Näpit irti Muumilaaksosta!

Olen vetänyt herneen nenääni eilisellä navigointikierroksella, sellaista sattuu. Vaikka iän ja kokemuksen myötä ;) kaikenlaisten mielipiteiden olemassaoloon tottuukin, niin jotkut aiheet kutsuvat esille déjà-vu:n, ajatusten ketjun, vanhoja sanaharkkoja, kumuloituvaa vitutusta, joita voi sitten puida vaikka koko yön jos ei tule uni silmään. Oletetaan että henkilö x on rokotettu ja hammashoidettu, käynyt kunnialla ja ilmaiseksi läpi peruskoulun, lukiota varten ostanut ehkä nipun kirjoja (ei ole pakko, voi lainata kirjastostakin, kokeiltu on), kirjoittanut hyvillä arvosanoilla, päässyt Korkeakouluun joka sekin on Suomessa melko halpaa huvia, nauttinut opintotukea (ei niin laveaa, mutta tyhjää parempaa), ottanut valtion takaamaa opintolainaa, ja kaiken tukemisen ja päänsilittämisen jälkeen kulkee teillä ja turuilla – mahdollisesti vaihtarina jossain fancyssa opinahjossa, tai stipendin turvin Gianicolon rinteillä viiniä lipittäen – julistamassa kuinka kauhea Sosiaalidemokratia on häntä tasapäistänyt ja latistanut. Olen kiistellyt tästä aiheesta erään tuttuni kanssa jo kaksikymmentä vuotta taaksepäin, ja nettiystävän kanssa kuluneena vuonnakin. Muuallakin kuin Suomessa voi joutua paapomisen uhriksi, Ruotsilla on myös synkeä maine. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on itkuvirren punaisena lankana se, että tyhmät, laiskat ja lahjattomat saattavat päästä elämään lähes ihmisarvoista elämää lahjakkaiden (joihin puhuja itsensä poikkeuksetta laskee) siivellä. Muistan vuosikymmenten takaisista kekkaloista suoraselkäiset anarkistipunkit, jotka olivat päätyneet pohdinnoissaan siihen tulokseen ettei soppaa pitäisi juoda, koska se on osa systeemiä. Muut voisivatkin sitten pitää päänsä kiinni, tai rakentavasti keskustella siitä miten verorahoja tulisi käyttää, miten saa parasta mahdollista pienimmillä kuluilla, keneltä ottaa ja kuinka paljon. Muussa tapauksessa tervemenoa Ameriikkaan, jos edes huolivat, on sinnekin tulijoita. Italian vertailu yllätyksettömiin Pohjoisen hyvinvointivaltioihin on hankalaa. Hyvinvointia – tai sen velipuolta assistentialismia – on toki rakennettu niin oikeiston (fasistien vahva valtio), vasemmiston kuin kristillisdemokraattisen keskustankin voimin. Jotkut perusasiat on kutakuinkin taattu, budjetti riittäisi parempaankin jos varojen käyttöä valvottaisiin, tai jos kaikki maksaisivat osuutensa. En häpeä tunnustaa että minulla on vilpittömän ikävä hyvinvointivaltiota, puistoja ja kirjastoja, silläkin uhalla että tulen leimatuksi demariksi, äidin ja mummon tytöksi! Mitä Italiaan tulee, se ei ole liberaalioikeiston unelmoima aito meritokratia joka palkitsee lahjakkaita lahjattomien kustannuksella, pikemminkin vielä suurelta osin aristokratia jossa on tärkeää osua (tai syntyä) oikealle paikalle oikeaan aikaan, veikata oikeaa hevosta, hännystellä oikeita henkilöitä.