Karnevaalin loppu

Italiattaren opettajatar on kunnianhimossaan pitänyt meitä kiireisenä, ensin keijuvaatteita ompelemassa, sitten kiertueella Tuppukylän ja lähikaupunkien karnevaalikulkueissa. Karnevaalikarhu oli menossa mukana, sunnuntaina liinassa, maanantaina rattaissa, tiistaina tekeydyin sairaaksi päästäkseni ruokakauppaan, siivoamaan, hellan ja pienen nyrkin väliin. Keijupukuun tarttunut sprayserpentiini istuu kuin paska Junttilan tuvan seinässä, pyykinkuivaajani pitää pientä lisähuuhteluohjelmaa.

Martedì grasso vietettiin ystävien kanssa illallistaen. Laskiaistiistain jambalayasta alkaa muodostua perinne, ei perin italialaista mutta harvoin vieraille mitään italialaista laitankaan. Onhan heilläkin oikeus vaihteluun. Salaattikastike on myös eksoottinen hitti jonka perään pöytävieraat vonkaavat, yleensä laitan siihen vähän mitä sattuu ja aina se on kelvannut. Hernekeittoa en ole tohtinut, ei se pahaa ole mutta alas mennäkseen kaipaa pikkupakkasta. Olemme neljä kertaa kaksikymmentäviisi kiloa nestekaasua alle vuotuisen keskiarvon. Pistän sen kasvihuoneilmiön piikkiin.

Tuhkakeskiviikkona kaatuu hallitus. Johan sitä kestikin, ja mitähän seuraavaksi? Minä veikkaan bipolarismin hautajaisia, Suuren Keskustan ylösnousemusta odotellessa kierrätetään hallituksen kappaleista Prodi bis.

Autokaupassa III

Arkitehdin nyrkkisääntö: kahdesta noin samanhintaisesta ja toiminnoiltaan toisiaan vastaavasta tuotteesta kannattaa yleensä ostaa japanilainen.

Uusi perheenjäsen saapuu noin kahden kuukauden kuluttua, sitä odotellessa maanittelemme Fiestan starttimoottoria kestämään. Resistere, resistere...

Kompromissiasento, eli myöhästynyt V-päivän blogaus

Articolo 1 Le prestazioni di controllo del dolore nel travaglio-parto, effettuate tramite ricorso a tecniche avanzate di anestesia locoregionale, sono inserite fra quelle i cui livelli essenziali di assistenza sono garantiti dal SSN secondo quanto previsto nel decreto legislativo n.502 del 1992 e successive modificazioni e determinati secondo le procedure attualmente in vigore.

Ministeri Livia Turco puolsi taannoin lakiehdotusta joka takaisi kivunlievityksen synnytyksessä kaikissa sairaaloissa, ilmaiseksi. Reipasta puuhastelua massa jossa Roomasta etelään on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta käytännössä mahdotonta valita synnytystapaa ja -asentoa, ellei sitten omasta aloitteestaan (ja gynekologin tuella) valitse selinmakuuta leikkauspöydällä. Institutionaalista väkivaltaa.

Perinteisesti Italiassa kivunlievitykseen on suhtauduttu nurjamielisesti raamatullisista syistä, kivunlievityksen vaatiminen lailla on puolestaan nurinpäin-feminismiä jossa naisesta tehdään heikko, uhri. Kivunlievitys voi olla oikeus, mutta tapa jolla asia otetaan esille ei korjaa muita epäkohtia italialaisessa obstetriikassa, päinvastoin delegoi lisää vastuuta Tohtorin käsiin. Me emme voi kestää kipua, me emme voi päättää itse, me tarvitsemme apua ja tukea. Toisesta nappulasta kääntämällä lisää anestesiaa, toisesta synteettistä oksitosiinia. Empowermentin vastakohta.

Lapsen syntymä on kaunis, herkkä, ikimuistoinen tapahtuma, josta voisi toivoa jäävän muisteltavaksi muutakin kuin sen sankarillisen hetken jolloin selinmakuulla reidet tuulessa ja ajeltu alapää paljaana tusinan katsojan edessä kerää rohkeutensa ja tiuskaisee gynekologille jos repeää niin anna revetä, väliliha on minun ja päätän siitä itse.

Liitetiedosto

Kodinkonekaupassa

Koska autojen hintoihin tottuneessa silmässä mikään ei tunnu enää miltään, saimme lauantaina innotteen hurauttaa kodinkoneliikkeeseen. Rouva halusi höyrypesurin, rouva on jo vuosia haaveillut moisesta ja nyt se oli tarjouksessa.

Sunnuntaiaamuna laite ajettiin sisään ja se toimi periaatteessa niinkuin pitikin, höyrysi ja imuroi, jompaa kumpaa kerrallaan tai molempia yhtäaikaisesti. Pöly ja hiukkaset jäivät vesisäiliöön, pölypunkit saivat kyytiä, keraamisen laatan alkuperäinen kiilto palasi vuosien patinan alta ja koska laite pesee ilman pesuainetta ratkaisin viimeinkin dilemman kumpaa haluaisin vauvan nuolevan lattialta, kengissä kulkeutunutta koirankakkaa vai ajaxia. Toisin kun olin haaveillut työ ei helpottunut ja koko hommasta jäi ikävä jälkimaku: laitteen muotoilussa olisi parantamisen varaa, suuttimen ja varren välinen kulma on vakio ja jotta peli imuroisi veden lattialta saisi sitä pitää tarkalleen oikeassa kulmassa, muuten ei. Mielelläni olisin maksanut enemmänkin yhdestä liikkuvasta nivelestä, mutta esitteen tarkka tutkiminen paljasti että vaikka olisin valinnut superturbomallin, olisin saanut kaupassa vain enemmän sitä samaa paskaa, pesurin höyryä käyttävän silitysraudan ja jonninjoutavia kaakelinsaumasuuttimia. Jos autoja tehtäisiin samalla tarkkuudella, riittäisi että polttoaine menee moottorin sijasta sinne päin.

Jostain syystä naisille tuotetaan ja myydään skeidaa, ja jostain syystä naiset myös sitä ostavat. En tiedä miten tämän ilmiön voisin selittää naisia halventamatta, tottahan siivousvälineen hinnan täytyy pysyä kohtuudessa sillä siihen ei heitetä perheen budjetista puolta tonnia silmääkään räpäyttämättä. Kännykät, muu viihde-elektroniikka ja auton sporttiset alumiinivanteet ovat asia erikseen. Nainen ei anna itselleen lupaa sijoittaa hyvään ja kalliiseen, paitsi jos kyseessä on ihmeitä tekevä ryppyvoide. Ammattilaisten sopii käydä kotikeittiössä ihmettelemässä millaisilla veitsillä äidit nyhertävät päivästä toiseen jokapäiväisen aterian parissa.

Siivousvälineet paranevat jos parkettikosmetologia siirtyy miesten vastuualueelle, johan sen näkee lastenrattaista joihin on kahdessakymmenessä vuodessa tullut hiilikuitua, jousituksia, käsijarrua jos mitä. Italiassa trendinä on paskahommien jakamisen sijaan niiden teettäminen kolmannen maailman naisilla, luultavasti rätti ja ämpäri pysyvät kuvioissa vielä pitkään. Dolby Surround mp3 höyrypesuria odotellessa.

Kymmenen

Kymmenkuinen, kymmenkiloinen, nousee puita pitkin pystyyn ja tyytyväisenä suoritukseensa hymyilee kaikilla kuudella hampaallaan. Olen viimeinkin mies ja kohta lähden piazzalle.

Vaihtaisi silmääkään räpäyttämättä rakastavan vanhempansa toimivaan kassakoneeseen, kirjoittaa Anna Wahlgren. Kaikki vimpulat ja nappulat kiinnostavat, mutta illalla on parasta varmistaa itselleen makuupaikka non-stop-meijerin anniskelupuolen lähettyviltä. Iltakymmeneltä saapuu Nukkumatti, äiti hiipii alakertaan illalliselle, sitten petos huomataan ja alkaa uusintakierros. Äitiään etsivä poika kauhoo ison vuoteen poikki kuin Johnny Weissmuller krokotiileja kuhisevassa virrassa, märisee närkästyneeseen sävyyn, palautetaan keskivuoteelle, kiilataan tissin ja syleilevän käsivarren väliin. Raukeus, rauha.

Helmikuun mediakatsaus

Mediassa on puhuttu jalkapallo-ottelun yhteydessä mellakoinnista, semminkin kun viimeisissä rettelöissä tuli ruumiita. Yhden viikon pelitauon jälkeen meno jatkuu.

Berlusconin rouva Veronica lähetti Repubblican päätoimittajalle kirjeen jossa vaati puolisoltaan julkista anteeksipyyntöä naisten naurattamisesta (arvaa naurattiko?) Telegatto-gaalassa. Me haluaisimme medialta julkisen anteeksipyynnön siitä että Berlusconien perheasiat on lykätty illallispöytäämme. Itse asiassa samalla vaivalla koko planeetalta voisi pyytää anteeksi Lewinskyn mekon aikoinaan saamaa lööppitilaa. En edes muista kuulleeni lopullista totuutta tahrasta, liekö ollut vaniljajogurttia?

Autokaupassa II

Olemme päässeet autonhankinnassa jo niin hyvään pisteeseen että tiedämme mitä emme halua: pois liian pienet, liian suuret, kolmioviset, isoruokaiset. Loppupelissä vertailemme kahta suosikkia jotka ovat lähes tasoissa törmäystesteissä ja autolehtien vertailussa, hinnassakaan ei suuren suurta eroa. Sulttaani on tartuttanut minuun päättämättömyytensä, ja takerrumme pikkuseikkoihin kuten vaihdekepin nuppiin ja autokauppiaiden puhetyyliin: Fordin Anthony puhuttelee Sulttaania tuttavallisesti ja välimerkinomaisesti etunimellä, kuten autokauppiaiden kurssilla lie opetettu, Citroënin Gabriele on päättänyt ettei hinnasta tingitä enää euroakaan ja metallimaalin kahdensadan euron lisällä ylittänyt kipukynnyksen. Ja minkäs värisen auton herrasväki sitten haluaa? Ottakaa musta, se on halvempi ja elegantti - Aina likainen. - Eihän se ole kahdestasadasta eurosta kiinni. Uudet autot haisevat muovilta, ja kaikki, no, lähes kaikki autot ovat vanhoja ja rumia kymmenen vuoden kuluttua. Alamme ärtyä muovilistoista jotka kaksi vuotta sitten olivat mustia, viime vuonna korin värisiä ja uusimmissa kromattuja. Yritämme jälleen karsia inhokkeja: no ei ainakaan sinistä, ja vihreä sopii ainoastaan Miniin. Hieno tumma brittivihreä. Valkoinen - ei, alumiininharmaa - tylsä, punainen - taas? C3 on typerän pyöreä ja Fiesta ärsyttävän kulmikas. Autokauppiaat ovat järjestään kategoriana ärsyttäviä, paitsi tietty Automies joka luottamuksellisesti kertoo kaikkien autojen olevan paskoja, ja neuvoo valitsemaan kahdesta paskasta pienemmän.

Selitykseni päättämättömyydellemme on se, ettemme todellisuudessa pidä autoista. Niin sen täytyy olla.

Kiviset ja Soraset

Yöllä imutusten välillä ei aina tule uni silmään, sängystä ei viitsi noustakaan kun se huomattaisiin, ja sitten vain nautin hiljaisuudesta, omien keskeyttämättömien ajatusteni kanssa olemisesta. Että tästäkin voisi kirjoittaa. Miten maailma on muuttunut, ja mitä kaikkea muinaista teknologiaa on ehtinyt käyttää. Rapidograph. Siirtokirjaimet. Retussiruisku. Mustavalkotelkkari. Kasimillinen kaitafilmi. Sarjaporttihiiri. Sadan megan Iomega Zip. Perspektiivinkorjausobjektiivi.

Kaikki vimpaimet muuttuvat auttamatta vanhoiksi. Yleensä olen hankkinut teknologisen lelun siinä vaiheessa kun sen yleisyys saavuttaa kriittisen massan, tahtoo sanoa hinnat laskevat, en tosin tiedä mitä prosenttiosuutta väestöstä se edellyttää. Joissakin asioissa olen vitkutellut keskimääräistä pidempään, joitakin leluja en ole hankkinut vieläkään, jotkut eivät ole koskaan saavuttaneet laajaa yleisöä. Vinyyliä ostin niin pitkään kun älppäreitä tehtiin, ja sen jälkeen omaisuuteni oli pahvilaatikossa erinäisiä vuosia. Ensimmäisen CD-soittimeni ostin äitienpäivälahjaksi vuonna 2003. LP on kiva koska siinä on enemmän pintaa grafiikalle, mutta vuosien jälkeen levyn kääntäminen kahdenkymmenen minuutin välein tuntuu omituiselta. Rytmit muuttuvat.

Ensimmäinen tietokoneeni oli Macintoshin linnunpönttö, ostin sen ystävättäreltä käytettynä vuonna 1992. Lauluamme on tallennettu kelanauhurin kiekoille, missähän ne ovat, millä piuhalla ne saa siirretyksi koneelle? Taivas, kuinka aika on kulunut!

One apple a day

Ken muistaa, muistanee lukion bilsanmaikan paidan johon oli englanniksi kirjottu terveysslogan "omena päivässä". Nykyään suosittelevat kuitenkin viittä päivittäistä annosta tuoreita hedelmiä tai vihanneksia, tuleekohan luku täyteen?

Hedelmät ovat painavia. Vajaan kymmenen kilon vauva ja neljä kiloa appelsiineja, voin ottaa rattaat tai auton mutta silti koko lasti pitää kantaa portaita ylös. Pikainen vilkaisu Citroen C1:n tavaratilaan: tuonnehan mahtuisi juuri ja juuri se appelsiinikassi. Emme ole vieläkään ostaneet uutta kärryä, mutta vähän appelsiinikassia isompi se saisi olla.

Multitasking

Monilla - joskaan ei kaikilla - miehillä on vaikeuksia suorittaa samanaikaisesti useampaa tehtävää, kuten kävellä ja pureskella purukumia. Yksilöiden väliset erot ovat tässäkin suurempia kuin sukupuolten väliset, poikkeusyksilöitä sopii käydä ihastelemassa ravintolassa kyökin puolella.

Multitasking-testin suoritat seuraavasti: 1) Anna miehelle joku yksinkertainen tehtävä: lattian lakaisu, perunan kuoriminen tai imurointi käyvät mainiosti. 2) Puhuttele miestä. Jos hän keskeyttää toimensa joka kerta vastatakseen, ei hänen käyttöjärjestelmänsä tue multitasking-toimintoa.

Tiettävästi useat naiset pystyvät samanaikaisesti juoksemaan, kusemaan ja kutomaan sukkaa, jotkut jopa imettämään lasta kantoliinassa siinä sivussa. Jos samalla laittaa telkkarin tai stereot päälle, on kyseessä vapaa-ajan toimintoja lähenevä kotityö. Syntyvä ajansäästö on huomattava.

Valaisinsuunnittelua

Äijät ovat vääntämässä lattaraudasta kattokruunua ruokapöydän ylle. Ensimmäinen luonnos muistuttaa kärrynpyörän vannetta, kehällä kolmessa pisteessä sähkölamppu arkiateriointiin ja kynttilänjalat ympäri koko matkalta tunnelmallisempaan illastamiseen. Työn alla suunnitelma paranee ja täsmentyy: valoa tarvitaan enemmän keskellä, laitetaan yksi lattarauta ympyrän halkaisijaksi. Ruokapöytä on pitkä, ovaali muoto vastaa paremmin tarkoitusta.

Aamuyöllä Automies herää. Mutta... sehän on...

Taidetakojan tekemä rautainen kirkkovene ruokasalin katossa!

Autokaupassa

Perheen peltilehmä vetää viimeisiään, tai odottaa suurta remonttia joka ajopelin arvon huomioiden tuskin kannattaa: akku latautuu juuri sen verran mikä riittää starttimoottorin pyörittämiseen, ja mikä tahansa ylimääräinen sähkönkulutus kuten takaasin vastusten pitäminen päällä aiheuttaa sen että seuraavassa startissa työnnetään. Toinen pakkivaloista ei toimi, kytkinvaijeri on löystynyt, pakoputki on vähän poikki, pulunkakka on syövyttänyt maalin. Kori on klommoinen joskaan ei ruostunut, ja sivupeilit on menetetty kovassa pelissä jo vuosia sitten. Italialaista tarinassa on se, että auto läpäisi katsastuksen ilmankin. Renkaat on vaihdettu vuosi sitten, moottori periaatteessa ok. Uuteen Euro4:n vaihtaessa saisi 800€ tapporahaa ja 3 vuoden helpotuksen autoverosta, oh, mikä oiva täky!

Yleensä pyrin hoitamaan asiani jalan, kaupunginmuurin sisäpuolella tai sen välittömässä tuntumassa, mutta tyttären karate ja erilaiset joulujuhla/karnevaalikeikat kangaskaupassa edellyttävät samoilua asutuksen laidoilla, siellä missä omakotitalot vaihtuvat teollisuusalueeseen, oliivipöpelikköön ja autokauppoihin. Tavallinen lähtöproseduuri noudattaa seuraavaa kaavaa: ujuttaudun lapsi liinassa auton ja seinän väliin, avaan pelkääjänpuoleisen oven, laitan vauvan takapenkille turvaistuimeen, kurottaudun avaamaan kuljettajanpuoleisen oven sisäpuolelta sillä se ei aukea avaimella eikä nyt edes ilman avainta kun kahva irtosi. Toinen etupenkeistä kallistuu ainoastaan niin että vetää taikavaijerista samanaikaisesti kun työntää namikkaa: istutan Italiattaren veljen viereen omaan istuinkorokkeeseensa ja vöihin, istun ratin taakse, käännän avainta sytyttämättä valoja, kutsun kellosepän työntämään. Kotiportin edessä viettää onneksi loiva alamäki.

Harvassa perheessä vaimoa pyydetään päättämään autohankinnassa; olen imarreltu luottamuksesta, ja samanaikaisesti vilpittömän hämilläni siitä että joku voi kaivata minun neuvojani autoasioissa. Luki se eilen parturissa autolehteä, ja oli aidon innostunut uudesta miehisestä smalltalk-aiheesta. Kun ei sitä kiinnosta potkupallokaan, eikä aina voi puhua politiikasta, hardwaresta ja softwaresta.

Tekisi mieli viisiovista, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, sivupeilejä mikäettei. Urbanistiikka asettaa rajansa peltilehmän mitoitukselle. Silkkikalsarityttönä ymmärrän nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin aiheuttaman taktiilisen mielihyvän, mutta jos alan höpistä niistä tositarkoituksella, olen viettänyt liikaa aikaa autosivuilla.

2006

Sarilta osittain kopioiden:

Vuoden paras investointi: Ompelukone ja saumuri. Alle tuhannella eurolla saa vain leluja, mutta kelpaavathan nuo kodinsisustustekstiilien ja lastenvaatteiden ompeluun, ja vaikka kuulunkin pilkunnussijoiden sukukuntaan, en silti ole mikään petjajäppinen ;)

Vuoden paras tekele: karatekimono metrin mittaiselle karatekalle. Ovat kehuneet muutkin kuin minä itte.

Sulttaanin vuoden urotyö: lopetti tupakanpolton, kerrasta poikki, yhdessä Runoilijan ja Asianajajan kanssa.

Huhtipojan vuosi: Masuelämää komen ensimmäisen kuukauden ajan, sen jälkeen vauvaelämää kasvavalla vuorovaikutusintensiteetillä.

Italiattaren vuosi: Otti kunnialla harteilleen isosiskon roolin, muutti omaan sänkyyn, jatkoi maternassa, aloitti karaten, oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Vuoden kirja, konsertti, elokuva: No comment. Kävin Huhtipojan syntymää edeltävänä vaalipäivän iltana katsomassa Nanni Morettin Il Caimanon, leffa oli paska ja suppareita oli vartin välein.

Tuppulan kesäkonserttitarjonta oli tympeää ja volyymiltään tasapaksua pizzicaa, paras tapahtuma piazzalla oli jalkapallofinaali.

Paras lukemani kirja oli joulupukin vuoden 2005 puolella tuoma Jeffrey Eugenidesin Middlesex, suomennettu 2003, muut lukemiset ovat pikemminkin työjuttuja eikä niitä kait lasketa taide-elämysten piiriin.

Vuoden TV-tarjonta: Albero Azzurro, Melevisione, Gino il Pollo, Dr. House, TG3

Vuoden hittibiisi: Loituman Ievan polkka.

Vuoden ruoka: pane e pomodoro.

Vuoden vieraat: Muori, Kukkosen kanat.

Noususuunnassa: asukastiheys.

Laskusuunnassa: Ford Fiesta.

Vuoden sisustusuutuudet: prinsessaikäisen Italiattaren makuun vetoava vuoteen hyttysverkko ja D&G –henkinen ruokailuryhmän verhoilu.

Vuoden ajatus: Arjenhallinta? Arkea ei voi hallita, korkeintaan sitä pystyy ennakoimaan ja kanavoimaan. Luonto ei siedä tyhjiötä, lopussa kaaos voittaa ja rehevä viidakko kasvaa hautojemme ylle.

Latte della crescita

Italiassa myydään 1-3 -vuotiaille kasvumaitoa, ja etikettiä silmäilemällä olen todennut sen olevan rasvatonta tai vähärasvaista maitoa johon on lisätty sitten kaikenlaista, hyvistä kasvirasvoista aina vitamiineihin ja sokeriin.

Kuukautena muutamana on Mellin aloittanut ärhäkkään mainoskampanjan uudelle kasvumaidolleen, joka kuulemma auttaisi vahvistamaan lapsen immuunipuolustusjärjestelmää. Mainoksen teksti kuuluu suunnilleen näin: aluksi olet suojellut lasta maidollasi ja sen jälkeen jatkanut, joko omallasi tai tuttipullolla. Nyt kun hän on yksivuotias, miksi lopettaa? Appunto, vastaan, perché smettere?

Mainos ei kerro sen tarkemmin mitä taika-ainetta maitoon on lisätty. Minusta peräti kummallista on se, että arvon tohtorit Aamuteeveessä uskaltavat arvata ihmisenmaidon immuunisuojan loppuvan kuuteen kuukauteen, mutta että pullosta saisi.

Ihmisenmaito on lajispesifiä. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta minulle se oli aikoinaan suuri oivallus. Listasin kollegoita: on lehmänmaitoa, kissanmaitoa, hiirenmaitoa, valaanmaitoa, lepakonmaitoa, vesinokkaeläimen... – Kulta, mikä on kummallisin nisäkäs joka sinulle tulee mieleen? – Sinä.

Yhdeksänkuinen

Aamun sarastus kajastaa makuuhuoneeseen oviaukon verhotangon ja katonharjan välistä; katselen vuoteessa välissämme jötköttävää tasaraitaista toukkaa ja mietin, eikö yleisessä järjestyssäännössä ole kielletty olemasta noin nättejä. Nukkuvan lapsen kasvot ovat sileät, pyöreät, levolliset.

Yhdeksänkuinen juttelee: äii-ti, ta-ta, äi-jä-jä-jä. Ihan tosi, olet äijän näköinen. Neljä hammasta, persoonallisesti kuitenkin alaykköset ja yläkakkoset, suuta täytyy vääntää että saa narskutettua hampaita yhteen.

Kylläpäs pojalle ruoka maittaa, ihmettelemme. Kaikki tähän mennessä tarjoamamme on kelvannut ja lautanen syödään yleensä tyhjäksi. Ei muistuta lainkaan siskoaan, pikemminkin labradorinnoutajaa... anteeksi, kulta, jos vertaan sinua koiraan, se oli rakas koira. Hyväluontoinen, hyväruokainen, itsepäinen, näetkös, yhtymäkohtia riittää.

Yhdeksänkuinen tarkistaa äidin sijainnin nukkuessaankin noin kahdenkymmenen sekunnin välein, ja havahtuu näennäisen sikeästä unestaan jos yöllä yritän hiipiä vessaan. Vasta aamun koittaessa uni syvenee niin että pääsee keittämään kahvit, ripustamaan pyykit kukaties. Puen kantoliinan aamulla ylleni, ja yleensä riisun sen vasta yöpukuun vaihtaessani. Poika nostetaan liinaan, lasketaan lattialle, hetki ryömimistä, takaisin liinaan kun äidinkaipuu iskee, istutetaan hetkeksi syöttötuoliin kun käsitellään kuumaa vettä ja teräviä veitsiä, annetaan syliin jokaiselle vapaaehtoiselle. Poika ei ole pikkumainen seurastaan, vain isonsiskon kummisedän jeesusparta saa alahuulen mutrulle. Parta ajetaan joululoman lopulla mutta uusi naama epäilyttää vielä entistä enemmän: e voi chi minchia siete?

Sisko opastaa pikkuista Teletappien maailmaan: hetki telkkarin äärellä, edessä peltinen panettonerasia josta voi noukkia junaradan pätkiä TV-naposteltavaksi. Äiti kirjoittaa.

2007

Joululoma vietetty kotiarestissa kuumeisten räkänokkien kanssa; vauvalehtien mainoskuvat joissa tyytyväinen äiti imee niistovärkillä räkää seesteisen rauhallisen vauvan pikkunenästä lienevät photoshopilla tehtyjä, sillä tosikuva kaarella huutavasta pikkuihmisestä jota neljä raavasta miestä pitelee paikallaan tuskin myisi. Italiatar teki tuttavuutta napolilaisen lastenlääkärin kanssa ja sai elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin, mahdollisesti vielä turhaan mutta saumaa napolilaiselle nieluviljelylle ei vanhan vuoden viimeisinä päivinä ollut.

Aiempien postiseikkailujen säikäyttämänä ehdimme jo olla huolissamme suomalaisen joulupukin paketin kohtalosta. Saapumisilmoitusta ei löytynyt kodin eikä studion postilaatikosta. Mysteeri ratkesi vasta kun kohtasin tupakkakauppiaan piazzalla: siellähän paketti, hyvässä tallessa. Lähikauppias palvelee yhteisöä.

Joulupukki toi meille uuden Peugeotin. Pippurimyllyn.

Peugeotin sivulla suitsutetaan ylvään ranskalaisesti: Plus de 160 ans après, le moulin Peugeot est toujours la Référence dans les cuisines des plus grands chefs. Il ravira les plus fins gourmets et donnera à chaque table une touche originale. Pakkohan sen on hyvä olla, siis.

Capo Danno

Uutena vuonna Napolissa on tapana heittää ikkunasta kadulle kaikenlaista vanhaa roinaa. Uudenvuodenaatto alkoikin sillä että rautainen persiana, ikkunasäleikkö, irtosi ikkunaa avatessa ruosteisista saranoistaan ja putosi. Onneksi alle sattui vain klaanin esikoistyttären pyykkiteline, koira ja auto säästyivät.

Terveisiä Vesuviuksen juurelta, hyvää Uutta Vuotta ympäri palloa!

Klaani

Angelo-eno omistaa tontin Napolin provinssissa. Enon tontilla on kaksi paritaloa; toista taloa asuu eno vaimoineen sekä poika perheineen, toista tyttäret puolisoineen ja lapsineen. Poika tulee saamaan isänsä osuuden, vaivanpalkkana ikääntyvien vanhempien hoidosta.

Klaanin päämies on järjestänyt hyvin lastensa asiat. Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan.

Kynnysmaton teksti suomennettuna olisi suunnilleen ironinen jo meitä olikin vähän.

Nonluogo*

En ole markettien ystävä, mutta tänään tunsin oloni oudon kotoisaksi Leccen Ipercoopin pitkien hyllyjen välissä, suunnilleen cous-cousin ja luomupolentan tienoilla. Hypermarketti on *epäpaikka, jossa ollessani voisin yhtä hyvin olla... Itäkeskuksessa? Paikallisväriä antoivat kauppakeskuksen postmodernin portaalin pylväät, ne oli tehty Leccen kivestä.

Huhtipojalle ostin Coopin broileria, jos siihen(kään) ei voi luottaa niin mihin sitten? Italiattarelle peitto, enemmän höyhentä kuin untuvaa, kyökin puolelle edellä mainitut viljatuotteet sekä pakasterasioita useaa kokoa.

Low cost

Todella smartit henkilöt matkustavat halpalentoyhtiöillä, miksen minäkin, tuumaan armon vuonna 2004. Varaan VolareWebin lipun Barista Roomaan. Lento perutaan sen ollessa jo kolme varttia myöhässä, soitan jatkolennosta Finskille, maksan sakkomaksut lentopäivän siirtämisestä, ostan junalipun Leccestä Roomaan makuuvaunussa minulle ja silloin reilut puolitoistavuotiaalle Italiattarelle. Lippurahat palautetaan toimistokuluja lukuunottamatta. Tuli tosi halvaksi.

Tänä vuonna päätämme kokeilla AirBerlinin palveluita, matkassa meidän perheemme lisäksi kummitäti puolisoineen ja kaksostyttöineen. Ostamme liput Rooma-Helsinki, lentoon kuuluu välilasku Berliinissä. Muutamaa kuukautta ennen lähtöä lentoyhtiö peruu menomatkamme, mutta myy paikkoja uudelleen kolminkertaisella hinnalla lennoille Rooma-Berliini ja Berliini-Helsinki. Helsingin lento on aikaistunut vartilla, vaihto ei ole varma, eihän se ole koskaan jos lentoa ei ole myyty yhtenä lippuna, low cost, you know. Perumme myös paluulennon.

Ostamme uudet liput sinivalkoisella ei-halpiksella, sillä kaksostytöille on lietsottu Joulupukki-kuumetta juhannuksesta lähtien. Lisäksi Suomen sisäiset lennot on jo varattu.

Kun kaikki alkaa olla niinsanotusti pulkassa, lähiomaisellamme todetaan vakava sairaus ja joudumme perumaan matkan. Joskus kohtalo haraa vastaan niin paljon että fatalisti minussa vakuuttuu: tätä ei ollut tarkoitettukaan onnistumaan.

Kuvat lumettomasta joulusta poronperseessä Rovaniemellä lohduttaisivat, saa vinkata ja linkata.

Lisähuuhtelua edelleen

Kuusi on tuotu terassilta sisään, koristeltu valoin ja olkikoristein. Jo ennestään harva näre on kärsinyt heitteillejätöstä, mutta onpahan aito. Sahaamme kuivaneet alaoksat ja päätämme rakentaa tämänvuotisen seimen kuusen juurelle.

Italiatar on tähän saakka suhtautunut lähestyvään jouluun välinpitämättömästi, mutta yllättäen kirjoittaa joulupukille

BABUO NATALE PORTAMI TANTE

COSE

Kuvitetussa kirjeessä on tanssiva barbi, barbiradio, barbitietokone. Jotain pinkkiä pukinkonttiin? Tyttö suututtaa minut vähintään kahdesti päivässä siihen pisteeseen että harkitsen- peräti jokaikisellä kerralla - Joulupukin Kostoa, sitten lepyn, en ole kovin pahoillani siitä etten pysty tarjoamaan lapsille tavarataivasta mutta jotain haluaisin ostaa... että olisi vähän niinkuin muissakin länsimaisen kulutusyhteiskunnan perheissä?? Uutisissa kerrotaan että italialainen perhe käyttää joulun ruokaostoksiin keskimäärin 750 euroa, mutta tänäkin vuonna joku on tainnut syödä omansa lisäksi meidän panettonen.

Koulutielle on ilmestynyt näyttävä juliste jossa kerrotaan vanhan keskustan katukiveyksen kunnostustöiden alkavan, aikataulua täsmentämättä. Huonotapainen töhrijä minussa haluaisi lisätä spriitussilla si avvicinano elezioni amministrative; si chiude la discarica, si riapre l’ostetricia. Poleemista tottakai, mutta uutiset kaupungin kyljessä tuoksahtavan kaatopaikan sulkemisesta ja Tuppukylän sairaalan synnytysosaston uudelleenavaamisesta ovat varmoja merkkejä lähestyvistä kunnallisvaaleista. Saas nähdä, ja ans kattoo, chi vivrà, vedrà. Sade tekee happamaksi, ja toissailtana yllyin peräti huutelemaan anoppilan parvekkeelta kadulla autontorvea soittavalle miehelle ettei tarvitse ostaa niin helvetin isoa autoa jos ei osaa ajaa sitä, meidän kärrymme muka tukki kadun, pah, siirsin kuitenkin. Autoomme pääsee sisään enää vain pelkääjänpuoleisesta ovesta, ja takaluukusta tottakai.

Ei minun poikani nimeen

Ostin eilen uuden lapsiystävällisemmän miehityksen seimeen, tarkoituksena että tänä jouluna Italiatar saisi viimeinkin leikkiä seimiväellä sydämensä kyllyydestä ilman huolta siitä että joku Pyhän Perheen jäsenistä hajoaisi miljoonaksi kappaleeksi pudotessaan kivilattialle. Aitoa muovia siis, Made in China. Reilun kaupan perulaiset savifiguurit jäävät odottamaan parempia aikoja.

Viime päivien polemiikeissa seimi on nostettu uskonnollis-poliittiseksi kannanotoksi aikana jolloin hallitus uhkaa tuhota Ydinperheen ja suuret kauppaketjut ovat rähmällään ateistien ja vääräuskoisten edessä. Haluaisin kiukutella ettei heillä ollut oikeutta pilata iloani. En antanut lupaani Calderolin riemuun Italian jalkapallomaajoukkueen voitosta Ranskan neekereitä, muslimeja ja kommunisteja vastaan. Twin Towersin attentaatissa kuolleiden omaiset saavat päivästä toiseen kuulla että sotaa käydään heidän poikansa nimeen. Entä ydinperheeni, olenko tietämättäni ottanut kantaa, millä tavalla se on perheeltäni pois jos Janne vie Ilkkansa vihille?

Kemikaali- ja kimalluskaupassa oli toinenkin tarkemmin määrittelemättömästä kovasta massasta tehty seimi, joka oli mielestäni kauniimpi. Irrallisina myytävistä figuureista puuttui kuitenkin Joosef, ja Italiattaren kerätessä pieniin kouriinsa kolmenkymmenen sentin irtolampaita punnitsin hartaasti sitä vaihtoehtoa että tämän vuoden seimessämme olisi ollut yksinhuoltaja-Maria tai peräti kaksi Mariaa. Mutta, kuka on ostanut seimeensä Joosef-parin? Valitsin niistä kauniimmista kolme paimenta ja enkelin, joita ei muoviseimessä ollut: ensimmäiseltä paimenelta irtosi pää lattialle pudotessa jo kaksi minuuttia kotiintulomme jälkeen. Pikaliimaa!

Lisähuuhteluohjelma

Joskus ekologinen pyykinkuivurini pettää, ja pienet villahousut jäävät lohduttomina roikkumaan harmaan maan ja taivaan välille. Pyykki sumaantuu, ja vaatteille on annettava etuajo-oikeus. Supermarketteihin on sitten esikoisen vaippa-ajan ilmestynyt uusia halpoja vaippamerkkejä, ja vaikka uutiskatsaukset esittävätkin joulushoppailun huumaa Milanon gallerioissa, riittää vilkaisu ostoskärryyn toteamaan että italialaiset ovat löytäneet itäblokin pakkaussuunnittelusta muistuttavat aamiaiskeksit alahyllyltä.

Sade jatkuu iltaan, kuuntelen vesipisaroiden ropinaa auton kattoikkunaan odotellessani turvaistuimeen uinahtaneen Huhtipojan kanssa Italiattaren karatetunnin päättymistä. Kadun päässä, pimeän tyhjän tontin toisella puolella, liikuttelee jouluvaloista raskas palmu hämähäkinraajojaan.

Aamulla auto ei enää käynnisty, kelloseppä hälyytetään työntämään. Onneksi katu kotiporttimme edessä viettää loivasti alamäkeen.

Puolueeton vaippatesti

Stereotyyppisen mielikuvan mukaan äitien kuuluu puhua vaipoista hiekkalaatikon reunalla istuessaan, joten puhutaan sitten. Hetkittäin aihe on innostavakin, sitä en mene kiistämään.

Arkitehdin puolueeton vaippatesti on testannut seuraavat vaipat:

Harso, valmistaja Ruskovilla (12 kpl)

Harso, valmistaja Disana (8kpl)

Muotoonommeltu flanellivaippa, valmistaja Disana (1 kpl)

RainbowTots, valmistaja TotsBots (3 kpl)

Bamboozles, valmistaja TotsBots (4 kpl)

Ruskovillan harsot tulivat taloon erään itähelsinkiläis-sardinialaisen nuorenherran sisäänajamina, sen jälkeen niitä on käyttänyt Italiatar ja pari suomalaista tyttöä. Harso on iso, napakka, hieman kankea. Kaikki harsot kuivuvat nopeasti, siitä plussaa, taittelu teettää töitä ja lisäksi jotkut perheenjäsenet väittävät etteivät osaa napoa vauvalle vaippaa. NappiNippa on avuksi.

Disanan harsot ovat Ruskovillan harsoja pienempiä ja pehmeämpiä: siinä niiden plussat ja miinukset. Origamitaitoksella alkavat olla liian pieniä yhdeksänkiloiselle, mutta pötkönä niitä voi kyllä käyttää. Ostin ystävättärelle kun tämä oli laittamassa vauvaa maailmaan, ja opin että ihminen joko on rättivaippailija tai sitten ei. Ihmeekseni en tunne kovin monta rätteilijää IRL.

Disanan muotoonommeltu flanellivaippa on liikuttavan ohut, tarranauhat ovat hyvät, malli istuva. Tarvitsee lisäimun, sellaisenaan sitä voi käyttää osa-aikavaipattomalla. Ostin kokeeksi kun harkitsin vaippakauppiaan uraa, ei tosin taida olla nouseva trendi Italiassa.

RainbowTotsit ovat myös hyvän muotoisia, ja vain toisesta päästään kiinni olevana lerpakkeena toteutettu vaipan imuosa on nerokas: vaipasta ei tule liian paksua ja se kuivuu nopeammin. Lisäksi imua voi säädellä oikeaan paikkaan, riippuen millaisilla vehkeillä vauva on varustettu. Värit ovat herkullisia mutta haalistuvat nopeasti: lila on jo melkein valkoinen, oranssia näkyy vielä vähän, vain pinkki on pysynyt pinkkinä. Ja kyllä: Huhtipoika käyttää siskon vaaleanpunaista vaippaa.

Muori kävi keväällä hakemassa äiteelle Boobeja ja uteliaana osti Huhtipojalle kokeiltavaksi bambukuituisen Bamboozlesin. Seuraavilta kyläilijöiltä tilattiin niitä lisää. Bamboozle on tähänastisista vaipoista paras: siinä on muiden Totsien istuva malli, lerpake, tarranauhatkin laadukkaat, mutta plussana se että vaippa pysyy pehmeänä jopa kovalla vedellä ja narukuivatuksella.

Kahdeksankuinen

Osallistuu aktiivisesti seuraelämään, taputtaa käsiään, kikattaa. Sisko on mahdottoman hauska. Meidän aikuisten huumorintaju ei aina ylety näiden komiikan tasolle, tekisi mieli sanoa: hulluilla on halvat huvit, pähkähulluilla ilmaiset. Ryömii nopeasti; vaatii erityistä valvontaa. Mitä tekee pistorasian suojatulpilla, jos nappulan näppivoimat riittävät koko pistorasian kiskaisemiseen seinästä? Tavarataivaan äänenkantaja tarjoaa joulupukin konttiin vauvanukkeja jotka pissaavat, kakkaavat, itkevät oikeita kyyneliä, ääntelevät ja tulevat luokse kutsuttaessa. Veli veikkosessa on kaikki nämä toiminnot!

San Giovanni Rotondo

Skeptisinkin myöntää että Pietrelcinan Pyhä Pio (1887-1968) teki elinaikanaan ainakin yhden ihmeen, uskovien lahjoittamilla rahoilla nykyaikaisen sairaalan Garganon kivisille vuorille San Giovanni Rotondoon. Mittava ja vielä myöhemmin kasvanut rakennus on vielä valtaisampi jos sen kuvittelee alkuperäiseen kontekstiinsa viisikymmentäluvun Apuliaan keskelle ei-mitään. Vuorilla laiduntavat vuohilaumat, kansallispukuiset naiset kulkevat paljain jaloin ja kantavat vesiruukkuja pään päällä köyhyys, kurjuus, malaria ja kolera niittävät väkeä kuin heinää.

Pyhimyksen ympärille on kehittynyt kaikenlaista bisnestä, ja Renzo Piano on suunnitellut vuorenrinteelle uuden kirkon. Urheiluhallimainen rakennus on omiaan suurille uskonnollisille massatapahtumille, no, ei Rooman Pietarinkirkkokaan nyt niin kovin intiimi ole.

Kolmas ja neljäs

Viikonloppuna ei ehdi kirjoittamaan, viikonloppu on arkipäivääkin kiireisempää.

Lauantai-iltana isä oli kerrankin kotona jälkikasvun nukkumaanmenoaikaan, luki iltasadun ja sen jälkeen uinahdimme yhdessä isoon petiin, lapset keskellä, aikuiset reunoilla kukin pidellen kiinni yhdestä pikkuihmisestä. Vapaaksi päästettynä vuorovaikuttavat keskenään, eivätkä nukahda.

Sunnuntailounas nonnalla; illan hämärtyessä nonna mukaan kotiin, oleilua takkatulen äärellä, lapsien kylvetys ja kuivaus, hiilloksella paistettua kokolihamakkaraa ja bruschetaksi elvytettyä viikolta jäänyttä durumvehnälimppua valkosipulin, suolan, öljyn ja ricotta scanten kanssa.

Aamulla sorvin ääressä tarkistan postin, josko jotakin tapahtunut maailmassa. Tuoreessa Lääkärilehden artikkelissa Suomessa vauvoille annettavien lisäruokien suositusta aiemmasta ajankohdasta pistää silmään kulttuurinen yksityiskohta: poikalapsille annetaan aiemmin kiinteitä lisäruokia ja lihaa kuin tytöille. Pitäähän miehen jo kunnon ruokaa saada!

Kakkosen ksvisruokaa

Soitto Myrkytystietokeskukseen paljastaa kultaköynnöksen olevan vain paikallisesti limakalvoja ärsyttävää. Ryömivillä vauvoilla on taipumus oma-aloitteisesti laajentaa makumaailmaansa.

Joulukalenteri

TV-uutiset ovat huhunneet Vatikaaninkin olevan myöntymässä siihen... että jos aviopareista toisella on HIV, olisi kondomin käyttäminen aviollisessa seksissä ehkä sittenkin pienempi paha kuin taudin tartuttaminen... Vatikaanin sanaa ei Italiassa varsin noudateta, mutta ollaan ainakin noudattavinaan. Lukemattomille italialaisille neidoille lääkäri on määrännyt e-pillerit kuukautiskipujen tai aknen hoitoon, ja jos siinä sivussa ehkäisevätkin, ei se toki ollut alkuperäinen tarkoitus! Sussiunatkoon.

Millainen maa Italia olisi, jos paavi olisi jäänyt Avignoniin?

Ragazza acqua e sapone

Luonnonkaunis "vain vettä ja saippuaa" käyttävä tyttö: klassikko, josta monet miehet Italiassa yhä pitävät, vaikka se onkin vähän vanhanaikaista. Mistäs niitä löytäisi, maaseudulta varmaan?

Italialaista emansipaatiota

Olen miettinyt ja tarkastellut kanssasisariani, googlasin sanalla italialainen nainen, löysin Sarin mainion postauksen sekä pitkän ja paatoksella kirjoitetun keskustelupalstakommentin jossa tiedettiin kertoa italialaisen miehen käyttävän rahaa vaatteisiin suomalaista naista enemmän. Palailen aiheeseen myöhemmin, nyt italiattariin.

Stereotyyppisen mielikuvan italialainen nainen on aistillinen, naisellinen, muodokas, tyylikäskin. Tyylikkyyttä kannattaa etsiä pääkaupungeista, Tuppukylässä on Italiattaren luokkakaverien äitien, siitä nuorempien jos kohta vanhempienkin naisten valtatrendinä englannista lainattu sexy, johon tänä vuonna kuuluvat polven alapuolelle ulottuvat ultrakireät housut, teräväkärkiset saappaat ja lyhyt mielellään höyhenkaulurinen untuvatakki. Kaikessa pitää olla paljetteja ja kirjontaa, mahdollisesti niittejä, leveä kissapetokuvioitu vyö oli ilmestynyt perjantaimarkkinoilla usealle myyntipöydälle. Huulipunaa tummempi rajauskynä on säilyttänyt asemansa viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Sexykkyys on emansipaatiota, isältä, veljiltä ja aviopuolisolta taistellen repäisty myönnytys, lupa saada käyttää minihametta, suurin yhteiskunnallinen saavutus sitten abortin ja avioeron. Vanhemmilla rouvilla on vielä culo grosso e fazzoletto nero, iso perse ja musta huivi. Olemme lähellä Kreikkaa, Lähi-Itää, Pohjois-Afrikkaa.

Feministi

Petja Jäppinen kirjoittaa blogissaan:

Sukupuolikeskustelussa on eräs dogma, ja sen klasuuli, jotka määrittelevät tällä hetkellä käytävän keskustelun.

Dogma: Miehet ja naiset ovat samanlaisia ja tasa-arvoisia.

Klasuuli: paitsi naiset, jotka ovat aivan hirvittävän paljon erilaisia ja parempia.

Petja kirjoittaa mukavasti, hän pitää naisista. Aineksia sukupuolisodan välirauhaan löytyy.

Minä olen feministi. Ja koska feminismiä on niin monenlaista, voin tarkoittaa sillä melkein mitä tahansa.

Minä uskon että yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin sukupuolten väliset, että sukupuolten välisen biologisen ja kulttuurin tuottaman eron rajanveto on vaikeaa. Biologiset erot ovat pohjimmiltaan aika simppelejä, vain nainen voi tulla raskaaksi, synnyttää, imettää, ja jotenkin meidän täytyy elää tämän tosiseikan kanssa. Jossain, jotkut ajattelevat ettei tämän takia tyttöjä kannata kouluttaa, ettei naista kannata palkata paikkaan johon olisi miehiäkin saatavana. Sukupuolella on merkitystä, niinkuin rodulla, vaikka rotu ei olekaan tieteellisesti eksaksti kategoria. Minua kohdellaan naisena koska minut tunnistaa naiseksi, ja kukin liittäköön siihen omat kulttuuriset ennakko-oletuksensa. Ja entä jos tädillä onkin sedän sotu, miten kohtelu muuttuu?

Toisin kuin äitijumalatarkulttia elvyttelevät tahot joskus ehdottavat, naisten hallitsema maailma tuskin olisi nykyistä parempi. Ainakaan maailma jota hallitsevat naiset jotka tasa-arvon nimissä yrittävät olla kuin miehet... vai?

Suomalaisen kulttuurin pohjalla pilkistelee akanpelko ja akkaviha. Siksi, kyllä, on hyvä että naiset tekevät sovun biologiansa kanssa, puhuvat kuukautisista, kuukupeista, PMS:stä, vitusta, vaginasta, välilihasta, tisseistä, vaihdevuosista.

Feministikotiäiti

Olen luontojani poleeminen liioittelija, enkä oikeasti ole kotiäiti vaan... vajaatyöllistetty itsenäinen ammatinharjoittaja? Toimistovauvaa hoivaava puolipäiväarkkitehti? Kannatan vilpittömästi alle kolmevuotiaiden kotihoitoa, täytyyhän ne opettaa ihmisten tavoille, mutta kotiäiti-ideologiaa en purematta niele. Eikä meillä sellaisia ole suvussa ollutkaan, ensin oltiin monta sukupolvea navetassa ja pellolla, sitten tehtaassa, yliopistolle ylennettynä ja lopulta vallan omana pomona.

Italiattaren kouluohjelmaan tulee usein muutoksia lyhyellä varoitusajalla, tiistaina ilmoitetaan että torstaina koulupäivä loppuu jo 10.45 AY-kokouksen takia. Koska kahdenkymmenenkolmen lapsukaisen äideistä juuri kukaan ei ole töissä, voi näin kai menetelläkin, ja jos joku sattuu töitä saamaan niin oma ongelmansa. Lähes kaikilla perheillä on jokerikorttina nonna, vanhapiikatäti, pätkätyöläinen, työtön, parhaimmissa perheissä jopa perheen pää ehdonalaisessa. Ilman suvun tukiverkkoa, vieraspaikkakuntalaisena tai ulkomaalaisena elämä on vaikeaa. Olen antanut kertoa itselleni että päivähoito on Tiranassa järjestetty paremmin.

Martin Saarikangas sanoi aikoinaan että lapsille olisi hyvä että jompikumpi vanhemmista olisi kotona. Siitä huolimatta olen nähnyt monia pahoinvoivia perheitä joissa molemmat ovat.

Seitsenkuinen

Seitsenkuinen on jo aktiivinen osallistuja, joka ei jää makaamaan siihen mihin hänet lasketaan. Minä-haluan-tuon-minä-maistan-sitä, ja pettynyt äkäinen huuto kun siskon likaiset lenkkitossut nostetaan ylös takanreunalle. Joskus väsyttää muttei malttaisi nukahtaa, omenasose pyyhkäistään harmista mutristuneen suun pielistä yöpuvun hihalla ja hierotaan silmiin. Ä-tti, äi-ddä, äiti, yrittää saada unille tuputtamalla tissiä, en halua, puraisen kahdella hampaalla. Kantoliina rauhoittaa, ja tuu tuu tupakkirulla.

Raifiction

Tuppukylän piazza vilahti eilen Raiykkösen fiktiossa Il padre delle spose.

Sukupuolesta II

Olin noin kahdenneljän, ja matkalla juhlista kotiin, jalkaisin Punavuoresta Rautatientorille josta Itä-Helsingin yöbussit lähtevät. Määrätietoisella mukareippaalla askeleella, kuten ainakin nainen joka pohjimmiltaan tietää ettei saisi liikkua kaupungilla auringonlaskun jälkeen, peräseinän väriin sulautuvassa vaatetuksessa, mustassa anorakkitakissa, todennäköisesti joissakin iänikuisen persoonattomissa mustissa nappileviksissä, docmartenseissa. Kohtaan Ruttopuistossa humalaiset brittiläiset pukumiehet jotka huutavat perääni sä oot niin ruma että voit kävellä missä vaan.

Pitäisikö siitä loukkaantua, by-yyää, m’oon niin ruma ettei kukaan haluu edes raiskata?

Onko kenellekään miehelle sanottu että oma vika kun meni yöllä snagarille provosoivasti pukeutuneena?

Tuppukylässä on turvallista, kai, koska viihdetarjonta on niukkaa, diskot kaupungin ulkopuolella, humalaiset ajamassa itsensä hengiltä superstradalla. Lehdessä pistää silmään otsikko naisesta joka on raiskattu matkalla kirkosta kotiin, se jos mikä on raskauttava asianhaara. Kuljen piazzan läpi määrätietoisella mukareippaalla askeleella, pimeän aikaan ei ole hyvätapaista huudella naisten perään.

Lauantaiposteri

Edellisiin postauksiin viitaten, Anitona on Nainen!

Sukupuolesta

Olin noin Italiattaren ikäinen, alta viiden varmasti koska muistan että asuimme Roihuvuoressa, ja leikin kotia veljeni kummitädin tyttärien kanssa. Veljeni taisi vielä olla leikin kannalta hyödytön vattumato, vauva tai kotieläin, ja kun muitakaan miehiä ei ollut paikalla, minä olin tarjoutunut perheen isäksi. Meillä oli laatikollinen hahmotteluvaatteita, mutta voi, minä en saanut laittaa haluamaani röyhelöä koska miehille ei sallita. Leikkiessä riidellään, kiistellään, opitaan neuvottelemaan, mutta hörhelöjupakan aiheuttaman pahan mielen muistan vieläkin. Sukupuolipelissä pojilla on säälittävän vähän pelivaraa, tytöt voivat lainata isän vaatekaapista ilman että sitä suuremmin paheksuttaisiin.

Sukupuoli määritellään genitaalien perusteella, epäselvissä tapauksissa kromosomeista, mutta viime kädessä kuitenkin sopimuksenvaraisesti sillä maistraatti voi muuttaa henkilön sukupuolen väestötietojärjestelmään. Yksinkertaisempaa olisi että sukupuolensa voisi valita täysikäisenä, tai ilmoitusluonteisesti vaihtaa maistraatissa, tai setä voisi laittaa hameen päälle silloin kun siltä tuntuu, no, ei se kiellettyä ole! Millainen yhteiskunta olisi ilman sukupuolen kirjaamista ja tilastointia?

Sisustusta

Teimme eilen pienen liftingin ruokailuryhmän tuoleille. Pelkän istuinosan verhoilu onnistuu hyvin kotinikkariltakin; työ on oikein suoritettu silloin kun kangas menee päin persettä.

Vaaleanpunainen vyö karatessa

Mistä on pienet tytöt tehty? Ikuisuuskysymys biologian ja kasvatuksen vastuusta sosiaalisen sukupuolen rakentumisessa askarruttaa minua usein. Viimeksi eilen kun Italiatar kirkkain silmin ilmoitti etteivät autot ja tietokoneet ole tyttöjen juttuja, anteeksi kuinka, internetissä asuvan äidin tyttäreltä aika ällistyttävä toteama jonka alkuperää emme saaneet selville edes kaksiäänisessä ristikuulustelussa. Tytöllä on menossa läpeensä pinkki vaihe, johon ehkä osaltaan vaikuttavat joukkoon kuulumisen paineet scuola maternassa. Media antaa osansa, joulunalusajan mainoksissa vaaleanpunaista hempeää tytöille, action man pojille, setä puhuu tärkeitä parlamentissa, täti tanssii narutangoissa visailuohjelman välikenennyksessä. En ole kieltänyt hepeneitä, mutta lapsille lahjoja ostaessani ilmaisen kyllä kantani sukupuolijärjestelmään: kaikille sukupuoleen katsomatta satuja, sormivärejä ja muovailuvahaa. Onko Italiatar syntyjään naisellinen nainen? Minä en kiellä sitä mahdollisuutta, mutta toivon hänen tekevän valintansa itsenäisesti, siinä uskossa että kaikki tiet ovat auki tytöllekin, kaikkea tilastollista todennäköisyyttä vasten.

Minulla on myös poika. Vauvamiehessä on miehekästä ainakin voima, ja se ettei housutta polvella istuva poikalapsi pissi polvelle, ellei sitten vastapäätä istuvan. Poika puetaan äijäkkäästi, kun se on niin äijän näköinen.

Minkälaisen sukupuolimallin annan lapsilleni? Setan transtukipisteen sukupuolitesti luokittelee minut sukupuolineutraaliksi eli sukupuolisesti sitoutumattomaksi:

Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa. Olet sukupuolen suhteen hyvin tasapainoinen, yhtä vähän kumpaankaan sukupuoleen sitoutunut. Tulet hyvin toimeen muiden sukupuoliryhmien - miesten, naisten ja mieheyttä ja naiseutta itsessään yhdistävien androgyynien kanssa - , koska et ole niin kaukana muista ryhmistä.

En kiistä biologista sukupuoltani, minulle se on fakta josta seuraa – ei väistämättä mutta omana valintanani – kaikenlaista synnytys- ja imetysjuttua. Ei sen kummempaa. Pohdinta jatkuu.

Talvimuotia Italiasta

Kun nuo talvirytkyt nyt on vedetty esiin säilöstä, niin...

En voi suin surminkaan väittää olevani muodikas ihminen, tyylikkäästäkään en menisi sanomaan, mutta aivan varmasti minulla on oma tyylini. Käytännössä se tarkoittaa sitä että uutta vaatetta ei sivullinen välttämättä huomaa, koska se on johdonmukaisesti samanoloinen aiempien rytkyjen kanssa. Jo pienenä ilmaisin erimielisyyteni mikäli äiti halusi pukea minut hörhelöihin. Tarkistin yksittäispakattujen lastenlaastarien värin valoa vasten, jotta ne sopisivat sävyltään vaatteisiin. Mihin on kadonnut turhamainen pikkutyttö? Ihan pohjimmiltani olen edelleenkin silkkikalsarityyppiä.

Tällä hetkellä vaatekaapin tila on katastrofaalinen, uutta tarvittaisiin mutta rahaa ei juuri nyt ole. Shoppailua vaikeuttaa osaltaan Tuppukylän kysyntää vastaava tarjonta: voin vakuuttaa että puheet Italian keskiluokan katoamisesta ovat totta, ja vaatekaupassa se tarkoittaa joko kalliita merkkivaatteita jotka saattavat olla laadukkaitakin, tai halpaa ja näyttävää paljettifarkkua. Egoni ei tarvitse pönkäkseen D&G:n nimikirjaimia tavalliseen mustaan t-paitaan. Itse voisi ommella, mutta kangaskaupan valikoima kallistuu huonon ja kiiltävän puolelle. Neulomisesta nyt puhumattakaan, sillä parhaissakin langoissa on puolet akryylia.

Laatuun kannattaa sijoittaa, sillä köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa. Sanon minä, jalassani polvista ratkenneet mustat torifarkut, jotka olen kloritella roiskinut läikikkääksi. Parempi neljääkymmentä lähestyvä post-punk kuin glitter.

O sole mio

Viimeistään marraskuun puolessavälissä alkaa kylmä, talvi siis. Lämmityksen aloittamista viivytellään viimeiseen asti, sillä nestekaasu on kallista, mutta asunnon lämpötila laskee väistämättä asteen päivässä ja asettuu vuorokauden keskilämpötilan tienoille. Suihkuun ei huvittaisi mennä, lapset kylvetetään kerran viikossa sunnuntai-iltana ja puetaan takkatulen ääressä. Samalla vaivalla syödään hilloksella grillattua kokolihamakkaraa, bruschettaksi elvytettyä leipää, kastanjoita. Miksi saunaa ei saa rakentaa naapurin terassille?

Italiattarella on päällä:
Ruskovillan villakerrasto (liian lyhyet lahkeet)
pitkähihainen paita
koulupuku - verkkarin takki ja housut
sukat ja lenkkarit
toppatakki
pipo

Huhtipojalla:
villahousut
body
paita
housut
villatakki
sukat ja tossut
silkkinen kypärälakki

Valvottu lapsuus

Italiattaren koulutiellä, postitoimiston vieressä, on muurinpätkä johon päivittäin liisteröidään kuolinilmoitukset. Kahta kolmasosaa muurista peittää Ciao Andrea; sukulaiset, luokkatoverit ja naapurit hyvästelevät Halloween-iltana auton alle jäänyttä kymmenvuotiasta poikaa. Televisiouutiset pelottelevat pedofiileilla ja lapsenryöstäjillä, mutta todellinen ja todennäköisin vaara on liikenne. Lapset eivät enää leiki kaduilla, heitä kuljetetaan kotoa kouluun, koulusta kotiin, koulun jälkeen harrastuksiin. Ohjelmoitu ja aikataulutettu viriketarjonta täyttää päivän teeveen piirretyillä ja mainoksilla tauotettuna, meilläkin. Itkumuurin jälkeen jalkakäytävä loppuu, puristan nelivuotiasta tiukasti kädestä vaikka ikänsä puolesta toisenlaisessa maailmassa hän voisi jo käydä kaupassa yksin, ostoslistan kanssa. Soitan ystävättärelle: voisivatko lapsemme leikkiä ohjaamatonta leikkiä yhdessä tämän iltapäivän, lastenkamarin suojissa? Voi ei tänään, meillä on koripallo ja baletti ja sen jälkeen pistäydyn kälyni luona. Anteeksi, rakkaani, anteeksi tämä tylsä äiti, tylsä koti, tylsä maailma. Ottaisitko muovailuvahaa, ei aina sitä telkkaria.

Tuore liisteri valuu sementtiselle jalkakäytävän kiveykselle, kolmenkymmenentuhannen kaupungissa riittää vainajia joka päivälle. Pian unohdamme Andrean.

Samasta:

Urbanistiikkaa

Pikkuautoilua

Pikkuautoilua II

Monikulttuurinen avioliitto

Mistä sinulle tuli mieleen kirjoittaa monikulttuurisesta avioliitosta?

Keksi kirjoitti siitä taannoin; haastattelumuoto on kopioitu mutta kysymyksiä olen muokannut.

Mitä olet "joutunut" hyväksymään miehesi italialaisuuden vuoksi?

Suurin myönnytykseni on ollut asuinpaikan valinta pakon edessä, appiukon sairastuttua ja kuoltua. Mieheni on ainoa lapsi ja iäkäs, melko lukutaidoton ja ajokortiton anoppini, joka ei ole kotoisin tältä paikkakunnalta, olisi yksin ilman sukulaisten tukiverkkoa. Se on Italiassa yleensä ja Etelässä erityisesti vaikeampaa kuin suomalainen äkkiseltään osaisi kuvitella.

Ehkä olisimme tehneet saman valinnan vapaasta tahdostamme, mutta sitä ei nyt tiedä. Entäs ne pienet mutta tärkeät arkipäivän asiat, kieli, ruoka?

Minä olen siinä päässyt helpommalla, viidentoista sijamuodon ja hernerokan opettelu vaatii todella paljon.

Suomea voin puhua ja kirjoittaa täällä suurella hiekkalaatikolla, sekä Italiattaren kanssa. Suomalainen ruoka on jostakin syystä parempaa Suomessa, ihan kuin ilmanpaine tai –kosteus vaikuttaisivat ruisleivän makuun.

Niin, asut Italiassa, eikö maan tavat aiheuta joskus ongelmia?

Mielestäni olen oppinut melko hyvin pelin säännöt, ja asiat jotka suututtavat minua Italiassa ovat pitkältä osalta samoja jotka suututtavat italialaisia. Paitsi etten ole italialainen, ja siksi oleskelulupa- ym. byrokratiassa minua vaaditaan pelaamaan sääntöjen mukaan (esitettävä vuokrasopimus?) maassa jossa kukaan muu ei tee niin. Eikä minulla ole enoa kunnanvaltuustossa, tuomiokapitulissa tai mafiassa.

Mutta eikö ole vaikea sopeutua siihen, että toinen pariskunnasta on pakostakin "ulkomailla"?

Jotkut päättävätkin tehdä pesän neutraalille maaperälle, silloin ei ole kummankaan suku apuna tai vaivana. Lähin omainen sosiaaliviranomainen, ja niinpäinpois.

Eikö kulttuuri siis aiheuta muka mitään ristiriitoja avioliitossa?

Minä olen kuullut aina väitettävän että miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta ;)

Mitä sanoisit monikulttuurista avioliittoa harkitsevalle?

Saman minkä sanoisin monokulttuurista liittoa harkitsevalle: kanna valintasi seuraukset, äläkä delegoi vastuuta onnesta toiselle. Ulkomaille lähtiessä tai ulkomaalaisen, no, kenen tahansa vieraspaikkakuntalaisen kanssa Suomessakin seurustellessa täytyy vain lisäksi muistaa että kepeä “no jos ei toimi niin voidaan erota” muuttuu hirvittävän paljon monimutkaisemmaksi kun lapsia laitetaan maailmaan. Kolleegalla on lapsi Milanossa, eikä lapsen äiti – ymmärrettävästi – halua jättää työtään ja lähteä kotirouvaksi kehitysmaahan.

Kiitos.

Ja toinen kiitos Sarille.

Halloween

Olkoon vaan americanata, mutta toisin kuin eräät tuntemani intelligentsian edustajat, en jaksa juuri tuohtua siitä että kansakunnat naivat ristiin, katsovat toistensa telkkaria ja saavat vaikutteita. Nonnan saattelema pikkunoita pistäytyi studiolla: dolcetto o scherzetto?

Report

Raikolmosen sunnuntai-illan dokkari Report näytti saksalaisia matalaenergiataloja, silitteli paikoin rypistynyttä itsetuntoani sillä tiedolla että edes nobelisti Carlo Rubbiaa ei osata arvostaa kotimaassaan Italiassa, herätti toiveita siitä että ehkä media oppii aurinkosähkön lisäksi viimeinkin sanan aurinkolämpö, mutta pääasiassa kuitenkin masensi. Masensi, koska valtaosa ihmisistä katselee samaan aikaan jotain visailua tai realitya, ja samalla kun puhdasta energiaa tuottavien ikkunoiden prototyypit homehtuvat jossakin autotallissa, tahkoaa joku miljoonavoittoja kännyköiden soittoäänillä ja logoilla.

Kerrottakoon nyt vielä ettei minulla ole mitään aurinkosähköä vastaan, mutta jos sillä ruvetaan lämmittämään taloja tai käyttövettä, ei homma ole loppuun asti ajateltu.

Huhtipojalla on kaksi hammasta, alle millimetrin ikenestä läpi mutta kuitenkin.

Lauantaiposteri

Tuppukylän piazzalla vihittiin käyttöön suihkulähde 76 vuotta sitten, täsmälleen 28. lokakuuta, fasistien "Roomaanmarssin" vuosipäivänä. Suihkulähteen epigrafissa mainitaan vuosiluku 1930, sekä fasismin ajanlaskun mukainen vuosi 8. Kuivuudesta kärsivässä Leccen maakunnassa vesi oli mahtava propaganda-ase. Piazza hiljenee lounasaikaan, autot kaartavat kovaa kapeilla kaduilla, kaikilla on kiire syömään. Iäkäs muurari kaartaa polkupyörällä suihkulähteelle, peseytyy laastin pölystä ja vasta sitten vetää päälleen pyörän tangolle taittelemansa kauluspaidan. Minä pidän vesiposteista ja suihkulähteistä, olen opettanut Italiattaren juomaan vesisuihkusta koskettamatta huulillaan kupariputkea josta vesi suihkuaa. Kädet voi pestä piazzalla ja kuivata äidin hameeseen.

Bataattia

Luulin jo ettei Huhtipoika pitäisi bataatista, mutta ehkä vika onkin lusikassa. Eilissäiltana, saadakseni isoille ruokarauhan, istutin juntturan syöttötuoliin ja muussasin bataatin haarukalla tuolin tarjottimelle. Session lopuksi riisuin ja pesin pojan, pyyhin syöttötuolin ja lattian tuolin alta. Vaikuttaa uusimisen arvoiselta kokeilulta, nyt pohdin ainoastaan miten rationalisoida sessiota. Mahdollisesti villainen aluspaita kannattaisi ottaa alta pois, ja etsiä tuolin alkuperäiset muovitetut toppaukset ettei tarvitsisi jälkeenpäin kaivella bataattia topsipuikolla istuinosan ritilöiden välistä.

Foppapedrettin syöttötuoli on oikeasti näppärä kapistus, siihen mahtuu istumaan aikuinenkin jos on pieniperseistä sorttia. Mahdun minäkin, mutten pääse pois.

Posterilauantain propagandaa

Imetysviikolle sopii tämä kuva, vaikka totta puhuen se ei ole juliste vaan postikortti. Äidin takaa kajastava aurinko lainaa reippaasti madonna-aihelmista. Jos joku nyt haluaa tämän postikortin oikeassa postissa, niin minulta voi pyytää.

Kun äiti sairastaa

Sairastuin rintatulehdukseen Huhtipojan ollessa kaksiviikkoinen, pitkänä viikonloppuna vielä. Periaatteessa se tarkottaisi lähtöä lääkäripäivystykseen, lääkäri mahdollisesti siinä uskossa ettei antibioottien kanssa voi imettää, lapsi pullolle. Käytännössä uskalsin soittaa perhelääkärillemme kotiin, koska hänen rouvansa käy imetystukiryhmässä ja näinollen olemme melkein sukulaisia ;) Kaikki eivät ole näin onnekkaita.

Yllättävän monissa lääkkeissä, sellaisissakin joita käytetään yleisesti synnytysosastolla, lukee että niiden käyttö imetyksen aikana on kiellettyä ja jos lääkehoito on äidille välttämätöntä tulee imetys lopettaa. Ainakin täällä Italiassa. Onko sitten mukavaa saada ärtyneen käsi-ihottuman lisäksi rintatulehdus, en tiedä, minä haistaisin tiettyä ylivarovaisuutta ellei suorastaan Pontius Pilatus-syndroomaa lääkefirmojen puolelta.

Viimeiset viisi vuotta olen ollut raskaana, imettänyt tai molempia. Hyksin teratologiseen tietopalveluun on soitettu parikin kertaa, suosittelen, tädit ovat kivoja!

Pienimpien suojelemiseksi

Maria syntyy 32. raskausviikolla, sektiolla raskausmyrkytyksen takia. Raskautta seurannut gynekologi oli lähettänyt äidin sairaalan ensiapuasemalle, jossa tiedusteltiin oliko hän varannut aikaa, keskoskaappeja ei ehkä olisi vapaana. Maakunnassa vastasyntyneiden teho-osastoja on kaksi, yksi yksityisessä, toinen julkisessa sairaalassa. Pienenpienen tytön isoisä aktivoi suhdeverkostonsa ja vapaa kaappi löytyy. Leikkaussaliin, syntymäpaino 1900. Anestesiasta heräävä äiti ei näe vauvaansa kolmeen päivään, ja pääsee tapaamaan pientä sairaalan päinvastaiseen siipeen vasta kun puolisonsa käy varastamassa rullatuolin ensiapuasemalta. Vastasyntyneiden osaston ylilääkäri sanoo pitävänsä imetystä tärkeänä, Maria on pieni ja unelias mutta riittävän vahva tarttumaan rintaan. Kun äiti lähetetään synnytysosastolta kotiin, hän saa vuodepaikan lastenosaston läheltä. Äidit päästetään osastolle imettämään kolmen tunnin välein, muutama jatkaa, monet luovuttavat. Maitoa voi lypsää mikäli on ostanut oman pumpun apteekista.

Maria pääsee kaksikiloisena kotiin. Hän on kolmen viikon ikäinen. Äiti saa vihdoinkin pitää vauvaa sylissään ilman aikarajoja.

Logokilpailun satoa

Hernekeppi linkitti jo, mutta jos joku ei lue Keppiä niin täältäkin pääsee. Lastenhoitohuoneen kansainvälinen symbolihan on tuttipullo, ja vaikka en toivokaan että imettävät sulkeutuisivat johonkin koppiin imettämään, se pullologo nyppii minua silti.

Fiumicinon kentällä on muuten maailman epämukavimmat penkit, niissä on kädensija joka istumapaikan välillä etteivät ihmiset herkiä loikoilemaan, jotenkin vielä sillä korkeudella että imetettävä lyö päänsä siihen kovaan kädensijaan, ja potkii vauhtia toiselta puolelta. Penkin muotoilu ansaitsisi Kansainvälisen Imetyskielteisyyspalkinnon.

Pottua

Jossakin vaiheessa vauvat alkavat syödä muutakin kuin maitoa, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. WHO suosittelee kuuden kuukauden täysimetystä, mutta ainakin tähän asti lukemassani Suomen Lastenlääkäriliitto suhtautuu suositukseen penseästi, etten sanoisi ylimielisesti. Kehitysmaiden hommaa, sanovat, ja on toki totta että kolmannessa maailmassa on parempi kasvaa täysimetettynä alta keskikäyrän, kuin saada liian aikaisin huonosti sulavaa ja mahdollisesti epähygieenistä lisäruokaa. Ns. länsimaissa kiinteiden alottaminen nelikuisena ei ole kovin vaarallista, jos kohta siitä hyötyäkään on. Liofilisoitua lihaa mikäli elimistö ei vielä ole valmis sulattamaan soseutettua, markkinarako sekin, mutta minä en tuhlaisi pihviä hampaattomille.

Muistan että bonapurkeissa luki alkaen 3kk, sitten EU-direktiivi muutti numeron nelokseksi. Italiassa osa lastenruokateollisuudesta käyttää monitulkintaista ”neljänneltä kuulta alkaen”, sehän tarkoittaa että kolme on jo mittarissa, ja kaikesta vastuusta vapauttavana lausahduksena ”tai lastenlääkärin ohjeen mukaan”. Italiattaren kanssa koetusta viisastuneena ilmoitin Huhtipojan kolmekuisneuvolassa omalääkärillemme että kuusi kuukautta oli tavoitteena. Sain luvan viiteen, ja minulle kerrottiin että hedelmien maistattaminen kolmikuiselle rauhoittaa vanhempia jotka muuten alkaisivat jo aiemmin. Ensimmäisen lapsen kanssa on kiire, monilta loppuu äitiysloma kolme kuukautta syntymän jälkeen, ja ehkä Italiassakin suullinen kansanperinne kertoo vauvoista jotka alkoivat nukkua kokonaisia öitä saatuaan pottua.

Toivoisin näkeväni WHO:n suositukset neuvolavihkoon kirjattuna, niistä tulee ilmi ettei lisäruualla ole kiirettä, ja vaikka ensimmäinen lusikallinen banaanisosetta onkin tavallaan lopun alku, ei imetystä tarvitse hetimiten lopettaa. Maitoa se kuitenkin on, ja nisäkkään pennulle omiaan.

Jatkuvuuden suojelu

Imetyksen jatkumisen kannalta yksi vaikeimmista hetkistä on äiti-lapsiparin kotiutuminen sairaalasta, todetaan Leonardo Sperin toimittamassa teoksessa L’ospedale amico dei bambini.

Tuoreet vanhemmat, kaikki odotukset ylittävä 24/7 vastuu uudesta ihmisestä. Väsymys, hormonimyrsky, masennus ehkä, mukana paketti urbaanilegendoita, ostakaa sitä Tuttelia valmiiksi kaappiin, huolehtiva isovanhempi soittaa ja kysyy riittääkö maito, hänellä ei riittänyt. Epäilys on kulttuurista, epäilyksen siemenen on ehkä kylvänyt väsynyt pahantuulinen kätilö tokaisemalla ettei tuollaisilla lättänänneillä imetetä, tai sairaalassa tehdyn syöttöpunnituksen laihanlainen suoritus. Oliko äitiyspakkauksessa tuttipullo? Milloin on ensimmäinen neuvolakäynti? Vauva itkee, ei halua nukkua suloisessa nallekuosiin somistetussa pinnasängyssään, nälkähän sillä, tai koliikki. Sairaalan henkilökunta on antanut mukaan laatikollisen ”informatiivista” materiaalia, jonka tekstimainonnassa kerrotaan merkin x uuden entistä paremman tuttipullon vähentävän tutkitusti koliikkia. Yön pimeinä tunteina lämpiää lisämaito vesihauteessa kattilassa, elleivät sukulaiset ole jo huomaavaisesti antaneet lahjaksi pullonlämmittäjää. Kuin antaisi dildon sulhaselle, siltä varalta ettei hääyönä ota eteen.

Vauvamyönteisyyssertifioiduissa italialaissairaaloissa jatkuvuutta on pyritty turvaamaan sairaalan omalla imetysneuvontapisteellä, tai mahdollisuudella rekisteröidä lapsi omalääkärin asiakkaaksi jo ennen kotiinlähtöä. Valitettavasti lääkärit eivät aina tiedä imetyksestä riittävästi, jos ovat lukeneet aiheesta puoli sivua tenttiin kolmekymmentä vuotta sitten. Pulloruokinnan valtavat edistysaskeleet ovat tutumpia, sillä Nestlén kaveri hiirimattoineen käy vastaanotolla joka viikko. Imetystuki on valtaosaltaan vapaaehtoistyötä.

Hyvä alku

Italiassa kuten Suomessakin lähes kaikki lapset syntyvät sairaalassa; sairaalan henkilökunnan ja käytäntöjen tulisi auttaa tai ainakin olla vaikeuttamatta imetystä. Hyvän alun käytäntöjä ei tarvitse jokaisen keksiä uudelleen: ne ovat Unicefin vauvamyönteisyysohjelman kymmenen askelta.

Vauvamyönteisessä sairaalassa on imetyksen tukemisesta laadittu kirjoitettu protokolla, sen tulee olla koko henkilökunnan tiedossa ja koko henkilökunta on koulutettu sitä noudattamaan. Käytännössä, koska potilaat ovat sairaalaa varten eivätkä päinvastoin, voi tulla ongelmia jos äiti kuuluu gynekologian ja vastasyntynyt pediatrian vastuualueelle. Ja lakatkaa ihmeessä kutsumasta terveitä naisia potilaiksi!

Synnytysvalmennuskurssilla ja äitiysneuvolassa tulisi kertoa vanhemmille imetyksen eduista ja siitä kuinka imettää. Suomessa synnytysvalmennusta vetää joko sairaala tai neuvola; neuvolan kurssien sisältöön ei voi paraskaan sertifioitu sairaala vaikuttaa, eikä kurssille ole pakko mennä. Sairaalassa käydään ponnistamassa, sitten palataan neuvolaan, kaikkein parhaiten jatkuvuuden takaisi raskautta, synnytystä ja lapsivuodeaikaa seuraava omakätilö. Italiattaren syntyessä olin kurssittamaton, itseoppinut, onneksi nettitiedolla itseni vyöttänyt. Huhtipoikaa odottaessani sain laulaa taustakuoroa sairaalan kätilöiden järjestämän synnytysvalmennuskurssin imetysosiossa.

Hyvä alku imetykselle on kun vauva pääsee heti synnyttyään äidin kanssa ihokontaktiin ja kokeilee imuttelua jo puolen tunnin sisällä synnytyksestä. Kättärillä synnytyksen jälkeinen vaihe oli auvoisen rauhallinen, Huhtipoikaa tehtäessä vähemmän. Liikaa jengiä, ja jokaisella oma ylittämätön metodinsa jälkeisvaiheen hoitamiseen.

Kätilöiden tulisi antaa imetysohjausta, ja kannustaa lypsyyn mikäli äiti joutuu vauvasta erilleen. Kiirettä pitää. Hyvään alkuun auttaa lapsentahtiseen imetykseen kannustaminen, vastoin kuusi- seitsenkymmentälukujen kellotettuja ruokintakaavoja ja urbaanilegendoita. Mikä muu nisäkäs katsoo kelloa poikasen hamuillessa?

Suomessa syntynyt Italiatar sai lisämaitoa, en tiedä miksi enkä tohtinut kysyäkään. Tunnollisesti hörpytimme. Huhtipojan pidin huoneessa vaikkei sairaala vielä ollutkaan täysin valmistautunut moiseen uutuuteen. Tuttia, tuttipulloa, glukoosiliuosta ja korviketta olisi muuten tullut avokätisesti. Allekirjoitin kahdet paperit – molemmille vastuualueille – siitä että lähdin sairaalasta ennen aikojani omalla vastuullani, terve, täysiaikainen ja normaalipainoinen vastasyntynyt kantoliinassa.

Mutta, millä lailla sairaala voi auttaa tukiryhmien syntymistä? Ilmoitustaululla?

Italiassa BFH-sertifioituja sairaaloita on yhdeksän, kuten viime vuonna.

Imetyskulttuuri vs. pullokulttuuri

Odotin ensimmäistäni, ja työkaveri tuputti miehelle laitetta jolla tuttipullot saa kätevästi steriloitua. Koska olen luontojani vastaan kaikenlaista turhaa keittiön työtason täyttävää hilavitkutinta, tartuin puhelimeen ja soitin sairaalan lastenosastolla työskentelevälle hankitulle sukulaiselle. Mihin ikään asti niitä tuttipulloja täytyy oikein keittää? – Mihin sinä tuttipulloa tarvitset, etkö aio imettää? Heureka. Tottakai minä halusin imettää, mutten oikeasti tiennyt pystyisinkö, ja kun äidiltäkin oli maito loppunut... Olen seitsemänkymmentäluvun lapsi, ja kun suljen silmäni näen meidät, pikkutytöt, punavalkoisissa marimekon pallopaidoissa antamassa tuttipulloa vauvanukelle. Pullo oli kulmikas, kovaa muovia, ja suureksi ihmeeksemme ”maito” katosi kun pulloa kallistettiin.

Gynekologi määräsi vuodelepoon, myöhemmin selvisi että hän määräsi kaikki potilaansa mutta se on toinen tarina, minä makasin sängyssä kannettavan koneeni kanssa ja navigoin. Ensin iänikuisella Vauvan foorumilla, kantoliinoja ja kestovaippoja tottakai, ja niitä etsiessäni löysin linkin Karlan kantoliinasivuille ja sieltä Imetystukilistan sivustoon. Imetystukilistalta löysin julistuksen jota oli pidetty kätkössä kuin Fatiman kolmatta salaisuutta: (lähes) kaikki äidit voivat imettää. Aloin katsella maailmaa uusin silmin: tuttipullon kuvia tuoreille vanhemmille osoitetussa onnittelukortissa, potkuhousuissa, lahjapaperissa, valokuva-albumin kannessa, tuttipullo ja tutti jokaisen vauvanuken mukana samassa paketissa. Naisen rintoja ei yleensä esitetä vauvoihin liittyvänä, vaan irrallisena osana joka kuuluu aikuisviihteeseen tai mihin tahansa mainokseen ilmastointipumpusta suihkuboksin tiivistesilikoniin. Italiassa vauvalehtien kuvituksen, mainosten ja julkkisten vauvauutisten imetyskuvat ovat aistillisia ja romanttisia, äiti on yleensä alasti tai pitsisessä yöpaidassa ja imetettävä lapsi on hyvin pieni. Tuttipullomainosten dynaaminen äiti on tästä ajasta ja maailmasta.

Suomessa äidin pitäisi kuulemma imettää, neljästä kahteentoista kuukautta, ja vuosikkaana on jo korkea aika lopettaa. On oikeastaan varsin epäsopivaa sanoa ettei halua, mutta neuvolassa kyllä ymmärretään jos ”maito loppuu”, usein neuvolan imetystuki jää siihen että neuvotaan antamaan korviketta jos ja kun oma maito ei riitä. Imetyksen eduista ei saa liiaksi puhua, sillä muuten imetyksessään epäonnistuneet äidit voisivat syyllistyä. Monelle onkin jäänyt suuhun epäonnistumisen katkera jälkimaku, jota puidaan – jos uskalletaan – kolmen-, neljän-, kuudenkymmenen vuoden jälkeen.

Italiaa lukeville suosittelen Paola Negri: Tutte le mamme hanno il latte

Imetysviikko

Juttua tulossa, kuten viime vuonnakin. Arkitehti suosittelee luettavaksi myös Hernekeppiä.

Lauantaiposteri

Tämän viikon julisteeksi laitan Giuseppe Pellizza da Volpedon Il Quarto stato, ei se ole juliste vaan taulu, mutta siitä on tehty julisteita niin kuin useista tauluista. Laittaisin sen seinälle ruokapöydän pitkälle sivulle, mutta asuinkumppanini ja kolleegani ei ole yhtä mieltä, hmm hmm, meillä ei ole aivan yhtenevä maku puhkikuluneiden aihelmien suhteen. Itse jaksan aina innostua Unikko-kankaan uusista sovelluksista, vilkkuvalojen kehystämistä pyhäinkuvista, ja entä se lasinen Elviksen pää jonka näin kirpputorilla Tammisaaressa? Quarto stato ei ole edes mauton, ainoastaan... usein siteerattu? Sputtanato? Mikäli en muista omiani, alkaa Bertoluccin Novecento tällä taululla, korjatkaa jos olen väärässä!

Imetysviikkoa tuppaa

Törmäsin eiliseen hedelmöityshoitolakilinkkiin etsiessäni tietoa tämän vuoden kansainvälisestä imetysviikosta Pohjoismaissa, ja miksiköhän ihmeessä se on eri viikolla eri maissa? Suomessa kuitenkin 16.-22.10. ja yritän täksikin vuodeksi rutistaa juttua, on se niin palkitsevaa. Lakiehdotuksia en nyt joutanut kommentoimaan, jostain syystä ei Blogger kuvan laittamisen jälkeen enää suostunut antamaan minulle kursoria ja uuteen postaukseen ei enää riittänyt aikaa tahi voimaa arjen kaatuessa päälle.

Huhtipoika juhli puolivuotispäiväänsä tiistaina, ja vaikka kuuden kuukauden täysimetys kalenteria, ei lasta seuraamalla on oikeastaan aika naurettava ajatus, niin maistatimme kuitenkin sitä omenaa. Kun on liian pieni ottamaan kakkua ja skumppaa, ja jotakin juhlistusta etappi kaipasi. Ikenen alla aivan pinnassa odottaa koko rivi hampaita, niitä voidaan juhlia pihvillä.

Italiatar aloitti harrastuksen, ja minäkin olen nyt liittynyt niiden äitien joukkoon jotka kärräävät jälkikasvua salille kolmena iltapäivänä viikossa. Autolla, koska matka on hieman liian pitkä koko konkkaronkalle, kyllä minä pienemmän kantaisin mutta isompaa en enää raahaa :)

Suomen politiikkaa

Lauantai-illan alkoholipitoinen posterikevennys

Camparilla on muitakin kivoja julisteita, mutta valitsin tämän koska se muistuttaa nykyisen kampanjan sloganista: Campari Red Passion. Teeveemainoksissa on sitten ollut taustalla vilahtavia Tamara de Lempickan tauluja, intohimoa omaan jos kohta vastakkaiseenkin sukupuoleen, ja viimeisimmässä tyttö onkin poika ja päinvastoin. Bitter Camparia voi juoda sellaisenaan tai lantrattuna viimeviikkoiseen jaffaan, appelsiinimehuun, soodaveteen tai proseccoon. Sen voi myös sekoittaa giniin tai giniin ja makeaan punaiseen vermuttiin kolmasosa kutakin, silloin drinkin nimi on Negroni. Sulttaanin tilaama camparigini riemastutti Finnairin stuerttia: viinaa ja viinaa, ei lantrinkia? Näimme valon syttyvän miekosen silmissä.

Mater dolorosa

Petja mietti miksi kutsua lastaan vaille jäänyttä, kun leskelle ja orvolle on omat sanansa. On tätä ennenkin sähköpostilistalla mietitty, ja vastaus on: äidiksi tai isäksi, lapsen kuolema ei ole muuttanut statusta... ja lisäksi se oli ennen niin hirveän yleistä, köyhässä maailmassa edelleen. Äidin surua on kuvattu taiteessa, kirkollisessa etenkin sitä kuuluisinta. Italiattaren koulumatkalla on niitä kaksikin, kadunvarren alttarissa naiset surevat ristin juurella ja katedraalin sivulaivassa on mustapukuinen paperimassaneitsyt jota pitkänäperjantaina kannetaan ympäri kaupunkia yhtälailla surupukuisten naisten saattamana. Minä olen syntynyt edeltäjäni jättämään tyhjyyteen, ja se pieni mies jonka piti taapertaa veljensä Sulttaanin perässä uupui ennen kuin matka alkoikaan, ja ne veljet ja sisaret jotka eivät syntyneet tähän maailmaan koska appiukko ei enää halunnut lisää samaa tuskaa, ja se pieni veljeni joka ei koskaan elänyt keskoskaapin ulkopuolella... käyn tervehtimässä paperimassaneitsyttä, ymmärrän sivustakatsojana ja toivon etten koskaan pääse tämän lähemmäs surun mysteeriä.