Runotyttö

Paperivuorineuvos heitti kirjallisuuskyselyyn yllättävän vastahaasteen joka jätti hetkeksi sanattomaksi: viisi lempirunoani? Runoja? Totean että kirjahyllyssäni on vaivaiset kolme runokirjaa, niistäkö ammentaisin? Luenko runoja? Joo-oo, niitä runotorstain juttuja, ja omiakin olen kirjoittanut joskus teininä, toivottavasti niitä ainakaan ei kukaan löydä. Nyt siis kuitenkin kirjahyllyä esittelemään: Ensimmäinen kirja on Federico García Lorcan Andalusian lauluja, Matti Rossin suomentamana. Otetaan Serenadi: Joen rantamilla/yö kostuu hiljalleen/Lolitan rinnoilla oksat/kuolevat rakkauteen. Laitetaan siihen Risto Rauteen sävel. Samalta Neilikan levyltä voisinkin nimetä Arkisen laulun rakkaudesta, hei, nämähän ovat runoja, kyllähän minä runoja kuuntelen. Mutta Lorca pitäisi hankkia myös espanjankielisenä. Firenzessä jouduin kadulle joulun alla soitettuani suutani vuokraisännälle, ja uutta kämppää etsiessäni pääsin hätämajoitukseen japanilaisen kurssikaverin nurkkiin. Siellä vuokraemännän kirjahyllyssä oli Nerudaa alkuperäisenä ja italiannoksena samoissa kansissa, käyttäjäystävällistä, sanoisin. Toinen kirja: Bertolt Brecht runoja 1914-1956, suomentanut Brita Polttila (ellei toisin mainita). Renkaan vaihto: Minä istun maantien vieressä./Kuljettaja vaihtaa rengasta./En ole kernaasti siellä mistä tulen./En ole kernaasti siellä minne menen./Miksi minä katselen renkaan vaihtoa/kärsimättömänä? Lisää Brechtiä löytyy Anneli Saariston, Monna Kamun ja Liisa Tavin levyttämänä kiekolta Miten enkeleitä vietellään. Sellaista savuista huoria ja merimiehiä –meininkiä. Kolmas kirja on Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, suomentanut Arvo Turtiainen. Mutta tämänhän voisi lukea uudestaan! Neljäs kirja on lainassa, se on Kahlil Gibranin Profeetan italiannos. Sen vierestä, ihan muistista, otetaan ainakin suomeksi Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. Niin totta. Pitikö haastaa?