Nuorisomellakointia

Vaalinalusdebatissa silloin tällöin esiin noussut argumentti on nuorison tulevaisuususko tai sen puute. Kuulemma tämän hetken nuoret ovat ensimmäinen sukupolvi, jolla menee huonommin kuin omilla vanhemmillaan. Oireellista on myös se, että lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä olevat lasketaan edelleen nuoriksi. Roolit ovat kääntyneet: kun ennen lapset elättivät ikääntyvät vanhempansa, on nyt eläkeläisten vuoro auttaa lapsiaan. Turha edes mainita, ettei kaikkien eläke riitä siihen. Aikuistuminen ja omilleen pääseminen kestää mahdottoman kauan. 38-vuotiaan asianajajani tulot eivät riittäisi kelpuuttamaan häntä adoptioäidiksi; odotetun haikaran olisi syytä tulla pian. Vaalidebatin lomaan sopivasti sijoittuneet pankin ja luotonantajan mainokset tukivat väittämää: ensimmäisessä luvattiin luottoa myös maksuhäiriöisille eläkeläisille "mikäli haluat toteuttaa unelmasi tai auttaa rakastasi, vaikka jälkikasvuasi". Toinen mainos tarjosi asuntolainaa myös epätyypillisessä työsuhteessa olevalle. Mietin mitä Ranskan mellakoista olisi tullut Italiassa, nousisivatko nuoret barrikaadeille? Onko Italiassa yhtään alle 26-vuotiasta joka pelkää työpaikkansa puolesta, vai ovatko kaikki jo nyt milloin tahansa erotettavissa työsuhteensa tyypillisen epätyypillisyyden vuoksi, töissä pimeänä tai päivähoidossa yliopistolla?