perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Autokaupassa

Perheen peltilehmä vetää viimeisiään, tai odottaa suurta remonttia joka ajopelin arvon huomioiden tuskin kannattaa: akku latautuu juuri sen verran mikä riittää starttimoottorin pyörittämiseen, ja mikä tahansa ylimääräinen sähkönkulutus kuten takaasin vastusten pitäminen päällä aiheuttaa sen että seuraavassa startissa työnnetään. Toinen pakkivaloista ei toimi, kytkinvaijeri on löystynyt, pakoputki on vähän poikki, pulunkakka on syövyttänyt maalin. Kori on klommoinen joskaan ei ruostunut, ja sivupeilit on menetetty kovassa pelissä jo vuosia sitten. Italialaista tarinassa on se, että auto läpäisi katsastuksen ilmankin. Renkaat on vaihdettu vuosi sitten, moottori periaatteessa ok. Uuteen Euro4:n vaihtaessa saisi 800€ tapporahaa ja 3 vuoden helpotuksen autoverosta, oh, mikä oiva täky!

Yleensä pyrin hoitamaan asiani jalan, kaupunginmuurin sisäpuolella tai sen välittömässä tuntumassa, mutta tyttären karate ja erilaiset joulujuhla/karnevaalikeikat kangaskaupassa edellyttävät samoilua asutuksen laidoilla, siellä missä omakotitalot vaihtuvat teollisuusalueeseen, oliivipöpelikköön ja autokauppoihin. Tavallinen lähtöproseduuri noudattaa seuraavaa kaavaa: ujuttaudun lapsi liinassa auton ja seinän väliin, avaan pelkääjänpuoleisen oven, laitan vauvan takapenkille turvaistuimeen, kurottaudun avaamaan kuljettajanpuoleisen oven sisäpuolelta sillä se ei aukea avaimella eikä nyt edes ilman avainta kun kahva irtosi. Toinen etupenkeistä kallistuu ainoastaan niin että vetää taikavaijerista samanaikaisesti kun työntää namikkaa: istutan Italiattaren veljen viereen omaan istuinkorokkeeseensa ja vöihin, istun ratin taakse, käännän avainta sytyttämättä valoja, kutsun kellosepän työntämään. Kotiportin edessä viettää onneksi loiva alamäki.

Harvassa perheessä vaimoa pyydetään päättämään autohankinnassa; olen imarreltu luottamuksesta, ja samanaikaisesti vilpittömän hämilläni siitä että joku voi kaivata minun neuvojani autoasioissa. Luki se eilen parturissa autolehteä, ja oli aidon innostunut uudesta miehisestä smalltalk-aiheesta. Kun ei sitä kiinnosta potkupallokaan, eikä aina voi puhua politiikasta, hardwaresta ja softwaresta.

Tekisi mieli viisiovista, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, sivupeilejä mikäettei. Urbanistiikka asettaa rajansa peltilehmän mitoitukselle. Silkkikalsarityttönä ymmärrän nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin aiheuttaman taktiilisen mielihyvän, mutta jos alan höpistä niistä tositarkoituksella, olen viettänyt liikaa aikaa autosivuilla.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis autoilu, niin kuin kaikki muutkin maailman paskahommat, ruumiinpesut ja siantappo, on naisten asia.

Autoilu on, ei ehdottomasti, perustaltaan kuitenkin sellainen asia, johon herrasmies ei kiinnitä huomiota, jollei se ole käsillä olevien velvollisuuksien kannalta oleellista.

Auton moottorista puhuminen on minusta tavattoman moukkamaista ja pitkästyttävää. Se on ammattilaisten asia.
Jos auto liikkuu 80 kilometrin tuntinopeudella turvallisesti ja näyttää hyvältä ja tyylikkäältä liivipuvun kanssa, se täyttä ne kriteerit, mitä sen minusta auton pitää täyttää.

Auton nopeudella rehvastelu on hyvin rahvaanomaista. Se antaa kuvan että ihmisellä on kiire jonnekin, mikä kertoo ihmisen asemasta hieman liikaa.

Tietysti kaikenlaiset lisäominaisuudet autossa olisivat hyväksi, mutta niitten todellinen tarve ei ole niin relevanttikysymys.

Minua kovin surettaa, että Helsingin Liikennelaitos on mennyt niin alas, että minun on kiinnostuttava tuollaisesta, mutta valitettavasti minun on tälle asialle omattava joitakin ajatuksia.
Tosin laskin myös sen, että auton kokonaiskustannuksilla ajan taksilla noin 60 kilometriä viikossa. Kun lisään siihen ajokortin hinnan, ja hinnan omalle vaivalleni, niin se nousee jo sille asteelle, että taksi taitaa tulla edellisemmaksi.

सारी kirjoitti...

Heh, tulee meidän rellu mieleen...

Tyttö totesinkin volkkarista, että se on ihan liian luksus; loppujen lopuksi ei kuitenkaan väittänyt vastaan, kun sanoin, että on ihan kiva, että autossa ei ole kesät talvet kuumailmapuhallin täysillä. (Viimeisenä elinkuukautenaan relluparka menetti tuuletus/lämmitys-systeeminsä hallinnan täysin)

सारी kirjoitti...

Ai niin, itse olisin TODELLA ILOINEN, jos ei tarvitsisi omistaa autoa. Mutta toisaalta nautin suunnattomasti autoretkeilystä. Siis auton pitäisi olla sellainen retkivaruste, ei hyötyliikenneväline.

Katja kirjoitti...

Tuota juuri aikoinaan laskimme, että jos laskee autonpidon kustannukset sekä pääomatappion raudasta jonka arvo laskee kuin lehmänhäntä, ja erotuksen HKL:n lippuun, niin saa siinä taksilla ajaa jo muutaman matkan. Puhumattakaan siitä kuinka autoilu haittaa viinanjuontia, sen voi tietysti laskea säästöksi mutta jos jossain on jäänyt ilmaista viinaa juomatta parkkipaikalla odottavan auton takia, on se ilman muuta tappiollista :)

Minulle on joskus vahingossa käynyt niinkin että nautin autoilusta, mutta siihen tarvitaan kaunis ilma ja hyvät maisemat, sekä sen verran mutkaa tiessä että rattia joutuu kääntämään. Rantatie Otranto - S. Maria di Leuca on ihan kiva, eikä kiirettä saa olla.

Anonyymi kirjoitti...

Otranto - S. Maria di Leuca väliä anoppini kehuu kovasti.

Hänen sisarensa asuu Messinan salmen toisella puolen.

Minä ihmettelen sitä, ettei nykyään tehdä kauniita autoja. Alle 400 000 autoluokassa ei enää laisinkaan.

Viimeksi BMV on tehnyt sen näköisen auton, että sitä kehtaisi pitää omalla pihallaan yli 40 vuotta sitten.

Daimler-Benzin siedettävän näköiset autot on jokseenkin samaa ikäluokkaa.

Italiassa sellaista ei kai ole tehty koskaan?

Appeni mukaan italialaiset autot on tehty IVA-stardartin mukaan, eli Italialainen Vakio Apina, jolla on lyhyet jalat ja pitkät kädet