Rita Mentor yllytti kommentoimaan, joten kommentoidaan sitten. Sahramin kanssa pääpiirteiltään samoilla linjoilla.
Lapsen kuuluu olla keskipisteessä mutta ei keskipisteenä, julistavat sekä Jean Liedloff että Anna Wahlgren. Jälkimmäinen ei liene kovassa huudossa vaisto- tai kiintymysvanhemmuuspiireissä, kiitos nuivien kommenttiensa jossa saavat osansa lapsen kantaminen, perhepeti ja äitiensä rinnoissa yön läpi roikkuvat yksi-, jopa kaksivuotiaat. Lapsikirjan yhteiskuntakritiikki on kuitenkin osuvaa: ihmisen pentu on luonnostaan yhteistyökykyinen ja -haluinen, mutta yhteiskunnan kova ydin pakenee kauas lapsista ja kenestä tahansa joka lasten kanssa viettää päivänsä, kaikkein kirkkaimmin tietysti siinä yhdys- ja yhteiskuntasuunnittelun mallissa jossa työ sijoittuu kauas nukkumalähiöistä, ja jossa niinsanotut tuottamattomat yksilöt on eristetty ydinperheissä kukin omaa sarkaansa uusintamaan. Olen ehkä onnistunut antamaan lapsilleni turvallisuuden ja läheisyyden kantamalla liinassa ja nukkumalla vieressä, osallistumisessa ja yhteisön kannalta hyödyllisyyden tunteessa olen surkeasti epäonnistunut, koska itsekin olen koko lailla hyödytön. Ihmisarvon rakentaminen muun kuin ansiotyön (ja työn arvokkuuden jyvittäjän eli tilipussin) varaan on pitkä prosessi, jossa on sekä ylä- että alamäkiä.
Italiassa ihmisentaimia kasvatetaan pääasiassa sisällä, ainakin täällä Tuppukylässä. Talvella sataa, kesällä on kuuma, non c’è più la mezza stagione*. Kolmekymmentä vuotta sitten lapset leikkivät kujilla ja kaduilla; kujat ovat hiljenneet, pysäköidyt ja liian kovaa liikkuvat autot ovat vallanneet katutilan, teeveen cronaca nera kertoo lapsenryöstöistä ja -surmista, pedofiileista… Leikkipuistot – vielä pitkään yhteiskunnan kannalta tuottamattomille ihmisentaimille suunnitellut keinotekoiset ympäristöt – eivät ole kuitenkaan tulleet korvaamaan menetettyä katuleikkiä. Italialainen lapsi viettää iltapäivänsä televisio lapsenvahtinaan. Italialainen lapsi ei liiku tarpeeksi. Italialainen lapsi on ylipainoinen. Italialainen lapsi näkee liikaa mainoksia: lastenohjelman väliin sijoitettujen mainosten määrää säätelee laki, jota noudattaa vain yksi televisiokanava kaikista kaupallisista ja valtiollisista kanavista.
Sarin Sahramille kirjoittamien kommenttien innostamana lupaan erillisen kaurapuurolastun, kunhan kerkiän. Pahalta näyttää, scuola materna loppuu lauantaina. Meemeihinkin haastettu.
*ei ole enää välivuodenaikaa, sanotaan silloin kun kesä muuttuu talveksi ja talvi kesäksi ilman että valiin mahtuu kevättä tai syksyä, ohutta puuvillaneuletta ja poplaria.
Matkatavat – Mitä voin viedä lentokoneeseen?
8 vuotta sitten
2 kommenttia:
Hei Katja, piti tulla katsomaan kun ilokseni juuri huomasin, että minut on linkitetty.
Minuun kolahti aikoinaan kovasti tuo Continuum Concept. Siinä on perusajatus niin hieno, se todella avaa silmät.
On totta tuo mitä kirjoitit, että Lapsikirjassa ja Continuum Conceptissa on paljon samaakin, minäkin olen sen huomannut. Ja vaikka Lapsikirjassa onkin joitakin ihan kummallisiakin juttuja, sen yhteiskunnallinen ajattelu on osuvaa.
Kuulosti kauhealta tuo, miten kerroit italialaislasten viettävän päivänsä.
Joskus olen ajatellut, että yksi suurimmista rakkauden osoituksista on ottaa toinen ihminen omaan elämäänsä mukaan. Voi kun ymmärtäisimme tämän lastemme kohdalla.
Täytyy tunnustaa että katselen kateellisena dokumentteja joissa afrikkalaisen/eteläamerikkalaisen/jossain kolmannessa maailmassa sijaitsevan hökkelikylän lapset juoksevat suurena laumana kameramiesten perässä. Antaisin silmääkään räpäyttämättä vaihdossa puolet käyttämästämme puhtaasta vedestä ja perheemme toisen hyttysverkon, jos saisin vähänkään sitä mitä on lapsilla joilla ei ole mitään.
Ei pelkkä rakkaus riitä. Lasten ei minun mielestäni kuulu viettää aikaansa aikuisten kanssa, tai aikuisten yksinomaan lasten kanssa. Leikkiä voi, jutella, kertoa satuja, vastata kun kysytään. Kaikesta omastaan luopuminen ja leikisti tekemiselle omistautuminen tekopirteä hymynkare huulilla kostautuu, luulisin, jos ei muuten niin ennemmin tai myöhemmin lasten syyllistämisenä: "minä olen luopunut kaikesta teidän tähtenne, joten olkaa edes kiitollisia". Haluan olla passiivisesti läsnä, saatavilla, esimerkkinä mutten toiminnanohjaajana tai leikittäjänä. Josta muistuukin mieleen kaksi modernin lapsuuden teemaa: laatuaika ja ohjattu harrastustoiminta. Niistä lisää myöhemmin.
Lähetä kommentti