Ministeri Livia Turco puolsi taannoin lakiehdotusta joka takaisi kivunlievityksen synnytyksessä kaikissa sairaaloissa, ilmaiseksi. Reipasta puuhastelua massa jossa Roomasta etelään on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta käytännössä mahdotonta valita synnytystapaa ja -asentoa, ellei sitten omasta aloitteestaan (ja gynekologin tuella) valitse selinmakuuta leikkauspöydällä. Institutionaalista väkivaltaa.
Perinteisesti Italiassa kivunlievitykseen on suhtauduttu nurjamielisesti raamatullisista syistä, kivunlievityksen vaatiminen lailla on puolestaan nurinpäin-feminismiä jossa naisesta tehdään heikko, uhri. Kivunlievitys voi olla oikeus, mutta tapa jolla asia otetaan esille ei korjaa muita epäkohtia italialaisessa obstetriikassa, päinvastoin delegoi lisää vastuuta Tohtorin käsiin. Me emme voi kestää kipua, me emme voi päättää itse, me tarvitsemme apua ja tukea. Toisesta nappulasta kääntämällä lisää anestesiaa, toisesta synteettistä oksitosiinia. Empowermentin vastakohta.
Lapsen syntymä on kaunis, herkkä, ikimuistoinen tapahtuma, josta voisi toivoa jäävän muisteltavaksi muutakin kuin sen sankarillisen hetken jolloin selinmakuulla reidet tuulessa ja ajeltu alapää paljaana tusinan katsojan edessä kerää rohkeutensa ja tiuskaisee gynekologille jos repeää niin anna revetä, väliliha on minun ja päätän siitä itse.
1 kommentti:
Eräs tuttava on viimeisillään, ja pelottelimme häntä mukavilla synnytyskertomuksilla, siis ITALIALAISILLA synnytyskertomuksilla.
Yksikin äiti kertoi lapsensa syntyneen haava päässä, kun keisarinleikkauksessa veitsi vähän lipsahti. Se siitä kivunlievityksestä.
En tiedä onko tuttu jo varannut hätälennon Suomeen...
Lähetä kommentti