Korvamopedi

Olen teologisena kysymksenä pohtinut sitä kuljettiko Neitsyt Maria Jeesuslasta joskus korvamopedilla, ja jos ei niin siksikö että Jeesus oli niin kiltti lapsi, vai siksi että oli itse pyhimys?

Lasten kurittamisesta on keskusteltu päivittäin Hesarin yleisönosastolla, eli ettei missään nimessä tukkapöllyä, tai annettiin meillekin ja ihan kunnollisia kansalaisia meistä on tullut. Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 1988 tekemässä kyselyssä 55% haastatelluista 15-16 -vuotiasta ei hyväksynyt ruumiillista kuritusta missään tilanteessa, 45% puolusteli vanhempiensa toimintaa. Vain 5% aikoi itse käyttää ruumiillista kuritusta, ja jäljelle jääneistä 95 prosentista perstuntumalta noin puolet saattoi kaksikymmentä vuotta myöhemmin yllättyneenä huomata ettei ollut ihanteidensa mittainen. Toiseen puoleen mahtuvat lapsettomat ja ne muutamat jotka ihmeissään pyörittelevät silmiään "ei meillä ole tarvinnut koskaan laittaa keittiön laatikostoihin sulkijoita", "ei meidän poika koskaan töni puistossa muita lapsia". Laskettakoon se heidän ansiokseen, minä olisin silloin tällöin valmis passittamaan koko porukan johonkin supernanny-realityyn ja itse ihan vain sohvalta seurata laittaisiko ammattikasvattaja ne velcrotarralla kiinni johonkin jäähypenkkiin, vai? Ovat ne haasteellisia, kiitän saamastani haasteesta vaikken tiedä onko tämä minullekin ylimitoitettu projekti.

Kun pinna ei enää riitä, pitää vanhemman hakea apua, ja pitää huolta myös omasta jaksamisestaan, kun vielä joku kertoisi miten. Onneksi kasvattajan avuksi löytyy erilaisia vihkosia. Muun muassa alalyolasta.fi antaa vinkkejä kekseliäälle kasvattajalle:

Kekseliäs kasvattaja muistaa:

• Osoittaa lapselle hellyyttä
• Lukea lapselle satuja ja katsella hänen kanssaan kuvakirjoja
• Pitää häntä sylissä ja hyväillä häntä
• Kiittää ja kehua häntä
• Ottaa vauvan syliin ja jutella ja hyräillä hänelle ystävällisesti. Juttelu tai hyräily rauhoittaa yleensä itkevän vauvan. Sihiseminen saattaa kuulostaa vihaiselta.
• Jutella vauvalleen ja pikkulapselleen myös julkisilla paikoilla, kuten liikennevälineissä ja kaupoissa. Se on täysin hyväksyttävää.

Oho. Mikäköhän noista pääsi unohtumaan? Kiva kun muistutettiin. On tietysti ihan hirveä klisee sanoa että eteläisessä Euroopassa lapsia sekä lyödään että suukotellaan enemmän, ja tottahan toki on vielä parempi jos ei kuriteta ja sen lisäksi vielä bonuksena otetaan syliinkin, edes neuvolavihkon määrittämän minimin verran. Suhtaudun kasvatusoppaisiin vähän varoen sillä kaikki vanhemmat ovat erilaisia, kaikki lapset ovat erilaisia, ja vaikka jossakin oppaassa kuvailtaisiinkin omiani muistuttavaa keissiä niin viimeistään varoittava esimerkkitapaus vanhempiaan manipuloivasta yhdeksänviikkoisesta vauvasta saa minut vetämään palkokasvin siemenen otsaonteloon saakka, ja kirja jää keskenlukuisena pölyttymään hyllyyn vaikka se lapsettoman tuttavatädin mielestä on tosi hyvä, juuri sellainen josta nykyvanhempien tulisi ottaa oppia.

Pieneltä ihmistaimelta ei voi odottaa aikuismaista käytöstä. Itsehillintä lisääntyy iän myötä, joten pitkää pinnaa peliin. Ikiliikkuja asettuu paikoilleen, kun ikäkausi menee ohi. Lukuisten harjoitusten jälkeen soppakin livahtaa suuhun läikkymättä, leivälle jää vähemmän rasvaa ja kengät sujahtavat automaattisesti oikeisiin jalkoihin.

Crocsit väärässä jalassa taitaa olla perheväkivaltatilaston ehdoton ykkönen.

Kuva: Mafufura-täti kuljettaa Obaa ja Bibiä korvamopedilla. Marie El-Ahmarin kuvitusta kirjassa Bibi muuttaa Suomeen.

Briljanttia

Olen oikeasti aika huono jakamaan näitä prenikoita, ei siksi etten toisten juttuja arvosta vaan koska ne mielestäni hyvät blogit ovat muidenkin mielestä niin hyviä että yleensä ne on jo palkittu siinä samassa rytäkässä, ja lisäksi minulla on liian vähän aikaa uusien hyvien blogien etsimiseen, niitä hyväksi havaittuja ja vielä silloin tällöin päivittyviä lisäilen sivupalkkiin hissun kissun ja pikkuhiljaa. Säännöt kuitenkin olisivat seuraavanlaiset:

1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sen sait.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Jos vielä odotan, saan muuttaa säännöt sellaiseksi että linkitän seitsemään blogiin, joilta tnnustuksen sain :) Kiitokset Sarille, Ritvalle, Minnille.

Karateka eli äidin omaa aikaa

Kun Italiatar oli jo lähtenyt mummun kanssa Suomeen, otin Muumien avulla hieman omaa aikaa= ei työjuttuja eikä siivoamista, ompelukone keskelle keittiön pöytää ja menoksi. En ole pienenä juuri leikkinyt nukeilla, joten on korkea aika aloittaa mikäli mielin kiriä umpeen menetetyn ajan.

Nukke on ollut perheessä iät ja ajat, sen antoi eräs toveri Italiattaren ollessa pienen pieni, eikä siitä olla viis veisattu, ennen kuin sitten uuden kimonon myötä. Sitä on nyt rakastettu ja raahattu mukana, lopulta niin että jouduin yöpuvunkin ompelemaan jotta harmaantuneen ja tahraisen kimonon saisi välillä pesuun. Kyljen lippusessa lukee Pretty Doll imported by Maricart, en ole niitä sen koommin nähnyt, ovat kai hävinneet kilvassa MyDollille. MyDoll on kallis ylisöpö nukke joista äidit pitävät enemmän kuin tyttäret, minäkin tykkään, mutta olen lueskellut kataloogia huolella ja todennut että ovat kai kaikki valkoihoisia, eli siis vähän tylsää kuitenkin, perinteet velvoittavat. Minulla oli pienenä kaksi mummun ompelemaa mollamaijaa joista toinen oli musta, toinen valkoinen, joku kaava niihin oli kuulemma ollut mutta siitä huolimatta niistä oli tullut kovin kurjan ja laihan näköisiä, ja siksi niitä kutsuttiin biafralaiseksi ja vennamolaiseksi. Kun opin puhumaan, iski sensuuri ja valkoinen mollamaija ristittiin hätäisesti uudelleen nimellä Venla Molanen.

Pattycake Doll Company tarjoaa etnisiä ja erikoisnukkeja, kuten pyörätuolissa istuvia. Pitäisikö nuken sitten olla lapsen itsensä näköinen, en tiedä. Aikani mollamaijoja googlaamalla löysin myös monirotuisia nukkeja tekevän puljun.

Fillari

Fillarilla ajo on Tuppulassa jäänyt valitettavan vähälle, vaikka omani sinne kuljetutinkin muuttokuormassa. Parhaimmillaan tuli viisikymmentä kilometriä päivässä sellaista tavallista työmatka-ajoa, edellisessä elämässä siis. Nyt on vain aina liikaa jengiä matkassa. Syksyksi lupasivat lapsenistuinta, kunhan ensin saa tavaratelineen. Pyörä on käytetty huollossa, ja Sulttaani on raportoinut ajaneensa sillä asioilla. On kuulemma kätevä peli. Laitetaan Ameriikan uudelleenlöytämisen ja lisäruudinkeksimisen kanssa samalle etiketille.

Käytin hyväkseni Huhtipojan päikkäreitä ja kiersin rantoja myöten ensin tutut Roihikan ja Tammarin tervaleppälehdot, sen jälkeen minulle täysin tuntemattomat uudet korttelit Herttoniemenrannassa. Loka- ja ketjusuojattomalla maastopyörällä, kovaa ja epäurheilullisesti pukeutuneena kuten pyörä on kulkuväline -tyyliin kuuluu. Torihousun lahje oli arvioimaani leveämpi, se joutui ketjujen väliin ensimmäisen kymmenen ajometrin jälkeen ja sen jälkeen tungettiin elegantisti sukanvarteen. Mesiangervo tuoksui, ja jotain hanhia siellä seistä pönötti keskellä tietä.

Unplugged

Sain kesätyöksi yhden julkisivumuutoksen, ja vaikka asiasta oli tietoa jo etukäteen niin jotenkin aktiivisesti unohdin CADin kotiin. Kaivoin sitten kellarista muinaiset IKEAn pukkijalat, faijan toiviomatkalta Ruotsista tuomat siltä ajalta kun IKEA ei vielä ollut rantautunut Suomeen, ja kaapin perukoilta hakaviivaimen kun nartsari oli löytämääni pöytälevyyn liian pitkä.

Suosittelen. Uskomattoman rentouttavaa.

Letkuapina

Eilen asioilla käydessäni jouduin luopumaan periaatteestani ja tankkaamaan auton itse, toimitus johon en varovaisen arvioni mukaan ole ryhtynyt viimeiseen kahteentoista vuoteen, ja jota viimeiseen asti yritin välttää, pidensin reittiänikin monella turhalla ajokilometrillä vain todetakseni että Liisankadun Shellillä luki itsepalvelu. Epäuskoisena odottelin hetken turhaan Stadin viimeistä letkuapinaa, sitten ajoin toisaalle tappelemaan bensatankin korkin kanssa. Kirosin kyllä katkerasti miksen ottanut poikittaislinjaa Herttoniemestä.

Ei niin etteikö ihmiseltä voisi olettaa että itsekin osaa tankata, tai kantaa kahvin tiskiltä pöytään, likaiset astiat pöydästä kärryyn, poimia sämpylät atuloilla muovipussiin ja punnita pussinsa itse, lukea viivakoodin ja maksaa itsepalvelukassalla. Mutta tämä tie johtaa pitkällä juoksulla tapainturmelukseen ja suoraa päätä helvettiin.

Vallankumouspöydästä

Eilen pääsin sitten miittaamaan Juttutuvan Vallankumouspöytään. Oli mukavaa tavata Jäppinen ihan livenä, vaikka naama olikin tuttu sillä entisenä itähelsinkiläisenä olen bongannut herran usein julkisissa ja Kontulan kirjastossa. Ilta jäi osaltani lyhyeksi sillä myös Muorille oli sattunut vapaailta ja kutsu ystävättären luo Tangomarkkinoiden finaalia seuraamaan - meillä ei näy kolmosta, joka tosin ei ole mahdottoman suuri menetys, eikä täällä muutenkaan katsota muuta kuin Muumia videolta.

Metrovaunuun pelmahti Kulosaaressa katusoittajaduo, joista toinen soitti kitaraa, toinen klarinettia. Kuuluttivat italiaksi signore e signori, scusate il disturbo ennen esitystään, kai niiden edellinen työpaikka oli ollut Rooman metrossa, ennen fasistien Roomaanmarssia, siis. Tunnen itseni turistiksi vilkuillessani kanssamatkustajia, että miten väki pukeutuu (hyvin, huonosti, hyvin huonosti mutta vapauttavalla tavalla kaikenkirjavasti, moniarvoisesti, kukin oman mieltymyksensä tai kaveriporukkansa mieltymysten mukaan) ja kenen viereen istuu (naiset naisten, miehet miesten kanssa, väärinkäsitysten välttämiseksi?). Plus kolmekymppisellä naisella Tiikeri ja Aasi Ihaa tatuoituna lapaluiden väliin, tatuointi näyttää aidolta, harkitsen Muumimamman kuvaa olkavarteen.

Bibliofiilin tunnustuksia

Yksi yksittäinen suomalaisen elämänmenon asia, jota Italiassa olen kaikkein eniten ikävöinyt, on kirjasto. Sitä on vaikea selittää, kun tuppulalaiset ovat ylpeitä omastaan vaikkei kukaan siellä käy, no, onhan siellä muutamia korvaamattoman arvokkaita ja harvinaisia vanhoja niteitä, muttei sellaista ihmisten käyttökirjastoa. Yritän välttää olemasta karkea, vaikka ensimmäinen mieleen tuleva lausahdus olisikin että arvaa minne voit tunkea sen vanhan niteesi. Helsingin Kaupunginkirjasto on jotakin aivan ihanaa, jotain sellaista eivät Italiassa osaa kuvitellakaan ellei sitten kommarien Bolognassa. Läjäpäin kirjoja, lehtiä ja äänitteitä ihan ilmaiseksi, nettihausta voi etsiä ja tilata. Jos ei Kaupunginkirjasto riitä, voi mennä rellestämään Rakennustaiteen museoon, Valtsikaan tai SKS:n etnografiselle. Stoasta olen kanniskellut lasten- ja äänikirjoja, Rakennustaiteen museosta Hassan Fathyn Natural Energy and Vernacular Architecturen. Ymmärtävätköhän sosiaalidemokraattisen Muumilaakson asukkaat onneaan?

Minusta on mahdottoman, tolkuttoman väärin että kirjat täytyy ostaa jotta niitä voi lukea, ja että jotkut perheet joutuvat tosissaan valitsemaan ostaako kirjoja vai leipää. Paikallisintelligentsia valittaa ettei nykyään lueta, vaikka historiallisessa perspektiivissä katsottuna nykyitalialaiset kuuluvat ensimmäisiin lähes sataprosenttisesti lukutaitoisiin sukupolviin. Italialaiset lukevat keskimäärin yhden kirjan vuodessa, kertoo tilasto. Ne nuoret, joiden kotona ei olla luettu eivät itsekään hakeudu kirjojen pariin. Tästä pitäisi kai kunnallispolitiikassa tapella, jos nimenomaan lasten- ja nuortenkirjoja, vaikka naapurikunnan kanssa yhteiseen kirjastoautoon. Utopiaa on vaikea selittää niille jotka eivät ole omin silmin nähneet ja kokeneet, sormeilleet hyllymetreittäin dinosauruksia ja intiaaneja, merirosvoja, kaappareita, ufoja ja puutarhanhoitoa, dekkareita ja kulttuurihistoriaa, Atlantin ylitystä kaislaveneellä.

Harrastustoimintaa

Jottei lomalla tulisi aika pitkäksi, täytyy ihmisellä olla harrastuksia.

Muorin keittiöön oli alkanut kantautua pahaa hajua kaksi viikkoa sitten, ja syyllistä etsittiin, tarkastettiin rotanloukut ja mietittiin mahtaako seinän välissä olla vainahia. Sunnuntaina lähdimme pullakahvipöydästä rakennusmestarioppilas Röllin kanssa taskulampulla varustautuneena kierrokselle sokkelin alle, josta löytyi haisun syyllinen, tai jäljet jota pitkin syyllisen tavoittaa, tip tippoja, vesivahinko, mahdollisesti vuotava vesijohto tai viemäri. Keittiön lavuaari välittömään käyttökieltoon, illalla tiputtelu oli jo vähentynyt ja epäilykset rajattu lavuaarista pääviemäriin kulkevaan vaakavetoon joka tiputteli nesteitään alapohjan sahanpuruihin. Jotain sientäkin lykkää seitsenkymmentälukuisten lisäeristysstyroksien raosta.

Koska emme tiedä mitä vastassamme on, varaudumme pahimpaan. Maanantaina kaupasta home- ja asbestisaneerausnaamarit ja kertakäyttöhaalarit, kaksi peräkärryllistä silkkaa roinaa sorttiin. Vaarin lapiot säästetään, nostetaan ulos jalavaan nojaamaan naapurien kadehdittavaksi ja ihmeteltäväksi: siirtolapuutarhassa kädettömiltä katkesi lapionvarsi, työkalu heitettiin menemään, vaari dyykkasi ja kätevänä miehenä korjasi, koskaan ei voi tietää milloin tarvitsee lapiota. Tai talikkoa. Tervetuloa Marjaniemen lapiomuseoon. Löysin tiilenlyöntimuotin, jota olin pelännyt kadonneeksi, mutta turha pelko, meillä ei heitetä mitään pois, paitsi vuonna 2008 meni kaksi peräkärryllistä vesivahinkoista lastulevyä. Automies purkaa lisäeristyslevyn, avaa rossipohjan ja tiputtaa märän purun raivattuun nurkkaan. Ihmeeksemme emme löydä asbestia. Lattia jää liikennöintikelpoiseksi, uudelle viemäriputkelle suunnitellaan reitti ihmisten ilmoille kellarinportaan alle, jossa sitä voi tarvittaessa tarkkailla ja huoltaa, ja viemäriasian ratkaistua tutkitaan vain mihin asti kosteutta on kertynyt, mikä on rakenteiden vointi, kuivatellaan.

Seuraavina päivinä Automies rakentaa kuumailmapuhaltimesta ja tilapäisluukkuun asennetusta poistoilmaimusta rakennekuivauspaketin, joka paitsi kuivaa alapohjaa, pitää sokkelin alla olevan ryömintätilan alipaineisena niin ettei haisu tunge lattianraoista sisätiloihin. Piikkaa reikiä uudelle viemärivedolle, joka on putkimiestä vaille valmis. Näppärä pikkubroidi, ihastelen. Toivottavasti uudet purut, todennäköisesti selluvilla, saadaan aikaiseksi ennen talven tuloa, sillä mikäs tässä muuten kun lattiaa ei ole avattu eikä mikään enää haise.

Ainoa epämukavuuskohta on edelleen käyttökiellossa oleva keittiön lavuaari, johon tiskikone laskisi poistovetensä. Tiskaamme vessassa pienessä lavuaarissa. Samassa pestään Huhtipojan takapuoli, muori hetken epäröi mutta minä rauhoittelen: voidaan me kun ollaan valkolaisia.

Taaperoimetystä

Huhtipoikaa alkaa leikin touhussa väsyttää, hän kiipeää syliin, imee peukaloaan ja toisella kädellä kaivaa paidan alta. Jaa, taitaa haluta tissiä. Meinaako tuostakin tulla pitkä projekti? - Ans kattoo nyt. Kun tilastollisesti poikia imetetään pidempään kuin tyttöjä, ja kakkosta pidempään kuin esikoista... ja kun Italiassa on asevelvollisuuskin lakkautettu... - Ahaa, ettei sitten sitäkään syytä vierottaa (naurua).

Suomifiilistelyä

Lentävä kone saapuu Helsinsky-Vantaan kentälle kolmelta aamun sarastaessa; volkkarilla kehätietä, kansankynttilä Petri Tiili laulaa kuumasta moottoritiestä, katselen koivikoita tienposkessa. Pimennysverhoilla uskottelen Huhtipojalle että päiväunille voi mennä aamuneljältä vaikka on ilmiselvästi valoisaa, oikean aamun koittaessa sänkyyn kapsahtaa Italiatar.

Ensimmäinen päivä menee perustarpeiden takaamisessa: imuroin muorin MacBookiin ukkoslinnun ja tuliketun, ihmettelen aikani mihin se oikein ne asensi kun ei kerran ohjelmakansioon, miten saan ohjelmat oikeaan paikkaan ja pysymään vielä dockissa. Olen jäänyt käyttöjärjestelmäversioon seitsemän piste jotakin, enkä muutenkaan ole tottunut siihen että tietokoneet puhuvat suomea. Kone hyljeksii mukaani tuomaa DVD-levyä, emmekä löydä klemmarinreikää josta levyn voisi pakottaa ulos.

Seuraavana päivänä muokataan sekundaarinen ympäristö: hurautan ilman lapsia Itäkeskukseen, käyn kirjastossa varmistamassa että korttini on vielä hengissä, lainaan äänikirjan, Kolme iloista rosvoa sekä italiankielisen version kuvakirjasta Kuinkas sitten kävikään, lähinnä kustantajan tietojen muistiin merkitsemiseksi. Ostoshelvetin Tallinnanaukion puoleisen sisäänkäynnin edessä makaa käsirautoihin lyöty villiintynyttä joulupukkia muistuttava äijä. Vartiointiliikkeen miehet odottavat oikeaa virkavaltaa paikalle. Huntupäiset naiset, suomalaiset ja muualta tulleet, työntävät lastenrattaita. Ostan Body Shopista kuumavahaa joka on Italiassa vedetty myynnistä, sillä itseään kunnioittava italiatar tuskin pyykkäisi säärikarvasavotan päätteksi reilun kaupan periaatteilla Egyptissä tuotettuja luomupuuvillakaistaleita. Stockan Herkku on sisustettu mullin mallin, mutta tarmokkaan etsimisen jälkeen löydän ostoskoriini valkosipulivoilla täytetyn patongin, tölkin Nikolaita ja rasiallisen Rasilaisen valkosipulihapankaalia. Vielä iltaan mennessä pääsen uimarannalle. Lapset suhtautuvat urheasti totuttua kylmempään, tyynempään ja vähäsuolaisempaan veteen. Uidessa tuntuu siltä että jos sulkisi silmät ja avaisi ne uudelleen en ehkä olisi koskaan missään muualla ollutkaan. Romaninaiset riisuvat alushameisilleen pukukopin edessä penkillä, niiden tytöillä on pinkit feikkicrocsit. On samanlaista kuin ennen, ja silti samaan aikaan tuntematonta, uusia taloja, polkuja, pyöräteitä, ja osaako bussilippuakaan enää käyttää?

Kovan päivän ilta

Kuusi ja puoli tuntia junassa, väärään suuntaan vetämistä Terminin asemalla, lentokenttäjunan lippujonossa seisomista, väkipakolla pitelyyn tyrehtyviä hukkaankävely-yrityksiä, turvavyön vastustusta, huutoa, uinahdus peukalo suussa.

Lentoemo saapuu kärryn kanssa: Mitä saisi olla? - Gintonic ja lentonalle. Jokaiselle jotakin.