Scuola pubblica vs. scuola privata

Tuppukylä on niin pieni kaupunki ettei ns. parempaa väkeä ole riittävästi edes yhteen yksityiseen kouluun, ja vaikka olisikin, tuskin silti olisin tuppaamassa tytärtäni steineriin tai montsaan. En niinkään siksi että vastustaisin niiden pedagogiaa, vaan koska minusta on ihan hyödyllistä tutustua koulussa tavallisten ihmisten lapsiin, sellaisiin joiden isä on muurari tai leipuri ja äiti tekee pimeänä kynsihoitoja. Paremman väen parempi puoli olisi tietysti se että he yleensä vaativat parasta lapsilleen, uskovat että heillä on oikeus vaatia. Palaan takaisin omia jälkiäni ihmetellen missä opinahjossa kaikki intelligentsian kakarat luuraavat, miksi, ja missä itse olen erehtynyt?

Olen ehkä saanut sitä mitä olen tilannut, hintansa arvoista palvelua eli ilmaiseksi karkean, typerän ja tietämättömän ammattikasvattajan, ja tämä suunnilleen sopi minulle, koulu on kävelymatkan päässä ja saan puoleksi päivää lapsen pois jaloista, lue: aikaa palkkatyölle. Nyt syytän itseäni siitä etten aiemmin huomannut kuinka paljon Italiattaren opettajattaren arvomaailma sotii omaani vastaan, tai olen huomannut mutten siitä huolimatta ole halunnut uskoa.

Luokkaretkellä

Sunnuntaina Italiattaren luokkaretkellä satuin seuraamaan sivusta keskustelua josta minulle valkeni että opettajatar on rasisti. Asia ei tullut täysin yllätyksenä, sillä tietämättömillä ja sivistymättömillä ihmisillä on usein omat etnosentriset tulkintansa niiden muiden tavoista, mutta siitä huolimatta opettajattaren analyysi afrikkalaisesta yhteiskunnasta jätti sanattomaksi. Monet voivat hiljaa mielessään ajatella etteivät ne ole yhtä korkealla multtuurisella tasolla kuin me, mutta useimmille lienee sentään valjennut niiden olevan ihmisiä.

Minä jään harvoin sanattomaksi, ja yleensä niissäkin tilanteissa joissa tiedän taitavan argumentoinnin hyöyttömäksi olen avannut sanaisen arkkuni, jos en muusta syystä niin ainakin horjuuttaakseni natsisian vakaumusta kansan syvien rivien tuesta. Vaikka yhden ruman lesbokommari-neekerinhyysääjän mielipide on tietenkin vain poikkeus säännöstä.

Rasismi on typerää ja kuvottavaa. Jos rasismi on geneettistä, olisi se mielestäni varsin käypä syy raskaudenkeskeytykseen. Ja entäs nyt? Puhutaan asiasta kotona? Opettajarta oiotaan tilaisuuden tullessa? Kärsin vaikenemisestani, vaikka tilanteessa ainoa oikea vastaus olisi ollut sylkäisy päin kasvoja.

Time is money

Aika on rahaa, sanovat, mutta karkeasti jaettuna maailmassa on paikkoja joissa on vain jompaakumpaa.

FAL:n aikatauluja tutkiskellessani mieleeni palautui moleskineen kirjaamaton ohikiitänyt lausahdus raikolmosen dokkarista jossain jumalan selän takana Brasiliassa: On paikkoja, joissa aika ei karkaa. Hitaasti eteenpäin mateleva tyhjyys täytetään kohtaloonsa alistumisella ja fatalismilla.

Jotkut ostavat rahalla aikaa, toisaalla tehdään itse koska rahaa ei ole. Minulla on aikaa vaikka kuinka, mutta kaksi vapaata kättä puuttuvat. Kestän melko hyvin seisahtanutta aikaa ja vuorenkupeessa tuntemattomasta syystä pysähdyksissä olevaa junaa.

Toripäivä

Italiatar palasi eilen kouluun pääsiäislomalta, ilman toppatakkia, ja suuri oli äidin yllätys kun välikausitakin hiha oli noin kymmenen senttiä liian lyhyt. No mutta... onneksi huomenna on toripäivä...

Tuppukylän INA-talojen kortteli muuttuu joka perjantaiaamupäivänä markkinapaikaksi, ja läheiset kadut taistelutantereeksi, jossa rouvat pienisylinterisine kauppakasseineen taistelevat pysäköintipaikasta. Torilla myydään kaikkea, ja harjaantunut torinkävijä tietää jo mistä ostaa pyykkilaudan, kattilan, kengännauhat, pohjalliset, valoverhot, vaahtomuovia metrihintaan, vessan maton... Merkittävimpiä myyntiartikkeleita ovat kuitenkin vaatteet, kengät ja asusteet. Glitteri on kovassa kurssissa, valkoinen ja kulta tämän kevään muotivärejä.

Ihmettelin pientä afrikkalaispoikaa joka istui äitinsä selässä siivosti kiskomatta kojuista roikkuvia huiveja mukaansa; Huhtipoika pudotti laatikollisen aitoja lasisia timanttisormuksia, ja kauppias kirosi berberiksi. Pikkutyttöjen takkivalikoima oli tällä kertaa kehnonlainen. Kesää pukkaa.

Nojatuolimatkailua

Äidin joutilaana istuskelu herättää yleensä jälkikasvussa tarpeen, jos ei muuta tarvetta niin tarpeen kiivetä syliin ja mahdollisesti ottaa huikat, ja ketjureaktiona sisaruksen takertumisen vapaaksi jääneeseen polveen. Ei siis neuleita, kirjoja, kirjoittelua moleskineen. Unelmani rauhaisasta lukuhetkestä ruumiillistuu kolmeen nojatuoliin, joista kaksi on kodissamme, kolmas muuttokuormasta jäänyt Mamma Marialla.

Parvella, kirjahyllyn vieressä lukulampun alla on BKF, tunnettu myös nimillä BFK, Hardoy, Butterfly... tai lepakkotuoli. Kolme argentiinalaista arkkitehtia, Grupo Australin Jorge Ferrari-Hardoy, Juan Kurchan ja Antoni Bonet suunnittelivat tuolin vuonna 1938 Edificio Charcasin sisustukseksi. Tuolia ja sen kopioita on tuotettu teollisesti vuodesta 1947 lähtien. Omassa lepakossani on alkuperäisen mustan kankaan korvannut nonnan ompelema musta nahkaistuin, ja tuskin runkokaan on MoMAn shopista ostettu. Veikkaisin ostopaikaksi Anttilaa, ajankohta 1970-luvun loppu ehkä?

Olohuoneessa talon keskilinjalla aivan sisäänkäyntiä vastapäätä on Amazonasin riipputuoli, joka pyörivään koukkuun ripustettuna mahdollistaa alakerran tarkkailun kolmesataakusikymmentä astetta katvealueita lukuunottamatta. Sulttaanin TV-tuoli, Italiattaren keinu, vauvanliekutin, kestää konepesun. Oivallinen kaluste.

Mamma Marian imetystuoli, tanskalaisen Hans J. Wegnerin (1915–2007) Bamse löytyi muistaakseni keväisenä iltana 1990-luvun alkupuoliskolla roihuvuorelaisen vuokratalon roskiksen vierestä, verhoilultaan lohduttomassa kuosissa. Seurassani noihin aikoihin viihtynyt salskea nuorimies sai nostaa tuolin harteilleen ja kantaa ylämäkeen; tuolin nimestä saati suunnittelijasta ei ollut tietoa, mutta hyvin tehdyn huonekalun tunnistaa roskalavaltakin.

Kevättä

Koulun pääsiäisloma, seurauksena että aikaa on vielä vähemmän kuin työpäivinä. Nettitauko. Sylissäni nukkuu yksivuotias, silkkipainetusta lakanakankaasta tehdyssä hinnakkaassa kauluspaidassa.

Pääskyset ovat palanneet.

Kirkkotiellä

Hämärtyvän piazzan poikki palaavat rouvat iltamessusta, aina kaksikkain käsikynkkää, tummissa takeissa ja polvimittaisissa hameissa, hopeiset kutrit kampaajan järjestäminä. Naapurinrouvan, sisaren, commaren kanssa, yhtä rouvaa saattaa tytär tai miniä, paljon hoikempi ja pidempi, epätasainen pari.

Malkamaanantai

Viime vuonna, ei tietenkään samana päivämääränä mutta suunnilleen tällä kellonlyömällä, pääsiäisviikon maanantaina syntyi Huhtipoika. Nyt on ilmassa kuuhulluutta, seitsemättä hammasta pukkaa, kiire oppia kävelemään ennen yksivuotispäivää. Ei suorituspaineita vanhempien taholta, mutta sohvapöytää kiertävä ja kiertävä jätkänpätkä on ottanut haasteen tosissaan. Levotonta.