Italia - Germania

Jalkapallosta en olekaan vielä kirjoittanut, ei niin etteikö aihe olisi sydäntäni lähellä, mutta eihän sitä nyt kaikesta ehdi, ja kun pallon seuraamiseenkin menee jo oma aikansa. Trikolorien määrä katukuvassa on kasvanut mitä pidemmälle maailmanmestaruusotteluissa on päästy, ja Italiaan ensi kertaa saapuva voisi kuvitella kyseessä olevan kovinkin nationalistisen kansakunnan. Väärin. Italialaiset ovat nationalisteja kun kyseessä on jalkapallo, muuten korkeintaan kotiseuturakkaita. Napolissa viime viikolla pistäytynyt isännyys tietää kertoa minulle että Tuppukylän parvekkeilla liehuvat trikolorit ovat varsin köyhä esitys. Molempain Sisiliain kuningaskunnan pääkaupunki oli kauttaaltaan tapetoitu vihreään, valkoiseen ja punaiseen, eikä radanvarsi Barin kaupungissa häpeä vertailussa. Tähänastiset ottelut olemme katsoneet terassille kannetusta pikkutelkkarista. Eilistä ottelua varten oli kuitenkin pystytetty valkokangas piazzalle, mikä ettei, alle sata metriä kodista ja korkeintaan viisitoista studiolta. Kunnanisien mielessä oli kerrankin häivähtänyt ajatus että juuri vanhankaupungin piazzan tulisi olla kaupunkilaisten yhteinen olohuone, meillehän se jo onkin, ja jos muita tulee paikalle niin tervetuloa! Tulihan niitä, nuorukaisilla mukana liput ja millä lie paineilmalla toimivat kannettavat autontorvelta kuulostavat mölypillit. Niistä Huhtipoika ei pitänyt, muuten ensimmäinen puoliaika meni vielä ottelua seuraten, toisella puoliajalla syötiin tissiä, jatkoaika meni liinassa keikkuen ja unikin tuli kun hälinä, kannustushuudot ja torvensoitto muuttuivat tasaiseksi taustameteliksi. Italiatar osallistui samaan aikaan pelattavaan Suomi-Italia-Albania -otteluun piazzaa ja katedraalia yhdistävällä kävelykadun pätkällä. Pelin säännöt ja ottelun lopputulos jäivät epäselviksi, paitsi että tyttö piti liottaa puhtaaksi kylpyammeessa keskiyöllä kotiuduttuamme. Saksan ja Italian kohtaamisessa on mukana vielä jalkapalloakin suurempia intohimoja, eräänlainen Suomi-Ruotsi -ottelu siis. Pohjalta siintävät siirtolaisuus ja kansalliset alemmuuskompleksit, lisää puita pesään tarjosivat teeveekronistit lukiessaan saksalaisen lehdistön parhaita paloja joissa italialaisia haukuttiin tarjoilijoiksi, astianpesijöiksi ja pizzakokeiksi, ja jos rehellinen työ käy haukkumasanaksi, vaffanculo, kyllä me näytetään niille. Maailmanmestaruuden voittaminenkin on tervetullutta, mutta Saksasta otettu voitto on niin makeaa nektaria että sunnuntaina odottava loppuottelu unohtuu hetkeksi.