perjantaina, toukokuuta 12, 2006
Meemiä
tiistaina, toukokuuta 02, 2006
Reunahuomautuksia 2
torstaina, huhtikuuta 20, 2006
Reunahuomautuksia
lauantaina, huhtikuuta 15, 2006
Huhtipoika
Maanantai-iltana kahdeksan pintaan synnytin poikalapsen siinä samaisessa sairaalassa jossa olimme käyneet kurssilla. Ei mikään leboyerilainen kokemus, mutta tilastojen valossa voin pitää itseäni onnekkaana: ei sektiota, ei episiotomiaa. Kätilöt laadukkaita, gynekologi olisi tehnyt meille suuremman palveluksen olemalla näyttämättä naamaansa, ja koska syntymä osui vuoronvaihtoon oli salissa lopulta tuplamiehitys, muutenkin suomalaiseen sairaalakäytäntöön verrattuna liikaa jengiä, pysyisivät kahvihuoneessa...
Vauva on tietenkin mahdottoman hieno!
torstaina, huhtikuuta 06, 2006
coglione
tiistaina, huhtikuuta 04, 2006
Perhepeti
Aina välillä joku arvovaltainen psykologi esittää näkemyksensä siitä kuinka tärkeää lapsen on nukkua omassa vuoteessa, mahdollisesti myös omassa huoneessaan, viimeistään kolme vuotta täytettyään, oidipaalivaiheeseen tultuaan. Katin marjat, luonnonvastaista, sanon minä. Mikään nisäkäs ei yritä nukuttaa pentujaan toisessa pesässä.
Ehdin kommentoida asiaa jo sähköpostilistalla, mutta koska väite on minusta niin naurettava, julistettakoon sitä kaikelle verkkokansalle tässäkin. Tehdään normi omasta sängystä ja huoneesta, käytössä nytkin vain pienellä osalla planeettaa, ja koko lajin historian kannalta relevanssiltaan samaa luokka kuin yhden hyttysen pieru aivan keskellä Saharaa. Sitten rakennetaan siihen sopiva psykologinen teoria. Sama pätee muihin kasvatuspsykologian kukkasiin kuten pitkä imetys vaikeuttaa lapsen itsenäistymistä tai pitää saada istua paskat Pampersissa, muuten tulee traumoja.
(Tänä yönä toki vähän kypsytti kun mahaa potkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta.)
lauantaina, huhtikuuta 01, 2006
Puolue
Olen liittynyt puolueen jäseneksi vuonna 2002. Suomessa minulla ei ole ollut minkään poppoon jäsenkirjaa: olen muistaakseni äänestänyt aina vihreitä, presidentinvaaleja lukuunottamatta. Totta puhuen kävin kerran Tuppukylässäkin vihreiden kokouksessa, vielä pienemmässä porukassa kuin mitä tovereiden harvat rivit, ja sain vahvistuksen sille mitä olin ounastellutkin: Italian vihreät eivät näe metsää puilta. Vaikka koko maata koskevat poliittiset päätökset on tehty vuosikymmenien ajan autoliikennettä (=autoteollisuutta) suosien ja koko energiapolitiikka on päin helvettiä, vähintään yhtä paljon ellei enemmän huolettaa vihreitä Messinansalmen yli mahdollisesti rakennettavan sillan heittämän varjon vaikutus merenpohjan eliöihin. Italian vihreät rakastavat kaikkia pörröisiä eläimiä – minun mielestäni on mahdollista olla metsästäjä ja ympäristönsuojelija, vaikken itse tunnekaan vetoa minkään tai kenenkään ammuskeluun. Hirvipaisti on eettisempi kuin tehobroileri. Syön lihaa. Vastustan ydinvoimaa, jo ihan siitä syystä etten haluaisi antaa ensimmäistäkään ydinvoimalaa näiden käsiin. Harmittomampiakin ongelmajätteitä pulpahtaa esille tuon tuostakin yllättävistä jatkokäsittelypaikoista, kuten merenpohjasta, pohjavesialueelta…
Liityin puolueeseen odottaessani esikoistani, varmasti halusta kuulua konkreettisesti johonkin, kasvattaa juuret, parantaa maailmaa demokratian antamilla heiveröisillä välineillä, osoittaa itselleni ja muille etten ole täällä enää ainoastaan turistina, että poliittiset päätökset koskevat myös minua ja lapsiani.
Puolueen symbolissaan säilyttämät vanhat työkalut, tehdastyöläisten vasara ja maatyöläisten sirppi, kantavat mukanaan raskasta taakkaa. Pidän itseäni yhtä syyllisenä Stalinin hirmutöihin kuin mitä Papaboysit ovat Espanjan inkvisitioon. Näyttöä kommunismin epäonnistumisesta maailmassa on, muttei kapitalismillakaan aina ja varsinkaan kaikkialla niin hyvin pyyhi. Ja ei ei, Kuuba ei ole demokratia. Vaikuttavia lukuelämyksiä maailmankapitalismia epäilevälle ovat olleet Ruokaa kaikille ja No Logo. Tottakai olen myös kuunnellut kansankynttilä Petri Tiilen lauluja vastaanottavaisessa iässä.
Vaalien alla voi kantaansa tarkistaa erilaisten nettitestien avulla. Berlusconia kannattava ystäväni (persaukinen pätkätyöläinen jonka kaikki ystävät ovat kommunisteja, ansaitsisi lähemmän analyysin) lähettää minulle säännöllisesti linkkejä joiden tarkoitus olisi yllättää, mutta joka ikinen testi on naulannut minut omalle paikalleni: vasemmalle laidalle kolmen pienen puolueen Bermudan kolmioon. Kauimpana minusta ovat kuulemma oikeistopopulistinen Lega Nord, suoraselkäisten porvarien isänmaa-puolustusvoimat-Alleanza Nazionale ja markkinavoimaliberistien Forza Italia.
Puolueita löytyy joka lähtöön, ja onneksi näin. Yksipuoluejärjestelmää vastustan henkeen ja vereen, siinähän joutuisi ottamaan kaikki idiootit saman (oman?) katon alle! Nyt niitä on hajasijoitettu vähän sinne ja tänne.
perjantaina, maaliskuuta 31, 2006
Nuorisomellakointia
torstaina, maaliskuuta 30, 2006
Pullamies ja vauvanpyykkiä
Sunnuntaista lähtien ilma on kääntynyt viimeinkin keväiseksi: käytännössä se tarkoittaa kolmea pesukoneellista päivässä, kun sekä uudet että Italiattaren entiset vauvanvaatteet täytyy pestä uutta tulokasta odottamaan. Myös vaippaharsot on pesty ja viikattu.
Myös astianpesukone on palannut keskuuteemme lähes kahden kuukauden kovien aikojen jälkeen. Teknikon kännykkänumero ei vastannut, ja vasta kun olimme jo luopuneet toivosta, viimeisellä yrittämällä, saimme miehen langan (?) päähän: ollut isyyslomalla! Emmekä tietenkään voi korjauttaa konetta kenellä tahansa, koneen mentyä rikki ensimmäistä kertaa* saapui merkkihuollon teknikko juuri sinä päivänä pullantuoksuiseen kotiimme, vasta häämatkaltaan palanneena, Itämeren risteilyltä ruotsalaisen nuorikkonsa kanssa. Sillä kertaa lahjottu herkkusuu katsoi sormiensa lomasta takuutodistuksesta puuttuvaa ostopäivän leimaa. Nyt takuuaika on auttamatta ummessa, mutta huollon hinta oli kohtuullinen... ja lisäksi saimme pussillisen kanelipullia! Kuten Ruotsinmaata tuntevat tietävät, makaa ruotsalainen korvapuusti lappeellaan, mutta syö niitäkin ennen kuin selkäänsä ottaa :)
Eilen loppui talven seitsemästoista nestekaasupullo, joten päätin uhkarohkeasti että lämmityskausi tältä erää saa riittää. Toivotaan parasta.
*Arkitehdin neuvo: välttäkää kalusteeseen upotettuja kodinkoneita, ainakin sellaisia joiden luukku on kiinnitetty kalusteen oveen - uunit ja työtasoon upotetut keittotasot eivät tuota ongelmia. Kaikki keittiökalusteet alkavat repsottaa ennemmin tai myöhemmin, kuinka pian, se riippuu jossain määrin kalusteen hintaluokasta, ja sitten jääkaapin ovi ei enää sulkeudu tiiviisti, tai astianpesukone ei aukea, ei mene kiinni, ymmärtää olla käynnistymättä koska luukkua ei ole suljettu. Ylimääräistä vaivaa, joka ei oikeastaan kuuluisi kalustekauppiaalle sen enempää kuin kodinkoneen merkkihuollolle.
lauantaina, maaliskuuta 25, 2006
Annunciazione
Pikainen silmäys kalenteriin osoittaa että tänään kirkkopyhissä vietetään Annunciazionen päivää, muistoksi enkelin ilmestymisestä Marialle. Jouluun on yhdeksän kuukautta!
Suomalainen kalenteri on heivannut arkkienkeli Gabrielin eiliselle päivälle eli ilmestyksen aattoon, jokin logiikka kuitenkin. Italiassa kaikkia arkkienkeleitä juhlitaan mikonpäivänä syyskuun lopulla. Suomessakin maaliskuun 25. päivän pitäisi olla alunperin marianpäivä, mutta mihin pyhä sitten on siirretty, siitä minulla ei ole aavistusta.
Googlaamalla hakusanalla Annunciazione löytää melkoisen pläjäyksen kirkkotaidetta. Enkelin sanat Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum löytyvät katolisen kirkon tunnetuimmasta rukouksesta. Nuori Maria nostaa kätensä ylös ja sanoo: "ok, tapahtukoon tahtosi".
Kuvassa Beato Angelicon Annunciazione.
Blogilastun vuolemisen jälkeen löysinkin sitten mielenkiintoisen linkin suomalaisista kirkkopyhistä, vanhoista ja nykyisistä. Suosittelen aiheesta kiinnostuneille.
keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006
Näpit irti Muumilaaksosta!
Olen vetänyt herneen nenääni eilisellä navigointikierroksella, sellaista sattuu. Vaikka iän ja kokemuksen myötä ;) kaikenlaisten mielipiteiden olemassaoloon tottuukin, niin jotkut aiheet kutsuvat esille déjà-vu:n, ajatusten ketjun, vanhoja sanaharkkoja, kumuloituvaa vitutusta, joita voi sitten puida vaikka koko yön jos ei tule uni silmään.
Oletetaan että henkilö x on rokotettu ja hammashoidettu, käynyt kunnialla ja ilmaiseksi läpi peruskoulun, lukiota varten ostanut ehkä nipun kirjoja (ei ole pakko, voi lainata kirjastostakin, kokeiltu on), kirjoittanut hyvillä arvosanoilla, päässyt Korkeakouluun joka sekin on Suomessa melko halpaa huvia, nauttinut opintotukea (ei niin laveaa, mutta tyhjää parempaa), ottanut valtion takaamaa opintolainaa, ja kaiken tukemisen ja päänsilittämisen jälkeen kulkee teillä ja turuilla – mahdollisesti vaihtarina jossain fancyssa opinahjossa, tai stipendin turvin Gianicolon rinteillä viiniä lipittäen – julistamassa kuinka kauhea Sosiaalidemokratia on häntä tasapäistänyt ja latistanut. Olen kiistellyt tästä aiheesta erään tuttuni kanssa jo kaksikymmentä vuotta taaksepäin, ja nettiystävän kanssa kuluneena vuonnakin. Muuallakin kuin Suomessa voi joutua paapomisen uhriksi, Ruotsilla on myös synkeä maine. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, on itkuvirren punaisena lankana se, että tyhmät, laiskat ja lahjattomat saattavat päästä elämään lähes ihmisarvoista elämää lahjakkaiden (joihin puhuja itsensä poikkeuksetta laskee) siivellä.
Muistan vuosikymmenten takaisista kekkaloista suoraselkäiset anarkistipunkit, jotka olivat päätyneet pohdinnoissaan siihen tulokseen ettei soppaa pitäisi juoda, koska se on osa systeemiä. Muut voisivatkin sitten pitää päänsä kiinni, tai rakentavasti keskustella siitä miten verorahoja tulisi käyttää, miten saa parasta mahdollista pienimmillä kuluilla, keneltä ottaa ja kuinka paljon. Muussa tapauksessa tervemenoa Ameriikkaan, jos edes huolivat, on sinnekin tulijoita.
Italian vertailu yllätyksettömiin Pohjoisen hyvinvointivaltioihin on hankalaa. Hyvinvointia – tai sen velipuolta assistentialismia – on toki rakennettu niin oikeiston (fasistien vahva valtio), vasemmiston kuin kristillisdemokraattisen keskustankin voimin. Jotkut perusasiat on kutakuinkin taattu, budjetti riittäisi parempaankin jos varojen käyttöä valvottaisiin, tai jos kaikki maksaisivat osuutensa. En häpeä tunnustaa että minulla on vilpittömän ikävä hyvinvointivaltiota, puistoja ja kirjastoja, silläkin uhalla että tulen leimatuksi demariksi, äidin ja mummon tytöksi! Mitä Italiaan tulee, se ei ole liberaalioikeiston unelmoima aito meritokratia joka palkitsee lahjakkaita lahjattomien kustannuksella, pikemminkin vielä suurelta osin aristokratia jossa on tärkeää osua (tai syntyä) oikealle paikalle oikeaan aikaan, veikata oikeaa hevosta, hännystellä oikeita henkilöitä.
maanantaina, maaliskuuta 20, 2006
San Giuseppe
Eilinen isäinpäivä vieri ohi vaisummalla ilotulituksella: kaupunkimme viettää juhlaa tavallisesti kolmen päivän mittaisilla markkinoilla, mutta tänä vuonna sade hiljensi kaupankäyntiä, Italiatar oli 39 asteen kuumeessa, nonna toipui ruhjeesta jonka oli saanut portaita kierien alastullen, minä ison mahani kanssa... muutaman zeppolan söimme jo aattona, muuten tavallinen viikonloppu. Nonna oli bongannut pyhimyskulkueen talonsa parvekkeelta katsellen, ja onhan sekin jo jotain. Joosefinpäivän markkinoiden pääartikkeleita ovat lautaset ja kattilat, lamput ja olkituolit, kaikenlainen kodintarvike. Ehkä viikon kuluttua muistan mitä olisi täytynyt etsiä markkinoilta, nyt juuri tuntuu siltä että kaikkea tarpeellista on, kiitos, ja tuskin kuitenkaan olisin löytänyt parsakattilaa tai couscoussieriä. Toissavuotinen rosterinen sitruspuserrin on palvellut hyvin, terrakottainen säästöpossu (joka ei ole possun muotoinen ensinkään) on vielä valitettavan tyhjä. Viime vuonna nonna ja pikkuneiti tönkivät markkinoita kaksin, minä olin muistaakseni uppoutunut kirjantaittoon deadlinen painaessa päälle.
Isäinpäivän viettäminen Joosefinpäivänä on mielestäni vähintäänkin korrektia, siinä menee kiitos miehelle joka hoiti isän hommat riippumatta biologisesta isyydestä. Kaunis ajatus. Paitsi isiä, Joosef suojelee puuseppiä ja työntekijöitä yleensäkin.
En ole leivosihmisiä, mutta kommentoidaan zeppolaa asiasta kiinnostuneille: siinä on uunissa tai upporasvassa paistetun tuulihattutaikinarenkaan päällä crema pasticceraa, meilläpäin yleensä raastettua kanelitankoa, kuvan hillosilmästä ei minkäänlaista mielikuvaa... mutta voin tietysti joutessani käydä tekemässä gallupin piazzan baareissa, jokainen omalla reseptillään!
keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006
Poliittinen välipala
Olen ollut harvinaisen välinpitämätön lähestyvien parlamenttivaalien suhteen, osittain koska vauvan kasvattelu mahassa on paljon kiinnostavampaa, osittain koska kansalaisuushakemukseni on edelleen ministeriön, Prefetturan tai jonkun muun byroon ö-, anteeksi, z-mapissa, osittain koska tietäisin kuitenkin minkä puolueen tunnukselle ruksin vetäisin, ja vielä lopuksi: ehkä siksi etten ole kuitenkaan varma muuttuvatko asiat. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet dramaattiset, olen aitiopaikalta seurannut keskiluokan katoamista, ja siitä huolimatta väittäisin että monet asiat jotka tarvitsevat muutosta tulisi muuttaa ruohonjuuritasolla, siellä missä yksittäiset ihmiset oikealta vasemmalle viljelevät omalla palstallaan huonoja tapoja, korruptiota, mafian kaltaisia strategioita. Maata on hallittu huonosti, mutta opposition vaaliohjelmakin on levällään kuin Jokisen eväät!
Keskustelu on päälinjoiltaan ollut tylsää, osa vaalitaistelusta on jäänyt armollisesti San Remon laulukilpailujen ja talviolympialaisten varjoon. Iltaista osaa keskusteluista en ole nähnyt usein, koska yleensä illalla tainnun kolme- ja puolivuotiaan kanssa samoihin aikoihin. Silloin kun vaivaudun katselemaan on debatin linja seuraava: oppositio syyttää hallitusta viimeisten viiden vuoden politiikasta, ja hallituspuolueen edustaja vastaa että kaikki on hyvin, talous kasvaa, inflaatiota ei ole ja päinvastaiset väitteet ovat vain kommunistien propagandaa. Hohhoijaa.
Lyhyt johdantokurssi Italian puoluepolitiikkaan:
Italiassa on lukematon määrä pieniä puolueita, ja viimeisen vuosikymmenen aikana tavoitteena on ollut vähitellen siirtyä selkeään bipolariseen systeemiin, kuten Jenkkilässä ikään. Harmi vain, että vanhan systeemin yksi suurimmista, ehkä suurin poliittinen vallankäyttäjä oli Kristillisdemokraattinen puolue, joka jakautuessaan on jäänyt epämääräisenä mutta painoarvoltaan merkittävänä klönttinä vellomaan kahden koaliition välille, kuka yhdelle, kuka toiselle puolelle. Kahden navan kuvaavat nimet ovat keskustavasemmisto ja keskustaoikeisto! Molemmilta puolilta löytyy hankalia petikavereita: taloudellista liberalismia kannattavat oikeistolaiset yhdessä populistirasistien kanssa, lippua ja puolustusvoimia rakastavat fasisteista siistiytyneet suoraselät trikolorinpolttajien, Pohjoisen separatistien kanssa rinta rinnan, isä Camillo samassa vaaliliitossa Pepponen kanssa, puhumattakaan sosialistien, eurooppalaisiksi sosiaalidemokraateiksi aikovien, ex-kommunistien, uuskommunistien ja puolueiden sisäistenkin kuppikuntien ryppyisestä rakkaudesta. Mutta vaaliliitossa on pysyttävä!
Muutosta toivovat voivat ladata koneelleen pirteän punaisen ruudunsäästäjän, joka laskee päiviä, minuutteja ja sekunteja huhtikuun vaaleihin.
keskiviikkona, maaliskuuta 08, 2006
Naistenpäivää ja sairaalakassin pakkaamista
Ystävättäreni Rusetti lähetti minulle kuvan mimoosat muutama vuosi taaksepäin; näppäränä tietoteknisenä naisena hän oli läimäissyt kimpun skanneriin! Onnea kaikille neuvokkaille naisille!
Italiassa naistenpäivästä käytetään yleisesti nimitystä Festa delle donne, mutta kuten vanhan polven feministi, toveri Angelina muistuttaa, päivän oikea nimi on Giornata internazionale delle donne. Ei tässä järin ole aihetta juhlia, vaikka kaupallinen puoli tarjoaakin yhden päivän emansipaatiota, illallista tyttöporukalla, perhekalleuksiaan heiluttelevaa miesstripparia... Juhlimisen aiheettomuus kiteytyy ehkä parhaiten muutama päivä sitten kanavapujottelun lomassa näkemääni ay-liikkeessä melko korkealle pallille päässeen naisen haastatteluun: hän kertoi että koko pulju on pääasiallisesti miesten käsissä, koska miehillä ei ole perhettä. Siis, onhan heillä, mutta. Ehkä voisin kirjoittaa lastun naisten määrästä hallituksessa tai parlamentissä, mutta odotetaan nyt edes huhtikuun vaaleihin. Kerron sitten muuttuiko mikään.
Lähdimme kuitenkin naisväen kesken aamupäiväksi provinssipääkaupunkiin ostoksille. Minun ostoslistaani painaa sairaalakassin täydentäminen: Italiattaren ponnistin maailmaan elegantisti Kättärin yöpaidassa, mutta täällä täytyy ottaa mukaan omat vetimet. Siis: pari edestä napitettavaa yöpaitaa, aamutakki, tossut, verkkopöksyjä, siteitä, sukat, paperinenäliinoja, kertakäyttömukeja, paperisia lautasliinoja... Kätilöiden jakamassa ostoslistassa mainittu hunajapurkki antaa aihetta toivoa, ettei synnytyksessä edellytetä täyspaastoa (WHO:n suositusten vastainen, mutta monessa italialaisessa sairaalassa siitä huolimatta noudatettu käytäntö). Manteliöljystä odotan täsmällisempiä ohjeita: kelpaako Weledan välilihaöljy tai manteliöljy jonka parasta ennen -päivä on jo ummessa? Jos sillä hierotaan, saa minun puolestani olla viimevuotistakin.
(Kuten monet turhamaiset italialaiset rouvat, päädyin lopulta vinguttamaan visaa ja ostamaan aika hienon ja hintavan yöpaita-aamutakkikokonaisuuden. Stadin yöpaita saa puolestani olla vanunut vaaleanpunainen trikoo, mutta jos minun täytyy maksaa vetimistä, en kykene ostamaan torilta sataprosenttisesta polyesteristä ommeltua kauhtanaa jossa on nallekarhun kuvia... epäilen kärsiväni elinikäisestä prinsessasyndroomasta, analysoikoon ken kykenee.)
torstaina, maaliskuuta 02, 2006
Kotikysely
Maurelita innosti: välillä myös arkkitehtuuria!
1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet? Takan ja sohvan.
2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi? Meillä ei ole mattoja: arkkitehdit ja astmaatikot ovat saaneet niistä vapautuksen ;) 3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet? Tyhjillään tai raunioina olevia rakennuksia korttelin sisällä. 4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta? Saippua rosterilautasella. 5. Mikä on kotisi viihtyisin huone? Koti on yhtä huonetta, eriytyneitä tiloja ovat vessa ja parvi. 6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta? "Olohuone" on kiva, siihen mahtuisi kuutio joka on noin neljä kolmekymentä kanttiinsa. Tilaa rajaavat vinossa olevat asiat: takka, punainen seinä, portaat parvelle. 7. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia? Etupatiota odottaa remontti, katto pitäisi lisäeristää... öö, onko se yksityiskohta? Kylmässä pinnassa rehottava kondenssihome ainakin on! Kirjoituspöytä lähti parvelta evakkoon ja sen tilalle kaavaillaan "lastenhuonetta". Sohvan voisi verhoilla uudelleen, mutta ei ehkä ihan nyt kun on taas vauva tulossa. 8. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne..) Kivitalo keskiaikaisessa vanhassakaupungissa, rehut siististi terassilla ruukussa. 9. Missä säilytät imuriasi? Talon ainokaisessa komerossa. 10. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen? No joo, mutta aina sitä pitää jotakin puuhastella. Lisää huoneita pitäisi saada, jo ihan siksi kun Tuppukylän hyvinvarustettuun saniteettiposliini- ja keraamisten laattojen kauppaan oli tullut uutuuskaakeleita. 11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita? Yksi kromikehyksinen iso seinäkello, yksi kultakehyksinen pyöreä peili, yksi kehystetty halpa painokuva Raffaellon enkeleistä. Italiattaren mielestä kuva esittää hänen kaksosystävättäriään: yhdennäköisyyttä on. 12. Petaatko sänkysi joka aamu? En, nostan peiton makuuhuoneen veräjän päälle tuulettumaan. Kyytiä homeille, kosteudelle, pölypunkeille!
keskiviikkona, maaliskuuta 01, 2006
Martedì Grasso
maanantaina, helmikuuta 27, 2006
Asiakas on aina oikeassa
perjantaina, helmikuuta 24, 2006
Välierävoitto
Scorranon (LE) sairaala on päättänyt antaa vauvat äideilleen 24/7 mikäli he sitä toivovat ja kirjallisesti pyytävät! Ja mehän pyydämme, siitä pitävät synnytysvalmennuskurssia vetävät kätilöt huolen... Kuuleman mukaan itse Ylilääkäri on alkanut haaveilla BFH-sertifikaatista, eikä ammatillista kunnianhimoa toki kannata valuttaa hukkaan.
(On välillä hauskaa olla mukana tekemässä vallankumousta, vaikka tätä tappelua saakin vetää eteenpäin seuraavat kaksikymmentä vuotta)