Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkitehtuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkitehtuuri. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Time is money

Aika on rahaa, sanovat, mutta karkeasti jaettuna maailmassa on paikkoja joissa on vain jompaakumpaa.

FAL:n aikatauluja tutkiskellessani mieleeni palautui moleskineen kirjaamaton ohikiitänyt lausahdus raikolmosen dokkarista jossain jumalan selän takana Brasiliassa: On paikkoja, joissa aika ei karkaa. Hitaasti eteenpäin mateleva tyhjyys täytetään kohtaloonsa alistumisella ja fatalismilla.

Jotkut ostavat rahalla aikaa, toisaalla tehdään itse koska rahaa ei ole. Minulla on aikaa vaikka kuinka, mutta kaksi vapaata kättä puuttuvat. Kestän melko hyvin seisahtanutta aikaa ja vuorenkupeessa tuntemattomasta syystä pysähdyksissä olevaa junaa.

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

Moleskine

(Kuvan muistiinpanoväline ei ole omani, sillä en laittaisi rahaa viivoitettuun paperiin. Kynävalinnan allekirjoitan, Pigma Micron on hyvä.)

Kuumeisen vauvan tai ärtyisän toipilaan kanssa ei voi juuri tehdä mitään missä tarvittaisiin kahta kättä, mutta yön pitkinä tunteina riipputuolissa liekutellessa voi ajatella, ja toivoa että käsien vapautuessa muistaa vielä kirjoittaa tai piirtää muistiin ajatuksen juoksun, ehkä toteutumiskelpoisimmat, yön rakennelman sulaessa aamun auringossa kuin lumipälvet. Olen aina ollut heikkona taskukokoisiin muistikirjoihin ja luonnoslehtiöihin, joihinkin niistä kiintyy eikä koskaan enää löydä samanlaista. Jotkut eivät kuitenkaan löydä paikkaansa kuten Fabrianon tehtaalta kymmenen vuotta sitten ostamani taskuakvarellilehtiö, josta ehkä yhteen sivuun on luonnosteltu lyijykynällä, akvarellia ei ainuttakaan. Tyhjän paperin kauhu.

Ylihinnoitelluksikin haukuttua mustakantista italialaisvalmisteista muistikirjaa voi vihata tai rakastaa. Kulttiesineen hankkiessaan voi olla varma ettei ole tehnyt mitään omaperäistä, sillä kirjalle on omistettu blogeja joissa intohimoisesti keskustellaan eri malleista ja niihin sopivista kirjoitusvälineistä. Viivyttelin hankintaa ja ostin ensimmäiseni viikko sitten jo pitkään jatkuneen hypistelysuhteen päätteeksi, kirja tuntuu hyvältä käteen. Sen takakannessa on pieni tasku johon voi sujauttaa muutaman lehden origamipaperia, sillä kukkaa tai perhosta voi tarvita hetkenä minä hyvänsä. Toivon että suhteemme kukoistaa, pitkään ja onnellisena.

Tiedän olevani vanha kun puhun nykyajan nuorista, mutta olemme puhuneet niistä Muorin kanssa. Kirjoittavat kaiken näppiksellä, eikä niille ole vielä yliopistolle tullessa muodostunut Käsialaa. Minä pidän kirjoittamisesta, kynän jäljestä paperilla. Jotkut kynät ja jotkut paperit antavat enemmän tyydytystä kuin toiset.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2007

Nörttihuumoria

Minusta nämä olivat hauskoja, monikin niistä.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Puisto

Olen aina suhtautunut epäillen leikkipuistoihin, pitäen niitä lapsille suunnattuna keinotekoisena ympäristönä: kersat aitaukseensa, koirat omaansa ja koko jäljelle jäävä kaupunki autoille. Ei tule töyssyjä asfalttiin. Vaan kun koko kaupunki on peltilehmien hallussa, ei vaihtoehtojakaan ole, paitsi tietysti lasten kasvattaminen sisätiloissa tai yksityispuutarhassa.

32 000 asukkaan Tuppukylän puistotilanne vuonna 2007 on seuraava: yksi julkinen leikkipuisto, jossa pitää baaria yksityinen yrittäjä: 2 keinua, 3 liukumäkeä, 2 karusellia, rullaluistelurata ja kolikoilla toimivat vimpaimet. Linnanmuurin suojissa kasvitieteellinen puutarha: ei viihdykkeitä lapsille, koska kersat voisivat tallata istutuksia, ei penkkejä saati roskiksia. Kasvitieteelliseen tullaan opiskelemaan kasvitiedettä, ei eväitä syömään! Muurinympärystietä sairaalaan yhdistävän vilkkaasti liikennöidyn kadun jalkakäytävällä bensa-aseman vieressä on aidattu lämpäre, jossa pari keinua; sosiaalisen rakentamisen korttelissa vastaava, mutta aitaamaton. Sosiaalitapaukseksi syntynyt lapsukainen voi perheen tilannetta arvioidessaan valita arvokkaan tavan poistua, auton alle loikaten. Rantapaikassa yksi liukumäki.

Kevätaurinko on houkutellut meidät ulos, mutta puistokavereita on vaikea löytää. Olen tukeutunut Italiattaren luokan albaanivahvistukseen. Tuppulalaiset vierastavat leikkipuistoja, siksi niitä ei vaaditakaan. Aiemmin äijiä täynnä ollut puiston baari oli viime näkemästä naisistunut, siellä oli puolalaisia lähihoitajia ansaitulla iltapäiväkaljalla... ja oikeastaan aika kotoinen tunnelma.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Valaisinsuunnittelua

Äijät ovat vääntämässä lattaraudasta kattokruunua ruokapöydän ylle. Ensimmäinen luonnos muistuttaa kärrynpyörän vannetta, kehällä kolmessa pisteessä sähkölamppu arkiateriointiin ja kynttilänjalat ympäri koko matkalta tunnelmallisempaan illastamiseen. Työn alla suunnitelma paranee ja täsmentyy: valoa tarvitaan enemmän keskellä, laitetaan yksi lattarauta ympyrän halkaisijaksi. Ruokapöytä on pitkä, ovaali muoto vastaa paremmin tarkoitusta.

Aamuyöllä Automies herää. Mutta... sehän on...

Taidetakojan tekemä rautainen kirkkovene ruokasalin katossa!

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Puolueeton vaippatesti

Stereotyyppisen mielikuvan mukaan äitien kuuluu puhua vaipoista hiekkalaatikon reunalla istuessaan, joten puhutaan sitten. Hetkittäin aihe on innostavakin, sitä en mene kiistämään.

Arkitehdin puolueeton vaippatesti on testannut seuraavat vaipat:

Harso, valmistaja Ruskovilla (12 kpl)

Harso, valmistaja Disana (8kpl)

Muotoonommeltu flanellivaippa, valmistaja Disana (1 kpl)

RainbowTots, valmistaja TotsBots (3 kpl)

Bamboozles, valmistaja TotsBots (4 kpl)

Ruskovillan harsot tulivat taloon erään itähelsinkiläis-sardinialaisen nuorenherran sisäänajamina, sen jälkeen niitä on käyttänyt Italiatar ja pari suomalaista tyttöä. Harso on iso, napakka, hieman kankea. Kaikki harsot kuivuvat nopeasti, siitä plussaa, taittelu teettää töitä ja lisäksi jotkut perheenjäsenet väittävät etteivät osaa napoa vauvalle vaippaa. NappiNippa on avuksi.

Disanan harsot ovat Ruskovillan harsoja pienempiä ja pehmeämpiä: siinä niiden plussat ja miinukset. Origamitaitoksella alkavat olla liian pieniä yhdeksänkiloiselle, mutta pötkönä niitä voi kyllä käyttää. Ostin ystävättärelle kun tämä oli laittamassa vauvaa maailmaan, ja opin että ihminen joko on rättivaippailija tai sitten ei. Ihmeekseni en tunne kovin monta rätteilijää IRL.

Disanan muotoonommeltu flanellivaippa on liikuttavan ohut, tarranauhat ovat hyvät, malli istuva. Tarvitsee lisäimun, sellaisenaan sitä voi käyttää osa-aikavaipattomalla. Ostin kokeeksi kun harkitsin vaippakauppiaan uraa, ei tosin taida olla nouseva trendi Italiassa.

RainbowTotsit ovat myös hyvän muotoisia, ja vain toisesta päästään kiinni olevana lerpakkeena toteutettu vaipan imuosa on nerokas: vaipasta ei tule liian paksua ja se kuivuu nopeammin. Lisäksi imua voi säädellä oikeaan paikkaan, riippuen millaisilla vehkeillä vauva on varustettu. Värit ovat herkullisia mutta haalistuvat nopeasti: lila on jo melkein valkoinen, oranssia näkyy vielä vähän, vain pinkki on pysynyt pinkkinä. Ja kyllä: Huhtipoika käyttää siskon vaaleanpunaista vaippaa.

Muori kävi keväällä hakemassa äiteelle Boobeja ja uteliaana osti Huhtipojalle kokeiltavaksi bambukuituisen Bamboozlesin. Seuraavilta kyläilijöiltä tilattiin niitä lisää. Bamboozle on tähänastisista vaipoista paras: siinä on muiden Totsien istuva malli, lerpake, tarranauhatkin laadukkaat, mutta plussana se että vaippa pysyy pehmeänä jopa kovalla vedellä ja narukuivatuksella.

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Sisustusta

Teimme eilen pienen liftingin ruokailuryhmän tuoleille. Pelkän istuinosan verhoilu onnistuu hyvin kotinikkariltakin; työ on oikein suoritettu silloin kun kangas menee päin persettä.

lauantaina, lokakuuta 15, 2005

Arkitehtuuria

Työpöydällä CADissa suunnitelma levennettävästä sängystä, aivan niinkuin ruokapöytiä voi yleensä pidentää. Projekti on vielä hyväksytettävä perheneuvottelussa, ja mikäli sille näytetään vihreää valoa, on kököt detaljit alistettava puusepän kritiikille. En usko olevani keksimässä ruutia, tai korkeintaan keksin sitä lisää. Maailman sivu ongelmaa on lähestytty kaikenlaisilla sivustavedettävillä, joita voi käydä ihastelemassa Työväenasuntomuseossa. Italiassa vallitsevana ihanteena näyttää olevan se, että ensin hankitaan kaunis koti lastenhuoneineen, kalustetaan se, ja kaiken ollessa viimeinkin valmista hakeudutaan lapsettomuushoitoihin. Me olemme edenneet vanhanaikaisesti: ensin tehdään lapsia, ja sitten ihmetellään mihinkähän ne saa mahtumaan. Suomessa se on vieläkin aika yleinen suuntaus. Perhepeti ei näytä olevan vallan vieras italialaisille: ei niinkään ideologiana kuin de facto, kun puhutaan luottamuksellisesti niin kaksi kolmesta tenavasta taitaa nukkua äidin ja isän välissä kahtena yönä kolmesta. Ehkä sängyn voisi suunnitella suosiolla leveämmäksi, sama pätee lakanoihin ja makuuhuoneeseenkin.