Olemme muuttaneet

...virtuaalisesti. Arkitehtiblog viettää kolmevuotispäiväänsä uudessa osoitteessa.

Munakoisopyörykät

Polpettine di melanzana

pari munakoisoa
korppujauhoja
runsaasti parmesanraastetta
3 – 4 kananmunaa
suolaa
mustapippuria
persiljaa
öljyä (paistamiseen)

Leikkaa munakoisot kuutioksi ja kiehauta, kunnes ovat pehmeitä. Valuta. Lisää korppujauhot, parmesanraaste, kananmunat sekä mausteet ja vaivaa käsin tasaiseksi massaksi. Jos massa on liian löysää, lisää korppujauhoja.

Pyöritä massasta pyöryköitä kostutetuin käsin ja paista upporasvassa.

Täällä on siivottu

Älkääkä itkekö yläbannerin tai punalipun perään, niitä ei nyt ole. Eikä tule.

Yritän edes saada linkit mallilleen, joten jos joku linkittämäni blogi on kadonnut niin pazienza, it's just Blogger...

Ekaluokkalainen kävelee kuin nainen...

...ämpäri päässä, takapuoli jäässä!

Tänään alkoi Italiattaren viisivuotinen taival scuola elementaressa, tuppulalaiseen tapaan eli ekalle luokalle ilmottauduttiin joskus tammikuussa, eikä mitään sen jälkeen paitsi kesällä kansliassa mitä nöyrimmin tiedustelemassa mitä kirjoja ja mistä pitää tilata ja varata. Olisivatkohan sosiaaliviranomaiset huudelleet perään jos olisin unohtanut ilmottautua? Syyskuun alussa puskaradio tiedotti koulun alkamispäivästä ja kellonajasta, ja sitten koululle mentiin patsastelemaan kuulopuheiden mukaisena päivänä tavanomaiseen kellonaikaan, reppu selässä ja vääränkokoiset ruutuvihot repussa. Muutamaa päivää aiemmin oli ilmoitustaululla listat kullekin osaksi lankeavasta opettajasta ja luokkatovereista, sen jälkeen alkoi armoton vääntö kulissien takana, mikäli taivaspaikka ei ollut mieluinen. Ei mitään kouluun tutustumispäivää tai yleistä ja yhtäläistä kirjettä ekaluokkalaisten vanhemmille. Kellon soidessa kaikki sisään, vanhemmat, isovanhemmat ja tädit mukaanluettuna, vahtimestarit neuvoivat luokkahuoneen, sitten luokkahuoneeseen seisoskelemaan kunnes opettajatar heitti vanhemmat ulos hortoilemaan käytävällä. Ensimmäinen päivä puoli yhdeksästä puoli kahteen kuten joka ikinen päivä maanantaista lauantaihin seuraavan viiden vuoden ajan.

Mare di settembre

Täällä on sitten kuuma.

Kun tarha on jo alkanut mutta koulu ei vielä, olemme käyttäneet tilaisuutta hyväksemme, jättäneet hukkaan kulkevan ja kiviä nakkovan pikkuäijän ammattikasvattajien huomaan ja menneet tyttöjen kanssa rannalle. Santa Marian ranta on parhaimmillaan, vedenalaiset makeanveden lähteet nostavat meren tyyneen pintaan kylmän veden kalvon. Viikonloppuna painostava kuumuus saavuttaa huippunsa, edes kastautuminen ei tuo helpotusta koska Torre Squillacen rannalla lämmin vesi muistuttaa keittolientä, lapset ovat rasvaisia ja hiekkaisia, samoin eväsleivät. Jos tuulee, niin lämmintä ja kosteaa, kuin lehmän henkäys, sanoisi Muori.

Italiattaren syntymäpäivien järjestely tietää ylimääräistä huhkimista, kauppakassien kantamista paahtavassa helteessä katutöiden takia kynnöspeltona olevan piazzan halki, talon puunaamista katosta lattiaan, ruoanvalmistusta. Koska joka tapauksessa on liian kuuma, on herttaisen yhdentekevää huhkinko keittiössä vaiko en, uunin lämittäminen sisätiloissa on äärimmäisen epätoivottavaa mutta terassille nostetussa frityyrikeittimessä valmistuvat hevosenlihapullat, calzonet ja arancinat valmistuvat tuossa tuokiossa, tai siis niin on tapana sanoa.

Kakku on näyte Kummitädin taidoista

Bombay Sapphire, eli missä aina paistaa aurinko

Matkustaminen pikkuväen kanssa ei aina ole herkkua, varsinkaan silloin kun matkustamiseen liittyy kaikenlaista jonomuodostelmassa seisomista turvatarkastusten vuoksi, ja karavaanin pysähtyessä pikkuväki muuttuu levottomaksi karaten jonoa ohjaavien nauhojen alta ties minne. Huhtipoika päätyi loppumatkaksi valjaisiin, Italiatarta uhkailtiin ja rauha laskeutui maahan vasta kun makuuvaunun ovi oli kiinni, juna liikkeellä ja jokainen omassa punkassaan, no, poika äidin punkassa, liitetiedosto kun on.

Jälkikasvun paimentamisen sivussa syrjäsilmin nähtyä auringonlaskua kutakuinkin pilvisen Keski-Euroopan yllä katseli ihan mielellään.

Muumi and go

Muumisuomea puhuville Muumimaailma lienee pakollinen etappi, vaikka vanhemmilla eivät rahkeet riitäkään joka mutkassa myytävän oheistuotteen ostamiseen, siitä pääasiallisimmat riidat, ja neljän euron poskimaalauskin jää hankkimatta. Taputelkoot nyt niitä muumeja. Hieman kotikutoisen oloisesta turistirysästä jää yllättäen mukava jälkimaku, sillä saaren kallioilla pitkin poikin risteilevät puurallit eivät ole edes rumia, talot on tehty ihan oikeista laudoista ihan oikealla naulapyssyllä, pikkuväellä näyttää olevan hauskaa ilman ainoatakaan hilavitkutinta tai pomppulinnaa. Aurinko paistaa, meri kimaltelee.

Paluumatkalla käymme sukuloimassa Naantalin kerrostalolähiössä, kun kerrankin olemme sveitsiläistyneen serkkutytön kanssa samassa maassa. Automiehen avokätisesti lainaama Kansanvaunu palvelee moitteettomasti tehtävässään, ja paluumatkan vedän yhtä soittoa ilman Lahnajärven seisakkia, miehet nukkuvat, vain Italiatar pitää tasaista höpinää takapenkillä. Äiti, eivät ne muumit olleet oikeita, niissä oli ihminen sisällä. - Mutta olivathan ne silti ihan kivoja, vai? - Joo, niissä oli kiva ihminen sisällä. - Ethän kerro pikkuveljelle, kun se vielä uskoo? - Joo en, pikkuveli tykkäsi Muumipapasta.

Mokki

Vietimme ferragoston Mamma Marian avopin teknomökillä, Miekkoselle kiitos taiteen sääntöjen mukaan kirpakankuumaksi lämmitetystä saunasta ja Mamma Marialle pöydän antimista yleensä ja kanttarellicarbonarasta erityisesti.

Palattuamme kotiin Sulttaanille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus tutustua natiivien viikonlopunviettoon perjantai-iltana puoleltaöin Malmin terveyskeskuspäivystyksessä. Rampa ja kärttyisä puoliso alkaa muistuttaa ihannemiestäni, tosin Vicodinin asemesta hän napsii kansallislääkettä Buranaa, jota mainostetaan melkein joka lyhtytolpassa.

Perhe kasassa

Karkasin aamulla naapurinrouvien kanssa kirpputorille, ilman lapsia, ja nyt on Tiivi-Taaveja riittämiin vaikka pienemmän Gay Priden järjestämiseen. Hipsu on Italiassa, samoin keskikokoinen Pai. Laa-Laa on hieman ylikasvanut muuhun jengiin verrattuna.

Rakkaani saapuu lentävällä koneella tänään. Ikävä on ollut.

Teletapit

Kun Sarilla on näitä lasten kuvia, niin minäkin sitten.

Tasaraitaa

Mollamaija on oleskellut Suomessa jo kuukauden ja alkaa sulautua massaan. Kangas muorin rintamamiestalon verannan rättilaatikosta, loppu vanhasta yöpaidasta kului Automiehen bemarin jarrujen ilmaamisessa. Jos on avoautoa tarvis niin tuosta lähtisi, autoon liittyy hauskoja muistoja siltä kesältä, no, syksyltä kun Italiatar syntyi, oli kaunis ilma, ajelimme suvisessa Helsingissä ja naureskelimme niille jotka epäluuloisesti mulkoilivat Ali Babaa, avoautoa ja viimeisellään raskaana olevaa blondia.

Pojat on poikia

Lehtikirjoituksen mukaan lähes 80% helsinkiläismiehistä on kohdannut väkivaltaa teillä ja turuilla, eikä Huhtipoika ole suomalaiseen leikkipuistojärjestelmään tutustuessaan kaunistanut tilastoa, päinvastoin, nakkaillut turpiin vastaantulevia ikään, kokoon, väriin tai sukupuoleen katsomatta, ja minä perässä erotuomaroimassa, toivoen että joku isompi antaa takaisin, kuten sitten on käynytkin... ja lopulta pojat on erotettu, kun toinen roikkuu tukassa, toinen puree eikä kumpikaan luovuta. Helkutin luupää. Tilanne näyttäisi olevan rauhoittumaan päin, ammatikseen hiekkalaatikkoerotuomarina toiminut lohdutti että yleensä helpottaa kun oppii ilmaisemaan itseään sanallisesti (verbaalisesti alakynteen jääminen onkin yleinen syy vetää vaimoa turpiin), oppii ettei pienempiä saa eikä isompia kannata, ja sen jälkeen ainoa kuljettavissa oleva tie on pasifismi. Se siitä rauhankasvatuksesta.

Italiatar on monin puolin kekseliäs lapsi, mutta tukkanuottasille hän ei ollut keksinyt, olimme siis tottuneita jonkunlaiseen rauhan tilaan ja vilpittömästi yllätyimme kun Huhtipoika ensimmäistä kertaa osoitti kiinnostusta ns. kansanperinteen velvoittamiin poikien huveihin tuuppimalla itseään vuotta vanhempaa ja kokolailla suurempaa Rosabellan ja Karpaattien Karpaasin poikaa Herkulesta. Menoa jatkui koko illan pikku-ukkojen kyräillessä toisiaan ja äristessä kuin urosgorillat.

...kuten oikean huonekalukaupan tuotteen

(linkki)

Korvamopedi

Olen teologisena kysymksenä pohtinut sitä kuljettiko Neitsyt Maria Jeesuslasta joskus korvamopedilla, ja jos ei niin siksikö että Jeesus oli niin kiltti lapsi, vai siksi että oli itse pyhimys?

Lasten kurittamisesta on keskusteltu päivittäin Hesarin yleisönosastolla, eli ettei missään nimessä tukkapöllyä, tai annettiin meillekin ja ihan kunnollisia kansalaisia meistä on tullut. Lastensuojelun Keskusliiton vuonna 1988 tekemässä kyselyssä 55% haastatelluista 15-16 -vuotiasta ei hyväksynyt ruumiillista kuritusta missään tilanteessa, 45% puolusteli vanhempiensa toimintaa. Vain 5% aikoi itse käyttää ruumiillista kuritusta, ja jäljelle jääneistä 95 prosentista perstuntumalta noin puolet saattoi kaksikymmentä vuotta myöhemmin yllättyneenä huomata ettei ollut ihanteidensa mittainen. Toiseen puoleen mahtuvat lapsettomat ja ne muutamat jotka ihmeissään pyörittelevät silmiään "ei meillä ole tarvinnut koskaan laittaa keittiön laatikostoihin sulkijoita", "ei meidän poika koskaan töni puistossa muita lapsia". Laskettakoon se heidän ansiokseen, minä olisin silloin tällöin valmis passittamaan koko porukan johonkin supernanny-realityyn ja itse ihan vain sohvalta seurata laittaisiko ammattikasvattaja ne velcrotarralla kiinni johonkin jäähypenkkiin, vai? Ovat ne haasteellisia, kiitän saamastani haasteesta vaikken tiedä onko tämä minullekin ylimitoitettu projekti.

Kun pinna ei enää riitä, pitää vanhemman hakea apua, ja pitää huolta myös omasta jaksamisestaan, kun vielä joku kertoisi miten. Onneksi kasvattajan avuksi löytyy erilaisia vihkosia. Muun muassa alalyolasta.fi antaa vinkkejä kekseliäälle kasvattajalle:

Kekseliäs kasvattaja muistaa:

• Osoittaa lapselle hellyyttä
• Lukea lapselle satuja ja katsella hänen kanssaan kuvakirjoja
• Pitää häntä sylissä ja hyväillä häntä
• Kiittää ja kehua häntä
• Ottaa vauvan syliin ja jutella ja hyräillä hänelle ystävällisesti. Juttelu tai hyräily rauhoittaa yleensä itkevän vauvan. Sihiseminen saattaa kuulostaa vihaiselta.
• Jutella vauvalleen ja pikkulapselleen myös julkisilla paikoilla, kuten liikennevälineissä ja kaupoissa. Se on täysin hyväksyttävää.

Oho. Mikäköhän noista pääsi unohtumaan? Kiva kun muistutettiin. On tietysti ihan hirveä klisee sanoa että eteläisessä Euroopassa lapsia sekä lyödään että suukotellaan enemmän, ja tottahan toki on vielä parempi jos ei kuriteta ja sen lisäksi vielä bonuksena otetaan syliinkin, edes neuvolavihkon määrittämän minimin verran. Suhtaudun kasvatusoppaisiin vähän varoen sillä kaikki vanhemmat ovat erilaisia, kaikki lapset ovat erilaisia, ja vaikka jossakin oppaassa kuvailtaisiinkin omiani muistuttavaa keissiä niin viimeistään varoittava esimerkkitapaus vanhempiaan manipuloivasta yhdeksänviikkoisesta vauvasta saa minut vetämään palkokasvin siemenen otsaonteloon saakka, ja kirja jää keskenlukuisena pölyttymään hyllyyn vaikka se lapsettoman tuttavatädin mielestä on tosi hyvä, juuri sellainen josta nykyvanhempien tulisi ottaa oppia.

Pieneltä ihmistaimelta ei voi odottaa aikuismaista käytöstä. Itsehillintä lisääntyy iän myötä, joten pitkää pinnaa peliin. Ikiliikkuja asettuu paikoilleen, kun ikäkausi menee ohi. Lukuisten harjoitusten jälkeen soppakin livahtaa suuhun läikkymättä, leivälle jää vähemmän rasvaa ja kengät sujahtavat automaattisesti oikeisiin jalkoihin.

Crocsit väärässä jalassa taitaa olla perheväkivaltatilaston ehdoton ykkönen.

Kuva: Mafufura-täti kuljettaa Obaa ja Bibiä korvamopedilla. Marie El-Ahmarin kuvitusta kirjassa Bibi muuttaa Suomeen.

Briljanttia

Olen oikeasti aika huono jakamaan näitä prenikoita, ei siksi etten toisten juttuja arvosta vaan koska ne mielestäni hyvät blogit ovat muidenkin mielestä niin hyviä että yleensä ne on jo palkittu siinä samassa rytäkässä, ja lisäksi minulla on liian vähän aikaa uusien hyvien blogien etsimiseen, niitä hyväksi havaittuja ja vielä silloin tällöin päivittyviä lisäilen sivupalkkiin hissun kissun ja pikkuhiljaa. Säännöt kuitenkin olisivat seuraavanlaiset:

1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sen sait.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Jos vielä odotan, saan muuttaa säännöt sellaiseksi että linkitän seitsemään blogiin, joilta tnnustuksen sain :) Kiitokset Sarille, Ritvalle, Minnille.

Karateka eli äidin omaa aikaa

Kun Italiatar oli jo lähtenyt mummun kanssa Suomeen, otin Muumien avulla hieman omaa aikaa= ei työjuttuja eikä siivoamista, ompelukone keskelle keittiön pöytää ja menoksi. En ole pienenä juuri leikkinyt nukeilla, joten on korkea aika aloittaa mikäli mielin kiriä umpeen menetetyn ajan.

Nukke on ollut perheessä iät ja ajat, sen antoi eräs toveri Italiattaren ollessa pienen pieni, eikä siitä olla viis veisattu, ennen kuin sitten uuden kimonon myötä. Sitä on nyt rakastettu ja raahattu mukana, lopulta niin että jouduin yöpuvunkin ompelemaan jotta harmaantuneen ja tahraisen kimonon saisi välillä pesuun. Kyljen lippusessa lukee Pretty Doll imported by Maricart, en ole niitä sen koommin nähnyt, ovat kai hävinneet kilvassa MyDollille. MyDoll on kallis ylisöpö nukke joista äidit pitävät enemmän kuin tyttäret, minäkin tykkään, mutta olen lueskellut kataloogia huolella ja todennut että ovat kai kaikki valkoihoisia, eli siis vähän tylsää kuitenkin, perinteet velvoittavat. Minulla oli pienenä kaksi mummun ompelemaa mollamaijaa joista toinen oli musta, toinen valkoinen, joku kaava niihin oli kuulemma ollut mutta siitä huolimatta niistä oli tullut kovin kurjan ja laihan näköisiä, ja siksi niitä kutsuttiin biafralaiseksi ja vennamolaiseksi. Kun opin puhumaan, iski sensuuri ja valkoinen mollamaija ristittiin hätäisesti uudelleen nimellä Venla Molanen.

Pattycake Doll Company tarjoaa etnisiä ja erikoisnukkeja, kuten pyörätuolissa istuvia. Pitäisikö nuken sitten olla lapsen itsensä näköinen, en tiedä. Aikani mollamaijoja googlaamalla löysin myös monirotuisia nukkeja tekevän puljun.

Fillari

Fillarilla ajo on Tuppulassa jäänyt valitettavan vähälle, vaikka omani sinne kuljetutinkin muuttokuormassa. Parhaimmillaan tuli viisikymmentä kilometriä päivässä sellaista tavallista työmatka-ajoa, edellisessä elämässä siis. Nyt on vain aina liikaa jengiä matkassa. Syksyksi lupasivat lapsenistuinta, kunhan ensin saa tavaratelineen. Pyörä on käytetty huollossa, ja Sulttaani on raportoinut ajaneensa sillä asioilla. On kuulemma kätevä peli. Laitetaan Ameriikan uudelleenlöytämisen ja lisäruudinkeksimisen kanssa samalle etiketille.

Käytin hyväkseni Huhtipojan päikkäreitä ja kiersin rantoja myöten ensin tutut Roihikan ja Tammarin tervaleppälehdot, sen jälkeen minulle täysin tuntemattomat uudet korttelit Herttoniemenrannassa. Loka- ja ketjusuojattomalla maastopyörällä, kovaa ja epäurheilullisesti pukeutuneena kuten pyörä on kulkuväline -tyyliin kuuluu. Torihousun lahje oli arvioimaani leveämpi, se joutui ketjujen väliin ensimmäisen kymmenen ajometrin jälkeen ja sen jälkeen tungettiin elegantisti sukanvarteen. Mesiangervo tuoksui, ja jotain hanhia siellä seistä pönötti keskellä tietä.

Unplugged

Sain kesätyöksi yhden julkisivumuutoksen, ja vaikka asiasta oli tietoa jo etukäteen niin jotenkin aktiivisesti unohdin CADin kotiin. Kaivoin sitten kellarista muinaiset IKEAn pukkijalat, faijan toiviomatkalta Ruotsista tuomat siltä ajalta kun IKEA ei vielä ollut rantautunut Suomeen, ja kaapin perukoilta hakaviivaimen kun nartsari oli löytämääni pöytälevyyn liian pitkä.

Suosittelen. Uskomattoman rentouttavaa.

Letkuapina

Eilen asioilla käydessäni jouduin luopumaan periaatteestani ja tankkaamaan auton itse, toimitus johon en varovaisen arvioni mukaan ole ryhtynyt viimeiseen kahteentoista vuoteen, ja jota viimeiseen asti yritin välttää, pidensin reittiänikin monella turhalla ajokilometrillä vain todetakseni että Liisankadun Shellillä luki itsepalvelu. Epäuskoisena odottelin hetken turhaan Stadin viimeistä letkuapinaa, sitten ajoin toisaalle tappelemaan bensatankin korkin kanssa. Kirosin kyllä katkerasti miksen ottanut poikittaislinjaa Herttoniemestä.

Ei niin etteikö ihmiseltä voisi olettaa että itsekin osaa tankata, tai kantaa kahvin tiskiltä pöytään, likaiset astiat pöydästä kärryyn, poimia sämpylät atuloilla muovipussiin ja punnita pussinsa itse, lukea viivakoodin ja maksaa itsepalvelukassalla. Mutta tämä tie johtaa pitkällä juoksulla tapainturmelukseen ja suoraa päätä helvettiin.

Vallankumouspöydästä

Eilen pääsin sitten miittaamaan Juttutuvan Vallankumouspöytään. Oli mukavaa tavata Jäppinen ihan livenä, vaikka naama olikin tuttu sillä entisenä itähelsinkiläisenä olen bongannut herran usein julkisissa ja Kontulan kirjastossa. Ilta jäi osaltani lyhyeksi sillä myös Muorille oli sattunut vapaailta ja kutsu ystävättären luo Tangomarkkinoiden finaalia seuraamaan - meillä ei näy kolmosta, joka tosin ei ole mahdottoman suuri menetys, eikä täällä muutenkaan katsota muuta kuin Muumia videolta.

Metrovaunuun pelmahti Kulosaaressa katusoittajaduo, joista toinen soitti kitaraa, toinen klarinettia. Kuuluttivat italiaksi signore e signori, scusate il disturbo ennen esitystään, kai niiden edellinen työpaikka oli ollut Rooman metrossa, ennen fasistien Roomaanmarssia, siis. Tunnen itseni turistiksi vilkuillessani kanssamatkustajia, että miten väki pukeutuu (hyvin, huonosti, hyvin huonosti mutta vapauttavalla tavalla kaikenkirjavasti, moniarvoisesti, kukin oman mieltymyksensä tai kaveriporukkansa mieltymysten mukaan) ja kenen viereen istuu (naiset naisten, miehet miesten kanssa, väärinkäsitysten välttämiseksi?). Plus kolmekymppisellä naisella Tiikeri ja Aasi Ihaa tatuoituna lapaluiden väliin, tatuointi näyttää aidolta, harkitsen Muumimamman kuvaa olkavarteen.