Kun äiti sairastaa

Sairastuin rintatulehdukseen Huhtipojan ollessa kaksiviikkoinen, pitkänä viikonloppuna vielä. Periaatteessa se tarkottaisi lähtöä lääkäripäivystykseen, lääkäri mahdollisesti siinä uskossa ettei antibioottien kanssa voi imettää, lapsi pullolle. Käytännössä uskalsin soittaa perhelääkärillemme kotiin, koska hänen rouvansa käy imetystukiryhmässä ja näinollen olemme melkein sukulaisia ;) Kaikki eivät ole näin onnekkaita.

Yllättävän monissa lääkkeissä, sellaisissakin joita käytetään yleisesti synnytysosastolla, lukee että niiden käyttö imetyksen aikana on kiellettyä ja jos lääkehoito on äidille välttämätöntä tulee imetys lopettaa. Ainakin täällä Italiassa. Onko sitten mukavaa saada ärtyneen käsi-ihottuman lisäksi rintatulehdus, en tiedä, minä haistaisin tiettyä ylivarovaisuutta ellei suorastaan Pontius Pilatus-syndroomaa lääkefirmojen puolelta.

Viimeiset viisi vuotta olen ollut raskaana, imettänyt tai molempia. Hyksin teratologiseen tietopalveluun on soitettu parikin kertaa, suosittelen, tädit ovat kivoja!

Pienimpien suojelemiseksi

Maria syntyy 32. raskausviikolla, sektiolla raskausmyrkytyksen takia. Raskautta seurannut gynekologi oli lähettänyt äidin sairaalan ensiapuasemalle, jossa tiedusteltiin oliko hän varannut aikaa, keskoskaappeja ei ehkä olisi vapaana. Maakunnassa vastasyntyneiden teho-osastoja on kaksi, yksi yksityisessä, toinen julkisessa sairaalassa. Pienenpienen tytön isoisä aktivoi suhdeverkostonsa ja vapaa kaappi löytyy. Leikkaussaliin, syntymäpaino 1900. Anestesiasta heräävä äiti ei näe vauvaansa kolmeen päivään, ja pääsee tapaamaan pientä sairaalan päinvastaiseen siipeen vasta kun puolisonsa käy varastamassa rullatuolin ensiapuasemalta. Vastasyntyneiden osaston ylilääkäri sanoo pitävänsä imetystä tärkeänä, Maria on pieni ja unelias mutta riittävän vahva tarttumaan rintaan. Kun äiti lähetetään synnytysosastolta kotiin, hän saa vuodepaikan lastenosaston läheltä. Äidit päästetään osastolle imettämään kolmen tunnin välein, muutama jatkaa, monet luovuttavat. Maitoa voi lypsää mikäli on ostanut oman pumpun apteekista.

Maria pääsee kaksikiloisena kotiin. Hän on kolmen viikon ikäinen. Äiti saa vihdoinkin pitää vauvaa sylissään ilman aikarajoja.

Logokilpailun satoa

Hernekeppi linkitti jo, mutta jos joku ei lue Keppiä niin täältäkin pääsee. Lastenhoitohuoneen kansainvälinen symbolihan on tuttipullo, ja vaikka en toivokaan että imettävät sulkeutuisivat johonkin koppiin imettämään, se pullologo nyppii minua silti.

Fiumicinon kentällä on muuten maailman epämukavimmat penkit, niissä on kädensija joka istumapaikan välillä etteivät ihmiset herkiä loikoilemaan, jotenkin vielä sillä korkeudella että imetettävä lyö päänsä siihen kovaan kädensijaan, ja potkii vauhtia toiselta puolelta. Penkin muotoilu ansaitsisi Kansainvälisen Imetyskielteisyyspalkinnon.

Pottua

Jossakin vaiheessa vauvat alkavat syödä muutakin kuin maitoa, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. WHO suosittelee kuuden kuukauden täysimetystä, mutta ainakin tähän asti lukemassani Suomen Lastenlääkäriliitto suhtautuu suositukseen penseästi, etten sanoisi ylimielisesti. Kehitysmaiden hommaa, sanovat, ja on toki totta että kolmannessa maailmassa on parempi kasvaa täysimetettynä alta keskikäyrän, kuin saada liian aikaisin huonosti sulavaa ja mahdollisesti epähygieenistä lisäruokaa. Ns. länsimaissa kiinteiden alottaminen nelikuisena ei ole kovin vaarallista, jos kohta siitä hyötyäkään on. Liofilisoitua lihaa mikäli elimistö ei vielä ole valmis sulattamaan soseutettua, markkinarako sekin, mutta minä en tuhlaisi pihviä hampaattomille.

Muistan että bonapurkeissa luki alkaen 3kk, sitten EU-direktiivi muutti numeron nelokseksi. Italiassa osa lastenruokateollisuudesta käyttää monitulkintaista ”neljänneltä kuulta alkaen”, sehän tarkoittaa että kolme on jo mittarissa, ja kaikesta vastuusta vapauttavana lausahduksena ”tai lastenlääkärin ohjeen mukaan”. Italiattaren kanssa koetusta viisastuneena ilmoitin Huhtipojan kolmekuisneuvolassa omalääkärillemme että kuusi kuukautta oli tavoitteena. Sain luvan viiteen, ja minulle kerrottiin että hedelmien maistattaminen kolmikuiselle rauhoittaa vanhempia jotka muuten alkaisivat jo aiemmin. Ensimmäisen lapsen kanssa on kiire, monilta loppuu äitiysloma kolme kuukautta syntymän jälkeen, ja ehkä Italiassakin suullinen kansanperinne kertoo vauvoista jotka alkoivat nukkua kokonaisia öitä saatuaan pottua.

Toivoisin näkeväni WHO:n suositukset neuvolavihkoon kirjattuna, niistä tulee ilmi ettei lisäruualla ole kiirettä, ja vaikka ensimmäinen lusikallinen banaanisosetta onkin tavallaan lopun alku, ei imetystä tarvitse hetimiten lopettaa. Maitoa se kuitenkin on, ja nisäkkään pennulle omiaan.

Jatkuvuuden suojelu

Imetyksen jatkumisen kannalta yksi vaikeimmista hetkistä on äiti-lapsiparin kotiutuminen sairaalasta, todetaan Leonardo Sperin toimittamassa teoksessa L’ospedale amico dei bambini.

Tuoreet vanhemmat, kaikki odotukset ylittävä 24/7 vastuu uudesta ihmisestä. Väsymys, hormonimyrsky, masennus ehkä, mukana paketti urbaanilegendoita, ostakaa sitä Tuttelia valmiiksi kaappiin, huolehtiva isovanhempi soittaa ja kysyy riittääkö maito, hänellä ei riittänyt. Epäilys on kulttuurista, epäilyksen siemenen on ehkä kylvänyt väsynyt pahantuulinen kätilö tokaisemalla ettei tuollaisilla lättänänneillä imetetä, tai sairaalassa tehdyn syöttöpunnituksen laihanlainen suoritus. Oliko äitiyspakkauksessa tuttipullo? Milloin on ensimmäinen neuvolakäynti? Vauva itkee, ei halua nukkua suloisessa nallekuosiin somistetussa pinnasängyssään, nälkähän sillä, tai koliikki. Sairaalan henkilökunta on antanut mukaan laatikollisen ”informatiivista” materiaalia, jonka tekstimainonnassa kerrotaan merkin x uuden entistä paremman tuttipullon vähentävän tutkitusti koliikkia. Yön pimeinä tunteina lämpiää lisämaito vesihauteessa kattilassa, elleivät sukulaiset ole jo huomaavaisesti antaneet lahjaksi pullonlämmittäjää. Kuin antaisi dildon sulhaselle, siltä varalta ettei hääyönä ota eteen.

Vauvamyönteisyyssertifioiduissa italialaissairaaloissa jatkuvuutta on pyritty turvaamaan sairaalan omalla imetysneuvontapisteellä, tai mahdollisuudella rekisteröidä lapsi omalääkärin asiakkaaksi jo ennen kotiinlähtöä. Valitettavasti lääkärit eivät aina tiedä imetyksestä riittävästi, jos ovat lukeneet aiheesta puoli sivua tenttiin kolmekymmentä vuotta sitten. Pulloruokinnan valtavat edistysaskeleet ovat tutumpia, sillä Nestlén kaveri hiirimattoineen käy vastaanotolla joka viikko. Imetystuki on valtaosaltaan vapaaehtoistyötä.

Hyvä alku

Italiassa kuten Suomessakin lähes kaikki lapset syntyvät sairaalassa; sairaalan henkilökunnan ja käytäntöjen tulisi auttaa tai ainakin olla vaikeuttamatta imetystä. Hyvän alun käytäntöjä ei tarvitse jokaisen keksiä uudelleen: ne ovat Unicefin vauvamyönteisyysohjelman kymmenen askelta.

Vauvamyönteisessä sairaalassa on imetyksen tukemisesta laadittu kirjoitettu protokolla, sen tulee olla koko henkilökunnan tiedossa ja koko henkilökunta on koulutettu sitä noudattamaan. Käytännössä, koska potilaat ovat sairaalaa varten eivätkä päinvastoin, voi tulla ongelmia jos äiti kuuluu gynekologian ja vastasyntynyt pediatrian vastuualueelle. Ja lakatkaa ihmeessä kutsumasta terveitä naisia potilaiksi!

Synnytysvalmennuskurssilla ja äitiysneuvolassa tulisi kertoa vanhemmille imetyksen eduista ja siitä kuinka imettää. Suomessa synnytysvalmennusta vetää joko sairaala tai neuvola; neuvolan kurssien sisältöön ei voi paraskaan sertifioitu sairaala vaikuttaa, eikä kurssille ole pakko mennä. Sairaalassa käydään ponnistamassa, sitten palataan neuvolaan, kaikkein parhaiten jatkuvuuden takaisi raskautta, synnytystä ja lapsivuodeaikaa seuraava omakätilö. Italiattaren syntyessä olin kurssittamaton, itseoppinut, onneksi nettitiedolla itseni vyöttänyt. Huhtipoikaa odottaessani sain laulaa taustakuoroa sairaalan kätilöiden järjestämän synnytysvalmennuskurssin imetysosiossa.

Hyvä alku imetykselle on kun vauva pääsee heti synnyttyään äidin kanssa ihokontaktiin ja kokeilee imuttelua jo puolen tunnin sisällä synnytyksestä. Kättärillä synnytyksen jälkeinen vaihe oli auvoisen rauhallinen, Huhtipoikaa tehtäessä vähemmän. Liikaa jengiä, ja jokaisella oma ylittämätön metodinsa jälkeisvaiheen hoitamiseen.

Kätilöiden tulisi antaa imetysohjausta, ja kannustaa lypsyyn mikäli äiti joutuu vauvasta erilleen. Kiirettä pitää. Hyvään alkuun auttaa lapsentahtiseen imetykseen kannustaminen, vastoin kuusi- seitsenkymmentälukujen kellotettuja ruokintakaavoja ja urbaanilegendoita. Mikä muu nisäkäs katsoo kelloa poikasen hamuillessa?

Suomessa syntynyt Italiatar sai lisämaitoa, en tiedä miksi enkä tohtinut kysyäkään. Tunnollisesti hörpytimme. Huhtipojan pidin huoneessa vaikkei sairaala vielä ollutkaan täysin valmistautunut moiseen uutuuteen. Tuttia, tuttipulloa, glukoosiliuosta ja korviketta olisi muuten tullut avokätisesti. Allekirjoitin kahdet paperit – molemmille vastuualueille – siitä että lähdin sairaalasta ennen aikojani omalla vastuullani, terve, täysiaikainen ja normaalipainoinen vastasyntynyt kantoliinassa.

Mutta, millä lailla sairaala voi auttaa tukiryhmien syntymistä? Ilmoitustaululla?

Italiassa BFH-sertifioituja sairaaloita on yhdeksän, kuten viime vuonna.

Imetyskulttuuri vs. pullokulttuuri

Odotin ensimmäistäni, ja työkaveri tuputti miehelle laitetta jolla tuttipullot saa kätevästi steriloitua. Koska olen luontojani vastaan kaikenlaista turhaa keittiön työtason täyttävää hilavitkutinta, tartuin puhelimeen ja soitin sairaalan lastenosastolla työskentelevälle hankitulle sukulaiselle. Mihin ikään asti niitä tuttipulloja täytyy oikein keittää? – Mihin sinä tuttipulloa tarvitset, etkö aio imettää? Heureka. Tottakai minä halusin imettää, mutten oikeasti tiennyt pystyisinkö, ja kun äidiltäkin oli maito loppunut... Olen seitsemänkymmentäluvun lapsi, ja kun suljen silmäni näen meidät, pikkutytöt, punavalkoisissa marimekon pallopaidoissa antamassa tuttipulloa vauvanukelle. Pullo oli kulmikas, kovaa muovia, ja suureksi ihmeeksemme ”maito” katosi kun pulloa kallistettiin.

Gynekologi määräsi vuodelepoon, myöhemmin selvisi että hän määräsi kaikki potilaansa mutta se on toinen tarina, minä makasin sängyssä kannettavan koneeni kanssa ja navigoin. Ensin iänikuisella Vauvan foorumilla, kantoliinoja ja kestovaippoja tottakai, ja niitä etsiessäni löysin linkin Karlan kantoliinasivuille ja sieltä Imetystukilistan sivustoon. Imetystukilistalta löysin julistuksen jota oli pidetty kätkössä kuin Fatiman kolmatta salaisuutta: (lähes) kaikki äidit voivat imettää. Aloin katsella maailmaa uusin silmin: tuttipullon kuvia tuoreille vanhemmille osoitetussa onnittelukortissa, potkuhousuissa, lahjapaperissa, valokuva-albumin kannessa, tuttipullo ja tutti jokaisen vauvanuken mukana samassa paketissa. Naisen rintoja ei yleensä esitetä vauvoihin liittyvänä, vaan irrallisena osana joka kuuluu aikuisviihteeseen tai mihin tahansa mainokseen ilmastointipumpusta suihkuboksin tiivistesilikoniin. Italiassa vauvalehtien kuvituksen, mainosten ja julkkisten vauvauutisten imetyskuvat ovat aistillisia ja romanttisia, äiti on yleensä alasti tai pitsisessä yöpaidassa ja imetettävä lapsi on hyvin pieni. Tuttipullomainosten dynaaminen äiti on tästä ajasta ja maailmasta.

Suomessa äidin pitäisi kuulemma imettää, neljästä kahteentoista kuukautta, ja vuosikkaana on jo korkea aika lopettaa. On oikeastaan varsin epäsopivaa sanoa ettei halua, mutta neuvolassa kyllä ymmärretään jos ”maito loppuu”, usein neuvolan imetystuki jää siihen että neuvotaan antamaan korviketta jos ja kun oma maito ei riitä. Imetyksen eduista ei saa liiaksi puhua, sillä muuten imetyksessään epäonnistuneet äidit voisivat syyllistyä. Monelle onkin jäänyt suuhun epäonnistumisen katkera jälkimaku, jota puidaan – jos uskalletaan – kolmen-, neljän-, kuudenkymmenen vuoden jälkeen.

Italiaa lukeville suosittelen Paola Negri: Tutte le mamme hanno il latte

Imetysviikko

Juttua tulossa, kuten viime vuonnakin. Arkitehti suosittelee luettavaksi myös Hernekeppiä.

Lauantaiposteri

Tämän viikon julisteeksi laitan Giuseppe Pellizza da Volpedon Il Quarto stato, ei se ole juliste vaan taulu, mutta siitä on tehty julisteita niin kuin useista tauluista. Laittaisin sen seinälle ruokapöydän pitkälle sivulle, mutta asuinkumppanini ja kolleegani ei ole yhtä mieltä, hmm hmm, meillä ei ole aivan yhtenevä maku puhkikuluneiden aihelmien suhteen. Itse jaksan aina innostua Unikko-kankaan uusista sovelluksista, vilkkuvalojen kehystämistä pyhäinkuvista, ja entä se lasinen Elviksen pää jonka näin kirpputorilla Tammisaaressa? Quarto stato ei ole edes mauton, ainoastaan... usein siteerattu? Sputtanato? Mikäli en muista omiani, alkaa Bertoluccin Novecento tällä taululla, korjatkaa jos olen väärässä!

Imetysviikkoa tuppaa

Törmäsin eiliseen hedelmöityshoitolakilinkkiin etsiessäni tietoa tämän vuoden kansainvälisestä imetysviikosta Pohjoismaissa, ja miksiköhän ihmeessä se on eri viikolla eri maissa? Suomessa kuitenkin 16.-22.10. ja yritän täksikin vuodeksi rutistaa juttua, on se niin palkitsevaa. Lakiehdotuksia en nyt joutanut kommentoimaan, jostain syystä ei Blogger kuvan laittamisen jälkeen enää suostunut antamaan minulle kursoria ja uuteen postaukseen ei enää riittänyt aikaa tahi voimaa arjen kaatuessa päälle.

Huhtipoika juhli puolivuotispäiväänsä tiistaina, ja vaikka kuuden kuukauden täysimetys kalenteria, ei lasta seuraamalla on oikeastaan aika naurettava ajatus, niin maistatimme kuitenkin sitä omenaa. Kun on liian pieni ottamaan kakkua ja skumppaa, ja jotakin juhlistusta etappi kaipasi. Ikenen alla aivan pinnassa odottaa koko rivi hampaita, niitä voidaan juhlia pihvillä.

Italiatar aloitti harrastuksen, ja minäkin olen nyt liittynyt niiden äitien joukkoon jotka kärräävät jälkikasvua salille kolmena iltapäivänä viikossa. Autolla, koska matka on hieman liian pitkä koko konkkaronkalle, kyllä minä pienemmän kantaisin mutta isompaa en enää raahaa :)

Suomen politiikkaa

Lauantai-illan alkoholipitoinen posterikevennys

Camparilla on muitakin kivoja julisteita, mutta valitsin tämän koska se muistuttaa nykyisen kampanjan sloganista: Campari Red Passion. Teeveemainoksissa on sitten ollut taustalla vilahtavia Tamara de Lempickan tauluja, intohimoa omaan jos kohta vastakkaiseenkin sukupuoleen, ja viimeisimmässä tyttö onkin poika ja päinvastoin. Bitter Camparia voi juoda sellaisenaan tai lantrattuna viimeviikkoiseen jaffaan, appelsiinimehuun, soodaveteen tai proseccoon. Sen voi myös sekoittaa giniin tai giniin ja makeaan punaiseen vermuttiin kolmasosa kutakin, silloin drinkin nimi on Negroni. Sulttaanin tilaama camparigini riemastutti Finnairin stuerttia: viinaa ja viinaa, ei lantrinkia? Näimme valon syttyvän miekosen silmissä.

Mater dolorosa

Petja mietti miksi kutsua lastaan vaille jäänyttä, kun leskelle ja orvolle on omat sanansa. On tätä ennenkin sähköpostilistalla mietitty, ja vastaus on: äidiksi tai isäksi, lapsen kuolema ei ole muuttanut statusta... ja lisäksi se oli ennen niin hirveän yleistä, köyhässä maailmassa edelleen. Äidin surua on kuvattu taiteessa, kirkollisessa etenkin sitä kuuluisinta. Italiattaren koulumatkalla on niitä kaksikin, kadunvarren alttarissa naiset surevat ristin juurella ja katedraalin sivulaivassa on mustapukuinen paperimassaneitsyt jota pitkänäperjantaina kannetaan ympäri kaupunkia yhtälailla surupukuisten naisten saattamana. Minä olen syntynyt edeltäjäni jättämään tyhjyyteen, ja se pieni mies jonka piti taapertaa veljensä Sulttaanin perässä uupui ennen kuin matka alkoikaan, ja ne veljet ja sisaret jotka eivät syntyneet tähän maailmaan koska appiukko ei enää halunnut lisää samaa tuskaa, ja se pieni veljeni joka ei koskaan elänyt keskoskaapin ulkopuolella... käyn tervehtimässä paperimassaneitsyttä, ymmärrän sivustakatsojana ja toivon etten koskaan pääse tämän lähemmäs surun mysteeriä.

Alkoholiton lauantaiposteri

Näitä löytyy koko sarja Bruun Design Oy:n kotisivuilta, ja valinta oli vaikea. Suosittelen visiittiä.

Temppu ja miten se tehdään

Arkienkeleitä

Tänään nimipäiväkalenterissa vietetään Mikon päivää, katolisessa pyhimyskalenterissa kaikkien arkkienkelien päivää. Miekan kanssa heiluvan Mikaelin lisäksi arkkienkeleiksi luetaan Gabriel, Rafael ja Uriel. Miltähän arkienkelit mahtavat näyttää? Arkitehtiblog viettää yksivuotispäivää ja kiittää lukijoitaan, yksikätisesti kuten tapana on.

Kantoliina Senegalista

Meillä on talossa lapsenkantovälineitä enemmänkin, mutta tämä on viime aikoina osoittautunut käyttökelpoiseksi. Lapsen nostaminen selkään pitkällä liinalla ei ole koskaan ollut vahvimpia taitojani, jotenkin yläreuna jää hölppäseksi vaikka kuinka kiertää liinaa, lapsi nojaa taaksepäin, täytyy olla etukenossa ettei kaadu, tai sitten pistävät jalat oikoselleen kantajan selkää vasten ja kiemurtelevat pois alakautta. Nelivuotias osaa jo olla, vaikken kannakaan tyttöä kuin leikin vuoksi ja sisaruskateutta välttääkseni. Sellainen liinalla avitettu reppuselkä. Takana, siis, koska edessä roikkuvan lapsen kanssa ei voi oikein tiskata tai laittaa ruokaa. Eikä Huhtipoika järin viihdy olohuoneen lattialla yksinään, pitää olla vipinää. Hetkittäin väittäisin että eroahdistus, kovin on aikaista mutta kun olemme viettäneet koko kesän hikiset mahat vastakkain niin ehkä siksikin jo viisikuisena osaa erottaa äidin tuttipullosta. Tai mistäs minä tiedän erottaako, kun ei ole tuttipulloa ikänään nähnyt. Ystäväni Rusetti toi liinan Dakarin satelliittikaupungista Pescarasta, Adrianmeren rannalta. Todisteena alkuperästä liinan hulpiossa lukee Imprimé par COSETEX Dakar - Senegal. Kuvan kaavoilla sen voi toteuttaa toki mistä tahansa lakanakankaasta, vaikka sitten Unikosta. Ja mukaan sauvakävelysauvat sävy sävyyn ;)

Lauantainen posterikevennys

Kompostin pyynnöstä laitetaan nyt vähän julisteita. Aihe on itse asiassa niin rakas, että eksyin allpostersin sivuille pidemmäksikin aikaa, eikä kirjoittamisesta muutenkaan tahdo tulla mitään kun Huhtipoika on usein sylissä, ja jo varsin aktiivinen (lue: ei skypeä, vauva haluaa syödä kuulokkeet). Lupaan posterin viikossa, toistaiseksi. Poliittiset julisteet ovat vetäviä, mutta usein sotaisia. Äiti ja lapsi tahtomassa rauhaa, mikäs sen kauniimpaa... lisäksi pidän sosialistisen realismin työkuvauksista, ja naistyöstä saisi oman sarjansa. Tässä olisi tietysti tarkoitus uskoa että vain imperialistit haluavat sotaa, hmm hmm.

Lakanakangasta

Eräs suomalainen vaatetusalan yritys on vuodesta 1956 tehnyt suosittuja miestenpaitoja lakanakankaasta, ja meillekin on viidessäkymmenessä vuodessa kertynyt niitä muutama. Ukki-Nonno siivosi liiempiä kaapistaan, mutta vaaleansininen ei kerta kaikkiaan natsannut Sulttaanille. Ei niitä poiskaan voi heittää, ja siitäpä minä ompelemaan lastenvaatteita kierrätysmateriaalista… vaikka Katrin Arens on ehtinyt ennen minua ja muutama sota-ajan vanhempi ennen Katrin Arensia! Hihoista tuli housut, jätin halkiot pohkeisiin jotta kierrätyksen vitsiä voisi tarkkasilmäinen arvostaa, ja kangasta riitti vielä vähemmän omaperäiseen kauluspaitaan jota plagiaatiksikin voisi väittää, napit ja kaikki alkuperäisestä. Vaikka merkkiä en sentään ommellut, ja kaavakin vain vapaalla kädellä kopioitu. Raidallisia housuja ei voi yhdistää raidalliseen paitaan, totesimme, se näyttäisi liiaksi psykiatrisen sairaalan pyjamalta. Siis, housujen kaveriksi yksivärinen t-paita, ja eikö Jokapojan kanssa tavata käyttää farmareita? Varsinaista ostoskatua Tuppukylään ei ole muodostunut, koska natiivit tapaavat ikkunaostosten sijaan hurauttaa autolla asioille vasta tarpeen ilmetessä, toivoen löytävänsä parkkipaikan myymälän kynnykseltä. Muurinympäryskadulle on kuitenkin kertynyt jokunen lastenvaateliike, ja yhdellä kierroksella ehdin nähdä kattavan otteen siitä mitä kaupunki tarjoaa. Melko sopivansinisen paidan jouduin hylkäämään kun siinä oli tuttipullon kuva, olkoonkin vaikka kuinka universaali vauva-ajan symboli. Vain yksi pulju myi yksivärisiä painatuksella UNITED COLORS OF, melkein lakanakankaiseen paitaan rinnastettava tuoteidea. Farkkuja myydään jokaisessa putiikissa, riittää kun löytää sopivan koon. Niihinkin on herkullisia yksityiskohtia – paikkalapusta kirjailtuun jakoavaimeen – tuhlattu hengästymiseen saakka.

Pelati*

Kunnollisena italialaisena perheenemäntänä :) tein tomaatteja, kaltattuja ja umpioituja, varsin maltillisen määrän mutta aina tyhjää paremman. Huhtipojan kummitädin avustuksella perkasimme laatikollisen San Marzano –tomaatteja, luomua Botrugnon kunnasta. Ensi vuonna voisin kolminkertaistaa määrän, ja ehkä kattaa perheen vuotuisen kulutuksen. Blogi on jäänyt kesannolle, sen sijaan erästä toista raakilesta on kirjoitettu eteenpäin ja lisäksi olen palannut vuosien tauon jälkeen ompeluspuuhiin, no, jotain pussilakanoita ja vaippoja olen tässä välissäkin tehnyt mutta aina enemmän tai vähemmän kiireellä ja lainakoneilla. Ompelin joskus alle kaksikymppisenä, sitten kyllästyin ja totesin ettei kaikkea tarvitse tehdä itse, ja nyt olen pyörtänyt sanani todettuani toistuvasti että kahdesta saunan persliinasta suoralla saumalla vinoon ompelemalla tekaistusta hameenretaleesta saa pulittaa hyvinkin seitsemänkymmentä euroa. Petja kirjoittaa tapainturmeluksesta enemmänkin, ja vaikken minä mikään mestariompelija ole, niin aina jälki on parempaa kuin mitä kaupasta noin yleensä saa… yllättäen ompelen paremmin kuin kuusitoistakesäisenä vaikken olekaan harjoitellut, onko se sitten sitä henkilökohtaista kypsymistä? Vuodesta kultaseppäkoulussa tuskin on ollut haittaa, ja vaikka joku taitavampi osaa vapaalla kädelläkin, ei minun työssäni ole pahaksi se että maltan ensin harsia. Kiirekö tässä. Appivainaani oli opiltaan räätäli, mutta katsoi parhaaksi lähteä Sveitsiin sekalaisiin hommiin kun valmisvaateteollisuus ahmaisi leijonanosan asiakaskunnasta. Petjan kraatarijuttuja lueskellessani olen hymynkare suupielessä muistellut appiukon silityspuuhia, rouvansa ei saanut housunprässeihin kajota, ja jos jotain piti korjata niin keittiönpöytä tyhjennettiin, sakset, langat, neulat ja syyrinki laitettiin järjestykseen kuin shakkinappulat laudalle: hiljaisuus! pois jaloista! rituaalia ei saa rikkoa! Tässä jos jonkun sauman saa ommeltua, ää-äiti, veli kakkasi peitolle, tahdon mehua, katotetaan muumia… mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! *kaltatut; kaljut