lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Latte della crescita

Italiassa myydään 1-3 -vuotiaille kasvumaitoa, ja etikettiä silmäilemällä olen todennut sen olevan rasvatonta tai vähärasvaista maitoa johon on lisätty sitten kaikenlaista, hyvistä kasvirasvoista aina vitamiineihin ja sokeriin.

Kuukautena muutamana on Mellin aloittanut ärhäkkään mainoskampanjan uudelle kasvumaidolleen, joka kuulemma auttaisi vahvistamaan lapsen immuunipuolustusjärjestelmää. Mainoksen teksti kuuluu suunnilleen näin: aluksi olet suojellut lasta maidollasi ja sen jälkeen jatkanut, joko omallasi tai tuttipullolla. Nyt kun hän on yksivuotias, miksi lopettaa? Appunto, vastaan, perché smettere?

Mainos ei kerro sen tarkemmin mitä taika-ainetta maitoon on lisätty. Minusta peräti kummallista on se, että arvon tohtorit Aamuteeveessä uskaltavat arvata ihmisenmaidon immuunisuojan loppuvan kuuteen kuukauteen, mutta että pullosta saisi.

Ihmisenmaito on lajispesifiä. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta minulle se oli aikoinaan suuri oivallus. Listasin kollegoita: on lehmänmaitoa, kissanmaitoa, hiirenmaitoa, valaanmaitoa, lepakonmaitoa, vesinokkaeläimen... Kulta, mikä on kummallisin nisäkäs joka sinulle tulee mieleen?Sinä.

1 kommentti:

antitäti kirjoitti...

Jess! Täällähän yhdistyy kaikki tärkeä elämässä: Italia, äitiys, imetys, radikaalius ja kirjat :). Kiitos.