maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Kauralastu

Varauksetta yhdyn Sarin taivasteluun Italiassa lapsille mainostetuista makeista välipaloista. Ei niitä toki pediatri suosittele, vaan mainokset, ja osa vanhemmista on joko tosiaan niin tietämättömiä että uskovat kinderbriossien ravitsevuuteen, köksää kun ei koulussa opeteta, tai sitten ostavat herkuilla perherauhan. Syövätpä edes jotakin, ja kaupan päälle saa piirretyistä tuttuja hahmoja tai keräilykuvia, niitä lapset hinkuvat kun kavereillakin on. Vauvanruokateollisuus on ostanut pediatrit äänitorvekseen hiirimatoilla jos kohta isommilla lahjoilla. Ja jos jopa dottore sanoo ettei raastettua omenaa voi antaa, pitää olla purkista… Miten tämä sitten liittyy makeisiin välipaloihin, en tiedä, varmasti tasalaatuiseen mössöön tottunut lapsi on tulevaisuudessa hyvä kuluttaja kaikenlaiselle mauttomalle pakastespagetille. Vaan ei noita Suomessakaan järin kulinaristeiksi kasvateta, on ruokapyramidi ja sektorilautanen, maulla niin väliä, kunhan on rasvatonta ja suolatonta. Lapsen ruokahaluttomuus on Italiassa vanhempien ja varsinkin isovanhempien suuri huolenaihe. Ruokaa tuputetaan ja pulleaa lasta ihastellaan. En itse ole mikään terveysfasisti mutta tolkku kaikessa. Että edes oppisivat syömään hedelmiä ja vihanneksia ilman sokerilisää tai leivitystä ja upporasvassa paistamista, ja juomaan vettä janoonsa. Anna Wahlgren ilmaisee asian suunnilleen näin: jos lapsi saa limonaatia ruokajuomakseen joka ikinen päivä, niin mitä juhlapäivänä voidaan tarjota? Shampanjaa? Kaurapuuro on meilläkin mieluista ruokaa, hiutaleita joutuu tosin hakemaan luontaistuotekaupasta. Puuron lisäksi Italiatar rakastaa porkkanoita, kirsikkatomaatteja, leipää, pastaa ja hedelmiä, mielellään kaikki selkeästi erikseen eikä mitään mössöjä, kiitos. Huhtipoika on tehty eri kaavoilla kuin laihanluikku sisarensa: olin yllättynyt synnyttäessäni yli kolmikiloisen lapsen, äimistynyt kun poika kuukauden vanhana painoi sen minkä sisarensa kolmekuisena, ja nyt lähinnä huvittunut kaiken jäädessä pieneksi, vauvanammeesta flanellivaippaan. Äijäkkeen kanssa on huoletonta käydä neuvolassa, eipä ainakaan tuputeta lisämaitoja ;) Ruokahaluttomien, tai näennäisen ruokahaluttomien, tai jollain muulla kuin keskikäyrällä kasvavien pienokaisten vanhemmille ja isovanhemmille suosittelen tätä kirjaa. Kaurapuurosta kirjoittaa useammassakin lastussaan Komposti, vierailkaapa. Niin, ja niiden kauralastujen resepti: 100g voita 2 dl sokeria, itse käytän tummaa kun se on makuisempaa. 2 munaa 1 rkl vehnäjauhoja 4 dl kaurahiutaleita, tai hiutaleita ja leseitä, tai viiden viljan hiutaleita. Seesaminsiemeniäkin voi livauttaa joukkoon.2 tl leivinjauhetta

4 kommenttia:

सारी kirjoitti...

Muistan lasten ollessa pieniä, ratasikäisiä, sen rasittavan tuputtamisen kaupoissa; aina kun kävi tutussa lähikaupassa, halusi täti antaa jotain lapselle, onneksi useimmiten vain leipää. Oli kiusallista aina ystävällisesti mutta tiukkana kieltää karkit;mitä yksivuotias tekee minttupastillilla!(joskus otin tikkarin vastaan aukaisematta sitä, siinäpähän pieni heilutteli jättitikkariaan tyytyväisenä, autuaan tietämättömänä siitä, että sitä voi syödä)...Noh, he luultavsti selittivät sen johtuvan meidän pohjoismaisten spartalaisesta elämäntyylistä ja kurista.
Anoppikin vitsaili joskus minun olevan oikea kenraali, kun pyysin vieraita välttämään tupakointia lasten vieressä...Onneksi edes tupakoimisen suhteen suhtautuminen on muuttunut drastisesti viime vuosina, nyt en olisi enää outo fasisti :)

Paperivuorineuvos kirjoitti...

Asiaa puhutte molemmat. Oma rakas äitini oli syntynyt Suomessa 1900-luvun alussa isoon perheeseen, eikä karkkeja ollut silloin saatavilla. Ehkä hän siitä syystä
söi paljon makeisia, erityisesti vihreitä kuulia. No onhan ne ihania, mutta tuskin kovin terveellisiä. Ehkä kuitenkin parempia kuin kovat karkit. Lasteni ollessa pieniä en itse paljon heitä karkitellut, ei ollut rahaa, mutta isovanhemmat kyllä.
Äidilläni olikin siinä vaiheessa itsellään jo pitkään ollut tekohampaat. Myös isommalla tyttäristäni oli paljon hammasongelmia. Mutta kun lapsi oli niin allerginen, niin pitihän häntä lohduttaa jotenkin.

La Repubblican mukaan Salute-lehden mukaan (ja on siitä muutenkin ollut tietoa), sokeritauti - se väärällä syömisellä hankittu kakkostyypin diabetes - on oikea epidemia nykyään ja vähintään yhtä vaarallinen terveydelle kuin AIDS. Olen laatimassa asiasta artikkelin Italian Mansikkaan, kunhan kerkiän. Ja laitan linkin myös näille sivuille.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä kyllä ostetaan perheeseen rauhaa herkuilla. Isommalle kyllä ei kelpaa monikaan karkki. Jätskiä syövät ylettömästi.

Eikä näille sitte kelepaakaan juuri muu ruoka, kuin keksit. No purkkiruoka. Olen antanut periksi, ostan sitä mitä lähikaupasta saa, siis enimmäkseen nestlen mössöjä. Mutta tämä on ainuita tapoja pysyä järjissään täällä nyt. Nuorempi ei kasva, ei tippaakaan ja ruuaksi kelpaan usein vain purkkiruoka. Ja minä en kykene pitämään kunnon rytmiä yllä ilman pikaruokaa :(

Siitä puheen ollen, nyt olis kait aika harkita iltaruokaa.

Katja kirjoitti...

Meillä ei kukaan suorastaan ole työntänyt tikkaria käteen, ehkä siksi että Italiatar oli pienenä aina kantoliinassa ja siten enemmän äidin reviirillä. Eivät nyt ihan liiveihin uskalla uida, vaikka melkein kuitenkin. Ensimmäisen tikkarin sai vähän alle kaksivuotiaana Suomessa egyptiläiseltä ravintoloitsijalta. Tuputtaminen on kai joku välimerellinen juttu, ja kyllä sitä sietää kun kolikon kääntöpuolena on lapsimyönteisyys yleensä. Olen ollut aika lepsu, kunhan sen verran vahdin etteivät syötä Nutellaa kaksikuiselle. Anoppia pelottelin kauhu(tosi)jutuilla allergiseen reaktioon kuolleista lapsista, kunnes olin itse sopivaksi katsomallani aikataululla todennut ettei allergioita ole.