Minun täytyy tunnustaa, ihan oikeasti, että pidän työstäni.
Puhdas tila on ihanaa, julkisivut ovat vaikea asia, nyt pöydällä on ihana työ eli korjausrakennuskohde jossa kolmessa erässä, kolmesta eri sisäänkäynnistä mitattu ja vasta cadissa salapoliisintyönä yhtenäiseksi saatettu tila huone huoneelta, holvi holvilta longertelee korttelin sisällä pilkistäen oviaukon verran kahdelle kujalle ja alle kymmenen metrin julkisivunpätkän verran pienelle piazzalle. Piazzan puoleisella sivulla saa miettiä olohuoneen ja julkisen olohuoneen kohtaamista, kaiken saa keksiä itse sillä tämänhetkisillä autotallin saracinescoilla ei ole mitään historiallista arvoa. Mielikuvitukselle asettavat rajansa ainoastaan hyvä maku ja museovirasto, ja tuskin osaan edes kuvitella mitään sellaista joka loukkaisi museoviraston tunteita. Olen restaurointikiltti ja melko nöyrä vanhaa kaupunkitilaa kohtaan. Taidan hakea inspiraatiota vastapäisen entisen luostarin munkkikammioiden perspuolesta.
Mittapiirustus roikkuu kotona porraskaiteen vaijeriin pyykkipojalla kiinnitettynä, katselen sitä imettäessäni jo isoksi kasvanutta poijjanjuntturaa päiväunille ja kuvittelen: käytäviä, ikkunoita, tulisijoja, epäsuoraa valoa, avaan ovia, suljen ovia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti