Colpo della strega

Kuinka monta kertaa päivässä pikkulasten äiti kumartuu ottamaan jotakin maasta, usein jotain painavaa kuten väärään paikkaan kontanneen pikkulapsen? Toissapäivänä jouduin lopulta noidannuolen lentoradalle. Kaikista vaikeinta oli ryömiä ulos vessasta vauvamies kainalossa, ei hätää, Italiatar tuo kännykän äidin laukusta, ei pelottanut mutta vitutti ihan armottomasti. Että pitäisi aina nostaa polvista taivuttaen, ei senegalilaisen pyykkärin linkkuveitsiasennosta nousten. Ja minulla on sentään ihan hyvä selkä valkoiseksi naiseksi. Paikalle hälyytetty Sulttaani auttaa sohvalle, johon kerrankin joudutaan tekemään tilaa. Työpäivä menetetty, joutuu ruokakauppaan ja palaa sulkemaan studion saracinescan virkaa toimittavan uloimman puuportin, kolme varttia ainakin, sitten uudestaan studiolle hakemaan läppärin hiirtä, saman verran aikaa kuluu, sillä välillä makaan sohvalla ja arvioin ehdinkö pudottautua lattialle kieriäkseni hätiin jos poika yrittää portaita yläkertaan. Suureksi yllätyksekseni lapsi uskoo puhetta. Yhtä lailla yllättyy puoliso palatessaan hiiri kassissa; juuri ja juuri tiedoston avaamiseen tarvittava aika ja sitten onkin ruokittava lapset, patisteltava isompi pisulle, pesulle ja nukkumaan, laitettava ruokaa.

Joka jumalan mobilaatissa lukee ehkä hätävarjelun liioittelun vuoksi ettei lääkettä tule käyttää jos imettää. Sauna, viina ja terva auttaisivat.