hammasta pukkaa, kiire oppia kävelemään ennen yksivuotispäivää. Ei suorituspaineita vanhempien taholta, mutta sohvapöytää kiertävä ja kiertävä jätkänpätkä on ottanut haasteen tosissaan. Levotonta.