Nuorisomellakointia

Vaalinalusdebatissa silloin tällöin esiin noussut argumentti on nuorison tulevaisuususko tai sen puute. Kuulemma tämän hetken nuoret ovat ensimmäinen sukupolvi, jolla menee huonommin kuin omilla vanhemmillaan. Oireellista on myös se, että lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä olevat lasketaan edelleen nuoriksi. Roolit ovat kääntyneet: kun ennen lapset elättivät ikääntyvät vanhempansa, on nyt eläkeläisten vuoro auttaa lapsiaan. Turha edes mainita, ettei kaikkien eläke riitä siihen. Aikuistuminen ja omilleen pääseminen kestää mahdottoman kauan. 38-vuotiaan asianajajani tulot eivät riittäisi kelpuuttamaan häntä adoptioäidiksi; odotetun haikaran olisi syytä tulla pian. Vaalidebatin lomaan sopivasti sijoittuneet pankin ja luotonantajan mainokset tukivat väittämää: ensimmäisessä luvattiin luottoa myös maksuhäiriöisille eläkeläisille "mikäli haluat toteuttaa unelmasi tai auttaa rakastasi, vaikka jälkikasvuasi". Toinen mainos tarjosi asuntolainaa myös epätyypillisessä työsuhteessa olevalle. Mietin mitä Ranskan mellakoista olisi tullut Italiassa, nousisivatko nuoret barrikaadeille? Onko Italiassa yhtään alle 26-vuotiasta joka pelkää työpaikkansa puolesta, vai ovatko kaikki jo nyt milloin tahansa erotettavissa työsuhteensa tyypillisen epätyypillisyyden vuoksi, töissä pimeänä tai päivähoidossa yliopistolla?

Pullamies ja vauvanpyykkiä

Sunnuntaista lähtien ilma on kääntynyt viimeinkin keväiseksi: käytännössä se tarkoittaa kolmea pesukoneellista päivässä, kun sekä uudet että Italiattaren entiset vauvanvaatteet täytyy pestä uutta tulokasta odottamaan. Myös vaippaharsot on pesty ja viikattu.

Myös astianpesukone on palannut keskuuteemme lähes kahden kuukauden kovien aikojen jälkeen. Teknikon kännykkänumero ei vastannut, ja vasta kun olimme jo luopuneet toivosta, viimeisellä yrittämällä, saimme miehen langan (?) päähän: ollut isyyslomalla! Emmekä tietenkään voi korjauttaa konetta kenellä tahansa, koneen mentyä rikki ensimmäistä kertaa* saapui merkkihuollon teknikko juuri sinä päivänä pullantuoksuiseen kotiimme, vasta häämatkaltaan palanneena, Itämeren risteilyltä ruotsalaisen nuorikkonsa kanssa. Sillä kertaa lahjottu herkkusuu katsoi sormiensa lomasta takuutodistuksesta puuttuvaa ostopäivän leimaa. Nyt takuuaika on auttamatta ummessa, mutta huollon hinta oli kohtuullinen... ja lisäksi saimme pussillisen kanelipullia! Kuten Ruotsinmaata tuntevat tietävät, makaa ruotsalainen korvapuusti lappeellaan, mutta syö niitäkin ennen kuin selkäänsä ottaa :)

Eilen loppui talven seitsemästoista nestekaasupullo, joten päätin uhkarohkeasti että lämmityskausi tältä erää saa riittää. Toivotaan parasta.

*Arkitehdin neuvo: välttäkää kalusteeseen upotettuja kodinkoneita, ainakin sellaisia joiden luukku on kiinnitetty kalusteen oveen - uunit ja työtasoon upotetut keittotasot eivät tuota ongelmia. Kaikki keittiökalusteet alkavat repsottaa ennemmin tai myöhemmin, kuinka pian, se riippuu jossain määrin kalusteen hintaluokasta, ja sitten jääkaapin ovi ei enää sulkeudu tiiviisti, tai astianpesukone ei aukea, ei mene kiinni, ymmärtää olla käynnistymättä koska luukkua ei ole suljettu. Ylimääräistä vaivaa, joka ei oikeastaan kuuluisi kalustekauppiaalle sen enempää kuin kodinkoneen merkkihuollolle.

Annunciazione

Pikainen silmäys kalenteriin osoittaa että tänään kirkkopyhissä vietetään Annunciazionen päivää, muistoksi enkelin ilmestymisestä Marialle. Jouluun on yhdeksän kuukautta! Suomalainen kalenteri on heivannut arkkienkeli Gabrielin eiliselle päivälle eli ilmestyksen aattoon, jokin logiikka kuitenkin. Italiassa kaikkia arkkienkeleitä juhlitaan mikonpäivänä syyskuun lopulla. Suomessakin maaliskuun 25. päivän pitäisi olla alunperin marianpäivä, mutta mihin pyhä sitten on siirretty, siitä minulla ei ole aavistusta. Googlaamalla hakusanalla Annunciazione löytää melkoisen pläjäyksen kirkkotaidetta. Enkelin sanat Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum löytyvät katolisen kirkon tunnetuimmasta rukouksesta. Nuori Maria nostaa kätensä ylös ja sanoo: "ok, tapahtukoon tahtosi". Kuvassa Beato Angelicon Annunciazione. Blogilastun vuolemisen jälkeen löysinkin sitten mielenkiintoisen linkin suomalaisista kirkkopyhistä, vanhoista ja nykyisistä. Suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Näpit irti Muumilaaksosta!

Olen vetänyt herneen nenääni eilisellä navigointikierroksella, sellaista sattuu. Vaikka iän ja kokemuksen myötä ;) kaikenlaisten mielipiteiden olemassaoloon tottuukin, niin jotkut aiheet kutsuvat esille déjà-vu:n, ajatusten ketjun, vanhoja sanaharkkoja, kumuloituvaa vitutusta, joita voi sitten puida vaikka koko yön jos ei tule uni silmään. Oletetaan että henkilö x on rokotettu ja hammashoidettu, käynyt kunnialla ja ilmaiseksi läpi peruskoulun, lukiota varten ostanut ehkä nipun kirjoja (ei ole pakko, voi lainata kirjastostakin, kokeiltu on), kirjoittanut hyvillä arvosanoilla, päässyt Korkeakouluun joka sekin on Suomessa melko halpaa huvia, nauttinut opintotukea (ei niin laveaa, mutta tyhjää parempaa), ottanut valtion takaamaa opintolainaa, ja kaiken tukemisen ja päänsilittämisen jälkeen kulkee teillä ja turuilla – mahdollisesti vaihtarina jossain fancyssa opinahjossa, tai stipendin turvin Gianicolon rinteillä viiniä lipittäen – julistamassa kuinka kauhea Sosiaalidemokratia on häntä tasapäistänyt ja latistanut. Olen kiistellyt tästä aiheesta erään tuttuni kanssa jo kaksikymmentä vuotta taaksepäin, ja nettiystävän kanssa kuluneena vuonnakin. Muuallakin kuin Suomessa voi joutua paapomisen uhriksi, Ruotsilla on myös synkeä maine. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on itkuvirren punaisena lankana se, että tyhmät, laiskat ja lahjattomat saattavat päästä elämään lähes ihmisarvoista elämää lahjakkaiden (joihin puhuja itsensä poikkeuksetta laskee) siivellä. Muistan vuosikymmenten takaisista kekkaloista suoraselkäiset anarkistipunkit, jotka olivat päätyneet pohdinnoissaan siihen tulokseen ettei soppaa pitäisi juoda, koska se on osa systeemiä. Muut voisivatkin sitten pitää päänsä kiinni, tai rakentavasti keskustella siitä miten verorahoja tulisi käyttää, miten saa parasta mahdollista pienimmillä kuluilla, keneltä ottaa ja kuinka paljon. Muussa tapauksessa tervemenoa Ameriikkaan, jos edes huolivat, on sinnekin tulijoita. Italian vertailu yllätyksettömiin Pohjoisen hyvinvointivaltioihin on hankalaa. Hyvinvointia – tai sen velipuolta assistentialismia – on toki rakennettu niin oikeiston (fasistien vahva valtio), vasemmiston kuin kristillisdemokraattisen keskustankin voimin. Jotkut perusasiat on kutakuinkin taattu, budjetti riittäisi parempaankin jos varojen käyttöä valvottaisiin, tai jos kaikki maksaisivat osuutensa. En häpeä tunnustaa että minulla on vilpittömän ikävä hyvinvointivaltiota, puistoja ja kirjastoja, silläkin uhalla että tulen leimatuksi demariksi, äidin ja mummon tytöksi! Mitä Italiaan tulee, se ei ole liberaalioikeiston unelmoima aito meritokratia joka palkitsee lahjakkaita lahjattomien kustannuksella, pikemminkin vielä suurelta osin aristokratia jossa on tärkeää osua (tai syntyä) oikealle paikalle oikeaan aikaan, veikata oikeaa hevosta, hännystellä oikeita henkilöitä.

San Giuseppe

Eilinen isäinpäivä vieri ohi vaisummalla ilotulituksella: kaupunkimme viettää juhlaa tavallisesti kolmen päivän mittaisilla markkinoilla, mutta tänä vuonna sade hiljensi kaupankäyntiä, Italiatar oli 39 asteen kuumeessa, nonna toipui ruhjeesta jonka oli saanut portaita kierien alastullen, minä ison mahani kanssa... muutaman zeppolan söimme jo aattona, muuten tavallinen viikonloppu. Nonna oli bongannut pyhimyskulkueen talonsa parvekkeelta katsellen, ja onhan sekin jo jotain. Joosefinpäivän markkinoiden pääartikkeleita ovat lautaset ja kattilat, lamput ja olkituolit, kaikenlainen kodintarvike. Ehkä viikon kuluttua muistan mitä olisi täytynyt etsiä markkinoilta, nyt juuri tuntuu siltä että kaikkea tarpeellista on, kiitos, ja tuskin kuitenkaan olisin löytänyt parsakattilaa tai couscoussieriä. Toissavuotinen rosterinen sitruspuserrin on palvellut hyvin, terrakottainen säästöpossu (joka ei ole possun muotoinen ensinkään) on vielä valitettavan tyhjä. Viime vuonna nonna ja pikkuneiti tönkivät markkinoita kaksin, minä olin muistaakseni uppoutunut kirjantaittoon deadlinen painaessa päälle. Isäinpäivän viettäminen Joosefinpäivänä on mielestäni vähintäänkin korrektia, siinä menee kiitos miehelle joka hoiti isän hommat riippumatta biologisesta isyydestä. Kaunis ajatus. Paitsi isiä, Joosef suojelee puuseppiä ja työntekijöitä yleensäkin. En ole leivosihmisiä, mutta kommentoidaan zeppolaa asiasta kiinnostuneille: siinä on uunissa tai upporasvassa paistetun tuulihattutaikinarenkaan päällä crema pasticceraa, meilläpäin yleensä raastettua kanelitankoa, kuvan hillosilmästä ei minkäänlaista mielikuvaa... mutta voin tietysti joutessani käydä tekemässä gallupin piazzan baareissa, jokainen omalla reseptillään!

Poliittinen välipala

Olen ollut harvinaisen välinpitämätön lähestyvien parlamenttivaalien suhteen, osittain koska vauvan kasvattelu mahassa on paljon kiinnostavampaa, osittain koska kansalaisuushakemukseni on edelleen ministeriön, Prefetturan tai jonkun muun byroon ö-, anteeksi, z-mapissa, osittain koska tietäisin kuitenkin minkä puolueen tunnukselle ruksin vetäisin, ja vielä lopuksi: ehkä siksi etten ole kuitenkaan varma muuttuvatko asiat. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet dramaattiset, olen aitiopaikalta seurannut keskiluokan katoamista, ja siitä huolimatta väittäisin että monet asiat jotka tarvitsevat muutosta tulisi muuttaa ruohonjuuritasolla, siellä missä yksittäiset ihmiset oikealta vasemmalle viljelevät omalla palstallaan huonoja tapoja, korruptiota, mafian kaltaisia strategioita. Maata on hallittu huonosti, mutta opposition vaaliohjelmakin on levällään kuin Jokisen eväät! Keskustelu on päälinjoiltaan ollut tylsää, osa vaalitaistelusta on jäänyt armollisesti San Remon laulukilpailujen ja talviolympialaisten varjoon. Iltaista osaa keskusteluista en ole nähnyt usein, koska yleensä illalla tainnun kolme- ja puolivuotiaan kanssa samoihin aikoihin. Silloin kun vaivaudun katselemaan on debatin linja seuraava: oppositio syyttää hallitusta viimeisten viiden vuoden politiikasta, ja hallituspuolueen edustaja vastaa että kaikki on hyvin, talous kasvaa, inflaatiota ei ole ja päinvastaiset väitteet ovat vain kommunistien propagandaa. Hohhoijaa. Lyhyt johdantokurssi Italian puoluepolitiikkaan: Italiassa on lukematon määrä pieniä puolueita, ja viimeisen vuosikymmenen aikana tavoitteena on ollut vähitellen siirtyä selkeään bipolariseen systeemiin, kuten Jenkkilässä ikään. Harmi vain, että vanhan systeemin yksi suurimmista, ehkä suurin poliittinen vallankäyttäjä oli Kristillisdemokraattinen puolue, joka jakautuessaan on jäänyt epämääräisenä mutta painoarvoltaan merkittävänä klönttinä vellomaan kahden koaliition välille, kuka yhdelle, kuka toiselle puolelle. Kahden navan kuvaavat nimet ovat keskustavasemmisto ja keskustaoikeisto! Molemmilta puolilta löytyy hankalia petikavereita: taloudellista liberalismia kannattavat oikeistolaiset yhdessä populistirasistien kanssa, lippua ja puolustusvoimia rakastavat fasisteista siistiytyneet suoraselät trikolorinpolttajien, Pohjoisen separatistien kanssa rinta rinnan, isä Camillo samassa vaaliliitossa Pepponen kanssa, puhumattakaan sosialistien, eurooppalaisiksi sosiaalidemokraateiksi aikovien, ex-kommunistien, uuskommunistien ja puolueiden sisäistenkin kuppikuntien ryppyisestä rakkaudesta. Mutta vaaliliitossa on pysyttävä! Muutosta toivovat voivat ladata koneelleen pirteän punaisen ruudunsäästäjän, joka laskee päiviä, minuutteja ja sekunteja huhtikuun vaaleihin.

Naistenpäivää ja sairaalakassin pakkaamista

Ystävättäreni Rusetti lähetti minulle kuvan mimoosat muutama vuosi taaksepäin; näppäränä tietoteknisenä naisena hän oli läimäissyt kimpun skanneriin! Onnea kaikille neuvokkaille naisille!

Italiassa naistenpäivästä käytetään yleisesti nimitystä Festa delle donne, mutta kuten vanhan polven feministi, toveri Angelina muistuttaa, päivän oikea nimi on Giornata internazionale delle donne. Ei tässä järin ole aihetta juhlia, vaikka kaupallinen puoli tarjoaakin yhden päivän emansipaatiota, illallista tyttöporukalla, perhekalleuksiaan heiluttelevaa miesstripparia... Juhlimisen aiheettomuus kiteytyy ehkä parhaiten muutama päivä sitten kanavapujottelun lomassa näkemääni ay-liikkeessä melko korkealle pallille päässeen naisen haastatteluun: hän kertoi että koko pulju on pääasiallisesti miesten käsissä, koska miehillä ei ole perhettä. Siis, onhan heillä, mutta. Ehkä voisin kirjoittaa lastun naisten määrästä hallituksessa tai parlamentissä, mutta odotetaan nyt edes huhtikuun vaaleihin. Kerron sitten muuttuiko mikään.

Lähdimme kuitenkin naisväen kesken aamupäiväksi provinssipääkaupunkiin ostoksille. Minun ostoslistaani painaa sairaalakassin täydentäminen: Italiattaren ponnistin maailmaan elegantisti Kättärin yöpaidassa, mutta täällä täytyy ottaa mukaan omat vetimet. Siis: pari edestä napitettavaa yöpaitaa, aamutakki, tossut, verkkopöksyjä, siteitä, sukat, paperinenäliinoja, kertakäyttömukeja, paperisia lautasliinoja... Kätilöiden jakamassa ostoslistassa mainittu hunajapurkki antaa aihetta toivoa, ettei synnytyksessä edellytetä täyspaastoa (WHO:n suositusten vastainen, mutta monessa italialaisessa sairaalassa siitä huolimatta noudatettu käytäntö). Manteliöljystä odotan täsmällisempiä ohjeita: kelpaako Weledan välilihaöljy tai manteliöljy jonka parasta ennen -päivä on jo ummessa? Jos sillä hierotaan, saa minun puolestani olla viimevuotistakin.

(Kuten monet turhamaiset italialaiset rouvat, päädyin lopulta vinguttamaan visaa ja ostamaan aika hienon ja hintavan yöpaita-aamutakkikokonaisuuden. Stadin yöpaita saa puolestani olla vanunut vaaleanpunainen trikoo, mutta jos minun täytyy maksaa vetimistä, en kykene ostamaan torilta sataprosenttisesta polyesteristä ommeltua kauhtanaa jossa on nallekarhun kuvia... epäilen kärsiväni elinikäisestä prinsessasyndroomasta, analysoikoon ken kykenee.)

Kotikysely

Maurelita innosti: välillä myös arkkitehtuuria!

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet? Takan ja sohvan.

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi? Meillä ei ole mattoja: arkkitehdit ja astmaatikot ovat saaneet niistä vapautuksen ;) 3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet? Tyhjillään tai raunioina olevia rakennuksia korttelin sisällä. 4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta? Saippua rosterilautasella. 5. Mikä on kotisi viihtyisin huone? Koti on yhtä huonetta, eriytyneitä tiloja ovat vessa ja parvi. 6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta? "Olohuone" on kiva, siihen mahtuisi kuutio joka on noin neljä kolmekymentä kanttiinsa. Tilaa rajaavat vinossa olevat asiat: takka, punainen seinä, portaat parvelle. 7. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia? Etupatiota odottaa remontti, katto pitäisi lisäeristää... öö, onko se yksityiskohta? Kylmässä pinnassa rehottava kondenssihome ainakin on! Kirjoituspöytä lähti parvelta evakkoon ja sen tilalle kaavaillaan "lastenhuonetta". Sohvan voisi verhoilla uudelleen, mutta ei ehkä ihan nyt kun on taas vauva tulossa. 8. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne..) Kivitalo keskiaikaisessa vanhassakaupungissa, rehut siististi terassilla ruukussa. 9. Missä säilytät imuriasi? Talon ainokaisessa komerossa. 10. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen? No joo, mutta aina sitä pitää jotakin puuhastella. Lisää huoneita pitäisi saada, jo ihan siksi kun Tuppukylän hyvinvarustettuun saniteettiposliini- ja keraamisten laattojen kauppaan oli tullut uutuuskaakeleita. 11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita? Yksi kromikehyksinen iso seinäkello, yksi kultakehyksinen pyöreä peili, yksi kehystetty halpa painokuva Raffaellon enkeleistä. Italiattaren mielestä kuva esittää hänen kaksosystävättäriään: yhdennäköisyyttä on. 12. Petaatko sänkysi joka aamu? En, nostan peiton makuuhuoneen veräjän päälle tuulettumaan. Kyytiä homeille, kosteudelle, pölypunkeille!

Martedì Grasso

Karnevaalin loppu, Martedì Grasso eli rasvatiistai oli meillä nimensä väärtti. Sulttaani toki joutui töihin, me tytöt nautimme Italiattaren karnevaalilomasta pitkillä aamu-unilla ja telkkarin töllöttämisellä (Kaisa Rastimon Heinähattu ja Vilttitossu miljoonannen kerran), lounas nonnalla. Iltapäivän lapsi vietti terhakkaan seitsenkymppisen seurassa seurakunnan naamiaisjuhlissa Punahilkaksi sonnustautuneena ja palasi kotiin palkintopokaalin kanssa. Lapsen poissaollessa laitoin illallista siunaaman rauhassa, ja parempi niin, minua ei kannata tulla kepillä sohimaan jos kädessäni on kokkiveitsi ;) Perunateatterin taustamusiikiksi kaivoin nipun enemmän tai vähemmän rahisevia vinyyleitä, kuten isän kaksikymmentä vuotta sitten minulle omistuskirjoituksen kanssa antaman Cotton Clubin soundtrackin, Hairin Broadway-tulkinnan, Gershwinin Porgy and Bessin Miles Davisin instrumentaaliversiona, Pata Negran mainion flamencoblueskiekon Blues de la frontera… New Orleansin Mardì Gras ei varmaan yltänyt huipputunnelmiin sattuneesta syystä, vabbè, me yritämme parhaamme! Illan menu: Kirjava salaatti (lehtisalaattia, fenkolia, porkkanaa, maissia, kirsikkatomaatteja, retiisejä, bulguria). Kukin laittaa lautasella suolaa, oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa maun mukaan. Curryperunasalaatti (oliiviöljyssä ja madras curryssa wokatut perunasuikaleet jäähdytetään, sekaan puolikas sipuli, kapriksia, majoneesia ja jogurttia) Punajuurisalaatti (etikkapunajuuria, majoneesia ja jogurttia: italialaisten mielestä tosi eksoottinen. Vaivaton.) Patonkeja leipomosta: leikataan ei-ihan-poikki, viiltoihin valkosipuli-persiljavoita. Appelsiiniset lihakääryleet (kummitäti toi, ei tietoa reseptistä mutta ainakin salviaa, appelsiinia ja vasikanlihaa). Crepes Suzette (ohje aika tarkalleen tiiliskiviteoksesta Ranskalaisen keittiön salaisuudet; konjakki korvattu länsi-intialaisella tummalla rommilla)