...se siitä mihinkään kuollut.
Uhkaava pääkallo brittiLP:n sisäpussissa on koko lailla nostalginen, oltiin kakaroita eikä meillä ollut C-kasettisoitinta stereoissa, ei edes piuhaa levysoittimen ja kasettisoittimen välillä, laitettiin kasettisoittimen mikki kiinni kaiuttimeen ja äänitettiin jotain maukka perusjätkää, ssshh ssshh, äänitys käynnissä. Ihan kamalaa skeidaa siitä audiosta tuli mutta oliko sillä niin väliä, ei oltu hifistejä.
Tuppulasta maakunnan pääkaupunkiin ja toisiin tuppuloihin voi pienellä onnella ja aikataulujen sen suodessa matkustaa kaakkoisradan lättähatulla tai linja-autolla. Kaksi iltapäivää viikossa työmaaturvallisuuskurssilla provinssipääkaupungin keskustassa, viisi euroa bensiiniä ja kolme kuusikymmentä pysäköintimaksua kerralta puhuvat julkisen liikenteen puolesta. Sulttaani saa saattaa minut naapurikaupunkiin, jonka läpi ajaa aikataulunsa puolesta kivuttomin onnikka. Linja palvelee lähinnä yläkoululaisia, mutta muutama aikuinen mies on päätynyt laskuissaan samaan tulokseen kuin minä, ajanut autonsa seinään, menettänyt pisteet ajokortistaan kenties? Huomaan henkilöautonormittuneeni, kuten valtaosa tuppulalaisista. Appivainaa matkusti töihin linja-autolla kunnes aikataulut kääntyivät häntä vastaan.
Linja-auton pleksi-ikkuna on sisäpuolelta naarmuinen, ulkoa sateentuoman erämaan pölyn läikittämä, kerrosten välistä vesihöyryssä. Katselen sen suodattamaa maisemaa ja mielessäni siteeraan Minniä joka siteeraa Frank McCourtia: Te kirjoitatte joka hetki, koko elämänne. Jopa unissanne te kirjoitatte. Kun kävelette tämän koulun käytävillä, tapaatte ihmisiä ja kirjoitatte koko ajan ajatuksissanne. Kolmessa vartissa tunnelma vaihtelee huikaisevan kauniista murheelliseen; peltojen punainen multa on vasta aurattu, oliivilehdoissa puiden juurelle punaisen mullan vastaväriksi ovat nousseet kellanvihreät kukat. Superstradan rinnalla kulkee complanare, sen pengertä ajaa vanha mies vaaleanpunaisella naistenpyörällä, tarakallaan pieni kuokka. Tienristeyksessä aleppomäntyjen alla vähäpukeinen afrikkalaisnainen lämmittelee peltitynnyrissä palavan tulen äärellä, vieressään valkoinen muovituoli johon voi istahtaa odottamaan asiakkaita. Jos maailma on näkkileipä, tunnen silti olevani sen voidellulla puolella.
Jälleen kerran mediassa mekkaloidaan laista 194. Laki jota vastustetaan, puolustetaan ja käytetään poliittisena keppihevosena säätelee oikeutta lailliseen raskaudenkeskeytykseen. Yleensä lain nostavat esille henkilöt, joita asia ei henkilökohtaisesti kosketa; paavi, Giuliano Ferrara...
Lääkäri voi omatuntoonsa vedoten kieltäytyä kirjoittamasta reseptiä ns. katumuspillerille, apteekkari voi omatuntoonsa vedoten kieltäytyä myymästä sitä. Varmuuskumeja sentään myyvät, vaikka hurskaimmat eivät laita 24/7 automaattia apteekin ulkoseinään. Jos ei kestä pikkukaupungin apteekkarin uteliasta tahi moralisoivaa katsetta, voi kumit hakea naapurikaupungin piazzan tupakkakaupasta tai Lidl'istä. Kahta työtä tekevä julkisen sairaalan lääkäri voi kieltäytyä omatuntoonsa vedoten tekemästä raskaudenkeskeytystä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ja tehdä niitä yksityisklinikalla tiistaisin ja torstaisin.
Oma poliittinen linjanvetoni lakiin 194 on seuraava:
1) Kannanotot henkilöiltä joita asia ei henkilökohtaisesti koske, miehiltä ja virallisesti selibaatissa eläviltä papeilta, munkeilta ja nunnilta, ovat äärimmäisen epätoivottavia.
2) Tekevälle sattuu, mutta siitä huolimatta ei-toivottujen raskauksien määrä Italiassa on liian suuri siihen nähden että elämme sentään vuotta 2008.
3) Jos ja kun huomaa kumin puhjenneen, pitäisi katumuspillerin saaminen olla yhtä varmaa Canicattìssa kuin Milanossa.
4) Perheen puolesta puhuvien poliitikkojen tulisi tarjota todellinen vaihtoehto raskaudenkeskeytykselle, ei ainoastaan lämmintä kättä, Herran siunausta ja lakia joka takaa naiselle oikeuden synnyttää anonyyminä ja jättää vastasyntynyt sairaalaan. Lapsen pitämisen tulisi olla taloudellisesti mahdollista teiniäidille, pätkätyöläiselle, yksinhuoltajalle, kaksilapsiselle perheelle joka elää alle köyhyysrajan.
_______________________________
Jälkikirjoituksena lisättäköön ettei ns. katumuspillerin reseptin kirjoittamisesta kieltäytyminen ole laillista; tätä eivät tosin tiedä kaikki lääkärit, saati mielivallan uhriksi joutuneet naiset. Valmiin ilmiantokaavakkeen saa netistä.
Carlo Rubbia loihe lausumaan eilisessä AnnoZerossa sen mitä minäkin ääneen ajattelin; ei ydinvoimaa kansakunnalle joka ei selviydy edes tavallisesta yhdyskuntajätteestään.
Uskon kuuluvani IKEA-sukupolveen, päätellen ruotsalaisen kalustejätin prosenttiosuudesta sisustuksessa, jälkikasvun sukupolvesta nyt puhumattakaan; uinuvat ikeasängyssä ikealakanoissa ja osaavat käyttää ikea-avainta alle kaksivuotiaina. Oman lapsuuteni vietin Marimekon, Artekin, Lundian ja Muuramen merkeissä, eikä IKEAa toki ollut olemassakaan, ainakaan Suomessa. Ensimmäiset piirustuspöydän kallistuvat pukkijalat isä toi toiviomatkalta länsinaapuriin, mutta ne ovat jääneet Suomeen yhdessä naruviivaimen ja muun hankalan käsinpiirtämiseen liittyvän tussisuhrun kanssa. IKEA on lainannut ellei peräti kopioinut aiemmasta skandinaavisesta muotoilusta paljon; mitä muuta Ivar onkaan kuin vanhaa varastolundiaa, jolla aikoinaan sisustivat kotejaan sekä vanhojen kulttuuriperheiden taistolaiskakarat sekä tiemmä jokunen työläistaustainen demarikin, sitten hyllyistä tuli juukelin kalliita ja ne jäivät vakivaraistuneiden vanhojen pierujen kalusteeksi nuoremman polven rynniessä IKEAan...? Nykyisellä Lundian hinnalla saisi ehkä jo ns. kunnon kalusteen, mikäli sellaisia sattuu tältä planeetalta vielä löytymään, antiikkihuutokauppoja ja roskalavoja lukuunottamatta.
Italiassa IKEA on kompannut pientä sosiologista vallankumousta, kun aiemmin nuoret sisustivat opiskelijaboksinsa sillä mitä sattui vuokraisännältä jäämään, hetekoilla ja muovituoleilla lähinnä. Opiskelu oli tilapäinen vaihe elämässä ja kaikki resurssit keskitettiin lopulliseen päämäärään, oman kodin rakentamiseen ja avoliittoon sitten kun oltiin valmistuttu ja päästy leivänsyrjään kiinni, kokonaisuuksina ja huone kerrallaan myytäviin tyylikalusteisiin joihin joko oli varaa tai sitten odotettiin, lykättiin tulevaisuutta eteenpäin ellei ns. pakottava syy nopeuttanut avioitumista mahdollisen häpeänkin uhalla. Etelässä tämä on yhä ihanne mutta totuus toisenlaista: yliopistossa roikutaan vuosikausia koska suhteellisen huolettoman opiskelijaelämän jälkeen odottaa suhteellisen tulevaisuudeton prekariaatin elämä, hyvinvoinnin marginaalia on ehkä sen verran että tilapäistäkin voi ryhtyä laittamaan nätiksi... koska tilapäinen kestää puolen elämää. Sitten ne raahaavat Ivarinsa ja Paxinsa saman katon alle, elävät susiparina kuin Pohjois-Euroopassa ikään.
En ole super-, iper- saati discount-tyyppiä, pikemminkin lähikaupan kannattaja. Minun on vaikeaa ymmärtää niiden perusteita jotka ajavat viisikymmentä kilometriä ostaakseen jogurttipurkin jonka hinta on kymmenen senttiä alle lähikaupan hinnan, ja minua rauhoittaa tietoisuus siitä että jos lähikauppias ei pääse työvuoron aikana vessaan, on hän itse tehnyt sen valinnan. Näyttääpä kerkiävän, kahville ja tupakallekin, isäänsä en ole enää nähnyt tiskin takana mutta siitä pienestä pojasta joka auttoi kassalla on venähtänyt roteva äijä. En siis ollut vielä käynyt Tuppulan uutukaisessa avajaisillaan liikennekaaoksen aiheuttaneessa Lidl'issä, suhtaudun koko konseptiin pidättyväisesti, sitten kuulen uutisista että Barin IKEA on irtisanonut, anteeksi, jättänyt pätkätyösopimuksen uudistamatta viidellekymmenelle työntekijälleen ja toinen mokoma on töissä ilmaiseksi nauttimassa mahdollisuudesta luoda itselleen ura opettelemalla IKEA-kauppiaan ammattiin, no helev***, mentäisiinkö Lidl'iin ostamaan tarjousvihkosessa komeileva kolmipaikkainen retrotyylinen leivänpaahdin?
Omalletunnolleni vajaassa neljässäkymmenessä vuodessa kertyneet kodinkoneet:Tulikohan siihen nyt kaikki? Olisikohan tässä meemiin ainesta?
Matkalla postitoimistoon laskuja maksamaan huomasin että jostain oli jäänyt ylimääräistä bitumisoraa, siitä vain löyhästi nakataan lapiolla kuopan täytteeksi katukiven ja asfaltin väliin. Niitä länttejä oli kujalla pitkin ja poikin. Eilinen kissavainaa oli sentään korjattu pois silmistä, ja niistä varsinaisista katutöistä...
Muuten päivä on nätti ja aurinkoinen.
Koneen kuva-arkistoja penkoessani vastaan tuli tämä italialaisen postimyyntifirman kataloogista skannaamani kuva, jonka mielin kanssanne jakaa. Hmm hmmm.
Hallitus kaatuu, ei kaadu, kaatuu, tällä kerralla sittenkin.
Tunnen Suomesta erään joka on nyt kateellinen.
Minun täytyy tunnustaa, ihan oikeasti, että pidän työstäni.
Puhdas tila on ihanaa, julkisivut ovat vaikea asia, nyt pöydällä on ihana työ eli korjausrakennuskohde jossa kolmessa erässä, kolmesta eri sisäänkäynnistä mitattu ja vasta cadissa salapoliisintyönä yhtenäiseksi saatettu tila huone huoneelta, holvi holvilta longertelee korttelin sisällä pilkistäen oviaukon verran kahdelle kujalle ja alle kymmenen metrin julkisivunpätkän verran pienelle piazzalle. Piazzan puoleisella sivulla saa miettiä olohuoneen ja julkisen olohuoneen kohtaamista, kaiken saa keksiä itse sillä tämänhetkisillä autotallin saracinescoilla ei ole mitään historiallista arvoa. Mielikuvitukselle asettavat rajansa ainoastaan hyvä maku ja museovirasto, ja tuskin osaan edes kuvitella mitään sellaista joka loukkaisi museoviraston tunteita. Olen restaurointikiltti ja melko nöyrä vanhaa kaupunkitilaa kohtaan. Taidan hakea inspiraatiota vastapäisen entisen luostarin munkkikammioiden perspuolesta.
Mittapiirustus roikkuu kotona porraskaiteen vaijeriin pyykkipojalla kiinnitettynä, katselen sitä imettäessäni jo isoksi kasvanutta poijjanjuntturaa päiväunille ja kuvittelen: käytäviä, ikkunoita, tulisijoja, epäsuoraa valoa, avaan ovia, suljen ovia.
Hankin anoppivainaalta perityillä supermarketin kanta-asiakaspisteillä omatunnolleni turhan kodinkoneen, jogurttikoneen jossa hapanmaitotuote on omissa kannellisissa annoskokoisissa lasipurkeissaan siististi järjetyksessä. Tähän mennessä on jogurtti kodissamme tehty perinteisemmillä metodeilla, villapeittoon käärityssä kannellisessa lasipurkissa.
Jogurtin onnistumiseen vaikuttavat paitsi olosuhteet, jogurtin vanhemmat. Ensimmäinen koneellistettu koe-erä loppiaisen vastaisena yönä meni poskelleen, joko siksi että juurena käyttämässäni Fagen jogurtissa olivat maitohappobakteerit kanttuvei, jääkaappilämpöisen maidon laittaminen niin kuin koneen käyttöohjeissa suvaitaan oli vallitsevissa olosuhteissa liiallista optimismia kun neljänkymmenen asteen saavuttaminen 13W teholla huonosti eristetyssä kodinkoneenrimpulassa huoneenlämmön ollessa viittätoista kestää perstuntumalta noin viikon, tai viimeisenä selityksenä se että jogurtti järkyttyi maanjäristyksestä. Ei pitäisi, kreikkalaisen luulisi tottuneen, tai sitten tuhannet emännät Peloponnesoksen niemimaalla kirosivat samaa asiaa vilkaistessaan sunnuntaiaamuna uuninpankolla pönöttävään jogurttitiinuun. Teoreettisena vaihtoehtona koneen vihkonen mainitsi vielä maidosta löytyvät antibiootit, mutta sitä vaihtoehtoa en halua edes harkita.
Toisessa erässä paritin tavallisen muovipullossa myytävän pastöroidun homogenoimattoman tuoremaidon liekö Granarolon Parmalatin Kyrin kanssa: lopputulos oli syötävää mutta juoksevampaa ja viskoosisempaa kuin alkuperäinen. Epämiellyttävästi muistutti viiliä, jota en järin ole kaipaillut.
Kolmas kerta toden, sanovat, Yogurt Intero Fattoria Scldasole da agricoltura biodinamica. Purkin kyljessä seisoo lactobacillus bulgaricus, hei, tämähän on bulgarianjogurttia.
Onni on upottaa aamulla lusikka täyteläiseen, lohkeavaan jogurttiin.
Jotain hyvääkin on vuonna 2007 tapahtunut: saimme uuden ystävän, tai siis kolme uutta ystävää koska uusi ystävä toi mukanaan kuvioihin kaupanpäällisiksi miehen ja pojan. Uusi auto on päivittäisen ilon ja mielihyvän lähde, siinä määrin kuin auto nyt voi iloa ja mielihyvää tuottaa. Ohuesti raskaiden arkivelvollisuuksien päälle levitettynä.
Olen yrittänyt selvittää itselleni uuden ystävän ilmestymisen dynamiikkaa, siinä täysin onnistumatta. Ilmestyi studiolle läppäri kainalossaan ja pikkuhiljaa asettui taloksi. Puoliso on harvasanainen romanialainen kokki; pitkät tauot keskustelussa eivät minua henkilökohtaisesti pelota, sillä olen nähnyt hiljaisia miehiä ennenkin vaikkei niitä ihan lähisuvussa olekaan. Kohtaamme syömisen, albanialaisen grapan ja shakkiturnausten merkeissä. Poika on Huhtipoikaa vajaa vuoden vanhempi, eivätkä nuoret miehet ole vielä päässeet yksimielisyyteen siitä kumpi heistä on pomo. Tuuppivat toisiaan, ja minä ihmettelen ärhenteleviä urosgorilloita sivusta seuratessani miehisyyden biologista puolta.
Mitä joulunviettoon tulee, ihmiset voi karkeasti kategorisoida joulu- ja eijoulutyyppeihin, ja joulutyypit jakaa seimen tai kuusen kannattajiin; vietettäköön joulu, lasten mieliksi, joulupukilta ei ole odotettavissa ihmeempiä ja pakollisten lahjojen määrä on rajoitettu minimiin. Kuusi-seimikiistassa olen selvästi lähempänä tavoitettani kuin koskaan, sillä viime kesänä heitteillejätetystä kuusesta ei koristeeksi ole, jääköön pihalle. Tämän vuoden seimi on palannut alkuperäiselle paikalleen takan hyllylle, sillä vaikka figuurien enemmistö on jo viime vuonna vaihdettu lapsirasitteen takia perulaisista saviukkeleista tanakkaan kiinalaiseen muoviin, olen silti jo joutunut kertaalleen liimaamaan Melchiorin pään takaisin paikoilleen pikaliimalla. Murjaanien kuningas parka, onneksi kukaan ei nielaissut lattialta kierimästä löytynyttä maurinpäätä.
Olen saanut mellastaa vapaasti seimityömaalla, ja se näkyy itse pääkohtauksen, Pyhän perheen ympärille kasvavista teemarönsyistä: paimenet ovat yläniityllä, Itämaan tietäjät vielä matkalla sillan tuolla puolen, syntymäluolan vuorta kruunaa kultainen linna johon ei liity henkilöhahmoja mutta kunhan hänessä on, komea kuitenkin. Tämän vuoden uusi henkilö on kaivolta vettä kantava neito, ja vielä olisi tilaa ainakin pyykkärille ja juoppolallille. Lisää kuvia luvassa... ehkä...
On yleisesti tunnettua että lapset päivähoidon aloittaessaan sairastelevat enemmän, mutta sairaalakeikka viiden hoitopäivän jälkeen ylitti hurjimmatkin odotukseni. Huhtipoika meni perjantai-iltana nukkumaan hyvässä päiväjärjestyksessä, näennäisen terveenä ja hyvinvoivana, mutta heräsi puoleltaöin haukkuvaan yskään ja ilmeiseen hengitysvaikeuteen. Ensimmäisenä epäilin oksennusta, vierasesinettä jos vaikka epähuomiossaan olisi syönyt tyynyn, ja koska Italiatar oli jo unten mailla katsoin viisaammaksi lähettää miehen poikineen yön selkään, ensin Tuppulan ensiapuasemalle, sieltä lähikaupungin sairaalaan jossa lastenosasto. Rauhoittavien puhelinsoittojen, adrenaliinin, kortisonin, sormeen nipistetyn saturaatiomittarin ja pojan virallisen hoitoonoton jälkeen järjestimme vuoronvaihdon; Italiattaren kummisetä sairaalaan, Sulttaani kotiin ja minä takaisin sairaalaan jossa vapautin kummisedän. Miten kuljettaa joen yli kaali, susi ja vuohi veneellä jossa on paikka vain yhdelle kerrallaan. Sairaalakassiin yöpuku, aamutakki ja tohvelit, luulen meneväni yhdeksi yöksi ja unohdan käsisaippuan, vessapaperin, hammasharjan.
Italialaisessa lastensairaalassa on aina mukana äiti, paitsi siis tietenkin terveillä täysiaikaisilla vastasyntyneillä jotka saavat sairaalakohtaisesti taistella oikeudestaan äitiin. Äidit vaihtavat vaipat, ruokkivat, lääkitsevät, mittaavat kuumeen, pitävät kukin sylissään pientä tai isompaa joka sanoo ai. voi. Michelangelon Pietàn asennossa. Hoitajat komentavat äitejä: aerosolilääkitys on annettava vaikka väkisin, Rouva, se on lapsenne parhaaksi, haluattehan että lapsenne paranee? Äidit eivät ymmärrä, äidit ovat moraalisesti heikkoja lapsen itkun edessä. Lääke on annettava kello 15, se tarkoittaa kello kolme, hyvät rouvat, sijatkaa taivaan tähden vuoteenne nyt sillä Ylilääkäri on tulossa kierrokselle.
Pojan hengenkulku paranee nopeasti, kurkunpäätulehdus valuu alempiin hengitysteihin ja muuttaa muotoaan kaiken tukkivaksi rääksi. Iltapäivällä työvuorossa on optimistinen lääkäri joka lupailee kotiinpääsyä seuraavaksi päiväksi, aamulla varovainen joka haluaa pidentää tarkkalua vielä vuorokaudella. Emmehän voi lopettaa kortisoniterapiaa yhtäkkiä, emmehän voi jatkaa kortisoniterapiaa kotona, pitää olla vielä yhden yön ajan tarkkailussa ilman kortisonia? Kuka on antanut teille luvan lopettaa kortisonin? - No se kaljupäinen kolleganne. Olankohautuksia. Ilman kortisonia yskä pahenee yöllä, soitan paikalle hoitajan ja kysyn pitäisikö lääkitä, Siitä keskustelette huomenna tohtorin kanssa. Harkitsen hätäsuunnitelmaa, mahdollisuutta kietoa pojan huopaan, kävellä ulos osastolta ensiapuasemalle.
Neljän sairaalassa vietetyn yön jälkeen paluu kotiin.Huhtipoika suhtautuu hoitoputkeen lykkäämiseensä varsin tyynesti; aamulla tarhaan viedessä vilkuttaa isälle ciao ciaot ja yhden aikaan haettaessa kipittää noutamaan tulleen äidin luo ilman suurempia tunteenkuohuja, nostattaa itsensä syliin mutta maahan laskettaessa lähtee taas matkoihinsa. Tällaisen työn minulle hankkivat, tuumaa, puolipäiväisenä leluja siirtelemässä. Vastuuntuntoisena hän hoitaa hommansa.
2. Muistan väärin karatekilpailun alkamisajan ja totean taittavani vartissa matkan piazzalta Tuppulan urheiluhallille jalan, lastenrattaita työntäen. Aika hyvä aika. Illalla nenä menee tukkoon ja kurkkukipu iskee. Bucarest United syöttää friteerattuja neulamuikkua vastaavia sekä vino novelloa.
3. Huhtipojan ensimmäinen tarhapäivä. Äitiä tarvitaan studiolla.
4. Huhtipojan toinen tarhapäivä. Ylistän nenänpesukannua.
Nyt vain ihmettelen missä fiktioiden ihannenaiset piileksivät, kun ei tältä istumalta tule mieleeni muita kuin Jessica Alba geenimuunnellun X5-452:n roolissa.
Lapsi käyttäytyy yllättävästi, ei kuuntele, ei tottele käskyjä, ei harkitse hetkeäkään ennen hyppäämistään pää edellä vaaraan. Tuo tyyppi olisi Continuum Conceptin viidakossa kävellyt suoraan jaguaarin kitaan, muun yhteisön varoittavaa esimerkkiä tarkkailematta. Lapsi ei ole hetkeäkään paikallaan, ei hetkeäkään hiljaa. Ei sovi kerrostaloasuntoon.
Wahlgrenin ämmä sanoo että lapsen voi antaa puraista saippuaa, se maistuu pahalta eikä lapsi tee sitä toiste. Mikä näitä minun kakaroitani vaivaa? Onko edes tilastollisesti mahdollista ettei Wahlgrenin ämmälle ole sattunut pesueeseen yhtään rikoksenuusijaa?
Lapselle pitää aina selittää kiellot ja käskyt, lapselle ei koskaan saa selitellä kieltojaan ja käskyjään, lasta ei pitäisi kieltää tai käskeä. Hei, oletko nähnyt Supernannyn? Tänään koirakoulussa opetellaan liikkeestä pysähtymistä. Miksi viisivuotiaani ei ole vielä oppinut sitä?
Vaistovanhemmuus. Esiäitien ääni huutaa: tukkapöllyä, tukkapöllyä!
Kun meillä on tuo AC/DC. - Mikä? - Toimii sekä tasa- että vaihtovirralla, ei pysähdy hetkeksikään.
