Hedelmät ovat painavia. Vajaan kymmenen kilon vauva ja neljä kiloa appelsiineja, voin ottaa rattaat tai auton mutta silti koko lasti pitää kantaa portaita ylös. Pikainen vilkaisu Citroen C1:n tavaratilaan: tuonnehan mahtuisi juuri ja juuri se appelsiinikassi. Emme ole vieläkään ostaneet uutta kärryä, mutta vähän appelsiinikassia isompi se saisi olla.
Multitasking-testin suoritat seuraavasti: 1) Anna miehelle joku yksinkertainen tehtävä: lattian lakaisu, perunan kuoriminen tai imurointi käyvät mainiosti. 2) Puhuttele miestä. Jos hän keskeyttää toimensa joka kerta vastatakseen, ei hänen käyttöjärjestelmänsä tue multitasking-toimintoa.
Tiettävästi useat naiset pystyvät samanaikaisesti juoksemaan, kusemaan ja kutomaan sukkaa, jotkut jopa imettämään lasta kantoliinassa siinä sivussa. Jos samalla laittaa telkkarin tai stereot päälle, on kyseessä vapaa-ajan toimintoja lähenevä kotityö. Syntyvä ajansäästö on huomattava.
Aamuyöllä Automies herää. Mutta... sehän on...
Taidetakojan tekemä rautainen kirkkovene ruokasalin katossa!
Perheen peltilehmä vetää viimeisiään, tai odottaa suurta remonttia joka ajopelin arvon huomioiden tuskin kannattaa: akku latautuu juuri sen verran mikä riittää starttimoottorin pyörittämiseen, ja mikä tahansa ylimääräinen sähkönkulutus kuten takaasin vastusten pitäminen päällä aiheuttaa sen että seuraavassa startissa työnnetään. Toinen pakkivaloista ei toimi, kytkinvaijeri on löystynyt, pakoputki on vähän poikki, pulunkakka on syövyttänyt maalin. Kori on klommoinen joskaan ei ruostunut, ja sivupeilit on menetetty kovassa pelissä jo vuosia sitten. Italialaista tarinassa on se, että auto läpäisi katsastuksen ilmankin. Renkaat on vaihdettu vuosi sitten, moottori periaatteessa ok. Uuteen Euro4:n vaihtaessa saisi 800€ tapporahaa ja 3 vuoden helpotuksen autoverosta, oh, mikä oiva täky!
Yleensä pyrin hoitamaan asiani jalan, kaupunginmuurin sisäpuolella tai sen välittömässä tuntumassa, mutta tyttären karate ja erilaiset joulujuhla/karnevaalikeikat kangaskaupassa edellyttävät samoilua asutuksen laidoilla, siellä missä omakotitalot vaihtuvat teollisuusalueeseen, oliivipöpelikköön ja autokauppoihin. Tavallinen lähtöproseduuri noudattaa seuraavaa kaavaa: ujuttaudun lapsi liinassa auton ja seinän väliin, avaan pelkääjänpuoleisen oven, laitan vauvan takapenkille turvaistuimeen, kurottaudun avaamaan kuljettajanpuoleisen oven sisäpuolelta sillä se ei aukea avaimella eikä nyt edes ilman avainta kun kahva irtosi. Toinen etupenkeistä kallistuu ainoastaan niin että vetää taikavaijerista samanaikaisesti kun työntää namikkaa: istutan Italiattaren veljen viereen omaan istuinkorokkeeseensa ja vöihin, istun ratin taakse, käännän avainta sytyttämättä valoja, kutsun kellosepän työntämään. Kotiportin edessä viettää onneksi loiva alamäki.
Harvassa perheessä vaimoa pyydetään päättämään autohankinnassa; olen imarreltu luottamuksesta, ja samanaikaisesti vilpittömän hämilläni siitä että joku voi kaivata minun neuvojani autoasioissa. Luki se eilen parturissa autolehteä, ja oli aidon innostunut uudesta miehisestä smalltalk-aiheesta. Kun ei sitä kiinnosta potkupallokaan, eikä aina voi puhua politiikasta, hardwaresta ja softwaresta.
Tekisi mieli viisiovista, ilmastointilaitetta, ohjaustehostinta, sivupeilejä mikäettei. Urbanistiikka asettaa rajansa peltilehmän mitoitukselle. Silkkikalsarityttönä ymmärrän nahkaverhoillun ohjauspyörän ja vaihdekepin nupin aiheuttaman taktiilisen mielihyvän, mutta jos alan höpistä niistä tositarkoituksella, olen viettänyt liikaa aikaa autosivuilla.
Sarilta osittain kopioiden:
Vuoden paras investointi: Ompelukone ja saumuri. Alle tuhannella eurolla saa vain leluja, mutta kelpaavathan nuo kodinsisustustekstiilien ja lastenvaatteiden ompeluun, ja vaikka kuulunkin pilkunnussijoiden sukukuntaan, en silti ole mikään petjajäppinen ;)
Vuoden paras tekele: karatekimono metrin mittaiselle karatekalle. Ovat kehuneet muutkin kuin minä itte.
Sulttaanin vuoden urotyö: lopetti tupakanpolton, kerrasta poikki, yhdessä Runoilijan ja Asianajajan kanssa.
Huhtipojan vuosi: Masuelämää komen ensimmäisen kuukauden ajan, sen jälkeen vauvaelämää kasvavalla vuorovaikutusintensiteetillä.
Italiattaren vuosi: Otti kunnialla harteilleen isosiskon roolin, muutti omaan sänkyyn, jatkoi maternassa, aloitti karaten, oppi lukemaan ja kirjoittamaan.
Vuoden kirja, konsertti, elokuva: No comment. Kävin Huhtipojan syntymää edeltävänä vaalipäivän iltana katsomassa Nanni Morettin Il Caimanon, leffa oli paska ja suppareita oli vartin välein.
Tuppulan kesäkonserttitarjonta oli tympeää ja volyymiltään tasapaksua pizzicaa, paras tapahtuma piazzalla oli jalkapallofinaali.
Paras lukemani kirja oli joulupukin vuoden 2005 puolella tuoma Jeffrey Eugenidesin Middlesex, suomennettu 2003, muut lukemiset ovat pikemminkin työjuttuja eikä niitä kait lasketa taide-elämysten piiriin.
Vuoden TV-tarjonta: Albero Azzurro, Melevisione, Gino il Pollo, Dr. House, TG3
Vuoden hittibiisi: Loituman Ievan polkka.
Vuoden ruoka: pane e pomodoro.Vuoden vieraat: Muori, Kukkosen kanat.
Noususuunnassa: asukastiheys.Laskusuunnassa: Ford Fiesta.
Vuoden sisustusuutuudet: prinsessaikäisen Italiattaren makuun vetoava vuoteen hyttysverkko ja D&G –henkinen ruokailuryhmän verhoilu.
Vuoden ajatus: Arjenhallinta? Arkea ei voi hallita, korkeintaan sitä pystyy ennakoimaan ja kanavoimaan. Luonto ei siedä tyhjiötä, lopussa kaaos voittaa ja rehevä viidakko kasvaa hautojemme ylle.
Italiassa myydään 1-3 -vuotiaille kasvumaitoa, ja etikettiä silmäilemällä olen todennut sen olevan rasvatonta tai vähärasvaista maitoa johon on lisätty sitten kaikenlaista, hyvistä kasvirasvoista aina vitamiineihin ja sokeriin.
Kuukautena muutamana on Mellin aloittanut ärhäkkään mainoskampanjan uudelle kasvumaidolleen, joka kuulemma auttaisi vahvistamaan lapsen immuunipuolustusjärjestelmää. Mainoksen teksti kuuluu suunnilleen näin: aluksi olet suojellut lasta maidollasi ja sen jälkeen jatkanut, joko omallasi tai tuttipullolla. Nyt kun hän on yksivuotias, miksi lopettaa? Appunto, vastaan, perché smettere?
Mainos ei kerro sen tarkemmin mitä taika-ainetta maitoon on lisätty. Minusta peräti kummallista on se, että arvon tohtorit Aamuteeveessä uskaltavat arvata ihmisenmaidon immuunisuojan loppuvan kuuteen kuukauteen, mutta että pullosta saisi.
Ihmisenmaito on lajispesifiä. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta minulle se oli aikoinaan suuri oivallus. Listasin kollegoita: on lehmänmaitoa, kissanmaitoa, hiirenmaitoa, valaanmaitoa, lepakonmaitoa, vesinokkaeläimen... – Kulta, mikä on kummallisin nisäkäs joka sinulle tulee mieleen? – Sinä.
Aamun sarastus kajastaa makuuhuoneeseen oviaukon verhotangon ja katonharjan välistä; katselen vuoteessa välissämme jötköttävää tasaraitaista toukkaa ja mietin, eikö yleisessä järjestyssäännössä ole kielletty olemasta noin nättejä. Nukkuvan lapsen kasvot ovat sileät, pyöreät, levolliset.
Yhdeksänkuinen juttelee: äii-ti, ta-ta, äi-jä-jä-jä. Ihan tosi, olet äijän näköinen. Neljä hammasta, persoonallisesti kuitenkin alaykköset ja yläkakkoset, suuta täytyy vääntää että saa narskutettua hampaita yhteen.
Kylläpäs pojalle ruoka maittaa, ihmettelemme. Kaikki tähän mennessä tarjoamamme on kelvannut ja lautanen syödään yleensä tyhjäksi. Ei muistuta lainkaan siskoaan, pikemminkin labradorinnoutajaa... anteeksi, kulta, jos vertaan sinua koiraan, se oli rakas koira. Hyväluontoinen, hyväruokainen, itsepäinen, näetkös, yhtymäkohtia riittää.
Yhdeksänkuinen tarkistaa äidin sijainnin nukkuessaankin noin kahdenkymmenen sekunnin välein, ja havahtuu näennäisen sikeästä unestaan jos yöllä yritän hiipiä vessaan. Vasta aamun koittaessa uni syvenee niin että pääsee keittämään kahvit, ripustamaan pyykit kukaties. Puen kantoliinan aamulla ylleni, ja yleensä riisun sen vasta yöpukuun vaihtaessani. Poika nostetaan liinaan, lasketaan lattialle, hetki ryömimistä, takaisin liinaan kun äidinkaipuu iskee, istutetaan hetkeksi syöttötuoliin kun käsitellään kuumaa vettä ja teräviä veitsiä, annetaan syliin jokaiselle vapaaehtoiselle. Poika ei ole pikkumainen seurastaan, vain isonsiskon kummisedän jeesusparta saa alahuulen mutrulle. Parta ajetaan joululoman lopulla mutta uusi naama epäilyttää vielä entistä enemmän: e voi chi minchia siete?
Sisko opastaa pikkuista Teletappien maailmaan: hetki telkkarin äärellä, edessä peltinen panettonerasia josta voi noukkia junaradan pätkiä TV-naposteltavaksi. Äiti kirjoittaa.
Joululoma vietetty kotiarestissa kuumeisten räkänokkien kanssa; vauvalehtien mainoskuvat joissa tyytyväinen äiti imee niistovärkillä räkää seesteisen rauhallisen vauvan pikkunenästä lienevät photoshopilla tehtyjä, sillä tosikuva kaarella huutavasta pikkuihmisestä jota neljä raavasta miestä pitelee paikallaan tuskin myisi. Italiatar teki tuttavuutta napolilaisen lastenlääkärin kanssa ja sai elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin, mahdollisesti vielä turhaan mutta saumaa napolilaiselle nieluviljelylle ei vanhan vuoden viimeisinä päivinä ollut.
Aiempien postiseikkailujen säikäyttämänä ehdimme jo olla huolissamme suomalaisen joulupukin paketin kohtalosta. Saapumisilmoitusta ei löytynyt kodin eikä studion postilaatikosta. Mysteeri ratkesi vasta kun kohtasin tupakkakauppiaan piazzalla: siellähän paketti, hyvässä tallessa. Lähikauppias palvelee yhteisöä.
Joulupukki toi meille uuden Peugeotin. Pippurimyllyn.
Peugeotin sivulla suitsutetaan ylvään ranskalaisesti: Plus de 160 ans après, le moulin Peugeot est toujours
Uutena vuonna Napolissa on tapana heittää ikkunasta kadulle kaikenlaista vanhaa roinaa. Uudenvuodenaatto alkoikin sillä että rautainen persiana, ikkunasäleikkö, irtosi ikkunaa avatessa ruosteisista saranoistaan ja putosi. Onneksi alle sattui vain klaanin esikoistyttären pyykkiteline, koira ja auto säästyivät.
Terveisiä Vesuviuksen juurelta, hyvää Uutta Vuotta ympäri palloa!
Angelo-eno omistaa tontin Napolin provinssissa. Enon tontilla on kaksi paritaloa; toista taloa asuu eno vaimoineen sekä poika perheineen, toista tyttäret puolisoineen ja lapsineen. Poika tulee saamaan isänsä osuuden, vaivanpalkkana ikääntyvien vanhempien hoidosta.
Klaanin päämies on järjestänyt hyvin lastensa asiat. Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan.
Kynnysmaton teksti suomennettuna olisi suunnilleen ironinen jo meitä olikin vähän.
Huhtipojalle ostin Coopin broileria, jos siihen(kään) ei voi luottaa niin mihin sitten? Italiattarelle peitto, enemmän höyhentä kuin untuvaa, kyökin puolelle edellä mainitut viljatuotteet sekä pakasterasioita useaa kokoa.
Todella smartit henkilöt matkustavat halpalentoyhtiöillä, miksen minäkin, tuumaan armon vuonna 2004. Varaan VolareWebin lipun Barista Roomaan. Lento perutaan sen ollessa jo kolme varttia myöhässä, soitan jatkolennosta Finskille, maksan sakkomaksut lentopäivän siirtämisestä, ostan junalipun Leccestä Roomaan makuuvaunussa minulle ja silloin reilut puolitoistavuotiaalle Italiattarelle. Lippurahat palautetaan toimistokuluja lukuunottamatta. Tuli tosi halvaksi.
Tänä vuonna päätämme kokeilla AirBerlinin palveluita, matkassa meidän perheemme lisäksi kummitäti puolisoineen ja kaksostyttöineen. Ostamme liput Rooma-Helsinki, lentoon kuuluu välilasku Berliinissä. Muutamaa kuukautta ennen lähtöä lentoyhtiö peruu menomatkamme, mutta myy paikkoja uudelleen kolminkertaisella hinnalla lennoille Rooma-Berliini ja Berliini-Helsinki. Helsingin lento on aikaistunut vartilla, vaihto ei ole varma, eihän se ole koskaan jos lentoa ei ole myyty yhtenä lippuna, low cost, you know. Perumme myös paluulennon.
Ostamme uudet liput sinivalkoisella ei-halpiksella, sillä kaksostytöille on lietsottu Joulupukki-kuumetta juhannuksesta lähtien. Lisäksi Suomen sisäiset lennot on jo varattu.
Kun kaikki alkaa olla niinsanotusti pulkassa, lähiomaisellamme todetaan vakava sairaus ja joudumme perumaan matkan. Joskus kohtalo haraa vastaan niin paljon että fatalisti minussa vakuuttuu: tätä ei ollut tarkoitettukaan onnistumaan.
Kuvat lumettomasta joulusta poronperseessä Rovaniemellä lohduttaisivat, saa vinkata ja linkata.
Kuusi on tuotu terassilta sisään, koristeltu valoin ja olkikoristein. Jo ennestään harva näre on kärsinyt heitteillejätöstä, mutta onpahan aito. Sahaamme kuivaneet alaoksat ja päätämme rakentaa tämänvuotisen seimen kuusen juurelle.
Italiatar on tähän saakka suhtautunut lähestyvään jouluun välinpitämättömästi, mutta yllättäen kirjoittaa joulupukille
BABUO NATALE PORTAMI TANTE
COSE
Kuvitetussa kirjeessä on tanssiva barbi, barbiradio, barbitietokone. Jotain pinkkiä pukinkonttiin? Tyttö suututtaa minut vähintään kahdesti päivässä siihen pisteeseen että harkitsen- peräti jokaikisellä kerralla - Joulupukin Kostoa, sitten lepyn, en ole kovin pahoillani siitä etten pysty tarjoamaan lapsille tavarataivasta mutta jotain haluaisin ostaa... että olisi vähän niinkuin muissakin länsimaisen kulutusyhteiskunnan perheissä?? Uutisissa kerrotaan että italialainen perhe käyttää joulun ruokaostoksiin keskimäärin 750 euroa, mutta tänäkin vuonna joku on tainnut syödä omansa lisäksi meidän panettonen.
Koulutielle on ilmestynyt näyttävä juliste jossa kerrotaan vanhan keskustan katukiveyksen kunnostustöiden alkavan, aikataulua täsmentämättä. Huonotapainen töhrijä minussa haluaisi lisätä spriitussilla si avvicinano elezioni amministrative; si chiude la discarica, si riapre l’ostetricia. Poleemista tottakai, mutta uutiset kaupungin kyljessä tuoksahtavan kaatopaikan sulkemisesta ja Tuppukylän sairaalan synnytysosaston uudelleenavaamisesta ovat varmoja merkkejä lähestyvistä kunnallisvaaleista. Saas nähdä, ja ans kattoo, chi vivrà, vedrà. Sade tekee happamaksi, ja toissailtana yllyin peräti huutelemaan anoppilan parvekkeelta kadulla autontorvea soittavalle miehelle ettei tarvitse ostaa niin helvetin isoa autoa jos ei osaa ajaa sitä, meidän kärrymme muka tukki kadun, pah, siirsin kuitenkin. Autoomme pääsee sisään enää vain pelkääjänpuoleisesta ovesta, ja takaluukusta tottakai.
Ostin eilen uuden lapsiystävällisemmän miehityksen seimeen, tarkoituksena että tänä jouluna Italiatar saisi viimeinkin leikkiä seimiväellä sydämensä kyllyydestä ilman huolta siitä että joku Pyhän Perheen jäsenistä hajoaisi miljoonaksi kappaleeksi pudotessaan kivilattialle. Aitoa muovia siis, Made in China. Reilun kaupan perulaiset savifiguurit jäävät odottamaan parempia aikoja.
Viime päivien polemiikeissa seimi on nostettu uskonnollis-poliittiseksi kannanotoksi aikana jolloin hallitus uhkaa tuhota Ydinperheen ja suuret kauppaketjut ovat rähmällään ateistien ja vääräuskoisten edessä. Haluaisin kiukutella ettei heillä ollut oikeutta pilata iloani. En antanut lupaani Calderolin riemuun Italian jalkapallomaajoukkueen voitosta Ranskan neekereitä, muslimeja ja kommunisteja vastaan. Twin Towersin attentaatissa kuolleiden omaiset saavat päivästä toiseen kuulla että sotaa käydään heidän poikansa nimeen. Entä ydinperheeni, olenko tietämättäni ottanut kantaa, millä tavalla se on perheeltäni pois jos Janne vie Ilkkansa vihille?
Kemikaali- ja kimalluskaupassa oli toinenkin tarkemmin määrittelemättömästä kovasta massasta tehty seimi, joka oli mielestäni kauniimpi. Irrallisina myytävistä figuureista puuttui kuitenkin Joosef, ja Italiattaren kerätessä pieniin kouriinsa kolmenkymmenen sentin irtolampaita punnitsin hartaasti sitä vaihtoehtoa että tämän vuoden seimessämme olisi ollut yksinhuoltaja-Maria tai peräti kaksi Mariaa. Mutta, kuka on ostanut seimeensä Joosef-parin? Valitsin niistä kauniimmista kolme paimenta ja enkelin, joita ei muoviseimessä ollut: ensimmäiseltä paimenelta irtosi pää lattialle pudotessa jo kaksi minuuttia kotiintulomme jälkeen. Pikaliimaa!
Joskus ekologinen pyykinkuivurini pettää, ja pienet villahousut jäävät lohduttomina roikkumaan harmaan maan ja taivaan välille. Pyykki sumaantuu, ja vaatteille on annettava etuajo-oikeus. Supermarketteihin on sitten esikoisen vaippa-ajan ilmestynyt uusia halpoja vaippamerkkejä, ja vaikka uutiskatsaukset esittävätkin joulushoppailun huumaa Milanon gallerioissa, riittää vilkaisu ostoskärryyn toteamaan että italialaiset ovat löytäneet itäblokin pakkaussuunnittelusta muistuttavat aamiaiskeksit alahyllyltä.
Sade jatkuu iltaan, kuuntelen vesipisaroiden ropinaa auton kattoikkunaan odotellessani turvaistuimeen uinahtaneen Huhtipojan kanssa Italiattaren karatetunnin päättymistä. Kadun päässä, pimeän tyhjän tontin toisella puolella, liikuttelee jouluvaloista raskas palmu hämähäkinraajojaan.
Aamulla auto ei enää käynnisty, kelloseppä hälyytetään työntämään. Onneksi katu kotiporttimme edessä viettää loivasti alamäkeen.
Stereotyyppisen mielikuvan mukaan äitien kuuluu puhua vaipoista hiekkalaatikon reunalla istuessaan, joten puhutaan sitten. Hetkittäin aihe on innostavakin, sitä en mene kiistämään.
Arkitehdin puolueeton vaippatesti on testannut seuraavat vaipat:
Harso, valmistaja Ruskovilla (12 kpl)
Harso, valmistaja Disana (8kpl)
Muotoonommeltu flanellivaippa, valmistaja Disana (1 kpl)
RainbowTots, valmistaja TotsBots (3 kpl)
Bamboozles, valmistaja TotsBots (4 kpl)
Ruskovillan harsot tulivat taloon erään itähelsinkiläis-sardinialaisen nuorenherran sisäänajamina, sen jälkeen niitä on käyttänyt Italiatar ja pari suomalaista tyttöä. Harso on iso, napakka, hieman kankea. Kaikki harsot kuivuvat nopeasti, siitä plussaa, taittelu teettää töitä ja lisäksi jotkut perheenjäsenet väittävät etteivät osaa napoa vauvalle vaippaa. NappiNippa on avuksi.
Disanan harsot ovat Ruskovillan harsoja pienempiä ja pehmeämpiä: siinä niiden plussat ja miinukset. Origamitaitoksella alkavat olla liian pieniä yhdeksänkiloiselle, mutta pötkönä niitä voi kyllä käyttää. Ostin ystävättärelle kun tämä oli laittamassa vauvaa maailmaan, ja opin että ihminen joko on rättivaippailija tai sitten ei. Ihmeekseni en tunne kovin monta rätteilijää IRL.
Disanan muotoonommeltu flanellivaippa on liikuttavan ohut, tarranauhat ovat hyvät, malli istuva. Tarvitsee lisäimun, sellaisenaan sitä voi käyttää osa-aikavaipattomalla. Ostin kokeeksi kun harkitsin vaippakauppiaan uraa, ei tosin taida olla nouseva trendi Italiassa.
RainbowTotsit ovat myös hyvän muotoisia, ja vain toisesta päästään kiinni olevana lerpakkeena toteutettu vaipan imuosa on nerokas: vaipasta ei tule liian paksua ja se kuivuu nopeammin. Lisäksi imua voi säädellä oikeaan paikkaan, riippuen millaisilla vehkeillä vauva on varustettu. Värit ovat herkullisia mutta haalistuvat nopeasti: lila on jo melkein valkoinen, oranssia näkyy vielä vähän, vain pinkki on pysynyt pinkkinä. Ja kyllä: Huhtipoika käyttää siskon vaaleanpunaista vaippaa.
Muori kävi keväällä hakemassa äiteelle Boobeja ja uteliaana osti Huhtipojalle kokeiltavaksi bambukuituisen Bamboozlesin. Seuraavilta kyläilijöiltä tilattiin niitä lisää. Bamboozle on tähänastisista vaipoista paras: siinä on muiden Totsien istuva malli, lerpake, tarranauhatkin laadukkaat, mutta plussana se että vaippa pysyy pehmeänä jopa kovalla vedellä ja narukuivatuksella.
Skeptisinkin myöntää että Pietrelcinan Pyhä Pio (1887-1968) teki elinaikanaan ainakin yhden ihmeen, uskovien lahjoittamilla rahoilla nykyaikaisen sairaalan Garganon kivisille vuorille San Giovanni Rotondoon. Mittava ja vielä myöhemmin kasvanut rakennus on vielä valtaisampi jos sen kuvittelee alkuperäiseen kontekstiinsa viisikymmentäluvun Apuliaan keskelle ei-mitään. Vuorilla laiduntavat vuohilaumat, kansallispukuiset naiset kulkevat paljain jaloin ja kantavat vesiruukkuja pään päällä köyhyys, kurjuus, malaria ja kolera niittävät väkeä kuin heinää.
Pyhimyksen ympärille on kehittynyt kaikenlaista bisnestä, ja Renzo Piano on suunnitellut vuorenrinteelle uuden kirkon. Urheiluhallimainen rakennus on omiaan suurille uskonnollisille massatapahtumille, no, ei Rooman Pietarinkirkkokaan nyt niin kovin intiimi ole.
Lauantai-iltana isä oli kerrankin kotona jälkikasvun nukkumaanmenoaikaan, luki iltasadun ja sen jälkeen uinahdimme yhdessä isoon petiin, lapset keskellä, aikuiset reunoilla kukin pidellen kiinni yhdestä pikkuihmisestä. Vapaaksi päästettynä vuorovaikuttavat keskenään, eivätkä nukahda.
Sunnuntailounas nonnalla; illan hämärtyessä nonna mukaan kotiin, oleilua takkatulen äärellä, lapsien kylvetys ja kuivaus, hiilloksella paistettua kokolihamakkaraa ja bruschetaksi elvytettyä viikolta jäänyttä durumvehnälimppua valkosipulin, suolan, öljyn ja ricotta scanten kanssa.
Aamulla sorvin ääressä tarkistan postin, josko jotakin tapahtunut maailmassa. Tuoreessa Lääkärilehden artikkelissa Suomessa vauvoille annettavien lisäruokien suositusta aiemmasta ajankohdasta pistää silmään kulttuurinen yksityiskohta: poikalapsille annetaan aiemmin kiinteitä lisäruokia ja lihaa kuin tytöille. Pitäähän miehen jo kunnon ruokaa saada!
