torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Pullamies ja vauvanpyykkiä

Sunnuntaista lähtien ilma on kääntynyt viimeinkin keväiseksi: käytännössä se tarkoittaa kolmea pesukoneellista päivässä, kun sekä uudet että Italiattaren entiset vauvanvaatteet täytyy pestä uutta tulokasta odottamaan. Myös vaippaharsot on pesty ja viikattu.

Myös astianpesukone on palannut keskuuteemme lähes kahden kuukauden kovien aikojen jälkeen. Teknikon kännykkänumero ei vastannut, ja vasta kun olimme jo luopuneet toivosta, viimeisellä yrittämällä, saimme miehen langan (?) päähän: ollut isyyslomalla! Emmekä tietenkään voi korjauttaa konetta kenellä tahansa, koneen mentyä rikki ensimmäistä kertaa* saapui merkkihuollon teknikko juuri sinä päivänä pullantuoksuiseen kotiimme, vasta häämatkaltaan palanneena, Itämeren risteilyltä ruotsalaisen nuorikkonsa kanssa. Sillä kertaa lahjottu herkkusuu katsoi sormiensa lomasta takuutodistuksesta puuttuvaa ostopäivän leimaa. Nyt takuuaika on auttamatta ummessa, mutta huollon hinta oli kohtuullinen... ja lisäksi saimme pussillisen kanelipullia! Kuten Ruotsinmaata tuntevat tietävät, makaa ruotsalainen korvapuusti lappeellaan, mutta syö niitäkin ennen kuin selkäänsä ottaa :)

Eilen loppui talven seitsemästoista nestekaasupullo, joten päätin uhkarohkeasti että lämmityskausi tältä erää saa riittää. Toivotaan parasta.

*Arkitehdin neuvo: välttäkää kalusteeseen upotettuja kodinkoneita, ainakin sellaisia joiden luukku on kiinnitetty kalusteen oveen - uunit ja työtasoon upotetut keittotasot eivät tuota ongelmia. Kaikki keittiökalusteet alkavat repsottaa ennemmin tai myöhemmin, kuinka pian, se riippuu jossain määrin kalusteen hintaluokasta, ja sitten jääkaapin ovi ei enää sulkeudu tiiviisti, tai astianpesukone ei aukea, ei mene kiinni, ymmärtää olla käynnistymättä koska luukkua ei ole suljettu. Ylimääräistä vaivaa, joka ei oikeastaan kuuluisi kalustekauppiaalle sen enempää kuin kodinkoneen merkkihuollolle.

2 kommenttia:

सारी kirjoitti...

Vihdoinkin se kevät tuli! Jo sitä odotettiinkin...
Tänään kuulin ensimmäistä kertaa ruohonleikkurin ja ihana vastaleikatun ruohon tuoksu tulvi parvekkeenovesta sisään!
Yksi huono puoli kaikessa on, nytkin pitää taas suojella kissanruokaa muurahaisilta, jotka ovat palanneet talvilomalta.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tuo pyykkikuva! Kuin Espanjasta konsanaan!