Runotyttö

Paperivuorineuvos heitti kirjallisuuskyselyyn yllättävän vastahaasteen joka jätti hetkeksi sanattomaksi: viisi lempirunoani? Runoja? Totean että kirjahyllyssäni on vaivaiset kolme runokirjaa, niistäkö ammentaisin? Luenko runoja? Joo-oo, niitä runotorstain juttuja, ja omiakin olen kirjoittanut joskus teininä, toivottavasti niitä ainakaan ei kukaan löydä. Nyt siis kuitenkin kirjahyllyä esittelemään: Ensimmäinen kirja on Federico García Lorcan Andalusian lauluja, Matti Rossin suomentamana. Otetaan Serenadi: Joen rantamilla/yö kostuu hiljalleen/Lolitan rinnoilla oksat/kuolevat rakkauteen. Laitetaan siihen Risto Rauteen sävel. Samalta Neilikan levyltä voisinkin nimetä Arkisen laulun rakkaudesta, hei, nämähän ovat runoja, kyllähän minä runoja kuuntelen. Mutta Lorca pitäisi hankkia myös espanjankielisenä. Firenzessä jouduin kadulle joulun alla soitettuani suutani vuokraisännälle, ja uutta kämppää etsiessäni pääsin hätämajoitukseen japanilaisen kurssikaverin nurkkiin. Siellä vuokraemännän kirjahyllyssä oli Nerudaa alkuperäisenä ja italiannoksena samoissa kansissa, käyttäjäystävällistä, sanoisin. Toinen kirja: Bertolt Brecht runoja 1914-1956, suomentanut Brita Polttila (ellei toisin mainita). Renkaan vaihto: Minä istun maantien vieressä./Kuljettaja vaihtaa rengasta./En ole kernaasti siellä mistä tulen./En ole kernaasti siellä minne menen./Miksi minä katselen renkaan vaihtoa/kärsimättömänä? Lisää Brechtiä löytyy Anneli Saariston, Monna Kamun ja Liisa Tavin levyttämänä kiekolta Miten enkeleitä vietellään. Sellaista savuista huoria ja merimiehiä –meininkiä. Kolmas kirja on Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, suomentanut Arvo Turtiainen. Mutta tämänhän voisi lukea uudestaan! Neljäs kirja on lainassa, se on Kahlil Gibranin Profeetan italiannos. Sen vierestä, ihan muistista, otetaan ainakin suomeksi Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. Niin totta. Pitikö haastaa?

Junttura

Nelikuisena painat yhtä paljon kuin sisaresi vuoden vanhana. Tahdot jo ottaa kiinni maailman reunasta, puraista sitä kuolaisilla ikenilläsi.

Shit happends

saa aivan uusia ulottuvuuksia vaipattomassa perhe-elämässä. Ja eikun pyykkiin.

Kirjameemi

1. Kirja joka muutti elämäsi? En osaisi nimetä yhtä, monet kirjat ovat antaneet sysäyksiä pieniin kurssinmuutoksiin. Useammat kuin itsekään tietäisin. Maailmanparannuskirjoja par excellence ovat ainakin Ruokaa kaikille, No Logo, ja se Sahraminkin mainitsema Liedloffin Continuum Concept. 2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran? Pienenä tykkäsin Henryk Sienkiewiczin kirjasta Erämaan halki, jälkeenpäin luettuna se on kyllä hirveän rasistinen. Muita lapsuuden suosikkeja ovat Kaarina Helakisan Ainakin miljoona sinistä kissaa, Mildred D. Taylorin Ukkonen kuule huutoni mun, W. Ben Huntin Intiaanikirja joka oli minulla jatkuvassa lainassa Roihuvuoren sivukirjastosta. Siinä on valmistusohjeet mokkasiineista totemipaaluun. Ystäväni Pupumauku löysi sen jo aikuisella iällä minulle divarista, kiitos siitä. Useampaan kertaan olen lukenut Jorge Amadon Dona Florin ja hänen kaksi aviomiestään, Jean Cocteaun Oopiumin, Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman. Luen samoja kirjoja mielellään eri käännöksinä, ja hyllystäni löytyy Pikku prinssi kolmella kielellä (Petjalle terkut ;). Tuppukylässä ei ole kunnollista kirjastoa (divarista nyt puhumattakaan), ja varsinkin romaanien lukemista jarruttaa se että kirja pitäisi ostaa. Harvat romaanit ovat niin hyviä että niitä jaksaisi kahteen kertaan lukea. Olen sijoittanut vähät rahani mielummin käsikirjallisuuteen, suosituimpina aihepiireinä antropologia, arkkitehtuuri ja obstetriikka. 3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle? Vahvoja ehdokkaita ovat Raamattu ja koraanikäännös, joita en ole vielä lukenut kokonaan. Voisin myös lukea vanhempaa painosta, eli juutalaisten pyhiä kirjoja. Sivumäärä ratkaisee. Tai sitten jotakin hyödyllistä kuten espanja-italia -sanakirja kannesta kanteen opeteltavaksi. 4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi. (tai Ritan mukaan kirja, joka pistää pään pyörälle) Jorge Amado: Ilojen paratiisi. Bukowskilla on myös asennetta. 5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin? Toni Morrisonin Beloved on aika lailla murheellinen. 6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetun? Juuri nyt lukisin mielelläni päivitetyn version Pääomasta, se tipahtaisi hyllyssä Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyen historian ja Naomi Kleinin No Logon väliin. 7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun? Yhdentekeviä kirjoja on maailma täynnä, ja joillakin merkittävillä kirjoilla on saatu pahaa aikaan. En silti kannata kirjarovioita, ei se tieto vaan miten sitä sovelletaan... 8. Kirja jota parhaillaan luet? Asha Phillips: I no che aiutano a crescere (Saying No. Why It's Important for You and Your Child). Jäänee kesken, kyllähän pennuille voi ja ehkä täytyykin sanoa ei mutta jos jo ensimmäisten kahdenkymmenen sivun aikana törmää viisaisiin lausahduksiin vanhempiaan itkulla manipuloivista yhdeksänviikkoisista lapsista, voi äiti... 9. Kirja jonka aiot lukea? Lukemista odottavat Ina May Gaskinin Spiritual Midwifery ja Reggio Emilia -pedagogiikkaa käsittelevä I cento linguaggi dei bambini. 10. Haasta viisi bloggaajaa Tiina, Keksi, Paperivuorineuvos, Uniprojekti, riittänee.

Gremlins in memoriam

Olimme lähteneet viettämään sunnuntai-iltaa Huhtipojan kummitädin perheen maaseutuhuvilalle. Vierailu venähti rajuilman yllättäessä, ja kun saavuimme kotiin puoleltaöin kuulimme autoa pysäköidessämme kurjaa nau’untaa. Vastapäisen talon portailla makasi likomärkä ja likainen kissanpentu.

Kannoimme luisevan, kylmissään olevan otuksen kotiin, pesimme ja kuivasimme hiustenkuivaajalla, annoimme lääkeruiskulla ensi hätään sokerivettä, myöhemmin kerääjämaitoa. Kaapissa ei ollut mitään. Majoitimme löytölapsen kenkälaatikkoon. En uskonut sen selviävän yön yli, mutta aamulla minua odotti yllätys: potilas oli virkistynyt, siinä määrin että jouduin laittamaan henkilövaa’an painoksi kannen päälle konsultoidessani Ylisulttaania elikon sijoituspaikasta. Terassille, nyt ja loppuelämäkseen mikäli parempaa kotia ei löytyisi. Talomme takana aukeaa hylättyjen puutarhoiden viidakko, ja terassilta terassille kulkemalla pääsee ties mihin. Italiatar oli innoissaan, vaikkei saanutkaan koskea potilaaseen.

Lähdin kauppaan ostamaan lehmänmaitoa (koska kissanmaitoa ei kaupassa myydä) ja kissanruokaa, mikäli potilas osaisi jo syödä moista. Iltapäivällä terhakoitunut kissapoika pääsi eläinlääkäriin; aliravittu, kuivunut, gastroenteriitti, tulehdus hengitysteissä ja silmissä, huonossa kunnossa mutta elinvoimainen, lääkäri varovaisen toiveikas. Rääpäle sai antibioottiruiskeen ja glukoosiliuosta ihonalaisesti, ostin apteekista boorivettä ja vauvanruokaa. Kissa ei syönyt, otti vain vettä ja maitoa lääkeruiskusta.

Seuraavana aamuna en kuullut naukumista: potilas oli väsähtäneen näköinen, mutta otti aamumaitonsa ja virkistyi jonkun verran. Nesteytin säännöllisesti, puhdistin silmiä ja sieraimia.

Iltapäivällä kissa ei enää tullut minua vastaan, etsin ja löysin sen makaamasta nurkasta, häntä lattiakaivossa. Raatokärpäset olivat jo munineet, kissanrääpäle hengitti vaivalloisesti. Onneksi Italiatar oli jäänyt nonnan luokse. Soitin kummitädille, joka käytännön ihmisenä poisti kärpäsenmunat kamman, pumpulitupon ja denaturoidun alkoholin avulla. Nesteytimme ja silitimme kuolevaa, peitimme kopan harsolla etteivät kärpäset pääsisi lähelle. Lauloin kissanpennulle ehkä surullisimman laulun jonka tiedän: tuonen lehto, öinen lehto… Appiukon kuolemasta oli kulunut tasan viisi vuotta, ja samaan aikaan kumminserkun pikkukeskonen taisteli elämästään napolilaisen sairaalan keskoskaapissa; kaikki murhe on suhteellista, mutta kyllä minä silti yhden kyyneleen tirautin.

Kirkonkellot soittivat iltamessua, pääskyset lentelivät hämärtyvällä taivaalla. Kissa ei enää hengittänyt. Kuolema elokuussa on julma, raatokärpäsen toukat kuoriutuisivat noin kahdeksassa tunnissa. Lyhyen neuvottelun tuloksena sovimme että tytölle syötettäisiin pajunköyttä: elämän tosiseikoille on aikansa, kissanraatoja maantien varrella ja ruumiinvalvojaisia naapurustossa joutaisi näkemään myöhemminkin. Ehdimme kuopata pikkutiikerin ennen pimeän laskeutumista viidakkoonsa, appelsiinipuun varjoon.